eroakirkosta.fi

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Talousdemokratia ja hyperinflaatio (nollakoroista osa 1/2)

Viime Yhdysvaltain presidentinesivaalien alla John McCain sanoi "olen iloinen kun he [keskuspankki] leikkaavat korkojaan, toivoisin koron olevan 0 %". McCainin toteamus herätti allekirjoittaneessa lähes hysteeristä naurua sekä kommentin järjettömyyden vuoksi, että kauhusta, sillä mitä jos keskuspankki laskeekin ohjauskorkonsa 0 %. Tällä hetkellä pelko näyttää jo toteutuneen, sillä Fed:in ohjauskorko laski 1 %:sta peräti 0-0.25 %:n väliselle alueelle (tarkempaa ohjauskorkoa ei ole virallisesti määritelty). McCain ei valitettavasti ole yksin vaan hänen 0 % korko on yksi koko talousdemokraattisen aatteen määränpäistä.

Käytännössä katsoen 0 % korolla on kaksi erilaista vaikutusta: se aiheuttaa joko massiivista inflaatiota tai vaihtoehtoisesti luottojonoja. Käsittelen inflaatiota tässä kirjoituksessa ja tarkoitukseni on osoittaa, ettei sillä ole mitään merkitystä miten raha lasketaan markkinoille sillä sen vaikutus näkyy lopulta aina hinnoissa. Raha voidaan laskea markkinoille kolmella tavalla: 1) lainoina yksityishenkilöille/yrityksille, 2) lahjoituksina yksityishenkilöille/yrityksille ja 3) julkisen (eli valtiollisen) kulutuksen kautta (julkisia lainoja ei tässä tapauksessa oteta huomioon koska talousdemokratian yksi päämääristä on julkisen velan eli lainanoton lakkauttaminen).

Yksityishenkilöille tai yrityksille annettavat lainat päätyvät yleensä sijoituksiin kuten asuntojen, ajoneuvojen, koneiden tai tehtaiden ostoihin tai laajennuksiin. Vaihtoehtoisesti rahat voivat päätyä suoraan tuotteiden tai raaka-aineiden kulutukseen. Kummassakin tapauksessa rahan määrä lisääntyy suhteessa teollistuotteiden ja kulutustuotteiden määrään josta hintojen nousu eli hintainflaatio (neoklassinen inflaatio) on välttämätön seuraus. Jos rahat puolestaan annetaan yksityishenkilöille tai yrityksille, ne voivat joko sijoittaa summan teollistuotteisiin, kulutustuotteisiin tai vaihtoehtoisesti tallettaa rahat pankkiin. Mikäli rahat päätyvät teollis- tai kulutustuotteisiin hinnat nousevat yllämainitun skenaarion mukaisesti, mikäli rahat päätyvät pankkeihin, pankkien yksityinen lainatoiminta (vaikkakin valtion tukemalla 0 % korolla) päätyvät takaisin teollis- ja kulutustuotteisiin joko pankin tai rahan lainanneen yksityishenkilön tai yrityksen toimesta. Inflaatio ja taloussyklit ovat 0 % rahan väistämättömiä seurauksia.

Kolmas vaihtoehto, eli julkinen kulutus, on hieman monimutkaisempi sillä se ei kahden yllämainitun skenaarion mukaisesti aiheuta suoria taloussyklejä siitä huolimatta, että valtiollisia sijoituksia (tai "sijoituksia") voidaan määritelmällisesti pitää virhesijoituksina. Tämä siksi, koska valtio ei yleensä salli projekteidensa (kuten huumeiden vastaisen sodan, julkisen koulutuksen, tieverkoston, valtiollisten yritysten jne.) päätymistä konkurssiin vaikka ne tekisivät suurta tappiota vuodesta toiseen. Sen sijaan valtio kaataa näihin projekteihin sekä verotuloja että keskuspankin luomaa rahaa siihen pisteeseen asti kunnes miltei koko julkinen sektori romahtaa (kuten kävi esim. Neuvostoliitossa). Tästä huolimatta julkisiin projekteihin kaadettu fiat-raha ei estä inflaation taikka taloussyklien muodostumisen kahdesta syystä. Ensinäkin valtio maksaa palkkaa työntekijöille (ja joskus yrityksille) jotka voivat ostaa sillä teollistuotteita, kulutustuotteita tai pistää rahat takaisin pankkiin - jokainen vaihtoehto johtaa inflaatioon. Toiseksi valtio käyttää teollis- ja kulutustuotteita mm. teiden rakentamiseen ja koulukirjojen ostoon, mitkä lopulta päätyvät rahainflaation muodossa hintoihin.

Tietysti voidaan argumentoida, ettei talousdemokratian alla yksityistä pankkitoimintaa sallittaisi lainkaan (kuten joissain talousdemokraattisissa malleissa esitetään). Valitettavasti kritiikki menee metsään, sillä yksityisellä pankkitoiminnalla ei juuri ole merkitystä. Koron lähestyessä 0 % tuntumaa, rahan talletus pankkeihin on lähes hyödytöntä - sitä paitsi miksi kukaan tallettaisi rahojaan pankkiin tai lainaisi niitä eteenpäin kun valtiolta saa lainaksi ilmasta rahaa loputtomissa määrissä? Mikäli korko pysyisi 0 % tuntumassa riittävän kauan, eikä valtio rajoittaisi rahan lahjoittamista/lainaamista lainkaan, seurauksena olisi vääjäämättä hyperinflaatio ja rahatalouden romahtaminen vaihtotaloudeksi.

20 kommenttia:

Aragon kirjoitti...

... [ei] ole mitään merkitystä miten raha lasketaan markkinoille sillä sen vaikutus näkyy lopulta aina hinnoissa.

Tuo lausahdus toi mieleen se, että joskus aiemmin tässä blogissa oli kädenvääntöä siitä, onko nykyjärjestelmä parempi kuin se, että valtio rahottaisi projektinsa suoraan rahat itse painamalla ("Greenbackit"). Tämä on lähes olemattomalle huomiolle itävaltalaisissa piireissä jäänyt aihe. Teoksessaan "Mystery of Banking" Murray N. Rothbard kuitenkin ottaa tähän kysymykseen hyvin östermanilaisen lähestymistavan (pahoittelut lainauksen pituudesta):

In this method of monetizing the debt (creating new money to pay for new debt), the Treasury sells, say, $100 billion of new bonds to the banks, who create $100 billion of new demand deposits to pay for the new bonds. As in the second method above, the money supply has increased by $100 billion— the extent of the deficit—to finance the shortfall. But, as in the first method, the taxpayers will now be forced over the years to pay an additional $100 billion to the banks plus a hefty amount of interest. Thus, this third, modern method of financing the deficit combines the worst features of the other two: it is inflationary, and it imposes future heavy burdens on the taxpayers.

Note the web of special privilege that is being accorded to the nation’s banks. First, they are allowed to create money out of thin air which they then graciously lend to the federal government by buying its bonds. But then, second, the taxpayers are forced in ensuing years to pay the banks back with interest for buying government bonds with their newly created money.
("Mystery of Banking , s. 172 [parin megatavun pdf-linkki])

Itse ajattelin vähän uppoutua aiheeseen ja joululomilla lukea Gary Northin kirjoittaman C.H. Douglasia käsittelevän teoksen, ja olen vähän selvitellyt onko Louis Spadaron vuodelta 1955 oleva julkaisematon sosiaaliluototus- väitöskirja jossain saatavavilla (todella kortin alla kuulemma).

Mikko Sandt kirjoitti...

Inflaatio ja taloussyklit ovat 0 % rahan väistämättömiä seurauksia.

Taantumassa asiat eivät ole noin yksinkertaisia. Esimerkiksi Japanissa on nollakoroista huolimatta vallinnut deflaatio. Voidaan tietenkin arvella, että deflaatioaste olisi ilman nollakorkoja ollut korkeampi.

Inflaatiota (jolta voidaan länsimaissa suojautua kohtuullisin kustannuksin) enemmän olisin huolissani siitä, että nollakoroilla pyritään pitämään epäkelvolliset yhtiöt pystyssä, mikä heijastuu tuottavuuden kasvuun negatiivisessa mielessä ehkä jopa vuosikymmenien ajan.

Babbit kirjoitti...

Mikko: Esimerkiksi Japanissa on nollakoroista huolimatta vallinnut deflaatio. Voidaan tietenkin arvella, että deflaatioaste olisi ilman nollakorkoja ollut korkeampi.

Japanin deflaatiota ollaan selitetty tuottavuuden paranemisella, korkealla säästämisasteella ja halpatuonnin lisääntymisellä.

BOJ ei edelleenkään aio nostaa ohjauskorkoaan ja vaarantaa sillä talouskasvua. Toukokuun vuotuinen inflaatiovauhti oli 1,5 %. Se oli korkein 15 vuoteen.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Aragon:
Tuo lausahdus toi mieleen se, että joskus aiemmin tässä blogissa oli kädenvääntöä siitä, onko nykyjärjestelmä parempi kuin se, että valtio rahottaisi projektinsa suoraan rahat itse painamalla ("Greenbackit"). Tämä on lähes olemattomalle huomiolle itävaltalaisissa piireissä jäänyt aihe. Teoksessaan "Mystery of Banking" Murray N. Rothbard kuitenkin ottaa tähän kysymykseen hyvin östermanilaisen lähestymistavan (pahoittelut lainauksen pituudesta):

Itse en ole lukenut Mystery of Bankingiä mutta olen sanonut monesti, että nykyjärjestelmään verrattuna lähes mikä tahansa järjestelmä on parempi. Mukaan lukien sellainen jossa valtio painaa itse rahat lainan sijaan. Perustelen kantaani mm. sillä että järjestelmä on läpinäkyvämpi. Tästä huolimatta olen toki sanonut, että tällainen järjestelmä pätee lähes yksinomaan totalitaarisissa valtioissa. Tämä ei tosin ole totalitarismin syy vaan yksi sen seuraus. Yksinkertaisesti yksityiset pankit ovat niin voimakkaita, että saavat inflaatioedun valtiolta lainaksi kauan ennen keskuspankin perustamista ja tämä etu näillä pankeilla myös visusti pysyy.

Näen (tai näin) talousdemokratian varsin myönteisessä mielessä koska heidän analyysi on monelta osin oikeaa ja ihan asiallista. Valitettavasti talousdemokraateilla on myös jonkin sortin patologinen ongelma kultakannan kanssa jota he pitävät miltei huonoimpana mahdollisena rahoitusmallina. Myöhemmin olen huomannut että liikkeessä on kautta linjan paljon money crankismiä, antisemitismiä, salaliittohypoteesien viljelyä ja muuta kyseenalaista joiden kanssa harvemmilla on halua (saati varaa) assosioitua. Tämä saattaakin olla, talousdemokratian heikko kehys mukaan lukien, liikkeen kaikkein raskain riippakivi.

Itse ajattelin vähän uppoutua aiheeseen ja joululomilla lukea Gary Northin kirjoittaman C.H. Douglasia käsittelevän teoksen, ja olen vähän selvitellyt onko Louis Spadaron vuodelta 1955 oleva julkaisematon sosiaaliluototus- väitöskirja jossain saatavavilla (todella kortin alla kuulemma).

Itsellä on vielä melko kasa Östermanin kirjoja lukulistassa. Ajattelin perehtyä niihin kunhan suinkin kerkiän. Mitään mullistavaa en oleta löytäväni, mutta saanpahan ainakin lisää kommentoitavaa ja voin jatkossa perustella, että oikeasti ymmärrän rakennelman kun olen lukenut ne kaikkein merkittävimmät kirjat :).

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Mikko Sandt:
Taantumassa asiat eivät ole noin yksinkertaisia. Esimerkiksi Japanissa on nollakoroista huolimatta vallinnut deflaatio. Voidaan tietenkin arvella, että deflaatioaste olisi ilman nollakorkoja ollut korkeampi.

En puhunut taantumasta lainkaan vaan ainoastaan siitä millainen merkitys nollakoroilla on teoreettisesti pitkällä tähtäimellä (tosin myönnettäköön että McCain viittaukseni alussa saattoi antaa ymmärtää toisin). Tietysti jos mitä tahansa rahayksikköä on inflatoitu (itävaltalainen inflaatio) ensin tarpeeksi paperirahalla jonkin sortin deflaatio (ei välttämättä itävaltalainen deflaatio, mutta neoklassinen deflaatio) on väistämätöntä koska hinnat ovat nousseet korkeille juuri massiivisten virhesijoitusten ansiosta.

Inflaatiota (jolta voidaan länsimaissa suojautua kohtuullisin kustannuksin) enemmän olisin huolissani siitä, että nollakoroilla pyritään pitämään epäkelvolliset yhtiöt pystyssä, mikä heijastuu tuottavuuden kasvuun negatiivisessa mielessä ehkä jopa vuosikymmenien ajan.

Toki tämä on huolestuttava asia, mutta tavallaan kyse on samasta asiasta. Nollakoroilla saadaan aikaan sekä Zombitalous että valtaisa inflaatio. Zombitaloudella on vaan tapana seurata edeltä, inflaatio tulee perässä. On lopulta vaikeampi sanoa kumpi on haitallisempi. Zombitalous koskettaa onneksi lähinnä suuryrityksiä mutta Zombiyritysten imu tietysti tarkoittaa rahan kokoon kuivumista pieniltä ja keskisuurilta yrityksiltä. Inflaatio vastaavasti on tulonsiirto köyhiltä rikkaille ja aiheuttaa - varsinkin hyperinflaation muodossa - resurssien massiivista virheallokaatiota.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Babbit:
Japanin deflaatiota ollaan selitetty tuottavuuden paranemisella, korkealla säästämisasteella ja halpatuonnin lisääntymisellä.

Tämä tietysti selittää osan deflaatiosta. Se mitä Mikko kuitenkin tarkoitti, oli lähinnä kuplan puhkeamisen yhteydessä koettu deflaatio. Tämä on ihan luonnollinen ilmiö kuplan puhkeamisen jälkeen. Yleensä keskuspankit pystyvät ehkäisemään hintadeflaatiosta (neoklassinen deflaatio) suuremman osan painamalla rahaa mutta kun kupla on riittävän suuri (kuten nyt Yhdysvalloissa) lähes mikään rahamäärä ei riitä pysäyttämään hintadeflaatiota - ja hyvä niin, hintadeflaatio on erittäin tärkeää kuplan normalisoitumisen kannalta, jolloin tuottava työnteko voi taas jatkua.

BOJ ei edelleenkään aio nostaa ohjauskorkoaan ja vaarantaa sillä talouskasvua. Toukokuun vuotuinen inflaatiovauhti oli 1,5 %. Se oli korkein 15 vuoteen.

Hmm... mutta eikös tämä juuri todista Mikon pointin oikeaksi eikä päinvastoin?

Aragon kirjoitti...

[T]alousdemokratian... analyysi on monelta osin oikeaa ja ihan asiallista.

Joka aatteella on omat enemmän ja vähemmän asialliset analysoijansa, mutta itse olen alkanut epäillä vähitellen epäillä, että onko talousdemokratia-ajatus onnistunut fundamentaalilla tasolla analysoimaan oikein mitään, paitsi sen, että nykyinen velkaan pohjautuva järjestelmä on jotenkin epäkestävällä pohjalla. Muuten aate tuntuu olevan quasikeynesiläistä ”painokoneilla kaikki rikkaiksi”- löpinää.

Jopa sosiaaliluotottajien käsitys hintainflaation alkuperästäkin on hyvin ”crankistinen” (eli ainoastaan yksityispankkien luoma raha nostaisi hintoja). Lähes kaikki kansantaloustietelijät myöntävät että kvantitatiivinen rahateoria (MV=PQ) on ainakin perusrakenteeltaan oikea. Tästä on johdettu Milton Friedmanin k-sääntö: Rahan määrää tulisi kasvattaa tuotannon kasvun verran, jotta hintainflaatio olisi nolla.

Tyypillinen lainaus Östermanilta: "[V]altio voisi maksaa pois velkansa ja jopa teoriassa kokonaan lopettaa kansalaisten verotuksen luomalla laillista velatonta rahaa omin avuin ilman hintainflaatiota”...eli ”Monetary Crankien” k-sääntö: Kun rahan määrää kasvattaa niin tuotanto kasvaa rahan määrän kasvun verran, joten hintainflaatio on nolla.

[J]atkossa... oikeasti ymmärrän rakennelman kun olen lukenut ne kaikkein merkittävimmät kirjat

Itsekin kannatan ehdottomasti sitä, että talousdemokratian kritiikissä keskitytään kanonisiin teoksiin (ja periaatteisiin, kuten A+B theoreemaan) sensijaan että hyökkäisi aatteen apostoleihin (joista tosin Österman tuntuu olevan varsin lukenut mies). Yksi suuri ongelma on aina se, että nämä kirjoittajat eivät oikeastaan ole taloustieteilijöitä, ja Richard C. Cook onkin seuraavaa mieltä kansantaloustieteestä tieteenalana (kuulen mielessäni sanat ”akateeminen supliikkijorina” kun luen tätä):

We are taught that economics is a “science” and that it operates under unchangeable laws that are understandable only to specialists. People speak with reverence of “market forces” as existing beyond the reach of human intelligence and will.

None of this is true. There is no such thing as “laws” in economics.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Aragon:
Joka aatteella on omat enemmän ja vähemmän asialliset analysoijansa, mutta itse olen alkanut epäillä vähitellen epäillä, että onko talousdemokratia-ajatus onnistunut fundamentaalilla tasolla analysoimaan oikein mitään, paitsi sen, että nykyinen velkaan pohjautuva järjestelmä on jotenkin epäkestävällä pohjalla. Muuten aate tuntuu olevan quasikeynesiläistä ”painokoneilla kaikki rikkaiksi”- löpinää.

On hyvin mahdollista, että olet (taas) oikeassa. Itse suhtaudun talousdemokratiaan kai siksi melko myönteisesti koska näen lähes jokaisen nykyjärjestelmää vastustavan potentiaalisena liittolaisena. Tästä samasta syystä minulla on ns. heikkoja kohtia (weak spot) kaiken maailman vasemmistoanarkisteja ja oikeistokonservatiiveja kohtaan, siitäkin huolimatta, että olen heidän kanssaan monesta tärkeästä asiasta lähes päinvastaista mieltä...

Jopa sosiaaliluotottajien käsitys hintainflaation alkuperästäkin on hyvin ”crankistinen” (eli ainoastaan yksityispankkien luoma raha nostaisi hintoja). Lähes kaikki kansantaloustietelijät myöntävät että kvantitatiivinen rahateoria (MV=PQ) on ainakin perusrakenteeltaan oikea. Tästä on johdettu Milton Friedmanin k-sääntö: Rahan määrää tulisi kasvattaa tuotannon kasvun verran, jotta hintainflaatio olisi nolla.

Oletan, että olet kuullut Itävaltalaisten taloustieteilijöiden kritiikistä rahan kvanttiteoriaa kohtaan? Kritiikin pääpuoli on se, että koska raha on aina jollain tilillä se ei koskaan ole ns. kierrossa ja siispä mitään rahankiertoa V ei ole olemassa. Tämän jälkeen koko matikka hajoaa jotenkin blah, blah, blah. En sinänsä kiistä yllä olevaa itävaltalaisten argumenttia, mutta siitä huolimatta MV=PQ on varsin järkevä tapa osoittaa hintainflaatio käytännössä. Itävalailtaiset eivät tietenkään itse juuri valita hintainflaatiosta vaan keskittyvät lähes yksinomaan rahainflaatioon, jonka vuoksi tietyt asiat saattavat jäädä kokonaan huomioimatta kuten crankistinen "talousteoria".

Tyypillinen lainaus Östermanilta: "[V]altio voisi maksaa pois velkansa ja jopa teoriassa kokonaan lopettaa kansalaisten verotuksen luomalla laillista velatonta rahaa omin avuin ilman hintainflaatiota"...eli "Monetary Crankien" k-sääntö: Kun rahan määrää kasvattaa niin tuotanto kasvaa rahan määrän kasvun verran, joten hintainflaatio on nolla.

Tämä on muuten yksi niistä asioista jotka eniten epäilyttävät Östermanin (omassa?) suunnitelmassa. Joku täällä [siis liberaali suomessa] (olisiko ollut Mikko Ellilä) oli joskus laskenut, että vaikka rahainflaatiota olisi talouskasvun verran + pari prosenttia, olisi rahainflaation tuotto niin pieni, että sen avulla pystyttäisiin pienentämään verotusta vain yhden prosentin verran. Pointti tässä oli, että aiempi väittämäni (joskus vuodelta 2005 - en enää ajattele näin) jonka mukaan minimivaltio voitaisiin kokonaan kustantaa keskuspankin avulla ei toimi, sillä puolustus ym. muut budjetit tuppaavat nousemaan vähintään 2-3 prosenttiin BKT:stä, eli joku verotus on silti lopulta tarpeen (en valitettavasti muista/löydä tätä keskustelua nyt, joten luvut ovat muistista). Valtiollehan keskuspankin suurin hyöty ei suinkaan ole varsinainen rahan painaminen, vaan tämän edun tuoma mahdollisuus suurten lainojen ottoon jotka voidaan aina luvata maksaa niin kauan kun rahaprintteri on omassa hallussa. Kultakantahan rikkoo tämän mahdollisuuden melko nopeasti.

Tosin Östermanin puolustukseksi sanottakoot, että ainakin alussa hän argumentoi vain tuloveron poistosta. Tämä on sinänsä ihan mahdollista, varsinkin Yhdysvalloissa jossa tuloverotus tuottaa vain n. kolmanneksen valtion budjetista. Aluksi kuvittelin, että Österman pienentäisi valtion budjettia vastaavalla summalla jne. Myöhemmin häntä lukiessani olen tosin tullut enemmän siihen tulokseen, että hän ei tahdo ainakaan leikata mitään pois koulutus-, terveydenhuolto-, korvaukset jne. budjeteista vaan tahtoo päinvastoin lisätä sosiaalisia etuuksia (kuten esim. lisää vapaapäiviä ja lyhyempiä työviikkoja) pienempiä veroja vastaan. Tämän on nähdäkseni täysin vastuutonta. On olemassa tasan yksi tapa rahan painamiseen ilman hintainflaation syntyä: rahan painaminen = / < vuotuinen talouskasvu. Jos verot pidetään vielä pienenä mutta mistään budjetin kohdasta ei tingitä ja valtio ei saa ottaa lainaa syntyy täysin mahdoton yhtälö. Minulla kesti kauan tajuta, että talousdemokraatit ihan oikeasti kuvittelevat, että printattu raha luo ihan suoraan vaurautta ja tästä ns. säännöstä johtuen printattu raha = vuotuinen talouskasvu ja täten mitään inflaatiota ei voi edes muodostua vaikka rahaa printattaisiin peta (10^15) tai eksa (10^18) eurojen edestä!

Itsekin kannatan ehdottomasti sitä, että talousdemokratian kritiikissä keskitytään kanonisiin teoksiin (ja periaatteisiin, kuten A+B theoreemaan) sensijaan että hyökkäisi aatteen apostoleihin (joista tosin Österman tuntuu olevan varsin lukenut mies).

En tietenkään tarkoita mitään ad hominem hyökkäystä, vaan lähinnä niiden kirjojen lukemista ja sitten kirja-arvostelujen kirjoittamista jossa lyhyesti kerrotaan mikä tekstissä menee pieleen. Jossain määrin talousdemokratiasta saa tietysti mukavia postauksia rahateoriaa koskeviin kirjoituksiin, mutta suoraan sanoen koko järjestelmä on itselleni lähes yksinomaan älyllinen kuriositeetti, jota on aika vaikea ottaa vakavasti. Tietysti tätä pitää varmuuden vuoksi kritisoida siitäkin syystä, että mitä jos tällainen liike oikeasti joskus lähtee kunnolla käyntiin Suomessa (tai Yhdysvalloissa)...

Yksi suuri ongelma on aina se, että nämä kirjoittajat eivät oikeastaan ole taloustieteilijöitä, ja Richard C. Cook onkin seuraavaa mieltä kansantaloustieteestä tieteenalana (kuulen mielessäni sanat ”akateeminen supliikkijorina” kun luen tätä):

Tuo onkin yksi asia jota itse olen paljolti kritisoinut. Talousdemokraattien joukossa on ehkä muutama oikea taloustieteilijä, joilla tuntuu olevan edes jonkin sortin järjellinen selitys mm. taloussykleihin. Yksi heistä (en nyt jaksa kaivaa nimeä) perusteli syklit rikkaiden ja köyhien tuloerojen kasvulla, kunnes tämä kupla puhkeaa ja tuloerot kutistuvat. Tämä on tietysti oikea empiriaan nähden, mutta teorian vika on siinä, että siinä sekoitetaan syy- ja seuraussuhde. Tuloerot kasvavat kuplan vuoksi, ne eivät ole kuplan syy.

Kaiken kaikkiaan talousdemokratiaa tuntuu vaivaavan akuutti teorianpuutteen ongelma. Tämän näkee parhaiten kun tarkastellaan heidän ehdotuksia. Kultakannan kannattajat (myös itävaltalaisen taloustieteen ulkopuolella) kiistelevät joko siitä, tuleeko yksityisille pankeille asettaa 100 % reservipakote vai ei, mutta tämän kiistan lisäksi ollaan lähes yksimielisiä siitä miten kultakantaan paluu tulisi toteuttaa (erimielisyydet ovat lähinnä yksityiskohdissa). Talousdemokraatit eivät tunnu pääsevän yhteisymmärrykseen muusta kuin karkeasti määränpäästä, eli ei valtiollista velkaa ja puhtaasti valtion omistuksessa oleva keskuspankki joka painaa fiat-rahaa. Jopa yksityisten pankkien roolista ollaan erimieltä: osa kieltäsi ne kokonaan, osa sallisi mutta kieltäisi lainaamisen, osa sallisi myös lainaamisen mutta kieltäisi muun kuin 0 % lainaamisen, osa sallisi myös korkoa vastaan lainaamisen mutta sosialisoisi tästä koituvista voitoista 80-100%. Tässä tapauksessa myös yksityisten pankkien 100 % reservipakotteesta ei aina päästä yksimielisyyteen. Sitten on kokonaan eri numeronsa miten keskuspankkia hallitaan, miten määränpäähän päästään, miten se toimii teoriassa jne. Koko rakennelman pohja on varsin hutera, koska siihen on juuri sekoitettu valtavat määrät antisemitismiä, crankismia ja salaliittohypoteeseja jotka tekevät jopa yksittäisten "teoreetikkojen" rakennelman ymmärtämisestä varsin vaivalloista. Talousdemokraatit ovat toki itse joskus huomanneet tämän "suunnitelmien diversiteetin" mutta pitävät sitä näemmä lähinnä liikkeen vahvuutena - ei heikkoutena. Ilmeisesti ajatuksena on, että kun on niin monta suunnitelmaa, niin ehkä yksi niistä toimii. Tämä on sinällään ihan ok ajatus, mutta ongelma on, että kun suunnitelmia on niin monta niin on vaikea kerätä väkeä yhden sellaisen toteuttamiseen. Tätä ongelmaa voi verrata vaikka armeijaan josta jokaisella sotilaalla on erilainen varustus ja josta jokainen ampuu eri suuntaan (huom. tämä ei ole kuvaus toimivasta guirella armeijasta).

There is no such thing as “laws” in economics.

Jos tämä tosiaan pitää paikkaansa Cookinkin mielestä, niin miksi sitten ylipäätään ehdottaa jotain tiettyä taloustieteellistä järjestelmää? En osaa lakata ihmettelemästä, sellaisia yksilöitä jotka tivaamalla väittävät ettei taloustiedettä ole olemassakaan, mutta silti haluavat valtavalla innokkuudella (zeal) toteuttaa jonkun taloustieteellisen projektin politiikan avulla...

Aragon kirjoitti...

Itse suhtaudun talousdemokratiaan kai siksi melko myönteisesti koska näen lähes jokaisen nykyjärjestelmää vastustavan potentiaalisena liittolaisena.

Tajusin mitä ajat takaa, ja tuo on ihan ymmärrettävä lähestymistapa. Rothbardkin ajatteli että aattellisesti kannattaa olla fundamentalisti, mutta käytännön elämässä ja politiikassa voi ja tulee tehdä kompromisseja. On olemassa valtavat määrät ad hoc- aatteita (kannabis, sodan vastustus jne jne), jolloin on mielellään yhdessä rintamassa barrikadien takana jos jonkinlaisten ihmisten (jopa trotskilaisten!)kanssa. Itse luulen että Ron Paulin jatkuva FEDin vastainen "jihad" sai Östermanin alkujaankin pitämään tästä loistavasta kongressiedustajasta :-)

Pointti tässä oli, että aiempi väittämäni (joskus vuodelta 2005 - en enää ajattele näin) jonka mukaan minimivaltio voitaisiin kokonaan kustantaa keskuspankin avulla ei toimi...

Esitin kritiikkini hieman moniselitteisesti, mutta viittasin vähän eri juttuun kuin tähän. Eli mainitsemassasi julkisen sektorin rahoitusmallissa sosiaaliluotottajien teorioima "national dividend", eli tuottavuuden kasvun mahdollistama rahan määrän (vaatimaton) kasvattaminen vain otettaisiin kokonaan valtion käyttöön. Tämä ei tietenkään sinänsä ole "crankismia" eikä taloustekninen mahdottomuuskaan, vaikka rikkookin yksityisomaisuuden suojaa, ja on riittää vain hyvin minimaalisen valtion menoihin, jos siihenkään (minkä hyvin mainitsetkin).

Bankers and their apologists have always argued that any program of publicly-generated credit would cause inflation. This is nothing but propaganda. - Richard C. Cook

Kriitikilläni viittasin sosiaaliluotottajien kaikkein "crankistisimpään" piirteeseen, oikeastaan siihen mikä erottaa heidät eniten keynesiläisistä. Heidän mukaansa nimittäin valtio voisi painaa rahaa lähes loputtomasti ilman hintainflaatiota, koska "jos asiaa perin pohjin tutkii niin se ei olekaan se uusi lisäraha joka aiheuttaa inflaatiota vaan se että se uusi raha on korollista. Korko siis on inflaation todellinen syy. Lisäksi jokainen tehty työtunti ja kaikki arvo mikä yhteiskunnan infratruktuuriin lisätään voidaan aina maksaa uudella rahalla ilman että se aiheuttaa inflaatiota." (linkki)

Esimerkki: jos valtio painaa 10 prosenttia uutta rahaa ja käyttää sen omiin projekteihinsa niin seurauksena ei olisi hintainflaatiota, koska "jos... uusrahalla rakennetaan vaikkapa silta, niin silta muodostaa pysyvää omaa pääomaa/vaurautta maamme taseessa joten vastaava rahamäärä voi hyvin olla sen vastakohtana debet-puolella samassa taseessa... jos taas uusraha käytetään kulutukseen se lisää kysyntää lisäämättä omaa kansallista pääomaa, eli tämä on 180-astetta erilainen tilanne." (linkki)

(Kursivoidut lainaukset ovat Östermanilta, ja olen yrittänyt pitää ne mahdollisimman hyvin asiayhteydessä. Koko ketjut kannattaa lukea, koska niissä tulee tiiviisti aika hyvin esille se, miten sosiaaliluottojat näkevät hintojen muodostumisen.)

Tässä on unohdettu Cantillon-efekti täysin. Eli projektin rakentamiseen palkatut työntekijät käyttävät rahaa kuitenkin kulutukseen välittömästi, mikä nostaa kulutustavaroiden hintoja. Tässä jää siltikin mikroskooppisen pieni mahdollisuus, että sosiaaliluotottajat uskovat rahan painamisen olevan "hintoja nostamatonta" ainoastaan silloin, mikäli resursseja on vapaana ja työvoimaa työttömänä. Tämä olisikin jo enemmän mainstream-näkemys, tosin sellaisena kyseenalainen.

...En tietenkään tarkoita mitään ad hominem hyökkäystä, vaan lähinnä niiden kirjojen lukemista ja sitten kirja-arvostelujen kirjoittamista jossa lyhyesti kerrotaan mikä tekstissä menee pieleen...

Se on tullut monesti selväksi että et pidä ad homenim-menetelmää hyvänä. Tarkoitin sitä, että on aina parempi iskeä kritiikillään arvostetuimpiin kohteisiin (Cook), kuin vähemmän tunnettuihin tekijöihin (Österman). Metaforana voisi sanoa että jos joku voittaisi Garri Kasparovin 4-vuotiaan oppipojan shakissa, niin se tuskin olisi kovin hyvä todistus että Gasparovin shakinpeluutaidoissa on jotain pielessä :)

ttl kirjoitti...

Talousdemokratian ymmärtämistä ja siitä keskustelemista vaikeuttaa se, että mallia ei ole esitetty kiteytetysti suomenkielellä missään.

Yritin aiemmin vihjata Östermanille, että parasta mitä ko. idean puffaamiseksi Suomessa voisi tehdä olisi kirjoittaa siitä tiivis artikkeli suomenkieliseen Wikipediaan. Näin kaikille olisi selvää mistä puhutaan.

Itse olen Östermanin useaan kertaan haukkuma "goldbugi", ja näen mallissa samat ongelmat kuin tekin, mutta olen silti sitä mieltä, että siitä kannattaa keskustella.

Nyt tosin, ylläolevan luettuani ymmärrän, että ehkei käsitteelle edes ole olemassa yhtä hyväksyttyä merkitystä. Englanninkielinen Wikipedia artikkeli on niin pitkäpiimäistä proosaa, etten ole useasta yrityksestä huolimatta saanut luettua siitä kuin pari kappaletta.

Olen mahdollista, että tämänhetkinen talouskriisinä näyttäytyvä tilanne tulee ennen pitkää johtamaan oleellisesti nykyisestä poikkeavan talousjärjestelmän käyttöönottoon länsimaissa. On melko varmaa, että TD-mallia tullaan ratkaisuksi tarjoamaan (varsinkin kun USA:ssa on demokraatit johdossa). Ja niin se noussee puheenaiheeksi myös Suomessa.

Santtu kirjoitti...

Tuon englanninkielisen wikiartikkelin perusteella talousdemokratia on ihan sitä samaa sosialismia mistä jotkut haaveilivat jo 1800-luvulla, tosin keynesiläiseen makrobableen pyöräytettynä. Jos se pitäisi johonkin sosialismin lokeroon pistää, niin joku markkinasosialistinen syndikalismi tuntuisi vastaavaan noin pikaisella tarkastelulla talousdemokratiaa hyvin pitkälti. Uusi kieli, mutta samat vanhat kujeet.

Jos asian tiimoilta joitakin tekstejä tulisi kääntää suomeksi, niin Misesin Socialism, Bureaucracy ja Human action olisi varmaan sopivimmat. :)

Sami kirjoitti...

Jaha, elefantti saattaapi kohta olla taas eurooppalainen.

(sori ot)

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Aragon:
Kriitikilläni viittasin sosiaaliluotottajien kaikkein "crankistisimpään" piirteeseen, oikeastaan siihen mikä erottaa heidät eniten keynesiläisistä.

Yup, ymmärsin kyllä alkuperäisenkin pointtisi, mutta ajoin keskustelun hieman sivuraiteille :). Tuo keynesiläisyys on muuten hyvä pointti jota en itse ollenkaan tullut edes ajatelleeksi.

Tässä on unohdettu Cantillon-efekti täysin. Eli projektin rakentamiseen palkatut työntekijät käyttävät rahaa kuitenkin kulutukseen välittömästi, mikä nostaa kulutustavaroiden hintoja. Tässä jää siltikin mikroskooppisen pieni mahdollisuus, että sosiaaliluotottajat uskovat rahan painamisen olevan "hintoja nostamatonta" ainoastaan silloin, mikäli resursseja on vapaana ja työvoimaa työttömänä. Tämä olisikin jo enemmän mainstream-näkemys, tosin sellaisena kyseenalainen.

Tuohon voisi vielä lisätä, että ensimmäinen hinnannostaja ei suinkaan ole työntekijän palkka vaan se, että valtio ostaa raaka-aineet projekteihin suoraan yksityiseltä sektorilta. Tämähän nostaa hintoja välittömästi ylöspäin. Työntekijöiden palkoissa on ainakin teoriassa olemassa muutaman päivän/kuukauden nostoviive. Mutta vaikka oletetaan, että kumpikaan noista Cantillon-efekteistä ei olisi todellinen niin silti hinnat nousevat jossain vaiheessa. Vai miten muuten crankistit selittäisivät esim. infrastruktuurin kulun, teitä, taloja jne. on tunnetusti korjattava ja uusittava. Tällöinhän painetulla rahalla tuotettu arvo katoaa (ainakin osittain) mutta painettu raha jää pyörimään järjestelmään, elleivät crankistit jotenkin oleta, että suhteen on aina oltava 1=1 jolloin rahakin kuluisi sattumalta aina samaan tahtiin kunkin projektin arvon kulumisen yhteydessä :]...

Tuo mainstream näkemys on mielestäni tavallaan oikea silloin kun Keynesin A General Theory luetaan muodossa A Particular Theory (vähän sama kun kääntäisi raamatun ensimmäisen lauseen ympäri muotoon "niin paljon ihminen rakasti itseään, että loi jumalan"), koska taloussyklissä on oikeasti olemassa sellainen vaihe jolloin resurssit ovat käyttämättöminä (eli äärimmäisen romahduksen alussa, kuten nyt). Tosin tämä ei ole mikään sellainen jonka valtio voisi mitenkään ratkaista, koska kuplien luonteeseen kuuluu se, että niiden on annattava korjata itse itsensä ennen kuin päästään ns. takaisin työhön.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

ttl:
Itse olen Östermanin useaan kertaan haukkuma "goldbugi", ja näen mallissa samat ongelmat kuin tekin, mutta olen silti sitä mieltä, että siitä kannattaa keskustella.

Yup, ja sitä keskusteluahan tässä blogissa onkin käyty. Tosin lähinnä siltä kannalta, että miten tuo teoria ylipäätään rakentuu kun siitä ei totisesti saa otetta (kuten sanoit). Kun olen tuota Östermanin blogia seurannut (ja alussa myös kommentoinut) olen huomannut, ettei siellä oikein näissä asioissa päästä koskaan eteenpäin, koska Österman ei aina ymmärrä kritiikkiä ja silloin kun hän sen ymmärtää hän joko kumoaa sen suorana roskana tai vaihtoehtoisesti vastaa täysin ohi asian.

Olen mahdollista, että tämänhetkinen talouskriisinä näyttäytyvä tilanne tulee ennen pitkää johtamaan oleellisesti nykyisestä poikkeavan talousjärjestelmän käyttöönottoon länsimaissa. On melko varmaa, että TD-mallia tullaan ratkaisuksi tarjoamaan (varsinkin kun USA:ssa on demokraatit johdossa). Ja niin se noussee puheenaiheeksi myös Suomessa.

Minä en oikein tuohon usko. Valtio ja yksityiset pankit ovat kuitenkin niin solmussa keskenään, ettei kumpikaan halua luopua etuoikeuksista. Epäilen, että nykyiset päättäjät suunnittelevat kolmenlaista mallia:
1) Maailmanlaajuisen fiat-rahan perustaminen ilman reservivaatimusta.
2) Maailmanlaajuisen fiat-rahakorin perustamista jossa valuutat sidottaisiin toisiinsa, kuten asia oli BW:n jälkeen mutta ennen about vuotta 1995.
3) Bretton Woodsiin paluu jonka pohjalla on kulta nominaalisessa roolissa.

Pidän kakkosvaihtoehtoa todennäköisimpänä ja kolmosvaihtoehtoa epätodennäköisimpänä. Veikkaan kuitenkin itse, että poliitikot ovat niin pihalla, etteivät ne saa järjestelmää paikattua ja koko sotku leviää käsiin. Sen jälkeen onkin lähes mahdoton sanoa millainen rahajärjestelmä tulee olemaan.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Santtu:
Jos asian tiimoilta joitakin tekstejä tulisi kääntää suomeksi, niin Misesin Socialism, Bureaucracy ja Human action olisi varmaan sopivimmat. :)

Käännöksistä ja niiden oikeuksista pitäisi jutella enemmän Petrin kanssa. Tällä hetkellä Hazlitti on lähes kokonaan selvitetty joten sen käännös saadaan toivottavasti alkuun(?). Misesin teoksista en juuri tiedä, mutta käsittääkseni suurin osa Misesin ja Rothbardin tuotannosta on (onneksi) Mises instituutin hallussa.

Btw. vielä tuohon ylempään vastaukseen lisäys. Obama on myös tunnettu pankkien ystävä joka sai jättimäisiä summia mm. J.P. Morganilta ja täten on hyvin epätodennäköistä, että Obama koskisi näihin etuoikeuksiin vaikka vasemmalla onkin.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Sami:
Jaha, elefantti saattaapi kohta olla taas eurooppalainen.

Kiitos kovasti linkistä! Igor Panarin onkin tuttu mies. Olen lukenut tuon ennustuksen moneen kertaan, mutta tuossa artikkelissa on ensikerran esillä se, miten Yhdysvallat jakautuisivat pienempiin valtioihin.

Näin suoraan sanoen Panarinilla on kyllä pointti, mutta analyysi saattaa muuten olla aika virheellinen. Haiskahtaa myös melko sensaatiohakuiselta ellei peräti salaliittohypoteesilta, että hänen tietonsa perustuisi johonkin supersalaiseen dataan. Näin paljolti erilaista dataa katsoneena, en oikein kykene näkemään mitään sellaista mikä oikeuttaisi Igor Panarin näkemyksen.

Jos tuota karttaa katsoo tarkemmin huomaa jo sen, että tuo ns. Central North-American Republic ei mitenkään voi olla Kanadan hallussa jolla on 1) sekä vähemmän rahaa, että 2) vähemmän ihmisiä. Kummankin ollessa demokratia Kanadan manipulaatio katoaisi hetkessä. Myös tuolla Texas Republicilla ja Meksikosta tulevalla hallinnalla on samainen ongelma (tosin asukasluvun suhteen ollaan lähes tasaväkisiä).

Tuolla Kaliforniallakin on ongelmansa. Nimittäin se, että jo yksinomaan Kalifornian BKT on maailman yhdeksänneksi suurin (kahdeksanneksi jos Yhdysvallat viipaloituisi) ja siten se on niin iso tekijä, ettei sitä noin vaan dominoida edes maailman (silloin toiseksi suurimman) talousmahdin, Kiinan, toimesta.

Kuitenkin koko järjestelmän suurin ongelma on siinä, etteivät valtiot yleensä hajoa noin vaan päinvastoin tuppaavat menettämään ensin pienemmät osansa (ks. esim. Varsovanliiton ja myöhemmin Neuvostoliiton ja nykyään Venäjän hajoaminen). Yhdysvaltain tapauksessa ensin pois lähtisivät yksittäiset osavaltiot jossa on jo vahvat itsenäistymisliikkeet kuten Alaska, Hawaii, California, Washington & Oregon, Vermont, New Hampshire ja tietysti Texas. Yleensä tämän seurauksena itsenäiset valtiot eivät suinkaan ajaudu toisen valtion syliin ihan hetkessä vaan ovat ainakin jonkun aikaa itsenäisiä ja varovaisesti riippumattomia, hakien ainoastaan rajallisesti tukea emävaltiota vastaan.

Näin henk. koht. olen kyllä sitä mieltä (vaikken asiasta vielä juuri julkisesti puhu), että Yhdysvaltojen pirstoutumisella olisi paljon enemmän höytyjä kuin haittoja, varsinkin silloin jos NH:n kaltainen mainio osavaltio saisi itsenäisyyden. Täällä on jo valmiiksi minimaaliset verot ja vähän säännöstelyä, ainut asia mikä sotkee elämää, on kutakuinkin Washington D.C.:stä tuleva säännöstely ja verotus. Jos NH itsenäistyisi, siitä tulisi lähes välittömästi veroparatiisi mutta samalla myös liberaalien unelmavaltio. Näin täällä jo valmiiksi asuvana tuosta on hyvin vaikea olla salaa unelmoimatta :)...

LS kirjoitti...

Lasse Pitkäniemi: "Näin henk. koht. olen kyllä sitä mieltä, että Yhdysvaltojen pirstoutumisella olisi paljon enemmän höytyjä kuin haittoja."

Jos tämä tapahtuu, niin mitä mieltä olet sotilaallisesta tilanteesta? Tuleeko liittoumien välille riitaa siitä kuka saa armeijan kalustoa ja kuinka paljon? Konfliktin vaara liittoumien välillä?

Entä globaalimmin, voisiko Kiinasta kasvaa suurin sotilasmahti? Ja meret. USA on pitänyt meret turvallisina, mutta entä hajoamisen jälkeen?

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

LS:
Jos tämä tapahtuu, niin mitä mieltä olet sotilaallisesta tilanteesta? Tuleeko liittoumien välille riitaa siitä kuka saa armeijan kalustoa ja kuinka paljon? Konfliktin vaara liittoumien välillä?

Ensinäkin on taas mainittava, kuten yllä sanoin, etten usko Yhdysvaltojen pirstoutuvan (olettaen että se pirstoutuisi) kuten Panarin esittää. Pikemminkin uskon, että Yhdysvallat pirstoutuisi (olettaen taas, että se pirstoutuisi) kuten imperiumit yleensä hajoavat. Eli yksinkertaisesti reuna-alueet jättävät keskusvaltion. Yhdysvalloissa on esim. tuntuvia itsenäisyysliikkeitä ainakin Kaliforniassa, Oregonissa, Washingtonissa, Havaijilla, Alaskassa, Texasissa, Vermontissa ja New Hampshiressa. Noiden osavaltioiden itsenäistyminen pienentäisi jäljellä olevan USA:n kokonaistuotantoa (lähes tarkalleen) 25 %. Tällöin tälle maalle jäisi luultavasti suurin osa armeijasta mutta myös pienemmät osavaltiot veisivät osan kalustosta. Sodan todennäköisyys emämaan ja itsenäistyneiden osavaltioiden välillä riippuisi pitkälti näiden voimasuhteista. Mikäli emämaa heikkenee paljon, sillä ei ole varaa konflikteihin. Epäilen että näin juuri käy, koska emämaan heikkeneminen lienee se alkuperäinen syy miksi suuret valtiot (tai ns. imperiumit) yleensä pirstoutuvat ennemmin tai myöhemmin.

Entä globaalimmin, voisiko Kiinasta kasvaa suurin sotilasmahti?

Pidän Kiinan esiinmarssia täysin loogisena askeleena. Tämä on jo nyt tapahtumassa ja uskallan jopa väittää että tämän, tai viimeistään seuraavan, keskuspankkien luoman syklisen talouskriisin ansiosta kiina ajaa Yhdysvaltain edelle. Kiinassa kuitenkin asuu 1.2 miljardia ihmistä, eikä se toistaiseksi kärsi demokratiasta mikä pakottaisi maan luomaan talouskasvun tukahduttavan hyvinvointivaltion.

Ja meret. USA on pitänyt meret turvallisina, mutta entä hajoamisen jälkeen?

Valitettavasti en tunne hirvittävän hyvin merenkulkua tai siihen liittyvää kauppaa. Tiedän kuitenkin, että käytännössä katsoen kaikki maailman alukset ovat aseistamattomia eli helposti kaapattavissa. Tämä puolestaan johtuu kansainvälisestä (pitkälti Yhdysvaltojen ajamasta) aseidenriisuntapolitiikasta. Lisäksi Yhdysvallat eivät muutenkaan pysty turvaamaan meriä täydellisesti. Esim. Somalian rannikolla on kuuluisa merirosvo-ongelma, koska pienellä veneellä & viidellä AK47:n omaavalla miehellä lähes mikä tahansa alus saadaan kaapattua. Viimeiseksi voisi vielä mainita, että on epäliberaalia pakottaa toisen valtion veronmaksajat huolehtimaan jostain valtavasta projektista kuten merien turvallisuudesta. Turvallisuudenhan pitäisi olla lähinnä yksityisasia ja jokaisen kauppa-aluksen omistajan & kapteenin vastuulla.

ttl kirjoitti...

Ron Paulin humoristinen kertomus liittyen Texasin Republiciin.

LS kirjoitti...

Lasse Pitkäniemi: "Viimeiseksi voisi vielä mainita, että on epäliberaalia pakottaa toisen valtion veronmaksajat huolehtimaan jostain valtavasta projektista kuten merien turvallisuudesta. Turvallisuudenhan pitäisi olla lähinnä yksityisasia ja jokaisen kauppa-aluksen omistajan & kapteenin vastuulla."

Pahoittelen, että annoin ymmärtää itseni väärin. Minä en vaadi, että USA pakotetaan turvaamaan meret. Käsittääkseni USA on turvannut meret oman etunsa vuoksi. Mutta olet oikeassa: Laivareittien turvaaminen voisi aivan hyvin olla oma bisneksensä.