Suomi ja vertailevat indeksit

Suomen sijoittuminen maailman parhaaksi maaksi (tm) Newsweekin hiljattaisessa vertailussa herätti suurta innostusta median ja poliitikkojen parissa (etenkin näiden kansallismielisemmässä siivessä). Vertailu nimittäin jälleen kerran todistaa miten hienosti hyvinvointivaltiomalli toimii ja miten tyytyväisiä suomalaiset siihen ovat. Valtio- ja taloustieteilijänä Suomen sijoittuminen kärkeen yhdessä uudessa indeksissä ei ole yllätys. Vaimoni kutsuu ilmiötä pohjoismaa-puolueellisuudeksi (Nordic bias).

Maisteri- tai viimeistään tohtoritason yhteiskuntatieteissä on tyypillistä, että tutkijalla on jokin ennakkokäsitys siitä miten asiat ovat. Jos tutkimustieto sittemmin antaa väärän vastauksen sitä rukataan eri tilastollisia malleja ja painoarvoja hyödyntäen, kunnes vastaus on oikea (torture the data until it confesses). Tämän vuoksi olen miltei lopettanut utilitarististen argumenttien käytön, koska käsitteellisten ja tilastollisten kikkailujen avulla todellisuus voidaan vääristää lähes millaiseksi tahansa. Tätä juhlistaakseni olen harkinnut "maailman siistein valtio (tm)" -indeksin perustamista, joka koostuisi kolmesta osasta: autojen keski-ikä, vuotuinen viinankulutus ja aseiden lukumäärä henkilöä kohti. Yhdysvallat sijoittuisi mitä luultavimmin indeksin kärkeen. Suomi ei pärjäisi kovinkaan hyvin, sillä Suomen autokanta on vanha ja viinaa ei juoda kuin humalahakuisesti. Suomen onneksi maassa on sentään kolmanneksi eniten aseita Yhdysvaltojen ja Beninin jälkeen.

Palatakseni takaisin pohjoismaa-puolueellisuuteen, etsin pikaisesti yhdeksän muuta indeksiä joissa pohjoismaat sijoittuvat kärkeen Yhdysvaltojen edelle:
Freedom in the World
Global Competitiveness Report
Global Corruption Report
Human Development Index
Index of Sustainable Economic Welfare
PISA
Press Freedom Index
Quality of Life Index
Satisfaction with Life Index

Perusindeksien lisäksi maailma on täynnä mitä kummallisimpia koosteindeksejä (jollainen myös Newsweekin indeksi on), kuten Happy Planet Index, joka sijoittaa pohjoismaat keskikastiin ja Yhdysvallat listan pohjalle, jälkimmäiseksi mainitun hiilijalanjäljen vuoksi. Asioiden mittaamisen ja ennen kaikkea niiden laskemisen helpottumisen vuoksi, maailma kärsii melkoisesta indeksi-inflaatiosta. Vaikka jokainen indeksi olisikin metodologisesti validi (eli myös puolueeton), sen antaman tiedon rajoitteet tulisi ymmärtää. Nopeasti kehittyvät maat eivät ole yhtenäisiä kaikkialla vaan esim. Hongkongin, Macaon ja Shanghain elintaso poikkeaa varsin paljon Kiinan maalaisprovinssien elintasosta. Vastaavasti kehitysmaita ja teollisuusmaita ei usein edes voi verrata keskenään, esim. HDI:n lapsikuolleisuus ja eliniän odote ovat teollisuusmaissa lähes satunnaiskulullisia (random walk) tekijöitä.

Indeksien perustavanlaatuisempi ongelma on kuitenkin siinä, että ne edustavat enemmän tai vähemmän oikeaa kuvaa nykyhetkestä. Ne eivät kerro mikä nykykehityksen mahdollisti tai mihin me olemme menossa. Lähes kaikkien länsimaiden (Yhdysvallat mukaan lukien) on kohdattava kaksi veret seisauttavaa tosiasiaa: valtava velkataakka ja väestön ikääntyminen.

Pohjoismaiden huippuasema erinäisissä indekseissä 2000-luvun alussa on perua hyvinvointivaltiota edeltäneelle ja noin sata vuotta kestäneille verrattain vapaille markkinoille ja matalalle verotukselle. Korkean verotuksen ja tiukan työvoimasäätelyn tahroista huolimatta, alueen vapaat markkinat nostavat pohjoismaat vielä tänäänkin kärjen tuntumaan sekä Fraser Instituutin että Heritage Foundationin vuosittaisissa tutkimuksissa. Hyvinvointivaltion tukipilari korkea verotus on juuri se pohjoismaiden Akilleen kantapää, joka tulee tuomaan lopun 30-vuotiselle projektille, jonka aikana kansalaisten elintaso on parhaimmillaankin pysynyt samana ja se olisi romahtanut ilman lisääntynyttä kansainvälistä kauppaa ja valtavaa velanottoa. Korkea verotus yhdistettynä muuten vapaaseen talouteen tarkoittaa käytännössä sitä, että talous pyörii hyvin nykyisillä urillaan mutta se ei pysty kehittymään.

Indeksejä parempi tapa tarkkailla maan tulevaisuudennäkymiä on keskittyä kahteen tilastoon: maahan- ja maastamuuttoon määrään ja laatuun sekä investointien määrään ja suuntaan. Vaikka Suomen vuosittainen muuttovoitto on noin 10-15 000, Suomesta poismuuttaneet ovat pääsääntöisesti kaupallisen, teknisen tai luonnontieteellisen maisteritason koulutuksen saaneita, kun taas Suomeen muuttaneet koostuvat pääasiassa ns. huippuosaajista. Suomi kärsii valtavasta aivovuodosta. Muutaman sodan riepotteleman maan lisäksi, pohjoismaat ovat myös ainoita maita koko maailmassa jotka tekevät vuosittaista investointitappiota: pohjoismaalaiset siis investoivat enemmän ulkomaille, mitä ulkomaalaiset investoivat takaisin pohjoismaihin. Tämä on erittäin huolestuttava kehitys varsinkin kun otetaan huomioon, että maailmantalous kasvaa pari prosenttia vuodessa, minkä vuoksi jokaisen valtion investointitaseen pitäisi oletusarvoisesti olla positiivinen.

Indeksien tai pohjoismaiden kritisointi ei tietenkään tarkoita, että Suomi olisi huono maa asua. Globaalissa mittakaavassa Suomi on paljon parempi asuinpaikka kuin esimerkiksi Syyria, Senegal, Serbia, Samoa tai Suriname (jos s-alkuisissa maissa pysytään). Huonon maahanmuuton laadun ja investointitaseen vuoksi pohjoismaiden suunta on kuitenkin vahvasti alaspäin. Pohjoismaiden glorifiointi Newsweekin kaltaisten indeksien avulla ja pohjoismaalaisesta mallista kirjoitetut hagiografiat aiheuttavat pohjoismaalaisille valtavasti hallaa, koska ne vahvistavat poliitikkojen ja kansalaisten harhaluuloa, että nykyinen hatara järjestelmä on vakaalla pohjalla.

Subjektiivinen suomivuodatus

Vanhan vitsin mukaan ensimmäinen suomalaisten esittämä kysymys ulkomaalaisille julkkiksille, valtionpäämiehille tai puhuville vaaleanpunaisille elefanteille on "mitä mieltä olette meistä suomalaisista?". Yhdysvaltoihin muuttoni jälkeen olen käynyt Suomessa ainoastaan kahdesti, ensimmäisen kerran marraskuussa 2008 ja toisen kerran elokuussa 2010. Marraskuinen käyntini tapahtui kuitenkin niin pian muuton jälkeen, etten yllättynyt muusta kuin suomalaisten töykeydestä. Elokuussa vastaanotto oli huomattavasti myönteisempi, koska olin jo sen verran pihalla suomalaisista tavoista ja kielenkäytöstä, että sain usein pyytämättäni palvelua englanniksi.

Suurin huomioni kiinnittyi suomalaisten heikkoon elintasoon, joka ilmenee pieninä (ja usein huonokuntoisina) asuntoina, matalina palkkoina (40 000 euroa on oikeasti hyvä vuosipalkka), valtavina veroina ja korkeina hintoina. Kolme viimeksi mainittua loi vahvan vaikutelman siitä, ettei kenelläkään ole varaa yhtään mihinkään ja suurin osa ihmisistä elelee perikadon partaalla. Tämä ei valitettavasti paljolti poikkea tavallisen Yhdysvaltalaisperheen elämästä, mutta Yhdysvalloissa köyhäkin omaa kaikki kodin mukavuudet, riittävästi elintilaa ja uudehkon auton - mikä tärkeintä, jokaisella on mahdollisuus säästää. Yllä mainituista neljästä ongelmasta turistille kaikkein kismittävin oli luonnollisesti korkea hintataso. Laskeskelin nopeasti bensan olevan 3,5, matkalippujen 3, palveluiden 2,5 ja ruoan/kulutustuotteiden 2 kertaa New Hampshirea kalliimpaa. Puhelinliittymien ja internetyhteyksin kuukausimaksut olivat kuitenkin hieman halvempia ja kauppojen hyllyiltä löytyi suurempi kirjo perusruokatarvikkeita. Korkeiden hintojen neljä pääsyyllistä ovat tietenkin 23 % ALV, korkeat vähimmäispalkat, Suomen syrjäinen sijainti ja dollarin huono kurssi.

Vaikka olin positiivisesti yllättynyt yleisesti parantuneesta palvelutasosta, jonottaminen oli selvästi pahentunut. Pisin jonotus oli kaksituntinen Porin poliisilaitoksen passinhaussa, mutta vuoronumerotulostin löytyi myös verovirastosta, pankista, apteekista ja vaatekaupasta. Lisäksi moniin partureihin, valokuvausliikkeisiin ja ravintoloihin ei päässyt sisään kuin ajanvarauksen kautta. Keskiverto jonotusaika pikaruokaloissa ja kauppojen kassoilla oli noin 10 minuuttia. Tämä ei tietenkään ole suomalaisille mikään uutinen, mutta merkillistä Yhdysvalloissa asuvan silmin, jossa jonoja ei ole kuin julkisella sektorilla ja ajanvaraus tarvitaan ainoastaan lääkäriin.

Kolmas turhautumiseni kohde koostui lukuisasta määrästä pikkulakeja, joita en ymmärtänyt tai osannut noudattaa. Auton pysäköiminen tuotti poikkeuksellisen paljon ongelmia merkkien paljouden, maksuvyöhykkeiden ja parkkikiekkojen vuoksi - miksi parkkipaikoille joihin ei merkin mukaan saa pysäköidä voi kuitenkin pysähtyä, jättää auto ja painua kahdeksi tunniksi ostoksille parkkikiekkoa käyttäen? Vastaavasti nopeudenvalvontakameroiden määrän vuoksi (jotka ovat New Hampshiressa laittomia) autoni nopeus 100 km/h alueella (jossa tavallisesti ajaisin 120 km/h) vaihteli villisti 90 ja 130 väliltä, joutuessani keskittymään tien viereen ajamisen sijaan. Viimeiskesi voisin vielä mainita sekavan ALV-lainsäädännön. Eri ALV-asteiden lisäksi, EFTA-alueen ulkopuolelta tuotavista kulutustuotteista on maksettava arvonlisävero, mutta EFTA-alueen ulkopuolelle vietävistä kulutustuotteista ei saa arvolisäveron palautusta ellei tuotteen myyjä lennätä tuotetta vastaanottavan maan tulliin.

P.S. Sain vihdoin vastattua kaikkiin kommentteihin. Pahoittelen viivästystä.

Lyhyesti eurovaalien tuloksesta ja eduskuntavaaleista 2011

Eurovaaliprosessin seuranta on turhauttava varsinkin kun tietää, ettei europarlamentilla ole käytännössä katsoen mitään valtaa (ei edes parlamenteille tyypillistä lainsäädäntövaltaa) Euroopan komissioon tai Euroopan neuvostoon verrattuna. Euroopan komission varapuheenjohtaja Margot Wallström ilmaisi asian ehkä parhaiten noin vuosi sitten raivontunteita herättävässä videoleikkeessä:



Yllättävintä eurovaalituloksessa oli erityisesti Vasemmistoliiton totaalinen romahtaminen. Syitä romahdukseen voidaan tietysti etsiä aina Korhosesta Soiniin, mutta itse nostaisin kärkeen jo pitkään jatkuneen, sanoisinko, lievän imago- ja kommunikointiongelman:



Vaikka Eurovaaleilla ei ole mitään käytännön merkitystä EU:ssa tehtävään politiikkaan, eurovaalit toimivat jotenkuten seuraavan vaalin suunnannäyttäjänä. Väitän, että eduskuntavaalit 2011 tulevat ratkaisemaan Suomen puoluekartan ulkonäön ja kehityssuunnan seuraavan parin vuosikymmenen ajaksi, nimittäin Suomessa käytetty D'Hondtin menetelmä tuppaa ajautumaan tasapainotilaan jossa on kolme suurta puoluetta, kaksi keskisuurta puoluetta ja 3-4 pienpuoluetta. Tällä hetkellä suomen puoluekartalla on kolme selkeää laskijaa (Vasemmistoliitto, SDP ja Keskusta) ja kolme selkeää nousijaa (Perussuomalaiset, Kokoomus ja Vihreät). Tulevaisuudessa Suomen kolmeksi suureksi puolueeksi nousevat Kokoomus, Keskusta ja Vihreät, keskisuuret puolueet ovat SDP ja Perussuomalaiset; RKP:n, Vasemmistoliiton ja KD:n löytyessä pienpuolueiden kastista. Epäilen, että SDP:n ja Vihreiden välinen kamppailu ratkeaa aikaisintaan 2019 eduskuntavaaleissa, sen sijaan Vasemmistoliiton kohtalo ratkennee jo ensi eduskuntavaaleissa. Jos Vasemmistoliitto menettää vain 1,5 % viime eduskuntavaalien äänisaldosta (8,82 %) puolueen paikkaluku putoaa peräti 17:sta 11:sta ja jos äänisaldo jää Eurovaalien tasolle (5,9 %) puolue saa eduskunnassa enää 9:n paikkaa eli RKP:tä paikan vähemmän (Ahvenanmaan mandaatti mukaan lukien). Mikäli Vasemmistoliiton äänet valuvat raskaammin Vihreille ja Perussuomalaisille eduskuntapaikat vähenevät ripeämmin. Alla oleva käyrä kertoo milloin ja mistä vaalipiiristä Vasemmistoliitto menettää eduskuntapaikan äänestysosuuden laskiessa (käyrä perustuu 2007 eduskuntavaalitulokseen):



Valitettavasti puolueiden vaihdos ei tee käytännön politiikasta yhtään nykyistä järkevämpää. Osmo Soininvaaran puheenjohtajakauden jälkeen (2005) Vihreät ovat liukuneet askel toisensa jälkeen vasemmalle ja muistuttavat nykyään pikemminkin SKP:tä kuin RKP:tä.

EU-vaalit ja End of Nations

Jiri Keronen on tehnyt (anonyymin kommentoijan sanoin) poliittisen kulttuuriteon suomentamalla irlantilaisen EU-kriittisen dokumentin End of Nations. Virheellisestä taloustieteellisestä analyysistään huolimatta dokumentti on katsomisen arvoinen. Erityisesti osat EU:n alati lisääntyvästä korruptiosta ja keskusjohtoisuudesta olivat mielenkiintoisia. Dokumentti tuo myös esille EU-eliitin päämäärän eli Euroimperiumin perustamisen, joka voisi hallita kansalaisia rautaisella otteella samalla harjoittaen aggressiivista ulkopolitiikkaa ympäri maailman (ja maailmankaikkeuden).

Alla on (toivottavasti) inspiroiva kuva eurovaalien äänestysratkaisustani:

Äänestyspäätökseni eurovaaleissa 2009

Kuten viime postauksessa kirjoitin, minulla ei ole mitään ennalta valittua äänestysstrategiaa jota hyödyntäisin jokaisessa vaalissa. Lähtökohtaisesti kuitenkin ajattelen äänestämättä jättämisen olevan paras päätös suurimmassa osassa tapauksista, koska se heikentää poliittisten päättäjien ja poliittisen päätösprosessin legitimiteettiä. Lisäksi yksi ääni tuskin koskaan vaikuttaa lopputulokseen, joten äänestäminen ei ole vaivansa arvoista ("jos kaikki [oikeistolaiset/liberaalit] ajattelisivat näin" ei kelpaa vasta-argumentiksi, koska kaikki eivät ajattele näin - sitä paitsi pitäisin sitä varsin mainiona jos kaikki suomalaiset todella ajattelisivat näin, jolloin yksikään ehdokas ei saisi äänen ääntä). Olen kuitenkin huomannut, että äänestämättä jättäminen ei ole paras poliittinen strategia kolmessa tapauksessa:
1) Jos yksi ääni voi vaikuttaa vaalien lopputulokseen (esim. New Hampshiren liberaalein [libertarian] kansanedustaja Jason Bedrick karsiutui yhden äänen vähemmistöllä NH:n edustajainhuonevaaleissa).
2) Jos vaalien äänestysprosentti on historiallisesti ollut korkea ja politiikkaan voi vielä jotenkin vaikuttaa äänestämällä (esim. Suomen eduskuntavaalit).
3) Jos vaaleissa on ehdolla lähes täydellinen ehdokas yhdestä suuresta puolueesta (esim. Ron Paul).

Europarlamenttivaalit ovat lähes oppikirjaesimerkki (textbook example) tarpeettomista vaaleista. Vaikka noin 60 % Suomen lainsäädännöstä tulee Brysselistä, EU:n lainsäädäntöprosessiin on täysin mahdoton vaikuttaa. EU:ta ei yksinkertaisesti voi pysäyttää. Jokainen EU:n pysäytysyritys kaatuu Halla-ahoa siteeraten Stubbilaisiin "luoviin ratkaisuihin":

1) Ei välitetä EU:n päätöksentekoa koskevista säännöistä, vaan jatketaan Lissabon-projektia siitä huolimatta, että irlantilaiset tyrmäsivät sen. [...] Suomi ei varmaankaan asetu vastahankaan, onhan meillä pitkä kokemus kuolleiden sopimusten ratifioinnista.

2) Äänestytetään irlantilaisia niin monta kertaa, että saadaan oikea tulos. Tästä on hyviä kokemuksia mm. tanskalaisten ja mainittujen irlantilaisten kohdalla.

3) Tarjoillaan sama teksti pienemmällä fonttikoolla, uusissa kansissa ja uudella nimellä (kuten nytkin: "perustuslaki" > "Lissabonin sopimus"), eikä järjestetä siitä enää kansanäänestystä (Ranska, Hollanti). Sitten ei kukaan pääse ainakaan väittämään, että olisi toimittu vastoin kansan ilmaisemaa tahtoa.

Tästä huolimatta luulin löytäväni näihin EU-vaaleihin lähes täydellisen ehdokkaan, nimittäin Perussuomalaisten Timo Soinin, joka alun perin sanoi asettuvansa ehdolle, muttei mahdollisen vaalivoiton jälkeen vastaanottaisi Europarlamenttipaikkaansa. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että äänestämällä Soinia ainakin yksi 785:stä MEPistä saataisiin eliminoitua ja kuten sananlasku sanoo, parempi yksi MEPpi merenpohjassa kuin kymmenen pinnalla. Muiden puolueiden ja valtiotieteilijöiden painostus sai Soinin kuitenkin vetäytymään ehdokkuudesta. Tilalle nousi toiseksi varteenotettavin vaihtoehto Jussi Halla-aho. Koska Halla-ahon poliittiset mielipiteet ovat lähes kauttaaltaan huonoja (kolmea poikkeusta lukuun ottamatta), olisin äänestänyt häntä protestina mediaa ja poliittista eliittiä vastaan. Valitettavasti Soini kuitenkin teki mitä kummallisimman ehdokasratkaisun mikä samalla eväsi Halla-aholta ehdokkuuden ja teki Soinista itsestään huonon äänestysvaihtoehdon. Kolmanneksi paras äänestysvaihtoehto (Vasemmistoliiton Esko Seppäsen jäätyä eläkkeelle) on Kokoomuksen Risto "Ultimatum isänmaalle" Penttilä (hatunnosto Thomas Taussille). Risto Penttilä onkin älykäs, liberaali ja taloustieteitä ymmärtävä ihminen - valitettavasti hänen puolueensa on kansainvälisten pakkomielteidensä vuoksi huonoimmillaan europolitiikassa.

Ja vaikka siedettävä ehdokas vielä löytyisi, mitä merkitystä sillä on? Yllämainittujen asioiden lisäksi EU on tehnyt parhaansa EU-kriittisten europarlamenttiblokkien murskaamiseksi. Suomessa puolueet hyökkäävät EU-kriittisten kimppuun mustamaalaamalla nämä demokratian vastustajiksi tai rasismin kannattajiksi. EU:ssa demokratia toimii tasan niin kauan kun kansa äänestää oikein. Viivan ylityttyä demokratia korvataan sisäpiiripolitikoinnilla. Minä en äänestä EU-vaaleissa. En nyt ja tuskin tulevaisuudessakaan.

Uskonnollisuus ja kirkkoon kuuluminen New Hampshiressa

Charles Darwinin 200-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ajattelin hieman kirjoittaa tieteellisen evoluutioteorian ainoasta jäljelle jääneestä varteenotettavasta vastustajasta, uskonnosta. Aihe on sikäli tärkeä koska Yhdysvaltain uskonnollisuus on yksi keskeisempiä syitä miksi Eurooppalaiset vapauden etsijät tähyävät ennemmin Kanadan, Irlannin tai Australian suuntaan.

Kirkkoon kuulumisen kantilta katsottuna myös New Hampshire on varsin kristillinen osavaltio: 80 % osavaltion asukkaista on kristittyjä, 1 % juutalaisia, 2 % muita (lähinnä muslimeja ja buddhisteja) ja 17 % uskonnottomia. Suomessa tosin kristittyjä on vielä enemmän, 84 %, muita on 1 % ja uskonnottomia 15 %. Kaikista uskontokunnista katolisia on New Hampshiressa eniten (35 %) kuten alla oleva kartta osoittaa.



Jos pelkät kristilliset protestanttiset uskontokunnat huomioidaan, muodostavat metodistit (11 %) New Hampshiren suurimman vähemmistön. Alla olevan kartan mukaan Yhdysvallat jakautuvat suhteellisen tarkasti neljään protestanttiseen uskontokuntaan: baptisteihin, metodisteihin, luterilaisiin ja mormoneihin.



Uskontokuntiin kuuluminen ei kuitenkaan kerro koko totuutta sillä esimerkiksi Suomi on tunnetusti, korkeahkosta uskontokuntiin kuulumisesta huolimatta, erittäin maallistunut maa. Huomattavasti parempi uskonnollisuuden mittari on kuinka suuri osuus kansasta pitää uskontoa tärkeänä osana omaa päivittäistä elämää. Muutama päivä sitten julkaistun Gallup Internationalin -mielipidetutkimuksen mukaan New Hampshire on Yhdysvaltain toisiksi maallistunein osavaltio jonka asukkaista 46 % pitää uskontoa tärkeänä. Samalla listalla Yhdysvaltain keskiarvo on 65 %, Suomen luvun ollessa 29 % (Viro on maailman vähiten uskonnollinen maa 14 %:lla). Kuva alla kertonee miksi Yhdysvaltain eteläistä osaa kutsutaan raamattuvyöhykkeeksi.



Suomea korkeammasta uskonnollisuudesta huolimatta New Hampshiren uskonnollisuutta ei kannata pelästyä. Esimerkiksi Sveitsi ja Kanada ovat suunnilleen yhtä uskonnollisia joissa 42 % ja 45 % ihmisistä pitää uskontoa tärkeänä osana jokapäiväistä elämää. New Hampshire on myös onnellisesti Yhdysvaltojen vähiten uskonnollisten osavaltioiden ympäröimä sillä vähiten uskonnollisessa Vermontissa 42 %, ja jaetulla kolmannella sijalla olevissa Mainessa ja Massachusettissä 48 %, pitää uskontoa tärkeänä. Miltei puolentoista vuoden asumisen aikana minulla ei ole ollut kertaakaan tarvetta matkustaa Yhdysvalloissa näiden neljän osavaltion ulkopuolelle (sen sijaan Kanadassa on tullut käytyä). Lisäksi New Hampshiressa on yksi poikkeuksellisen positiivinen puoli: tämä on ainut osavaltio, jonka Republikaaninen puolue ei ole uskonnollisten konservatiivien vaan liberaalien (libertarians) hallussa.

P.S. Charles Darwinille parhaan syntymäpäiväonnittelun kirjoitti Richard Dawkins (via The Atheist News)

Ruokakori New Hampshiressä

Yhdysvaltain mittapuulla New Hampshire on verrattain kallis osavaltio - virallisissa hintaindekseissä NH:n hintataso on n. 10 % Yhdysvaltojen kokonaishintatasoa korkeammalla. Virallisten hintaindeksien realistisuuden voi toki kyseenalaistaa, sillä ne eivät sisällä asumisen hintaa, energian hintaa, eivätkä pian enää ruoankaan hintaa - eli viralliset hintaindeksit ovat luotettavia ainoastaan sellaisten ihmisten kohdalla jotka asuvat kadulla, eivät syö, eivätkä käytä energiaa. Joka tapauksessa, Suomen hintataso on jo pitkään ollut Euroopan korkeimpia mikä näkyy myös ruoan hinnassa. Perustelematta tarkemmin miksi Suomen hintataso on niin korkea, mainittakoon nopeasti, että Suomi kärsii korkeasta ALV:stä sekä syrjäisestä sijainnistaan joka puolestaan nostaa kuljetuskustannuksia. NH on niin ikään syrjässä, mutta toisin kuin Suomessa, NH:ssa ei ole ALV:tä lainkaan.

Viikko sitten Aamulehti julkaisi ruokakorivertailun 10:ssä Euroopan maassa. Vertailussa Suomi osoittautui kalliimmaksi valtioksi, Saksa halvimmaksi. Rakensin vastaavan ruokakorin New Hampshirelle paikallisen Stop & Shop -ruokakaupan hintoja käyttäen. Lisäsin myös "Ilman sisäfilettä" kolumnin, sillä Suomalaisen ruokakorin kokonaiskustannuksista peräti 57 % johtui sisäfileen korkeasta hinnasta. Lihavoitu fontti edustaa kalleinta hintaa, kurssivoitu halvinta:

Esimerkki sosialismin vaikutuksesta poliittiseen kulttuurin

Olen pitkään hypotetisoinut, että yhdysvaltalaiset liberaalit ovat selvästi suomalaisia liberaaleja periaatteellisempia (tai ns. puhdasoppisempia) ja pitävät täten valtiota absoluuttisena pahana kun taas suomalaiset ovat kompromissinhaluisia varsinkin julkisen koulutuksen, julkisen terveydenhuollon ja perustuloon liittyvissä kysymyksissä. Paras tapa hypoteesin testaamiseen olisi kyselyn teettäminen, mutta ongelmaksi muodostuisi suomalaisten liberaalien pieni lukumäärä jolloin kyselyn virhemarginaali nousisi varsin korkeaksi. Joka tapauksessa laskin epätieteellisen tuloksen vertaamalla suomalaisia liberaaleja tuttujani yhdysvaltalaisiin liberaaleihin tuttuihini Facebookin World's Smallest Political Quizissä. Otannat olivat yhtä suuria.

Yhdysvaltalaiset liberaalit saivat yksilönvapauksissa keskiarvoksi 96 ja taloudellisissa vapauksissa keskiarvoksi 95, suomalaisten liberaalien jäädessä 84. ja 89. Yhdysvaltalaisten liberaalien modukset olivat 100 ja 100, ja heidän mediaani 100 ja 100. Suomalaisilla modukset jäivät 70 yksilönvapauksissa ja 90 taloudellisissa vapauksissa ja heidän mediaani oli 90/90.

Koska otanta on kaukana sattumanvaraisesta ja testi oli epätieteellinen on tulos varsin kyseenalainen. Free State Projectin ansiosta on tavallaan luonnollista olettaa, että tuntemani yhdysvaltalaiset liberaalit saivat korkeamman keskiarvon. Vasta-argumentti on kuitenkin huono, sillä yli 40 % otannan yhdysvaltalaisista liberaaleista ei kuulu FSP:hen (tosin loput saivat kaikki tulokseksi 100/100). Tämän lisäksi tasoitin eroja luokittelemalla kaksi ruotsalaista liberaalia suomalaisiksi (jotka molemmat saivat tulokseksi 100/100) ja poistamalla suomalaisesta otannasta yhden liberaalin joka sai testissä 70/50 (eli testi luokitteli hänet keskitien kulkijaksi). Lisäksi epäilen, että tuntemistani suomalaisista liberaaleista suurin osa edustaa ääripäätä - yhdysvaltalaisista tutuistani ainoastaan osa FSP:n jäsenistä kuuluu tähän luokkaan.

Väitän että hyvinvointivaltion raskaan varjon alla eläminen muokkaa mielikuvaamme vapaasta yhteiskunnasta ja vapaan yhteiskunnan tuomista mahdollisuuksista. Kun lähes jokainen meistä on käynty julkisen peruskoulutuksen (yliopisto mukaan lukien), käyttänyt julkista terveydenhuoltoa ja luottanut julkiseen sosiaaliturvaan - nauttien työttömyyskorvauksista ja opintotuista - emme enää usko vapaan markkinatalouden kykenevän näihin tehtäviin. Ja jos taloustiedettä ymmärtävät liberaalit eivät luota täysin vapaaseen markkinatalouteen, silloin myös sosialismin kannatus taitaa istua vankasti tavallisen ihmisen mielessä.

Verotus ja talouden ylikuumentuminen

Tuotanto voidaan jakaa erittäin karkeasti kulutustuotteiden tuotantoon ja tuotantotuotteiden tuotantoon, joiden käyttö tähtää kulutustuotteiden tuottamiseen. Matka alkutuotannosta kulutustuotteeseen vaihtelee aloittain. Esimerkiksi matka jyvästä leiväksi on lyhyempi kuin matka metallista ja muovista tietokoneeksi. Talouskasvua syntyy kun kuluttajat eivät käytä kaikkia varojaan kulutustuotteiden hankintaan, vaan sijoittavat osan varoistaan tuotantotuotteiden tuotantoon. Tämä kasvattaa tuotantotuotteisiin käytettävää pääomaa ja vähentää kulutustuotteissa käytetyn pääoman määrää.

Virheelliset sijoitukset ovat sijoittajien arkipäivää. Talouden ylikuumentuminen syntyy, kun riittävän suuri osa yrityksistä ja kotitalouksista sijoittaa varansa virheellisesti samaan aikaan. Ilmiö ei johdu vapaan markkinatalouden epävakaudesta, vaan pankkien ja keskuspankin toimintatavasta. Kun tallettaja laittaa rahaa pankkiin, hän olettaa koko summan pysyvän pankissa. Näin ei ole. Jokaisesta pankkiin talletetusta eurosta, pankki pitää holvissaan laissa säädetyn kassavarantovelvoitteen mukaiset kaksi senttiä (ts. Euroalueella pankin on pidettävä saatavilla 2 % sinne sijoitetuista varoista). Loput 98 senttiä pankki lainaa eteenpäin sijoittajille ilman tallettajan lupaa. Samalla pankki kuitenkin väittää koko summan olevan aina saatavilla, vaikkei se sitä olekaan. Järjestelmä toimii, koska kaikki kuluttajat eivät vaadi samanaikaisesti rahojaan pois pankista. Tämän lainausmekanismin myötä, korot laskevat, mikä mahdollistaa sellaisen sijoitusten kannattavuuden, jotka eivät muuten olisi kannattavia. Virheelliset massasijoitukset käynnistyvät, kupla muodostuu. Keskuspankit pahentavat tilannetta painamalla fiat rahaa (eli katteetonta paperirahaa), joka lisää virheellisten sijoitusten määrää. Lisäksi keskuspankki ehkäisee talletuspaon (eng. bank run) muodostumisen, jolloin taloussyklien pituus kasvaa ja niistä aiheutuvat lamat syvenevät.

Verojen kiristys tyypillisenä Keynesiläisenä ratkaisuna ei pure ongelmaan. Verojen nosto toki vähentää olemassa olevan valuutan määrää, mutta tämä valuutanpoisto ei tee virheellisistä sijoituksista kannattamattomia, se ainoastaan vähentää sijoitusten määrää ja tulosta kauttaaltaan. Tämä siksi, koska veroilla on mahdotonta eritellä virheellisiä ja järkeviä sijoituksia toisistaan. On jopa todennäköistä, että verojen nosto pahentaa tilannetta. Verotus on ilmiönä tulonsiirto yksityisistä varoista julkisiin varoihin, ja vaikka yksityiset sijoitukset ovat usein kannattamattomia talouden ylikuumentumisen aikana, ne ovat silti valtiollisia sijoituksia järkevämpiä, jotka ovat kauttaaltaan epätoivottuja. Verotus hillitsee ylikuumentumista ainoastaan silloin, kun se käytetään valtion velan maksuun - ja tällöinkin sen tehokkuus on mitätön. Tämän lisäksi verotaakan lisäys vaikeuttaa talouden elpymistä kuplan puhjetessa, koska ylimääräiset maksut hankaloittavat työpaikkojen ja resurssien uudelleenjakoa (eng. reallocation).

Verotus ei ole toimiva ratkaisu talouden ylikuumentumiseen. Ongelman ratkaisu on kassavarantovelvoitteen nostaminen ja fiat rahasta luopuminen. Myös talouden elpymisen helpottaminen säännöstelyjä purkamalla on toivottavaa. Sujuvasti toimiva talous on suurin syy siihen, miksi Yhdysvaltojen työttömyysprosentti on palannut alas muutamaan prosenttiin, Euroopassa sen ollessa usein yli kymmenen prosenttiyksikköä.

Eurooppalaisen kulttuurin ongelmista

Vapaa yhteiskunta vaatii ennen kaikkea liberaalin kulttuurin, jonka kulmakiviä ovat individualismi, vastuuntuntoisuus ja päätöksentekokyky. Sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio on tällaiselle kulttuurille Troijan hevonen. Ulkonäön avulla se livahtaa vaivihkaa sisään ja muutamassa sukupolvessa se tuhoaa vapaan yhteiskunnan kulttuurin pala palalta, kunnes mitään ei jää jäljelle. Yli 60-vuotta hyvinvointivaltiota ja 30-vuotta tehohyysääystä on jättänyt eurooppalaiseen kulttuuriin syvät arvet. Tämän päivän Euroopalla ei ole kulttuuria. Eurooppalaisuus koostuu pikemminkin sen kulttuurin ongelmista, johon voidaan lukea atomisoitunut individualismi, muutoksen pelko, elämänhallinnan kyvyttömyys, libertinismi, liiallinen mediaan luottaminen ja sokea usko poliitikkoihin ja poliittisiin päätöksentekoprosesseihin. Näistä viimeinen on mielestäni kaikkein ongelmallisin, sillä se hidastaa kurssinmuutosta kohti parempaa.

Yhdysvaltalainen kulttuuri kärsii pitkälti samoista ongelmista eurooppalaisen kulttuurin kanssa. Mutta toisin kuin Euroopassa, Yhdysvalloissa hyvinvointivaltion limaiset lonkerot, eivät ole tunkeutuneet kaikille kulttuurin osa-alueille. Yhdysvalloissa ihmiset suhtautuvat yhä skeptisesti poliitikkoihin ja väliinpitämättömästi poliittisiin päätöksentekoprosesseihin. Jos Yhdysvalloissa säädetään huono laki, ensireaktio on protesti tätä lakia kohtaan, jota seuraa vihamielisyys lainsäätäneitä poliitikkoja kohtaan. Suomessa (ja Euroopassa) huonot lait otetaan vastaan rauhallisesti ja huonon lain kritisoijat vaimennetaan. Kritiikki Puolueen lakeja kohtaan vaimennetaan kahdella tavalla. Parhaassa tapauksessa todetaan: laki on vähän hassu, eikä kansa pidä siitä nyt, mutta Ruotsin esimerkki osoittaan, että laki saa viiden vuoden päästä hyvän vastaanoton. Valitettavasti tyypillinen reaktion on: Puolueen poliitikot ovat hyväsydämisiä ja oikeamielisiä, he ovat säätäneet tämänkin lain ainoastaan sinun parhaaksesi. Oli laki miten järjetön tahansa, sille luodaan syvempi tarkoitus tai ainakin joku looginen selitys. Jos Puolue esimerkiksi säätää lain, jonka mukaan kaikkien työikäisten tulee suorittaa kauppareissut yhdellä jalalla hyppien, jokaisena parittomana tiistaina, media perustelisi lakia seuraavasti: yhdellä jalalla hyppiminen lisää ääreisverenkiertoa ja parantaa sydämen toimintaa ja tuottaa siten kansantaloudelle myönteisiä sivuvaikutuksia - kansa hyväksyy ja toistaa tämän selityksen.

Tämän päivän eurooppalaiset tuntevat olonsa voimattomiksi median ja poliittisten päättäjien edessä. Sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion palvonta on muodostunut eurooppalaiselle pakolliseksi selviytymisstrategiaksi, samoin kuin väliinpitämättömyys ja tietämättömyys olivat (ja ovat yhä) pakollisia selviytymisstrategioita kommunismin alaisuudessa eläville. Marxin ainut todellinen lahja filosofialle oli se ymmärrys, että asioille voi tehdä jotain. Ironista on, että tämän päivän marxismin varjossa elävät eurooppalaiset uskovat, ettei asioille voi tehdä mitään.