Skeptisismi ja bias

Itse kuulun niihin joita vaivaa suunnattomasti ajatus biasen (en.) eli harhojen, puolueellisuuden ja ennakkoasenteiden esiintymisestä omassa ajattelussa. Koska sekä tieteellinen termistö että tilastotiede ovat hallussani, en onnekseni näe salmonellaa tai lento-onnettomuutta varteenotettavina riskitekijöinä ja samalla ymmärrän varsin hyvin homeopatian tehottomuuden ja kreationismin järjettömyyden. Tästä huolimatta en kutsuisi itseäni skeptikoksi koska skeptikot tuntuvat kärsivän eräänlaisesta skientismistä (tosin Suomen Skepsis ry kärsi päinvastoin kristillisten fundamentalistien soluttautumisesta keskustelupalstoille ja paikallistoimintaan muutama vuosi takaperin). Skientismillä en tässä yhteydessä kuitenkaan tarkoita varsinaista tieteisuskovaisuutta tai luonnontieteiden etusijalle asettamista vaan yksinkertaisesti poliittisten ja taloudellisten etujen ja sitä kautta tulevien biasten sivuttamista.

Esimerkiksi blogi Overcoming Bias, jota satunnaisesti seuraan, on lähes yksinomaan keskittynyt älyllisiin harhoihin (cognitive bias) ja osa blogin pitäjistä ovat itsekin myöntäneet, etteivät poliittisten tai taloudellisten etujen tavoittelu varsinaisesti huolestuta heitä. Vastaava ongelma tulee vastaan myös Skeptoid blogissa sekä sen hyvässä minidokumentissa Here Be Dragons:



Kyseisessä dokumentissa oletetaan, että valtion byrokraatit ovat neutraaleja ja kaikkitietäviä, ja että lääkeyhtiöt asettavat hyväntahtoisuuden voittojen edelle. Ideaalitilanteessa vapaan markkinatalouden vallitessa byrokraatteja ei olisi, eikä lääkkeiden patenteilla (eli monopolietuoikeuksilla) voisi tehdä rahaa jolloin tuotteet myisivät kutakuinkin niiden tehokkuuden mukaan. Valitettavasti nykyjärjestelmässä byrokraatit jarruttavat kehitystä kuluttajasuojaan vedoten, lääkeyhtiöiden puolestaan ostaessa kehitteillä olevien lääkkeiden patenttioikeudet nimiinsä kilpailun vähentämiseksi. Kaiken kukkuraksi eri tahot lobbaavat pakollisen lisensioinnin puolesta ja luontaislääkintää vastaan viimeisenkin kilpailunrippeen kitkemiseksi.

Kritisoisin Here Be Dragons -dokumenttia lähinnä kolmelta kannalta. Ensinäkin dokumentti suhtautuu kriittisesti vitamiinien mega-annosteluun. Tarkistin asian Skeptoidista ja blogin mukaan vitamiinin mega-annostelu koskee erityisesti C-vitamiinin, mutta jossain määrin myös A-vitamiinin, mega-annosten syöntiin. Tämä on siinä mielessä tärkeä täsmennys, koska erityisesti Euroopan ja Amerikan pohjoisosissa asuvat eivät saa lähimainkaan riittävästi D-vitamiinia ruokavalion ja auringonvalon kautta (joskin myös B12-, C- ja E-vitamiineja sekä foliohappoa ja omega-3-rasvahappoa on liian vähän). D-vitamiinin puutteen oireita on lisäksi vaikea havaita ja D-vitamiinin puute aiheuttaa tai edesauttaa autoimmuunisairauksien, diabeteksen (tyypit I ja II), fibromyalgian, niveltulehduksen, korkean verenpaineen, masennuksen, MS-taudin, osteomalasian, osteoporoosin, Parkinsonin taudin, psoriasiksen, skitsofrenian, sydäntautien, syövän, riisitaudin, tuberkuloosin ja verisuonten kalkkeutumien muodostumisessa. Vaikka itse olen kaukana minkäänlaisesta terveysintoilijasta, olen syönyt ainoana ravintolisänä 2000 IU:ta D-vitamiinia kahden vuoden ajan lähinnä sydän- ja verisuonitautien ehkäisemiseksi.

Toiseksi en ole vieläkään täysin vakuuttunut kaikkien rokotusten tarpeellisuudesta saati niiden suositusaikataulusta. Itse en ole huolissani autismista joka on mielestäni pitkälti pelottelua vaan siitä millaiset vaikutukset (nuorena) ylirokottamisella on immuunijärjestelmän kehitykseen. Esimerkiksi on olemassa jonkin sortin näyttöä siitä, että rokottaminen heikentää valkoisten T-solujen kehittymistä ja siten saattaa lisätä varsinkin syövän riskiä myöhemmällä iällä. Myös joissain yksittäisissä rokotteissa on ongelmia - flunssarokotus on todistettu tehottomaksi ja HPV rokotteen näyttö on riittämätön eikä sen mahdollisia haittavaikutuksia tunneta. Lisäksi monet rokotteet suojaavat kieltämättä ikäviä tauteja vastaan mutta niitä ei enää esiinny länsimaissa. Yksi tällainen on Polio jota esiintyy lähes yksinomaan Intiassa, Pakistanissa ja Afganistanissa. Vastaavasti monet rokotettavista taudeista eivät ole tappavia, eivätkä aiheuta pysyvää vahinkoa niin kauan kun tartunnan saaja saa hyvää ravintoa tai voi päästä länsimaiseen lääketieteen piiriin.

Kolmanneksi pidän veden fluorisointia kyseenalaisena monelta kannalta, joskin on varsin selvää, että fluorisointi vähentää hampaiden reikiintymistä keskimäärin 15 % lapsilla ja 27 % aikuisilla. Lääketieteellisesti fluorisoinnin on osoitettu muuttavan ihmisen hormonineritystoimintoja ja fluori ihmisruumiille myrkyllisenä aineena saattaa heikentää immuunijärjestelmää pitkällä tähtäimellä. Fluorin määrän saantia on myös mahdoton valvoa koska vedenkulutus on varsin yksilöllistä. Minua fluorisoinnissa ärsyttää kuitenkin sen pakollisuus. Jos valtio kerran asettaa vesijohtovedenjakelun julkisen sektorin piiriin, olisi loogista jos vesijohtovedestä tehtäisiin mahdollisimman puhdasta. Sen sijaan, että fluorisointia vastustavat joutuvat puhdistamaan vetensä epävarmoin suodatusmenetelmin olisi paljon helpompaa jos, fluorisointia kannattavat, lisäisivät veteensä fluoria. Veden fluorisointi on valitettavasti avannut myös keskustelun muiden kemikaalien, kuten laihdutus- ja kolesterolilääkkeiden, lisäämistä vesijohtoveteen. Asiasta on keskusteltu erityisesti Yhdysvalloissa viimeisen parin vuoden aikana.

Silloin kun skeptikot suuntaavat viestinsä tavalliselle yleisölle älyllisten harhojen selittäminen on tärkeää. Tutkijat ovat kuitenkin varsin hyvin tietoisia näistä ongelmista jonka vuoksi heidän biasten paljastamisessa kannattaa seurata rahan hajua. Ei liene esimerkiksi yllätys mille kannalle ilmastotutkijat kallistuvat ilmastonlämpenemisraporteissaan valtioiden sysätessä miljardeja ilmastonlämpenemistä puoltavalle tutkimukselle.

Rationalismin perustat

Vaikka tämän blogin pohjimmainen tarkoitus on puolustaa rationaalista ajattelua, en kovin usein keskity uskontoihin, vaihtoehtolääkintään tai salaliittohypoteeseihin (teoria on väärä sana) koska näiden yhteenlasketut haittavaikutukset ovat pieniä verrattuna politiikan aiheuttamiin ongelmiin. Mielestäni hyvä ja nopea tapa ns. huuhaan ja faktojen erottamiseen toisistaan on eräs ajatusleikki jossa esitetyt väittämät yritetään jaotella yhteen seuraavista (Vihreän Rouvan kääntämistä ja minun soveltamista) Richard Wilsonin luokista:

1) Oletetaan, että joku kertoo sinulle, että Mannerheimintietä pitkin alas on juossut koira. Voisit ajatella, että se on epätavallista, mutta tietenkin mahdollista, eikä sinulla olisi aihetta epäillä kertomusta.

2) Jos hän väittäisikin, että Mannerheimintietä pitkin juossut eläin oli leijona, se on vieläkin mahdollista, mutta todennäköisesti haluaisit kuulla jonkinlaisia asiaa tukevia todisteita - ehkä uutisen Korkeasaaren eläintarhasta kadonneesta leijonasta.

3) Mutta jos joku kertoo sinulle, että Mannerheimintietä alas juoksee stegosaurus, olettaisit, että hän on erehtynyt. Jossakin mielessä voisi olla mahdollista, että hän on nähnyt stegosauruksen, mutta on paljon todennäköisempää, että hän on nähnyt koiran ja luullut, että se oli stegosaurus. Itse asiassa useimmat järkevät ihmiset myöntäisivät, että Mannerheimintietä alas juoksevan stegosauruksen mahdollisuus on niin pieni, etteivät he edes viitsisi tarkistaa asiaa.

Yllä oleva jaottelu on hyvä, mutta se on valitettavasti epätäydellinen, jonka vuoksi lisään siihen:

4) Entä jos Mannerheimintietä alas pomppisi muodoltaan kuutiopallo joka olisi väriltään saman aikaan kokonaan sininen ja kokonaan punainen. Toisin kuin stegosauruksen olemassa olon kanssa, tämän kappaleen olemassaolo ei ole pelkästään epätodennäköistä vaan se on täysin mahdotonta, sillä kuutio ja pallo sekä kokonaan sininen ja kokonaan punainen ovat toisensa poissulkevia käsitteitä. Stegosauruksia on joskus ollut olemassa, vaaleanpunaisia kahdeksanjalkaisia siivekkäitä elefantteja voisi teoriassa olla olemassa, samaan aikaan kokonaan sinisiä ja kokonaan punaisia kuutiopalloja ei voi olla olemassa - ei edes teoriassa.

Arkipäiväisemmin kutsun skenaarioita 1) todennäköisenä, 2) epätodennäköisenä, 3) käytännössä mahdottomana ja 4) teoriassa mahdottomana. Yksi rationaalisen ajattelun keskeinen ongelma on, että pienikin muutos monessa skenaariossa voi siirtää tapahtuman suoraan todennäköisestä teoriassa mahdottomaksi. Otetaan urheiluun liittyvä yksinkertainen esimerkki:

1) Urheilija X juoksi 100m alle 12 sekuntiin. Väittämä on todennäköinen, koska monet urheilijat juoksevat 100m alle 12 sekuntiin päivittäin.
2) Urheilija X juoksi 100m alle 8 sekuntiin. Väittämä on epätodennäköinen, koska kukaan urheilija ei ole tähän päivään mennessä alittanut 9 sekunnin aikaa 100m matkalla.
3) Urheilija X juoksi 100m alle 4 sekuntiin. Väittämä on käytännössä mahdoton, koska kenenkään urheilijan 100m tulos ei ole edes lähellä 4 sekuntia. Kyseisen ajan alittaminen näyttää nykyisten tulosten valossa niin mahdottomalta, että lienee kyseenalaista pystyykö yksikään ihminen ikinä alittamaan 4 sekunnin aikaa.
4) Urheilija X juoksi 100m alle 0 sekuntiin. Väittämä on teoriassa mahdoton, koska alle 0 sekunnin ajan alittamiseen urheilijan täytyisi ylittää valonnopeus, mikä on fysiikan lakien mukaan mahdotonta.

Valitettavasti kaikki väittämät eivät ole helposti luokiteltavissa yllä olevaan neljään luokkaan. Näissä tapauksissa suosittelen väittämän jakamista sen pienempiin mahdollisiin osiin. Esimerkiksi väite "Yhdysvalloissa tapahtui terrori-isku 9/11 joka oli sisäpiirin järjestämä" voidaan jakaa väittämiin "Yhdysvalloissa tapahtui terrori-isku 9/11" ja "Terrori-isku oli sisäpiirin järjestämä". Ensimmäinen väittämä pitää paikkaansa, toinen väittämä on epätodennäköinen. Joissain tapauksissa kaksiosaisen väittämän toinen osa on niin järjetön, että se voidaan kokonaan poistaa Occamin partaveitsellä erikseen analysoimatta kuten väittämän kohdalla: "Yhdysvalloissa tapahtui terrori-isku 9/11 joka oli jumalan järjestämä". Koska "jumalan järjestämä" ei anna väittämälle minkään sortin lisäarvoa se voidaan suoraan poistaa. Occamin partaveitsen käytössä on tosin eräs ongelma: periaate ei sano, että yksinkertaisin selitys on oikea, se sanoo ainoastaan, että yksinkertaisin selitys on luultavasti oikea. Joskus paras tapa väittämän analysointiin on sen mahdollisen falsifioituvuuden (eli kumoamismahdollisuuden) tarkistaminen. Esimerkiksi väite "Yhdysvalloissa tapahtunut terrori-isku 9/11 ei voinut millään olla muuta kuin sisäpiirin järjestämä" on väittämänä niin lukkoon lyöty, että se voidaan kumota pelkästään osoittamalla, ettei vastapuoli hyväksy mitään matemaattista, loogista tai empiiristä vastatodistusta. Jos tämäkään ei riitä, pitää turvautua formaaliin logiikkaan (joka on niin harvinaista, etten edes keksi esimerkkiä). Keskeistä vaikeasti luokiteltavissa väittämissä on, että niissä epätodennäköisiä ja todennäköisiä (tai keskenään ristiriitaisia) väittämiä on sotkettu keskenään jolloin lopputuloksena on omituiselta kuulostava väittämä joka on pilkottava ennen sen jaottelua.

Sosialismi ja talouslaskukokeilut (talouslaskun ongelma osa 2/3)

Komnl kuvaa suunnitelmataloutta seuraavasti:

Suunnitelmataloudessa yhteiskunnan tarvikkeiden ja monien palveluiden tuotanto suunnitellaan keskitetysti. Esimerkiksi edellisen viiden vuoden kulutuksen perusteella päätetään tuottaa puoli miljoonaa paria saappaita. Tätä varten päätetään hankkia raaka-aineita A ja B. Nyt voidaan huomioida esimerkiksi miten saappaiden tuotanto vaikuttaa työllisyyteen eri seuduilla, kuinka lähellä tehtaat sijaitsevat raaka-ainelähteitä ja toisaalta kaupunkeja joissa saappaat käytetään, kuinka saasteet voidaan minimoida, täytyykö A:ta ja B:tä hankkia samalla jonkun muun tarvikkeen tuotantoon jne.

Oletetaan aluksi, että suunnitelmatalouden byrokraatti on täydellinen ihminen joka tietää kaiken kaikista mahdollisista tuotteista aina niiden tuotannosta kysyntään asti ja joka osaa ratkaista miten monimutkaisia tuotantoyhtälöitä tahansa. Vaikka suunnittelija ei tällöin kärsisi informaation tai teknoloogisen osaamisen puutteesta hän ei siltikään pystyisi ratkaisemaan talouslaskun ongelmaa, koska hänellä ei ole hintoja eli yhtälöä mitä ratkaista! Sosialistit ovat yrittäneet kiertää tämän ongelman joko keksimällä toisen hintojen kaltaisen yleisen laskentayksikön (homogeneous calculation unit), tai olettamalla talouden liukuvan kohti ennalta-arvattavaa tasaisesti pyörivää tilaa (evenly rotating economy [ERE]) jolloin taloudessa vallitsee neoklassinen yleinen tasapaino (general equilibrium).

Jos ylläoleva kuulostaa heprealta, selvennetään sitä hieman. Suunnitelmatalouden kannattajat ovat mm. ehdottaneet, että byrokraatti ratkaisis tuotantoyhtälön luonnon yksiköissä. Tällöin tuotantoyhtälö voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen: 100 tonnia terästä + 200 000 kilovattituntia energiaa + 10 000 työtuntia + 1 kilometri tehdaslattiaa = ???. Tietysti täydellinen suunnittelija pystyisi päättämään tuottaako yllämainittu tuotantoyksikkö autoja, nauloja, sänkyjä, rautapalkkeja jne., mutta hän ei pysty mitenkään ratkaisemaan missä suhteessa autoja tuotetaan sänkyihin yleisen laskentayksikön (eli hintojen) puuttuessa. Byrokraatti ei myöskään voisi ratkaista tuotantoyhtälöä työvoimatunneissa, sillä nämäkään eivät ole homogeenisiä - jos ne olisivat aivokirurgi voisi vaihtaa paikkaa siivoojan kanssa, tai insinööri tarjoilijan, eikä työn tulos heikkenisi. Sitä paitsi, vaikka työvoimatunnit olisivat homogeenisiä, kuuluu tuotantoon myös luonnonvaroja (kuten öljyä tai rautamalmia) ja pääomaa (kuten olemassa olevia koneita) joiden ilmaiseminen määrällisesti (quantify) työvoimatunneissa on mahdotonta. Byrokraatti voisi tietysti keksiä hinnat päästään, mutta tällöin ne olisivat täysin sattumanvaraisia ja siten myös hyödyttömiä.

Neoklassisessa taloustieteessä yleinen tasapaino on tärkeä käsite ja se tarkoittaa tilaa jossa jokaisen tuotteen kysyntä ja tarjonta kohtaavat samanaikaisesti. Vaikka vapaa markkinatalous on kokoajan lähellä tällaista pistettä se ei koskaan kohtaa (tai edes lähesty) sitä, koska yleinen tasapainopiste siirtyy jatkuvasti kuluttajien halujen ja tuottajien tekojen myötä. Yleinen tasapainopiste on mahdollinen ainoastaan mikäli ihmisiä ei kuole, ihmisiä ei synny, ihmisten taidot eivät muutu, ihmisten halut eivät muutu, luonnonvarat eivät muutu, teknologia ei muutu, pääoma ei muutu jne. Teoriassa yleinen tasapainopiste on mahdollinen, mutta käytännössä se on mahdoton ja juuri tähän ongelmaan seuraavat sosialismin puolustusargumentit kaatuvat. Sosialistit ovat mm. ehdottaneet, että sosialistisen vallankumouksen jälkeen tehtaiden uusi omistaja (eli valtio) jatkaisi samojen tuotteiden tuottamista, samoissa määrin ja samalla teknologialla mitä kapitalismin vallitessa. Vaikka talous olisi tällöin mahdottomassa yleisessä tasapainossa ongelmaksi muodostuisi se, että sosialistien olisi pakko toimia kuten kapitalistit ennen heitä jolloin mm. sosialistien kaipaamia tulonsiirtoja olisi mahdoton toteuttaa sillä se särkisi yleisen tasapainon. Entisessä Jugoslaviassa harjoitettiin oksymoronista markkinasosialismia jonka perusajatus oli, että suunnittelija keksii aluksi hinnat päästään ja näitä hintoja muokataan esim. kerran vuodessa kunnes yleinen tasapaino saavutetaan. Valitettavasti (sosialistien kannalta) markkinatalous ei koskaan lähesty yleistä tasapainoa sillä yleinen tasapainopiste siirtyy jatkuvasti jolloin markkinasosialismi on parhaimmillaan hyödytöntä markkinoiden leikkimistä. Italialainen ekonomi Vilfredo Pareto tosin todisti matemaattisesti, että talouslasku on sosialismissa mahdollista, mutta vain ja ainoastaan silloin kun taloudessa vallitsee yleinen tasapaino. Kuten sanottu, oikeassa elämässä tämä ei koskaan toteudu.

Eläin- ja ihmisoikeudet

Kuten viime postauksessa mainitsin, ihmisoikeudet ovat synnynnäisiä perusoikeuksia jotka lähtevät ihmisen luonteesta. Ihminen on rationaalinen eläin. Ilman ihmisoikeuksia pitkäkestoisten suunnitelmien toteuttaminen olisi mahdotonta - yhteiskunta palaisi kivikaudelle. En väitä, että muut eläimet olisivat vaistojen varassa toimivia biologisia koneita. Eläimillä on kyky rationaaliseen toimintaan, mutta tämä rationaalisuus on rajattu. Ainoastaan ihmisellä on rajaton mielikuvitus, mahdollisuus abstraktiin ajatteluun ja kyky ottaa vastuu omista teoistaan. Ihminen on ainut eläin joka kykenee irrottautumaan luonnon otteesta. Eläinoikeuksien kannattajat rinnastavat joko eläinoikeudet ihmisoikeuksiin tai vetoavat sääliin. Molemmat argumentit ovat huonoja. Eläimet eivät ole kuin ihmiset, eivätkä ihmisoikeudet perustu sääliin, sääli auttaa korkeintaan ihmisoikeuksien ylläpidossa (joskaan en itse ole varma edes tästä). Kolmesta keskeisestä ihmisoikeudesta, eli oikeudesta elämään, vapauteen ja omaisuuteen, omistusoikeus on kaikkein vanhin. Se oli kirjattu jo Rooman lakiin vuonna 100. Orjuus kiellettiin (maailmanlaajuisesti) vasta 1800-luvun puolivälissä ja kuolemantuomion kieltoaalto alkoi toisen maailmansodan jälkeen. Jos ihmisoikeudet perustuisivat sääliin, olisi kuolemantuomio kielletty ajat sitten.

Kuvitellaan kuitenkin että eläimiä ja ihmisiä koskisivat samat oikeudet. Mitä tästä seuraisi? Jos susi puree lammasta, susi pidätettäisiin pahoinpitelystä. Lampaan murhasta napsahtaisi elinkautinen. Kun käki munii västäräkin pesään, se pidätetään petoksesta. Harakoita, myyriä, hiiriä ja jäniksiä vangittaisiin varkauksista. Eläinrikolliset ylikuormittaisivat Suomen oikeuslaitoksen. Vankilassa istuvat eläimet eivät ymmärtäisi päätepistettään (tai sen tarkoitusta), eläimillä kun ei ole vastuunkäsitystä. Yksi vasta-argumentti on, ettei lapsirikollisia, nuorisorikollisia tai täyttä ymmärrystä vailla olevia rikollisia laiteta vankilaan, siispä rikollisia (vastuuntuntoa vailla olevia) eläimiä ei tulisi laittaa vankilaan. Vasta-argumentissa unohdetaan, että lapsirikolliset laitetaan lastenkotiin, nuorisorikolliset nuorisovankilaan ja täyttä ymmärrystä vailla olevat mielisairaalan suljetulle osastolle. Toinen vasta-argumentti perustuu käsitykseen, jonka mukaan jokainen eläinlaji toteuttaisi omaa lainsäädäntöään samalla tunnustaen toistensa oikeudet. Jokainen ymmärtää, että tällöin ainoastaan ihmisellä olisi toimiva lainsäädäntö ja eläimillä oikeudet suhteessa ihmisiin. Olisiko tällöin moraalisesti oikeutettua, etteivät ihmiset (toimivalla lainsäädännöllään) puuttuisi muiden eläinten välisiin suhteisiin? Esimerkiksi Keski-Afrikassa elää mustia afrikkalaisia sekä pygmi ihmisiä. Mustat afrikkalaiset metsästivät pitkään pygmejä ravinnoksi sekä työkalujen ja korujen materiaaliksi. Mustat afrikkalaiset eivät käsittäneet, että pygmien metsästys on väärin. Lopulta länsimaiden painostuksesta Keski-Afrikan maat rinnastivat pygmin metsästyksen murhaan. Jos eläimillä olisi oikeudet, eli ne koettaisiin ihmisten veroisiksi, emmekö me silloin puuttuisi susien oikeuskäytäntöön jos sen mukaan lampaita saa murhata? Kolmannen vasta-argumentin mukaan, emme saa puuttua luonnon järjestykseen, koska ihminen sotkee sen kuitenkin. Tässäkin päädytään moraaliseen ongelmaan. Esimerkiksi Indonesiassa on paljon alkukantaisia heimoja, jotka ylläpitävät tasapainoa luonnon kanssa paikallisilla sodilla, joukkomurhilla ja kannibalismilla. Onko väärin puuttua tähän toimintaan? Jos ei, tällöin ei voi myöskään olla väärin puuttua eläinten välisiin joukkomurhiin (jotkut vasemmistolaiset antropologit olivat tosin sitä mieltä, että tämä on kulttuuri-imperialismia ja niin syntyi kulttuurirelativismi).

Eläinoikeuksia ei ole olemassa, ne ovat silkka mahdottomuus. Edes eläinoikeuksien puolustajat eivät kannata absoluuttisia eläinoikeuksia, he tahtovat ainoastaan relativisoida ihmisoikeudet, jonka jälkeen ihmisoikeuksia on helpompi rikkoa. Parhaimmassa tapauksessa nämä aktivistit tahtovat ainoastaan parantaa eläinten asemaa suhteessa ihmiseen - ja tämä on mahdollista, ilman eläinoikeuksia. Vaikka eläimillä ei olisi oikeuksia, ihmisellä on oikeus ja oikeuden mukana tulee vastuu omista teoista. Täten on mahdollista lisätä ihmisen vastuuta suhteessa eläimiin, ilman harhaanjohtavaa ja virheellistä eläinoikeuskäsitettä. Mielestäni tämän vastuun ei tule olla kovin laaja, sillä se on ristiriidassa vapaan yhteiskunnan kanssa. Lemmikkieläimiä kohtaan vastuu on melko korkea, maatalous- ja laboratorioeläimien kohdalla vastuu on pieni ja se pohjautuisi kuluttajien vaatimuksiin.

Ateistit, uskovat ja vaaleanpunaiset elefantit

Yksi tavallisimpia ateistit vs. uskovat väittelyistä menee kutakuinkin näin:
Atte Ateisti: Jumalan olemassaolo on sama asia kuin vaaleanpunaisen elefantin olemassaolo.
Unto Uskova: Ei Jumalaa voi verrata vaaleanpunaiseen elefanttiin!

...ja kuitenkin, kumpikin on väärässä. Keskeinen syy miksi ateisti esittää argumentin vaaleanpunaisesta elefantista on se, että jumalan olemassaolo on epätodennäköisempää kuin vaaleanpunaisten elefanttien olemassaolo. Yleensä tämä argumentti kuitenkin käsitetään väärin kummaltakin taholta, koska kumpainenkin olettaa, että jumala ja vaaleanpunainen elefantti ovat suunnilleen ontologisesti verrannollisia. Tätä ne eivät ole. Vaaleanpunaiset elefantit, maahiset, menninkäiset, keijut ja tontut, ovat kaikki fyysisiä olentoja joiden 1) ulkomuoto on tiedossa ja 2) joihin sisältyy oletus, että niitä voi löytyä tältä maapallolta. Toisin sanoen, vaaleanpunaisen elefantin olemassaolo on testattavissa oleva hypoteesi, jumalan olemassa olo ei sellainen ole. Aivan samoin kuin Loch Ness-järvi on kaukoluodattu todeten, ettei siellä asu merihirviötä, voidaan maapallo tutkia läpikotaisin ja todeta onko siellä vaaleanpunaisia elefantteja. Jumalaa ei yleensä enää mielletä pilven päällä asuvaksi parrakkaaksi ukoksi, vaan henkiseksi olennoksi, joka asuu joko toisessa ulottuvuudessa, universumin ulkopuolella tai vähintään jossain kaukaisessa galaksissa.

Todennäköisyys jumalan olemassaoloon on toki yhä vaaleanpunaisen elefantin luokkaa, mutta ontologisessa mielessä jumalaa ei voi verrata vaaleanpunaiseen elefanttiin. Vaaleanpunaisen elefantin olemassaolo on testattavissa, jumalan olemassaolo ei ole.