eroakirkosta.fi

maanantai 21. tammikuuta 2008

Kirja-arvostelu: 33 Questions About American History

On valitettavan vaikeaa löytää sellaista historiankirjaa, joka ei puoltaisi sosialismia. Ammattihistorioitsijat palvovat valtiota ja pitävät historian suurmiehinä sellaisia hirviötä kuten Lenin, Mao tai Castro. Vastaavasti menestyneitä liikemiehiä jotka paransivat kymmenien miljoonien elinoloja, kuten John D. Rockefeller, pidetään roistoina. Kaiken kukkuraksi historioitsijat eivät ymmärrä mitään taloustieteestä ja viljelevät sellaisia myyttejä kuten minimipalkka nostaa palkkatasoa, inflaatio johtuu ahneista liikemiehistä, ja korkea verotus parantaa elintasoa. Historian ymmärtäminen on tärkeää, koska poliittiset mielipiteet rakentuvat harvemmin taloustieteen tai filosofian varaan vaan niiden perustana on yksilön oma käsitys historiasta.

Onneksi kaikki historioitsijat eivät ole samanlaisia. Thomas Woodsin 33 Questions About American History - You're Not Supposed to Ask on kapitalistinen historiankirja joka kumoaa nipun yleisimpiä historioitsioiden luomia myyttejä. Nimensä mukaisesti kirja käsittelee Yhdysvaltojen historiaa. Myytistä vain kolme soveltuvat hyvin Suomen historiaan, mutta peräti seitsemän myytin kohdalla kyse on lähinnä taloustieteellisistä väärinkäsityksistä - ei historian väärinluvusta.

Kirjan paras puoli on sen tarkassa Yhdysvaltain perustuslain analyysissä joka näkyy mm. siinä, että 33 kysymyksestä peräti 17 liittyy tavalla tai toisella perustuslakiin. Woods on taitava kirjoittaja joka ei takerru merkityksettömiin yksityiskohtiin ja joka osaa kuvata tylsät asiat mielenkiintoisesti. Teoksen suurin ongelma on sen sekavuus. Vaikka kaikki 33 myyttiä kumotaan taitavasti ja mielenkiintoisesti, myyttejä ei ole järjestetty aihealueittain saatikka kronologiseen järjestykseen. Esim. 5. ja 33. myytti käsittelevät kummatkin Clintonin toimintaa Jugoslavian hajoamissodissa. Kappaleiden nimet eivät aina ole kovin kuvaavia, ellei satu tuntemaan sellaisia henkilöitä kuten George Carver tai S. B. Fuller. 263 sivua. Yleisarvosana: 75 %.

tiistai 8. tammikuuta 2008

Ron Paul ja Liberty Forum 2008

Free State Project järjestää vuosittain kaksi virallista liberaalitapahtumaa: PorcFestin ja New Hampshire Liberty Forumin. PorcFest on pidempikestoinen, käviämäärältään suurempi ja se pyörii hauskanpidon ja workshop-toiminnan ympärillä. Liberty Forum on lyhyempi markkinointi- ja verkostoitumistapahtuma, jolla on yleensä pienempi kävijämäärä. Tämä vuosi oli poikkeus. Nelipäiväisellä tapahtumalla oli miltei 400 osaanottajaa, sunnuntaita lukuun ottamatta, jolloin osaanottajia oli yli 700. Sunnuntain vetonaula? Ron Paul.

Osallistuin itse Liberty Forumin järjestelyihin ohjeistamalla kauppiaita, toimimalla järjestyksen valvojana ja avustamalla esitteiden teossa. Palkkioksi sain pääateriat halvemmalla, ilmaisen lounaan Liberty Forumin päätteeksi ja eturivin paikan Forumin päätöstilaisuuteen. Tapasin Ron Paulin lisäksi New Hampshiren senaattorin John Sununun, New Hampshiren republikaanisen puolueen ylimmän johdon, Liberty Dollarin perustajan Bernard von Nothausin sekä Glen Jacobsin (eli WWE:n Kanen). Näin myös senaattori John McCainin joka presidenttiehdokkaana ei näyttänyt kovin innostuneelta törmätessään 400:n Ron Paulin kannattajaan. Vaikka olin (virallisesti) Free State Projectin 503. muuttaja, olin projektin ensimmäinen ulkomaalainen, jonka ansiosta jouduin julkisesti esiteltäväksi aivan liian usein. Tästä huolimatta Liberty Forum oli mukava ja mielenkiintoinen kokemus.

Mieleenpainuvinta oli New Hampshiren republikaanien vahva läsnäolo. Puolueen paikallinen ylin johto järjesti Liberty Forumissa värväystilaisuuden, jossa he pahoittelivat syvästi Ron Paulin väheksyntää tiedotusvälineissä ja miltei rukoilivat Ron Paulin kannattajia, etteivät he jättäisi puoluetta vaan pysyisivät aktiivisina republikaanien rivijäseninä. New Hampshiren republikaanien mukaan meidän kansanliikkeemme on osavaltiossa niin vahva, että se pystyisi jopa valtaamaan osavaltion kongressin. Republikaanit pahoittelivat myös Bushin sisäpolitiikkaa, jonka ansiosta republikaanit hävisivät viime vuonna sekä New Hampshiren kongressin että kuvernöörin demokraateille ensi kerran yli 150 vuoteen.

Free State Projectilla menee siis varsin hyvin. Meillä on lähes 800 paikallista tukijaa sekä yli 500 osavaltioon muuttanutta (todellinen muuttoluku lienee 700 tienoilla). Valitettavasti FSP on käytännössä jakautunut kahteen osaan: anarkokapitalisteihin ja liberaaleihin. Liberty Forum oli lähinnä liberaalisiiven järjestämä, mutta anarkokapitalistit pistäytyivät paikalle heitelläkseen senaattori John Sununua lumipalloilla. Toinen mahdollinen tuleva vedenjakaja on anti-federalistien, jotka tahtovat New Hampshiren itsenäiseksi, ja federalistien välillä, jotka kannattavat liittovaltion yhtenäisyyttä.

Ron Paul piti paikan päällä mielenkiintoisen puheen joka oli (poikkeuksellisesti) sovitettu vastaanottavaan yleisöön. Paul sanoi, että tämä liberaali yleisö on niin hyvin perillä asioista, ettei hänellä ole mitään uutta sanottavaa koska me tiedämme kaiken minkä hänkin tietää. Paul kuitenkin kommentoi anarkisteja ja sanoi, että heidän äänestämättäjättämispäätös on huono ja epäkäytännöllinen. Viime vuoden Liberty Forumissa Paul vitsaili, että mikäli hänen presidentinvaalikampanjansa sujuu huonosti, hän muuttaa New Hampshireen ja hakee senaattorin paikkaa. Alla on pätkä Paulin puheesta (allekirjoittaneen valkoisen t-paidan ja takaraivon voi satunnaisesti bongata oikeasta kulmasta):



New Hampshire äänestää tänään ja tällä hetkellä näyttää siltä että järjestys olisi 1) McCain, 2) Romney, 3) Paul. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Operation Live Free or Die jättää osavaltiosta. Tämä Leave or Die (lähde tai kuole) projekti alkaa käymään paikallisten majoittajien hermoille. Heitä on kaikkialla. Tässä 269 neliön talossa asuu tavanomaisesti kahdeksan henkeä (34 neliöä per asukas), nyt meitä on kaikkiaan 19 (14 neliöä per asukas). Itse asuin lähes koko opiskeluaikana yksin 64 neliön asunnossa ja tätä ennen viidestään 400 neliön talossa eli sovellun huonosti sardiiniasumiseen. Myönnettäköön, että kyseiset henkilöt ovat kampanjoineet viikon n. 14 tuntia per päivä Ron Paulin puolesta, joten jos Paul menestyy odotettua paremmin se on pitkälti myös heidän ansiotaan.

keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Ron Paul ja ensimmäiset esivaalit

Huomenna (03.01) järjestetään Iowan esivaalikokous jonka jälkeen (08.01) pidetään New Hampshiren esivaalit (esivaalikokous on noin kaksi tuntia kestävä tilaisuus, joka koostuu esitelmistä ja presidenttiehdokkaan äänestyksestä). Nämä kaksi esivaalia ovat aiemmin ratkaisseet republikaanien presidenttikilvan voittajan. Historian valossa ehdokkaan on voitettava joko Iowa tai New Hampshire, sekä päädyttävä Iowassa top3:n joukkoon ja oltava New Hampshiressä vähintään toinen, republikaanien presidenttiehdokkuuden varmistamiseksi. Veikkaan, että asetelma Iowassa on 1) Mike Huckabee, 2) Ron Paul ja 3) Mitt Romney, ja New Hampshiressä 1) Ron Paul, 2) Mitt Romney ja 3) John McCain. Myönnettäköön; olen puolueellinen ja suhtaudun Ron Paulin mahdollisuuksiin optimistisesti.

Mielipidekyselyiden mukaan Ron Paul on Iowassa viidennellä sijalla Huckabeen, Romneyn, McCainin ja Thompsonin jälkeen. Paulin vaalitulos on kuitenkin aliarvioitu. Tilastotieteilijä John Zogby pitää Paulia yllättäjänä ja veikkaa hänelle kovaa sijoitusta Iowan esivaaleissa. Iowa Independent puolestaan sijottaisi Paulin kolmanneksi viikkoa ennen varsinaisia esivaaleja. Perustelen oman kakkossijoituksen sillä, että Paulilla on käytännössä katsoen tasoissa Iowassa sekä Thompsonin että McCainin kanssa. Lisäksi Paulilla on suuri ja vankka kannattajajoukko ja vahva organisaatio, joka päihittänee Romneyn rahalla ostetun tuen. En usko että Paul pärjää Huckabeelle, joka pystyy Iowassa vetämään jopa 700 kuulijaa vaalitilaisuuksiinsa (Paul kerää parhaillaan 2 000 kannattajaa Iowassa, mutta hänellä on selkeästi Huckabeetä pienempi kannatus mielipidekyselyissä).

New Hampshiressä Ron Paul on niin ikään viidennellä sijalla mielipidekyselyissä Romneyn, McCainin, Huckabeen ja Giuliaanin jälkeen, mutta muilla mittareilla Ron Paul on täällä ylivoimainen. Paul ja Giuliani johtavat TV-mainonnassa, Paul ja Romney ovat edellä pihakylteissä, ja harjoitusäänestyksissä (straw poll) Ron Paul on ollut murskaavan ylivoimainen, voittaen kaikki New Hampshiren äänestykset yli 65 %-äänisaaliilla. Lisäksi majoitamme tilapäisesti yli 2 000 Paulin ulkopaikkakuntalaista kannattajaa, jotka varmistavat, että jokaista New Hampshiren asukasta (n. 1,2 miljoonaa) on henkilökohtaisesti pyydetty äänestämään Paulia tulevissa esivaaleissa. Trevor Lyman, joka keräsi Paulille 11 miljoonaa sekä kustansi hänelle ilmalaivan, on täällä (itse asiassa hän asuu kanssani samassa talossa). Googlen Vijay Boyapati on niin ikään täällä, kuten myös monta pikkujulkkista kuten yksi elokuvatuottaja, yksi teatteriohjaaja, muutama toimittaja ja monta paikallistason poliitikkoa.

Maanlaajuisesti Ron Paul on noin 7 % kannatuksellaan ja yhteensä 28 miljoonan varainkerulla hyvissä asemissa. Noin 6,1 miljoonan päiväsaldo rikkoi kaikki aijemmat varainkeruuennätykset ja neljännen kvartaalin 20 miljoonan potti on mitä luultavammin republikaanien suurin. Varsinaisessa varainkeruukilvassa Ron Paul on neljäntenä Romneyn, Giulianin ja McCain perässä. Kaikeksi onneksi ainoastaan Romneyllä on Paulin lisäksi riittävästi varoja super tiistaille (helmikuun 5.), jolloin 21. osavaltiota järjestää esivaalit. Paulin vahvin puoli on hänen poikkeavissa mielipiteissään koskien verotusta, Irakin sotaa ja laitonta siirtolaisuutta. Paul hyötyy erityisesti republikaanisen kentän hajanaisuudesta, joka on poikkeuksellisesti hajautunut peräti kuuden ehdokkaan kesken. Myös tammi- ja helmikuun huonot äänestyssäät suosisivat häntä. Republikaanien hajanaisen kentän ansiosta en kuitenkaan usko, että Paul onnistuu 6-0 voitossa (eli voittaa vähintään 50 % kaikista konventin edustajapaikoista) vaan hänen saavuttama kokonaisedustus jäänee 20-30 % konventin edustajapaikoista. Tämä tietäisi historiallista hajanaista konventtia, jollaista ei ole ollut kertaakaan sitten toisen maailmansodan. Hajanainen republikaanien konventti tarkoittaisi, ettei Hillary Clintonille löydy haastajaa ennen syyskuuta 2008.

tiistai 1. tammikuuta 2008

Kirja-arvostelu: Money, Bank Credit, and Economic Cycles

Jesús Huerta de Soton mammuttiteos Money, Bank Credit, and Economic Cycles on hiljattain ilmestynyt (2006) käännös espanjankielisestä alkuperäisteoksesta Dinero, Crédito Bancario y Ciclos Económicos (1998). Kirja käsittelee yksinomaan itävaltalaista taloussykliteoriaa ja on tavallaan modernimpi versio Ludwig von Misesin teoksesta Theorie des Geldes und der Umlaufsmittel (1912). Kirja koostuu yhdeksästä kappaleesta jotka jakavat kirjan kolmeen osaan. Kappaleet 1-3 käsittelevät pankkitoiminnan historiaa ja pankkien laillista asemaa, kappaleet 4-6 kuvaavat taloussyklien kulkua ja niiden vaikutusta tuotantoon, ja kappaleet 7-9 käyvät läpi taloussyklien taloustiedettä.

Soton teos on aiheeltaan mielenkiintoinen ja - 2008 pörssiromahdusta odotellessa - ajankohtainen, ja se esittelee hyvin taloussyklien ongelman, ongelmien syyn sekä niistä koituvat kustannukset. Kirjan parhaisiin puoliin kuuluu, taloussyklien tarkan analyysin lisäksi, kritiikki monetarismia ja keynesiläisyyttä kohtaan. Keynesin yleisteoria (general theory) revitään kappaleiksi ja todetaan ainoastaan yksittäisteoriaksi (particular theory) joka pitää paikkansa vain laman ollessa syvimmillään kuplan puhkeamisen jälkeen. Kirja näyttää vedenpitävästi miksi 100 % kassavarantovelvoite yhdistettynä kultakantaan (tai muuhun hyödykepohjaiseen rahayksikköön) on ainut parannuskeino taloussyklikierteeseen. Soto perustelee myös miksi deflaatio (hintatason lasku) ei ole ongelma niin kauan kun se ei johdu luoton nopeasta vähenemisestä (credit crunch).

Vaikka kirja on kaiken kaikkiaan hyvä, siinä on muutamia puutteita. Ensinäkin kirjassa on usein liikaa toistoa ja liian pitkävetisiä selityksiä. Toiseksi kirja käsittelee liikaa doktriinihistoriaa (tavallista lukijaa tuskin kiinnostaa miten 1300-luvun italialaiset, 1500-luvun espanjalaiset ja 1700-luvun ranskalaiset taloustietelijiät suhtautuivat taloussykleihin ja pankkitoimintaan). Soto ei myöskään vastaa täysin tyydyttävästi itävaltalaista taloussykliteoriaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Kirja on paikoin vaikeaselkoinen ja edellyttää vähintään neoklassisen (mieluiten itävaltalaisen) taloustieteen ymmärtämistä. 812 sivua. Yleisarvosana: 91 %.