eroakirkosta.fi

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Inahdus kunnallisvaalituloksesta

Aluksi ajattelin, etten kiusallanikaan kirjoita yhtään mitään Suomen kunnallisvaaleista 2008. Blogin kävijämäärä on nyt kuitenkin kaksinkertaistunut normaaliin kävijämäärään verrattuna joten oletan tämän tarkoittavan jonkin sortin analyysiodotusta, ellen täysin väärin tulkitse? Valitettavasti nämä vaalit olivat henkilökohtaisesti ehkä elämäni mielenkiinnottomimmat. Yleensä olen vaali-iltana liimautunut telkkarin ääreen; tällä kertaa en vaivautunut edes äänestämään. Silti näissäkin vaaleissa on olemassa muutama mielenkiintoinen tekijä joita seuraan (kutakuinkin tässä järjestyksessä):
- Kokoomuksen kannatus suhteessa Keskustaan ja SDP:hen
- Vasemmistoliiton kannatus suhteessa edellisiin (kunnallis-) vaaleihin.
- Perussuomalaisten kannatus
- Vihreiden kannatus suhteessa Vasemmistoliittoon
- Keskustan kannatuksen suhde SDP:n kannatukseen
- Liberaalien kannatus
- Äänestysaktiivisuus

Noin kokonaisuutena ajatellen, vaalien tulos oli hyvä. Kokoomus menestyi kerrassaan loistavasti 23,4 % kannatuksella ja saavutti siten suurimman puolueen aseman ensimmäistä kertaa historiansa aikana. Valitettavasti SDP päihitti Keskustan ja siten demarien mahdollinen tuleva luisu keskisuureksi puolueeksi saa odottaa itseään (olen jo pitkään uumoillut, että enemmin tai myöhemmin vihreät nousevat kolmen suuren puolueen joukkoon - Suomessa on käytännössä aina kolme suurta puoluetta vaalijärjestelmämme matematiikasta johtuen).

Vasemmistoliiton kannatuksen väheneminen 0,8 % ja heidän menettämät 155 valtuustopaikkaa tietävät hyvää tulevaisuuden kannalta. Vaikken sinänsä pidä vaaleja kovinkaan merkittävinä, koen pientä nautintoa tiedosta, että vanhan SKDL:n jälkeläinen on katoamassa puoluekartalta hitaasti mutta varmasti, samalla murentaen äärivasemmiston kannattajien harhaluulot nuorisopuolueesta. Jos Vasemmistoliitto olisi nuorisopuolue, se ei olisi hävinnyt vaaleja lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1975 lähtien - tietysti on mahdollista, että "nuorisopuolue" on uuskieltä jossa termi "nuoriso" kuvaa maahanmuuttajia ja "puolue" vanhan konsensuksen ylläpitoa. Tässä mielessä oli positiivista huomata, että vihreät nousivat 3 860 äänen turvin Vasemmistoliiton edelle Suomen neljänneksi suurimmaksi puolueeksi.

Ja kun suuruusjärjestyksestä puhutaan, merkillepantavinta oli Suomen kuudenneksi suurimman puolueen Perussuomalaisten vaalimenestys. Nousua viime kunnallisvaaleista tuli peräti 4,5 % ja eduskuntavaaleistakin 1,3 %, joka tarkoittaa 336:ta lisäpaikkaa valtuustoissa. Perussuomalaisten vaalimenestys on myönteinen asia varsinkin kolmessa suhteessa: 1) PS:n kannatus nostaa kauan kaivatun EU-kritiikin pintaan, 2) PS:n kannatus nostaa esille maahanmuuton ongelmat, 3) PS on puolueena poikkeuksellisen itsenäinen, sallien sitoutumattomien ehdokkaiden armeijan listoilleen (jopa verrattain itsenäisissä Vihreissä puukkoja lentelee jos ryhmäkurista poikkeaa liikaa).

Liberaalit eivät tällä kertaa osallistuneet vaaliin puolueena, vaan liittyivät muihin puolueisiin tai olivat ehdolla sitoutumattomina muiden puolueiden listoilta. Vaikka menestystä ei tätäkään kautta tälläkään kertaa tullut, toivoisin aatetovereideni vihdoin ymmärtävän, että oman puolueen pyöritys on ajanhaaskausta varsinkin niin kauan kun Suomessa ei ole luontaista liberaalia kannatuspohjaa. Tämä kannatuspohja tehdään mielipiteisiin vaikuttamalla mm. blogien kautta. Sitä ei tehdä kannattajakortteja keräämällä.

Lopuksi voisin vielä mainita, että äänestysaktiivisuuden nousu oli valitettava takaisku. Onneksi nousua oli kuitenkin vain 2,6 % joka selittynee enemmän satunnaiskululla (random walk) kuin varsinaisella kiinnostuksen nousulla. Kaiken kaikkiaan kunnallisvaalit ovat lähes merkityksettömät jolla mitataan lähinnä eduskunnassa istuvien puolueiden suosiota. Tärkein kunnallisesti päätettävä asia on kunnallisveroprosentti joka vaihtelee 16 % ja 21 % välillä (mediaanin ja keskiarvon kummankin ollessa 19 % tuntumassa). Kauniaisten 16 % on vaikea rikkoa, eduskunnan määrätessä kunnille pitkän listan palvelupakotteita. Äänestämisen sijaan ensimmäinen oikea askel oman veroprosentin alentamiseen on kirkosta eroaminen.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Rationalismin perustat

Vaikka tämän blogin pohjimmainen tarkoitus on puolustaa rationaalista ajattelua, en kovin usein keskity uskontoihin, vaihtoehtolääkintään tai salaliittohypoteeseihin (teoria on väärä sana) koska näiden yhteenlasketut haittavaikutukset ovat pieniä verrattuna politiikan aiheuttamiin ongelmiin. Mielestäni hyvä ja nopea tapa ns. huuhaan ja faktojen erottamiseen toisistaan on eräs ajatusleikki jossa esitetyt väittämät yritetään jaotella yhteen seuraavista (Vihreän Rouvan kääntämistä ja minun soveltamista) Richard Wilsonin luokista:

1) Oletetaan, että joku kertoo sinulle, että Mannerheimintietä pitkin alas on juossut koira. Voisit ajatella, että se on epätavallista, mutta tietenkin mahdollista, eikä sinulla olisi aihetta epäillä kertomusta.

2) Jos hän väittäisikin, että Mannerheimintietä pitkin juossut eläin oli leijona, se on vieläkin mahdollista, mutta todennäköisesti haluaisit kuulla jonkinlaisia asiaa tukevia todisteita - ehkä uutisen Korkeasaaren eläintarhasta kadonneesta leijonasta.

3) Mutta jos joku kertoo sinulle, että Mannerheimintietä alas juoksee stegosaurus, olettaisit, että hän on erehtynyt. Jossakin mielessä voisi olla mahdollista, että hän on nähnyt stegosauruksen, mutta on paljon todennäköisempää, että hän on nähnyt koiran ja luullut, että se oli stegosaurus. Itse asiassa useimmat järkevät ihmiset myöntäisivät, että Mannerheimintietä alas juoksevan stegosauruksen mahdollisuus on niin pieni, etteivät he edes viitsisi tarkistaa asiaa.

Yllä oleva jaottelu on hyvä, mutta se on valitettavasti epätäydellinen, jonka vuoksi lisään siihen:

4) Entä jos Mannerheimintietä alas pomppisi muodoltaan kuutiopallo joka olisi väriltään saman aikaan kokonaan sininen ja kokonaan punainen. Toisin kuin stegosauruksen olemassa olon kanssa, tämän kappaleen olemassaolo ei ole pelkästään epätodennäköistä vaan se on täysin mahdotonta, sillä kuutio ja pallo sekä kokonaan sininen ja kokonaan punainen ovat toisensa poissulkevia käsitteitä. Stegosauruksia on joskus ollut olemassa, vaaleanpunaisia kahdeksanjalkaisia siivekkäitä elefantteja voisi teoriassa olla olemassa, samaan aikaan kokonaan sinisiä ja kokonaan punaisia kuutiopalloja ei voi olla olemassa - ei edes teoriassa.

Arkipäiväisemmin kutsun skenaarioita 1) todennäköisenä, 2) epätodennäköisenä, 3) käytännössä mahdottomana ja 4) teoriassa mahdottomana. Yksi rationaalisen ajattelun keskeinen ongelma on, että pienikin muutos monessa skenaariossa voi siirtää tapahtuman suoraan todennäköisestä teoriassa mahdottomaksi. Otetaan urheiluun liittyvä yksinkertainen esimerkki:

1) Urheilija X juoksi 100m alle 12 sekuntiin. Väittämä on todennäköinen, koska monet urheilijat juoksevat 100m alle 12 sekuntiin päivittäin.
2) Urheilija X juoksi 100m alle 8 sekuntiin. Väittämä on epätodennäköinen, koska kukaan urheilija ei ole tähän päivään mennessä alittanut 9 sekunnin aikaa 100m matkalla.
3) Urheilija X juoksi 100m alle 4 sekuntiin. Väittämä on käytännössä mahdoton, koska kenenkään urheilijan 100m tulos ei ole edes lähellä 4 sekuntia. Kyseisen ajan alittaminen näyttää nykyisten tulosten valossa niin mahdottomalta, että lienee kyseenalaista pystyykö yksikään ihminen ikinä alittamaan 4 sekunnin aikaa.
4) Urheilija X juoksi 100m alle 0 sekuntiin. Väittämä on teoriassa mahdoton, koska alle 0 sekunnin ajan alittamiseen urheilijan täytyisi ylittää valonnopeus, mikä on fysiikan lakien mukaan mahdotonta.

Valitettavasti kaikki väittämät eivät ole helposti luokiteltavissa yllä olevaan neljään luokkaan. Näissä tapauksissa suosittelen väittämän jakamista sen pienempiin mahdollisiin osiin. Esimerkiksi väite "Yhdysvalloissa tapahtui terrori-isku 9/11 joka oli sisäpiirin järjestämä" voidaan jakaa väittämiin "Yhdysvalloissa tapahtui terrori-isku 9/11" ja "Terrori-isku oli sisäpiirin järjestämä". Ensimmäinen väittämä pitää paikkaansa, toinen väittämä on epätodennäköinen. Joissain tapauksissa kaksiosaisen väittämän toinen osa on niin järjetön, että se voidaan kokonaan poistaa Occamin partaveitsellä erikseen analysoimatta kuten väittämän kohdalla: "Yhdysvalloissa tapahtui terrori-isku 9/11 joka oli jumalan järjestämä". Koska "jumalan järjestämä" ei anna väittämälle minkään sortin lisäarvoa se voidaan suoraan poistaa. Occamin partaveitsen käytössä on tosin eräs ongelma: periaate ei sano, että yksinkertaisin selitys on oikea, se sanoo ainoastaan, että yksinkertaisin selitys on luultavasti oikea. Joskus paras tapa väittämän analysointiin on sen mahdollisen falsifioituvuuden (eli kumoamismahdollisuuden) tarkistaminen. Esimerkiksi väite "Yhdysvalloissa tapahtunut terrori-isku 9/11 ei voinut millään olla muuta kuin sisäpiirin järjestämä" on väittämänä niin lukkoon lyöty, että se voidaan kumota pelkästään osoittamalla, ettei vastapuoli hyväksy mitään matemaattista, loogista tai empiiristä vastatodistusta. Jos tämäkään ei riitä, pitää turvautua formaaliin logiikkaan (joka on niin harvinaista, etten edes keksi esimerkkiä). Keskeistä vaikeasti luokiteltavissa väittämissä on, että niissä epätodennäköisiä ja todennäköisiä (tai keskenään ristiriitaisia) väittämiä on sotkettu keskenään jolloin lopputuloksena on omituiselta kuulostava väittämä joka on pilkottava ennen sen jaottelua.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Rahajärjestelmät: 100 % kultakanta

Kuten esittelypostauksessa mainitsin, kultakanta 100 % reservivaatimuksella/kassavarantovelvoitteella on ainut rahajärjestelmä jossa ei ole julkista eikä yksityistä inflaatiota ja täten järjestelmä ei myöskään kärsi taloussykleistä. Valitettavasti 100 %:sta kultakannasta on usein luovuttu valtion sallittua yksityisten pankkien reservivaatimusten laskun. Toistaiseksi viimeinen 100 % kultakantaa noudattanut maa oli Alankomaat Amsterdamsche Wisselbankin alaisuudessa joka luopui järjestelmästä 1780-luvulla.

Koska 100 % kultakannassa ei ole inflaatiota eikä taloussyklejä, keskityn pankkitoiminnan kuvaamiseen tämän rahajärjestelmän alla. Niin kauan kun reservivaatimus on alle 100 % (kuten nykyjärjestelmässä), pankkien toiminta on aika yksiselitteistä. Pankkiin talletetaan rahaa turvallisuussyistä ja tämän rahan pankit lainaavat lähes kokonaan eteenpäin yksityishenkilöille ja yrityksille korkoa vastaan. Pankkien voitto koostuu lähes yksinomaan näistä koroista. Yleisen luulon vastaisesti rahasi eivät oikeasti ole "turvassa" pankissa - itse asiassa ne eivät ole siellä lainkaan vaan ne on lainattu eteenpäin jollekin toiselle. Saat rahasi pankista ulos ainoastaan niin kauan kun luottopakoa (eli ryntäystä konttoreihin tilejä tyhjentämään) ei synny. Tämän jälkeen peli on menetetty.

Kultakanta 100 % reservivaatimuksella toimii toisin, sillä järjestelmässä pankki ei saa lainata talletettua rahaa eteenpäin ilman omistajan lupaa (muuten 100 % reservivaatimus rikkoontuisi). Tämän vuoksi pankkeihin muodostuu kaksi erillistä tiskiä, lainaustiski ja talletustiski. Lainaustiskillä yksilö lainaa rahansa eteenpäin pankille joka kohdentaa (allocate) lainat eteenpäin niille yksityishenkilöille ja yrityksille jotka ovat valmiita maksamaan korkeinta korkoa. Pankille lainan antaneella yksilöllä ei ole oikeutta rahoihinsa ennen lainan määräajan umpeutumista (toiminta vastaa nykypankkien määräaikaisia sijoitustilejä joista rahojen ennenaikainen ulosottaminen johtaa rangaistusmaksuun). Talletustiskillä yksilö siirtää rahansa pankin suojaan mutta rahat pysyvät kuitenkin aina yksilön hallussa (hän voi siis nostaa rahat pankista koska tahansa). Nykyjärjestelmästä poiketen, yksilö ei saa talletuksistaan korkoa vaan joutuu maksamaan näistä pienen varastointimaksun (esim. 100 euron talletuksesta pankki perii 0,10 euroa). Pankkiin tallettaminen kannattaa kuitenkin yhä, varsinkin suurempien summien osalta, sillä pankki pitää rahasi varkailta turvassa ja hintadeflaation (neoklassinen deflaatio) ansiosta rahan todellinen arvo (real value) nousee sen nimellisarvon (nominal value) laskusta huolimatta. Pankkitoiminta 100 % kultakannassa näyttää siis kutakuinkin seuraavalta:

perjantai 10. lokakuuta 2008

Free State Project viisi vuotta

Lokakuun 1. 2003 järjestettiin äänestys joka valitsi New Hampshiren Free State Projectin (FSP) kohdeosavaltioksi (toiseksi sijoittui Wyoming ja kolmanneksi Delaware). FSP:n takana on Yalen tutkija Jason Sorens jonka mukaan noin 20 000 aktivistia pystyy poliittisesti valtaamaan itselleen alle kahden miljoonan asukkaan maan tai osavaltion. Jos FSP ei ole entuudestaan tuttu mainittakoon, että projekti tukeutuu liberaaliin (ja anarkokapitalistiseen) ideologiaan ja sen päämääriin kuuluu julkisen sektorin koon pienentäminen, säätelyn purkaminen ja yksilönvapauksien lisääminen. New Hampshire sopii tämän tehtävän toteuttamiseen mainiosti sillä se on jopa Yhdysvaltain mittapuulla erittäin vapaa ja verovihamielinen osavaltio.

New Hampshiren hyviin puoliin kuuluu mm.:
- New Hampshiren kansanedustajat eivät saa lainkaan palkkaa
- New Hampshiressa ei ole tuloveroa
- New Hampshiressa ei ole myyntiveroa (tai ALV:tä)
- New Hampshiressa aseen omistaminen ei vaadi aseenkantolupaa
- New Hampshiressa moottoripyöräilijän ei ole pakko käyttää kypärää
- New Hampshiressa autoilijan ei ole pakko käyttää turvavöitä
- New Hampshiren perustuslaki sallii aseellisen vallankumouksen

...ja kaiken lisäksi:
- New Hampshiren motto on "Live Free or Die" ("Elä vapaana tai kuole")

Alla on Dave Ridleyn esittelyvideo Free State Projectista ja New Hampshiresta (allekirjoittaneen voi bongata sohvalta kohdasta 2:00-2:03):



Toistaiseksi New Hampshiressa asuu n. 1600 Free State Projectin jäsentä (virallisesti 577) ja ystävää (runsas 1000), mikä näkyy vuosi vuodelta yhä selkeämmin osavaltion politiikassa. Itse muutin osavaltioon vuosi sitten 503 muuttajana ja ensimmäisenä ulkomaalaisena (ei-yhdysvaltojen kansalaisena). Kuukausi takaperin FSP sai toisen ulkomaalaisvahvistuksen, tällä kertaa Ruotsista (emme perusta jääkiekkojoukkuetta). Vaikka FSP:n sisältä ei toistaiseksi löydy viisumisponsoreita, suosittelen halukkaita liittymään mukaan projektiin. Tällä hetkellä FSP:hen kuuluu jo yksi viisumiasianajaja ja FSP:n jäsenet perustavat uusia yrityksiä kuukausittain jotka tulevaisuudessa antavat monia mahdollisuuksia työviisumeiden anomiseen.

Ja koska kaikki tietävät miten kurja ilmasto Suomessa on, puhun lopuksi hieman säästä. New Hampshiren etelä- ja keskiosissa on samankaltainen ilmasto mitä Turun/Helsingin alueella kun taas Pohjois-New Hampshiren ilmasto muistuttaa Oulun ilmastoa. Kesäisin New Hampshiressa on keskimäärin 4-astetta Suomea lämpimämpää, talvisin lämpöä on noin asteen verran enemmän. Suomesta poiketen, New Hampshiressa päivän ylin ja yön alin lämpötila eroavat toisistaan selkeästi jonka vuoksi kesäiset keskipäivälämpötilat ovat 25-30 välissä, yöllisten keskilämpötilojen jäädessä 10-15 asteen välille (esim. Turussa vastaavat keskiarvot ovat 15-20 ja 10-15). Samasta syystä New Hampshiressa on Suomea selkeämmät neljä vuodenaikaa, n. 2kk pidempi kasvuaika (eli hyvä ilma); eikä loska ole ongelma (kun yö- ja päivälämpötilat vaihtelevat riittävästi vetinen lumi ehtii sulaa ja valua viemäreihin, eikä siten jää vellomaan kuukausiksi kaduille).

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Rahajärjestelmät: Velvoitteeton kultakanta

Kultakanta ilman reservivaatimusta/kassavarantovelvoitetta, eli klassinen kultakanta, on rahajärjestelmä joka oli käytössä lähes kaikkialla ennen vuotta 1913. Keskuspankkia ei tässä järjestelmässä ole, tai sen rooli on mitätön. Vaikka tämä pitää julkisen inflaation kurissa, yksityinen inflaatio jää ongelmaksi. Taloussyklien ja inflaation kannalta katsottuna tämä rahajärjestelmä on kuitenkin jo erittäin hyvä sillä markkinat asettavat tälle yksityiselle inflaatiolle tiukat rajoitteet.

Koska tämä rahajärjestelmä perustuu kultakantaan, pankit toimivat ikään kuin kultavarastoina. Muista varastoista poiketen, valtio on kuitenkin antanut yksityisille pankeille oikeuden inflaation luomiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei valtio pidätä pankkiireja jotka lainaavat rahaa yli talletusten määrän vaan päinvastoin antaa heille mahdollisuuden kieltäytyä maksamasta talletuksia takaisin (suspension of specie payments) konkurssin uhatessa. Toisin sanoen klassisessa kultakannassa pankit saivat kieltäytyä velkojiensa vaatimuksista mutta samalla pankit pystyivät kuitenkin jatkamaan toimintaansa velkojina. Vastaavassa tilanteessa mikä tahansa muu yritys olisi pakotettu konkurssiin.

Pankkien erityisoikeuksista huolimatta markkinat asettavat taloussykleille ja rahainflaatiolle (itävaltalainen inflaatio) kolme tiukkaa rajoitetta joiden vuoksi rahainflaatio jää matalaksi ja taloussyklit lyhyiksi. Ensimmäinen rajoite on kullan käyttö suorana maksuvälineenä pankkitositteiden (eli setelien) sijaan. Toisin sanoen pankkijärjestelmä ei pysty inflatoimaan sellaista kultaa joka ei ole heidän hallussa. Toinen rajoite on yksittäisen pankin asiakkaiden vähyys. Jos esim. pankki A inflatoi muita pankkeja enemmän, muut pankit (B, C jne.) alkavat ennemmin tai myöhemmin vaihtaa kyseisen pankin tositteita suoraan kultaan. Kolmas rajoite on koko pankkijärjestelmän luotettavuus. Jos kaikki pankit luovat yhtä paljon rahaa tyhjästä samanaikaisesti, kohdistuu järjestelmää kohtaan suuri paine joka purkautuu luottopaoksi. Tällöin ihmiset ryntäävät kilpaa pankkeihin tyhjentämään tilejään ja varastoivat sen sijaan omaisuutensa muualla kuten asunnoissaan, kultaseppien luona tai muissa varastoissa.

Vaikka valtio yritti moneen otteeseen estää näiden rajoitteiden toiminnan, ne olivat lopulta aina niin tehokkaita, että Friedrich Hayek vielä 1970-luvun lopulla sanoi odottaneensa silloisenkin taloussyklin kestäneen 5-6 vuotta, kuten se oli aina aiemmin kestänyt. Myöhemmin hän kuitenkin muisti, että 70-luvun lopulla elettiin fiat-rahan aikaa jolloin taloussykleistä saattoi muodostua erittäin pitkäkestoisia ja vahingollisia - aiempien taloussyklien 5-6-vuotinen kesto johtui kultakannan luomista ylitsepääsemättömistä rajoitteista. Juuri näiden yllämainittujen rajoitteiden vuoksi kultakanta ilman reservivaatimusta on paljon parempi rahajärjestelmä kuin 100 % fiat-raha (puhumattakaan sellaisesta fiat-rahasta josta reservivaatimus kokonaan puuttuu).

torstai 2. lokakuuta 2008

Laulu 20 perheestä

Alla on hetki sitten löytämäni Kristiina Halkolan kappale Laulu 20 perheestä:



Syy miksi postaan kommunistisen kappaleen blogiini johtuu siitä, että tämä kappale kuuluu niihin esimerkkitapauksiin joissa kommunistit kumoavat itse oman teoriansa. Alkuperäinen kappale on vuodelta 1969 ja sen ensimmäinen säkeistö kuuluu:

Silloin tällöin tuntee kansa vallan mahdin suonissaan,
vallan mahdin jonka kansa käyttää vaaliuurnilla.
Mutta kuinka ollakaan tuo valta kulkee narussa,
josta se ei pääse suuren rahan voimaa puremaan.
Missä on se mahti joka puuttuu eduskunnalta?

Tämän jälkeen seuraa 20 sukunimen lista. Mielenkiintoista on, että vaikka kappale on vuodelta 1969, nimistä ainoastaan noin kolmannes ovat helposti nykyään tunnistettavissa (eli on ns. household name). Päivittämistarpeen vuoksi kappaleesta tehtiinkin uusi versio 2000-luvun alussa. Ainostaan viisi nimeä löytyy sekä vuoden 1969 että 2000-luvun listoilta (Ahlström, Ehrnrooth, Erkko, Rettig ja Serlachius). Toinen säkeistö kuuluu:

On suomessa pankkeja, tehtaita ja muita,
näiden tarkoituskin (väitetään) on kansaa palvella.
Mutta kuinka ollakaan joutuu kansa huomaamaan,
että se on näiden palvelijoiden armoilla.
Missä on se rahanmahti joka puuttuu kansalta?

On melko ristiriitaista, että se sama kansa joka ei voi purra rahan voimaa, joka on tehtaiden ja pankkien armoilla, ja jolta puuttuu rahanmahti, onnistuu syrjäyttämään 15/20 hallitsevasta suvusta 30 vuodessa. Tähän kun vielä lisätään se tosiasia, että hyvinvointivaltion nousun ansiosta vanhoista suvuista tulee oligarkkisempia uusien yritysten perustamisen vaikeutuessa. Kommunistit voivat toki väittää, että syy miksi edes 15/20 perheestä on syrjäytetty, johtuu juuri hyvinvointivaltion olemassaolosta. Näille suosittelen katseen kääntämistä kohti Pohjois-Koreaa jossa Kimit ovat hallinneet liki 60 vuotta tai Kuubaa jossa Castrot ovat hallinneet jo 50 vuoden ajan. Suomessa valtio on onneksi vielä niin pieni, että meille annetaan nominaalinen mahdollisuus valita seitsemän, lähes identtisen, sosialidemokraattisen puolueen väliltä neljän vuoden välein.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Rahajärjestelmät: Velvoitteeton fiat-raha

Kassavarantovelvoitteeton fiat-raha eli fiat-raha ilman reservivaatimusta on tällä hetkellä maailman ylivoimaisesti suosituin rahajärjestelmä. Valitettavasti tämä rahajärjestelmä on myös kaikkein huonoin sillä se mahdollistaa sekä julkisen että yksityisen inflaation. Tämän vuoksi järjestelmä on arvaamaton, epävakaa ja se kärsii syvistä pitkäkestoisista taloussykleistä. Täten ei liene ihme, että järjestelmä on kaatunut yleensä melko nopeasti omaan mahdottomuuteensa. Nykymuodossa järjestelmä on ollut käytössä vasta vuodesta 1973 alkaen.

Järjestelmä toimii käytännössä seuraavasti. Keskuspankki painaa katteetonta fiat-rahaa. Tämän fiat-rahan määrä määräytyy lähes mielivaltaisesti keskuspankin inflaatiotavoitteen mukaan. Inflaatiotavoite ei edusta edes rahainflaatiota (itävaltalainen inflaatio) vaan erästä hintainflaation (neoklassinen inflaatio) muotoa joka nojaa lähes mielivaltaisesti luotuun kuluttajain hintaindeksiin. Tämä hintaindeksi sisältää usein mm. standardisoidun ruokakorin, listan kulutustuotteita ja vuokran mutta se harvemmin sisältää energian tai asuntojen hintoja. Lopputuloksena keskuspankki saattaa kasvattaa rahamäärää 10 % vuodessa, josta vähennetään talouskasvusta ja ulkomaankaupasta koituvat hyödyt, ja joka lopulta näkyy 2 % hintainflaationa hintaindeksissä (joka on siis keskuspankin tavoite). Syy miksi energia ja asuminen eivät näy hintaindeksissä johtuvat siitä, että näiden hinnannousut ovat olleet liian korkeita - raaka-aineiden hinta kun ei oikein laske talouskasvun tai ulkomaankaupan seurauksena (esim. halvat kulutustuotteet Itä-Euroopasta ja Aasiasta). Keskuspankin hintainflaatiotavoite on myös vuotuinen - ei pitkäkestoinen - ja eikä se siten ota huomioon taloussyklien loppuvaiheissa tapahtuvaa massiivista hintainflaatiota. Ja ikään kuin tässä ei olisi jo harmia tarpeeksi, ongelma kasvaa keskuspankkien lainatessa rahat eteenpäin yksityisille pankeille jotka puolestaan kymmenkertaistavat olemassa olevan rahamäärän. Täten päästään tilanteeseen jossa yksilöiden reaalitulot ovat polkeneet paikallaan tai jopa pienentyneet sitten 1970-luvun. Ainut asia joka pitää elintasomme ylhäällä on Itä-Euroopan ja Aasian liittyminen maailmankauppaan joka on laskenut kustannuksia tuntuvasti sekä mahdollistanut teknologiset edistysaskeleet tuotantorakenteen pitenemisen kautta.

Jos yllä oleva menee yli hilseen, otetaan hieman konkreettisempi esimerkki. Euroalueella on käytössä euroksi kutsuttu fiat-raha. Tämä raha on lähtöisin Euroopan keskuspankista (EKP). Kuvitellaan, että EKP luo 1 000 euroa joka päätyy lopulta yksityisiin pankkeihin. Nämä pankit puolestaan lainaavat talletetut rahat kymmenkertaisena (euroalueen reservivaatimus on käytännössä 10 %) jolloin 1 000 euron alkupotista tulee 10 000 euron potti. Rahapyramidi näyttää seuraavanlaiselta:



Kuten lukijat varmasti tietävät, ainoastaan keskuspankilla (euroalueen tapauksessa EKP:llä) on oikeus painaa seteleitä ja kolikoita jolloin rahapyramidin päässä olevien pankkien reserveissä ei ikinä ole tarvittavaa rahamäärää - luottopaon riski on ilmeinen. Juuri tämän riskin vuoksi suurin osa kansantaloustieteilijöistä pelkää pienintäkin hintadeflaatiota (neoklassinen deflaatio) sillä se on usein merkki rahadeflaatiosta (itävaltalainen deflaatio). Mikäli luottopaonriski laukeaa luottopaoksi, fiat-rahajärjestelmä ilman reservivaatimusta on pelastettavissa ainoastaan keskuspankin massiivisella rahainflaatiolla (itävaltalainen inflaatio) joka synnyttää helposti hyperinflaation mikä niin ikään saattaa kaataa kyseisen rahajärjestelmän. Pidemmällä tähtäimellä tämä rahajärjestelmä ei siis ole pelastettavissa.