Tuotantorakenne ja taloussyklit

Kaikki tuotanto voidaan jakaa teollisuustuotteisiin ja kulutustuotteisiin, joista edellä mainitut tähtäävät lopulta kulutukseen. Kapitalismissa pääoma (eli kapitaali) kasaantuu joka mahdollistaa pitkän tuotantorakenteen. Syy miksi afrikkalaiset ovat köyhiä ja länsimaalaiset rikkaita johtuu siitä, että afrikkalaisten tuotantorakenne on lyhyt ja länsimaalaisten tuotantorakenne on pitkä. Esimerkki lyhyestä tuotantorakenteesta: 1) viljelijä viljelee viljan, 2) mylläri tekee viljasta jauhoa, 3) leipuri leipoo jauhoista leivän ja 4) kuluttaja ostaa leivän. Tuotantorakennetta voidaan kuitenkin pidentää. Tämä pidennys tapahtuu säästöjen avulla, jolloin kuluttaja jättää osan leivästä ostamatta, jonka seurauksena leipuri leipoo vähemmän leipää ja mylläri tekee viljasta vähemmän jauhoja. Säästöt tapahtuvat pääsääntöisesti tuotantorakenteen lopussa, sillä tuotantorakenteen alussa teollisuustuotteet ovat helpommin muokattavissa (koska viljaa voidaan muuttaa jauhoiksi, muttei jauhoa takaisin viljaksi). Säästöjen jälkeen pidennetty tuotantorakenne voisi näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta: 1) kaivosyhtiö louhii malmia, 2) autotehdas tekee malmista traktorin, 3) viljelijä viljelee viljan traktorilla, 4) mylläri tekee viljasta jauhoa, 5) leipuri leipoo jauhoista leivän ja 6) kuluttaja ostaa leivän.



Vaikka säästöt eivät sinänsä muodosta mitään yhteenliittymää (aggregate), olen lyönyt ne yhteen yhden väärinkäsityksen välttämiseksi: yhden tuotantovaiheen säästöt siirtyvät melko satunnaisesti toiseen tuotantovaiheeseen, esimerkiksi neljännen tuotantovaiheen säästöistä ei automaattisesti tule toisen tuotantovaiheen pääomaa jne.. Alla olevassa kuvassa tuotantorakenteet on sijoitettu päällekkäin, jolloin myöhempien tuotantovaiheiden kapeneminen, aikaisempien tuotantovaiheiden leveneminen ja tuotantorakenteen piteneminen tulevat paremmin esille:



Markkinataloudessa virheelliset sijoitukset ovat arkipäiväinen ilmiö. Onneksi markkinatalousmekanismi palkitsee menestyksekkäät sijoittajat ja rankaisee huonoja sijoittajia jolloin huonot sijoittajat katoavat pian markkinoilta. Silloin kun tämä mekanismi on syösty raiteiltaan aiemmin menestyksekkäät sijoittajat tekevät massiivisia virheellisiä kuplasijoituksia. Massiiviset virhesijoitukset ovat mahdollisia, koska (itävaltalainen) inflaatio on alentanut korkoja, joka on tilapäisesti tehnyt aiemmin kannattamattomat sijoitukset kannattaviksi.



Kun nämä tuotantorakenteet asetetaan päällekkäin, huomaamme, että aikaisemmat tuotantovaiheet ovat leventyneet ja tuotantorakenne on pidentynyt, ilman myöhempien tuotantovaiheiden kapenemista (kuvassa käytettään 35:n prosenttiyksikön inflaatiota, joka vastaa kolme ja puoli vuotta jatkunutta 10:n prosenttiyksikön inflaatiota):



Kuten arvata saattaa, (itävaltalaisella) inflaatiolla luotu talouskasvu ei ole kestävä, vaan ennemmin tai myöhemmin seurauksena on luottopaon uhka, jolloin pankit joutuvat nostamaan korkojaan. Tämä johtaa aluksi luottopuristukseen (credit crunch) ja myöhemmin (itävaltalaiseen) deflaatioon, jonka aikana virheelliset sijoitukset likvidoidaan.



Alla olevasta kuvasta näkyy, miten (itävaltalainen) deflaatio on lyhentänyt ja kaventanut tuotantorakennetta. Tuotantorakenteen lyheneminen ja kaventuminen aiheuttaa myös massatyöttömyyttä. Onneksi alemmat tuotantovaiheet koostuvat usein raaka-aineista, jotka voidaan siirtää muuhun tuotantoon. Valitettavasti alempiin tuotantovaiheisiin kuuluu yleensä myös tehtaita ja kiinteistöjä, jotka soveltuvat usein huonosti muuhun kuin niiden alkuperäiseen tarkoitukseen.