Tieteen objektiivisuudesta

Tieteen objektiivisuuden kyseenalaistaminen on suhteellisen kiistanalainen aihe, varsinkin blogissa jonka lukijakunta koostuu lähinnä liberaaleista ja/tai ateisteista, jotka yleensä lukeutuvat tieteen puolestapuhujiin. Myönnän lukeutuvani tiedeskeptikoihin, koska harjoitettu tiede on sekä politisoitunut että eturyhmärahoitettu.

Yksi parhaista esimerkeistä löytyy ravitsemustieteen saralta ja miten se on kytköksissä lääketieteeseen. Vallitsevan käsityksen mukaan tyydytettyjen rasvojen syönti johtaa liikalihavuuteen ja sitä kautta sydänsairauksiin jne. Tämän teorian ongelma vain on siinä, että solut eivät varastoi ylimääräistä energiaa ilman insuliinia ja insuliini ei erity ilman verensokerin nousua ja verensokeri ei nouse ilman hiilihydraattien syöntiä. Täten ruokavalio jossa tyydytetyn rasvan osuus on suuri johtaa liikalihavuuteen vain, mikäli myös hiilihydraattien määrä on suuri. Yllä esitetyt väittämät eivät ole mitenkään kiisteltyjä vaan jo yli 50 vuotta sitten todettuja syy-seuraus-suhteita. Tästä huolimatta ylipainoisia kehotetaan leikkaamaan kaloreita rasvan syöntiä vähentämällä. Teoriassa kehotus toki toimii, mutta käytännössä sen toteuttaminen on hyvin vaikeaa, koska proteiini tekee ihmisen hiilihydraatteja paremmin kylläiskesi, ja proteiinipitoinen ja rasvapitoinen ruokavalio kulkevat käsi kädessä. Tilanne ainoastaan pahenee kun potilaille syötetään vaarallisia lääkkeitä (kuten statiineja), jotka ovat tilastollisesti merkittäviä, mutta käytännössä katsoen merkityksettömiä.

Neljä merkittävää erityisryhmää ylläpitävät vallitsevaa tilaa: lääkeyhtiöt, lääkärit, maanviljelijät ja ruoanjalostajat. Lääkeyhtiöt rahoittavat lääketiedettä, jonka vuoksi valtaosa lääketieteellisestä tutkimuksesta on keskittynyt lääkkeiden vaikutuksiin ennaltaehkäisyn sijaan - ruotsinkielessä ilmiölle on olemassa kaksi hyvää sanaa hälsovård (terveydenhoito) ja sjukvård (sairaudenhoito). Ylipaino-ongelmaa myötäillen, lääkärisestä yhä suurempi osa on kouluttautunut kardiologeiksi tai endokrinologeiksi, eikä heidänkään intresseihin kuulu uudelleenerikoistuminen. Ruokateollisuuden puolella maataloustuet horjauttavat kysynnän ja tarjonnan tasapainon, jonka seurauksena ruokaa tuotetaan liikaa ja sitä myydään liian halvalla. Valtiollinen ratkaisu tähän ongelmaan on ollut hiilihydraattipitoiset ravintosuositukset, jonka avulla keskiverto amerikkalainen on saatu syömään 3800 kilokaloria päivässä, 2000 kilokalorin sijaan. Liikalihavuus on siis ollut poliittinen lottovoitto, koska sen ylläpito suosii eturyhmiä ja järjestelmän (keskimääräisesti heikompituloiset) uhrit vaativat julkiseen terveydenhuoltoon lisärahoitusta.

Ilmastonmuutos on toinen hyvä esimerkki poliittisesta lottovoitosta: muutos todistamalla byrokraatit ja poliitikot voivat oikeuttaa (legitimize) koko tuotantorakenteen haltuunoton drakoniseine veroineen. Täten ei ole lainkaan ihme, että ilmastonmuutosta puoltava tutkimus on lähes 100 % verovaroin rahoitettua ja jopa aihetta sivuaville tieteenaloille, kuten biologialle tai fysiikalle tarjotaan verovaroja aiheen tutkimukselle, mikäli yhteys pystytään todistamaan (sellaisten tutkijoiden määrärahat evätään jatkossa, jotka eivät tätä lenkkiä löydä).

Vain muutamaa jäävuoren huippua esimerkkinä käyttäen, tutkijoiden ei tulisi olla yllättyneitä siitä, että kreationismin kaltaisine pseudotieteineen on nostanut ruman päänsä jokaisesta kolosta. Henkilökohtaisesti minulta ei sympatiaa kreationisteille löydy mutta myönnettäköön, että ainakin he uskaltavat kyseenalaista yhden auktoriteetin, johon lähes kaikki silmittömästi uskovat. Vapaassa yhteiskunnassa tiede rahoitettaisiin yksilöiden, yritysten ja järjestöjen toimesta. Vaikka tämä luultavasti tekisi tieteestä polarisoidumpaa, ainakin objektiivisen totuuden löytäminen olisi helpompaa, kun koko prosessi ei olisi yhden tai muutaman poliittisen tahon mielivallan alla.

Kansalaismielipide ilmastonmuutoksesta

Muutamat journalistit ovat ehtineet kauhistelemaan suomalaisten heikkenevää uskoa ilmastonmuutokseen. Hiljattain julkaistun Tiedebarometrin mukaan 76 % pitää ilmaston muutosta vakavana uhkana, joka tarkoittaa 11 prosenttiyksikön laskua vuoteen 2007 verrattuna. Tarkempi tiedebarometrin lukeminen kuitenkin kertoo pienestä kysymysasetteluongelmasta. Alkuperäinen kysymys: "Ilmastonmuutoksen eteneminen on todellinen ja vakava uhka, joka vaatii poliittisilta päättäjiltä tehokkaita toimia".

Kyseinen lause sisältää peräti kolme erillistä väittämää:
1) Ilmastonmuutos on todellinen.
2) Ilmastonmuutos on vakava uhka.
3) Ilmastonmuutos vaatii poliittisilta päättäjiltä tehokkaita toimia.

Ainoastaan ensimmäinen väittämä on ontologinen ja kuuluu siten tieteen piiriin. Toinen väittämä on myös tieteellisesti tutkittavissa mutta sisältää arvoladatun ennakkoasetelman "vakava uhka" jonka määritelmä vaihtelee vastaajasta toiseen. Kolmas väittämä on puhtaasti poliittinen, eikä sillä ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Väittämässä oletetaan, että tehokkaita aktiivisia toimia tarvitaan ja että politiikka on oikea toimeenpanoväline ilmastonmuutoksen pysyttämiseksi.

Tiedebarometri todistaa myös epäsuorasti kuinka vaikeaa ilmastohysterian ylläpito todellisuudessa on. Evoluutioteorian alkeet opetetaan kerran koulussa, minkä jälkeen asiaa harvemmin mainitaan. Siitä huolimatta 68 % uskoo evoluutioteorian paikkansapitävyyteen. Ilmastonmuutosta jankutetaan päivittäin mediassa ja silti siihen ei uskota juuri evoluutioteoriaa enempää. Tämä osoittaa hienosti sen miten helppoa uskonnollisesti ristiriitaisen tieteellisen tosiasian läpivienti on, kun sitä verrataan vahvasti politisoituun ja tieteellisesti kyseenalaiseen väittämään.

Tämän kunniaksi esitän Minnesotans for Global Warmingin uusimman kappale I'm a Denier.



Ryhmän tuli jo aiemmin kuuluisaksi kappaleellaan Imagine There's No Global Warming.

Skeptisismi ja bias

Itse kuulun niihin joita vaivaa suunnattomasti ajatus biasen (en.) eli harhojen, puolueellisuuden ja ennakkoasenteiden esiintymisestä omassa ajattelussa. Koska sekä tieteellinen termistö että tilastotiede ovat hallussani, en onnekseni näe salmonellaa tai lento-onnettomuutta varteenotettavina riskitekijöinä ja samalla ymmärrän varsin hyvin homeopatian tehottomuuden ja kreationismin järjettömyyden. Tästä huolimatta en kutsuisi itseäni skeptikoksi koska skeptikot tuntuvat kärsivän eräänlaisesta skientismistä (tosin Suomen Skepsis ry kärsi päinvastoin kristillisten fundamentalistien soluttautumisesta keskustelupalstoille ja paikallistoimintaan muutama vuosi takaperin). Skientismillä en tässä yhteydessä kuitenkaan tarkoita varsinaista tieteisuskovaisuutta tai luonnontieteiden etusijalle asettamista vaan yksinkertaisesti poliittisten ja taloudellisten etujen ja sitä kautta tulevien biasten sivuttamista.

Esimerkiksi blogi Overcoming Bias, jota satunnaisesti seuraan, on lähes yksinomaan keskittynyt älyllisiin harhoihin (cognitive bias) ja osa blogin pitäjistä ovat itsekin myöntäneet, etteivät poliittisten tai taloudellisten etujen tavoittelu varsinaisesti huolestuta heitä. Vastaava ongelma tulee vastaan myös Skeptoid blogissa sekä sen hyvässä minidokumentissa Here Be Dragons:



Kyseisessä dokumentissa oletetaan, että valtion byrokraatit ovat neutraaleja ja kaikkitietäviä, ja että lääkeyhtiöt asettavat hyväntahtoisuuden voittojen edelle. Ideaalitilanteessa vapaan markkinatalouden vallitessa byrokraatteja ei olisi, eikä lääkkeiden patenteilla (eli monopolietuoikeuksilla) voisi tehdä rahaa jolloin tuotteet myisivät kutakuinkin niiden tehokkuuden mukaan. Valitettavasti nykyjärjestelmässä byrokraatit jarruttavat kehitystä kuluttajasuojaan vedoten, lääkeyhtiöiden puolestaan ostaessa kehitteillä olevien lääkkeiden patenttioikeudet nimiinsä kilpailun vähentämiseksi. Kaiken kukkuraksi eri tahot lobbaavat pakollisen lisensioinnin puolesta ja luontaislääkintää vastaan viimeisenkin kilpailunrippeen kitkemiseksi.

Kritisoisin Here Be Dragons -dokumenttia lähinnä kolmelta kannalta. Ensinäkin dokumentti suhtautuu kriittisesti vitamiinien mega-annosteluun. Tarkistin asian Skeptoidista ja blogin mukaan vitamiinin mega-annostelu koskee erityisesti C-vitamiinin, mutta jossain määrin myös A-vitamiinin, mega-annosten syöntiin. Tämä on siinä mielessä tärkeä täsmennys, koska erityisesti Euroopan ja Amerikan pohjoisosissa asuvat eivät saa lähimainkaan riittävästi D-vitamiinia ruokavalion ja auringonvalon kautta (joskin myös B12-, C- ja E-vitamiineja sekä foliohappoa ja omega-3-rasvahappoa on liian vähän). D-vitamiinin puutteen oireita on lisäksi vaikea havaita ja D-vitamiinin puute aiheuttaa tai edesauttaa autoimmuunisairauksien, diabeteksen (tyypit I ja II), fibromyalgian, niveltulehduksen, korkean verenpaineen, masennuksen, MS-taudin, osteomalasian, osteoporoosin, Parkinsonin taudin, psoriasiksen, skitsofrenian, sydäntautien, syövän, riisitaudin, tuberkuloosin ja verisuonten kalkkeutumien muodostumisessa. Vaikka itse olen kaukana minkäänlaisesta terveysintoilijasta, olen syönyt ainoana ravintolisänä 2000 IU:ta D-vitamiinia kahden vuoden ajan lähinnä sydän- ja verisuonitautien ehkäisemiseksi.

Toiseksi en ole vieläkään täysin vakuuttunut kaikkien rokotusten tarpeellisuudesta saati niiden suositusaikataulusta. Itse en ole huolissani autismista joka on mielestäni pitkälti pelottelua vaan siitä millaiset vaikutukset (nuorena) ylirokottamisella on immuunijärjestelmän kehitykseen. Esimerkiksi on olemassa jonkin sortin näyttöä siitä, että rokottaminen heikentää valkoisten T-solujen kehittymistä ja siten saattaa lisätä varsinkin syövän riskiä myöhemmällä iällä. Myös joissain yksittäisissä rokotteissa on ongelmia - flunssarokotus on todistettu tehottomaksi ja HPV rokotteen näyttö on riittämätön eikä sen mahdollisia haittavaikutuksia tunneta. Lisäksi monet rokotteet suojaavat kieltämättä ikäviä tauteja vastaan mutta niitä ei enää esiinny länsimaissa. Yksi tällainen on Polio jota esiintyy lähes yksinomaan Intiassa, Pakistanissa ja Afganistanissa. Vastaavasti monet rokotettavista taudeista eivät ole tappavia, eivätkä aiheuta pysyvää vahinkoa niin kauan kun tartunnan saaja saa hyvää ravintoa tai voi päästä länsimaiseen lääketieteen piiriin.

Kolmanneksi pidän veden fluorisointia kyseenalaisena monelta kannalta, joskin on varsin selvää, että fluorisointi vähentää hampaiden reikiintymistä keskimäärin 15 % lapsilla ja 27 % aikuisilla. Lääketieteellisesti fluorisoinnin on osoitettu muuttavan ihmisen hormonineritystoimintoja ja fluori ihmisruumiille myrkyllisenä aineena saattaa heikentää immuunijärjestelmää pitkällä tähtäimellä. Fluorin määrän saantia on myös mahdoton valvoa koska vedenkulutus on varsin yksilöllistä. Minua fluorisoinnissa ärsyttää kuitenkin sen pakollisuus. Jos valtio kerran asettaa vesijohtovedenjakelun julkisen sektorin piiriin, olisi loogista jos vesijohtovedestä tehtäisiin mahdollisimman puhdasta. Sen sijaan, että fluorisointia vastustavat joutuvat puhdistamaan vetensä epävarmoin suodatusmenetelmin olisi paljon helpompaa jos, fluorisointia kannattavat, lisäisivät veteensä fluoria. Veden fluorisointi on valitettavasti avannut myös keskustelun muiden kemikaalien, kuten laihdutus- ja kolesterolilääkkeiden, lisäämistä vesijohtoveteen. Asiasta on keskusteltu erityisesti Yhdysvalloissa viimeisen parin vuoden aikana.

Silloin kun skeptikot suuntaavat viestinsä tavalliselle yleisölle älyllisten harhojen selittäminen on tärkeää. Tutkijat ovat kuitenkin varsin hyvin tietoisia näistä ongelmista jonka vuoksi heidän biasten paljastamisessa kannattaa seurata rahan hajua. Ei liene esimerkiksi yllätys mille kannalle ilmastotutkijat kallistuvat ilmastonlämpenemisraporteissaan valtioiden sysätessä miljardeja ilmastonlämpenemistä puoltavalle tutkimukselle.

Uskonnonopetus ja myytti neutraalista opetuksesta

Edellisessä postauksessa tarkastelin pakkoruotsia ja totesin varsinaisen ongelman piilevän lakisääteisessä opetussuunnitelmassa, ei pakkoruotsissa. Laajennan tämän analyysin nyt toiseen ongelmaan, pakolliseen uskonnon opetukseen, ja myöhemmin sen loogiseen ääripäähän eli verovaroin rahoitetun opetuksen lakkauttamiseen. Uskonnon opetuksen ilmeinen ongelma on, että valtio tällöin asettaa tietyn elämänkatsomuksen (luterilaisuuden) muiden elämänkatsomusten edelle. Käytännössä nykyinen laki on neutraalimpi ja sen mukaan kaikki lapset joiden uskontokunta ei ole tiedossa tulisi sijoittaa neutraalimpaan elämänkatsomustietoon (ET). Vaikka tämä ihanne toteutuisi, ongelma ei poistuisi koska Suomen kouluissa harjoitettaisiin yhä ev.lut. aamuhartauksia ja ev.lut. kouluvuoden avauksia ja luterilaissävytteisiä kevät- ja joulujuhlia. Ongelma on käytännössä pahempi, sillä noin 83 % suomalaisista kuuluu johonkin protestanttiseen kirkkoon (ev.lut. suurin 81,6 %) mutta peräti 94,0 % saa ev.lut. uskonnon opetusta kouluissa - ET opetus jää kauas 2,6 %.

Teoksessa Capitalism and Freedom Milton Friedman esitti seuraavanlaisen ajatuskokeen (ger. Gedankenversuch): kuvitellaan kaksi järjestelmää kapitalismi ja sosialismi. Sosialismissa kapitalisti yrittää kaataa sosialismia sosialistisilla tiedonvälityskeinoilla ja kapitalismissa sosialisti yrittää kaataa kapitalismia kapitalistisilla tiedonvälityskeinoilla. Sosialisti voittaa, koska kapitalismissa sosialistilla on mahdollisuus anonyymiin (valtiosta riippumattomaan) toimeentuloon sekä hän voi ostaa tai teettää sosialistista materiaalia ilman kenenkään toisen ihmisen hyväksyntää markkinavoimia hyödyntäen. Mutta sosialismissa kapitalistin mahdollisuudet ovat varsin rajatut. Ensinäkin internet, sanomalehdet, kirjapainot, koulut, kirjastot, radio ja televisio ovat kaikki sosialistisen valtion omistamia. Jos tämä sosialistinen valtio antaisi kenen tahansa julkaista mitä tahansa missä tahansa tiedotusvälineessä, ylittyisi näiden tiedotusvälineiden kapasiteetti nopeasti, jonka seurauksena jonkun byrokraatin olisi pakko päättää tiedotusvälineiden sisällöstä. Kyseinen byrokraatti olisi tietenkin töissä valtiolla (kuten kaikki muutkin ovat) ja siten valvoisi erityisesti tiedotusvälineiden omistajan (eli valtion) etua. Kaiken pahan lisäksi kapitalistin oma toimeentulo ei edes ole taattu vaan täysin valtiosta riippuvainen, jonka vuoksi hän ei koskaan pääse eroon siitä häiritsevästä ajatuksesta, että joku byrokraatti jossain virastossa tietää missä sankarimme asuu. Tämän esimerkin tarkoitus on osoittaa, että sosialismissa tiedonvälitys on suppeaa ja puolueellista, kun taas kapitalismissa (vaikka mikään yksittäinen tiedonvälityskanava ei olisikaan puolueeton) tiedonvälitys on laajaa ja monipuolista.

Joku saattaa pohtia, mitä tekemistä yllämainitulla esimerkillä on puolueettoman perusopetuksen kanssa. Eikö olisi riittävää jos ev.lut. kirkon erityisasema lakkautettaisiin ja nykyistä uskonnonopetusta valvottaisiin paremmin, tai vaihtoehtoisesti siirryttäisiin yhteen yhtenäiseen katsomusaineeseen kuten Vihreät - de Röda ehdottavat, tai jos koko uskonnonopetus lakkautettaisiin täysin jolloin Suomi siirtyisi Ranskan/Yhdysvaltojen malliin? Mikä tahansa ylläolevasta kolmesta mallista olisi luultavasti (objektiivisesti ajateltuna) nykyistä mallia katsomusneutraalimpi, mutta opetuksesta ei siltikään voida saada täysin katsomusneutraalia, koska maailmankatsomuksiin sisältyy usein sellaista "tietoa" jota opetetaan myös varsinainen katsomusopetuksen ulkopuolella. Kuten viime kirjoituksessa mainitsin, esimerkiksi evoluutionopetus biologiassa tai seksuaalivalistus terveystiedossa kuuluvat tällaisiin ristiriitaisiin aiheisiin. Tämän lisäksi muslimeille ei kelpaa liikunnan- eikä musiikinopetus ja jotkut fundamentalistit valittavat fysiikanopetuksen big bang teoriasta tai maapallon iän arvioinnista maantiedonopetuksessa. Vasta-argumentti on, että yllä mainitut asiat ovat tieteellisiä faktoja - piditpä niistä tai et - ja siten tieteellisesti katsottuna arvovapaita, jotka tulee täten opettaa kaikille. Tämän vasta-argumentin heikkous piilee siinä, että se määrittelee neutraalin yhdestä näkökulmasta - eli tieteellisestä näkökulmasta. En kiistä sitä, etteivätkö big bang tai evoluutio olisi kiistämättömiä faktoja, kiistän sen, että näiden faktojen opettamista pidetään neutraalina. Muka katsomusvapaassa peruskoulussa fundamentalistinen kristitty voi oikeutetusti kysyä, miksi asioihiin x, y ja z otetaan juuri tieteellinen näkökulma eikä raamatullinen näkökulma - miksei sekä tieteellistä että raamatullista näkemystä voitaisi opettaa rinnakkain tai miksei esimerkiksi biologiaa opetata raamatullisesti jos fysiikkaa opetetaan tieteellisesti ja kemia vaihdetaan vaikkapa alkemiaan? Fundamentalistikristityn näkökulmasta tälläinen opetus olisi neutraalimpaa.

En varsinaisesti ole kuitenkaan huolissani millaista tieteellistä opetusta kristittyjen lapsille annetaan, vaan siitä onko tiede nykypäivänä enää neutraalia ja millainen tiede päätyy lopulta opetussuunnitelmaan. Yli 50 vuotta vanha luonnontiede (opetussuunnitelmassa biologia, maantieto, kemia ja fysiikka) on jo sen verran vakiintunut, että sitä voidaan pitää tieteellisesti objektiivisena. Valitettavasti nykyään tieteen pääasiallinen rahoittaja on valtio ja valtio ei suinkaan rahoita tiedettä neutraalisti vaan tarkoitushakuisesti. Tästä syystä ei liene ihme, että esim. ihmisen aikaansaamaa ilmastonmuutosta pidetään tieteellisenä tosiasiana, eikä siten kestäne enää kauaa kunnes tämä päätyy kiistattomana totuutena peruskoululaisten oppikirjoihin.

Opetuksen suurin ongelma ei kuitenkaan piile luonnontieteissä vaan sellaisissa helposti politisoitavissa humanistisissa oppiaineissa kuten historia tai yhteiskuntaoppi. Esim. historiassa Suomessa käyty sota 1918, jota itse kutsun nimellä vapaussota tai itsenäisyyssota, voi myös ottaa muodon sisällissota, veljessota, vallankumous tai peräti luokkasota ja se tapa miten tästä sodasta keskustellaan vaikuttaa olennaisesti siihen, nähdäänkö sosialismi hyvänä vai pahana ilmiönä. Vastaavasti yhteiskuntaopissa olisi mielestäni objektiivista mainita taloustieteellisenä tosiasiana, ettei valtio koskaan onnistu missään yhtä hyvin kuin vapaa markkinatalous. Samalla voitaisiin myös mainita, että valistusajan filosofit pitivät absoluuttista vapautta yhteiskuntafilosofian perustana ja että Lord Acton sanoi vallan korruptoivan, joka on ylitsepääsemätön ongelma myös demokratiassa jonka vuoksi julkisella sektorilla työskentely tulisi rajoittaa esim. max. kahteen vuoteen per henkilö. Tämän kaiken sijaan yhteiskuntaopissa opetetaan että jokaisella on oikeus ilmaiseen koulutukseen, ilmaiseen terveydenhuoltoon, työttömyysturvaan, kansaneläkkeisiin jne, ja tämän seurauksena jokaisella on myös velvollisuus osallistua pakolliseen asepalvelukseen, noudattamaan valtion nippelisäännöstelyjä ja maksaa maailman lähes korkeimpia veroja.

Neutraali opetus on mahdottomuus jopa teoriassa, koska se mitä yksilö A pitää neutraalina, yksilö B pitää propagandana. Näiden kahden välille voidaan tietysti luoda kompromissi, mutta tällöin lopputuloksena on vain näennäinen neutraalisuus. Koska puhumme valtion kouluista jokainen tällainen kompromissi kallistuu todennäköisesti sosialismin puolelle, sillä valtion byrokraatit ja opettajat saavat varman toimeentulon ainoastaan niin kauan kuin nykyinen järjestelmä säilyy. Loppujen lopuksi yksityiset koulut eivät ole paljon parempia, sillä niissäkin noudatetaan lakisääteistä opetussuunnitelmaa jonka piilo-opetussuunnitelmaan on aina kuulunut seuraava perusajatus: kouluissa ihmiset sosialisoidaan ajattelemaan tietyn vallitsevan kaavan mukaisesti, eikä heidän tulisi kysellä tyhmiä vääränlaisia kysymyksiä kuten "onko hyvinvointivaltio todella tarpeellinen?".

Vasemmiston vaalitappiosta

SDP:n, Vasemmistoliiton ja pikkuruisen SKP:n murskavaalitappioita on mediassa perusteltu SAK:n lokakampanjalla ja kyseisten puolueiden uskottavuusongelmilla. Puolueiden omissa analyyseissä mediaa on syytelty ja uskottavuusongelmaa vähätelty. Väitän, että vasemmiston ongelmat ovat paljon luultua suurempia. Heidän ideat ovat lopussa.

Vasemmistolaisuuden historia alkaa ranskalaisesta François-Noël Babeufista (1760-1797), joka osallistui mm. ranskan vallankumoukseen 1789. Ranskan vallankumouksen aikoihin vasemmisto oli vielä pitkälti sekoittunut yhteen liberaaliliikkeen kanssa: iskulause vapaus, veljeys, tasa-arvo (fr. liberté, egalité, fraternité) kelpasi molemmille. Tämän ns. ensimmäisen vasemmiston keskeisimpiin tavoitteisiin kuului tasa-arvo lain edessä, sekä sääty-yhteiskunnan etuoikeuksien poistaminen, joskin jo silloin monet kannattivat pidemmälle vietyä sosialismia. Vuonna 1867 julkaistiin Marxin pääoma (ger. Das Kapital), joka samalla toimii lähtölaukauksena toiselle vasemmistoaallolle. Neuvostoliiton vallankumouksen jälkipyykeistä lähtien (1917) toinen vasemmisto jakautui kommunisteihin ja sosiaalidemokraatteihin. Yhteistä molemmille liikkeille oli markkinatalouden epävakauteen uskominen, joka korvattaisiin aikanaan tieteellisellä sosialismilla. Nykyvasemmisto tai kolmas vasemmistoliike sai alkunsa Prahan kevään aikoihin 1968, jolloin kommunismin kritisointi yleistyi vasemmistopiireissä. Keskeistä kolmannelle vasemmistolle on relatiivisuus, epädogmaattisuus ja epämääräinen punavihreys - ja juuri tämä on nykyvasemmiston ongelma.

Yhteistä kaikille kolmelle suomalaiselle vasemmistopuolueelle on ideoiden vähyys. SDP:n epäkiitollinen tehtävä on tasapainoilla vapaan markkinatalouden ja sosiaalidemokratisen utopian välillä. SDP:n sisällä ymmärretään, että nykyinen sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio on lasten polkupyörällä tasapainoileva elefantti: se voi romahtaa hetkellä millä hyvänsä. Siksi SDP on ottanut tehtäväkseen markkinatalousmyönteisten uudistusten läpiviemisen, oman retoriikan jätättäessä kymmeniä vuosia. Toisin kuin SDP, Vasemmistoliitto on yhä "oikeasti vasemmalla" puolustamassa sosialidemokraattien vanhahtanutta hyvinvointivaltiomallia. SDP:stä poiketen, Vasemmistoliitolla ei myöskään ole ratkaisuja päivän ongelmiin: kiistakapulaksi jää, tuleeko valtion hallita 60 vai 80 prosenttia BKT:stä ja mitkä talouden sektorit jätetään yksityisiksi, mitkä sektorit julkisiksi. Kaikista vasemmistopuolueista SKP on eniten pihalla. Se kuvittelee elävänsä yhä teollisen vallankumouksen aikakautta, maailmassa joka seisoo sosialistisen vallankumouksen kynnyksellä. Heille markkinatalous on epävakaa järjestelmä, jonka kaatumista odotetaan kuin kuuta nousevaa. Vasemmistoliittoa ja SKP:tä yhdistää tosin neljä asiaa. Ensinäkin molemmat puolueet ovat SKDL:än jälkeläisiä. Toiseksi molemmat ovat puoluekartalta hiljalleen katoavia puolueita, kolmanneksi molemmat ovat muotoutumassa perinneyhdistyksiksi todellisten poliittisten vaihtoehtojen sijaan. Molemmat puolueet muistuttavat myös toiminnaltaan yhä enemmän ajatuspajoja kuin todellisia puolueita: sekä Vasemmistoliitto että SKP ovat äärivasemmalla siitä huolimatta, ettei tällaisille poliittisille vaihtoehdoille löydy Suomesta kannattajia.

Ideoiden vähyys ei näy pelkästään suomalaisessa vasemmistossa, vaan se on pikemminkin heijastus kansainvälisen vasemmiston tilasta. Tämän päivän vasemmistolla on kaksi tietä, joko kaupitella markkinamyönteisiä ratkaisuja vasemmistolaisina, tai vajota epämääräisyyden loputtomaan suohon. Euroopan sosiaalidemokraatit ovat valinneet ensimmäisen vaihtoehdon, laitavasemmisto toisen. Minkä tahansa Chomskyn, SKP:n, Vasemmistonuorten tai Sosialistiliiton tekstin lukeminen paljastaa tämän. Ensiksi laitavasemmisto on nyt hyvin hyvin vihainen, sitten se ehdottaa yhteisen anti-kapitalistisen rintaman perustamista, johon se huutaa kaikkia mukaan, jotta saavutetaa kriittinen massa, ja viimeiseksi se järjestää mielenosoituksia, mellakoita sekä teiden- ja talojen valtauksia. Nykyvasemmisto ei osaa vastata kysymyksiin miten kapitalismi kaadetaan, saatikka mitä sitten tehdään kun kapitalismi ollaan kaadettu. Vastaukseksi nykyvasemmisto tarjoaa lisää vihaisuutta, suurempaa kriittistä massaa ja enemmän mellakoita. Kapitalismin vaihtoehtona pidetään sosialismia, muttei kukaan nykyvasemmistosta osaa vastata miten tämä uusi sosialismi syntyy, niin ettei siitä tule neuvostokommunismia (nykyvasemmistolaisittain "valtionkapitalismia"), kansallissosialismia (nykyvasemmistolaisittain "aitoa kapitalismia") tai sosiaalidemokratiaa (nykyvasemmistolaisittain "työväenluokan pettämistä").

Omien heikkouksien peittämiseksi nykyvasemmisto on tehnyt parhaansa vähätelläkseen hyvinvointivaltion ongelmia. Se on myös soluttautunut vihreään liikkeeseen ja monissa maissa kaapannut sen itselleen. Pitemmällä aikavälillä nämä ratkaisut eivät pure. Nykyisen hyvinvointivaltion tuho on väistämätöntä, ympäristöongelmien ratketessa parhaiten vapaalla markkinataloudella tai sen johdannaisilla. Vaikka vasemmisto on heikoilla, se on silti vaarallinen vastustaja. Vasemmistolaiset hallitsevat yhä mediaa ja oppimisinstituutioita, ja sitä kautta julkista mielipidettä. Tämän etulyöntiaseman kiinnikuromiseen tarvitaan ennen kaikkea aikaa.

Vähän ilmastonmuutoksesta

Koska en itse ole kovin kiinnostunut ilmastonmuutoksesta (vaikka kerran uhkasin lukea itseni biologian maisteriksi), olen suosiolla jättänyt asian paremmalle kommentaattorille. Minua kuitenkin askarruttaa, miten suuria oletuksia ilmastonmuutoshysteerikot tekevät. Kirjoitin hetki sitten ylös nämä viisi oletusta ja luulin olleeni ensimmäinen. Paul ehti kuitenkin ensin seuraavalla kuudella oletuksella.

1) Onko ilmastonmuutos todellinen?
2) Onko ilmastonmuutos ihmisen aiheuttama?
3) Onko ihmisen aiheuttamalla ilmastonmuutoksella huomattavia haittavaikutuksia?
4) Voiko näitä huomattavia haittavaikutuksia vähentää tietyillä ratkaisuilla?
5) Estääkö ehdotettu ratkaisu (kuten Kyoton sopimus) ilmastonmuutoksen haittavaikutuksia?
6) Onko ehdotetun ratkaisun hyöty sen haittavaikutusta suurempi?

On varsin häiritsevää ja ongelmallista, että valtioiden rahoittaman tiedeyhteisön konsensus on hyväksynyt ehdot 1-4, media puolestaan on hyväksynyt kaikki kuusi. Intuitiivisesti ajatellen, ilmastonmuutos ei ole kovin pelottava asia, kyse on viimekädessä huonosta säästä. Pieni määrällinen lisäys ukkosmyrskyihin, hurrikaaneihin, helteisiin ja tulviin, ei kuulosta uhkaavalta maailmassa jossa on vankkarakenteiset betonitalot, ilmastointi sekä maanalaiset sähkön- ja vedenjakeluverkostot.