Kirja-arvostelu: The Economics of Prohibition

Mark Thortonin The Economics of Prohibition (1991) on itävaltalaisen taloustieteilijän kirjoittamaksi varsin neoklassinen kirja. Kuten nimestäkin voi päätellä, kirja käsittelee alkoholin ja muiden huumausaineiden totaalikiellon taloustiedettä. Lähes kaikki liberaalit kannattavat kaikkien huumausaineiden välitöntä laillistamista jo siksi, että jokaisella ihmisellä on oikeus päättää mitä hän kehoonsa pistää. Utilitaristisesta näkökulmasta perustellaan vielä usein, että huumausaineiden totaalikiellon ylläpito on äärimmäisen kallista sekä ongelmallista koska se ajaa yhden talouden osa-alueen pimeiden markkinoiden hallitsemaksi. Tällöin huumausaineiden kuluttajat eivät voi tarkastella tuotteen laatua, eikä kahdella riitaantuneella osapuolella ole mahdollisuuta välienselvittelyyn oikeusteitse. Ja tämä on vasta alkua.

Ennen Thortonin kirjan lukemista en ollut edes kuvitellut niitä kaikkia ongelmia joita totaalikielto aiheuttaa. Esimerkiksi (Yhdysvaltojen) alkoholin totaalikiellon aikana juomien keskimääräinen alkoholipitoisuus kaksin- tai kolminkertaistui ja merkittävä osa myytävästä alkoholista sisälsi metanolia (eli myrkyllistä puuviinaa, joka aiheuttaa mm. sokeutta). Lisäksi oluen myynti laski viinanmyynnin kasvaessa. Totaalikielto lisäsi lopulta alkoholin kulutusta. Mutta eikö totaalikielto nostanut alkoholin hintaa, joka puolestaan vähentää kysyntää? Thorton mukaan kyllä. Mutta totaalikiellon ansiosta alkoholin tissuttelu vähen, kaatokännien lisääntyessä. Alkoholin pienkuluttajat ryhtyivät usein raivoraittiiksi kun taas keskivertokuluttajat alkoivat juomaan kovemmin - pimeiltä markkinoilta saadun juoman alkoholiprosenttia on vaikea arvioida. Thorton pitää myös todennäköisenä, että esim. kannabiksen ja opiumin totaalikielto on ainoastaan lisännyt molempien aineiden kulutusta.

Thortonin mukaan suurin osa kielletyistä huumausaineista on (alkoholin tavoin) käytännössä haitattomia, niin kauan kun niitä käytetään kohtuudella. Esimerkiksi vaarallinen crack kokaiini on tuote jota ei olisi lainkaan vapailla markkinoilla, mikäli vähemmän haitallista kokaiinia olisi vapaasti saatavilla. Käytöstä lisääntyneiden terveyshaittojen lisäksi, narkomaanien terveyttä uhkaavat lainsuojaton asema sekä lisääntynyt rikollisuus, jolla huumausaineiden hankinnasta koituneet korkeat kustannukset katetaan. Ei saa myöskään unohtaa, että suurempi huumausainepitoisuus lisää huumekoukun riskiä.

Kolme tärkeää ryhmää hyötyy totaalikiellosta: lääkärit/apteekkarit, poliisit/poliitikot sekä huumausaineiden tuottajat. Lääkärit ja apteekkarit ajoivat Yhdysvaltojen totaalikieltoa aikoinaan erittäin voimakkaasti. He eivät tehneet tätä terveyshaittojen minimoimiseksi; he halusivat monopolisoida lääkintäpalvelut. Ei liene mikään ihme, että monet laittomat huumausaineet olisivat vapailla markkinoilla halpoja ja helposti saatavilla olevia lääkintäaineita. Poliitikot saavat huumausaineiden kimppuun käymisestä paljon irtopisteitä. Lisäksi huumausaineiden laittomuus lisää korruptiota, joiden avulla poliisit ja poliitikot voivat nostaa omia palkkojan laittomin keinoin. Huumausaineiden tuottajille totaalikielto on kuitenkin kaikkein tärkein. Al Caponen kaltaiset gangsterit eivät ole kiinni rahassa siksi, että he olisivat parempia huumausaineiden tuottajia, vaan siksi, että he osaavat parhaiten lahjoa poliiseja/poliitikkoja, kiertää lakeja sekä painostaa asiakkaitaan. Al Capone tiesi, että mikäli alkoholin totaalikielto kumottaisiin, hän menettäisi koko markkinaosuutensa. Samasta syystä tämän päivän Al Caponet kannattavat huumausaineiden totaalikieltoa.

Viimeisessä kappaleessa Thornton myöntää, että huumausaineiden totaalikiellon purkaminen on poliittisesti äärimmäisen vaikeaa, koska huumausainekielto hyödyttää monia vahvoja erityisryhmiä. Thorntonin mielestä ratkaisu ei kuitenkaan ole huumausainelainsäädännön inkrementaalinen purkaminen vaan laillistuksen tulisi keskittyä yhteen aineeseen kerrallaan. Ensimmäiseksi tulisi purkaa kokonaisuudessaan alkoholin ja tupakan säännöstely ja verotus, jonka jälkeen voidaan siirtyä kannabiksen, kokaiinin ja heroiinin dekriminalisointiin - aine kerrallaan. 153 sivua. Yleisarvosana: 84 %.

Suomalaisesta alkoholipolitiikasta

Kun valtio kaappaa yksityisten hyväntekeväisyysjärestöjen toiminnan itselleen sitä kutsutaan sosiaalipolitiikaksi. Sosiaalipolitiikan ansiosta Suomessa on korkea työttömyys, paljon yksinhuoltajia ja suuri päihderiippuvuus. Koomisin esimerkki valtion harjoittamasta sosiaalipolitiikasta löytyy alkoholipolitiikan saralta.

Vaikka suomalaiset joivat 1800-luvun puolivälissä eurooppalaisia tuntuvasti vähemmän ja vastuullisemmin, Suomen suuriruhtinaskunta päätti puuttua alkoholin saatavuuteen vuonna 1866. Lobbaus kieltolain puolesta alkoi 1880-luvulla. Alkoholista tuli hyvä vihollinen ja koska suomalaiset joivat yhä varsin vaisusti, kehitettiin myytti suomalaisesta viinapäästä. Kieltolaki astui voimaan 1919 ja jatkui aina vuoteen 1932 asti. Maaseudulla alkoholin saatavuus oli käytännössäkatsoen olematon vuosien 1866 ja 1969 välisenä aikana, jolloin keskioluen vähittäismyynti jälleen sallittiin.

Alkoholin totaalikielto muokkasi suomalaisten alkoholinkäyttöä päihtymyshakuiseen suuntaan. Kun alkoholin myynti on kielletty, aineen saatavuus siirtyy pimeille markkinoille. Vahvemman aineen salakuljetus on puolestaan helpompaa ja alkoholin nauttija joutu käyttämään alkoholinsa nopeasti ja salaa. Jos tähän vielä yhdistetään 1970- ja 1980-luvun sosiaalipoliittiset uudistukset joiden ansiosta työttömille alkoholisteille annetaan ilmainen terveydenhuolto ja päivärahaa, ei liene ihme, että Suomessa on melkoinen alkoholiongelma.

EU:n viimein lakkautti suomalaiset viinatullit 2004, olisi oikea siirtymäratkaisu ollut pysyvä alkoholiveron pudotus sekä alkoholiin liittyvän sairaanhoidon siirto omakustannaiseksi. Sen sijaan poliitikot jänistivät ja porvarihallitus päätti yrittää sosialismia - ratkaisua joka ei koskaan toimi.

P.S. Testaan google-mainoksia erään start-up yrityksen puolesta. Jos mainokset ovat ärsyttävissä paikoissa voin tarvittaessa (pyynnöstä) siirrellä niitä. Poistan mainokset kokeilun päätyttyä (elleivät ne osoittaudu erittäin tehokkaiksi, jolloin alan blogaamaan nykyistä aktiivisemmin :) ).

Blogilistan päivitystä

Lisäsin blogilistaani seuraavat blogit:
Elias Karlin (anarkokapitalistinen blogi)
Joni Jantunen (sosiaaliliberaali blogi)
Juha Kettunen
Mika Mustalahti
Sami Holmström (uusi paleoliberaali blogi)
Tohtori Pahaolo (liberaalihko blogi)

Olen positiivisesti yllättynyt, että Suomessa toimii ainakin kaksi tusinaa aktiivista liberaaliblogia. Etsin yhä lisää aktiivisia (vuoden sisään päivitettyjä) liberaaliblogeja linkkilistalleni, jotka täyttävät seuraavat löysähköt ehdot:
1) Blogi ei saa olla salattu, eli blogia saa lukea ilman salasanaa. Luen itse muutamaa salattua blogia, mutten linkitä niihin. Jos haluat pysyä anonyyminä suosittelen nimimerkin käyttöä (esim. pikkupoika tai nozick). En linkitä blogeihin nimellä ellei blogaaja itse avoimesti julkaise nimeään blogissaan.
2) Kirjoitustyylin on oltava asiallinen. Vittuilu on taitolaji, sitä ei harrasteta provosoimalla ja olkinukeilla. Maahanmuuttokritiikki on (tietysti) sallittua, kunhan se on asiallista.
3) Blogin pääaihealue on talous, politiikka tai yhteiskunta. Luen toki itse monia tukanleikkuublogeja, mutten näe syytä näiden linkittämiseen.
4) Teksti on usein suomenkielinen. Kuulun itse niihin joiden mielestä englanniksi (tai ruotsiksi) on helpompi kirjoittaa, mutta silloin blogin ydinidea katoaa: suomalaista yhteiskunta-arvostelua suomalaisille suomeksi.

Liberaaliblogien lisäksi olisin myös kiitollinen:
-sosiaaliliberaaliblogeista (mainitsen tämän varmuudenvuoksi erikseen)
-anarkoindividualistiblogeista jotka eivät pelkästään kritisoi kapitalismia
-konservatiivisista "valtionepäilijä" blogeista (Ruson määritelmä)
-maahanmuuttokriittisistä blogeista jotka eivät ole rasistisia (kehota poliittiseen syrjintään) ja jotka ovat selvästi oikealle kallellaan (ks. paleokonservatismi)

Kirja-arvostelu: How to be Invisible

J. J. Luna onnistui pysymään näkymättömänä Francon Espanjassa sekä myöhemmin Yhdysvalloissa piilottamalla osoitteensa ja omaisuutensa täysin laillisin menetelmin. Luna jakaa turvallisuuden neljään tasoon:
1) Älä vastaanota postia kotiisi. Älä ikinä kerro kotiosoitettasi. Käytä postilokeroa joka sijaitsee mieluiten viereisessä kaupungissa (mikäli asut helposti ylitettävällä rajalla, käytä naapurivaltion/osavaltion postilokeroa). Tällöin 80 % ihmisistä ei löydä sinua.
2) Siirrä sähkö-, vesi- ja puhelinlasku tekaistun nimen alle. Älä ikinä vastaan omalla nimelläsi tuntemattomaan numeroon. Tällöin 98 % ihmisistä ei löydä sinua.
3) Siirrä asunnot, autot ja veneet nimistäsi omistamasi yhtiön nimiin jonka kotipaikka on kaukana asunnostasi (esim. Helsinkiläinen siirtää asuntonsa Rovaniemeläisen tai Luxemburgilaisen yrityksen nimiin) ja joka ei harjoita liiketoimintaa. Nyt sinua on lähes mahdoton löytää.
4) Hanki itsellesi uusi sosiaaliturvatunnus ja uusi nimi. Älä maksa verojasi, äläkä enää ikinä työskentele yrityksille/valtiolle. Tämä on tietysti laitonta (minkä Luna myöntää) mutta se on myös ainut tapa kadota näkymättömiin (Luna itse pysyttelee 3-tasolla).

Lukija kysyy oikeutetusti miksi minun tulisi pysytellä näkymättömissä? Luna luettelee seuraavat uhkatekiät: valtio kiristää valvontaansa, rikolliset saattavat kiinnostua sinusta, entinen tyttöystäväsi/vaimosi uhkaa sinua, entinen liikekumppani/työkaveri uhkaa sinua, tai joku satunnainen sekopää haluaa tappaa sinut. Nämä uhat ovat melko kaukaahaettuja, mutta niin kauan kun olet kaikkien nähtävillä kuka tahansa voi iskeä kyntesi sinuun ja omaisuuteesi. Esimerkiksi vain 100 000 euron osakesalkku, hieno auto tai asunto hyvällä alueella moninkertaistaa riskin joutua rikollisten hampaisiin. Tämän vuoksi kannattaa piilottaa henkilökohtaiset tiedot ajoissa.

Kirjan parhaisiin puoliin kuuluu tarkka kuvaus siitä miten henkilökohtaiset tiedot piilotetaan lähes kaikilta. Valitettavasti nämä esimerkit tulevat lähes yksinomaan Yhdysvalloista ja Espanjasta, vaikka kirjan neuvot toimivat myös muissa maissa. Kirja perustelee hyvin tietoturvan tärkeyden, joka Lunan mukaan alkaa oman kotitietokoneen suojelusta varkauksia vastaan. Tietoturvavinkeissään Luna korostaa internetin turvattomuutta ja kehoittaa käyttäjiä mm. hankkimaan virustentorjuntaohjelman ja palomuurin. Hän suosittelee kahden koneen hankkimista, josta toisella ei pääse nettiin. On myös ehdottoman tärkeää, ettei vanhoja kovalevyjä myydä eteenpäin vaan ne vähintään poltetaan tai silputaan ja tiputetaan sillalta alas virtaavaan jokeen. How to be Invisible:n huonoihin puoliin kuuluu paranoian lisäksi kirjan huonot "sijoitusvinkit". Oman turvallisuuden parantamiseksi Luna suosittelee ettet: osta asuntoa, avaa pankkitiliä, käy töissä. Vaihtoehdoksi hän suosittelee oman yrityksen pyörittämistä vuokra-asunnosta. Suosittelen kirjaa (ja Markus Janssonin blogia) kaikille omasta turvallisuudesta kiinnostuneille. 278 sivua. Yleisarvosana: 83 %

Ron Paul ja Republikaanien esivaalit

Republikaanien esivaalikamppailu oli poikkeuksellisen sekava. Pitkän aikaa näytti siltä, ettei kärkiehdokasta löydy lainkaan vaan äänet jakautuvat kutakuinkin tasan Giulianin, Huckabeen, McCainin, Paulin, Romneyn ja Thompsonin välillä. Hajanainen konventti oli todennäköinen. Giulianin huono kampanjastrategia sekä Thompsonin laiskuus harvensivat kentän neljään ehdokkaaseen. Nyt myös Romney jätti kisan sinetöiden McCainin voiton. Huckabee jättäytynee varapresidentiksi.

Ron Paul hävisi esivaalit - miksi? CNN, ABC ja FOX pitivät Ron Paulin lähes täydellisessä uutispimennossa. Katselin näitä kanavia 2-3 tuntia päivässä ja silloin harvoin kun Paul mainittiin, häntä haukuttiin sekopäiseksi rasistiksi. Toiseksi republikaanien suurimmat äänestysryhmät koostuvat eläkeläisistä ja kristillisestä oikeistosta. Ovensuukyselyiden mukaan Paulia kannattivat lähinnä nuoret, ateistit, sodanvastaiset maltilliset sekä etniset vähemmistöt. Kolmanneksi Paul sai vain kolmanneksen liberaalien (libertarian) äänistä (Yhdysvaltalaisista 15 % luokittelee itsensä liberaaleiksi). Osittain tämä johtui siitä, että liberaalit olivat rekisteröityneitä vääriin puolueisiin kuten Liberaaleihin, Perustuslaillisiin ja Demokraatteihin, osin siitä että anarkokapitalistit eivät äänestä, ja osin siitä että Cato-instituutti kävi Tom Palmerin johdolla henkilökohtaista sotaa Ron Paulia vastaan.

Näin jälkikäteen on myönnettävä, että media on huomattavasti olettamaani vahvempi. Vaikka lehdet, televisio- ja radiokanavat ovat pikkuhiljaa katoamassa tai siirtymässä internettiin (varsinkin Yhdysvalloissa), ovat ne yhä vahvoja mielipidevaikuttajia varsinkin keski-ikäisten ja eläkeläisten keskuudessa. Toiseksi politiikka on pörssikursseja vaikeammin ennustettavissa. Veikkasin heinäkuussa (2007) että republikaanien kärkikolmikko olisi Huckabee, Paul ja Romney, sen sijaan McCainista tuli yllättäen voittaja. Vastaavasti arvelin pörssikurssien romahtavan ennen 2007 loppua sekä kullan hinnan räjähtävän (myin kaikki osakkeeni ajoissa ja ostin kultaa - olin oikeassa). Kolmanneksi Ron Paulin saama suosio osoittaa, että minipuolueisiin on turha liittyä vakaissa puoluejärjestelmissä (kuten Yhdysvalloissa ja Suomessa). Ron Paul saavuttanee pelkissä republikaanien esivaaleissa lähes miljoona ääntä, mikä on selkeästi enemmän mitä Liberaalit saavat Yhdysvaltojen varsinaisissa presidentinvaaleissa (tämä on vaihdellut 200 000 ja 500 000 äänen välillä). Paul on myös saanut laajasti mediatilaa verrattuna Liberaalien aiempiin saavutuksiin. Hänen ansiostaan monet ovat ensikerran kuulleet radikaaleista ideoista kuten kultakannasta, tuloveron lakkauttamisesta ja huumeiden laillistamisesta. Paulin vaalikampanjan aikana olen törmännyt satoihin Paulin kannattajiin, jotka eivät ole koskaan aiemmin kuulleet liberalismista ja luulevat edustavansa uutta aatetta - Paulismia.

Seuraava Yhdysvaltain presidentti on luultavasti demokraattien Obama tai Clinton ellei republikaanien McCain tee uutta maailmanihmettä. Henkilönä näistä kolmesta ehdokkaasta Clinton on mielestäni paras ja Obama huonoin. Obama on selvästi Clintonista vasemmalla, hänellä ei ole johtotaitoja ja hän kannattaa yleistä asevelvollisuutta (Yhdysvalloissa ei ole ollut yleistä asevelvollisuutta sitten 1973). McCain puolestaan tahtoo sodan Irania ja Pakistania vastaan ja on yleisen asevelvollisuuden kannalla. Strategisesti ajateltuna McCain lienee kuitenkin paras presidentti, koska sekä Yhdysvaltain senaatti että edustajainhuone päätyvät noin 90 % varmuudella demokraattien käsiin. Tällöin republikaaninen presidentti estäisi täydellisen katastrofin lakien säätämisen vaikeutuessa.

Kirja-arvostelu: 33 Questions About American History

On valitettavan vaikeaa löytää sellaista historiankirjaa, joka ei puoltaisi sosialismia. Ammattihistorioitsijat palvovat valtiota ja pitävät historian suurmiehinä sellaisia hirviötä kuten Lenin, Mao tai Castro. Vastaavasti menestyneitä liikemiehiä jotka paransivat kymmenien miljoonien elinoloja, kuten John D. Rockefeller, pidetään roistoina. Kaiken kukkuraksi historioitsijat eivät ymmärrä mitään taloustieteestä ja viljelevät sellaisia myyttejä kuten minimipalkka nostaa palkkatasoa, inflaatio johtuu ahneista liikemiehistä, ja korkea verotus parantaa elintasoa. Historian ymmärtäminen on tärkeää, koska poliittiset mielipiteet rakentuvat harvemmin taloustieteen tai filosofian varaan vaan niiden perustana on yksilön oma käsitys historiasta.

Onneksi kaikki historioitsijat eivät ole samanlaisia. Thomas Woodsin 33 Questions About American History - You're Not Supposed to Ask on kapitalistinen historiankirja joka kumoaa nipun yleisimpiä historioitsioiden luomia myyttejä. Nimensä mukaisesti kirja käsittelee Yhdysvaltojen historiaa. Myytistä vain kolme soveltuvat hyvin Suomen historiaan, mutta peräti seitsemän myytin kohdalla kyse on lähinnä taloustieteellisistä väärinkäsityksistä - ei historian väärinluvusta.

Kirjan paras puoli on sen tarkassa Yhdysvaltain perustuslain analyysissä joka näkyy mm. siinä, että 33 kysymyksestä peräti 17 liittyy tavalla tai toisella perustuslakiin. Woods on taitava kirjoittaja joka ei takerru merkityksettömiin yksityiskohtiin ja joka osaa kuvata tylsät asiat mielenkiintoisesti. Teoksen suurin ongelma on sen sekavuus. Vaikka kaikki 33 myyttiä kumotaan taitavasti ja mielenkiintoisesti, myyttejä ei ole järjestetty aihealueittain saatikka kronologiseen järjestykseen. Esim. 5. ja 33. myytti käsittelevät kummatkin Clintonin toimintaa Jugoslavian hajoamissodissa. Kappaleiden nimet eivät aina ole kovin kuvaavia, ellei satu tuntemaan sellaisia henkilöitä kuten George Carver tai S. B. Fuller. 263 sivua. Yleisarvosana: 75 %.

Ron Paul ja Liberty Forum 2008

Free State Project järjestää vuosittain kaksi virallista liberaalitapahtumaa: PorcFestin ja New Hampshire Liberty Forumin. PorcFest on pidempikestoinen, käviämäärältään suurempi ja se pyörii hauskanpidon ja workshop-toiminnan ympärillä. Liberty Forum on lyhyempi markkinointi- ja verkostoitumistapahtuma, jolla on yleensä pienempi kävijämäärä. Tämä vuosi oli poikkeus. Nelipäiväisellä tapahtumalla oli miltei 400 osaanottajaa, sunnuntaita lukuun ottamatta, jolloin osaanottajia oli yli 700. Sunnuntain vetonaula? Ron Paul.

Osallistuin itse Liberty Forumin järjestelyihin ohjeistamalla kauppiaita, toimimalla järjestyksen valvojana ja avustamalla esitteiden teossa. Palkkioksi sain pääateriat halvemmalla, ilmaisen lounaan Liberty Forumin päätteeksi ja eturivin paikan Forumin päätöstilaisuuteen. Tapasin Ron Paulin lisäksi New Hampshiren senaattorin John Sununun, New Hampshiren republikaanisen puolueen ylimmän johdon, Liberty Dollarin perustajan Bernard von Nothausin sekä Glen Jacobsin (eli WWE:n Kanen). Näin myös senaattori John McCainin joka presidenttiehdokkaana ei näyttänyt kovin innostuneelta törmätessään 400:n Ron Paulin kannattajaan. Vaikka olin (virallisesti) Free State Projectin 503. muuttaja, olin projektin ensimmäinen ulkomaalainen, jonka ansiosta jouduin julkisesti esiteltäväksi aivan liian usein. Tästä huolimatta Liberty Forum oli mukava ja mielenkiintoinen kokemus.

Mieleenpainuvinta oli New Hampshiren republikaanien vahva läsnäolo. Puolueen paikallinen ylin johto järjesti Liberty Forumissa värväystilaisuuden, jossa he pahoittelivat syvästi Ron Paulin väheksyntää tiedotusvälineissä ja miltei rukoilivat Ron Paulin kannattajia, etteivät he jättäisi puoluetta vaan pysyisivät aktiivisina republikaanien rivijäseninä. New Hampshiren republikaanien mukaan meidän kansanliikkeemme on osavaltiossa niin vahva, että se pystyisi jopa valtaamaan osavaltion kongressin. Republikaanit pahoittelivat myös Bushin sisäpolitiikkaa, jonka ansiosta republikaanit hävisivät viime vuonna sekä New Hampshiren kongressin että kuvernöörin demokraateille ensi kerran yli 150 vuoteen.

Free State Projectilla menee siis varsin hyvin. Meillä on lähes 800 paikallista tukijaa sekä yli 500 osavaltioon muuttanutta (todellinen muuttoluku lienee 700 tienoilla). Valitettavasti FSP on käytännössä jakautunut kahteen osaan: anarkokapitalisteihin ja liberaaleihin. Liberty Forum oli lähinnä liberaalisiiven järjestämä, mutta anarkokapitalistit pistäytyivät paikalle heitelläkseen senaattori John Sununua lumipalloilla. Toinen mahdollinen tuleva vedenjakaja on anti-federalistien, jotka tahtovat New Hampshiren itsenäiseksi, ja federalistien välillä, jotka kannattavat liittovaltion yhtenäisyyttä.

Ron Paul piti paikan päällä mielenkiintoisen puheen joka oli (poikkeuksellisesti) sovitettu vastaanottavaan yleisöön. Paul sanoi, että tämä liberaali yleisö on niin hyvin perillä asioista, ettei hänellä ole mitään uutta sanottavaa koska me tiedämme kaiken minkä hänkin tietää. Paul kuitenkin kommentoi anarkisteja ja sanoi, että heidän äänestämättäjättämispäätös on huono ja epäkäytännöllinen. Viime vuoden Liberty Forumissa Paul vitsaili, että mikäli hänen presidentinvaalikampanjansa sujuu huonosti, hän muuttaa New Hampshireen ja hakee senaattorin paikkaa. Alla on pätkä Paulin puheesta (allekirjoittaneen valkoisen t-paidan ja takaraivon voi satunnaisesti bongata oikeasta kulmasta):



New Hampshire äänestää tänään ja tällä hetkellä näyttää siltä että järjestys olisi 1) McCain, 2) Romney, 3) Paul. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Operation Live Free or Die jättää osavaltiosta. Tämä Leave or Die (lähde tai kuole) projekti alkaa käymään paikallisten majoittajien hermoille. Heitä on kaikkialla. Tässä 269 neliön talossa asuu tavanomaisesti kahdeksan henkeä (34 neliöä per asukas), nyt meitä on kaikkiaan 19 (14 neliöä per asukas). Itse asuin lähes koko opiskeluaikana yksin 64 neliön asunnossa ja tätä ennen viidestään 400 neliön talossa eli sovellun huonosti sardiiniasumiseen. Myönnettäköön, että kyseiset henkilöt ovat kampanjoineet viikon n. 14 tuntia per päivä Ron Paulin puolesta, joten jos Paul menestyy odotettua paremmin se on pitkälti myös heidän ansiotaan.

Ron Paul ja ensimmäiset esivaalit

Huomenna (03.01) järjestetään Iowan esivaalikokous jonka jälkeen (08.01) pidetään New Hampshiren esivaalit (esivaalikokous on noin kaksi tuntia kestävä tilaisuus, joka koostuu esitelmistä ja presidenttiehdokkaan äänestyksestä). Nämä kaksi esivaalia ovat aiemmin ratkaisseet republikaanien presidenttikilvan voittajan. Historian valossa ehdokkaan on voitettava joko Iowa tai New Hampshire, sekä päädyttävä Iowassa top3:n joukkoon ja oltava New Hampshiressä vähintään toinen, republikaanien presidenttiehdokkuuden varmistamiseksi. Veikkaan, että asetelma Iowassa on 1) Mike Huckabee, 2) Ron Paul ja 3) Mitt Romney, ja New Hampshiressä 1) Ron Paul, 2) Mitt Romney ja 3) John McCain. Myönnettäköön; olen puolueellinen ja suhtaudun Ron Paulin mahdollisuuksiin optimistisesti.

Mielipidekyselyiden mukaan Ron Paul on Iowassa viidennellä sijalla Huckabeen, Romneyn, McCainin ja Thompsonin jälkeen. Paulin vaalitulos on kuitenkin aliarvioitu. Tilastotieteilijä John Zogby pitää Paulia yllättäjänä ja veikkaa hänelle kovaa sijoitusta Iowan esivaaleissa. Iowa Independent puolestaan sijottaisi Paulin kolmanneksi viikkoa ennen varsinaisia esivaaleja. Perustelen oman kakkossijoituksen sillä, että Paulilla on käytännössä katsoen tasoissa Iowassa sekä Thompsonin että McCainin kanssa. Lisäksi Paulilla on suuri ja vankka kannattajajoukko ja vahva organisaatio, joka päihittänee Romneyn rahalla ostetun tuen. En usko että Paul pärjää Huckabeelle, joka pystyy Iowassa vetämään jopa 700 kuulijaa vaalitilaisuuksiinsa (Paul kerää parhaillaan 2 000 kannattajaa Iowassa, mutta hänellä on selkeästi Huckabeetä pienempi kannatus mielipidekyselyissä).

New Hampshiressä Ron Paul on niin ikään viidennellä sijalla mielipidekyselyissä Romneyn, McCainin, Huckabeen ja Giuliaanin jälkeen, mutta muilla mittareilla Ron Paul on täällä ylivoimainen. Paul ja Giuliani johtavat TV-mainonnassa, Paul ja Romney ovat edellä pihakylteissä, ja harjoitusäänestyksissä (straw poll) Ron Paul on ollut murskaavan ylivoimainen, voittaen kaikki New Hampshiren äänestykset yli 65 %-äänisaaliilla. Lisäksi majoitamme tilapäisesti yli 2 000 Paulin ulkopaikkakuntalaista kannattajaa, jotka varmistavat, että jokaista New Hampshiren asukasta (n. 1,2 miljoonaa) on henkilökohtaisesti pyydetty äänestämään Paulia tulevissa esivaaleissa. Trevor Lyman, joka keräsi Paulille 11 miljoonaa sekä kustansi hänelle ilmalaivan, on täällä (itse asiassa hän asuu kanssani samassa talossa). Googlen Vijay Boyapati on niin ikään täällä, kuten myös monta pikkujulkkista kuten yksi elokuvatuottaja, yksi teatteriohjaaja, muutama toimittaja ja monta paikallistason poliitikkoa.

Maanlaajuisesti Ron Paul on noin 7 % kannatuksellaan ja yhteensä 28 miljoonan varainkerulla hyvissä asemissa. Noin 6,1 miljoonan päiväsaldo rikkoi kaikki aijemmat varainkeruuennätykset ja neljännen kvartaalin 20 miljoonan potti on mitä luultavammin republikaanien suurin. Varsinaisessa varainkeruukilvassa Ron Paul on neljäntenä Romneyn, Giulianin ja McCain perässä. Kaikeksi onneksi ainoastaan Romneyllä on Paulin lisäksi riittävästi varoja super tiistaille (helmikuun 5.), jolloin 21. osavaltiota järjestää esivaalit. Paulin vahvin puoli on hänen poikkeavissa mielipiteissään koskien verotusta, Irakin sotaa ja laitonta siirtolaisuutta. Paul hyötyy erityisesti republikaanisen kentän hajanaisuudesta, joka on poikkeuksellisesti hajautunut peräti kuuden ehdokkaan kesken. Myös tammi- ja helmikuun huonot äänestyssäät suosisivat häntä. Republikaanien hajanaisen kentän ansiosta en kuitenkaan usko, että Paul onnistuu 6-0 voitossa (eli voittaa vähintään 50 % kaikista konventin edustajapaikoista) vaan hänen saavuttama kokonaisedustus jäänee 20-30 % konventin edustajapaikoista. Tämä tietäisi historiallista hajanaista konventtia, jollaista ei ole ollut kertaakaan sitten toisen maailmansodan. Hajanainen republikaanien konventti tarkoittaisi, ettei Hillary Clintonille löydy haastajaa ennen syyskuuta 2008.

Kirja-arvostelu: Money, Bank Credit, and Economic Cycles

Jesús Huerta de Soton mammuttiteos Money, Bank Credit, and Economic Cycles on hiljattain ilmestynyt (2006) käännös espanjankielisestä alkuperäisteoksesta Dinero, Crédito Bancario y Ciclos Económicos (1998). Kirja käsittelee yksinomaan itävaltalaista taloussykliteoriaa ja on tavallaan modernimpi versio Ludwig von Misesin teoksesta Theorie des Geldes und der Umlaufsmittel (1912). Kirja koostuu yhdeksästä kappaleesta jotka jakavat kirjan kolmeen osaan. Kappaleet 1-3 käsittelevät pankkitoiminnan historiaa ja pankkien laillista asemaa, kappaleet 4-6 kuvaavat taloussyklien kulkua ja niiden vaikutusta tuotantoon, ja kappaleet 7-9 käyvät läpi taloussyklien taloustiedettä.

Soton teos on aiheeltaan mielenkiintoinen ja - 2008 pörssiromahdusta odotellessa - ajankohtainen, ja se esittelee hyvin taloussyklien ongelman, ongelmien syyn sekä niistä koituvat kustannukset. Kirjan parhaisiin puoliin kuuluu, taloussyklien tarkan analyysin lisäksi, kritiikki monetarismia ja keynesiläisyyttä kohtaan. Keynesin yleisteoria (general theory) revitään kappaleiksi ja todetaan ainoastaan yksittäisteoriaksi (particular theory) joka pitää paikkansa vain laman ollessa syvimmillään kuplan puhkeamisen jälkeen. Kirja näyttää vedenpitävästi miksi 100 % kassavarantovelvoite yhdistettynä kultakantaan (tai muuhun hyödykepohjaiseen rahayksikköön) on ainut parannuskeino taloussyklikierteeseen. Soto perustelee myös miksi deflaatio (hintatason lasku) ei ole ongelma niin kauan kun se ei johdu luoton nopeasta vähenemisestä (credit crunch).

Vaikka kirja on kaiken kaikkiaan hyvä, siinä on muutamia puutteita. Ensinäkin kirjassa on usein liikaa toistoa ja liian pitkävetisiä selityksiä. Toiseksi kirja käsittelee liikaa doktriinihistoriaa (tavallista lukijaa tuskin kiinnostaa miten 1300-luvun italialaiset, 1500-luvun espanjalaiset ja 1700-luvun ranskalaiset taloustietelijiät suhtautuivat taloussykleihin ja pankkitoimintaan). Soto ei myöskään vastaa täysin tyydyttävästi itävaltalaista taloussykliteoriaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Kirja on paikoin vaikeaselkoinen ja edellyttää vähintään neoklassisen (mieluiten itävaltalaisen) taloustieteen ymmärtämistä. 812 sivua. Yleisarvosana: 91 %.

Vähennä veroa, kirkosta eroa

Jos tahdot tehdä pysyviä isoja säästöjä tulevien vuosien budjettiin, suosittelen että eroat kirkosta viimeistään joulukuun 31. Vuotuinen kirkollisvero on 1.0-2.25 % eli noin 300-675 euroa vuodessa. Kirkosta eroaminen vähentää kokonaisveroastettasi noin 2-8 % mikä vastaa jopa yli 3 % palkankorotusta veroprogressiosta riippuen. Uuden uskonnonvapauslain voimaantulo (2003) poisti katumiskuukauden, jolloin myös Joulukuussa eroava säästää ensivuoden kirkollisveron. Vaikka eroakirkosta.fi-palvelun kautta eroaminen kestää korkeintaan minuutin, eroamista ei kannata jättää vuoden viimeisille tunneille, sillä ero astuu voimaan vasta eroilmoituksen saavuttua maistraattiin (maistraatin sähköpostin ruuhkautuessa viive voi pahimmillaan olla joitakin tunteja).

Evankelisluterilaisen valtionkirkon erityisasema sotii vastoin uskonnonvapautta sekä vastoin vapaan yhteiskunnan ihannetta. Kannattaa muistaa, että kuulumalla kirkkoon allekirjoitat läsnäolollasi järjestön periaatteet sekä rahoitat verovaroillasi sen toimintaa. Kristittyjen liberaalien ja konservatiivien kannattaisi puolestaan harkita kirkon vaihtoa sellaiseen seurakuntaan (esim. Katoliseen kirkkoon) joka ei saarnaa, eikä toiminnallaan puolla, sosialismia.