Kirja-arvostelu: Money, Bank Credit, and Economic Cycles

Jesús Huerta de Soton mammuttiteos Money, Bank Credit, and Economic Cycles on hiljattain ilmestynyt (2006) käännös espanjankielisestä alkuperäisteoksesta Dinero, Crédito Bancario y Ciclos Económicos (1998). Kirja käsittelee yksinomaan itävaltalaista taloussykliteoriaa ja on tavallaan modernimpi versio Ludwig von Misesin teoksesta Theorie des Geldes und der Umlaufsmittel (1912). Kirja koostuu yhdeksästä kappaleesta jotka jakavat kirjan kolmeen osaan. Kappaleet 1-3 käsittelevät pankkitoiminnan historiaa ja pankkien laillista asemaa, kappaleet 4-6 kuvaavat taloussyklien kulkua ja niiden vaikutusta tuotantoon, ja kappaleet 7-9 käyvät läpi taloussyklien taloustiedettä.

Soton teos on aiheeltaan mielenkiintoinen ja - 2008 pörssiromahdusta odotellessa - ajankohtainen, ja se esittelee hyvin taloussyklien ongelman, ongelmien syyn sekä niistä koituvat kustannukset. Kirjan parhaisiin puoliin kuuluu, taloussyklien tarkan analyysin lisäksi, kritiikki monetarismia ja keynesiläisyyttä kohtaan. Keynesin yleisteoria (general theory) revitään kappaleiksi ja todetaan ainoastaan yksittäisteoriaksi (particular theory) joka pitää paikkansa vain laman ollessa syvimmillään kuplan puhkeamisen jälkeen. Kirja näyttää vedenpitävästi miksi 100 % kassavarantovelvoite yhdistettynä kultakantaan (tai muuhun hyödykepohjaiseen rahayksikköön) on ainut parannuskeino taloussyklikierteeseen. Soto perustelee myös miksi deflaatio (hintatason lasku) ei ole ongelma niin kauan kun se ei johdu luoton nopeasta vähenemisestä (credit crunch).

Vaikka kirja on kaiken kaikkiaan hyvä, siinä on muutamia puutteita. Ensinäkin kirjassa on usein liikaa toistoa ja liian pitkävetisiä selityksiä. Toiseksi kirja käsittelee liikaa doktriinihistoriaa (tavallista lukijaa tuskin kiinnostaa miten 1300-luvun italialaiset, 1500-luvun espanjalaiset ja 1700-luvun ranskalaiset taloustietelijiät suhtautuivat taloussykleihin ja pankkitoimintaan). Soto ei myöskään vastaa täysin tyydyttävästi itävaltalaista taloussykliteoriaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Kirja on paikoin vaikeaselkoinen ja edellyttää vähintään neoklassisen (mieluiten itävaltalaisen) taloustieteen ymmärtämistä. 812 sivua. Yleisarvosana: 91 %.