eroakirkosta.fi

torstai 27. maaliskuuta 2008

Uskonnonopetus ja myytti neutraalista opetuksesta

Edellisessä postauksessa tarkastelin pakkoruotsia ja totesin varsinaisen ongelman piilevän lakisääteisessä opetussuunnitelmassa, ei pakkoruotsissa. Laajennan tämän analyysin nyt toiseen ongelmaan, pakolliseen uskonnon opetukseen, ja myöhemmin sen loogiseen ääripäähän eli verovaroin rahoitetun opetuksen lakkauttamiseen. Uskonnon opetuksen ilmeinen ongelma on, että valtio tällöin asettaa tietyn elämänkatsomuksen (luterilaisuuden) muiden elämänkatsomusten edelle. Käytännössä nykyinen laki on neutraalimpi ja sen mukaan kaikki lapset joiden uskontokunta ei ole tiedossa tulisi sijoittaa neutraalimpaan elämänkatsomustietoon (ET). Vaikka tämä ihanne toteutuisi, ongelma ei poistuisi koska Suomen kouluissa harjoitettaisiin yhä ev.lut. aamuhartauksia ja ev.lut. kouluvuoden avauksia ja luterilaissävytteisiä kevät- ja joulujuhlia. Ongelma on käytännössä pahempi, sillä noin 83 % suomalaisista kuuluu johonkin protestanttiseen kirkkoon (ev.lut. suurin 81,6 %) mutta peräti 94,0 % saa ev.lut. uskonnon opetusta kouluissa - ET opetus jää kauas 2,6 %.

Teoksessa Capitalism and Freedom Milton Friedman esitti seuraavanlaisen ajatuskokeen (ger. Gedankenversuch): kuvitellaan kaksi järjestelmää kapitalismi ja sosialismi. Sosialismissa kapitalisti yrittää kaataa sosialismia sosialistisilla tiedonvälityskeinoilla ja kapitalismissa sosialisti yrittää kaataa kapitalismia kapitalistisilla tiedonvälityskeinoilla. Sosialisti voittaa, koska kapitalismissa sosialistilla on mahdollisuus anonyymiin (valtiosta riippumattomaan) toimeentuloon sekä hän voi ostaa tai teettää sosialistista materiaalia ilman kenenkään toisen ihmisen hyväksyntää markkinavoimia hyödyntäen. Mutta sosialismissa kapitalistin mahdollisuudet ovat varsin rajatut. Ensinäkin internet, sanomalehdet, kirjapainot, koulut, kirjastot, radio ja televisio ovat kaikki sosialistisen valtion omistamia. Jos tämä sosialistinen valtio antaisi kenen tahansa julkaista mitä tahansa missä tahansa tiedotusvälineessä, ylittyisi näiden tiedotusvälineiden kapasiteetti nopeasti, jonka seurauksena jonkun byrokraatin olisi pakko päättää tiedotusvälineiden sisällöstä. Kyseinen byrokraatti olisi tietenkin töissä valtiolla (kuten kaikki muutkin ovat) ja siten valvoisi erityisesti tiedotusvälineiden omistajan (eli valtion) etua. Kaiken pahan lisäksi kapitalistin oma toimeentulo ei edes ole taattu vaan täysin valtiosta riippuvainen, jonka vuoksi hän ei koskaan pääse eroon siitä häiritsevästä ajatuksesta, että joku byrokraatti jossain virastossa tietää missä sankarimme asuu. Tämän esimerkin tarkoitus on osoittaa, että sosialismissa tiedonvälitys on suppeaa ja puolueellista, kun taas kapitalismissa (vaikka mikään yksittäinen tiedonvälityskanava ei olisikaan puolueeton) tiedonvälitys on laajaa ja monipuolista.

Joku saattaa pohtia, mitä tekemistä yllämainitulla esimerkillä on puolueettoman perusopetuksen kanssa. Eikö olisi riittävää jos ev.lut. kirkon erityisasema lakkautettaisiin ja nykyistä uskonnonopetusta valvottaisiin paremmin, tai vaihtoehtoisesti siirryttäisiin yhteen yhtenäiseen katsomusaineeseen kuten Vihreät - de Röda ehdottavat, tai jos koko uskonnonopetus lakkautettaisiin täysin jolloin Suomi siirtyisi Ranskan/Yhdysvaltojen malliin? Mikä tahansa ylläolevasta kolmesta mallista olisi luultavasti (objektiivisesti ajateltuna) nykyistä mallia katsomusneutraalimpi, mutta opetuksesta ei siltikään voida saada täysin katsomusneutraalia, koska maailmankatsomuksiin sisältyy usein sellaista "tietoa" jota opetetaan myös varsinainen katsomusopetuksen ulkopuolella. Kuten viime kirjoituksessa mainitsin, esimerkiksi evoluutionopetus biologiassa tai seksuaalivalistus terveystiedossa kuuluvat tällaisiin ristiriitaisiin aiheisiin. Tämän lisäksi muslimeille ei kelpaa liikunnan- eikä musiikinopetus ja jotkut fundamentalistit valittavat fysiikanopetuksen big bang teoriasta tai maapallon iän arvioinnista maantiedonopetuksessa. Vasta-argumentti on, että yllä mainitut asiat ovat tieteellisiä faktoja - piditpä niistä tai et - ja siten tieteellisesti katsottuna arvovapaita, jotka tulee täten opettaa kaikille. Tämän vasta-argumentin heikkous piilee siinä, että se määrittelee neutraalin yhdestä näkökulmasta - eli tieteellisestä näkökulmasta. En kiistä sitä, etteivätkö big bang tai evoluutio olisi kiistämättömiä faktoja, kiistän sen, että näiden faktojen opettamista pidetään neutraalina. Muka katsomusvapaassa peruskoulussa fundamentalistinen kristitty voi oikeutetusti kysyä, miksi asioihiin x, y ja z otetaan juuri tieteellinen näkökulma eikä raamatullinen näkökulma - miksei sekä tieteellistä että raamatullista näkemystä voitaisi opettaa rinnakkain tai miksei esimerkiksi biologiaa opetata raamatullisesti jos fysiikkaa opetetaan tieteellisesti ja kemia vaihdetaan vaikkapa alkemiaan? Fundamentalistikristityn näkökulmasta tälläinen opetus olisi neutraalimpaa.

En varsinaisesti ole kuitenkaan huolissani millaista tieteellistä opetusta kristittyjen lapsille annetaan, vaan siitä onko tiede nykypäivänä enää neutraalia ja millainen tiede päätyy lopulta opetussuunnitelmaan. Yli 50 vuotta vanha luonnontiede (opetussuunnitelmassa biologia, maantieto, kemia ja fysiikka) on jo sen verran vakiintunut, että sitä voidaan pitää tieteellisesti objektiivisena. Valitettavasti nykyään tieteen pääasiallinen rahoittaja on valtio ja valtio ei suinkaan rahoita tiedettä neutraalisti vaan tarkoitushakuisesti. Tästä syystä ei liene ihme, että esim. ihmisen aikaansaamaa ilmastonmuutosta pidetään tieteellisenä tosiasiana, eikä siten kestäne enää kauaa kunnes tämä päätyy kiistattomana totuutena peruskoululaisten oppikirjoihin.

Opetuksen suurin ongelma ei kuitenkaan piile luonnontieteissä vaan sellaisissa helposti politisoitavissa humanistisissa oppiaineissa kuten historia tai yhteiskuntaoppi. Esim. historiassa Suomessa käyty sota 1918, jota itse kutsun nimellä vapaussota tai itsenäisyyssota, voi myös ottaa muodon sisällissota, veljessota, vallankumous tai peräti luokkasota ja se tapa miten tästä sodasta keskustellaan vaikuttaa olennaisesti siihen, nähdäänkö sosialismi hyvänä vai pahana ilmiönä. Vastaavasti yhteiskuntaopissa olisi mielestäni objektiivista mainita taloustieteellisenä tosiasiana, ettei valtio koskaan onnistu missään yhtä hyvin kuin vapaa markkinatalous. Samalla voitaisiin myös mainita, että valistusajan filosofit pitivät absoluuttista vapautta yhteiskuntafilosofian perustana ja että Lord Acton sanoi vallan korruptoivan, joka on ylitsepääsemätön ongelma myös demokratiassa jonka vuoksi julkisella sektorilla työskentely tulisi rajoittaa esim. max. kahteen vuoteen per henkilö. Tämän kaiken sijaan yhteiskuntaopissa opetetaan että jokaisella on oikeus ilmaiseen koulutukseen, ilmaiseen terveydenhuoltoon, työttömyysturvaan, kansaneläkkeisiin jne, ja tämän seurauksena jokaisella on myös velvollisuus osallistua pakolliseen asepalvelukseen, noudattamaan valtion nippelisäännöstelyjä ja maksaa maailman lähes korkeimpia veroja.

Neutraali opetus on mahdottomuus jopa teoriassa, koska se mitä yksilö A pitää neutraalina, yksilö B pitää propagandana. Näiden kahden välille voidaan tietysti luoda kompromissi, mutta tällöin lopputuloksena on vain näennäinen neutraalisuus. Koska puhumme valtion kouluista jokainen tällainen kompromissi kallistuu todennäköisesti sosialismin puolelle, sillä valtion byrokraatit ja opettajat saavat varman toimeentulon ainoastaan niin kauan kuin nykyinen järjestelmä säilyy. Loppujen lopuksi yksityiset koulut eivät ole paljon parempia, sillä niissäkin noudatetaan lakisääteistä opetussuunnitelmaa jonka piilo-opetussuunnitelmaan on aina kuulunut seuraava perusajatus: kouluissa ihmiset sosialisoidaan ajattelemaan tietyn vallitsevan kaavan mukaisesti, eikä heidän tulisi kysellä tyhmiä vääränlaisia kysymyksiä kuten "onko hyvinvointivaltio todella tarpeellinen?".

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Ongelmallinen pakkoruotsi ja pakkoruotsin ongelma

Jos alle kaksikymppisten tulisi nimetä Suomen suurin vääryys, pakkoruotsi veisi kärkipaikan suurella todennäköisyydellä. Valitettavasti pakkoruotsin kritisoijat missaavat yleensä itse ongelman ytimen, eli lakisääteisen opetussuunnitelman, jonka yksi ilmentymä pakkoruotsi on. Pakollisen opetussuunitelman ongelma tulee esille varsinkin Vapaa-ajattelijoiden tai tosi kristittyjen™ toiminnassa. Vapaa-ajattelijat kritisoivat pakollista uskonnon opetusta, tosi kristityt pakollista biologiaa ja terveystietoa, jotka tuovat heidän kannaltaan ikäviä tosiasioita esille kuten evoluution ja avioliiton ulkopuolisen seksin. Tämän lisäksi suvaitsevaisto on kritisoinut pakkoliikuntaa, koska se on epäreilua vammaisia ja lihavia lapsia kohtaan, ja samalla se sotii muslimien ahdasmielistä sukupuolisiveysmääritelmää vastaan.

Pakollisen opetussuunnitelman kannattajat puolustautuvat sillä, että opetussuunnitelma on valittu aineiden hyödyllisyyttä ja yleissivistävää vaikutusta ajatellen, ja tämän vuoksi opetussuunnitelma on sellainen kuin se on. Tämä argumentti lepää varsin huteralla pohjalla. Kävin itse yksityisen peruskoulun 80-luvun lopusta 90-luvun lopulle ja tällöin minun tuli valita puutyötöiden ja ompelutöiden väliltä, joista toinen oli pakollinen. En ole peruskoulun jälkeen tarvinnut kumpaakaan (en edes armeijassa). Myös biologia, liikunta, musiikki, kuvaamataide ja uskonto ovat olleet varsin hyödyttömiä oppiaineita. Sen sijaan oikeasti hyödyllisten oppiaineiden, kuten tietotekniikan ja taloustiedon, pakollinen opetus loistaa opetussuunnitelmassa poissaolollaan. Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska suomalainen opetussuunnitelma on noudattanut kutakuinkin samaa kaavaa vuodesta 1985. Koska valtio on hidas muuttumaan, olemme tänään tilanteessa jossa peruskouluissa opetetaan satojen sienten, kasvien ja lintujen nimiä, mutta jonka päätyttyä 44 % suomalaisista ei osaa antaa oikeaa määritelmää korolle. Yritysmaailma puolestaan kaipaa jatkuvasti kovempaa tietoteknistä perusosaamista Wordistä ja Excelistä aina Javaohjelmointiin saakka - valtion peruskoulu tarjoaa vastineeksi pannulappuja ja kynätelineitä.

Ruotsinopetuksen kohdalla opetussuunnitelman yleissivistävä vaikutus saa tragikoomisia piirteitä. Ensinäkin noin kolmannes ruotsia opiskelevista ei opi sitä käytännössä katsoen lainkaan. Toiseksi suomenruotsalaisista noin 2/3 osaa hyvin suomea, joten suomenkielinen ja ruotsinkielinen puhuvat keskenään käytännössä aina suomea - tai englantia - eivät ruotsia. Kolmanneksi ruotsinkielen osaaminen ei auta muiden kielten oppimisessa, ellei ruotsia opi kunnolla, käytännössä lähes äidinkielen tasolla. Näin suomenruotsalaisena minun on tietysti helppo sanoa, että ruotsin ansiosta pystyn lukemaan helposti mm. tanskaa ja norjaa, sekä saksankielen opiskelu oli helppoa, mutta ei ruotsinkielestä ole ollut juurikaan hyötyä italian tai espanjan opiskelussa. Pitäisikö kaikille suomenkielisille opettaa ruotsia siinä toivossa, että he myöhemmin opiskelisivat saksaa ja jos saksa on niin tärkeää, miksemme vaihda ennemmin pakkoruotsia pakkosaksaan (näistä kahdesta muuten saksankieli on kieliopillisesti paljon vaikeampi)? Ruotsinkielen pakollisuus ei kuitenkaan ole suomenruotsalaisten vika, sillä meitä on vain 5,5 % eli varsin vähän. Pieni vähemmistö ei voi jyrätä enemmistön oikeuksien yli, ellei enemmistö itse suostu tähän. Suomalaisista 56-34 % kannattaa pakkoruotsia, siispä pakollinen ruotsinkielen opetus on ja pysyy. Järkevien muutosten nopeuttamiseksi suosittelenkin lakisääteisen opetussuunnitelman poistamista, sillä jos vanhentuneita oppiaineita yritetään lobbata pois opetussuunnitelmasta tätä Sisyfoksen työtä tehdään maailmanloppuun asti.

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Aloittelijan paketti

Tehokkain tapa vallitsevan yhteiskunnan muokkaamiseen on sen mielipideilmapiirin muuttaminen. Tästä tietysti voidaan olla eri mieltä, mutta yhtä mieltä ollaan toivottavasti siitä, että muutosta on vaikea aikaansaada jos ei itse ensin ymmärrä mitä käsitteet yksilövapaus, kapitalismi ja globalisaatio pitävät sisällään, miten ne toimivat ja miksi kyseiset rakennelmat ovat parempia kuin esimerkiksi sosialismin tai enviromentalismin eri suuntaukset. Jotta kuva yhteiskunnasta selkeytyisi on taloustieteen ja filosofian (varsinkin moraalifilosofian) lukeminen pakollista, mutta myös historian, psykologian ja yhteiskuntatieteen hallitseminen on varsin hyödyllistä. Olen lisännyt alle parhaita lyhyitä ja helppolukuisia teoksia taloustieteestä ja filosofiasta, mukaan lukien videoita ja audioita (koska kaikki eivät pidä kirjojen lukemisesta). Jos jokin teos on unohtunut, pistä teos ja perustelut kommentteihin.

Taloustiede:
Henry Hazlitt: Economics in One Lesson on kirja jota monet ovat kehuneet. Se on lyhyt ja yksinkertainen. Hazlitt hallitsee kaiken oleellisen aatehistoriaa lukuunottamatta, mutta sitä taloustiedettä käsittelevässä kirjassa varsin on vähän.
Milton Friedman: Free to Choose on hyvä kirja kaikilta osin, poislukien rahateoria, jossa Friedman on tunnetusti varsin huono. Kirja on myös käännetty suomeksi nimellä Vapaus valita, mutten ole koskaan nähnyt teosta käännettynä, joten sen löytäminen suomeksi lienee lähes mahdotonta. Onneksi Friedmanin kirja löytyy videona mm. google videosta hakusanalla "free to choose" (esim. täältä), josta alla oleva klassikko on pätkäisty.



Johan Norberg: In Defence of Global Capitalism muistuttaa Hazlittin kirjaa, mutta on modernimpi ja keskittyy lähinnä ulkomaankaupan ja vapaiden rajojen etuihin. Tämä teos käännettiin hiljattain suomeksi nimellä Globaalin kapitalismin puolustus ja sen voi yhä löytää suuremmista kirjakaupoista ja joistain kirjastoista.
Murray Rothbard: What Has Government Done to Our Money? - Case for a 100 Percent Gold Dollar on tärkeä teos, koska se perustelee hyvin keskuspankin ongelman ja sen keskeisen talouspoliittisen roolin.
Yllämainituista teoksista ainoastaan Hazlitt mainitsee lyhyesti inflaatiosta koituvat haitat (jonka merkitystä Friedman puolestaan vähättelee) ja juuri tämän aukon Rothbardin teos täyttää.

Olen tarkoituksella jättänyt pois Hayekin laskuista, koska Hayek kykenee mystisesti muuttamaan kaiken yksinkertaisen vaikeaselkoiseksi. En myöskään suosittele neoklassisen taloustieteen oppikirjojen lukemista, koska ne sisältävät käsitteitä kuten IS/LM tai AS/AD-käyrä sekä matemaattisia kaavoja kuten Y = C * (Y-T) + I(r) + G. Tavallisessa poliittisessa keskustelussa näiden mallien osaamisesta ei ole mitään hyötyä, eivätkä poliitikot niitä ymmärrä, sen sijaan poliittinen keskustelu vilisee taloustieteellisiä myyttejä ja väärinymmärryksiä joita mm. Hazlitt tehokkaasti kumoaa.

Filosofia:
Ayn Rand: Philosophy - Who Needs It? perustelee hyvin miksi filosofian lukeminen on tärkeää ja hyödyllistä, ja mikä parasta, aine on luettavissa täysin ilmaiseksi esimerkiksi täällä. Ayn Rand on myös kirjoittanut samannimisen kirjan, mutta se on valitettavasti melko huono.
D.Z. Phillips: Introducing Philosophy antaa hyvän viitekehyksen filosofiselle keskustelulle eliminoiden samalla ison joukon järjettömiä väitteitä (esim. entä jos olemme vain aivoja vesiastiassa joita stimuloidaan sähköimpulssein). Vaikka D.Z. Phillips on itse jonkin sortin sosialisti, kirja on silti lukemisen arvoinen koska se ei juuri sisällä Phillipsin omia poliittisia mielipiteitä.
Murray Rothbard: Ethics of Liberty perustelee miksi vapaa markkinatalous on ainut moraalifilosofisesti hyväksyttävä järjestelmä. Valitettavasti kirjassa on lähes 400 sivua, mutta kirja koostuu onneksi neljä osasta joista pelkän toisen osan lukeminen riittää varsin pitkälle.
Alain de Botton: The Consolations of Philosophy kuvaa hyvin filosofian historiaa ja esittelee kuusi tärkeää filosofia. Alain de Botton ei myöskään ole liberaali, mutta hän on varsin sympaattinen liberaaleille ajatuksille. Kirjasta on tehty myös videosarja joka löytyy täältä.

Jätin tarkoituksella Robert Nozickin ja Jan Narvesonin mainitsematta, koska molemmat kirjoittavat lähinnä ammattifilosofiyleisölle, jolloin tekstistä tulee aivan liian kuivaa ja teknistä.

Näiden kirjojen (ja videoiden) lisäksi Mises instituutilla on lähes loputon kokoelma ilmaisia videoita ja audioita sekä taloustieteestä että filosofiasta, mutta jonkin verran myös historiasta, psykologiasta ja yhteiskuntatieteestä. Suosittelen etenkin pätkän Money, Banking and the Federal Reserve katsomista.

maanantai 10. maaliskuuta 2008

Harry Potter ja taloustiede

Harry Potter-kirjasarja koostuu tällä hetkellä seitsemästä kirjasta ja kahdesta kirjasesta. Kirjojen perusjuoni on aina kutakuinkin sama: kolme velhoa, Harry, Ron ja Hermoine, ratkovat dekkarien tavoin maagisia mysteereitä. Osa juonesta on ennalta-arvattavissa, osa on muuta miltä se näyttää, mutta lopulta mysteeri toisensa jälkeen kietoutuu Harryn päävastustajan Lord Voldemortin ympärille.

Parasta Harry Potterissa on valtionpilkka. Taikaministeriö (Ministry of Magic) käyttäytyy pitkälti Orwelin Totuusministeriön (Ministry of Truth) tavoin, sellaisella pätemättömyydellä jota voi vain verrata paikalliseen Kotimaan Turvallisuus Osastoon (Department of Homeland Security [DHS]). Kirjasarjan kruunaa Harry Potterin murtautuminen Taikaministeriön pääkonttorin, jonka jälkeen ministeriö on kykenemätön löytämään Harryä puoleen vuoteen.

Plussista huolimatta, Harry Potterissa on monta taloustieteellistä ongelmaa. Ensinäkin Ronin perhe (eli Weasleyt) on niin köyhä, ettei heillä ole aina varaa edes ruokaan. Tämä siitä huolimatta, että kaksi perheen yhdeksästä jäsenestä on vakituisessa työsuhteessa ja vaikka taikomalla ei voikkaan tehdä ruokaa, taikomalla voi monistaa ruokaa lähes loputtomiin (vrt. Jeesus, kolme leipää ja kaksi kalaa). Lisäksi Weasleyt elävät 1990-luvun Britanniassa, eli modernissa teollisuusmaassa jossa ruoka on halpaa, varsinkin jos sitä monistaa. Toinen mielenkiintoinen ongelma koskee ns. huoltosuhdetta. Velhoista vain aniharva työskentelee yksityisellä sektorilla ja yleensä silloinkin velhokauppojen pitäjinä tai taikaesineiden käsityöläisinä. Massatuotantoa tai suuria yrityksiä ei ole lainkaan, ja selkeästi yli puolet velhoista työskentelee joko taikaministeriössä tai jossain sen osa-alueessa. Tämän lisäksi monet velhot eivät työskentele lainkaan, vaan käyttävät aikaansa taikaministeriön lahjontaan tai politikointiin. Myönnettäkööt, että työttömiä vanhuksia (saati eläkeläisiä) ei ole käytännössä ollenkaan, mutta tämä ei pelasta katastrofaalista huoltosuhdetta.

Velhomaailman käyttämä valuutta on tietenkin kulta (pienemmät ostokset maksetaan hopeassa/pronssissa). Valitettavasti Rowlingin käsitys kultakannasta on täysin virheellinen. Ensinäkin metallien välinen suhde on lyöty mielivaltaisesti lukkoon: yksi pronssiraha (eli knut) vastaa 29. hoperahaa (eli sicle) joka puolestaan vastaa 19. kultakolikkoa. Mikäli esimerkiksi tämän päivän markkinahinnat vallitsisivat vastaisi yksi pronssiraha noin viittä hopearahaa, joka vastaisi 48. kultarahaa. Harry Potterin maailmassa kulta ja pronssi katoaisivat pikaisesti markkinoilta, mutta jostain syystä Greshamin laki ei toteudu. Toiseksi Rowlingia lukemalla selviää, että yksi kultaraha vastaa tällä hetkellä noin 4,81 dollaria, jolloin kultaa per kolikko olisi enintään 1/60 unssi (0,47 grammaa) ja vähintään 1/230 unssi (0,12 grammaa). Tällöin kultakannan kaksi keskeistä hyötytekijää poistuisivat, koska kultaa olisi mahdoton erottaa kolikon muusta massasta ja kolikoita monien ostosten tekemiseen tarvittaisi useita satoja (esim. parhaat luudat Harry Potterissa maksavat 4 000 kultakolikkoa joka vastaa painoltaan noin 113 kiloa). Kolmanneksi Britannian velhot kärsivät vuotuisesta 1,3 % inflaatiosta, joka on mahdotonta koska Potterissa ei ole keskuspankkia, eikä rahaa voi taikoa ja goblinien pankkiholvijärjestelmä (vrt. tallelokerot) täyttää 100 % reservivaatimuksen. Tällöin rahamäärä kasvaisi vain kultakaivostoiminnan kautta, joka loisi suhteellisen vakaan 2-3 % vuosittaisen deflaation. Vaikka Rowling ei ymmärrä kultakantaa, on varsin myönteistä että hän kuvaa sen vakaaksi järjestelmäksi hyvin myyvässä lastenkirjasarjassa.

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Ron Paul, rasismi ja Vapaasana

Vapaasana niminen verkkolehti on mielestäni "ihan hyvä yritys". Lehdellä on kuitenkin kaksi keskeistä ongelmaa. Ensinäkin julkaisujen määrä on pieni ja ilmestymisaikaväli epämääräinen (kuukausittainen artikkelituotanto on noin kolminkertainen tähän blogiin verrattuna). Toiseksi maailmassa on muitakin (liberaaleja) uutislähteitä kuin Johan Norberg. Koska Vapaasana on Suomen ainoa liberaali lehti, en tahdo liioin kritisoida lehden toimitusta tai sisältöä. Tästä huolimatta Vapaasanan molemmat Ron Paulia käsittelevät artikkelit ovat olleet poikkeuksellisen huonoja - sekä journalistisessa että strategisessa mielessä - jonka vuoksi kommentoin niitä.

Ensimmäisessä artikkelissa Vapaasanan toimitus kirjoittaa: "Republikaanien ehdokkuutta tavoitteleva Ron Paul omaa joitain libertaristisia mielipiteitä, mutta hänen rasistiset ja siirtolaisvastaiset mielipiteensä erottavat hänet libertaristeista" ja toisessa: "Johan Norberg, Cato-instituutti ja moni muu liberaali taho on tuominnut Paulin epäliberaaliksi rasistiksi, ja hänen nimissään on pitkään julkaistu myös homofobisia ja antisemiittisiä kirjoituksia". Jos oletetaan, että Ron Paul on tosiaan rasisti ja siirtolaisvastainen, niin eivätkö mielipiteet kuten mm. veroviraston lakkauttaminen, keskuspankin lakkauttaminen, opetusministeriön lakkauttaminen, kieltolain lakkauttaminen, tuloveron lakkauttaminen, energiaministeriön lakkauttaminen ja kultakannan palauttaminen ole jo yksistään sellaisia mielipiteitä jotka kallistavat vaa'an Ron Paulin puoleen? Jos presidenttikilvassa on mukana vain yksi edustaja joka oikeasti tahtoo lakkauttaa keskuspankin tai veroviraston, eikö silloin ole päivän selvää, että tämä ehdokas on kaikkein liberaalein?

Tämän lisäksi Ron Paul on julkaissut 15 kirjaa joiden joukossa on sellaisia rasistisia ja hämääviä titteleitä kuten Abortti ja vapaus, Vapaus piiritettynä, Vapauden haaste tai Vapauden ulkopolitiikka (muut Paulin kirjat puolustavat lähinnä kultakantaa); eikö tällöin ole selvää, että Ron Paul on edes jossain määrin hieman kiinnostunut vapaudesta? Ron Paul valittiin myös yhdysvaltojen Liberaalipuolueen presidenttiehdokkaaksi vuonna 1988 - ja tämä puolue on huomattavasti suomalaista veljespuoluettaan radikaalimpi (joskin molemmat ovat yhtä tehottomia). Kaiken lisäksi Ron Paul on rankattu viimeisen 15 vuoden aikana kaikkein liberaaleimmaksi Yhdysvaltain kansanedustajaksi (sijaluku näkyy kun valitset kohdasta "session" vaihtoehdon "life", kohdasta "party" vaihtoehdon "any party" ja kohdasta "class" vaihtoehdon "any class") yli 1000 kansanedustajan joukosta. Muista presidenttiehdokkaista Tom Tancredo löytyy sijalta 53 ja Norbergin suosikki John McCain sijalta 166 (Obama ja Clinton ovat molemmat listan hännillä). Eikä tässäkään vielä kaikki! Ron Paul on ollut suosituin puhuja New Hampshire Liberty Forumissa, joka on Yhdysvaltojen suurin vuosittainen liberaalitapahtuma. Hän on myös osallistunut liberaalin Mises instituutin pystytykseen, sekä saanut eduskunnassa lempinimen "Dr. No", koska hän itsepintaisesti kieltäytyy haaskaamasta veronmaksajien rahoja tai rajoittamasta näiden kansalaisvapauksia. Jos kannatat Ron Paulia jo tänään, saat kaupan päälle ehdokkaan jota media haukkuu toistuvasti "liian liberaaliksi" joka tämän vuoksi "ei voi voittaa republikaanien presidenttiehdokkutta". Kumpi olisi mielestäsi parempi presidentti Suomelle, Ron Paul vai Sauli Niinistö tai kenties... Arto Lahti?

Valitettavasti Johan Norberg kärsii suvaitsevaisesta aivolukosta. Kun hän kohtaa tilastoja ja uutisia maahanmuuttajien tekemistä rikoksista tai näiden fundamentalistisista mielipiteistä, hän sulkee silmänsä, vyöryttää syyn länsimaiden niskaan, vähättelee tilastoja tai sanoo tilastoiden koskevan vain "pientä maahanmuuttajien vähemmistöä". Vastaavasti hän uudelleen luokittelee maahanmuuttoa vastustavat liberaalit äärioikeistolaisiksi rasisteiksi. Täten ei liene mikään ihme, että myös Vapaasanan Ron Paul uutisointi kärsii Norbergin puolueellisuudesta (bias). Artikkelissa "Ron Paul - presidenttiehdokaskilvan rasisti ja homofobi?" Vapaasanan toimitus kirjoittaa:


Mm. vuonna 1989 "Paul" ennusti 90-luvulla "rotuväkivallan täyttävän maan kaupungit", koska "enimmäkseen mustat sosiaaliturvansaajat kokevat oikeutetuksi varastaa enimmäkseen valkoisilta varakkailta". "Paul" kehotti lähtemään suurista kaupungeista tai ainakin ostamaan maalta turvapaikan. Vuonna 1991 "Paul" kirjoitti Washingtonin erään alueen rotulevottomuuksista otsikolla: "Eläimet valtaavat Washingtonin eläintarhan". Myöhemmin "Paul" kehotti jokaista perheessään opettelemaan aseenkäyttöä, koska "eläimet ovat tulossa".

Vapaasana antaa lukijan ymmärtää, että Paul vastustaisi erityisesti mustien oikeuksia. Ainut ongelma on, että Paulin yllämainitut uutislehdet käsittelivät pitkälti Mount Pleasentin mellakoita (1991), jossa mexikolaiset hyökkäsivät mustan kaupunginhallinnon kimppuun. Viimeisen 20 vuoden aikana suurin osa Yhdysvaltain sisäisestä levottomuuksista ovat puhjenneet mexikolaisten ja mustien välillä. Vapaasana kirjoittaa myös että: "Sen sijaan Ku Klux Klanin ex-johtaja David Dukea lehtiset ylistivät." Ron Paul-uutislehti ei koskaan ylistänyt Dukea, vaan oli iloinen siitä, että verojen ja säännöstelyn laskulla (joita Duke kannatti) voidaan saada riittävästi ääniä. Lehti sanoi, ettei Duke voinut voittaa johtuen hänen rasistisesta taustastaan, mutta onneksi Yhdysvalloista löytyy riittävästi verojen ja säännöstelyn vähennyksiä kannattavia tahoja, joilla ei ole rasistista taustaa. Vapaasana jatkaa:

Lehtiset myös pilkkasivat homoja ja "kaipasivat kaappia", koska sekä homoille että etenkin muille oli parempi, kun sosiaalinen paine pakotti homot piilottamaan toimintansa. Homoille, jos heitä ylipäänsä sallitaan, ei pidä sallia läheistä fyysistä kontaktia heteroihin.

Todellisuudessa ainoastaan kolme Ron Paulin uutislehdistä mainitsee homojen aseman. Uutislehden mukaan homot hyötyisivä kaapissa pysymisestä, koska tämä rajoittaisi heidän seksuaalista käyttäytymistään, mikä vähentäisi heidän AIDS:in riskiä. Uutislehdissä sanotaan tämän riskin johtuvan siitä, että homot käyttävät ehkäisyä heteroita vähemmän ja elävät muutenkin hedonistisempaa elämää. Uutislehdet eivät koskaan kannattaneet homojen vastaista politiikkaa, eikä niissä koskaan kehoitettu homojen eriyttämistä yhteiskunnasta. Kaikkein koomisinta Ron Paul uutisoinnissa on se, että sekä ovensuukyselyt että gallupit ovat toistuvasti osoittaneet Paulin keräävän kaikkein korkeimmat kannatusluvut nuorten, ateistien, sodanvastustajien, maltillisten, mustien, meksikolaisten ja arabien joukosta. Valkoiset eläkellä olevat protestantit kannattavat Paulia kaikkein harvemmin. Tästä päästäänkin aasinsillalla strategisesti ajateltuna tärkeään kysymykseen: mitä järkeä on vastustaa Ron Paulia vain ja ainoastaan siksi, että oma mielipide maahanmuuttokysymyksessä tai abortissa eroaa hänen mielipiteestään kun Paul on jo onnistunut keräämään taakseen äärimmäisen laajan koaliition, joihin kuuluu liberaalien lisäksi myös konservatiiveja, maltillisia ja vasemmistolaisia, jos tällä koaliitiolla on mahdollisuus saada radikaali liberaali maailman mahtavimmalle pallille? Onneksi Paulin kokoama liberaaliliike ei pysähdy presidentinvaaleihin vaan jatkaa 46. edustajaehdokkaalla Yhdysvaltojen parlamenttivaaleihin.