Komnl kuvaa suunnitelmataloutta seuraavasti:
Suunnitelmataloudessa yhteiskunnan tarvikkeiden ja monien palveluiden tuotanto suunnitellaan keskitetysti. Esimerkiksi edellisen viiden vuoden kulutuksen perusteella päätetään tuottaa puoli miljoonaa paria saappaita. Tätä varten päätetään hankkia raaka-aineita A ja B. Nyt voidaan huomioida esimerkiksi miten saappaiden tuotanto vaikuttaa työllisyyteen eri seuduilla, kuinka lähellä tehtaat sijaitsevat raaka-ainelähteitä ja toisaalta kaupunkeja joissa saappaat käytetään, kuinka saasteet voidaan minimoida, täytyykö A:ta ja B:tä hankkia samalla jonkun muun tarvikkeen tuotantoon jne.
Oletetaan aluksi, että suunnitelmatalouden byrokraatti on täydellinen ihminen joka tietää kaiken kaikista mahdollisista tuotteista aina niiden tuotannosta kysyntään asti ja joka osaa ratkaista miten monimutkaisia tuotantoyhtälöitä tahansa. Vaikka suunnittelija ei tällöin kärsisi informaation tai teknoloogisen osaamisen puutteesta hän ei siltikään pystyisi ratkaisemaan talouslaskun ongelmaa, koska hänellä ei ole hintoja eli yhtälöä mitä ratkaista! Sosialistit ovat yrittäneet kiertää tämän ongelman joko keksimällä toisen hintojen kaltaisen yleisen laskentayksikön (homogeneous calculation unit), tai olettamalla talouden liukuvan kohti ennalta-arvattavaa tasaisesti pyörivää tilaa (evenly rotating economy [ERE]) jolloin taloudessa vallitsee neoklassinen yleinen tasapaino (general equilibrium).
Jos ylläoleva kuulostaa heprealta, selvennetään sitä hieman. Suunnitelmatalouden kannattajat ovat mm. ehdottaneet, että byrokraatti ratkaisis tuotantoyhtälön luonnon yksiköissä. Tällöin tuotantoyhtälö voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen: 100 tonnia terästä + 200 000 kilovattituntia energiaa + 10 000 työtuntia + 1 kilometri tehdaslattiaa = ???. Tietysti täydellinen suunnittelija pystyisi päättämään tuottaako yllämainittu tuotantoyksikkö autoja, nauloja, sänkyjä, rautapalkkeja jne., mutta hän ei pysty mitenkään ratkaisemaan missä suhteessa autoja tuotetaan sänkyihin yleisen laskentayksikön (eli hintojen) puuttuessa. Byrokraatti ei myöskään voisi ratkaista tuotantoyhtälöä työvoimatunneissa, sillä nämäkään eivät ole homogeenisiä - jos ne olisivat aivokirurgi voisi vaihtaa paikkaa siivoojan kanssa, tai insinööri tarjoilijan, eikä työn tulos heikkenisi. Sitä paitsi, vaikka työvoimatunnit olisivat homogeenisiä, kuuluu tuotantoon myös luonnonvaroja (kuten öljyä tai rautamalmia) ja pääomaa (kuten olemassa olevia koneita) joiden ilmaiseminen määrällisesti (quantify) työvoimatunneissa on mahdotonta. Byrokraatti voisi tietysti keksiä hinnat päästään, mutta tällöin ne olisivat täysin sattumanvaraisia ja siten myös hyödyttömiä.
Neoklassisessa taloustieteessä yleinen tasapaino on tärkeä käsite ja se tarkoittaa tilaa jossa jokaisen tuotteen kysyntä ja tarjonta kohtaavat samanaikaisesti. Vaikka vapaa markkinatalous on kokoajan lähellä tällaista pistettä se ei koskaan kohtaa (tai edes lähesty) sitä, koska yleinen tasapainopiste siirtyy jatkuvasti kuluttajien halujen ja tuottajien tekojen myötä. Yleinen tasapainopiste on mahdollinen ainoastaan mikäli ihmisiä ei kuole, ihmisiä ei synny, ihmisten taidot eivät muutu, ihmisten halut eivät muutu, luonnonvarat eivät muutu, teknologia ei muutu, pääoma ei muutu jne. Teoriassa yleinen tasapainopiste on mahdollinen, mutta käytännössä se on mahdoton ja juuri tähän ongelmaan seuraavat sosialismin puolustusargumentit kaatuvat. Sosialistit ovat mm. ehdottaneet, että sosialistisen vallankumouksen jälkeen tehtaiden uusi omistaja (eli valtio) jatkaisi samojen tuotteiden tuottamista, samoissa määrin ja samalla teknologialla mitä kapitalismin vallitessa. Vaikka talous olisi tällöin mahdottomassa yleisessä tasapainossa ongelmaksi muodostuisi se, että sosialistien olisi pakko toimia kuten kapitalistit ennen heitä jolloin mm. sosialistien kaipaamia tulonsiirtoja olisi mahdoton toteuttaa sillä se särkisi yleisen tasapainon. Entisessä Jugoslaviassa harjoitettiin oksymoronista markkinasosialismia jonka perusajatus oli, että suunnittelija keksii aluksi hinnat päästään ja näitä hintoja muokataan esim. kerran vuodessa kunnes yleinen tasapaino saavutetaan. Valitettavasti (sosialistien kannalta) markkinatalous ei koskaan lähesty yleistä tasapainoa sillä yleinen tasapainopiste siirtyy jatkuvasti jolloin markkinasosialismi on parhaimmillaan hyödytöntä markkinoiden leikkimistä. Italialainen ekonomi Vilfredo Pareto tosin todisti matemaattisesti, että talouslasku on sosialismissa mahdollista, mutta vain ja ainoastaan silloin kun taloudessa vallitsee yleinen tasapaino. Kuten sanottu, oikeassa elämässä tämä ei koskaan toteudu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti