Kuten esittelypostauksessa mainitsin, kultakanta 100 % reservivaatimuksella/kassavarantovelvoitteella on ainut rahajärjestelmä jossa ei ole julkista eikä yksityistä inflaatiota ja täten järjestelmä ei myöskään kärsi taloussykleistä. Valitettavasti 100 %:sta kultakannasta on usein luovuttu valtion sallittua yksityisten pankkien reservivaatimusten laskun. Toistaiseksi viimeinen 100 % kultakantaa noudattanut maa oli Alankomaat Amsterdamsche Wisselbankin alaisuudessa joka luopui järjestelmästä 1780-luvulla.
Koska 100 % kultakannassa ei ole inflaatiota eikä taloussyklejä, keskityn pankkitoiminnan kuvaamiseen tämän rahajärjestelmän alla. Niin kauan kun reservivaatimus on alle 100 % (kuten nykyjärjestelmässä), pankkien toiminta on aika yksiselitteistä. Pankkiin talletetaan rahaa turvallisuussyistä ja tämän rahan pankit lainaavat lähes kokonaan eteenpäin yksityishenkilöille ja yrityksille korkoa vastaan. Pankkien voitto koostuu lähes yksinomaan näistä koroista. Yleisen luulon vastaisesti rahasi eivät oikeasti ole "turvassa" pankissa - itse asiassa ne eivät ole siellä lainkaan vaan ne on lainattu eteenpäin jollekin toiselle. Saat rahasi pankista ulos ainoastaan niin kauan kun luottopakoa (eli ryntäystä konttoreihin tilejä tyhjentämään) ei synny. Tämän jälkeen peli on menetetty.
Kultakanta 100 % reservivaatimuksella toimii toisin, sillä järjestelmässä pankki ei saa lainata talletettua rahaa eteenpäin ilman omistajan lupaa (muuten 100 % reservivaatimus rikkoontuisi). Tämän vuoksi pankkeihin muodostuu kaksi erillistä tiskiä, lainaustiski ja talletustiski. Lainaustiskillä yksilö lainaa rahansa eteenpäin pankille joka kohdentaa (allocate) lainat eteenpäin niille yksityishenkilöille ja yrityksille jotka ovat valmiita maksamaan korkeinta korkoa. Pankille lainan antaneella yksilöllä ei ole oikeutta rahoihinsa ennen lainan määräajan umpeutumista (toiminta vastaa nykypankkien määräaikaisia sijoitustilejä joista rahojen ennenaikainen ulosottaminen johtaa rangaistusmaksuun). Talletustiskillä yksilö siirtää rahansa pankin suojaan mutta rahat pysyvät kuitenkin aina yksilön hallussa (hän voi siis nostaa rahat pankista koska tahansa). Nykyjärjestelmästä poiketen, yksilö ei saa talletuksistaan korkoa vaan joutuu maksamaan näistä pienen varastointimaksun (esim. 100 euron talletuksesta pankki perii 0,10 euroa). Pankkiin tallettaminen kannattaa kuitenkin yhä, varsinkin suurempien summien osalta, sillä pankki pitää rahasi varkailta turvassa ja hintadeflaation (neoklassinen deflaatio) ansiosta rahan todellinen arvo (real value) nousee sen nimellisarvon (nominal value) laskusta huolimatta. Pankkitoiminta 100 % kultakannassa näyttää siis kutakuinkin seuraavalta:
tiistai 14. lokakuuta 2008
Rahajärjestelmät: 100 % kultakanta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
16 kommenttia:
Olet varmaan nähnyt tämän Hurstin todistuksen?
Kumitonttu:
Olet varmaan nähnyt tämän Hurstin todistuksen?
En itse asiassa ole (kiitos linkistä), tiedän kyllä että Hursti on todistanut (ja ollut mukana dokumentissa) sähköistä äänestystä vastaan. Koska Yhdysvaltain lainsäädäntö vaatii ääntenlaskukoneiden käytön, New Hampshiressakin sellaiset ovat käytössä. Tosin toisin kuin monissa muissa osavaltioissa, New Hampshire käyttää paperisia äänestyslomakkeita jotka lasketaan uudelleen monissa kaupungeissa monien vaalien jälkeen ja täten täällä sähköisen äänestyksen avulla on todella vaikea huijata.
Näköjään Talouselämässä on lokakuussa julkaistu tosi mainio artikkeli Hurstista.
Mitenkäs käy tehokkuuden ? Nykyjärjestelmä perustuu pitkälti rahan kiertoon ja kulutukseen. Jos rahamäärä ei laajene niin melko varmasti myös talous hiipuu, koska rahaa kulutukseen ei ole ja järjestelmä ei kannusta rahan sijoittamiseen/kuluttamiseen vaan varastoimiseen.
Mikko:
Mitenkäs käy tehokkuuden ? Nykyjärjestelmä perustuu pitkälti rahan kiertoon ja kulutukseen. Jos rahamäärä ei laajene niin melko varmasti myös talous hiipuu, koska rahaa kulutukseen ei ole ja järjestelmä ei kannusta rahan sijoittamiseen/kuluttamiseen vaan varastoimiseen.
Eli, jos nyt oikein ymmärsin esität seuraavat väitteet:
1) Rahan kierto lisää tuotantoa
2) Tuotanto perustuu kulutukseen
3) Kultakanta ei kannusta rahan sijoittamiseen
4) Kultakanta ei kannusta rahan kuluttamiseen
Puran väittämät parhaani mukaan yksitellen.
1) Rahan kierto lisää tuotantoa
Väite rahan kierrosta perustuu neoklassiseen kvantiteettiteoriaan jonka mukaan kokonaisrahamäärä M kerrottuna kiertonopeudella V on yhtä kuin hintataso P kerrottuna tuotteiden kokonaisarvolla Q, eli ts. yhtälö on M * V = P * Q, jolloin inflaatioksi saadaan P = (M * V) / Q etc. Makrotaloudellisissa mallinnuksissa tämä kvantiteettiteoria on ihan järkevä ja siitä on hyötyä järjestelmän ymmärtämisessä.
Valitettavasti mikrotasolla (tai reaalitaloudellisesti ajateltuna) rahan kvantiteettiteoria ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa, sillä raha ei ole neutraali virta vaan jokainen kolikko on aina jonkun käsissä, eli vaikka raha vaihtaakin käsiä se ei sinänsä kierrä kvantiteettiteorian olettamalla tavalla.
Täytyy myös muistaa, että mikä tahansa rahamäärä on optimi koska se voidaan jakaa loputtoman pieniin osiin mm. seteleitä ja poletteja käyttäen, ja siten kultakanta ei kärsi liian vähästä rahasta.
2) Tuotanto perustuu kulutukseen
Olet oikeassa, että kaikki tuotanto tähtää lopulta kulutukseen. Tosin annat ymmärtää, että kulutus itsessään olisi tuotannon perusta. Tämä ei pidä paikkaansa. Kulutus ei stimuloi tuotantoa vaan päinvastoin vähentää sitä. Tämä saattaa ensisilmäyksellä kuulostaa paradoksaaliselta ennen kuin sitä mietitään hetki. Jokaisen tuotteen kohdalla on kaksi vaihtoehtoa, joko se kulutetaan tai sitten se säästetään. Tuotteet jotka kulutetaan kuluvat pois kun taas tuotteet jotka säästetään jäävät talteen myöhempää käyttöä varten. Jos esim. asut autiolla saarella ja marjat ovat pääelinkeinosi, voit joko kerätä marjoja varastoon ja kuluttaa myöhemmin aikasi näitä varastoja syöden siten, että voit rakentaa itsellesi talon, tai sitten vaihtoehtoisesti voit olla keräämättä marjoja varastoon jolloin et myöskään saa itsellesi taloa. Tavallisimmin, voit joko sijoittaa pörssiin lähes kaiken palkkasi jolloin voit käyttää sen myöhemmin isomman talon/hienomman auton ostoon tai voit olla sijoittamatta rahojasi pörssiin ja kuluttaa ne saman tien. Molemmissa tapauksissa jälkimmäinen vaihtoehto antaa sinulle korkeamman elintason eli säästäminen (eli kulutuksen välttäminen) kannattaa. Asia mistä olet luultavasti huolissasi, on, tekevätkö ihmiset tarpeeksi työtä /onko maailmassa tarpeeksi mahdollisuuksia ylläpitämään kulutusta välttävää tuotantoa? Vastaus on kyllä, tuotannon painopiste ainoastaan siirtyy kohti teollistuotantoa sellaisiin tuotteisiin joiden avulla voidaan tuottaa enemmän ja parempia tuotteita tulevaisuudessa. Täytyy myös muistaa, että se, että ihmiset vähentävät kulutusta ei tarkoita sitä, että ihmiset lopettavat kulutuksen. Jokaisen on pakko syödä, jokainen tarvitsee vaatteita (nudisteja lukuun ottamatta) ja jokainen tarvitsee asunnon.
3) Kultakanta ei kannusta rahan sijoittamiseen
Epäilen, että 100 % kultakanta ei vaikuta sijoittamiseen juuri lainkaan. Pörssit ja muut sijoituskohteet ovat ns. inflaationeutraaleja. Jos esim. pörssi tänään tuottaa 10 % noin 3 % vuotuisella hintainflaatiolla ja 100 % kultakannan alla 5 % noin 2 % vuotuisella hintadeflaatiolla, on molempien järjestelmien reaalituotto 7 %. Kullan eli rahan hordaaminen ainoastaan lisää tätä vuotuista hintadeflaatiota mutta jättää pörssin reaalituoton ennalleen. Tosin kultakannan alla ns. spekulatiivinen sijoittaminen poistuu kokonaan kuplien kadotessa (tämä on tietenkin hyvä asia, koska kuplissa on kyse eräänlaisista Ponzi-järjestelmistä tai pyramiidihuijauksista).
4) Kultakanta ei kannusta rahan kuluttamiseen
Ei kannustakkaan. Päinvastoin kultakanta kannustaa säästämään rahaa (joka puolestaan, kuten sanoin, lisää hyvinvointia tulevaisuudessa). Nykyjärjestelmän yksi ongelma on siinä, että rahalla on vain kaksi aidosti järkevää käyttöä: joko sen voi sysätä pörssiin suurehkolla riskillä (johtuen mm. kuplataloudesta) tai sitten sen voi käyttää kulutustuotteisiin. Rahaa ei missään nimessä kannata säästää, sillä rahalla ei saada reaalikorkoa vaan päinvastoin rahan arvo laskee. Tämä on juuri yksi keskeisistä syistä miksi kannatan 100 % kultakantaa.
Hmm. Olen varmaan tämän neoklassisen teorian sokaisema, mutta...
Tässä skeemassahan talletus on täysin samalla viivalla sen kanssa, että raha jemmataan patjan alle. Tehdään sellainen karkea makrotarkastelu reaalipuolella, että kaikki taloudellinen toiminta on joko kulutusta tai investointia. Eli joko valmistetaan jotain kulutettavaksi tai sitten siihen, että sillä tehdään jotain lisää kulutettavaa.
Reaalipuolella hyvinvointi = kulutus, ja toisaalta kaikki se, mitä ei kuluteta, se säästetään, joten säästöt = investoinnit.
Sitä mitä kulutetaan hankitaan rahalla, se on vain vaihdon väline. Kun tehdään investointeja, ne pitää maksaa. Se, millloin investointi kannattaa, riippuu siitä, mikä on korko.
Korkohan on rahan lainaamisen hinta. Korkeampi korko lisää halua lainata rahaa eteenpäin ja toisaalta hillitsee halua ottaa lainaa. Markkinakorko on se korko, jolla nämä halut kohtaavat.
Reaalikorko r ja nimelliskorko p eivät ole samat, jos meillä on deflaatio, eli negatiivinen inflaatio, merkitään inflaatiota i:llä. Kun ne ovat pieniä, niin reaalikorko r = p - i. (Itseasiassa 1+r = (1+p)(1-i), mutta olkoon).
Nimität rahan jemmaamista patjan alle "säästämiseksi", mutta se ei ole "säästämistä" siinä mielessä, että se ei laske reaalikorkoa, vaan nostaa sitä. Koska rahan jemmaaminen nostaa reaalikorkoa, se tekee investointeja vähemmän kannattaviksi ja siten supistaa tuotantoa.
En oikein näe mitään mekanismia, jolla tämän kultakannan tasapainotilassa hyvinvointi olisi edes yhtä suuri kuin sellaisessa kuvitteellisessa tasapainotilassa, jossa hintainflaatio olisi aina tasan nolla.
Tiedemies:
Tässä skeemassahan talletus on täysin samalla viivalla sen kanssa, että raha jemmataan patjan alle.
Niin on, taloustieteellisesti katsottuna mitään eroa ei ole. Käytännössä on se ero, että pankki toimii ikään kuin turvayhtiö joka suojelee rahojasi varkauksilta (toisin kuin patjan alle jemmaus).
Nimität rahan jemmaamista patjan alle "säästämiseksi", mutta se ei ole "säästämistä" siinä mielessä, että se ei laske reaalikorkoa, vaan nostaa sitä. Koska rahan jemmaaminen nostaa reaalikorkoa, se tekee investointeja vähemmän kannattaviksi ja siten supistaa tuotantoa.
Niin, ja tämä on juuri yksi syy miksi kannatan kultakantaa. Kuten yllä olevassa kommentissa maintisin: "kultakannan alla ns. spekulatiivinen sijoittaminen poistuu kokonaan kuplien kadotessa (tämä on tietenkin hyvä asia, koska kuplissa on kyse eräänlaisista Ponzi-järjestelmistä tai pyramiidihuijauksista)". Se, että kaikki säästetty raha ei mene investointeihin tietysti laskee investoidun rahan määrää lyhyellä tähtäimellä (koska kuplia ei synny), mutta pidemmällä aikavälillä se pysyy suunnilleen ennallaan (koska ei ole kuplia joita puhkaista). Tässä mielessä 100 % kultakanta on paljon parempi järjestelmä koska se ei luo virheinvestointeja jotka ovat siis resurssien massiivista (usein pysyvää) väärinallokointia.
Vaikka neoklassinen taloustiede on pääosin mielestäni yhtä hyvää kuin itävaltalainen taloustiede niin kauan kun sitä tehdään ns. markkinamyönteisesti kuten esim. monetaristit tai tuotantopuolen (supply side) taloustieteilijät tekevät, se on selkeästi huonompaa rahateorian saralla. Esim. neoklassisessa taloustieteessä ilmainen raha (fiat tai lainattu sellainen) voi korkeintaan aikaansaada liikasijoituksia joka järkyttää tasapainoa vaikka kyse on todellisuudesta virhesijoituksista. Ongelma ei siis ole, että rahaa sijoitetaan liikaa vaan, että sitä sijoitetaan täysin vääriin paikkoihin halvemmasta korosta johtuen.
Sitten on vielä tietysti se todella pitkä tähtäin. Fiat-rahan alla ihmisten aikapreferenssi nousee (eli nykyhetkeä arvostetaan enemmän) koska puhdas säästäminen (tai jemmaaminen) ei kannata ja siten reaalikorot nousevat. Kultakannan alla ihmisten aikapreferenssi laskee ja siten reaalikorot laskevat. Tästä on ihan tehty vertailevia tutkimuksia, yritin kaivaa lähdettä, mutten löytänyt sitä kirjahyllystäni (pahoitteluni, kyseessä oli kuitenkin joku vähemmän tunnettu taloustieteilijä).
En oikein näe mitään mekanismia, jolla tämän kultakannan tasapainotilassa hyvinvointi olisi edes yhtä suuri kuin sellaisessa kuvitteellisessa tasapainotilassa, jossa hintainflaatio olisi aina tasan nolla.
Lopuksi on vielä muita mekanismeja jotka nostavat talouskasvun (ja siten myös hyvinvoinnin) kultakannassa korkeammalle tasolle. Yksi keskeisimmistä on se, että valtion toimintaan tulee kovat rajoitteet koska valtio ei 1) saa helposti lainaa, 2) ei voi kasvattaa toimintaansa veroja nostamatta ja 3) ei saa verotettua kansaa yhtä helposti, ja mitä pienempi valtio, sitä enemmän talouskasvua. Tietysti normaaleissa BKT laskelmissa valtion "tuotanto" merkitään plussana, mutta koska valtion "tuotanto" ei ole markkinoiden (ja siten myös kansan) haluamaa se voitaisiin yhtä hyvin merkitä nollana tai jopa negatiivisena tekijänä.
Tässä on nyt jotain, mitä en vieläkään ymmärrä. Kun patjan alle säästäminen on kannattavaa, pääomamarkkinat tyrehtyvät.
Väitän näin lonkalta (en valitettavasti juuri nyt ehdi etsimään viitettä) ja muistinvaraisesti, että on aika vankka empiirinen todistusaineisto siitä, että mitä likvidimmät pääomamarkkinat, sitä parempi reaalinen talouskasvu.
Muu osa väitteistäsi haiskahtaa kyllä vielä enemmän: mitä pienempi valtio, sitä enemmän talouskasvua. Korrelaatio on kyllä olemassa, ja on monta mekanismia, joilla tämä pitääkin paikkansa, mutta ei se mikään älyttömän vahva yhteys ole. Dynaamisesti on tietenkin lähes aina parempi, että tuote X tehdään toimivilla markkinoilla, mutta komparatiivis-staattisessa mielessä on ihan se ja sama omistaako yksittäisen X-tehtaan valtio vai patruuna.
Tiedemies:
Väitän näin lonkalta (en valitettavasti juuri nyt ehdi etsimään viitettä) ja muistinvaraisesti, että on aika vankka empiirinen todistusaineisto siitä, että mitä likvidimmät pääomamarkkinat, sitä parempi reaalinen talouskasvu.
Tässä vaiheessa on syytä mainita, ettei itävaltalainen taloustiede (mainstream neoklassisesta taloustieteestä poiketen) perustu empiriaan (joka on siis a posteriorista) vaan muutamaan itsestään selvään a priori oletukseen joista muu rakennelma johdetaan. Koska itävaltalainen taloustiede ei ole ns. Popperista, eikä hyväksy väitteidensä falsifiointia empiirisin keinoin, sitä pidetään mainstream taloustieteilijöiden joukossa epätieteellisenä. Metodiltaan itävaltalainen taloustiede on siis samankaltaista kuin matematiikka tai filosofia tämän päivän yliopistoissa.
Tuosta likviditeetistä voisi vielä mainita, ettei likviditeetti tarkoita samaa kuin markkinoiden floodaaminen paperirahalla. Likviditeetissä on kyse ennen kaikkea olemissa olevista säästöistä. Tietysti tuon 100 % kultakannan alla säästöjä voitaisiin lisätä, mikäli kuluttajat pakotettaisiin lainaamaan rahat eteenpäin niin, että heille kerrottaisiin, etteivät he saa rahojaan takaisin esim. viiteen vuoteen. Täten taloussykleiltä ja virheinvestoinneilta sinänsä vältyttäisiin pakkosijoitusten vuoksi (siltikään en itse kannata tätä mallia). Tietysti toinen tapa olisi palauttaa kultakanta ilman reservivaatimusta/kassavarantovelvoitetta joka olisi yhä nykyjärjestelmää selvästi parempi ratkaisu, mutta tällöin emme välttyisi taloussykleiltä (jotka toki olisivat tämän päivän syklejä pienempiä ja siten myös vähemmän haitallisia). Edelleen painotan sitä, että rahanluominen (johon myös säästöjen käyttäminen samalla kuin niiden väitetään yhä olevan pankissa, kuuluvat) ei luo pysyvää talouskasvua vain ainoastaan tilapäisen kuplan jonka on lopulta aina puhjettava. Asian ei tarvitsisi olla näin.
Jos olet kiinnostunut aiheesta lisää, blogissa on rahateoria tunnisteen alla sarja postauksia taloussykleistä ja rahateoriasta yleensä (lisää postauksia on tulossa kunhan ehdin). Neoklassiselta kannalta katsottuna Roger Garrisonin Time and Money lienee parhaita teoksia, sillä se perustelee itävaltalaisen taloussykliteorian (ja osin kultakannan kannattamisen) neoklassisin termein neoklassisessa kehyksessä. En valitettavasti ole vielä ehtinyt lukemaan teosta kokonaan, joten en ole ehtinyt kirjoittamaan asiasta myöskään kirja-arvostelua.
Muu osa väitteistäsi haiskahtaa kyllä vielä enemmän: mitä pienempi valtio, sitä enemmän talouskasvua. Korrelaatio on kyllä olemassa, ja on monta mekanismia, joilla tämä pitääkin paikkansa, mutta ei se mikään älyttömän vahva yhteys ole. Dynaamisesti on tietenkin lähes aina parempi, että tuote X tehdään toimivilla markkinoilla, mutta komparatiivis-staattisessa mielessä on ihan se ja sama omistaako yksittäisen X-tehtaan valtio vai patruuna.
Tämän tutkiminen korrelaation avulla on erittäin vaikeaa monesta syystä, kuten mm:
1) Talouskasvu on luonteeltaan eksponentiaalinen, ei lineaarinen, ja siten monet maat joissa on jo korkea BKT/kapita kasvavat enemmän kuin maat joissa tämä ei toteudu.
2) Hyvinvointivaltion kaltaiset rakennelmat ovat taloudellisesti mahdottomia maissa joissa on pieni BKT/kapita ja siten ne ovat mahdollisia ainoastaan maissa joissa on jo entuudestaan korkea BKT/kapita.
3) Käytännössä kaikilla länsimailla on suuri hyvinvointivaltio ja siten muutamien kymmenten prosenttien ero ei välttämättä näy suurena korrelaationa tuloksissa.
4) Valtion koko jarruttaa talouskasvua eksponentiaalisesti, maissa joissa valtio syö 20-40 % BKT:stä jarrutus voi olla suht samansuuruinen, mutta maissa joissa valtio syö BKT:stä esim. 60-80 % talouskasvu on nollan tuntumassa tai jopa negatiivinen (vrt. esim. entiset neuvosto- ja Warsovanliiton valtiot).
5) Valtion kokoa tärkeämpi tekijä on politiikan vakaus. Esim. monessa maailman kolmannessa maassa valtiot ovat suht. pieniä mutta epävakaita, jolloin kuka tahansa random virkamies voi yllättäen kävellä firman ovesta sisään ja viedä kaiken minkä irti lähtee. Ei liene vaikea arvata, ettei tällaisiin järjestelmiin juuri investoida.
6) Varallisuudet liikkuvat yli rajojen ja siten maailman BKT/kapita tasoittuu jatkuvasti sen sijaan, että ero lisääntyisi kuten (voisi) käydä muuten mikäli tämä ei olisi mahdollista.
7) BKT lasketaan tuotantoketjun loppupään (eli kulutustuotannon) mukaan, joka on sinänsä huono tapa laskea koska teollistuotannon kehitys on talouslaskun kannalta tärkeämpää. Lisäksi BKT:hen, kuten mainitsin, lasketaan mukaan myös valtion syömä osuus positiivisena tekijänä, mikä vääristää lopputulosta merkittävästi. Myös valtion velka lasketaan mukaan BKT:hen positiivisena investointina. (Nämä ongelmat tulevat viimeistään selväksi silloin kun taloudesta vaikka 80 % on valtion syömä, joka siten lasketaan mukaan BKT:hen ja vertaus tehdään edellisen vuoden tilanteeseen jne.)
Muitakin ongelmia on, mutteivät ne nyt nouse mieleeni...
Taloudellisella vapaudella ja maan BKT/kapita osuudella on tosin vahva korrelaatio, mm. tämän [PDF-tiedosto] raportin mukaan (ks. esim. sivu 18). Valitettavasti en näe korrelaatiotaulukkoa mutta sen lienee jossain 60-70 % luokkaa jos sitä tuosta alkaa jotenkin laskemaan. En valitettavasti ole perehtynyt tuohonkaan raporttiin tarkemmin, joten en tiedä olenko samaa mieltä käsityksestä "taloudellinen vapaus" raportin kirjoittaneiden tutkijoiden kanssa.
En kiistä oikeastaan mitään siitä mitä sanot viimeisessä postauksessasi. Enkä todellakaan tarkoittanut likviditeetillä sitä, että markkinat floodataan paperirahalla.
Likviditeetillä tarkoitan sitä, että transaktiohalukas löytää nopeasti ja pienin kustannuksin jonkun, joka on valmis tekemään transaktion. Pääomamarkkinoilla siis likviditeetillä tarkoitan (ja yleensäkin tarkoitetaan) sitä, että jos firma tarvitsee lainan, niin tämä laina järjestyy nopeasti ja sen ehdot - tässä abstraktisti ajateltuna nimenomaan korko - ovat ennakolta tiedossa.
Kun tämänkertaisessa talouskriisissä on puhuttu likviditeettiongelmista, kyse on ollut juuri tästä. Eli kun joku (lähinnä pankki) on tarvinnut lyhytaikaista pääomaa, ei lainaavaa osapuolta ole löytynyt helposti. En ole varma, onko keskuspankkien politiikka "lainataan rahaa kelle vaan halvalla" mitenkään järkevä tapa lisätä likviditeettiä, voi olla että ei, mutta itse painotan kyllä "tieteellisyyttä" tässä kohtaa siten, että politiikan järkevyys ratkaistaan empiirisesti, ei ideologisesti.
Mutta siis se perusmekanismi ja peruskäsitteet, joista olen edelleen eri mieltä: Rahan hordaaminen ei ole säästämistä makrotaloudellisessa mielessä.
Itse näen sekä (hinta) inflaation että deflaation lähinnä verojen kaltaisina markkinahäiriöinä. Inflaatio on "vero" käteisen tai erittäin likvidin rahainstrumentin hallussapidolle ja tällaisena se vähentää säästämistä ja sotkee pääomamarkkinat. Samalla se on tulonsiirto reaalisen pääoman omistajille.
Deflaatio on puolestaan "vero" reaaliselle pääomalle ja tulonsiirto käteisen omistajille.
Mielestäni on aika selvää, että (saman suuruinen) deflaatio on näistä kahdesta enemmän vääristävä vero, joskaan kumpikaan ei ole toivottava.
Pahoitteluni, että vastauksessa kesti. Olen vaihteeksi hieman liian kiireinen.
Tiedemies:
Likviditeetillä tarkoitan sitä, että transaktiohalukas löytää nopeasti ja pienin kustannuksin jonkun, joka on valmis tekemään transaktion. Pääomamarkkinoilla siis likviditeetillä tarkoitan (ja yleensäkin tarkoitetaan) sitä, että jos firma tarvitsee lainan, niin tämä laina järjestyy nopeasti ja sen ehdot - tässä abstraktisti ajateltuna nimenomaan korko - ovat ennakolta tiedossa. [...] Kun tämänkertaisessa talouskriisissä on puhuttu likviditeettiongelmista, kyse on ollut juuri tästä. Eli kun joku (lähinnä pankki) on tarvinnut lyhytaikaista pääomaa, ei lainaavaa osapuolta ole löytynyt helposti. En ole varma, onko keskuspankkien politiikka "lainataan rahaa kelle vaan halvalla" mitenkään järkevä tapa lisätä likviditeettiä, voi olla että ei, mutta itse painotan kyllä "tieteellisyyttä" tässä kohtaa siten, että politiikan järkevyys ratkaistaan empiirisesti, ei ideologisesti.
Ymmärrän kyllä likviditeetin määritelmän finanssiterminä mikä ei mielestäni sovellu sellaisenaan taloustieteeseen. Keskinen ongelma ns. rahan luonnissa on juuri se, että ihmisillä on aina korkea rahapreferenssi (niin kauan kun elämme rahataloudessa) ja siten rahan kysyntä on ns. rajatonta (ja tätä kysyntää on mahdoton täyttää, vaikka loisimme miten paljon rahaa tyhjästä minimaalisilla tai nollakoroilla). Täten helpon likviditeetin saatavuus finanssiterminä ajateltuna, ei ole välttämättä lainkaan hyvä asia, koska markkinat voidaan ihan oikeasti floodata täyteen paperirahaa (kuten esim. tämän päivän Zimbabwessa). Paperirahaa (tai fiat-rahaa, tämähän ei ole ihan sama asia, mutta käytännössä niitä voidaan käyttää synonyymeinä) voidaan puolestaan jakaa markkinoille kahdella tapaa: 1) jakamalla sitä ilmaisesti mm. kansalaisille, järjestöille, firmoille jne. tai antamalla sitä eteenpäin pankeille korkoa laskemalla. Kansalaisille, järjestöille jne. annettu ilmainen raha puolestaan päätyy tuotteisiin tai pankkeihin ja siten lopulta laskee niin ikään korkoa. Täten korko laskee ihmisten aikapreferenssin luoman luontaisen koron alapuolelle ja aikaansaa juuri ne kuplat joiden kanssa olemme tänä päivänä niin suurissa ongelmissa. Tietysti tämä lisääntynyt "likviditeetti" on aluksi kiva asia, mutta siitä seuraa vääjäämättä kupla jonka on lopulta aina puhjettava. Yksi parhaista todistusaineistoista on tällä hetkellä kyseinen talouskriisi jossa lainattavaa rahaa (eli likviditeettiä) ei ole tarpeeksi saatavilla pankeille ym. instituutioille siitä huolimatta, että korot ovat matalat ja markkinat on pumpattu täyteen rahaa. Lisää likviditeettiä pumppaamalla saadaan tietysti aikaan isompi ja isompi kupla mutta lopulta sen kuplan on pakko puhjeta. Jos kupla ei puhkea suosiolla normaalisti, se puhkeaa viimeistään Zimbabwen kaltaisen hyperinflaation muodossa jossa siirrymme takaisin rahataloudesta vaihtotalouteen. Tällainen riski on jo nyt olemassa, Fed pumppasi muutama viikko sitten niin paljon fiat-rahaa markkinoille, että vuotuinen rahainflaatio nousisi 870 %! Myös monet ammattiekonomit ovat nyt puhuneet yli 30 % hintainflaatiosta vuonna 2009 ja 2010 (tämä ei tosin välttämättä näy CPI:n kaltaisissa indekseissä niiden laskutavasta, ja mahdollisesta poliittisesta manipuloinnista, johtuen).
Tähän voisin vielä lisätä, ettei itävaltalainen taloustiede ole mitenkään "ideologista" sinänsä, vaan täysin arvovapaata. Mahdollisesti jopa arvovapaampaa kuin mainstream neoklassinen taloustiede (itävaltalainen taloustiede on tavallaan osa neoklassista taloustiedettä mutta se ei liity tähän), sillä itävaltalaisessa taloustieteessä ei puhuta moraalista tai utiliteetistä lainkaan vaan ainoastaan seurataan loogisin askelin politiikan seurausta. Tietysti itävaltalaisen taloustieteen axioomeista johtuen, päädytään anarkokapitalistisiin (tai sitä lähenteleviin) vastauksiin. Omasta mielestäni yhteiskuntatieteiden pohjan ei tulisi olla empiirinen, joskaan en kiistä empirian hyötyjä tiettyjä kysymyksiä ratkaistaessa (kuten esim. axiomaattisen taloustieteen avulla voidaan kiistatta osoittaa, että hintasäännöstely on haitallista, mutta ainoastaan empirian avulla voidaan näyttää toteen kuinka haitallista se on kyseisten alueiden/tuotteiden/sektorien kohdalla).
Itse näen sekä (hinta) inflaation että deflaation lähinnä verojen kaltaisina markkinahäiriöinä. Inflaatio on "vero" käteisen tai erittäin likvidin rahainstrumentin hallussapidolle ja tällaisena se vähentää säästämistä ja sotkee pääomamarkkinat. Samalla se on tulonsiirto reaalisen pääoman omistajille. [...] Deflaatio on puolestaan "vero" reaaliselle pääomalle ja tulonsiirto käteisen omistajille.
Käsittääkseni veron määritelmä on sellainen jossa valtio kerää rahaa kansalta. Tässä mielessä rahainflaatio on vero (joka tietysti näkyy pitkällä tähtäimellä hintainflaation muodossa) mutta hintadeflaatio ei ole (rahadeflaatiotahan ei voi juurikaan tapahtua). Ymmärrän kyllä teoriassa sen, että hintojen vaihtelu on ongelmallista erityisesti silloin jos vaihtelua on paljon. Tästä huolimatta en ymmärrä, miksi hintavakaus on niin monen mielestä (ammattitaloustieteilijät mukaan lukien) niin tärkeää. Ongelmahan ei ole pelkästään siinä, että yleinen hintataso vaihtelee, vaan myös siinä, että eri tuotteiden hinnat suhteessa toisiinsa vaihtelevat rutosti. Ja täten esim. tietyillä aloilla hinnat voivat jatkuvasti romahtaa (eli olla deflaatiossa, kuten mm. tietotekniikan osalta) kun taas toisaalla hinnat voivat jatkuvasti nousta (eli olla inflaatiossa, en nyt valitettavasti keksi hyvää esimerkkiä) siitä huolimatta, että yleinen hintataso yritetään pitää tasassa. Tavalliset ihmisethän eivät hirvittävästi välitä kokohintatason tasassa pysymisestä siinä mielessä, koska he eivät mitenkään osta tuotteita kautta linjan. Jos he välittäisivät tästä enemmän useammat lainat, laskut, palkat jne. olisi inflaatiostandardoitu, mutta näin ei ole. Lisäksi on olemassa ihan oikeasti ammattikunta jonka yksi tehtävistä on näiden hintasignaalien ymmärtäminen. Heitä kutsutaan yrittäjiksi (yrittäjän määritelmä ei tosin ole "yksilön joka omistaa yrityksen" vaan "yksilö jolla on rahaa pelissä", täten esim. yhden osakkeen omistajat - kuten myös ammattispekuloijat - ovat rajatuissa määrin yrittäjiä). Pitää muistaa, että kultakannan alla (kuten myös nykyjärjestelmässä niin kauan kun se ei karkaa käsistä) hintadeflaatio (nykyjärjestelmässä -inflaatio) pysyy suhteellisen tasassa ja siten virhesignaali on verrattain pieni ja pitkälti ennalta arvattava.
Mielestäni on aika selvää, että (saman suuruinen) deflaatio on näistä kahdesta enemmän vääristävä vero, joskaan kumpikaan ei ole toivottava.
Millä perusteella deflaatio olisi näistä kahdesta enemmän vääristävä (ellet nyt vetoa siihen likviditeetin puutteeseen jota vastaan olen yrittänyt argumentoida taloussykliongelmasta käsin)?
Tietenkään hintamuutokset eivät ole veroja perinteisessä mielessä, mutta niiden vaikutus on samanlainen.
Jos oletetaan, että (hinta)inflaatiota ei ole, niin jokainen hyödykkeen X hinnanmuutos sisältää tasan yhden signaalin, eli se kertoo X:n niukkuudesta; jos hinta nousee, niukkuus lisääntyy, jos hinta laskee, niukkuus vähenee, tämä lienee selvä.
Nyt taho, joka harkitsee investoivansa koneeseen, joka tuottaa X:ää, näkee hinnanmuutoksen. Nouseva hinta tarkoittaa, että investointi tulee kannattavammaksi, laskeva hinta taas, että investointi tulee vähemmän kannattavaksi.
Inflaatio tai deflaatio sotkee tämän signaalin. Jos inflaatio on i, niin hintamuutos m = i + m*, missä m* on todellinen signaali.
Miksi inflaatio on vähemmän paha kuin deflaatio? Siksi, että jos inflaatio-odotus on rationaalinen, so. henkilöllä on arvio i:stä (olkoon se vaikka i'), niin, että E(i) = i', niin investoija voi "putsata" hintamuutoksesta inflaation. Hän voi myös putsata sen tarvittaessa investoinnissa käyttämästään korosta. Reaalikorko on eri kuin nimelliskorko ja investoija ottaa tämän huomioon. Myös lainaaja voi ottaa tämän huomioon ja vaatia korkeampaa/matalampaa nimelliskorkoa kompensaationa investoinnista.
Inflaatio aiheuttaa kyllä vääristymän, jota ei välttämättä voi korjata. Nimittäin, koska käteinen raha sisältää tuoton (negatiivisen tai positiivisen), riski tulee väärin hinnoitelluksi.
Inflaation ollessa positiivinen riski on liian halpaa. Negatiivinen inflaatio taas tekee riskistä liian kalliin, koska raha itse on "turvasatama".
Ongelma tällaisessa keskustelussa on myös usein se, että meillä on todennäköisesti erilainen käsitys siitä, mikä rahajärjestelmän tehtävä on. Minusta sen tehtävänä on palvella hyvinvointia, viimekädessä (karkeasti ottaen) maksimoida pitkällä aikavälillä kulutusta. Näen asian niin, että sekä inflaatio että deflaatio vievät pois tästä tilasta ja että deflaatio ceteris paribus on haitallisempi. Toisaalta minusta esimerkiksi EKP:n 2% inflaatiotavoite on epäilyttävän korkea ja inflaatio lasketaan usein jokseenkin kyseenalaisella tavalla.
Tiedemies:
Jos oletetaan, että (hinta)inflaatiota ei ole, niin jokainen hyödykkeen X hinnanmuutos sisältää tasan yhden signaalin, eli se kertoo X:n niukkuudesta; jos hinta nousee, niukkuus lisääntyy, jos hinta laskee, niukkuus vähenee, tämä lienee selvä. [...] Inflaatio tai deflaatio sotkee tämän signaalin. Jos inflaatio on i, niin hintamuutos m = i + m*, missä m* on todellinen signaali.
Tämä on toki totta tietysti tässä mielessä, mutten itse oikein näe hintainflaation/hintadeflaation aiheuttamia signaaleja kovin ongelmallisina niin kauan kun ne ovat 1) ennalta-arvattavissa ja 2) eivät ole kovinkaan suuria. Lisäksi yrittäjyys (sama määritelmä kuten aiemmin) on muutenkin taitolaji joka vaatii muutenkin hyvää ennustamiskykyä. En täten usko, että signaalien vaikutus on merkittävä niin kauan kun yllämainitut kaksi ehtoa toteutuvat.
Miksi inflaatio on vähemmän paha kuin deflaatio? Siksi, että jos inflaatio-odotus on rationaalinen, so. henkilöllä on arvio i:stä (olkoon se vaikka i'), niin, että E(i) = i', niin investoija voi "putsata" hintamuutoksesta inflaation.
Hyvä pointti, joka ei edes juolahtanut mieleeni. Tosin tässä ei pelkästään ole kyse inflaatio vs. deflaatio keskustelusta vaan lähinnä siitä poikkeaako odotus positiivisesti vai negatiivisesti todellisuudesta. Jos esim. luontaiskorko on 5 % ja inflaatio oletetaan olevan 2 %, korko nousee 7 % per anno. Jos yrittäjä olettaa inflaation olevan 2 % ja todellinen inflaatio on 2 % tai yli jne. hän voi putsata sijoituksen inflaatiolla (eli nostamalla lopputuotteen hintaa). Jos inflaatio on alle 2 %, hän ei voi tehdä sitä vaan ottaa erotuksen takkiinsa. Sama homma toimii deflaatiossa. Luontaiskorko on taas 5 % ja deflaation oletus 2 %, on korko 3 % pa. Jos deflaatio on 2 % tai alle hän ei voi putsata sijoitusta rahaa säästämällä (koska raha on jo kulutettu investoinnissa). Jos deflaatio on yli 2 %, hän ei voi tehdä sitä silloinkaan vaan ottaa tappion takkiinsa. Joka tapauksessa, tärkeintä kummassakin skenaariossa ei ole niinkään järjestelmä itse, vaan se, että yrittäjän arvaus osuu oikeaan.
Tähän voisin taas lisätä jo monesti mainitsemani ongelma: inflaatio itsessään luodaan pankkitoiminnan kautta korkoja laskemalla mikä aiheuttaa vääriä signaaleja ja siten luo kuplan.
Ongelma tällaisessa keskustelussa on myös usein se, että meillä on todennäköisesti erilainen käsitys siitä, mikä rahajärjestelmän tehtävä on. Minusta sen tehtävänä on palvella hyvinvointia, viimekädessä (karkeasti ottaen) maksimoida pitkällä aikavälillä kulutusta. Näen asian niin, että sekä inflaatio että deflaatio vievät pois tästä tilasta ja että deflaatio ceteris paribus on haitallisempi. Toisaalta minusta esimerkiksi EKP:n 2% inflaatiotavoite on epäilyttävän korkea ja inflaatio lasketaan usein jokseenkin kyseenalaisella tavalla.
Toki, itse näen rahajärjestelmän (ja politiikka[ni]) päämääränä vapauden maksimoimisen joka on mielestäni moraalisesti katsottuna kaikkein oikeudenmukaisin vaihtoehto. Tosin uskon, että tämä järjestelmä myös maksimoi hyvinvoinnin (myös karkeasti ottaen) pitkällä tähtäimellä. En sinänsä vastusta inflaatiota hirvittävästi itsessään mutta vastustan sitä keskuspankin toimintaa joka luo sen inflaation ja samalla mahdollistaa huomattavasti laajemman julkisen sektorin ja verotuksen mitä meillä muuten olisi. Pidän myös deflaatiota positiivisena ilmiönä, koska se kannustaa säästämään (täysin riskittömästi). Inflaation alla tällaista täysin riskitöntä järjestelmää ei yksinkertaisesti ole (ei edes hintaindeksoiduissa valtionobligaatioissa, koska valtio voi ihan oikeasti mennä konkurssin - ks. esim. tämän päivän Islanti).
Ja joo, olet myös oikeassa, että hintaindekseissä on paljon ongelmia. Esim. Yhdysvalloissa käytetty CPI yleensä aliarvioi karkeasti energian hinnan ja asuntojen hinta puuttuu indeksistä kokonaan. Nämä indeksit ovat muutenkin herkästi poliittisen manipuloinnin kohteena, niissä ei huomioida taloussyklejä riittävästi ja niihin sotketaan liikaa ulkomaankauppaa joka sinänsä laskee hintoja, mutta laskee niitä nyt niin paljon, että rahaa voidaan nyt luoda tyhjästä todella holtittomasti minimaalisella hintainflaatiolla jne.
Yksi seikka mikä keskustelusta, nopeasti lukiessani, jäi uupumaan on se, että kaikki pääoma on jokaisella ajanhetkellä sijoitettuna. En ole varma tuliko tämä jo ilmi jossakin aikaisemmassa vaiheessa "hoardaamisesta" puhuttaessa, mutta mielestäni tämä on tärkeää huomata.
Jos entrepreneurit eivät kykene tarjoamaan riittävän suurta tuottoa sijoitetulle pääomalle, on rahan pitäminen tyynyn alla taloudellisesti kaikkein tehokkain ratkaisu.
Lisäksi pitää ymmärtää etteivät kapitalistit ole teorioiden mukaisia taskulaskimia, vaan eroavat riskinsieto-, ennustus-, ja muilta kyvyiltään.
Santtu:
Yksi seikka mikä keskustelusta, nopeasti lukiessani, jäi uupumaan on se, että kaikki pääoma on jokaisella ajanhetkellä sijoitettuna. En ole varma tuliko tämä jo ilmi jossakin aikaisemmassa vaiheessa "hoardaamisesta" puhuttaessa, mutta mielestäni tämä on tärkeää huomata.
Itse mainitsin tämän asian ohimennen neoklassisen kvantiteettiteorian kritiikissäni. En tosin tarkemmin mennyt siihen sisälle, mitä tämä tarkoittaa käytännön suhteen.
Jos entrepreneurit eivät kykene tarjoamaan riittävän suurta tuottoa sijoitetulle pääomalle, on rahan pitäminen tyynyn alla taloudellisesti kaikkein tehokkain ratkaisu.
Tämähän on juuri yllä olevan keskustelun keskeisiä kiistanaiheita. Tiedemiehen mielestä (jos olen oikein käsittänyt) halpa raha ja matalat korot stimuloivat talouden toimintaa, kun taas mielestäni tämä toiminta aikaansaa kuplia ja siten on haitallista tai ns. teennäistä talouden stimulointia.
Lisäksi pitää ymmärtää etteivät kapitalistit ole teorioiden mukaisia taskulaskimia, vaan eroavat riskinsieto-, ennustus-, ja muilta kyvyiltään.
Toki, ymmärrän pointin.
Valitettavasti olen niin flunssainen nyt, etten kykene järkevämpiin kommentteihin, pahoitteluni.
Pahoittelen, että kommentoin näin myöhään, mutta tuosta hordaamisesta,
ongelma hordaamisessa ei ole se, etteikö pääoma olisi kaikki aina käytössä, onhan se reaalinen pääoma tietenkin siellä missä se parhaiten tuottaa.
Rahan pitäminen tyynyn alla on makrotaloudellisesti ajatellen vain rahavarannon kontraktiota, ei varsinaista säästämistä, so. ei säästämistä sanan siinä mielessä kuin minä sen ymmärrän, eli säästäminen on se osa tuotannosta, jota ei kuluteta.
Mutta siis, tästä saa varmaan sellaisen kuvan, että pitäisin kultakantaa ihan kauhean huonona. Pidän kultakantaa huonompana kuin idealisoitua fiat-rahaa, mutta uskon kyllä, että merkittävä osa käytännön fiat-rahoista on huonompia kuin kultakanta.
Lähetä kommentti