eroakirkosta.fi

lauantai 23. helmikuuta 2008

Kirja-arvostelu: The Economics of Prohibition

Mark Thortonin The Economics of Prohibition (1991) on itävaltalaisen taloustieteilijän kirjoittamaksi varsin neoklassinen kirja. Kuten nimestäkin voi päätellä, kirja käsittelee alkoholin ja muiden huumausaineiden totaalikiellon taloustiedettä. Lähes kaikki liberaalit kannattavat kaikkien huumausaineiden välitöntä laillistamista jo siksi, että jokaisella ihmisellä on oikeus päättää mitä hän kehoonsa pistää. Utilitaristisesta näkökulmasta perustellaan vielä usein, että huumausaineiden totaalikiellon ylläpito on äärimmäisen kallista sekä ongelmallista koska se ajaa yhden talouden osa-alueen pimeiden markkinoiden hallitsemaksi. Tällöin huumausaineiden kuluttajat eivät voi tarkastella tuotteen laatua, eikä kahdella riitaantuneella osapuolella ole mahdollisuuta välienselvittelyyn oikeusteitse. Ja tämä on vasta alkua.

Ennen Thortonin kirjan lukemista en ollut edes kuvitellut niitä kaikkia ongelmia joita totaalikielto aiheuttaa. Esimerkiksi (Yhdysvaltojen) alkoholin totaalikiellon aikana juomien keskimääräinen alkoholipitoisuus kaksin- tai kolminkertaistui ja merkittävä osa myytävästä alkoholista sisälsi metanolia (eli myrkyllistä puuviinaa, joka aiheuttaa mm. sokeutta). Lisäksi oluen myynti laski viinanmyynnin kasvaessa. Totaalikielto lisäsi lopulta alkoholin kulutusta. Mutta eikö totaalikielto nostanut alkoholin hintaa, joka puolestaan vähentää kysyntää? Thorton mukaan kyllä. Mutta totaalikiellon ansiosta alkoholin tissuttelu vähen, kaatokännien lisääntyessä. Alkoholin pienkuluttajat ryhtyivät usein raivoraittiiksi kun taas keskivertokuluttajat alkoivat juomaan kovemmin - pimeiltä markkinoilta saadun juoman alkoholiprosenttia on vaikea arvioida. Thorton pitää myös todennäköisenä, että esim. kannabiksen ja opiumin totaalikielto on ainoastaan lisännyt molempien aineiden kulutusta.

Thortonin mukaan suurin osa kielletyistä huumausaineista on (alkoholin tavoin) käytännössä haitattomia, niin kauan kun niitä käytetään kohtuudella. Esimerkiksi vaarallinen crack kokaiini on tuote jota ei olisi lainkaan vapailla markkinoilla, mikäli vähemmän haitallista kokaiinia olisi vapaasti saatavilla. Käytöstä lisääntyneiden terveyshaittojen lisäksi, narkomaanien terveyttä uhkaavat lainsuojaton asema sekä lisääntynyt rikollisuus, jolla huumausaineiden hankinnasta koituneet korkeat kustannukset katetaan. Ei saa myöskään unohtaa, että suurempi huumausainepitoisuus lisää huumekoukun riskiä.

Kolme tärkeää ryhmää hyötyy totaalikiellosta: lääkärit/apteekkarit, poliisit/poliitikot sekä huumausaineiden tuottajat. Lääkärit ja apteekkarit ajoivat Yhdysvaltojen totaalikieltoa aikoinaan erittäin voimakkaasti. He eivät tehneet tätä terveyshaittojen minimoimiseksi; he halusivat monopolisoida lääkintäpalvelut. Ei liene mikään ihme, että monet laittomat huumausaineet olisivat vapailla markkinoilla halpoja ja helposti saatavilla olevia lääkintäaineita. Poliitikot saavat huumausaineiden kimppuun käymisestä paljon irtopisteitä. Lisäksi huumausaineiden laittomuus lisää korruptiota, joiden avulla poliisit ja poliitikot voivat nostaa omia palkkojan laittomin keinoin. Huumausaineiden tuottajille totaalikielto on kuitenkin kaikkein tärkein. Al Caponen kaltaiset gangsterit eivät ole kiinni rahassa siksi, että he olisivat parempia huumausaineiden tuottajia, vaan siksi, että he osaavat parhaiten lahjoa poliiseja/poliitikkoja, kiertää lakeja sekä painostaa asiakkaitaan. Al Capone tiesi, että mikäli alkoholin totaalikielto kumottaisiin, hän menettäisi koko markkinaosuutensa. Samasta syystä tämän päivän Al Caponet kannattavat huumausaineiden totaalikieltoa.

Viimeisessä kappaleessa Thornton myöntää, että huumausaineiden totaalikiellon purkaminen on poliittisesti äärimmäisen vaikeaa, koska huumausainekielto hyödyttää monia vahvoja erityisryhmiä. Thorntonin mielestä ratkaisu ei kuitenkaan ole huumausainelainsäädännön inkrementaalinen purkaminen vaan laillistuksen tulisi keskittyä yhteen aineeseen kerrallaan. Ensimmäiseksi tulisi purkaa kokonaisuudessaan alkoholin ja tupakan säännöstely ja verotus, jonka jälkeen voidaan siirtyä kannabiksen, kokaiinin ja heroiinin dekriminalisointiin - aine kerrallaan. 153 sivua. Yleisarvosana: 84 %.

perjantai 22. helmikuuta 2008

Suomalaisesta alkoholipolitiikasta

Kun valtio kaappaa yksityisten hyväntekeväisyysjärestöjen toiminnan itselleen sitä kutsutaan sosiaalipolitiikaksi. Sosiaalipolitiikan ansiosta Suomessa on korkea työttömyys, paljon yksinhuoltajia ja suuri päihderiippuvuus. Koomisin esimerkki valtion harjoittamasta sosiaalipolitiikasta löytyy alkoholipolitiikan saralta.

Vaikka suomalaiset joivat 1800-luvun puolivälissä eurooppalaisia tuntuvasti vähemmän ja vastuullisemmin, Suomen suuriruhtinaskunta päätti puuttua alkoholin saatavuuteen vuonna 1866. Lobbaus kieltolain puolesta alkoi 1880-luvulla. Alkoholista tuli hyvä vihollinen ja koska suomalaiset joivat yhä varsin vaisusti, kehitettiin myytti suomalaisesta viinapäästä. Kieltolaki astui voimaan 1919 ja jatkui aina vuoteen 1932 asti. Maaseudulla alkoholin saatavuus oli käytännössäkatsoen olematon vuosien 1866 ja 1969 välisenä aikana, jolloin keskioluen vähittäismyynti jälleen sallittiin.

Alkoholin totaalikielto muokkasi suomalaisten alkoholinkäyttöä päihtymyshakuiseen suuntaan. Kun alkoholin myynti on kielletty, aineen saatavuus siirtyy pimeille markkinoille. Vahvemman aineen salakuljetus on puolestaan helpompaa ja alkoholin nauttija joutu käyttämään alkoholinsa nopeasti ja salaa. Jos tähän vielä yhdistetään 1970- ja 1980-luvun sosiaalipoliittiset uudistukset joiden ansiosta työttömille alkoholisteille annetaan ilmainen terveydenhuolto ja päivärahaa, ei liene ihme, että Suomessa on melkoinen alkoholiongelma.

EU:n viimein lakkautti suomalaiset viinatullit 2004, olisi oikea siirtymäratkaisu ollut pysyvä alkoholiveron pudotus sekä alkoholiin liittyvän sairaanhoidon siirto omakustannaiseksi. Sen sijaan poliitikot jänistivät ja porvarihallitus päätti yrittää sosialismia - ratkaisua joka ei koskaan toimi.

P.S. Testaan google-mainoksia erään start-up yrityksen puolesta. Jos mainokset ovat ärsyttävissä paikoissa voin tarvittaessa (pyynnöstä) siirrellä niitä. Poistan mainokset kokeilun päätyttyä (elleivät ne osoittaudu erittäin tehokkaiksi, jolloin alan blogaamaan nykyistä aktiivisemmin :) ).

sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Blogilistan päivitystä

Lisäsin blogilistaani seuraavat blogit:
Elias Karlin (anarkokapitalistinen blogi)
Joni Jantunen (sosiaaliliberaali blogi)
Juha Kettunen
Mika Mustalahti
Sami Holmström (uusi paleoliberaali blogi)
Tohtori Pahaolo (liberaalihko blogi)

Olen positiivisesti yllättynyt, että Suomessa toimii ainakin kaksi tusinaa aktiivista liberaaliblogia. Etsin yhä lisää aktiivisia (vuoden sisään päivitettyjä) liberaaliblogeja linkkilistalleni, jotka täyttävät seuraavat löysähköt ehdot:
1) Blogi ei saa olla salattu, eli blogia saa lukea ilman salasanaa. Luen itse muutamaa salattua blogia, mutten linkitä niihin. Jos haluat pysyä anonyyminä suosittelen nimimerkin käyttöä (esim. pikkupoika tai nozick). En linkitä blogeihin nimellä ellei blogaaja itse avoimesti julkaise nimeään blogissaan.
2) Kirjoitustyylin on oltava asiallinen. Vittuilu on taitolaji, sitä ei harrasteta provosoimalla ja olkinukeilla. Maahanmuuttokritiikki on (tietysti) sallittua, kunhan se on asiallista.
3) Blogin pääaihealue on talous, politiikka tai yhteiskunta. Luen toki itse monia tukanleikkuublogeja, mutten näe syytä näiden linkittämiseen.
4) Teksti on usein suomenkielinen. Kuulun itse niihin joiden mielestä englanniksi (tai ruotsiksi) on helpompi kirjoittaa, mutta silloin blogin ydinidea katoaa: suomalaista yhteiskunta-arvostelua suomalaisille suomeksi.

Liberaaliblogien lisäksi olisin myös kiitollinen:
-sosiaaliliberaaliblogeista (mainitsen tämän varmuudenvuoksi erikseen)
-anarkoindividualistiblogeista jotka eivät pelkästään kritisoi kapitalismia
-konservatiivisista "valtionepäilijä" blogeista (Ruson määritelmä)
-maahanmuuttokriittisistä blogeista jotka eivät ole rasistisia (kehota poliittiseen syrjintään) ja jotka ovat selvästi oikealle kallellaan (ks. paleokonservatismi)

perjantai 8. helmikuuta 2008

Kirja-arvostelu: How to be Invisible

J. J. Luna onnistui pysymään näkymättömänä Francon Espanjassa sekä myöhemmin Yhdysvalloissa piilottamalla osoitteensa ja omaisuutensa täysin laillisin menetelmin. Luna jakaa turvallisuuden neljään tasoon:
1) Älä vastaanota postia kotiisi. Älä ikinä kerro kotiosoitettasi. Käytä postilokeroa joka sijaitsee mieluiten viereisessä kaupungissa (mikäli asut helposti ylitettävällä rajalla, käytä naapurivaltion/osavaltion postilokeroa). Tällöin 80 % ihmisistä ei löydä sinua.
2) Siirrä sähkö-, vesi- ja puhelinlasku tekaistun nimen alle. Älä ikinä vastaan omalla nimelläsi tuntemattomaan numeroon. Tällöin 98 % ihmisistä ei löydä sinua.
3) Siirrä asunnot, autot ja veneet nimistäsi omistamasi yhtiön nimiin jonka kotipaikka on kaukana asunnostasi (esim. Helsinkiläinen siirtää asuntonsa Rovaniemeläisen tai Luxemburgilaisen yrityksen nimiin) ja joka ei harjoita liiketoimintaa. Nyt sinua on lähes mahdoton löytää.
4) Hanki itsellesi uusi sosiaaliturvatunnus ja uusi nimi. Älä maksa verojasi, äläkä enää ikinä työskentele yrityksille/valtiolle. Tämä on tietysti laitonta (minkä Luna myöntää) mutta se on myös ainut tapa kadota näkymättömiin (Luna itse pysyttelee 3-tasolla).

Lukija kysyy oikeutetusti miksi minun tulisi pysytellä näkymättömissä? Luna luettelee seuraavat uhkatekiät: valtio kiristää valvontaansa, rikolliset saattavat kiinnostua sinusta, entinen tyttöystäväsi/vaimosi uhkaa sinua, entinen liikekumppani/työkaveri uhkaa sinua, tai joku satunnainen sekopää haluaa tappaa sinut. Nämä uhat ovat melko kaukaahaettuja, mutta niin kauan kun olet kaikkien nähtävillä kuka tahansa voi iskeä kyntesi sinuun ja omaisuuteesi. Esimerkiksi vain 100 000 euron osakesalkku, hieno auto tai asunto hyvällä alueella moninkertaistaa riskin joutua rikollisten hampaisiin. Tämän vuoksi kannattaa piilottaa henkilökohtaiset tiedot ajoissa.

Kirjan parhaisiin puoliin kuuluu tarkka kuvaus siitä miten henkilökohtaiset tiedot piilotetaan lähes kaikilta. Valitettavasti nämä esimerkit tulevat lähes yksinomaan Yhdysvalloista ja Espanjasta, vaikka kirjan neuvot toimivat myös muissa maissa. Kirja perustelee hyvin tietoturvan tärkeyden, joka Lunan mukaan alkaa oman kotitietokoneen suojelusta varkauksia vastaan. Tietoturvavinkeissään Luna korostaa internetin turvattomuutta ja kehoittaa käyttäjiä mm. hankkimaan virustentorjuntaohjelman ja palomuurin. Hän suosittelee kahden koneen hankkimista, josta toisella ei pääse nettiin. On myös ehdottoman tärkeää, ettei vanhoja kovalevyjä myydä eteenpäin vaan ne vähintään poltetaan tai silputaan ja tiputetaan sillalta alas virtaavaan jokeen. How to be Invisible:n huonoihin puoliin kuuluu paranoian lisäksi kirjan huonot "sijoitusvinkit". Oman turvallisuuden parantamiseksi Luna suosittelee ettet: osta asuntoa, avaa pankkitiliä, käy töissä. Vaihtoehdoksi hän suosittelee oman yrityksen pyörittämistä vuokra-asunnosta. Suosittelen kirjaa (ja Markus Janssonin blogia) kaikille omasta turvallisuudesta kiinnostuneille. 278 sivua. Yleisarvosana: 83 %

Ron Paul ja Republikaanien esivaalit

Republikaanien esivaalikamppailu oli poikkeuksellisen sekava. Pitkän aikaa näytti siltä, ettei kärkiehdokasta löydy lainkaan vaan äänet jakautuvat kutakuinkin tasan Giulianin, Huckabeen, McCainin, Paulin, Romneyn ja Thompsonin välillä. Hajanainen konventti oli todennäköinen. Giulianin huono kampanjastrategia sekä Thompsonin laiskuus harvensivat kentän neljään ehdokkaaseen. Nyt myös Romney jätti kisan sinetöiden McCainin voiton. Huckabee jättäytynee varapresidentiksi.

Ron Paul hävisi esivaalit - miksi? CNN, ABC ja FOX pitivät Ron Paulin lähes täydellisessä uutispimennossa. Katselin näitä kanavia 2-3 tuntia päivässä ja silloin harvoin kun Paul mainittiin, häntä haukuttiin sekopäiseksi rasistiksi. Toiseksi republikaanien suurimmat äänestysryhmät koostuvat eläkeläisistä ja kristillisestä oikeistosta. Ovensuukyselyiden mukaan Paulia kannattivat lähinnä nuoret, ateistit, sodanvastaiset maltilliset sekä etniset vähemmistöt. Kolmanneksi Paul sai vain kolmanneksen liberaalien (libertarian) äänistä (Yhdysvaltalaisista 15 % luokittelee itsensä liberaaleiksi). Osittain tämä johtui siitä, että liberaalit olivat rekisteröityneitä vääriin puolueisiin kuten Liberaaleihin, Perustuslaillisiin ja Demokraatteihin, osin siitä että anarkokapitalistit eivät äänestä, ja osin siitä että Cato-instituutti kävi Tom Palmerin johdolla henkilökohtaista sotaa Ron Paulia vastaan.

Näin jälkikäteen on myönnettävä, että media on huomattavasti olettamaani vahvempi. Vaikka lehdet, televisio- ja radiokanavat ovat pikkuhiljaa katoamassa tai siirtymässä internettiin (varsinkin Yhdysvalloissa), ovat ne yhä vahvoja mielipidevaikuttajia varsinkin keski-ikäisten ja eläkeläisten keskuudessa. Toiseksi politiikka on pörssikursseja vaikeammin ennustettavissa. Veikkasin heinäkuussa (2007) että republikaanien kärkikolmikko olisi Huckabee, Paul ja Romney, sen sijaan McCainista tuli yllättäen voittaja. Vastaavasti arvelin pörssikurssien romahtavan ennen 2007 loppua sekä kullan hinnan räjähtävän (myin kaikki osakkeeni ajoissa ja ostin kultaa - olin oikeassa). Kolmanneksi Ron Paulin saama suosio osoittaa, että minipuolueisiin on turha liittyä vakaissa puoluejärjestelmissä (kuten Yhdysvalloissa ja Suomessa). Ron Paul saavuttanee pelkissä republikaanien esivaaleissa lähes miljoona ääntä, mikä on selkeästi enemmän mitä Liberaalit saavat Yhdysvaltojen varsinaisissa presidentinvaaleissa (tämä on vaihdellut 200 000 ja 500 000 äänen välillä). Paul on myös saanut laajasti mediatilaa verrattuna Liberaalien aiempiin saavutuksiin. Hänen ansiostaan monet ovat ensikerran kuulleet radikaaleista ideoista kuten kultakannasta, tuloveron lakkauttamisesta ja huumeiden laillistamisesta. Paulin vaalikampanjan aikana olen törmännyt satoihin Paulin kannattajiin, jotka eivät ole koskaan aiemmin kuulleet liberalismista ja luulevat edustavansa uutta aatetta - Paulismia.

Seuraava Yhdysvaltain presidentti on luultavasti demokraattien Obama tai Clinton ellei republikaanien McCain tee uutta maailmanihmettä. Henkilönä näistä kolmesta ehdokkaasta Clinton on mielestäni paras ja Obama huonoin. Obama on selvästi Clintonista vasemmalla, hänellä ei ole johtotaitoja ja hän kannattaa yleistä asevelvollisuutta (Yhdysvalloissa ei ole ollut yleistä asevelvollisuutta sitten 1973). McCain puolestaan tahtoo sodan Irania ja Pakistania vastaan ja on yleisen asevelvollisuuden kannalla. Strategisesti ajateltuna McCain lienee kuitenkin paras presidentti, koska sekä Yhdysvaltain senaatti että edustajainhuone päätyvät noin 90 % varmuudella demokraattien käsiin. Tällöin republikaaninen presidentti estäisi täydellisen katastrofin lakien säätämisen vaikeutuessa.