eroakirkosta.fi

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Korko ja koron tärkeys

Rahataloudessa tuotteet voidaan jakaa kahteen luokkaan: tavallisiin tuotteisiin ja rahaan. Tavallisten tuotteiden arvo perustuu niiden käyttöarvoon, rahan arvo perustuu sen vaihtoarvoon. Tavallisista tuotteista poiketen, rahan hintaa ei voida maksaa rahassa. Jos tietokoneen hinta on 2 000 euroa, se voidaan maksaa välittömästi käteisellä mutta 2 000 euron lainaa ei voida välittömästi maksaa 2 000 euron käteissiirrolla siitä yksinkertaisesta syystä, että se tekisi lainan hyödyttömäksi. Onneksi korko on keksitty joka on yksinkertaisesti rahan hinta. Täten 2 000 euron laina voidaan antaa tänään takaisinmaksua + 5 % hintaa (eli korkoa) vastaan: tänään 2 000 euroa lainannut tienaa myöhemmin 2 100 euroa.

Yksinkertaistettuna korko tarkoittaa sitä, että jotkut yksilöt pidättäytyvät kuluttamasta rahojaan nyt ja säästämisen sijaan antavat rahat sijoitettaviksi niille jotka haluavat kuluttaa enemmän tänään, myöhemmän edun toivossa. Korko ei ole kiristys, huijaus, eikä rikos. Korko on ikään kuin maksu toisten ihmisten ajasta. Tavallaan kyse on samasta ilmiöstä kuin autovuokrauksessa. Yksilö joka ei tarvitse autoaan tänään voi vuokrata sen autoa tarvitsevalle sillä ehdolla, että käyttäjä palauttaa auton suunnilleen samankuntoisena sekä maksaa vuokrastaan pienen hinnan.

Koron hinta (eli korkeus) määräytyy vapailla markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Mitä enemmän ihmiset lainaavat ja mitä vähemmän lainoja halutaan, sitä matalammaksi korko jää. Valitettavasti korot eivät tänä päivänä määräydy markkinaehtoisesti vaan valtiollisten keskuspankkien kautta joiden intresseihin kuuluu koron laskeminen luontaista matalammaksi. Jos korkoa ei laskettaisi, yksityiset pankit eivät lainaisi keskuspankilta ja siten rahan tyhjästä luominen muuttuisi nykyistä vaikeammaksi (ei kuitenkaan mahdottomaksi). Myös yksityisillä pankeilla on näppinsä pelissä, sillä alle 100 % kassavarantovelvoitteen puuttuminen antaa heille mahdollisuuden pienehköön rahanluontiin - ja jos yksityiset pankit eivät laskisi korkojaan, yksilöt eivät lainaisi rahaa luontaista hanakammin.

Matalan koron kannattajat (keskuspankit mukaan lukien) perustelevat kantansa rahan kasvavalla kysynnällä. Tämä on huono argumentti sillä niin kauan kun elämme rahataloudessa, rahalla on loputon kysyntä - varsinkin halvalla sellaisella. Tätä argumenttia käyttäen keskuspankit voisivat laskea loputtoman suuren määrän halpaa rahaa markkinoille. Juuri tämän rahapolitiikan vuoksi koemme tänään historian suurimman talouskriisin sitten 1930-luvun. Korot ovat olleet aivan liian matalat aivan liian kauan mikä on vääristänyt tuotantorakennetta suuresti. Markkinoiden on annettava suorittaa kauan kaivattu korjausliike - korkojen on noustava.

Talouslaskun toiminnan kannalta korot ovat elintärkeitä ja juuri tämän vuoksi julkisen vallan tulisi pysyä erossa korkomanipuloinnista. Korkomanipuloinnin lopettaminen olisi myös tärkeä askel ikuisen taloussyklikierteen pysäyttämiseksi.

31 kommenttia:

hkk kirjoitti...

Kirjoitatko lisää talousdemokratiasta? Et ole vielä kaatanut talousdemokratian kultakannan vastaisia väitteitä. Et ole aikoihin edes kommentoinut Östermanin blogia.

Babbit kirjoitti...

Esittämäsi näkökulma on yleisesti hyväksytty, eikä siinä ole mitään vikaa. Tässä on toinen näkökulma.

Rahan antolainaus on rahoitusylijäämän tai kuluttamatta jätetyn varallisuuden sijoittamista. Sijoittamisen tarkoituksena on joko vaurastuminen tai pelkästään inflaatiolta suojautuminen. Vaurastumisen voidaan sanoa olevan kuluttamatta jätetyn varallisuuden tuottavaa sijoittamista.

Rahan antolainaus on siis sijoittamista ja sijoitukselle halutaan tietty tuotto eli tässä tapauksessa korko. Sijoittamiseen sisältyy pääoman menettämisen riski ja mitä suurempi se on, sitä korkeampi on tuottovaatimus. Korko on sijoittajan näkökulmasta pääoman tuottovaatimus ja lainanottajan näkökulmasta pääoman kustannus.

Toisin sanoen, mitä suuremman tuoton sijoittaja haluaa, sitä suuremman riskin hän joutuu kantamaan. Ja edelleen, mitä riskipitoisempi yritys, sitä suurempi on sen pääoman kustannus.

Ei voida vaatia, että sijoittaja, joka antaa rahaa lainaksi investointiin, jossa sen menettämisen riski on suuri, ei saa riskinotolleen suurempaa korvausta, kuin sijoittaja, joka sijoittaa pääomansa ilman riskiä. Jos näin olisi, niin yksikään riskiä sisältävä hanke ei saisi markkinarahoitusta tai ainakin, mitä suurempi riski, sitä vaikeampaa rahoituksen saaminen olisi.

Esimerkiksi portfolion optimaalista rakennetta haettaessa Capital Asset Pricing Model eli CAP-malli määrittää riskin ja tuottovaatimuksen suhteen seuraavasti:

r = rf + B(rm - rf) , missä

r on sijoituksen tuottovaatimus
rf on riskitön tuotto
B on kohteen beta-kerroin eli sen riski suhteessa keskimääräiseen riskiin
rm on portfolion odotettu tuotto

Termi rm - rf on yleinen riskipreemio, joka kertoo kuinka paljon suurempi on riskillisten kohteiden tuottovaatimus.

roskaposti kirjoitti...

"Tavallisista tuotteista poiketen, rahan hintaa ei voida maksaa rahassa. Jos tietokoneen hinta on 2 000 euroa, se voidaan maksaa välittömästi käteisellä mutta 2 000 euron lainaa ei voida välittömästi maksaa 2 000 euron käteissiirrolla siitä yksinkertaisesta syystä, että se tekisi lainan hyödyttömäksi."

Mielestäni tuo on hieman keinotekoinen selitys siinä mielessä, että eihän tietokoneitakaan myydä yleensä tuotantokustannusten hinnalla. Se tekisi tietokoneiden tuottamisesta hyödytöntä.

Syy sille miksi tietokoneen voi ostaa 2000 eurolla johtuu siitä, että hinnassa on jo huomoitu "korko".

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Kirjoitatko lisää talousdemokratiasta?
Olen kyllä ajatellut kirjoittaa lisää talousdemokratiasta ja sen ongelmista. Toistaiseksi en kuitenkaan pidä sitä kovin suurena prioriteettina, sillä talousdemokratian kannattajia on lopulta melko harvassa rahanuudistajien keskuudessa. Tietysti nykyisen talouskriisin vuoksi myös talousdemokratian kannatus saattaa kasvaa, jolloin sen kritisoinnista tulisi entistä tärkeämpää.

Et ole vielä kaatanut talousdemokratian kultakannan vastaisia väitteitä.
Suomessa tämä kritiikki on esitetty lähes yksinomaan yhdeltä taholta. Ongelma on siinä, että Österman kirjoittaa noin seitsemän kertaa allekirjoittanutta enemmän. Hän blogaa lukemalla jonkun artikkelin jostain, kääntämällä sen suomeksi ja postaamalla sen nettiin. Yleensä näissä artikkeleissa on paljon toistoa. Jos käyttäisin kaiken aikani Östermanin argumenttien kumoamiseen, en ehtisi tehdä mitään muuta. Vastineeksi saisin korkeintaan B-luokan (tai Ö-luokan) vastauksia.

Miten sellaisen ihmisen kanssa voi argumentoida joka mielestä taloustieteellinen teksti on "akateemiseta supliikkijorinaa"? Minä teen parhaani tässä blogissa asioiden selittämiseksi selkokielellä, mutta kun esitettävät asiat ovat vaikeita ja hitaasti aukenevia joudun tekemään tämän taloustieteellisiä termejä selvittämällä ja asioiden yksinkertaistamisella.

Muutenkin Östermanin argumentit ovat todella heikkotasoisia. Hän ei edes vaivaudu miettimään asioita läpi vaan tuntuu kritisoivan kultakantaa silmät ummessa ladon oveen ampumalla ajatuksella "kunhan räiskin tarpeeksi, joku osuu joskus maaliin". Esimerkiksi Österman on argumentoinut kultakantaa vastaan vetoamalla allekirjoittaneen hormoneihin (mitä tekemistä tällä on minkään asian kanssa?). Vastaavasti Östermanin mielestä kultakannan vastaisiin "murhaaviin argumentteihin" kuuluvat seuraavat lauseet:
"Gold is not the answer - Gold is the problem!"

"You need nothing to back a currency with! - At least not gold!"

Yllä olevat lauseet eivät ole argumentteja, ne ovat ainoastaan toteamuksia kuten esim.: "Kuu on juustoa" tai "Hauki on kala". Argumentin (lat. arguo eli väittää) olennainen osa on väitteen perustelussa kuten esim.: "Kuu on juustoa koska se on keltaista" tai "Hauki on kala koska sillä on eväät" jne. Yllä olevat toteamukset ovat siitä vielä halpamaisempia, että ne ovat oikeastaan kliseisiä mainoslauseita. Tällaisiin kykenevät jopa viisivuotiaat. Östermanin puolustukseksi tosin sanottakoot, että hänen linkittämässä radio-ohjelamassa oli tosiaan yksi(!) kultakannan vastainen argumentti jonka mukaan mm. Roomassa ja Englannissa paperirahan/puurahan/rautarahan käyttöönotto loi aikaan ennen näkemättömän vaurauden (eli boomin) joka tuhoutui kun kultaan palattiin (eli bustiin). Toisin sanoen, kyseessä on se vakio talousdemokraattien harha-argumentti jonka mukaan vaurautta voi luoda rahaa painamalla ja puutteellisen taloussykliteorian vuoksi nämä eivät ymmärrä mitä tapahtui järjestelmän kaaduttua. Taloussyklien ydinongelma ei ole kuplan puhkeamisessa (eli bustissa) vaan kuplan syntymisessä (eli boomissa), talousdemokraatit kuvittelevat että paperirahan oikeinluomisella elettäisiin loputtomassa boomissa. Näin ei ole.

Yksi tapa ns. järkevän argumentoijan erottamiseen huuhaa argumentoijasta on vastustajan kunnioitus (tai sen puute). Österman ei missään määrin tunnu kunnioittavan vastustajaansa (eli kultakannan kannattajia) vaan haukkuu näitä toistuvasti ns. "kultabugeiksi" ja ohittaa näiden väitteet "kultakantahöpinöinä". Yhtenä esimerkkinä tästä voi myös pitää Ellen Brownin hypettämistä (joka on siis J.D. eli lakitieteen tohtori - eikä ymmärrä käytännössä yhtään mitään taloustieteestä) jota hän pitää suurempana taloustieteilijänä kuin Nobelisti F. A. Hayekia tai tämän opettajaa, yhtä maailman kaikkien aikojen tunnetuinta taloustieteilijää, Ludwig von Misesi. Argumentti on kirjaimellisesti samaa luokkaa kun väittäisin, että "naapurin Liisa on parempi säveltäjä, kuin Johann Sebastian Bach", kuten yksi Östermanin kommentoijista asian hyvin tiivisti (Bachan on kaikkien aikojen neljänneksi kuuluisin säveltäjä Beethovenin, Mozartin ja Wagnerin jälkeen, kukaan ei ole kuullut naapurin Liisasta - samoin kukaan ei ole kuullut Ellen Brownista, ja hyvästä syystä).

Valitettavasti Österman yrittää myös teilata kultakannan kannattajat uskonnollisilla vertauksilla ja auktoriteetin kannattamisella. Hän mm. sanoo, että "Ludwig_de_Mises_The Theory_of_Money_and_Credit on epos joka goldbug-yhteisöissä on lähes raamatun arvossa" ja että "minusta on tärkeätä että lukijat ymmärtävät millainen auktoriteetti tuo de Mises oikeasti on". Itse en ole koskaan lukenut Misesin kirjaa Theory of Money and Credit ja olen kuulemma Suomen ykkösääni kultakannan ajamisessa (sitä paitsi se on "von Mises" koska Mises oli saksankielinen, "de" on hollanninkielinen sukunimen etuliite). Tarkistin myös huvin vuoksi monessako postauksessa Misesin nimi esiintyy tässä blogissa ja vastaus on neljässä. Tässä osana talouslaskua (ei liity kultakantaan), tässä taas osana talouslaskua (ei taaskaan liity kultakantaan), tässä kirja-arvosteluna (ei liity kultakantaan) ja tässä osana rahan regressioteoriaa (liittyy heikosti kultakantaan). Muut tulokset hakusanalla "Mises" viittaavat joko Mises Instituuttiin tai johonkin suomalaiseen sanaan jossa mises esiintyy kuten "tuleMISESta". Eli toisin sanoen, Misesin nimi esiintyy peräti neljässä postauksessa 105 joukosta eli peräti 3,8 %:ssa. Vastaavasti Östermanin blogissa nimet "Cook" ja "Brown" esiintyvät kumpikin parikymmentä kertaa ja kaiken lisäksi sivuston etusivulla mainostetaan Brownin kirjaa ja itse blogikin on nimetty kyseisen rahajärjestelmän mukaan (talousdemokratiaksi). Täten on mielestäni varsin rehellistä sanoa, että Österman on paljon pahemmin jumissa omiin maallisiin jumaliinsa kuin allekirjoittanut.

Kaiken tämän lisäksi, Östermanin blogi tuntuu jo vilisevän kultakannan kannattajien kritiikkiä. Hänen lukijapalautteesta päätellen Suomessa on ehkä kaksi talousdemokratian kannattajaa, muut rahauudistajat kannattavat kultakantaa. Tämä blogi on Östermanin mukaan Suomen ykkösääni kultakannan ajamisessa, enkä saa käytännössä koskaan mitään kriittistä palautetta talousdemokratian kannattajilta (eikä tämä johdu sensuroinnista).

Et ole aikoihin edes kommentoinut Östermanin blogia.

Aluksi kommentoin Östermanin blogia koska luulin tämän olevan jonkin sortin liberaali joka kannatti friedmanilaista monetarismia (eli siis kuvittelin talousdemokratian olevan toinen nimi monetarismille). Myöhemmin talousdemokratian todellinen luonne selvisi ja nykyään tuntuu siltä, että Östermanin blogi liukuu päivä päivältä vasemmalle ja alan olemaan vakuuttunut siitä, että jossain vaiheessa poistan Östermanin blogin blogilistastani koska sen lukeminen ei anna minkään sortin lisäarvoa lukijoilleni.

Olen myös huomannut, ettei Östermanin blogia kannata kommentoida koska hän saattaa sensuroida viestisi (ei kuitenkaan kovinkaan usein) ja koska hän ei koskaan vastaa talousdemokratiaa kohtaan esitettyyn järkevään kritiikkiin asiallisesti, vaan asiattomasti.
Esimerkkinäyte:
"ams kirjoitti...

Talousdemokratian keskeisin kritiikki on yksinkertaisesti se, että valtio ei voi tarjota kansalaisilleen nollakorkoista lainaa ilman inflaatiota ja verotusta. Kolmannen, syyttömän osapuolen kannalta kumpikin on yhtä väärin ja suurinpiirtein yhtä vahingollista, olipa kyseessä sitten pörssikeinottelijan rikastumisyrityksen kustantaminen tai nuoren parin ensiasunnon maksaminen.

Nollakorkoinen raha ei riitä kaikkeen, vaan valtio tulee väistämättä kontrolloimaan lainahanojaan sekä poliittisin, että hallinnollisin perustein."

Östermanin vastaus:
"Lars Osterman kirjoitti...

Tuollaista ja mitä tahansa voi laukoa olalta. Se on silti väärä olettamus.
Tyypillinen kultabugileirin "kuulostaa-hyvältä-ja-menee-jakeluun" disinformaatio - mutta harhaoppi."

...ja tämä siis tulee yksilöltä jonka mielestä "Kuu on juustoa"-tyyppinen toteamus on "murhaava argumentti".

Tämän lisäksi Österman on alkanut lähettää allekirjoittaneelle säännöllisin väliajoin kultakantakritiikkiä varustettuna ";-)"-hymiöillä. Aluksi kuvittelin kyseessä olevan vitsi, mutta nykyään olen suht. varma että Österman joko oikeasti kuvittelee pystyvänsä käännyttämään allekirjoittaneen tai sitten hän ainoastaan vittuilee. Viesteissä oli mm. Östermanin kommentteja "luettuani nämä talousdemokratia aukesi" tjsp. Joissain linkeissä on myös esitetty kultakannan kritiikkiä Toorasta käsin (valitettavasti minulla ei ole enää tätä linkkiä koska poistin viestin) siitä huolimatta, että minä olen ateisti eikä minua tippaakaan kiinnosta mitä Toorassa sanotaan, saatikka perusta taloustieteellisiä näkemyksiäni kyseiseen kirjaan. Tästä huolimatta olen luvannut lukea Ellen Brownin jne. kirjat mutta olen yli 99 % varma siitä, etteivät näiden amatöörimäiset argumentit uppoa minuun.

Tätä nykyään pidän valitettavana, että Östermanista tuli Suomen Ron Paul-liikkeen keulakuva. Olisi ollut huomattavasti parempi jos keulakuvaksi olisi valikoitunut jo kauan (allekirjoittanutta kauemmin) Paulia kannattanut Pasi Matilainen. Östermanhan mm. sanoi hetki sitten, että lähes kommunistinen Dennis Kucinich olisi ollut Ron Paulia parempi presidentti, muttei kannattanut häntä koska Kucinichen mahdollisuudet valintanaan olivat olemattomat. Tämä mielestäni antaa aika hyvän käsityksen nykytilanteesta.

Jos tätä vastausta lukiessa tuli sellainen olo, että olen vihainen, olet osittain oikeassa. Minua alkaa pikkuhiljaa ärsyttää.

Tiedemies kirjoitti...

Itse en ole mikään "talousdemokratian" kannattaja, joten en tätä kritiikkiasiaa voi kommentoida.

Mutta kulta- tai muuta kommoditeettirahaa voi kritisoida kyllä monella tavalla. Itseäni kommoditeettirahassa huolettaa sen hinnan muutokset. Ylipäätään oma näkemykseni on, että hintainflaatio (negatiivinen ja positiivinen) on rahajärjestelmän tehokkuudelle pahin uhka.

Korkomanipulaatio on manipulaatiota vain, jos se tehdään poliittisin ja populistisin perustein eikä läpinäkyvällä prosessilla jonka tarkoitus on hintavakauden säilyttäminen. Esimerkiksi keskuspankki, jonka korko on aina a + b*i (parametrit a ja b täytyy tietenkin jotenkin löytää) missä i on inflaatio, voisi olla tällainen. Ongelmaksi voi tietenkin muodostua negatiivinen inflaatio.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Babbit:
Rahan antolainaus on rahoitusylijäämän tai kuluttamatta jätetyn varallisuuden sijoittamista. Sijoittamisen tarkoituksena on joko vaurastuminen tai pelkästään inflaatiolta suojautuminen. Vaurastumisen voidaan sanoa olevan kuluttamatta jätetyn varallisuuden tuottavaa sijoittamista.

Rahan antolainaus on siis sijoittamista ja sijoitukselle halutaan tietty tuotto eli tässä tapauksessa korko. Sijoittamiseen sisältyy pääoman menettämisen riski ja mitä suurempi se on, sitä korkeampi on tuottovaatimus. Korko on sijoittajan näkökulmasta pääoman tuottovaatimus ja lainanottajan näkökulmasta pääoman kustannus.


Eli periaatteessa esittämässäsi ja esittämässäni näkökannoissa ei ole muita eroja kuin se, että laskit korkoon päälle inflaatio-odotuksen (joka on oikeastaan myös riski) ja riskipreemion. Tietysti markkinoilla korkoon sisältyy myös inflaatio-odotus ja riskipreemio. Jätin nämä tarkoituksella mainitsematta koska koron oikein ymmärtäminen on muutenkin vaikeaa ja taloussyklien kannalta inflaatio-odotuksella ja riskipreemiolla ei ole mitään käytännön merkitystä.

Aragon kirjoitti...

Hyvä kirjoitus...

Myös yksityisillä pankeilla on näppinsä pelissä, sillä alle 100 % kassavarantovelvoitteen puuttuminen antaa heille mahdollisuuden pienehköön rahanluontiin..."

Etenkin 1980-luvulla purettiin paljon pankkisäännöstelyä, ja seurauksena entistä suurempi osa rahanluonnista siirtyi pankkien harteille. Tämä on tietenkin aika irrelevantti pointti, koska kuitenkin valtio on se instituutio, joka hyväksyy rahan väärentämisen, joten valtio on kuitenkin viime kädessä syyllinen tähänkin ilmiöön.

Monesti matalia korkoja perustellaan muuten sillä, että se keventää velallisten velkataakkaa (ja pudottaa velkojien kiskontatuloja). Ihmisille tulee ensimmäisenä mielikuvana mieleen asuntovelalliset (ja vanhoina hyvinä aikoina maanviljelijät), joten tämä tuntuu humaanilta ratkaisulta. Velkoja on tietysti ahne isomahainen pankkiiri, joka istuu rahakirstun päällä.

Kuitenkin unohdetaan se, että velkojia ovat kaikki korkopohjaisiin instrumentteihin sijoittavat ihmiset, eli käytännössä mökinmummot ja palkansaajat, jotka eivät uskalla tai halua lähteä mukaan epävarmempiin sijoituskohteisiin. Ja velkaan pohjautuvassa järjestelmässämme pankit ja Hedge-rahastot hyötyvät suunnattomasti alhaisista koroista, koska ne voivat rahoittaa keinotteluprojektejaan helpommin.

Ehkä parhaita käytännön piirteitä 100 % reservivaatimuksen kultakannassa mielestäni olisikin se, että tavallinen ihminen voisi sijoittaa korkoihin, ja todella saada niistä lähes varmasti parin prosentin vuotuisen reaalituoton. Jeremy Siegelin pääteoksesta Stocks for the Long Rung otettu kaavio kuvaa hyvin sitä, miten kultakannan asteittaisen tuhoamisen jäljiltä joukkovelkakirjalainoihin sijoittaminen on tuonut ihmisille vuosikymmenien ajan olemattomat reaalituotot.

"Saanko minäkin avautua Östermanista? Kts Lasse" :)

Nimittäin hiljattain joku (misesiläinen?) kommentoija linkitti Östermanin blogikommentteihin linkin taloudenperusteet sivulle. Österman haukkui tietysti tyypin, ja ohessa kehui Natsi-Saksan "talousihmettä". Vastasin ottamalla dataa Natsi-Saksan virallisista lähteistä, jotka osoittivat elintason laskun, jonka jälkeen Österman mm. vihjaili että olisin juutalaispankkien "vartiokoira".

Vastasin tietysti tähän A4-kokoisella vastauksella, mitä ei koskaan julkaistu. Blogin nopean päivityksen takia ajattelin että monta päivää vanha aihe oli jo menneen talven lumia, kunnes Österman yllättäen julkaisikin vähintään erikoisen vastineen kirjoitukseeni. Kaikkein suurinta rohkeutta osoitti se, ettei hän halunnut julkaista varsinaista kirjoitustani ikinä. Hän myös esittää kirjoitukseni vähintään oudossa valossa mainiten ettei julkaise sitä, koska siinä on "rasistisia vihjailuja".

Miehellä on myös ihmeellinen tapa olla vastaamatta kritiikkiin, ja kirjoittaa vastauksessaan valtavat määrät täysin eri aiheesta, ja olettaa että vastauksen pituus riittää jo hyvän vaikutelman luomiseen (toimii ehkä avoimen yliopiston tenteissä, mutta ei muualla).

Kaiken tämän jälkeen parasta ironiaa on se, että Österman voivotteli vastauksessaan että "[K]annattaa myös muistaa että häviäjä ei juuri koskaan saa sanaansa kuuluviin historiankirjoituksessa. (Saksa, Italia, Japani)". Jos on noin huolissaan siitä että kaikki eivät saa sanaansa kuuluviin, niin kannattaisi aloittaa olemalla sensuroimatta oman bloginsa kommentteja :-)

Ketjun voi lukea täältä Ja jottei muille lukijoille jäisi minusta "touting my own horn"-vaikutelma (olen aiemminkin linkitellyt paljon omiin kirjoituksiini), niin sanotaan vielä, että julkaisematon kirjoitukseni oli kaikenkaikkiaan varsin keskinkertaisuus.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

roskaposti:
Mielestäni tuo on hieman keinotekoinen selitys siinä mielessä, että eihän tietokoneitakaan myydä yleensä tuotantokustannusten hinnalla. Se tekisi tietokoneiden tuottamisesta hyödytöntä. [...] Syy sille miksi tietokoneen voi ostaa 2000 eurolla johtuu siitä, että hinnassa on jo huomoitu "korko".

Olet oikeassa. Muille lukioille tiedoksi, nimimerkki roskaposti tarkoittaa siis sitä, että silloin kun tietokone tulee myyntiin kaupan hyllylle, sen valmistukseen sisältyy jo ainakin maan (eli raaka-aineiden) ja työvoiman käyttöä. Tuotteen lopulta tulessa markkinoille, sen hintaan sisältyy jo tuotto-odotus joka on tavallaan korkoa sijoitetulle rahalle. Tämä siksi koska tietokoneidenkin valmistus on (mitä luultavimmin) vaatinut alkupääomaa eli joku on sijoittanut rahaa tähän tuotantoon myöhemmän voitontavoittelun toivossa joka siten maksetaan sijoittajalle tietokoneen oston yhteydessä osana hintaa.

Se mitä yritin selittää, oli, että muiden tuotteiden hinta maksetaan rahassa ja rahan hinta maksetaan koroissa ja siten yritin antaa esimerkkejä tällaisesta toiminnasta. Valitettavasti postauksesta ei tullut kovinkaan hyvää. Kirjoitin sen kolme kertaa uudestaan lähes alusta alkaen (yleensä en joudu uusimaan kuin osia postauksistani) ja silti siitä ei mielestäni tullut kovinkaan hyvää. Lopulta annoin periksi ja postasin postauksen sellaisena kuin se oli ainoastaan siksi, että pystyisin siirtymään eteenpäin seuraaviin aiheisiin.

Kee kirjoitti...

Tätä nykyään pidän valitettavana, että Östermanista tuli Suomen Ron Paul-liikkeen keulakuva.

Jep, tämä oli erittäin ikävä juttu. Ron Paul lytättiin suomessa monessa paikkaa hörhönä juuri Östermanin takia. Monet toimittajat lukivat östermanin talousdemokratia blogia missä on kaikenmaailman hurmoksellisia salaliittoteorioita ja joukossa Ron Paulista paljon juttua. Tästä voi hyvin päätellä millaisen väärän kuvan ulkopuoliset saivat.

NYT liitteessä mm. oli juttu missä toimittaja haastatteli Östermania, muistaakseni siinä jutussa österman jauhoi myös harhaisista salaliittoteorioistaan. Jutun toimittaja oli käynyt myös meidän suomen ron paul meetup groupin sivulla. Stabun toimittaja valitettavasti mainitsi nimeltä jutussaan, minua ei onneksi vaikka olin aika näkyvästi stabun kanssa esillä etusivulla.


Stabun ja minun perustamassa meetup groupissa oli ihan hyvin porukkaa, harmi että hörhö(t) pilasivat jälleen yhden hyvän asian suomessa.

Jenkeissä käsittääkseni RP:lä oli ongelmia näiden salaliittouskovaisten kanssa. Nämä ovat mielestäni hölmöjä jotka pilaavat monia ihan hyviä juttuja yksinkertaisesti tulemalla mukaan kampanjoihin.

Iso yleisö alkaa helposti pitämään kaikkia muitakin kampanjassa mukana olevia samanlaisina hörhöinä mitä nämä salaliittouskovaiset. Eikä semmoinen leimaantuminen ole hyväksi kampanjoidessa jonkin asian puolesta

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Tiedemies:
Mutta kulta- tai muuta kommoditeettirahaa voi kritisoida kyllä monella tavalla.

Toki, toki. Kritiikki on tietenkin tarpeellista jonka avulla omia kantojaan voi tarkentaa ja argumentteja parannella. Välillä huomaa myös olevansa yksinkertaisesti väärässä ja siten voi muuttaa näkökantaansa oikeaksi. Tosin sellainen kritiikki jossa ei esitetä järkeviä argumentteja ja jossa vastapuolen asiallinen kritiikki ohitetaan "höpinöinä" ei ole kritiikkiä lainkaan vaan lähinnä ilkkumista tai parhaillaan teknisesti virheellistä argumentointia. Tällaisesta kritiikistä ei (tietenkään) ole mitään hyötyä kellekään, se on ainoastaan ajantuhlausta.

Itseäni kommoditeettirahassa huolettaa sen hinnan muutokset.

Tämä voi tietysti olla ongelma raaka-aineesta riippuen. Esim. rhodium on siitä surkea raha, että sen hinta vaihtelee järjettömästi sekä syklisesti että ei-syklisesti. Toiset rahat, kuten kulta, ovat suhteellisen vakaita syklistä riippuen. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että oikea raaka-aine valitaan rahayksikön pohjaksi mikä rajoittaa vaihtoehdot käytännössä kultaan, hopeaan, platinaan ja palladiumiin. Omasta mielestäni tämä argumentti on kuitenkin aika huono koska esim. kahden suurimman fiat-rahayksikön hinnanmuutokset ovat olleet katastrofaalisen suuria. Viimeisen 10-vuoden aikana USD vs. EUR välinen kurssi on heilahdellut 0,83 USD = 1 EUR ja 1,59 USD = 1 EUR välillä. Pelkästään viimeisen neljän kuukauden aikana kurssi on heilunut 1,25 USD = 1 EUR ja 1,59 USD = 1 EUR välillä. Lisäksi pitkällä aikavälillä (1913-2008) fiat-dollari (tai puoli-fiat Bretton Woods-dollari) on menettänyt peräti 98 % ostovoimastaan. Tällaisia heilahteluja ja hinnanvaihteluja ei missään nimessä voida pitää vakaina. Samalla tulee ottaa myös huomioon, että kansainvälisen kultakannan alla koko maailmassa olisi käytössä sama rahayksikkö mikä poistaisi paljon hinnanvaihteluongelmia. Lisäksi keskuspankit ovat pitkään jo manipuloineet kullan hintaa ostamalla kultaa kun se on kallista ja myymällä kun sen on halpaa, jotta kulta näyttäisi epävakaammalta. Tällähän hetkellä mm. Fed suunnittelee suurta kultamyyntiä kullan hinnan laskemiseksi ja dollarin vahvistamiseksi. (Tietenkin tämä politiikka toimii vain lyhyellä tähtäimellä, mutta silti...)

Ylipäätään oma näkemykseni on, että hintainflaatio (negatiivinen ja positiivinen) on rahajärjestelmän tehokkuudelle pahin uhka.

Koska kävimme tämän keskustelun läpi jo aiemmassa postauksessa, et pahastune jos en vastaa tähän.

Korkomanipulaatio on manipulaatiota vain, jos se tehdään poliittisin ja populistisin perustein eikä läpinäkyvällä prosessilla jonka tarkoitus on hintavakauden säilyttäminen. Esimerkiksi keskuspankki, jonka korko on aina a + b*i (parametrit a ja b täytyy tietenkin jotenkin löytää) missä i on inflaatio, voisi olla tällainen. Ongelmaksi voi tietenkin muodostua negatiivinen inflaatio.

Ensiksi minkä tahansa markkinahinnan muuttaminen on aina manipulointia koska sillä on aina oikeita haittavaikutuksia markkinoiden toimintaan. Luontaista matalamman koron tapauksessa se aiheuttaa talouskuplan joka vääristää tuotantoa ja lopulta aina puhkeaa. Vaikka kaikki taloustieteen toimijat olisivat tietoisia tästä ongelmasta ja vaikka prosessi olisi täysin läpinäkyvä, kuplaongelma ei siltikään poistuisi koska kuplaan sijoittaminen on yksinkertaisesti aivan liian haukuttelevaa. Lisäksi keskuspankin toiminta ei edes ole kovin läpinäkyvää. Pörssi ja muut suuret talouden toimijat tuijottavat jatkuvasti suurempia keskuspankkeja ja yrittävät jatkuvasti ennalta arvata mihin suuntaan korkoja muutetaan ja milloin korkojen lasku tapahtuu. Muutenkaan läheskään kaikista keskuspankkien päätöksistä ei kerrota yhtään mitään markkinoille. Viimeisimpänä esimerkkinä Fed lopetti M3 julkaisun kokonaan. Ei liene ihme, että tällainen vääristää markkinoita, kuvittele esimerkiksi mitä tapahtuu kun markkinoille lykätään 20 % ALV - hinnat kallistuvat kautta linja ja myynti heikkenee. Korkojen muokkaamisessa kyse on vain vielä suuremmista "veroista" tai "subventioista" jotka pyörivät jopa yli 500 %.

Toiseksi korkomanipuloinnin takana on aina myös poliittinen peruste, eli se, että ilman korkojen laskua fiat-rahan markkinoille lasku on vaikeampaa ja siten valtio ei voi hyötyä yhtä suurista seignorage voitoista.

hkk kirjoitti...

"Olisi ollut huomattavasti parempi jos keulakuvaksi olisi valikoitunut jo kauan (allekirjoittanutta kauemmin) Paulia kannattanut Pasi Matilainen."

Mikset itse ryhdy Ron Paul –liikkeen keulakuvaksi? Minä ainakin kannattaisin sinua :o)

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Aragon:
Ehkä parhaita käytännön piirteitä 100 % reservivaatimuksen kultakannassa mielestäni olisikin se, että tavallinen ihminen voisi sijoittaa korkoihin, ja todella saada niistä lähes varmasti parin prosentin vuotuisen reaalituoton. Jeremy Siegelin pääteoksesta Stocks for the Long Rung otettu kaavio kuvaa hyvin sitä, miten kultakannan asteittaisen tuhoamisen jäljiltä joukkovelkakirjalainoihin sijoittaminen on tuonut ihmisille vuosikymmenien ajan olemattomat reaalituotot.

Jup, tähän varsinkin kun vielä lisää jatkuvasti putoavan hintatason saadaan jokaiselle tavalliselle sijoitustaidottomalle ihmiselle todella hyvätuottoinen sijoituskohde. Yksi asia mikä fiat-rahataloudessa minua ärsyttää, on juuri se, että sijoittamalla on todella vaikea menestyä. Tietysti voitot ovat tässä järjestelmässä suuremmat, mutta niin on myös riski ja epävarmuus, mikä selvästi suosii ammattisijoittajia ja suuria firmoja (varsinkin kun jatkuvat bail outit otetaan huomioon). Itse olen pitkään ihmetellyt sitä, miksi ihmiset yhä jatkavat joukkovelkakirjoihin ja vast. korkoihin sijoittamista siitä huolimatta, että sijoituksen tuotto on juuri ja juuri inflaatiota korkeampi. Vielä kummallisempaa on, miksi suurin osa esim. suomalaisista pitää suurinta osaa rahoistaan pankkitileillä säästössä vaikka näiden tuotto on pitkällä tähtäimellä jopa todellista inflaatiota matalampi (varsinkin silloin kun se on määritelty muutoin kuin CPI:nä tai vast. virheellisenä indeksimittana).

"Saanko minäkin avautua Östermanista? Kts Lasse" :)

Ihan vapaasti, en jaksa enää "suojella" Östermania omassa blogissani koska hänen käytös muualla (lähinnä omassa blogissaan) on sellaista kuin se on. Tosin en siltikään salli minkään sortin psykoanalyysejä tai suoraan henkilöön kohdistuvia ad hominem-hyökkäyksiä. Tämä raja on toki häilyvä ja riippuu myös kommentin muusta sisällöstä. Vuoden kommenttien sensuroinnin aikana olen muistaakseni joutunut hylkäämään yhden epäasiallisen kommentin (se ei sisältänyt muuta kuin pari kirosanaa), yhden tuplakommentin (joista toinen oli siis ekstraa eli tarpeeton) ja kolme spammia (yhdessä mainostettiin jotain webbisivujen tuottojen lisäystä, kahdessa jotain peniksenpidennystä), eli ts. kommenttien hylkäämiskynnys on kohdallani valtavan suuri ja olen harkinnut kokonaan hyväksymisprosessista luopumista.

Miehellä on myös ihmeellinen tapa olla vastaamatta kritiikkiin, ja kirjoittaa vastauksessaan valtavat määrät täysin eri aiheesta, ja olettaa että vastauksen pituus riittää jo hyvän vaikutelman luomiseen (toimii ehkä avoimen yliopiston tenteissä, mutta ei muualla).

Seuraan edelleen aktiivisesti Östermanin blogeja, tosin lähinnä tuon talousdemokratian kommenttiosiota enkä muuta, koska blogin kommenttiosio on mielestäni usein tavallista blogia parempi. Tosin katson myös aika paljon Östermanin videoita ja kuuntelen joitain hänen linkittämiä mp3sia.

Olen myös samaa mieltä tuosta pitkistä vastauksista täysin eri aiheesta, joka on juuri yksi suurempia syitä, miksen enää kommentoi Östermanin blogia. Tiedän jo etukäteen etten kuitenkaan saa vastausta kysymykseeni vaan ainoastaan parhaimmillaan jonkun lyhyen kommentin asiasta tai sitten jonkun pirun pitkän tekstin asiaan liittymättömästä aiheesta.

Se mikä minua eniten ihmetyttää on Östermanin epäjohdonmukaisuus. Monesti esim. kultakannan kannattajien kritiikkiin ei joko vastata tai sitten siihen vastataan tyylillä "ei pidä paikkaansa/valehtelet/virheellinen teoria" tjsp. Sitten joskus harvoin Österman sanookin (esim. täällä) että saattaa sittenkin tukea kultakantaa. Yleensä hän tuntuu sanovan vielä noin silloin kun argumentti kultakannan puolesta on äärimmäisen huono kuten yllä olevista kommenteista voi lukea.

Valitettavasti en vieläkään oikein täysin tajua Östermanin ajamaa politiikkaa vaikka kuinka yritän hänen kirjoituksiaan lukea ja hänen linkkejään läpikäydä. Aina kun kuvittelen vihdoin tajuavani sen liukas ideologia lipsahtaa saippuanlailla käsistä ja saan aloittaa taas alusta. Siitä olen tosin nykyään varma, että tämä ideologia lähentelee vanhan ajan progressivismia (kuten sanoit).

Ketjun voi lukea täältä Ja jottei muille lukijoille jäisi minusta "touting my own horn"-vaikutelma (olen aiemminkin linkitellyt paljon omiin kirjoituksiini), niin sanotaan vielä, että julkaisematon kirjoitukseni oli kaikenkaikkiaan varsin keskinkertaisuus.

Minä näin tuon ketjun aiemmin ja tokaisin, etten tiedä käsiteltävistä aiheista yhtään mitään, enkä siitä olekaan kiinnostunut ja miekkojen kalistelu taitaa olla sen verran hedelmätöntä että parasta jättää koko threadi lukematta :)

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Tuo kommentoitavan asian bouldaus on muuten aika mielenkiintoinen idea. Se näyttää jopa aika hyvältä, tosin taidan siltikin pysytellä nykyisessä italioinnissa :).

Kee:
Ron Paul lytättiin suomessa monessa paikkaa hörhönä juuri Östermanin takia. Monet toimittajat lukivat östermanin talousdemokratia blogia missä on kaikenmaailman hurmoksellisia salaliittoteorioita ja joukossa Ron Paulista paljon juttua. Tästä voi hyvin päätellä millaisen väärän kuvan ulkopuoliset saivat.

Olen tavallaan samaa mieltä asiasta, tosin sanoisin lähinnä, että toimittajat haastattelivat Östermania Ron Paulin kannattajana juuri siksi koska Östermanin kirjoituksista saa helposti huonon kuvan kirjoittajasta ja sitä kautta myös Ron Paulista. Tietysti on mahdollista, että vaikka Suomen Ron Paul-liikkeen keulakuva olisi esiintymistaitoinen ja karismaattinen Pasi Matilainen media silti kääntäisi haastattelut ympäri ja mustamaalaisi Ron Paulia jostain muusta syystä.

NYT liitteessä mm. oli juttu missä toimittaja haastatteli Östermania, muistaakseni siinä jutussa österman jauhoi myös harhaisista salaliittoteorioistaan. Jutun toimittaja oli käynyt myös meidän suomen ron paul meetup groupin sivulla. Stabun toimittaja valitettavasti mainitsi nimeltä jutussaan, minua ei onneksi vaikka olin aika näkyvästi stabun kanssa esillä etusivulla.

Minua ärsytti tuo NYT-liitteen artikkeli koska media ei ikinä ottanut minuun yhteyttä ennen sen julkaisua. Siinä esitettiin myös väärä kuva minusta ja siinä annettiin ymmärtää miten minun ja Östermanin mielipiteet menevät lähes yksi yhteen vaikka näin ei ole (tosin silloin en tiennyt vielä miten paljon mielipiteemme todellisuudessa eroavat). Muille lukijoille tiedoksi, Stabu oli pitkään käyttämäni nettinikki mm. IRC:ssä ja postituslistoilla.

Jenkeissä käsittääkseni RP:lä oli ongelmia näiden salaliittouskovaisten kanssa. Nämä ovat mielestäni hölmöjä jotka pilaavat monia ihan hyviä juttuja yksinkertaisesti tulemalla mukaan kampanjoihin.

Olet aivan oikeassa. Yhdysvalloissa Ron Paul kärsi kaiken maailman ongelmien aiheuttajista kuten mm. salaliitto hypoteetikoista, äärioikeistolaisista jne. Kummallisinta oli mielestäni se, että vaikka nämä ihmiset halusivat tiettävästi oikeasti Ron Paulin voittavan, he keskittyivät nimenomaan itselleen tärkeisiin asioihin (kuten salaliitto hypoteeseihin jne.) joka söi Ron Paulin uskottavuutta ja kannatusta. Kun itse olen toiminut mitä moninaisimmissa vaalikampanjoissa, keskeinen huoleni on aina ollut oman kandidaatin voitto siitäkin huolimatta, että se tarkoittaisi sitä, etten voi puhua itselleni tärkeistä asioista kuten kaikkien huumeiden välittömästä laillistamisesta tai työehtojen yleissitovuuden lakkauttamisesta. En tajua miksi on niin vaikea ymmärtää, että silloin kun teet työtä jonkun kandidaatin tiimissä (tai eteen), teet työtä tämän kandidaatin voittoa varten, et ole mukana käyttääksesi kandidaattia jonain buusterina omien asioidesi ajamisessa.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

hkk:
Mikset itse ryhdy Ron Paul -liikkeen keulakuvaksi?

Tähän on olemassa yksi primäärinen syy ja monia sekundäärisiä syitä.

Pääasiassa en haluaisi (olisi halunnut) tehtävää koska en halua yhtään ylimääräistä vastuuta. Minulla on aiemmin ollut jo ihan tarpeeksi luottamustehtäviä ja nykyäänkin on erilaisia projekteja, joten en halua enää lisää tekemistä hupenevaa vapaa-aikaani täyttämään.

Toiseksi on mielestäni hyvien tapojen vastaista ehdottaa itseään tällaiseen tehtävään sen jälkeen kun on kritisoinut siinä sen nykyistä toimeenpanijaa. Tämä saa näyttämään kritiikin pikemminkin kateellisuudelta vaikka kyse on (varsinkin tässä tapauksessa) ihan oikean ongelman kritisoinnista.

Kolmanneksi asun Yhdysvalloissa ja mielestäni olisi varsin hassua jos toimittajat soittelisivat minulle Atlantin toiselle puolelle Ron Pauliin liittyvistä asioista. Tämä tekisi myös mahdolliset kuvaukset/mediaesiintymiset jne. lähes mahdottomiksi tai ainakin erittäin vaikeiksi.

Neljänneksi Suomalaista liberalismiliikettä on jo pitkään vaivannut liiallinen henkilöityminen. Kun tulin mukaan sceneen alkuvuodesta 2003, koko liike tuntui pyörivän Mikko Ellilän ympärillä joka hallinnoi keskusteluplastoja, fi-lib blogia ja kirjoitti muutenkin erittäin ahkerasti ympäri internettiä. Ellilän suosion romahdettua vuoden 2006 lopulla ja vuoden 2007 alussa keskustelupalstat kuolivat ja blogi lakkasi toimimasta (nykyistä fi-lib blogia ei oikein vieläkään voi pitää toimivana). Kaikki täytyi aloittaa lähes alusta. Nyt kun toimivia blogeja alkaa olla melko paljon, olisi mukavaa jos keskustelu leviäisi muihinkin blogeihin kuin pelkästään tähän (en tosin tiedä monen muun blogin lukijamääristä, mutta oletan niiden olevan pienempiä mm. pienemmän kommenttimäärän vuoksi - ja tässä blogissa on vielä käytössä kaksi asiaa jotka rajoittavat kommenttien määrää eli 1. anonyymin kommentoinnin kielto sekä 2. kommenttien ennakkosensuuri). Tämän vuoksi toivon erityisesti, että taloudenperusteet ja liberalismiwiki (ja miksei myös vapaasana) lähtevät hyvin liikkeelle ilman allekirjoittaneen suurta panostusta. Tavoitteeni on, että minä ja kirjoitukseni olisivat "yksi monien joukossa" eivätkä mitenkään erityisemmin esillä. Onneksi en tosin vaikuta millään foorumeilla enkä #liberalismi IRC-kanavalla joten voi olla, että pelkoni on täysin aiheeton.

Tiedemies kirjoitti...

Tämä käy vähän hengästyttäväksi, kun kommentteja on niin paljon, mutta...
... vaikka oma rahateorian tuntemukseni rajoittuu kansiksen aineopintoihin ja vähäiseen lehti- yms. sivistykseen, minulle on muodostunut rahateorioista sellainen kuva, että kaikissa näissä ongelmana on, että raha ei ole neutraalia.

Millä tahansa rahalla, millä hyvänsä mekanismilla se on tuotettu, on aina hinta, eli korko. Mutta tämä hinta muodostuu kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tarjontaa ja kysyntää pitää jotenkin olla, muuten vapausasteita on liian vähän. Kullan yms. kommoditeettirahojen kohdalla on se, että tarjonta = kaivostoiminta ja kysyntä on sekä reaalista että rahakysyntää. Tämä jo sinällään sotkee hintamekanismia.

Ei se, että korkoa ohjataan jostain, ole tietenkään sen vähemmän ongelmallista, mutta fiat-rahalla ainakin kysyntä on vain rahakysyntää ja tarjoajana keskuspankki.

Lähden siitä, että keskuspankin tehtävä ei välttämättä ole "ei-libertaarinen", tai talousdemokraattinen, vaan se voidaan perustaa myös vapaaehtoisella konsensussopimuksella ja kilpailevat valuutat olla täysin sallittuja. Tämän näkemyksen ei tarvitse olla omani, mutta se todennäköisesti on libertaareille mieluisempi, joten käytetään sitä.

Kun sovitaan, mikä keskuspankin - tai siis ko. rahan toimittajan - tehtävän pitäisi olla, niin nähdäkseni sen pitäisi olla se, että ko. raha on luotettava arvon mittari. Siis niin, että raha aidosti ja oikein voi merkitä arvoa myös yli ajan.

Jonkilaisessa anarkokapitalismissa fiat-raha voisi syntyä vaikka niin, että merkittävimmät suuret yritykset sitovat rahan omien tuotteidensa hintaan, vähän Big-mac-indeksin tapaan ja pankin mandaattina on tehdä kaikki mahdollinen tämän asiantilan mahdollistamiseksi. Tavallaan se ei ole "fiat" rahaa silloin, vaan rahan arvo on vain sidottu laajempaan kulutuskoriin.

Jos meillä on nykyisenkaltaisia keskuspankkeja, niiden mandaatissa on tai ainakin pitäisi olla jokin tämänkaltainen tehtävä.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, että inflaatio on, ceteris paribus, parempi olla vähän positiivinen kuin vähän negatiivinen, josta olemmekin jo vähän keskustelleet, joten jätetään se sinne.

Aragon kirjoitti...

Itseälläni ei ole kansantalouden tutkintoa, mutta ohessa pari ongelmaa deflaatiofobia-teoriassa.

Kun sovitaan, mikä keskuspankin - tai siis ko. rahan toimittajan - tehtävän pitäisi olla, niin nähdäkseni sen pitäisi olla se, että ko. raha on luotettava arvon mittari. Siis niin, että raha aidosti ja oikein voi merkitä arvoa myös yli ajan.

Yksi kysymys Tiedemiehelle: arvon mittari kenelle? Yleisen käsityksen mukaan rahan pitäisi olla luotettava kirjanpidon väline (yrittäjä) ja luotettava arvon säilyttäjä (kuluttaja). Väittänet että hintadeflaatiossa ensimmäinen toteutuu huonosti ja jälkimmäinen hyvin. Jos katsotaan kansantaloutta yhtenä toimijana niin lienet jokseenkin oikeassa.

Tässä ajattelussa mietityttää kuitenkin se, että hintaindeksit ovat aina komposiitti-indeksejä, joten niissä on dataa halki koko talouden eri toimialoilta. Jokainen yrittäjä kokee kuitenkin tilanteen, jossa sisäänostohinnoissa on jokatapauksessa paljon fluktuaatioita, joten yksittäisen kirjanpitäjän kannalta tasaisempi yleisinflaatio ei helpottaisi juurikaan hänen toimintaansa tuottajana.

...Kokonaan toinen juttu on sitten se, että inflaatio[n] on, ceteris paribus, parempi olla vähän positiivinen kuin vähän negatiivinen...

Tämä on puolitotuus, ja alaspäinjoustamattomien työvoimakustannusten takia tavallaan jopa järkevä ratkaisu nykymaailmassa. Kuitenkin jos katsoo historiaa taaksepäin, niin talouskasvu ei ole ollut hitaampaa aikakausina, jolloin kuluttajahintainflaatio on ollut matalaa (yksittäisten vuosien kohdalla kylläkin havainto on totta, koska rahan velositeetti laskee taantumien aikana). Jopa monetaristit kehuvat 1800-luvun lopun Yhdysvaltoja, jossa talous nousi kohisten samalla kun hinnat laskivat hienoisesti.

Deflaatio-kysymys on yllättävän monimutkainen myös, koska se vaikuttaa korkotasoihin. Itseäni arvelutti joskus etenkin se, että mikäli säästämisaste on korkea, niin onko mahdollista että korkotaso on hintadeflaation takia inflaatiopremiumin jälkeen negatiivinen, ja voiko tämä aiheuttaa sen, että lainamarkkinoille ei virtaa enää lisärahoitusta, koska säästäjät pitävät mieluummin rahansa käteisvarantoina, koska saavat siten paremman reaalituoton. Sinänsä loogisen kuuloista, mutta sisältää pari naurettavaa sirkulaarista virhettä... :)

pete kirjoitti...

Jari Hurri Taloussanomista on kirjoittanut pari deflaatioartikkelia:

- Deflaatio oli aiemmin yhtä tavallinen kuin inflaatio
- Deflaatio ajaisi asuntovelkaiset ahtaalle

Tiedemies kirjoitti...

Kuitenkin jos katsoo historiaa taaksepäin, niin talouskasvu ei ole ollut hitaampaa aikakausina, jolloin kuluttajahintainflaatio on ollut matalaa

Tuota noin. Merkittävää positiivista talouskasvua on maailmassa ollut pitkällä aikavälillä vasta parisataa vuotta. Tästä kovimman talouskasvun aika sijoittuu 1900-luvun keskivaiheille, jolloin deflaatiota ei pahemmin ollut.

Mutta siis: tuohon kirjanpitokysymykseen vastaisin oman näkemykseni. Eli yksittäinen tuottaja joutuu suodattamaan hintainformaatiosta signaaleja suhteellisesta niukkuudesta. Jos oman tuotteen hinta nousee, se voi olla merkki inflaatiosta tai suhteellisen kysynnän noususta. Jälkimmäisessä tapauksessa kannattaa investoida, edellisessä ei.

Deflaation ongelma on minusta se, mitä aiemmin olen sanonut, eli deflaatiossa rahan kysyntä suhteessa kaikkeen muuhun kasvaa. Deflaatiossa signaalien erottelu on vaikeampaa kuin inflaatiossa, koska nimelliskorko voi nousta kompensoimaan inflaatiota, mutta ei välttämättä deflaatiota.

induktio kirjoitti...

Itse olen pitkään ihmetellyt sitä, miksi ihmiset yhä jatkavat joukkovelkakirjoihin ja vast. korkoihin sijoittamista siitä huolimatta, että sijoituksen tuotto on juuri ja juuri inflaatiota korkeampi. Vielä kummallisempaa on, miksi suurin osa esim. suomalaisista pitää suurinta osaa rahoistaan pankkitileillä säästössä vaikka näiden tuotto on pitkällä tähtäimellä jopa todellista inflaatiota matalampi (varsinkin silloin kun se on määritelty muutoin kuin CPI:nä tai vast. virheellisenä indeksimittana).

Nimenomaan. Tämä on erittäin mielenkiintoinen kysymys. Fiat-rahajärjestelmä vaikuttaa mielestäni oleellisesti ihmisten käyttäytymiseen. Ei kai ole mikään ihme, jos länsimaissa säästämisaste painuu aina ja aina vain alemmas, kun inflaation takia "säästetystä" varoista menettää koko ajan osan. Inflaatio varmaankin nostaa ihmisten aikapreferenssiä sekä tekee elämästä lyhytjänteisempää ja enemmän nykytilanteeseen keskittyvää. Hoppe muistaakseni sivuaa aihetta kirjassa Democracy--The God That Failed.

Viime vuosina lyhyen koron rahastoissa ovat olleet tuotot maksimissaan muutama prosenttia. Kun ottaa huomioon (korkeahkon) 28% pääomaveron ja inflaation, sanoisin korkorahastoihin sijoittamisen olevan reaalisesti tappiollista! Säästötileilläkin on samat verot ja ehkä jopa huonommat korot, joten säästämisessä ei ole paljon järkeä. Pääomaverohan toimii vieläpä inflaation kanssa niin salakavalasti, että juotuu maksamaan inflaation nostattamasta nimellisarvosta veroa. Tällainen tilanne tosiaan kannustaa ihmisiä ottamaan mahdollisimman paljon lainaa--ei kai inflaatiosta mitenkään muuten edes pääse hyötymään?

Joukkovelkakirjoista puheen ollen itse vähän aikaa sitten älysin, että salkussani oli epähuomiossa rahaston kautta valtioiden velkakirjoja. Aiheesta on kirjoittanut mm. Frank Chodorov:

While the general run of rightists decorously deplored the increase in the public debt and urged the government to retrench a bit, Frank Chodorov boldly and logically exhorted his readers: "Don't Buy Bonds!" Since he was a real individualist and not a would-be member of a team of White House advisors, Frank's "alienation" from the government of the United States was total; hence, he was the only one of the host of ostensible believers in the free market economy in this country to call for the out- right repudiation of the public debt, and to see that such repudiation is infinitely more libertarian and infinitely less criminal than looting taxpayers to redeem that debt.

Tulin onneksi järkiini ja myin ne hetimiten pois. Valtioiden velkakirjoihin sijoittaminen on tosiaan libertaarista näkökulmasta hyvin epäeettistä, koska tällöin tieten tahtoen pönkittää julkista sektoria sekä tukee aggressiota veronmaksajia vastaan tulevaisuudessa, kun lainat pitäisi korkoineen maksaa takaisin. Valtio on eräänlainen rikollisjärjestö, jolla ei ole legitimiteettiä ottaa veronmaksajien nimissä lainaa ja verottaa heiltä korkomaksuja. Tämä kuulostaa aika raa'alta, mutta valtion velkakirjoihin sijoittajilla ei ole mitään oikeutta vaatia veronmaksajilta rahojen takaisinmaksua. Velat voitaisiin jossain määrin kyllä maksaa julkista omaisuutta myymällä pois, mutta kaikkeenhan tämä ei riitä, joten osa sijoittajista menettäkööt rahansa sitten. Julkinen velka on siinä mielessä irrelevantti ongelma, että se ei ole mikään legitiimi vaade veronmaksajia kohtaan.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Tiedemies:
Tämä käy vähän hengästyttäväksi, kun kommentteja on niin paljon, mutta...

...ja allekirjoittanut on yhteensä 7 kommenttivastausta perässä kolmessa postauksessa mikäli vastaisin kaikkiin :S.

... vaikka oma rahateorian tuntemukseni rajoittuu kansiksen aineopintoihin ja vähäiseen lehti- yms. sivistykseen

Minun rahateoriantuntemukseni perustuvat kansantaloustieteen syventäviin opintoihin, lähemmäs sadan tieteellisen artikkelin lukemiseen sekä itävaltalaisen taloustieteen kohdalla yli 30 kirjan lukemiseen. Tietysti näitä postauksia kirjoittaessa voisin väittää jossain määrin olevani ns. asiantuntija, mutten sinänsä halua asettaa tietotasoani mitenkään erityisen korkealle. Taloustieteellisissä asioissa pitkälle riittää ns. maalaisjärki ja tämän vuoksi monet taloustiedettä täysin lukemattomat pystyvät hyvin esittämään pointteja ja argumentteja joita en ole koskaan itse ajatellut. Tietysti ns. maallikoiden mukana pysyminen edellyttää mm. matematiikan ja alan sanaston käytön minimoimista, mikä on pääsyy siihen, etten lähde ratkomaan mitään partiaaliderivointeja sun muita, varsinkin kun matematiikka on juuri rahateoriassa kaikkein hyödyttömintä ja neoklassinen taloustiede on muutenkin tällä saralla kaikkein heikointa.

Kullan yms. kommoditeettirahojen kohdalla on se, että tarjonta = kaivostoiminta ja kysyntä on sekä reaalista että rahakysyntää. Tämä jo sinällään sotkee hintamekanismia.

Tämä on totta ja sinällään ihan hyvää kritiikkiä kultakannasta. Olisi joskus kiva nähdä jotain empiirisiä tutkimuksia siitä miten paljon kultakannan alla kultaa käytettiin rahan lisäksi esim. koruihin tai muihin käyttötarkoituksiin. Lopulta kannattaa myös muistaa, että korujen historiallinen päätarkoitus oli alun perin antaa eräänlainen taloudellinen hätävara, koska korut ovat siinä muodossa, että niistä on vaikea luopua suoraan mutta tarvittaessa niistä voi saada paljonkin rahaa. Tämä traditio on yhä voimissaan Yhdysvalloissa jossa naiselle annetun kihlasormuksen (vastaa suomessa vihkisormusta) on traditionaalisesti vastattava miehen kahden kuukauden palkkaa. Joka tapauksessa tähän kritiikkiin on tietääkseni vain kaksi hyvää vastausta: 1) kullan reaalinen kysyntä on suhteessa rahakysyntään kuitenkin niin pientä, että se on suunnilleen samaa suuruusluokkaa kuin tarjoilijoille/taksikuskeille annettavien tippien korruptiovaikutus (eli ts. varsin pieni) ja 2) vaikka kultakannassa on ongelmia se on kuitenkin I) taloussyklivapaa ja II) rahainflaatiovapaa mitkä ovat edelleen fiat-rahan lakkauttamisen kaksi painavinta argumenttia.

Lähden siitä, että keskuspankin tehtävä ei välttämättä ole "ei-libertaarinen", tai talousdemokraattinen, vaan se voidaan perustaa myös vapaaehtoisella konsensussopimuksella ja kilpailevat valuutat olla täysin sallittuja. Tämän näkemyksen ei tarvitse olla omani, mutta se todennäköisesti on libertaareille mieluisempi, joten käytetään sitä.

Ymmärrän kyllä erilaisten tällaisten mallien teoreettisen mahdollisuuden ja siten ns. optimaalisten teoreettisten ratkaisujen etsimisen mutta yksi keskeinen ongelma niissä on se, että keskuspankki ja fiat-raha ovat itsessään epävakaita rakennelmia jotka pysyvät pystyssä ainoastaan erilaisten pakotteiden kuten "legal tender" lakien ansiosta. Tietysti nyky-yhteiskunnassa missä paperiseen fiat-rahaan ollaan jo totuttu, tällaisen järjestelmän romahtamiseen saattaisi kulua jopa vuosia mutta joka tapauksessa se kaatuisi ennemmin tai myöhemmin (luultavasti ennemmin). En myöskään oikein näe sitä tapaa miten A, B, C, D, E, F etc. etc. pääsisivät konsensussopimukseen siitä, että Ö saa oikeuden painaa fiat-rahaa jota kaikki käyttävät vaikka Ö lupaisi jakaa kaikki fiat-rahasta koostuvat voitot. Kuten sanottu, keskeinen ongelma näissä skenaarioissa on se, että fiat-raha on paljon, paljo heikompi rakennelma kuin mitä yleisesti luullaan.

Jonkilaisessa anarkokapitalismissa fiat-raha voisi syntyä vaikka niin, että merkittävimmät suuret yritykset sitovat rahan omien tuotteidensa hintaan, vähän Big-mac-indeksin tapaan ja pankin mandaattina on tehdä kaikki mahdollinen tämän asiantilan mahdollistamiseksi. Tavallaan se ei ole "fiat" rahaa silloin, vaan rahan arvo on vain sidottu laajempaan kulutuskoriin.

Tämä on tavallaan taas yksi ääriesimerkki siitä Hayekiläisestä pulmasta täydellisen rahayksikön luomiseen. Jos pörssi on tuttu, niin tilannetta voi verrata kaikenlaisiin erikoisoptioihin, -warrantteihin jne. joista suurin osa ei koskaan päädy markkinoille. Syy tähän on siinä, että teoriassa äärimmäisen hienot optio/varranttimallit ovat hyödyttömiä markkinoiden silmissä. Vähän samasta syystä teoreettisesti äärimmäisen hienot rahajärjestelmät eivät koskaan päätyisi markkinoille koska ne ovat hyödyttömiä markkinoiden silmissä. Kuluttajat/Yrittäjät pitävät pientä deflaatiota ja kullan reaalista kysyntää paljon haitattomimpina, sekä hintojen teoreettista tasausta paljon vähemmän hyödyllisenä, mitä yleisesti luullaan.

En pysty ns. kaatamaan kaikkia fiat-raha malleja koska myönnän, että ne ovat teoriassa toimivia ratkaisuja jos mm. esim. ihmiset eivät huijaisi toisiaan jne. ja/tai jos talouden toimijat olisivat neoklassisen taloustieteen homo economicuksia. Kultakanta on yksinkertaisesti mielestäni siitä paras rahajärjestelmä koska se on erittäin toimiva ja vapaiden markkinoiden preferoima.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

pete:
Jari Hurri Taloussanomista on kirjoittanut pari deflaatioartikkelia:

Kiitos linkeistä. Perehdyn noihin artikkeleihin hieman myöhemmin. Päällisin puolin kuitenkin näyttää siltä, että deflaatiota kritisoidaan aivan turhaan niistä tavanomaisista syistä. Puheet deflaatiosta nousevat yleensä esiin kriisien aikana muutenkin. Joka tapauksessa, vastaan myös sähköpostiisi kunhan kerkeän.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

induktio:
Nimenomaan. Tämä on erittäin mielenkiintoinen kysymys. Fiat-rahajärjestelmä vaikuttaa mielestäni oleellisesti ihmisten käyttäytymiseen. Ei kai ole mikään ihme, jos länsimaissa säästämisaste painuu aina ja aina vain alemmas, kun inflaation takia "säästetystä" varoista menettää koko ajan osan. Inflaatio varmaankin nostaa ihmisten aikapreferenssiä sekä tekee elämästä lyhytjänteisempää ja enemmän nykytilanteeseen keskittyvää. Hoppe muistaakseni sivuaa aihetta kirjassa Democracy--The God That Failed.

Tästä asiasta on täällä keskustelut joskus aiemminkin mutten muista tarkkaan missä. Keskustelu meni kuitenkin jotenkin niin, että miten on mahdollista, että korot ovat pitkällä tähtäimellä olleet keskiarvoisesti matalammat 100 %:n kultakannan alla kuin mitä ne ovat nykyisen lähes kassavarantovelvoitteettoman fiat-rahan alla. Vastaus on, että 100 % kultakannan alla aikapreferenssi on laskeva joka pitkällä tähtäimellä antaa matalamman koron kun taas fiat-raha järjestelmässä aikapreferenssi on nouseva. Nämä kaksi kohtaavat jossain vaiheessa siitäkin huolimatta, että fiat-rahan alla yritetään teennäisesti laskea korkotasoa koska noussut aikapreferenssi lopulta nostaa korot korkeammaksi tästä huolimatta. Jos palaisimme takaisin kultakantaan huomenaamusta alkaen, korot nousisivat aluksi luultavasti taivaisiin (koska aikapreferenssi muuttuu hitaasti) mutta ehkä muutamassa sukupolvessa pääsisimme taas nauttimaan hyvin matalista koroista ja kivasta hintadeflaatiosta.

Tällainen tilanne tosiaan kannustaa ihmisiä ottamaan mahdollisimman paljon lainaa--ei kai inflaatiosta mitenkään muuten edes pääse hyötymään?

Totta, nykyjärjestelmässä on tavallaan vielä kolme erillistä mekanismia jotka kannustavat lainanottoon ja velkaantumiseen: 1) korot lasketaan luontaista matalammalle, 2) vuotuinen rahainflaatio on päälle 10 %:n luokkaa ja vuotuinen hintainflaatiokin 2 %:n luokkaa ja 3) monia veroja peritään ainoastaan niiltä jotka tekevät voittoa eli ts. veloissa oleminen kannattaa koska silloin ei tarvitse maksaa parhaimmillaan lainkaan veroja.

Tulin onneksi järkiini ja myin ne hetimiten pois. Valtioiden velkakirjoihin sijoittaminen on tosiaan libertaarista näkökulmasta hyvin epäeettistä, koska tällöin tieten tahtoen pönkittää julkista sektoria sekä tukee aggressiota veronmaksajia vastaan tulevaisuudessa, kun lainat pitäisi korkoineen maksaa takaisin. Valtio on eräänlainen rikollisjärjestö, jolla ei ole legitimiteettiä ottaa veronmaksajien nimissä lainaa ja verottaa heiltä korkomaksuja.

Olet varsin oikeassa. Itsellä on vielä jonkin verran rahaa velkakirjoissa (joku 10 % tjsp) mutta ne ovat kaikki yksityisten yritysten kirjoissa. Olen toki harkinnut myös näistä luopumista, mutten ole jaksanut nähdä sitä vaivaa. Tosin valtion velkakirjoissa on vielä sekin ongelma, ettei valtio ole läheskään niin varma takaisinmaksaja kuin yleisesti annetaan ymmärtää. Esim. viime talouskriisin aikana moni Etelä-Amerikan maa päätti yht'äkkiä omien velkojensa nollaamisen ja maksoivat takaisin 30-70 senttiä jokaista lainattua Euroa kohden. Vastaava voisi tapahtua myös mm. tämän päivän Yhdysvalloille kriisin syvetessä ja valtion entisestään velkaantuessa.

pete kirjoitti...

Eettinen sijoittaminen on mielenkiintoinen asia, jota en ole nähnyt liiaksi käsiteltävän missään, erityisesti jos haluaa välttää inflatorisen fiat-järjestelmän tukemista (joka siis kannustaa luonnonvarojen sekä koko sivilissaation kiihtyvää tuhoamista sen kaikissa muodoissa).

Tämä on laaja alue, mutta muutama pointti veryttelyksi:

Eli pankkijärjestelmää sekä pankkiperustaista velkavipua tulee välttää. Toisin sanoen minimimäärä varallisuutta pankkitilillä ja ei pankkiluottoja (luottokortit samassa kategoriassa).

Kuten jo yllä tuli mainittua, ei velkapapereita valtiolta.

Eettisiä sijoituskohteita ovat ainakin luonnonvarat (mm. niiden säilyttämiseksi). Varallisuuden säilyttämiseksi jalometallit on yksi vaihtoehto. Luonnollisesti kaikki 'ei-paperiset' kohteet ovat potentiaalisia kuten taide jne. erityisesti jos ne tukevat eläviä yhteisön jäseniä (esim. taiteilijoita) :-)

Mitä tulee sijoittamiseen yrityksiin eri muodoissa niin asia onkin monimutkaisempi. Olemassaolevan varallisuuden (rahavarannon) sijoittaminen ei periaatteessa ole tukemassa fiat-järjestelmää kuin välillisesti (sijoituskohteiden toimintapolitiikasta ja -periaatteista riippuen). Eli rahastopohjainen sijoittaminen, suorat sijoitukset, sekä yritysten velkapaperit ovat lähtökohtaisesti OK.

Jos tämän haluaisi viedä loogiseen päätepisteeseen niin tällöin tulisi siirtää oma henk.koht. (tai yrityksen) valuutttakanta pois fiat-valuutasta eli esim. kultapohjaiseksi ja käyttää fiat-valuutta tarpeen mukaan vähän kuin visaa ulkomailla. Periaatteessa tämä lienee mahdollista. Jos moni tekee näin, niin tarve fiat-pohjaisiin transaktioihin vähenee ja riippuvuus niistä samoin.

Kuten sanoin, laaja alue. Eli riittänee tällä erää.

PS. TS:n toimittaja on Jan Hurri - ei Jari Hurri kuten tuli typoiltua yllä. Yep - deflaatio on kirosana ellei ymmärrä rahataloutta syvemmin. Tosin nykyjärjestelmässä hintajoustot (erityisesti palkat) ei toimi alaspäin kovin hyvin mikä tekee realiteeteista vähintäänkin mielenkiintoisia. Makrokansis toimii vain ylöspäin kaikissa sen (kasvun) muodoissa ja oli sitten kyse kurssien laskusta tai muusta niiin limiitterit isketään päälle shorttauskieltoina tai muuten. Silti talouden lait toimii vaikkei niitä kukaan ymmärtäisikään :-)

Tiedemies kirjoitti...

Itse en näe deflaatiota sinänsä kirosanana, vaan kuten yleensäkin näen sen a) tarpeettomana taakkana niille, joilla on velkaa ja b) hintasignaalin sotkeutumisena.

Toki esittämäni Big Mac-raha oli vain teoreettinen esimerkki. Mutta konsensukseen voidaan päästä vaikka niin, että perustetaan yhdessä yritys Ö, joka toimii A:n, B:n ja C:n tuotteiden jälleenmyyjän tavoin ja vaihtaa tiettyä näiden tuotteista koottua kulutuskoria paperiin ja toisin päin. Kuten sanoin, tällainen mahdollisuus on lähinnä teoreettinen. Mutta se ei eroa kauheasti varhaisesta paperi- tms. rahasta, jossa "raha" oli sertifikaatti, jolla sai viljasiilosta saatavalle osuudelle. Kyse on siis tavallaan kommoditeettirahasta, mutta kommoditeetti ei ole yksi kuten kulta, vaan kori. Ja korostan, tämä on vain teoreettinen väline rahasta, joka matkisi (hinta)inflaatiosta ja deflaatiosta vapaata rahaa.

Näen tämän asian toisesta näkökulmasta niin, että täydellistä teoreettista rahaa ei ole olemassakaan, vaan aina on kyse trade-offista. Libertaarin käsityksen mukaan "vapaus", siis vapaus demokraattisesta kontrollista, on arvona tärkeä ja tottakai, kommoditeettirahalla on tämä ominaisuus.

Itse en niin negatiivisesti ja epäluottavaisesti suhtaudu kollektiivisiin instituutioihin. Esimerkiksi EKP on toistaiseksi pitänyt kohtuullisen hyvin pintansa. Suurin uhka toimivalle fiat-rahalle on lyhytnäköinen (=vaalikauden mittainen) populismi. Ylikansallinen koneisto (kuten EKP) voidaan helpommin rakentaa sellaiseksi että sitä on vaikeampi manipuloida. Tavallaan EKP on askel poispäin talousdemokratiasta ilman, että fiat-rahan hyvistä puolista täytyy luopua.

Sen verran minussa on libertaaria, että "legal tender"-lait, jotka kieltävät kilpailevien rahojen käytön, ovat minusta väärin, erityisesti solidit (sic!) kommoditeettirahat pitäisi ilman muuta sallia tavallisten rinnalle. Kukin ottakoon maksunsa sitten missä rahassa haluavatkin. Verotus ja muut ovatkin sitten kokonaan toisen keskustelun aihe, eikä niitä kannata tähän sotkea.

Tästä eettisyystarkastelusta, valtiolle lainaaminen ei eroa euroalueen kaltaisessa järjestlmässä mitenkään kenelle tahansa muulle lainaamisesta, poislukien nyt ehkä abstraktisti koko valtion olemassaolon vastustaminen. Jossain USA:ssa tilanne on toinen, koska liittovaltion lyhyet velkakirjat ovat keskeinen pelimerkki, jolla FED korkomarkkinoita manipuloi.

libertatisaequilibritas kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus taas. Näitä kirjoituksia koroista, inflaatiosta jne voisi sitten joskus tallentaa ja koota pdf-kirjaksi. ;)

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

libertatisaequilibritas:
Mielenkiintoinen postaus taas. Näitä kirjoituksia koroista, inflaatiosta jne voisi sitten joskus tallentaa ja koota pdf-kirjaksi. ;)

Itse asiassa ajattelin, että jos joskus pääsen tässä postaussarjassa loppuun saakka (toistaiseksi aiheesta on ainakin 19 postausta jäljellä) kirjoitan yhden postauksen jossa linkitän niihin kaikkiin jossain loogisessa järjestyksessä jolloin tietyt postaukset ikään kuin olisivat yhden kappaleen alla. Tosin tuota PDF-kirjaa en ajatellut. Kaippa sellaisenkin voisi tehdä, ei se ainakaan kovin vaikeaa ole...

Babbit kirjoitti...

"Korko on ikään kuin maksu toisten ihmisten ajasta."

Tuo on hyvä pointti. Se sisältää perustavaa laatua olevan ajatuksen siitä, että rahanlainaus onkin itse asiassa ajanlainausta, ajansiirtoa ja aikakauppaa, miten tuo nyt halutaankin nähdä.

Ottaessaan rahaa lainaksi, lainanottaja ostaakin aikaa. Lainanottajalle laina on kulutuksen aikaistamista ja antajalle kulutuksen lykkäämistä. Koron suuruus määrää sen, kumpi kuluttaa ensin. Kuten sanoit, korko on maksu ajasta, ajan hinta. Aika on siis edelleenkin rahaa.

Tiedemies kirjoitti...

Pahoittelen, että palaan asiaan näinkin pitkän ajan jälkeen.

Edellisessä kommentissa sanotaan:
Kuten sanoit, korko on maksu ajasta, ajan hinta. Aika on siis edelleenkin rahaa.
Olen tarkalleen tätä mieltä. Korko on nimenomaan maksu ajasta, jonka raha on jollakin toisella, so. ei ole omassa käytössä. Se on rahan vuokra.

Tästä syystä deflaatio aiheuttaa äärimmäistä tehottomuutta. Jos deflaatio on suurempi kuin se (reaali)korko, jolla X olisi valmis lainaamaan rahaa, se raha jää X:lle käteen ja X on tyytyväinen. Jos deflaatio on suurempi kuin se (reaali)korko, jonka Y olisi valmis maksamaan, ei Y suostu ottamaan lainaa.

Jos deflaatio on tämän pisteen alapuolella, X lainaa Y:lle ja Y hyötyy - ja niin hyötyy tietysti X, verrattuna siihen, ettei lainaisi ja deflaatio olisi alhainen. Jos deflaatio on taas korkea, X hyötyy hiukan enemmän, mutta Y:n kokema haitta on suurempi. Tämän voi osoittaa aika helposti.

hkk kirjoitti...

Miksei blogia ole päivitetty kuukauteen? Milloin uusia tekstejä tulee?

Tiedemies kirjoitti...

Muuten: Tänään on sitten tullut ... tadaa ... nollakorko Jenkkiläänkin. Eli nyt FED antaa paperia lainaksi ilman korkoa. Jipii....

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Toivottavasti kommentoijat eivät pahastu, etten ainakaan toistaiseksi enää vastaa tämän ketjun kommentteihin. Tässä ketjussa on nyt kuitenkin vähintään 9:n vastaamatonta kommenttia ja blogikirjoitusten määrä on (valitettavasti) ollut muutenkin pieni (kuten jo huomautettiin). Saatan myöhemmin (2 kuukauden sisällä) palata takaisin tähän postaukseen mutta se on epätodennäköistä.