eroakirkosta.fi

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Ruokakori New Hampshiressä

Yhdysvaltain mittapuulla New Hampshire on verrattain kallis osavaltio - virallisissa hintaindekseissä NH:n hintataso on n. 10 % Yhdysvaltojen kokonaishintatasoa korkeammalla. Virallisten hintaindeksien realistisuuden voi toki kyseenalaistaa, sillä ne eivät sisällä asumisen hintaa, energian hintaa, eivätkä pian enää ruoankaan hintaa - eli viralliset hintaindeksit ovat luotettavia ainoastaan sellaisten ihmisten kohdalla jotka asuvat kadulla, eivät syö, eivätkä käytä energiaa. Joka tapauksessa, Suomen hintataso on jo pitkään ollut Euroopan korkeimpia mikä näkyy myös ruoan hinnassa. Perustelematta tarkemmin miksi Suomen hintataso on niin korkea, mainittakoon nopeasti, että Suomi kärsii korkeasta ALV:stä sekä syrjäisestä sijainnistaan joka puolestaan nostaa kuljetuskustannuksia. NH on niin ikään syrjässä, mutta toisin kuin Suomessa, NH:ssa ei ole ALV:tä lainkaan.

Viikko sitten Aamulehti julkaisi ruokakorivertailun 10:ssä Euroopan maassa. Vertailussa Suomi osoittautui kalliimmaksi valtioksi, Saksa halvimmaksi. Rakensin vastaavan ruokakorin New Hampshirelle paikallisen Stop & Shop -ruokakaupan hintoja käyttäen. Lisäsin myös "Ilman sisäfilettä" kolumnin, sillä Suomalaisen ruokakorin kokonaiskustannuksista peräti 57 % johtui sisäfileen korkeasta hinnasta. Lihavoitu fontti edustaa kalleinta hintaa, kurssivoitu halvinta:

2 kommenttia:

Sammakkotyttö kirjoitti...

Taidan tehdä tuollaisen ruokakorin Dublinille, koska en kyllä oo ikinä noin korkeita hintoja maksanu mitä tossa Irlannin väitetään maksavan :D Paitsi jossain O'Connells streetin pikkupuljussa, jossa kaikki maksaa liikaa.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Tee ihmeessä ja anna linkki :).