eroakirkosta.fi

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Repost: Viisi äänestysstrategiaa

Koska en ole aiemmin törmännyt mihinkään tekstiin joka esittelisi perusteellisesti yleiset liberaalien käyttämät äänestysstrategiat, ajattelin nyt käydä läpi nämä viisi toisistaan poikkeavaa strategiaa, niiden perusolettamukset, plussat ja miinukset. Lyhyesti nämä viisi strategiaa ovat: äänestää opposition ehdokasta, äänestää vähiten huonointa ehdokasta, äänestää parhainta ehdokasta, äänestää tyhjää tai jätä äänestämättä.

1) Opposition äänestäminen
Tämän strategian perusajatus on "valta korruptoi" ja äänestämällä oppositiota, valtaa voidaan hajauttaa tehokkaasti. Frédéric Bastiat kannatti tätä äänestysstrategiaa.
+ Onnistuessaan strategia voi muokata päätöksentekoa merkittävästi, kuvittele mitä tapahtuisi jos vaikka puolet eduskuntapaikoista jaettaisiin uudelleen.
+ Strategia ei edellytä massiivista liberaalia kulttuuria. Se edellyttää ainoastaan, että riittävän moni on tyytymätön nykyiseen politiikkaan.
+ Hyvä tapa protestoida.
- Oppositiopuolue voi toimia arvaamattomasti.
- Soveltuu huonosti tiettyihin poliittisiin järjestelmiin kuten suomen järjestelmään, jossa ei ole kahta selkeää poliittista blokkia vaan kolme suurta puoluetta jotka muodostavat hallituksen vähän miten sattuu.

2) Vähiten huonoimman ehdokkaan äänestäminen
Käytännössä strategia tarkoittaa, että äänestetään sellaista vähiten huonointa ehdokasta, jolla on realistiset mahdollisuudet nousta parlamenttiin. Suomen tapauksessa tämä tarkoittaisi esim. Kokoomuksen äänestämistä, sen sijaan että äänestettäisiin jotain liberaalia pienpuoluetta. Milton Friedman kannatti tätä äänestysstrategiaa.
+ Annetulla äänellä on teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen.
+ Strategia ei edellytä massiivista liberaalia kulttuuria; riittää että riittävän moni käyttäytyy äänestäessään tarpeeksi liberaalisti.
+ Tällaisen ehdokkaan ja puolueen löytäminen on yleensä suhteellisen helppoa.
- Tietyissä vaalijärjestelmissä ääni voi mennä vertailuluvun muodossa monelle todella huonolle ehdokkaalle.
- Ryhmäkuri rajoittaa läpäisseen ehdokkaan vaikutusmahdollisuuksia huomattavasti.

3) Parhaan ehdokkaan äänestäminen
Strategian perusidea on äänestää parasta (liberaaleinta) ehdokasta puolueeseen katsomatta, välittämättä siitä miten realistisia mahdollisuuksia ehdokkaalla on läpäisyyn. Suomessa tämä voisi tarkoittaa esim. liberaalit rp pienpuolueen äänestämistä. Tiettävästi Murray Rothbard kannatti lähinnä tätä strategiaa.
+ Annettu ääni osoittaa älyllistä rehellisyyttä.
+ Kohtalaisen hyvä tapa protestoida.
+ Jokainen suuri puolue on ollut joskus pienpuolue.
- Äänellä ei yleensä ole mitään merkitystä, eikä liberaalein ehdokas käytännössä koskaan läpäise seulaa.

4) Tyhjän äänestäminen
Tämä strategia on hieman poikkeuksellinen, koska sitä ei yleisesti ottaen pidetä strategisena vaihtoehtona, ellei tyhjää äänestämällä voida saavuttaa esim. sitä ettei ehdokasta valita ollenkaan. Suuri (ehkä jopa suurin) osa liberaaleista pitäisi tällaista strategiaa parhaana äänestysstrategiana, mikäli lainsäädäntö mahdollistaisi sen, ettei ketään valittaisi parlamenttiin.
+ Tyhjää äänestäminen aikaansaisi merkittäviä muutoksia poliittisessa kentässä, mikäli sillä olisi mahdollisuuksia estää kokonaan ehdokkaan läpäisy kyseisestä vaalipiiristä.
- Tällaista lainsäädäntöä ei ole olemassa nykyään kuin muutamassa entisissä itäblokin maassa.
- Todennäköisyys tällaisen lainsäädännön läpäisyyn on minimaalinen, varsinkin niissä valtioissa joissa on käytössä suhteellinen vaalitapa (kuten Suomessa).

5) Äänestämättä jättäminen
Äänestämättä jättäminen ei sikäli ole äänestysstrategia, koska siinä ääntä ei käytetä ollenkaan. Koska äänestämättä jättämisellä on kuitenkin strateginen merkitys, lisäsin sen listaan. Tätä strategiaa kannattavat erityisesti anarkokapitalistit, mutta se on suosittu myös paleoliberaalien keskuudessa.
+ Äänestämättä jättäminen osoittaa älyllistä rehellisyyttä, koska se tuo ilmi, ettei henkilö kannata ainakaan sellaista demokratian muotoa, jossa vaalien varjolla omaisuuden uudelleenjaosta myöhemmin päätetään.
+ Hyvä tapa protestoida.
+ Heikentää poliittisten päättäjien ja poliittisen päätösprosessin legitimiteettiä. Esim. EU:n ja evl. kirkon legitimiteetti on heikentynyt tästä syystä.
+ Ei edellytä liberaalia kulttuuria, vaan ainoastaan sellaista kulttuuria jossa yksityisyydelle annetaan korkeahko arvostus.
- Strategialla ei toistaiseksi ole osoitettu olevan kovin suurta merkitystä. Politiikka pyörii lähes samoilla urilla, huolimatta siitä miten moni jättää äänestämättä.
- Liberaaleja ääniä on mahdoton erottaa muiden äänestämättä jättäneiden joukosta.
- Toimii lähinnä sellaisissa vaaleissa, joissa osallistumisprosentti on jo entuudestaan kovin matala (50 %-luokkaa tai alle).

Ennekuin joku kysyy miten itse menettelen vastaan jo valmiiksi etten tiedä, mutta olen tähän asti yleensä hyödyntänyt äänestysstrategiaa 2). Kerran olen äänestänyt äänestysstrategian 3) mukaisesti ja kerran olen jättänyt äänestämättä. Olen yhä enemmän kallistumassa äänestämättä jättämisen kannalle myös jatkossa. Varsinkin EU-vaaleissa ja kunnallisvaaleissa tämä tuntuu olevan paras strategia, koska näissä vaaleissa äänestysprosentti on jo valmiiksi matala (viime EU-vaaleissa 41,1 % ja kunnallisvaaleissa [2004] 58,6 %).

P.S. Repost-tunnisteen alla julkaistut postaukset ovat alun perin poistettuja fi-lib -blogin postauksia. Päätin myös jakaa demokratia-tunnisteen kahteen osaan Demokratiaan ja Vaaleihin, joista ensimmäinen sisältää mm. demokratian kritiikkiä ja jälkimmäinen vaalianalyysiä ja äänestämistä.

Suomi ja kiinalainen internetin käyttö

Sananvapaus on mielenkiintoinen ilmiö varsinkin demokratiassa. Sananvapautta nimittäin väitetään demokratian pyhimmäksi instituutioksi, jota ilman demokratia ei toimi. Perinteisesti demokratiat ovatkin jättäneet sananvapauden siinä mielessä rauhaan, etteivät ne juuri ole sitä lainsäädännöllisesti rajoittaneet muutamaa muinaisjäännettä (kuten jumalanpilkkalakia) lukuun ottamatta. Sen sijaan demokratiat ovat varsin tehokkaasti onnistuneet viemään sananvapaudelta hampaat epäsuoranaisella lainsäädännöllä, kuten valtakunnallisella medialla (Yleisradio), lahjonnalla (lehdistötuet ja veroedut) ja tasavertaisuusdoktriineilla (vastineoikeus). Kun tähän päälle vielä lisätään puolivaltiolliset instituutiot Julkisen Sanan Neuvos (JNS) ja Suomen Tietotoimisto (STT) ei liene ihme, että mielipiteiden kirjo jää varsin suppeaksi.

Valtiolla on kuitenkin edessä uusi ongelma: internet. Yleisellä tasolla valtaeliitti saattaa toki arvostaa internettiä, koska se parantaa tehokkuutta ja siten mahdollistaa korkeammat verot. Samalla he kuitenkin inhoavat sitä tosiasiaa, että internetissä voidaan tuoda julki vääriä mielipiteitä™, jotka pahimmassa tapauksessa leviävät kulovalkean lailla häiriten poliittista konsensusta. Perinteiset valtion temput eivät myöskään nettiin tepsi: Ylenannin ja Totuuden mielipiteet eivät blogaajia kiinnosta, lahjominen on käytännössä mahdotonta ja JNS/STT ovat yhdentekeviä.

Ongelman ratkaisemiseksi demokraattiset valtiot ovat valinneet kaksisuuntaisen strategian. Toisaalta nettiin rakennetaan sulkulistoja ja palomuureja mm. töryn estämiseksi, toisaalta nettiin istutetaan poliiseja ja henkilörekisterejä mm. rasismin torjumiseksi. Jotta tämä strategia olisi tehokas, valtiot ovat alkaneet hyödyntää jo käytännössä kuolleita mielipiteentukahduttamispykäliä, joiden kirjainta on venytetty lähes uskomattomiin mittasuhteisiin. Motiiveista ei liene epäilystäkään: kyseessä on hyökkäys internetin kimppuun. Viimevuosina tuomioistuimen hampaisiin joutuneelta nimilistalta löytyvät mm. Mikko Ellilä, Matti Nikki, Seppo Lehto ja uusimpana Jussi Halla-aho. Olipa herrojen mielipiteistä (tai persoonista) mitä mieltä tahansa heitä yhdistää se, että he ovat kaikki nettijulkkiksia, mutta reaalimaailmassa käytännössä katsoen tuntemattomia (Halla-aho on nykyään poikkeus, josta myöhemmin lisää).

Pitkällä tähtäimellä internetin sensurointi on tuomittu epäonnistumaan: jopa internet-sensuroinnin maailmanmestari Kiina on joutunut tekemään myönnytyksiä. Lyhyellä tähtäimellä internet-sensurointi saattaa kuitenkin jossain määrin onnistua: Suomen sijoitus on sananvapausvertailuissa jo valmiiksi kehno ja uusimman Privacy Internationalin tutkimuksen mukaan tietoliikenteen tarkkailu näyttää entisestään lisääntyneen lähes kaikkialla maailmassa.

Lyhyellä tähtäimellä mielestäni paras taistelukeino ei ole julkisen vallan uhmaaminen, vaan internetin käyttäminen kiinalaisittain. Tällä tarkoitan etunenässä sitä, että internettiä käytetään kuten ennen, mutta se tehdään salattujen verkkojen kautta. Sellainen materiaali joka halutaan julkistaa, puetaan ilmiselvään salakieliasuun jota viranomaisten on joko vaikea löytää tai joka tekee syytteen nostamisesta erittäin vaikeaa. Sen sijaan että Halla-aho kirjoitti mitä kirjoitti, hänen olisi pitänyt kirjoittaa esimerkiksi täten:

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on - tiedätte kyllä minkä ihmisryhmän - kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Myönnän toki, että kiinalainen internetkulttuuri on huomattavasti kehittyneempää ja taidokkaampaa, mutta joistain pitää aloittaa. Suomalaisessa alati kasvavassa internet-sensuurisssa kannattaa muistaa, ettei valtio tee tällä rahallista voittoa. Muutamien kymppien lypsäminen sananvapausrikoksentekijöiltä ei taatusti pysty korvaamaan poliisiin, tuomioistuimen ja ilmaisten asianajajien palkkoja (vähemmistövaltuutetun palkka on joka tapauksessa haaskattua rahaa). Internettiä sensuroidaan siis täysin poliittisin motiivein ja taka-ajon kohteeksi joutuvat lähinnä internetin kuuluisuudet. Tämän vuoksi järjestelmää ei voi päihittää suoralla kansalaistottelemattomuudella (civil disobedience) eli poliittisesti epäkorrektilla maahanmuuton kritisoinnilla, koska takaa-ajon kohteeksi joutuvat ovat usein ennalta arvattavissa ja heitä on vähän: Sensuroijien tarkoitus ei koskaan ole ollutkaan kaikkien maahanmuutonkriitikoiden rankomainen, he tietävät sen itsekin mahdottomaksi.

Ironista tässä kaikessa on, että demokratian pyhin instituutio sananvapaus on olemassa silloin, kun tehokas ja halpa mielipiteiden julkaisu on mahdotonta. Kun julkaiseminen on vihdoin tullut tavallisen kansalaisen ulottuville, mielenilmaisusta on yht'äkkiä tehty laitonta.