Vaalitulos 2010, New Hampshire ja Vermont

Kuten kaikki tietävät Yhdysvalloissa järjestettiin yleisvaalit 02.11.2010, jonka seurauksena republikaanit kaappasivat edustajahuoneen enemmistön äänin 243-192 ja kavensivat demokraattien suuren etumatkan senaatissa pienoiseen enemmistöön 53-47. Liittovaltion vaalitulos oli suurin piirtein galluppien mukainen, eikä se yllättänyt ainakaan allekirjoittanutta. Vaikka republikaanien edustajahuone-enemmistö lyö itsessään kapuloita Obaman rattaisiin, parasta vaalituloksessa oli Rand Paulin (Ron Paulin poika) vaalivoitto Kentuckyn osavaltiossa. Teekutsuliikkeen vahva vaalitulos saattaa nostaa Ron Paulin pankkivaliokunnan puheenjohtajaksi joka yhdistettynä Rand Paulin valtion velan jarruttamiseen (filibusterin avulla) avaa pitkästä aikaa todellisen mahdollisuuden keskuspankin pysäyttämiselle.

New Hampshiressa republikaanit voittivat edustajahuoneen ja senaattorin paikat, kuvernöörin säilyessä demokraattina. Varsinainen vallankumous tapahtui kuitenkin hallintorakenteen alemmilla portailla. Tavallisesti New Hampshiren kuvernöörin toimeenpanoelimessä istuu kolme republikaania ja kaksi demokraattia, republikaaneilla on noin 14-16 osavaltion senaattoria ja noin 230-270 paikka osavaltion edustajahuoneessa. Viime vaaleissa, 2008, demokraatit kuitenkin saivat poikkeuksellisesti enemmistön kuvernöörin toimeenpanoelimessä, senaatissa ja edustajahuoneessa. Republikaanit iskivät takaisin ja lujaa. Peräti kaikki viisi kuvernöörin toimeenpanoelimen paikkaa meni republikaaneille ja senaatissa republikaanit saavuttivat 19-5 enemmistön, joka on suurin enemmistö 48 vuoteen. Edustajahuoneen republikaanit kaappasivat haltuunsa numeroin 298-102, tulos jollaista ei ole nähty sitten 1984.

Republikaanien voitto ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita parempaa eduskuntaa, vaikka vastaavuussuhde (correlation) onkin sen suuntainen. Vuoden 2008 yleisvaalien jälkeen, New Hampshiren 400 edustajahuoneen jäsenestä neljä kuului Free State Projectiin (sanoin vahingossa Viidakkomiehen haastattelussa kuusi - pahoitteluni) ja 98 luokiteltiin liberaaliksi (libertarian). Radikaaliliberaaleja oli hyvin vähän ja senaatissa liberaaleja ei ollut lainkaan. Näissä vaaleissa liberalismi otti kolmiloikan eteenpäin. Peräti 13 FSP:n jäsentä pääsi edustajahuoneeseen ja radikaaliliberaalien määrä on hieman yli 50. Kaiken kaikkiaan edustajahuoneessa on nyt 117 liberaalia eli lähes 30 %. Kolme liberaalia löi tiensä myös senaattiin, joista Jim Forsythe edustaa ehdottomasti liikkeen radikaalisiipeä. On vaikea ennakoida miten tämä tulos vaikuttaa käytännön politiikkaan, mutta pidän varmana sitä, että osavaltion budjettia leikataan ja ammattiliittojen etuoikeuksiin käydään käsiksi kovalla kädellä.

New Hampshiren naapuriosavaltiossa Vermontissa pidettiin myös mielenkiintoiset vaalit, kun itsenäisyyspuolue yritti ensikerran löytää tietään valtion päättäviin elimiin. Lähes kaikki puolueen ehdokkaat jäivät alle 4 % maagisen rajan, jota on vaikea ylittää first-past-the-post -vaalijärjestelmissä. Esimerkiksi puolueen kuvernööriehdokas Dennis Steele sai vain 0,8 % äänistä. Ainoa valopilkku oli James Merriam, joka sai 14.2 % äänistä ja jäi 1 500 äänen päähän edustajainhuoneen paikasta. Huonosta vaalituloksesta johtuen itsenäisyyden tavoittelijat ovat perustamassa uutta järjestöä jonka tarkoituksena on auttaa heidät eduskuntaan seuraavissa vaaleissa demokraattien ja republikaanien riveistä.

Suomi ja vertailevat indeksit

Suomen sijoittuminen maailman parhaaksi maaksi (tm) Newsweekin hiljattaisessa vertailussa herätti suurta innostusta median ja poliitikkojen parissa (etenkin näiden kansallismielisemmässä siivessä). Vertailu nimittäin jälleen kerran todistaa miten hienosti hyvinvointivaltiomalli toimii ja miten tyytyväisiä suomalaiset siihen ovat. Valtio- ja taloustieteilijänä Suomen sijoittuminen kärkeen yhdessä uudessa indeksissä ei ole yllätys. Vaimoni kutsuu ilmiötä pohjoismaa-puolueellisuudeksi (Nordic bias).

Maisteri- tai viimeistään tohtoritason yhteiskuntatieteissä on tyypillistä, että tutkijalla on jokin ennakkokäsitys siitä miten asiat ovat. Jos tutkimustieto sittemmin antaa väärän vastauksen sitä rukataan eri tilastollisia malleja ja painoarvoja hyödyntäen, kunnes vastaus on oikea (torture the data until it confesses). Tämän vuoksi olen miltei lopettanut utilitarististen argumenttien käytön, koska käsitteellisten ja tilastollisten kikkailujen avulla todellisuus voidaan vääristää lähes millaiseksi tahansa. Tätä juhlistaakseni olen harkinnut "maailman siistein valtio (tm)" -indeksin perustamista, joka koostuisi kolmesta osasta: autojen keski-ikä, vuotuinen viinankulutus ja aseiden lukumäärä henkilöä kohti. Yhdysvallat sijoittuisi mitä luultavimmin indeksin kärkeen. Suomi ei pärjäisi kovinkaan hyvin, sillä Suomen autokanta on vanha ja viinaa ei juoda kuin humalahakuisesti. Suomen onneksi maassa on sentään kolmanneksi eniten aseita Yhdysvaltojen ja Beninin jälkeen.

Palatakseni takaisin pohjoismaa-puolueellisuuteen, etsin pikaisesti yhdeksän muuta indeksiä joissa pohjoismaat sijoittuvat kärkeen Yhdysvaltojen edelle:
Freedom in the World
Global Competitiveness Report
Global Corruption Report
Human Development Index
Index of Sustainable Economic Welfare
PISA
Press Freedom Index
Quality of Life Index
Satisfaction with Life Index

Perusindeksien lisäksi maailma on täynnä mitä kummallisimpia koosteindeksejä (jollainen myös Newsweekin indeksi on), kuten Happy Planet Index, joka sijoittaa pohjoismaat keskikastiin ja Yhdysvallat listan pohjalle, jälkimmäiseksi mainitun hiilijalanjäljen vuoksi. Asioiden mittaamisen ja ennen kaikkea niiden laskemisen helpottumisen vuoksi, maailma kärsii melkoisesta indeksi-inflaatiosta. Vaikka jokainen indeksi olisikin metodologisesti validi (eli myös puolueeton), sen antaman tiedon rajoitteet tulisi ymmärtää. Nopeasti kehittyvät maat eivät ole yhtenäisiä kaikkialla vaan esim. Hongkongin, Macaon ja Shanghain elintaso poikkeaa varsin paljon Kiinan maalaisprovinssien elintasosta. Vastaavasti kehitysmaita ja teollisuusmaita ei usein edes voi verrata keskenään, esim. HDI:n lapsikuolleisuus ja eliniän odote ovat teollisuusmaissa lähes satunnaiskulullisia (random walk) tekijöitä.

Indeksien perustavanlaatuisempi ongelma on kuitenkin siinä, että ne edustavat enemmän tai vähemmän oikeaa kuvaa nykyhetkestä. Ne eivät kerro mikä nykykehityksen mahdollisti tai mihin me olemme menossa. Lähes kaikkien länsimaiden (Yhdysvallat mukaan lukien) on kohdattava kaksi veret seisauttavaa tosiasiaa: valtava velkataakka ja väestön ikääntyminen.

Pohjoismaiden huippuasema erinäisissä indekseissä 2000-luvun alussa on perua hyvinvointivaltiota edeltäneelle ja noin sata vuotta kestäneille verrattain vapaille markkinoille ja matalalle verotukselle. Korkean verotuksen ja tiukan työvoimasäätelyn tahroista huolimatta, alueen vapaat markkinat nostavat pohjoismaat vielä tänäänkin kärjen tuntumaan sekä Fraser Instituutin että Heritage Foundationin vuosittaisissa tutkimuksissa. Hyvinvointivaltion tukipilari korkea verotus on juuri se pohjoismaiden Akilleen kantapää, joka tulee tuomaan lopun 30-vuotiselle projektille, jonka aikana kansalaisten elintaso on parhaimmillaankin pysynyt samana ja se olisi romahtanut ilman lisääntynyttä kansainvälistä kauppaa ja valtavaa velanottoa. Korkea verotus yhdistettynä muuten vapaaseen talouteen tarkoittaa käytännössä sitä, että talous pyörii hyvin nykyisillä urillaan mutta se ei pysty kehittymään.

Indeksejä parempi tapa tarkkailla maan tulevaisuudennäkymiä on keskittyä kahteen tilastoon: maahan- ja maastamuuttoon määrään ja laatuun sekä investointien määrään ja suuntaan. Vaikka Suomen vuosittainen muuttovoitto on noin 10-15 000, Suomesta poismuuttaneet ovat pääsääntöisesti kaupallisen, teknisen tai luonnontieteellisen maisteritason koulutuksen saaneita, kun taas Suomeen muuttaneet koostuvat pääasiassa ns. huippuosaajista. Suomi kärsii valtavasta aivovuodosta. Muutaman sodan riepotteleman maan lisäksi, pohjoismaat ovat myös ainoita maita koko maailmassa jotka tekevät vuosittaista investointitappiota: pohjoismaalaiset siis investoivat enemmän ulkomaille, mitä ulkomaalaiset investoivat takaisin pohjoismaihin. Tämä on erittäin huolestuttava kehitys varsinkin kun otetaan huomioon, että maailmantalous kasvaa pari prosenttia vuodessa, minkä vuoksi jokaisen valtion investointitaseen pitäisi oletusarvoisesti olla positiivinen.

Indeksien tai pohjoismaiden kritisointi ei tietenkään tarkoita, että Suomi olisi huono maa asua. Globaalissa mittakaavassa Suomi on paljon parempi asuinpaikka kuin esimerkiksi Syyria, Senegal, Serbia, Samoa tai Suriname (jos s-alkuisissa maissa pysytään). Huonon maahanmuuton laadun ja investointitaseen vuoksi pohjoismaiden suunta on kuitenkin vahvasti alaspäin. Pohjoismaiden glorifiointi Newsweekin kaltaisten indeksien avulla ja pohjoismaalaisesta mallista kirjoitetut hagiografiat aiheuttavat pohjoismaalaisille valtavasti hallaa, koska ne vahvistavat poliitikkojen ja kansalaisten harhaluuloa, että nykyinen hatara järjestelmä on vakaalla pohjalla.

Subjektiivinen suomivuodatus

Vanhan vitsin mukaan ensimmäinen suomalaisten esittämä kysymys ulkomaalaisille julkkiksille, valtionpäämiehille tai puhuville vaaleanpunaisille elefanteille on "mitä mieltä olette meistä suomalaisista?". Yhdysvaltoihin muuttoni jälkeen olen käynyt Suomessa ainoastaan kahdesti, ensimmäisen kerran marraskuussa 2008 ja toisen kerran elokuussa 2010. Marraskuinen käyntini tapahtui kuitenkin niin pian muuton jälkeen, etten yllättynyt muusta kuin suomalaisten töykeydestä. Elokuussa vastaanotto oli huomattavasti myönteisempi, koska olin jo sen verran pihalla suomalaisista tavoista ja kielenkäytöstä, että sain usein pyytämättäni palvelua englanniksi.

Suurin huomioni kiinnittyi suomalaisten heikkoon elintasoon, joka ilmenee pieninä (ja usein huonokuntoisina) asuntoina, matalina palkkoina (40 000 euroa on oikeasti hyvä vuosipalkka), valtavina veroina ja korkeina hintoina. Kolme viimeksi mainittua loi vahvan vaikutelman siitä, ettei kenelläkään ole varaa yhtään mihinkään ja suurin osa ihmisistä elelee perikadon partaalla. Tämä ei valitettavasti paljolti poikkea tavallisen Yhdysvaltalaisperheen elämästä, mutta Yhdysvalloissa köyhäkin omaa kaikki kodin mukavuudet, riittävästi elintilaa ja uudehkon auton - mikä tärkeintä, jokaisella on mahdollisuus säästää. Yllä mainituista neljästä ongelmasta turistille kaikkein kismittävin oli luonnollisesti korkea hintataso. Laskeskelin nopeasti bensan olevan 3,5, matkalippujen 3, palveluiden 2,5 ja ruoan/kulutustuotteiden 2 kertaa New Hampshirea kalliimpaa. Puhelinliittymien ja internetyhteyksin kuukausimaksut olivat kuitenkin hieman halvempia ja kauppojen hyllyiltä löytyi suurempi kirjo perusruokatarvikkeita. Korkeiden hintojen neljä pääsyyllistä ovat tietenkin 23 % ALV, korkeat vähimmäispalkat, Suomen syrjäinen sijainti ja dollarin huono kurssi.

Vaikka olin positiivisesti yllättynyt yleisesti parantuneesta palvelutasosta, jonottaminen oli selvästi pahentunut. Pisin jonotus oli kaksituntinen Porin poliisilaitoksen passinhaussa, mutta vuoronumerotulostin löytyi myös verovirastosta, pankista, apteekista ja vaatekaupasta. Lisäksi moniin partureihin, valokuvausliikkeisiin ja ravintoloihin ei päässyt sisään kuin ajanvarauksen kautta. Keskiverto jonotusaika pikaruokaloissa ja kauppojen kassoilla oli noin 10 minuuttia. Tämä ei tietenkään ole suomalaisille mikään uutinen, mutta merkillistä Yhdysvalloissa asuvan silmin, jossa jonoja ei ole kuin julkisella sektorilla ja ajanvaraus tarvitaan ainoastaan lääkäriin.

Kolmas turhautumiseni kohde koostui lukuisasta määrästä pikkulakeja, joita en ymmärtänyt tai osannut noudattaa. Auton pysäköiminen tuotti poikkeuksellisen paljon ongelmia merkkien paljouden, maksuvyöhykkeiden ja parkkikiekkojen vuoksi - miksi parkkipaikoille joihin ei merkin mukaan saa pysäköidä voi kuitenkin pysähtyä, jättää auto ja painua kahdeksi tunniksi ostoksille parkkikiekkoa käyttäen? Vastaavasti nopeudenvalvontakameroiden määrän vuoksi (jotka ovat New Hampshiressa laittomia) autoni nopeus 100 km/h alueella (jossa tavallisesti ajaisin 120 km/h) vaihteli villisti 90 ja 130 väliltä, joutuessani keskittymään tien viereen ajamisen sijaan. Viimeiskesi voisin vielä mainita sekavan ALV-lainsäädännön. Eri ALV-asteiden lisäksi, EFTA-alueen ulkopuolelta tuotavista kulutustuotteista on maksettava arvonlisävero, mutta EFTA-alueen ulkopuolelle vietävistä kulutustuotteista ei saa arvolisäveron palautusta ellei tuotteen myyjä lennätä tuotetta vastaanottavan maan tulliin.

P.S. Sain vihdoin vastattua kaikkiin kommentteihin. Pahoittelen viivästystä.

Uskonnollisuus ja kirkkoon kuuluminen New Hampshiressa

Charles Darwinin 200-vuotissyntymäpäivän kunniaksi ajattelin hieman kirjoittaa tieteellisen evoluutioteorian ainoasta jäljelle jääneestä varteenotettavasta vastustajasta, uskonnosta. Aihe on sikäli tärkeä koska Yhdysvaltain uskonnollisuus on yksi keskeisempiä syitä miksi Eurooppalaiset vapauden etsijät tähyävät ennemmin Kanadan, Irlannin tai Australian suuntaan.

Kirkkoon kuulumisen kantilta katsottuna myös New Hampshire on varsin kristillinen osavaltio: 80 % osavaltion asukkaista on kristittyjä, 1 % juutalaisia, 2 % muita (lähinnä muslimeja ja buddhisteja) ja 17 % uskonnottomia. Suomessa tosin kristittyjä on vielä enemmän, 84 %, muita on 1 % ja uskonnottomia 15 %. Kaikista uskontokunnista katolisia on New Hampshiressa eniten (35 %) kuten alla oleva kartta osoittaa.



Jos pelkät kristilliset protestanttiset uskontokunnat huomioidaan, muodostavat metodistit (11 %) New Hampshiren suurimman vähemmistön. Alla olevan kartan mukaan Yhdysvallat jakautuvat suhteellisen tarkasti neljään protestanttiseen uskontokuntaan: baptisteihin, metodisteihin, luterilaisiin ja mormoneihin.



Uskontokuntiin kuuluminen ei kuitenkaan kerro koko totuutta sillä esimerkiksi Suomi on tunnetusti, korkeahkosta uskontokuntiin kuulumisesta huolimatta, erittäin maallistunut maa. Huomattavasti parempi uskonnollisuuden mittari on kuinka suuri osuus kansasta pitää uskontoa tärkeänä osana omaa päivittäistä elämää. Muutama päivä sitten julkaistun Gallup Internationalin -mielipidetutkimuksen mukaan New Hampshire on Yhdysvaltain toisiksi maallistunein osavaltio jonka asukkaista 46 % pitää uskontoa tärkeänä. Samalla listalla Yhdysvaltain keskiarvo on 65 %, Suomen luvun ollessa 29 % (Viro on maailman vähiten uskonnollinen maa 14 %:lla). Kuva alla kertonee miksi Yhdysvaltain eteläistä osaa kutsutaan raamattuvyöhykkeeksi.



Suomea korkeammasta uskonnollisuudesta huolimatta New Hampshiren uskonnollisuutta ei kannata pelästyä. Esimerkiksi Sveitsi ja Kanada ovat suunnilleen yhtä uskonnollisia joissa 42 % ja 45 % ihmisistä pitää uskontoa tärkeänä osana jokapäiväistä elämää. New Hampshire on myös onnellisesti Yhdysvaltojen vähiten uskonnollisten osavaltioiden ympäröimä sillä vähiten uskonnollisessa Vermontissa 42 %, ja jaetulla kolmannella sijalla olevissa Mainessa ja Massachusettissä 48 %, pitää uskontoa tärkeänä. Miltei puolentoista vuoden asumisen aikana minulla ei ole ollut kertaakaan tarvetta matkustaa Yhdysvalloissa näiden neljän osavaltion ulkopuolelle (sen sijaan Kanadassa on tullut käytyä). Lisäksi New Hampshiressa on yksi poikkeuksellisen positiivinen puoli: tämä on ainut osavaltio, jonka Republikaaninen puolue ei ole uskonnollisten konservatiivien vaan liberaalien (libertarians) hallussa.

P.S. Charles Darwinille parhaan syntymäpäiväonnittelun kirjoitti Richard Dawkins (via The Atheist News)

Demokratia ja koulutus

Tasan kymmenen päivän kultua Barack Obamasta tulee Yhdysvaltain presidentti. Valitettavasti Yhdysvaltain presidenttien taso on laskenut tappavan tasaisesti ainakin vuodesta 1913 alkaen (mahdollisesti kahta poikkeusta, Jimmy Carteria ja Ronald Reagania, lukuun ottamatta) jolloin William Taftin tilalle astui surullisen kuuluisa Woodrow Wilson. Obama tuskin poikkeaa tästä linjasta ja voidaankin suhteellisen turvallisin mielen todeta, niin vaikealta kuin ajatus George Bushin II jälkeen saattaakin tuntua, että Barack Obamasta tulee Yhdysvaltain tähänastisen historian huonoin presidentti.

Viimeisen sadan vuoden aikana Yhdysvaltain presidentit ovat ansiokkaasti:
- Tuhonneet perustuslain
- Lakkauttaneet kultakannan
- Nostaneet Hitlerin valtaan
- Mahdollistaneet kommunismin nousun
- Luoneet tuloveron
- Ja viimeisempänä, vaan ei vähäisempänä, tuhonneet koko maailmantalouden

Tappioiden joukkoon voisi listata myös yleisen sivistystason katastrofaalisen romahtamisen. Tilastoiden mukaan keskiverto Yhdysvaltalaisella on tänään takanaan 13,5 vuoden koulutus - koulutusvuosien määrä on toiseksi korkein koko maailmassa Suomen jälkeen. Sata vuotta sitten keskiverto Yhdysvaltalainen kävi koulua 4,3 vuotta. Vaikka määrällisesti koulutusta on yli kolme kertaa enemmän, sen laadullinen taso on heikentynyt.

The Princeton Reviewin mukaan Lincoln-Douglas debateissa 1858 käytetyn kielen ymmärtämiseen vaadittiin lähes 12 vuotta koulutusta. Kennedyn ja Nixonin poliittisessa retoriikassa 1960 taso oli laskenut 10 vuoteen ja Clinton-Bush debateissa jo 7 vuoteen. Kun Warren Hardingin kiitospuheessa käytetty kieli vastasi 16.06 vuotta koulutusta, Barack Obaman ja John McCainin kiitospuheissa käytetyn kielen taso oli 9.64 ja 7.72 vuotta. Toisin sanoen: sata vuotta sitten yhdestä kouluvuodesta saadun sivistyksen taso vastaa tämän päivän koulussa 5.8 vuoden opiskelua!

Sivistyksen romahtamisesta kertoo myös anekdootti jonka mukaan tämän päivän Harvardin opiskelijoilla ei olisi mitään asiaa samaiseen laitokseen sata vuotta sitten. Myös lehtien väitetään jatkuvasti laskevan tekstiensä lukemiseen tarvittavaa sivistystasoa (tämä tosin, myönnettäköön, saattaa johtua myös toimittajien alati laskevasta kirjoitus- ja kielenkäyttötaidosta). Vertailun vuoksi voidaan ottaa esim. Kansasin 16-vuotiaille oppilaille suunnattu koe 1895 jossa kysytään mm. seuraavaa: "nimeä kaikki Euroopan tasavallat ja niiden pääkaupungit" (huom. aikaa tunti, kysymys on vain yksi vastaavan kymmenen joukossa, äläkä sekoita Euroopan tasavaltoja Euroopan kuningaskuntiin). Toinen hyvä vertailunkohde on esimerkiksi kiinalaisen ja eurooppalaisen koulujärjestelmän välillä, jossa kiinalaisessa järjestelmässä kysytään jotain sellaista jota en itsekkään osaa ratkaista kattavista talous- ja insinöörimatematiikan opinnoista huolimatta - Eurooppalaisessa testissä kysytään suppeata Pythagoraan lausetta jonka vastaus kuuluu sattumoisin Pythagoraan kolmikkoon ja on siten äärimmäisen helppo päässälaskutehtävä.

Väitän, että yksi keskeinen syy sivistyksen katoon on demokratian nousu. Demokratia valtiojärjestelmänä nimittäin perustuu poliittisten mahdollisuuksien tasa-arvon myyttiin jonka toteuttamiseksi vaaditaan tasapäistävää koulutusta eli sellaista koulutusta jossa edetään aineittain luokan huonoimman oppilaan tahtiin. Kun tähän vielä lisätään julkisen sektorin yleinen tehottomuus, crowding out -efekti, yksityiskouluille asetettu opetussuunnitelman noudattamispakko ja poliittisten päättäjien tiuhan vaihtuvuuden luoma vastuuttomuus, sivistys on tuhon oma. Raivostuttavinta tässä kaikessa on, että paremman ravinnon ja terveydenhuollon aikaansaama Flynnin ilmiö sekä tiedon määrän ja laadun halpuuden tulisi päinvastoin nostaa ihmisten tieto- ja ymmärryspohjaa.

Demokratia Yhdysvalloissa ja huomiset presidentinvaalit

Huomenna Yhdysvalloissa järjestetään vaalit, eikä voittajista liene epäselvyyttä. Demokraattien Barack Obamasta tulee Yhdysvaltain seuraava presidentti ja Demokraatit kasvattavat enemmistöään sekä Yhdysvaltain senaatissa noin 55-60 paikkaan (eli 55-60 %) että Yhdysvaltain edustajainhuoneessa noin 250-280 paikkaan (eli 57-64 %). Ei tästä sen enempää.

Yllämainitun sijaan tahdonkin keskittää katseeni suomalaisen vasemmiston väitteeseen jonka mukaan maailman vanhin demokratia, Yhdysvallat, ei olekaan demokratia. Demokratia yleensä määritellään maaksi jossa järjestetään säännöllisesti vapaita ja rehellisiä vaaleja. Toki vaaleissa näkyy painostusta ja sähköisessä äänestyksessä vilpin riski kasvaa, mutta samat ongelmat koskevat myös Suomea. Lisäksi vasemmistoa tuntuu närkästyttävän se tosiasia, ettei Yhdysvaltain vaaleissa ole tarjolla äärivasemmistolaista vaihtoehtoa. Tämä ei tosin johdu vaalijärjestelmästä vaan siitä, että yhdysvaltalaiset vihaavat veroja kautta linjan. Maassa käytetyn vaalijärjestelmän matematiikan mukaan Yhdysvalloissa on aina kaksi suurta puoluetta ja muutama pienempi puolue. Maanlaajuisesti näitä varteenotettavia pienpuolueita on kolme: Liberaalit (Libertarian Party), Perustuslailliset (Constitutional Party - puolue on käytännössä täynnä uskonnollisia liberaaleja) ja Vihreät (Green Party).

Vuoden Yhdysvalloissa asumisen jälkeen väitän, että Yhdysvallat on Suomea paljon demokraattisempi maa. Tämä siksi, 1) koska Yhdysvalloissa vaaleilla valitaan suurempi osuus paikallisista päätöksentekijöistä, 2) koska suurin osa paikoista on kestoltaan kaksivuotisia, ja 3) koska Yhdysvalloissa järjestetään esivaaleja ja vaaleja vähintään puolen vuoden välein. Huomenna järjestettävissä presidentinvaaleissa ei valita pelkästään presidenttiä, vaan myös mm. Yhdysvaltain senaattoreja, Yhdysvaltain kongressiedustajia, osavaltion kuvernöörejä, kuvernöörin toimeenpanovaltuutettuja, osavaltion senaattoreja, osavaltion edustajia, sheriffejä, maakunnan lakimiehiä, maakunnan rahastonhoitajia, maakunnan kiinteistörekisterin sihteereitä, tuomariston sihteereitä, maakunnan sihteereitä jne. Ensi vuonna järjestettävissä kunnallisvaaleissa puolestaan valitaan kuvernöörejä, apulaiskuvernöörejä, kunnanvaltuutettuja, eri lautakuntien jäseniä jne. jne. Suomessa saan äänestää yhtä ehdokasta yhteen paikkaan kerran vuodessa (Eduskuntavaalit, Eurovaalit, Kunnallisvaalit ja Presidentinvaalit mukaan lukien). Jos olisin äänioikeutettu, saisin Yhdysvalloissa äänestää 20:tä ehdokasta 13:ta paikkaan pelkästään yksissä vaaleissa. Alla on oman asuinalueeni huomenna pidettävien vaalien esimerkkiäänestyslippu (kuten äänestyslipusta näkyy, suurin osa Demokraattien ja Republikaanien ulkopuolisista ehdokkaista tulevat Liberaalien riveistä):



Olipa demokratiasta mitä mieltä tahansa (itse suhtaudun siihen kriittisesti varsinkin etäisimmissä päätöksentekoelimissä kuten Yhdysvaltain liittovaltiossa tai Euroopan Unionissa) Yhdysvaltain demokraattisuuden kriitikoiden tulisi pystyä osoittamaan, miten järjestelmä jossa suurempi osa paikoista valitaan vapailla vaaleilla voi olla vähemmän demokraattinen kuin sellainen järjestelmä jossa näin ei tehdä. Kyse ei myöskään ole rahasta. Monet New Hampshiren parlamenttiin valitut (vastaa Suomen eduskuntaa) ovat päässeet sinne käyttämättä penniäkään vaaleihin ja suurin osa edustajista käyttää vaaleihin alle 5000 dollaria. Koska suurin osa (paikallisissa) vaaleissa jaossa olevista paikoista ovat palkattomia tai matalapalkkaisia, tarkoittaa tämä sitä, että tehtäviin hakeudutaan palvelumielessä - ei korkeiden tulojen toivossa. Lisäksi toisin kuin Suomessa, jossa oma ehdokkaani tuskin koskaan menee läpi, Yhdysvalloissa minulla on niin monta ääntä, että luultavasti ainakin yksi äänestämäni ehdokas tulee valituksi. Järjestelmän ainut valitettava puoli on, että mikäli tahdon äänestää paikallisissa vaaleissa joudun myös äänestämään presidentinvaaleissa ja liittovaltiovaaleissa (voin toki äänestää tyhjää mutta se lasketaan silti äänen antamiseksi, vaikka tahtoisin niissä vaaleissa äänestysprosentin jäävän mahdollisimman pieneksi). Koen kuitenkin äänestämisen kannattavaksi, sillä New Hampshiren edustajainhuoneeseen on ehdolla asuinalueeltani seitsemän tämän blogistin kaltaista radikaalia liberaalia, yksi liberaalipuolueesta, kaksi demokraateista ja neljä republikaaneista.

Esimerkki sosialismin vaikutuksesta poliittiseen kulttuurin

Olen pitkään hypotetisoinut, että yhdysvaltalaiset liberaalit ovat selvästi suomalaisia liberaaleja periaatteellisempia (tai ns. puhdasoppisempia) ja pitävät täten valtiota absoluuttisena pahana kun taas suomalaiset ovat kompromissinhaluisia varsinkin julkisen koulutuksen, julkisen terveydenhuollon ja perustuloon liittyvissä kysymyksissä. Paras tapa hypoteesin testaamiseen olisi kyselyn teettäminen, mutta ongelmaksi muodostuisi suomalaisten liberaalien pieni lukumäärä jolloin kyselyn virhemarginaali nousisi varsin korkeaksi. Joka tapauksessa laskin epätieteellisen tuloksen vertaamalla suomalaisia liberaaleja tuttujani yhdysvaltalaisiin liberaaleihin tuttuihini Facebookin World's Smallest Political Quizissä. Otannat olivat yhtä suuria.

Yhdysvaltalaiset liberaalit saivat yksilönvapauksissa keskiarvoksi 96 ja taloudellisissa vapauksissa keskiarvoksi 95, suomalaisten liberaalien jäädessä 84. ja 89. Yhdysvaltalaisten liberaalien modukset olivat 100 ja 100, ja heidän mediaani 100 ja 100. Suomalaisilla modukset jäivät 70 yksilönvapauksissa ja 90 taloudellisissa vapauksissa ja heidän mediaani oli 90/90.

Koska otanta on kaukana sattumanvaraisesta ja testi oli epätieteellinen on tulos varsin kyseenalainen. Free State Projectin ansiosta on tavallaan luonnollista olettaa, että tuntemani yhdysvaltalaiset liberaalit saivat korkeamman keskiarvon. Vasta-argumentti on kuitenkin huono, sillä yli 40 % otannan yhdysvaltalaisista liberaaleista ei kuulu FSP:hen (tosin loput saivat kaikki tulokseksi 100/100). Tämän lisäksi tasoitin eroja luokittelemalla kaksi ruotsalaista liberaalia suomalaisiksi (jotka molemmat saivat tulokseksi 100/100) ja poistamalla suomalaisesta otannasta yhden liberaalin joka sai testissä 70/50 (eli testi luokitteli hänet keskitien kulkijaksi). Lisäksi epäilen, että tuntemistani suomalaisista liberaaleista suurin osa edustaa ääripäätä - yhdysvaltalaisista tutuistani ainoastaan osa FSP:n jäsenistä kuuluu tähän luokkaan.

Väitän että hyvinvointivaltion raskaan varjon alla eläminen muokkaa mielikuvaamme vapaasta yhteiskunnasta ja vapaan yhteiskunnan tuomista mahdollisuuksista. Kun lähes jokainen meistä on käynty julkisen peruskoulutuksen (yliopisto mukaan lukien), käyttänyt julkista terveydenhuoltoa ja luottanut julkiseen sosiaaliturvaan - nauttien työttömyyskorvauksista ja opintotuista - emme enää usko vapaan markkinatalouden kykenevän näihin tehtäviin. Ja jos taloustiedettä ymmärtävät liberaalit eivät luota täysin vapaaseen markkinatalouteen, silloin myös sosialismin kannatus taitaa istua vankasti tavallisen ihmisen mielessä.

Verotus ja talouden ylikuumentuminen

Tuotanto voidaan jakaa erittäin karkeasti kulutustuotteiden tuotantoon ja tuotantotuotteiden tuotantoon, joiden käyttö tähtää kulutustuotteiden tuottamiseen. Matka alkutuotannosta kulutustuotteeseen vaihtelee aloittain. Esimerkiksi matka jyvästä leiväksi on lyhyempi kuin matka metallista ja muovista tietokoneeksi. Talouskasvua syntyy kun kuluttajat eivät käytä kaikkia varojaan kulutustuotteiden hankintaan, vaan sijoittavat osan varoistaan tuotantotuotteiden tuotantoon. Tämä kasvattaa tuotantotuotteisiin käytettävää pääomaa ja vähentää kulutustuotteissa käytetyn pääoman määrää.

Virheelliset sijoitukset ovat sijoittajien arkipäivää. Talouden ylikuumentuminen syntyy, kun riittävän suuri osa yrityksistä ja kotitalouksista sijoittaa varansa virheellisesti samaan aikaan. Ilmiö ei johdu vapaan markkinatalouden epävakaudesta, vaan pankkien ja keskuspankin toimintatavasta. Kun tallettaja laittaa rahaa pankkiin, hän olettaa koko summan pysyvän pankissa. Näin ei ole. Jokaisesta pankkiin talletetusta eurosta, pankki pitää holvissaan laissa säädetyn kassavarantovelvoitteen mukaiset kaksi senttiä (ts. Euroalueella pankin on pidettävä saatavilla 2 % sinne sijoitetuista varoista). Loput 98 senttiä pankki lainaa eteenpäin sijoittajille ilman tallettajan lupaa. Samalla pankki kuitenkin väittää koko summan olevan aina saatavilla, vaikkei se sitä olekaan. Järjestelmä toimii, koska kaikki kuluttajat eivät vaadi samanaikaisesti rahojaan pois pankista. Tämän lainausmekanismin myötä, korot laskevat, mikä mahdollistaa sellaisen sijoitusten kannattavuuden, jotka eivät muuten olisi kannattavia. Virheelliset massasijoitukset käynnistyvät, kupla muodostuu. Keskuspankit pahentavat tilannetta painamalla fiat rahaa (eli katteetonta paperirahaa), joka lisää virheellisten sijoitusten määrää. Lisäksi keskuspankki ehkäisee talletuspaon (eng. bank run) muodostumisen, jolloin taloussyklien pituus kasvaa ja niistä aiheutuvat lamat syvenevät.

Verojen kiristys tyypillisenä Keynesiläisenä ratkaisuna ei pure ongelmaan. Verojen nosto toki vähentää olemassa olevan valuutan määrää, mutta tämä valuutanpoisto ei tee virheellisistä sijoituksista kannattamattomia, se ainoastaan vähentää sijoitusten määrää ja tulosta kauttaaltaan. Tämä siksi, koska veroilla on mahdotonta eritellä virheellisiä ja järkeviä sijoituksia toisistaan. On jopa todennäköistä, että verojen nosto pahentaa tilannetta. Verotus on ilmiönä tulonsiirto yksityisistä varoista julkisiin varoihin, ja vaikka yksityiset sijoitukset ovat usein kannattamattomia talouden ylikuumentumisen aikana, ne ovat silti valtiollisia sijoituksia järkevämpiä, jotka ovat kauttaaltaan epätoivottuja. Verotus hillitsee ylikuumentumista ainoastaan silloin, kun se käytetään valtion velan maksuun - ja tällöinkin sen tehokkuus on mitätön. Tämän lisäksi verotaakan lisäys vaikeuttaa talouden elpymistä kuplan puhjetessa, koska ylimääräiset maksut hankaloittavat työpaikkojen ja resurssien uudelleenjakoa (eng. reallocation).

Verotus ei ole toimiva ratkaisu talouden ylikuumentumiseen. Ongelman ratkaisu on kassavarantovelvoitteen nostaminen ja fiat rahasta luopuminen. Myös talouden elpymisen helpottaminen säännöstelyjä purkamalla on toivottavaa. Sujuvasti toimiva talous on suurin syy siihen, miksi Yhdysvaltojen työttömyysprosentti on palannut alas muutamaan prosenttiin, Euroopassa sen ollessa usein yli kymmenen prosenttiyksikköä.

Eurooppalaisen kulttuurin ongelmista

Vapaa yhteiskunta vaatii ennen kaikkea liberaalin kulttuurin, jonka kulmakiviä ovat individualismi, vastuuntuntoisuus ja päätöksentekokyky. Sosiaalidemokraattinen hyvinvointivaltio on tällaiselle kulttuurille Troijan hevonen. Ulkonäön avulla se livahtaa vaivihkaa sisään ja muutamassa sukupolvessa se tuhoaa vapaan yhteiskunnan kulttuurin pala palalta, kunnes mitään ei jää jäljelle. Yli 60-vuotta hyvinvointivaltiota ja 30-vuotta tehohyysääystä on jättänyt eurooppalaiseen kulttuuriin syvät arvet. Tämän päivän Euroopalla ei ole kulttuuria. Eurooppalaisuus koostuu pikemminkin sen kulttuurin ongelmista, johon voidaan lukea atomisoitunut individualismi, muutoksen pelko, elämänhallinnan kyvyttömyys, libertinismi, liiallinen mediaan luottaminen ja sokea usko poliitikkoihin ja poliittisiin päätöksentekoprosesseihin. Näistä viimeinen on mielestäni kaikkein ongelmallisin, sillä se hidastaa kurssinmuutosta kohti parempaa.

Yhdysvaltalainen kulttuuri kärsii pitkälti samoista ongelmista eurooppalaisen kulttuurin kanssa. Mutta toisin kuin Euroopassa, Yhdysvalloissa hyvinvointivaltion limaiset lonkerot, eivät ole tunkeutuneet kaikille kulttuurin osa-alueille. Yhdysvalloissa ihmiset suhtautuvat yhä skeptisesti poliitikkoihin ja väliinpitämättömästi poliittisiin päätöksentekoprosesseihin. Jos Yhdysvalloissa säädetään huono laki, ensireaktio on protesti tätä lakia kohtaan, jota seuraa vihamielisyys lainsäätäneitä poliitikkoja kohtaan. Suomessa (ja Euroopassa) huonot lait otetaan vastaan rauhallisesti ja huonon lain kritisoijat vaimennetaan. Kritiikki Puolueen lakeja kohtaan vaimennetaan kahdella tavalla. Parhaassa tapauksessa todetaan: laki on vähän hassu, eikä kansa pidä siitä nyt, mutta Ruotsin esimerkki osoittaan, että laki saa viiden vuoden päästä hyvän vastaanoton. Valitettavasti tyypillinen reaktion on: Puolueen poliitikot ovat hyväsydämisiä ja oikeamielisiä, he ovat säätäneet tämänkin lain ainoastaan sinun parhaaksesi. Oli laki miten järjetön tahansa, sille luodaan syvempi tarkoitus tai ainakin joku looginen selitys. Jos Puolue esimerkiksi säätää lain, jonka mukaan kaikkien työikäisten tulee suorittaa kauppareissut yhdellä jalalla hyppien, jokaisena parittomana tiistaina, media perustelisi lakia seuraavasti: yhdellä jalalla hyppiminen lisää ääreisverenkiertoa ja parantaa sydämen toimintaa ja tuottaa siten kansantaloudelle myönteisiä sivuvaikutuksia - kansa hyväksyy ja toistaa tämän selityksen.

Tämän päivän eurooppalaiset tuntevat olonsa voimattomiksi median ja poliittisten päättäjien edessä. Sosiaalidemokraattisen hyvinvointivaltion palvonta on muodostunut eurooppalaiselle pakolliseksi selviytymisstrategiaksi, samoin kuin väliinpitämättömyys ja tietämättömyys olivat (ja ovat yhä) pakollisia selviytymisstrategioita kommunismin alaisuudessa eläville. Marxin ainut todellinen lahja filosofialle oli se ymmärrys, että asioille voi tehdä jotain. Ironista on, että tämän päivän marxismin varjossa elävät eurooppalaiset uskovat, ettei asioille voi tehdä mitään.

Ihailenko Yhdysvaltoja?

Tavanomaisin minua kohtaan kohdistettu syytös on "objektiiviton/loputon Yhdysvaltojen ihailu". Sen lisäksi, että suuhuni asetetaan sanoja, mielipiteitä ja näkemyksiä joihin en yhdy, saan kuulla toistuvasti, että minulta puuttuu joko objektiivinen analyysikyky tai etten muuten vaan elä reaalimaailmassa. En ihaile Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa, en ihaile yhdysvaltojen sisäpolitiikkaa, enkä ihaile amerikkalaisen kulttuurin kaikkia osia, mutta ihailen amerikkalaisen kulttuurin pääpiirteitä.

Yhdysvallat tunnetaan Suomessa yhä enemmän valtion ulkopolitiikan perusteella, jonka media maalaa kapitalistien ristiretkeilyksi, jossa vannotaan öljyn ja kristinusko nimeen. See mikä ei tämän kattokäsitteen alle mahdu, on joko köyhien tai ympäristön armotonta sortamista ja tuhoamista. Yllätyksellisesti olen median kanssa tästä jokseenkin samaa mieltä. Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa on merkittäviä elementtejä amerikkalaisten suuryritysten suojelusta. Kapitalismia tämä ei tosin ole, vaan lähinnä merkantilismia joka johtaa sosialismiin. Yrityksen etujen ajon seuraava askel on yrityksen sosiaalisoiminen Oy Valtionyhtiö AB:ksi ja siitä seuraava askel on yrityksen virastoiminen. Suomessa trendi kulkee onneksi (tilapäisesti) toiseen suuntaan; tieliikennelaitos yhtiöitiin Oy Destia AB:ksi. En kannata, enkä varsinkaan ihaile tällaista ulkopolitiikkaa. Vaikka aluksi kannatin Irakin sotaa, vastustan sitä nyt. Vastaisuudessa tulen vastustamaan kaikkia sotia, talouspakotteita ja muuta agressiivista ulkopolitiikkaa.

Yhdysvaltojen sisäpolitiikka on jopa sen ulkopolitiikkaa kauheampaa. Lentämisestä on tullut suoriutumista. Ennen koneeseen nousua on suoriuduttava turvatarkastuksesta ja törkeästä kyselystä, maahantullessa on suoriuduttava toisesta kyselystä ja viimeiseksi on suoriuduttava tullista. Ja tällöin olet suoriutunut vasta amerikkalaisen terminaalin läpi. Yhdysvaltojen sisäpolitiikassa näkyy se sama vallan- ja väkivallan palvonta, joka on varsin ilmeinen valtion ulkopolitiikassa. Esimerkiksi paikallisen vedenottopaikan ympärillä on viisi metriä korkea piikkilanka-aita, kameravalvonta ja aluetta kiertävä aseistettu vartiosto. Suomalaista vedenottopaikkaa kuvastaa parhaiten kyltti "pohjavesialue, teiden suolausta vähennetty". Laittomien huumeiden käyttö rinnastetaan Yhdysvalloissa yhä pahoinpitelyyn tai ryöstöön, Suomessa parkkisakkoon.

Vaikka Yhdysvaltojen politiikka on pitkälti epämiellyttävää, on sen positiivinen puoli siinä, ettei politiikka ole tunkeutunut yhteiskunnan jokaiselle osa-alueelle. Kuten Suomessa, sääntelyitä on kaikkialla, mutta toisin kuin Suomessa, sääntely ei ole tappanut puolta kansantaloutta. Suomesta on tullut maa, jossa yrittämisestä rangaistaan, jossa menestyminen on vaikeaa ja jossa yhteiskuntaluokasta kapuaminen toiseen on mahdotonta.

Yhdysvaltalaisen kulttuurin pääpiirteisiin kuuluu yhä vapauden arvostus. Valtiollisiin projekteihin suhtaudutaan skeptisesti. Presidentinvaaleissa ei voi pärjätä ilman markkinatalousmyönteistä retoriikkaa. Yhdysvaltalaiset arvostavat yrittämistä ja toisin kuin Länsi-Eurooppalaiset, he ymmärtävät, ettei bisneksissä menestynyt yrittäjä ole rikollinen tai paha ihminen, vaan hän on omalla menestyksellään hyödyttänyt koko yhteiskuntaa. Yhdysvaltalaiset tietävät, että rikkaaksi tuleminen vaatii kovaa ja pitkäkestoista työtä ja että rikkaiden rankaisu kovilla veroilla on yksinkertaisesti väärin. Tämä ei toki tarkoita, etteikö yhdysvaltalaisessa kulttuurissa olisi ongelmia. Esimerkiksi yllä mainittu väkivallan ihannointi ja fundamentalistinen kristinusko ovat tällaisia. Kulttuuria ei kuitenkaan tule tuomita tai ylistää sen yksittäisten vikojen tai hyveiden tähden. Se on nähtävä yhtenä kokonaisuutena; ja kokonaisuutena yhdysvaltalainen kulttuuri saattaa hyvinkin olla maailman paras.