eroakirkosta.fi

lauantai 15. marraskuuta 2008

Kirja-arvostelu: Nickel and Dimed

Jos joku on ihmetellyt miksi tämänhetkisten kirja-arvostelujeni yleisarvosanan keskiarvo on peräti 85,1 %, johtuu tämä siitä, että yleensä saan päättää itse minkä kirjan luen. Teen tietysti parhaani hyvän kirjan valitsemiseksi ja jos valittu kirja tästä huolimatta osoittautuu liian huonoksi, se jää yleensä vähintäänkin pitkälle lukutauolle. Kappale Barbara Ehrenreichin pokkarista Nickel and Dimed pakotettiin lukulistalleni yhden projektin vuoksi joten päätin saman tien lukea koko kirjan. Yleensä vasemmistolaisten kirjoja lukiessani, luen joko jotain anarkisteilta (kuten Noam Chomskyltä) tai vaihtoehtoisesti jotain sosiaaliliberaaleilta (kuten John Rawlsilta). Ehrenreich ei valitettavasti ole kumpaakaan vaan sijoittuu poliittisella kartalla suomalaisen Vasemmistoliiton riveihin. Toisin sanoen, hänen politiikkansa on kävelevä katastrofi muutamalla poikkeuksella. Parhaiten Nickel and Dimed toimiikin ikkunana New York Timesin toimittajan ja entisen englanninkielen professorin kummalliseen ajatusmaailmaan.

Teoksena Nickel and Dimed on eräänlainen sosiologinen kvalitatiivinen analyysi siitä miten köyhät Yhdysvalloissa elävät. Missään vaiheessa kirjassa ei esiinny minkään sortin teoriaa - tavallisesti tämä olisi huono asia mutta koska teoria olisi joka tapauksessa väärä, ehkä näin on tällä kertaa parempi. Muihin hyviin puoliin kuuluu kristittyjen tekopyhyyden osoittaminen, huumeiden vastaisen sodan kritisointi, ankarien rangaistusten kritisointi sekä demokratian kritiikki. Laihasta taloustieteellisestä ymmärryksestä huolimatta, Ehrenreich ymmärtää suht. hyvin asuntoveron sekä neoklassisen taloustieteen ongelmat. Kirjan analyysiosassa hän myös osittain ymmärtää taloussyklien taloudellisen vaikutuksen mutta tekee siitä väärät johtopäätökset.

Usein sosialistien ideoita lukiessa iskee jonkin sortin ärsytys, Nickel and Dimed aiheuttaa lähinnä huvittuneisuutta. Sivu toisensa jälkeen kirjasta nousee esiin kaiken näköisiä hassutuksia. Ehrenreich esimerkiksi viittaa Marxiin, Leniniin ja Maoon, hän näkee firmojen pikkupomot pienipalkkaisina luokkavihollisina ja muutenkin marxilaista luokka-analyysiä löytyy sieltä sun täältä. Hauskinta on kuitenkin Ehrenreich hajanaiset ja ristiriitaiset ajatukset rikkaista ja köyhistä. Paikoin hän väittää rikkaiden ja köyhien olevan yhtä älykkäitä ja hyvin koulutettuja. Hän mm. sanoo varakkaiden ainoastaan esittävän sivistyneitä ostelemalla ja asettelemalla kirjoja ympäri taloaan vaikka varakkaat todellisuudessa istuvat kaiket päivät telkkaria katsellen. Vastaavasti hänestä köyhät eivät ole kovin usein kiinnostuneita kirjallisuudesta vaan heidän ainoat huvinsa ovat tupakka, viina, telkku ja kirkko. Kuulemma myös kouluttamaton työvoima on myytti, sillä jokainen työ vaatii jonkin sortin koulutuksen. Ehrenreichiltä tuntuu menevän ohi täysin se, ettei viikon työorientointi siivoojan tehtäviin täysin vastaa kymmenen vuoden koulutuksen saanutta aivokirurgia. Ehrenreichiä ärsyttävää myös se, että köyhät usein pitävät työstään, heidän mielestään tämä työ on tärkeää ja heidän kiinnostuksensa organisoitua ammattiyhdistykseksi on erittäin pieni. Ratkaisuksi köyhien ongelmaan hän pitää sitä, että varakkaat lopettaisivat ravintoloissa käynnin, kotiavun palkkaamisen ja marketeissa shoppailun - logiikka ilmeisesti on, että tämä lakkauttaisi köyhien nykyiset työt jolloin köyhät siirtyisivät maagisesti jakamaan parempipalkkaisia hommia. Viimeisessä lauseessa Ehrenreich povaa tulevaa proletaarien vallankumousta jonka jälkeen asiat ovat kaikkien kannalta paremmin.

Tähän asti en ole vielä maininnut ainuttakaan Nickel and Dimedin huonoa puolta, sillä niitä piisaa. Ensinäkin kaikesta pienten tulojen valituksesta huolimatta, kirjassa ei käydä lainkaan läpi sitä tosiasiaa, että köyhät kärsivät muita enemmän mm. tuloverosta, bensaverosta, myyntiverosta (lähes sama kuin ALV), alkoholiverosta ja tupakkaverosta. Minneapolisissa ollessaan Ehrenreich ei kyennyt löytämään edullista asuntoa ja syytti asiasta puutteellisia julkisia investointeja. Itse löin vetoa, että syyllinen löytyisi Minneapolisin tiukasta kaavoituspolitiikasta (zoning), tarkistin asian, ja niinhän se oli. Myös liian kallista terveydenhuolto syytetään julkisten investointien puutteesta, siitä huolimatta että Yhdysvaltain terveydenhuollosta jo 70 % kustannetaan verovaroin ja hoito on ainoastaan kallistunut vuosi vuodelta näistä muutoksista huolimatta. Yksi Ehrenreichin ideoista on myös minimipalkan (vuonna 2000) lähes kolminkertaistaminen 14 dollariin tunnilta joka hänen mukaansa lisäisi työttömyyttä ainoastaan vähän. Ihan oman lukunsa muodostaa Barbara Ehrenreichin tunarointi. Ensinäkin hän, yksinasuvana, lämpimänä turistivuodenaikana, vaatii jokaisessa kaupungissa itselleen asunnon joka löytyy aina puolen tunnin ajomatkan päässä vaikka kaikkein loogisinta olisi asua autossa. Köyhille (erityisesti naisille) tarkoitetut suoja-asunnot eivät myöskään kelpaa. Toiseksi hän ei hyväksy ylennyksiä eikä suostu käyttämään hänen luontaisia etujaan (kuten hyvää englanninkielen taitoa). Kolmanneksi hän antaa periksi juuri sillä hetkellä kun hän olisi saamassa elämänsä alkuun uudella paikkakunnalla. Usein tämä tapahtuu vielä työvuoron keskenjättämisellä tai vastaavilla raukkamaisilla eleillä. Lopuksi vielä tuntuu siltä, ettei kirjailija ymmärrä kehumaansa pohjoismaisen hyvinvointivaltion ongelmia (mm. lähes nolla syntyvyys, vanhentuva väestö, pienet keskivertotulot ja köyhien tulot ovat samaa luokkaa kuin Yhdysvalloissa sillä erolla etteivät he edes saa tehdä töitä), eikä ole oikein sisäistänyt sitä miten paljon rikkaampia kaikkein huono-osaisimmat ovat tämän päivän Yhdysvalloissa verrattuna esimerkiksi ihmisten varallisuuteen 50, 100, tai 200 vuotta sitten. Kaiken kaikkiaan kirja on sen verran aliarvoinen suoritus, etten oikein tiedä minkä arvonsana sille antaisin mutta kokeillaan: Yleisarvosana 40 %. 230 sivua.

4 kommenttia:

Pinnamies kirjoitti...

Hyvistä kirjoituksistasi tämä oli aliarvoisin. Kun ikää tulee lisää näet maailman erilailla

Babbit kirjoitti...

Pinnamies: "Kun ikää tulee lisää näet maailman erilailla"

Tämähän on mielenkiintoinen näkemys. Mikäli käsitin oikein, niin mielestäsi ihminen vasemmistolaistuu vanhetessaan.

Johtaako siis kehon ja aivojen rapautuminen vääjämättä sosialismiin? Ehtiikö vanhuuteen kuoleva ihminen täydellistyä kommunistisella näkökulmalla?

Missä iässä näkökulman vaihtuminen pitäisi alkaa näkyä?

Maailmassa on ja on ollut lukuinen joukko sosialismia vastustavia vanhoja ihmisiä. He näkevät maailman samoin kuin Lasse. Mikä mahtaa olla heidän salaisuutensa? Miten he ovat voineet vastustaa ikääntymisen aiheuttamaa kehitystä?

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Pinnamies:
Hyvistä kirjoituksistasi tämä oli aliarvoisin.

En oikein täysin ymmärrä tätä kommenttia. Lauseen alussa viittaat kirjoitusten olevan hyviä, lauseen lopussa viittaat monien niistä olevan kuitenkin aliarvoisia, joiden joukosta tämä kyseinen kirjoitus oli kaikkein aliarvoisin. Olisi mielestäni jotenkin loogisempaa jos olisit kommentoinut blogin kirjoitusten olevan keskivertoisia ja kyseisen kirjoituksen olevan huono.

Tosin tietysti halusit käyttää sanaa aliarvoinen koska itse käytin sitä omassa tekstissäni. Tässä tapauksessa -sin oli vähän huono päätevalinta.

Joka tapauksessa, se että mainitsin kirjan olevan "aliarvoinen suoritus" on enemmänkin verrannollinen käsite suhteessa muihin arvostelemiini kirjoihin kuin "aliarvoinen suoritus" sen absoluuttisessa mielessä. Yliopistossa ollessani olen kyllä lukenut ainakin kymmenittäin, ellen jopa sadoittain, huonompia kirjoja kuin teos jonka arvostelin. 40 % arvosana vastaa asteikollani (kuten ensimmäisessä kirja-arvostelussa perustelin) kutakuinkin kahta tähteä.

Kun ikää tulee lisää näet maailman erilailla

Niin, tämä on se vakio kommentti jonka voi heittää kelle tahansa alle 35-vuotiaalle. Yleensä kommentti lähtee sellaisilta tahoilta jotka eivät yksinkertaisesti keksi mitään vasta-argumentteja. On paljon helpompaa asettaa vastapuoli ignore-kategoriaan kuin läpikäydä tämän argumentit.

Muistuttaisin myös, että ihmisen mielipiteet eivät paljoa muutu 25-ikävuoden jälkeen. Juuri tästä syystä peruskoulu tarjotaan lapsille ja yliopisto nuorille aikuisille. Ja juuri tästä syystä evl. kirkko ja muut uskonnolliset laitokset pörräävät lasten ja nuorten parissa minkä kerkeävät. Kaikista paras indoktrinointi-ikä on tätä ennen. Ei ole olemassa mitään varsinaista loogista selitystä yksilön kannalta miksi koulutus tulisi käydä juuri elämän alussa eikä esim. vasta vähän vanhempana.

Babbitin retorisiin kysymyksiin/kommentteihin, ei minulla ole mitään lisättävää...

Miltton Friidman kirjoitti...

Luin saman kirjan!

"Kova työ kannattaa" - Miksi vasemmisto tarrautuu sanontoihin ja yleisiin hokemiin?