Immateriaalioikeudet ja vapaa markkinatalous pähkinänkuoressa

Patentit, tekijänoikeudet ja tavaramerkit ovat kaikki immateriaalioikeuksia (tai immateriaalietuoikeuksia), eivätkä ne kuulu vapaaseen markkinatalouteen. Vapaa markkinatalous perustuu absoluuttisen omistusoikeuden periaatteeseen, joka puolestaan juontaa juurensa materiaalisten resurssien niukkuudesta. Immateriaalioikeudet ovat valtion luomia etuoikeuksia, joiden avulla runsaista (abundance) resursseista tehdään keinotekoisesti niukkoja resursseja. Runsaiden resurssien, kuten hapen tai musiikkikappaleiden, yksikköhinta on olemattoman pieni, niukkojen resurssien hinta on (niukkuudesta ja kysynnästä riippuen) korkea. Täten runsaiden resurssien tuottajat (kuten levy-yhtiöt) hyötyvät immateriaalietuoikeuksista, jotka sotivat vastoin vapaan markkinatalouden toimintaperiaatteita.

Patentit ovat valtion myöntämiä monopolietuoikeuksia, joiden avulla tietty yritys saa yksinoikeuden jonkun tietyn tuotteen tuottamiseen. Ymmärrettävästi tällaisia tietoon perustuvia monopolietuoikeuksia ei voi syntyä vapaassa markkinataloudessa. On toki mahdollista, ettei kilpailijalla ole riittävästi tietoa vastaavan tuotteen valmistukseen mutta sellaisen patenttijärjestön syntyminen on mahdottomuus, joka jakaisi patenttietuoikeuksia rahaa ja tietoa vastaan jonka kaikki muut markkinataloudessa toimivat yritykset hyväksyisivät (tämä on verrattavissa pysyvän kartellin muodostumisen mahdottomuuteen).

Tekijänoikeudet (copyright) ovat niin ikään valtion myöntämiä etuoikeuksia ja niiden olemassaolo perustellaan pitkälti patenttilainsäädännön kaltaisesti. Tekijänoikeuksien avulla tekijä saa etuoikeuden kieltää muita tahoja levittämästä tai kopioimasta hänen teostaan. Tällainen kielto voi muodostua vapaassa markkinataloudessa tuotteenoston yhteydessä (esim. A ostaa B:n tuotteen ja B asettaa oston ehdoksi, ettei A saa levittää tai kopioida B:n tuotetta eteenpäin). Kielto ei kuitenkaan velvoita kolmatta osapuolta mikäli kolmas osapuoli saa tuotteen käsiinsä jotain sellaista kautta missä hän ei joudu allekirjoittamaan kopiointikieltoa (esim. radiossa soitetun kappaleen taltioiminen). Kopiointikielto ei myöskään koske tuotteen ostanutta osapuolta ikuisesti, koska ihmisen vapaata tahtoa ei voi omistaa. Täten yksilö voi halutessaan rikkoa minkä tahansa sopimuksen rangaistuksetta, elleivät sopimukset velvoita yksilöltä jonkun jo maksetun tuotteen toimittamista (käytännössä katsoen markkinat rankaisevat sopimusten toistuvia rikkojia muodostamalla mm. mustia listoja).

Tavaramerkit ovat monimutkaisempi juttu. Nykyään tavaramerkin kopiointi on kielletty ja yritykset voivat haastaa lainrikkojat oikeuteen. Tavaramerkkioikeudet perustellaan sillä, että niiden puute aiheuttaisi sekaannuksia kuluttajien valinnoissa. Tässä mielessä yritys joka kopioi toisen tavaramerkkiä, syyllistyy petokseen kuluttajaa kohtaan, jolloin kuluttajalla - ei toisella yrityksellä - on oikeus haastaa petollinen taho oikeuteen. Käytännössä katsoen tämä tarkoittaisi myös sitä, että yritykset suojelisivat omia tavaramerkkejään haastamalla toisiaan oikeuteen kuluttajan - ei yrityksen - asemassa. Tämä pieni muutos tavaranmerkkilainsäädäntöön aikaansaisi kuitenkin sen, että kaksi Coca-Cola nimistä yritystä voisivat kilpailla keskenään samoilla markkinoilla, mikäli molemmat yritykset tuottaisivat samaa Coca-Colaa, samalla kemiallisella koostumuksella ja samalla tuotemuotoilulla. Tämä parantaisi myös kuluttajan asemaa.

Patentit ja tekijänoikeudet eivät kuulu lainkaan vapaaseen markkinatalouteen. Myös tavaramerkkioikeuksissa on parantamisen varaa. Parempi ja tarkempi analyysi immateriaalioikeuksista on Stephan Kinsellan kirjoittama Against Intellectual Property [PDF-tiedosto]. Hyvä lista suomalaisista anti-kapitalistisista tekijänoikeusjärjestöistä löytyy (jostain käsittämättömästä syystä) Tuhatkunnan linkkisivulta kohdasta "Opiskelijalle muuta". Vapaan markkinatalouden puolustajille suosittelen effiä ja piraattiliittoa.

Richard Dawkinsin kirjakauppatesti

Kävin tänään sattumalta Turun keskustan suurimmassa kirjakaupassa ja menin tapani mukaan katsomaan kauppa- ja yhteiskuntatieteellisten hyllyjen tarjontaa. Yleensä näistä hyllystä ei löydy juuri mitään mielenkiintoista, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Impulsiivisesti aloin laskea niitä kirjoja joiden tittelissä on joko Marx tai sana pääoma jossain ilmeisen marxilaisessa muodossa. Lopulta päädyin tekemään lyhyehkön Richard Dawkinsin kirjakauppatestin jakaen kirjat markkinatalousmyönteisiin ja -vastaisiin teoksiin.

Kansantaloustieteellinen hylly oli valtava pettymys. Koko hyllyssä oli ainoastaan kahdeksan kirjaa. Kirjoista yksikään ei ollut markkinatalousmyönteinen tai edes kansantaloustieteellinen perusteos. Kaksi kirjaa sisälsi marxilaisen tittelin. Ei liene mikään ihme, ettei kukaan ymmärrä mitään taloustieteestä koska järkeviä kansantaloustieteellisiä kirjoja on mahdoton löytää kirjakaupoista ja julkisista kirjastoista. Liiketaloustiede oli tosin hyvin edustettuna reippaalla sadalla teoksella, joista suurin osa käsitteli markkinointia ja johtamista. Nämä teokset ovat valitettavasti hyödyttömiä taloustieteen ymmärtämiseen.

Sosiologia oli niin ikään valtava pettymys. Lähes 50. kirjan joukossa oli ainoastaan kolme markkinatalousmyönteistä kirjaa. Nämä kolme olivat Thomas Friedmanin Maailma on litteä, Steven Levittin Freakonomics sekä Niemelän & Tammisalon Keisarinnan uudet (v)aatteet. Nämäkin kolme kirjaa ovat lähinnä järjenpuolustusteoksia, eivät puhtaan markkinatalouden puolestapuhujia.

Filosofiahyllystä löytyi vain noin 25 teosta, joista kolmannes käsitteli uskonnonfilosofiaa. Siellä oli myös kolme Marxia mm. Marxia jokamiehelle. Filosofiahyllystä löytyi kuitenkin myös proto-anarkokapitalistinen Henry Thoreau, Alexis de Tocquvillen demokratiateos, Nietzschen Ecce Homo sekä iso rivi Aristotelesta. Nämä teokset eivät puolusta markkinataloutta, mutta ainakin niistä löytyy länsimaista individualistista filosofiaa.

Kävin lyhyesti läpi myös valtio-opin, oikeustieteen ja historian osastot. Valtio-opin kohdalla en jäänyt analysoimaan kirjoja, oikeustiede ja historia ovat puolestaan tieteenhaaroja joissa en ole kovin hyvä. Tieteelliseksi Dawkinsin kirjakauppatestiä ei voi kutsua, mutta joka tapauksessa sen lopputulos oli huono. Kirjakauppojen kauppa- ja yhteiskuntatieteelliset hyllyt pursuavat marxismia ja sen johdannaisia. Edes Lockea ei löydy. En usko että kirjakaupat ovat mitenkään tarkoituksellisesti vasemmalle kallellaan. Kyse on siitä, että vasemmistokirjat myyvät (varsinkin vanhemmalle väelle) ja siitä, ettei muunlaisia suomenkielisiä kirjoja ole saatavilla. Kurssin on muututtava mikäli haluamme suomalaisen politiikan koostuvan tulevaisuudessa muustakin kuin kahdeksasta erilaisesta sosialidemokraattisesta vaihtoehdosta.

Symbolismi ja blogin uusi ulkoasu

Päätin uusia blogin ulkoasun mielenkiintoisemmaksi ja aiheeseen sopivaksi. Pysyn aikaisemmassa blogi templatessa, koska sen vanhaa paperia jäljittelevä tausta muistuttaa sellaisista unohtuneista asiakirjoista kuten Duodecim Tabulae, Magna Carta, Codex Iuris Canonici, Yhdysvaltojen perustuslaki tai Suomen itsenäisyydenjulistus (josta pieni pätkä):

Suomen kansa [on] ottanut kohtalonsa omiin käsiinsä, ja nykyiset olot sekä oikeuttavat että velvoittavat sen siihen. Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.

Valitsin banneriksi Vapaudenpatsaan koska se on mielestäni edelleen paras vapaudensymboli (häviten ehkä Eugène Delacroix maalaukselle). On sääli, että Yhdysvaltojen keskushallinto on ominut Vapaudenpatsaan omaksi symbolikseen ja se löytyy nykyään joka virastosta. Itse näen virastot lähinnä vapauden anti-teeseinä. Joka tapauksessa, Vapaudenpatsas on upea symboli. Sen alkuperäinen nimi on vielä parempi: Vapaus valaisee maailman (fr. La liberté éclairant le monde). Patsas kantaa oikeassa kädessä järjen soihtua (eli sitä tulta jonka Prometheus varasti kreikan jumalilta) ja vasemmassa kädessä itsenäisyydenjulistusta.

Taustakuvaan olen valinnut seteleitä, joista seuraavat kuuluisat liberaalit löytyvät:

Desiderius Erasmus (1469-1536)
Erasmus oli hollantilainen skolastikko, valistusajan edeltäjä ja sananvapauden puolustaja. Hän oli Amsterdamin 100 guldenin rahassa vuosina 1953-1969.

Montesquieu (1689-1755)
Charles-Louis de Secondat oli ranskalainen Montesquieun paroni, joka vaikutti valistusajalla. Hän on kuuluisa vallan kolmijako-opista, jonka mukaan valta tulee jakaa lainsäädäntövaltaan, tuomiovaltaan ja toimeenpanovaltaan. Suurin osa valtioista on hylännyt tämän opin parlamentarismin nimissä, jossa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat yhdistettyinä. Varsinkin USA:n perustuslaissa (ja käytännön politiikassa) vallan kolmijako-opilla on edelleen suuri merkitys. Montesquieun löytyi ranskan 200 frangin setelistä ainakin vuosina 1981-1989.

Voltaire (1694-1778)
François-Marie Arouet eli Voltaire oli ranskalainen valistusajan kirjailija joka puolusti sananvapautta ja oikeutta rehelliseen oikeudenkäyntiin sekä vastusti kuolemantuomiota. Hän oli ranskan 10 frangin setelissä vuosina 1963-1973.

Adam Smith (1723-1790)
Adam Smith ei kaivane esittelyjä. Hän löytyy Skotlannin 50 punnan setelistä joita Clydesdalenin pankki painaa. Iso-Britannian punta on siitä erikoinen raha, että siitä on samanaikaisesti kierrossa peräti kymmenen eri versiota, jotka kaikki ovat laillista käypää valuuttaa. Smith on löytynyt 50 punnan setelistä aina vuodesta 1981 lähtien.

Anders Chydenius (1729-1803)
Chydenius on ylivoimaisesti Suomen kaikkien aikojen kuuluisin liberaali. Chydenius kirjoitti kirjan Den nationnale winsten (su. Kansallinen voitto) vuonna 1765, yksitoista vuotta ennen Adam Smithin kuuluisaa teosta Kansojen varallisuus (eli jopa Chydenius oli ennen Smithiä!). Kirjassa Chydenius kuvailee vapaan kaupankäynnin ja teollistumisen hyötyjä. Chydenius oli 1000 markan rahasta vuosina 1986-2002.

George Washington (1732-1799)
Kuuluisa Washington oli Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti, vapaussodan voittaja ja Yhdysvaltojen perustuslain puolustaja. Washington on löytynyt yhden dollarin setelistä aina vuodesta 1869 alkaen.

Thomas Jefferson (1743-1826)
Jefferson oli USA:n kolmas presidentti ja itsenäisyysjulistuksen kirjoittaja. Häntä pidetään yhtenä maailman älykkäimmistä, koskaan eläneistä, ihmisistä. Jefferson on ollut (nykyään harvinaisessa) kahden dollarin setelissä vuodesta 1869.

Eugen von Böhm-Bawerk (1851-1914)
Böhm-Bawerk on luultavasti suomalaisille listan tuntemattomin. Hän oli itävaltalaiseen koulukuntaan kuuluva taloustieteilijä ja Ludwig von Misesin opettaja. Böhm-Bawerk löytyi itävaltalaisesta 100 shillingistä setelistä vuodesta 1984 aina euroaikaan asti.

Ironista tässä kaikessa on se, että kaikki käyttämäni symbolit kuuluvat valtiolle. Ranskan valtio antoi aikoinaan Vapaudenpatsaan Yhdysvaltojen valtiolle. Vastaavasti kaikki käyttämäni setelit ovat tai olivat fiat rahoja. Kaikkein surullisinta on se, että Smith, Chydenius, Washington, Jefferson ja Böhm-Bawerk kaikki vastustivat katteetonta rahaa ja keskuspankkia. Nyt he kaikki löytyvät keskuspankin painamasta katteettomasta rahasta.

Benjamin Ranta, Jussi Saloranta ja markkinafundamentalismi

Etsin Michiganilaisen Helsingissä asuvan Benjamin Rannan yhteystietoja (olisin kovin kiitollinen, jos joku parempi tiedonkaivaja löytäisi edes jonkun yhteystiedon). Syystä, että Benjamin Ranta kirjoitti Jussi Salorannan kolumniin hyvän vastineen.

Benjamin Rannalla on kolme keskeistä vasta-argumenttia. Suurin osa vapaa markkinatalouden kovimmista puolustajista ovat de facto demokratian kannattajia, kuten esimerkiksi Milton Friedman, Friedrich Hayek ja Robert Nozick. Toiseksi lisääntynyt sosialismi johtaa köyhyyteen, joten mahdollisimman vapaa markkinatalous on tältäkin kannalta katsottuna parempi vaihtoehto. Ja viimeiseksi George Soros on rikas - sosialisti.

Salorannalla on tosin oikeassa väitteessään että markkinafundamentalismi "uhkaa avointa [demokraattista] yhteiskuntaa", sillä markkinafundamentalismin looginen päätepiste on demokratiasta vapaa anarkokapitalistinen yhteiskuntajärjestys. En usko että Saloranta (saatikka Soros) näkee asiaa näin. Hän nojaa (luultavasti tietämättään) Seymour Lipsetin (1922-2006) ja tämän seuraajien demokratiateesiin, jonka mukaan vapaa markkinatalous aikaansaa modernisoitumisen joka puolestaan hävittää valtahierarkiat ja siten luo demokratian. Lipsetin oppilaista mm. Larry Diamond on väittänyt vapaan markkinatalouden ja demokratian suhdetta paraabeliksi. Hänen mukaansa vapaa markkinatalous luo anti-demokraattisia valtahierarkioita pidemmällä tähtäimellä, jonka vuoksi vapaa-markkinatalous on demokratian vihollinen. Ratkaisuksi ehdotetaan sekatalousjärjestelmää tai demokratiaan pohjautuvaan sosialismia (eli sitä vanhanaikaista alkuperäistä sosialidemokratiaa).

Salorannan kolumnin pahin ongelma on hänen puutteellisissa tiedoissa koskien talous- ja doktriinihistoriaa. Ei pelkästään yleisin, vaan ainut, talousjärjestelmä maailmalla on sekatalous. Suunnitelmatalouden pahin ongelma ei ole hayekläinen informaation puute vaan yksityisomistuksen puute. Vaikka virkamies olisi kaikkitietävä, hän ei silti saa suunnitelmataloutta toimimaan. Taloustieteellinen perusta vapaan markkinatalouden kannatukseen ei myöskään lähde Adam Smithin kirjasta The Wealth of Nations (julkaistu 1776) vaan Richard Cantillonin teoksesta Essai sur la Nature du Commerce en Général (julkaistu 1734, su. jotenkin Yritys kaupankäynnin yleisluonteeseen). Turgot, Say ja Bastiat pohjautuvat kaikki Cantilloniin ja ovat vapaan markkinatalouden puolustajille huomattavasti tärkeämpiä teoksia kuin Smithin sekava ja ristiriitainen The Wealth of Nations. Vaikka Smithistä ei erityisemmin pitäisi, tämä ei tarkoita sitä, että Smith olisi jotenkin aika- tai kulttuurisidonnainen 1700-luvun loppupuolelle, kuten Saloranta antaa ymmärtää.

Salorannan käsitys fundamentalismista on kuitenkin kaikkein käsittämättömin: "Uskoakseni kaikenlainen fundamentalismi on vaarallista, olkoon se sitten kyseessä usko oman vakaumuksellisen suuntautuneisuuden oikeaoppisuudesta tai markkinajärjestelmästä." En ole varma tarkoittaako Saloranta oikeasti kaikenlaista fundamentalismia, mutta luultavasti tarkoittaa. Fundamentalismista on tehty sanamörkö, vaikka se juontaa juurensa latinankielen sanasta fundamentum, joka tarkoittaa perustaa (eli ts. asiaan x nojaamista). Itse ainakin olen markkinafundamentalistin lisäksi sananvapausfundamentalismi, omistusoikeusfundamentalisti ja ihmisoikeusfundamentalisti. Muistuttaisin vielä, että Ayaan Hirsi Ali nimistä somalipakolaista on mediassa haukuttu sananvapausfundamentalistiksi ja liberaaliksi fundamentalistiksi, koska hän on päästänyt suustaan sammakoita kuten "Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille" ja "Lehdistöä ei saa sensuroida muslimien vaatimuksesta".

Soroksesta voisi vielä mainita, ettei hän ole huono lähde vain vasemmistolaisuutensa tähden vaan myös siksi, että hän ajaa veropuheillaan omaa etuaan. Soros on kuuluisa sijoituksiensa lisäksi siitä, ettei hän joudu maksamaan USA:n korkeita veroja koska hänen sijoitusyhtiönsä sijaitsee Bahamalla. En vastusta veronkiertoa, mutta on raukkamaista kiertää veroja samalla kun lobbaa korkeampien verojen puolesta. Suuryhtiöt hyötyvät yleensä korkeammista veroista koska ne jäädyttävät talousjärjestelmän, joka estää pienempiä kilpailijoita anastamasta suurempien markkinaosuuksia. Markkinataloudessa yhtiö ei voi kasvaa rajattomasti ilman valtion apua, koska liian suuri yhtiö kärsii samasta ongelmasta valtioiden kanssa: se ei kykene tehokkaaseen resurssien kohdentamiseen.

Salorannan puolustukseksi sanottakoot, että hän kirjoittaa yleensä paljon parempia (lukemisenarvoisia) kolumneja ja ylläpitää hyvää blogia. Silti Markkinafundamentalismi toimii hyvänä muistutuksena siitä, ettei kokoomuksen sosialistiseen opiskelijajärjestöön Tuhatkuntaan kannata liittyä. Jos on siihen suuntaan kallellaan, suosittelen ennemmin Kokoomusnuoria (huom. 30-vuoden yläikäraja).

Eläin- ja ihmisoikeudet

Kuten viime postauksessa mainitsin, ihmisoikeudet ovat synnynnäisiä perusoikeuksia jotka lähtevät ihmisen luonteesta. Ihminen on rationaalinen eläin. Ilman ihmisoikeuksia pitkäkestoisten suunnitelmien toteuttaminen olisi mahdotonta - yhteiskunta palaisi kivikaudelle. En väitä, että muut eläimet olisivat vaistojen varassa toimivia biologisia koneita. Eläimillä on kyky rationaaliseen toimintaan, mutta tämä rationaalisuus on rajattu. Ainoastaan ihmisellä on rajaton mielikuvitus, mahdollisuus abstraktiin ajatteluun ja kyky ottaa vastuu omista teoistaan. Ihminen on ainut eläin joka kykenee irrottautumaan luonnon otteesta. Eläinoikeuksien kannattajat rinnastavat joko eläinoikeudet ihmisoikeuksiin tai vetoavat sääliin. Molemmat argumentit ovat huonoja. Eläimet eivät ole kuin ihmiset, eivätkä ihmisoikeudet perustu sääliin, sääli auttaa korkeintaan ihmisoikeuksien ylläpidossa (joskaan en itse ole varma edes tästä). Kolmesta keskeisestä ihmisoikeudesta, eli oikeudesta elämään, vapauteen ja omaisuuteen, omistusoikeus on kaikkein vanhin. Se oli kirjattu jo Rooman lakiin vuonna 100. Orjuus kiellettiin (maailmanlaajuisesti) vasta 1800-luvun puolivälissä ja kuolemantuomion kieltoaalto alkoi toisen maailmansodan jälkeen. Jos ihmisoikeudet perustuisivat sääliin, olisi kuolemantuomio kielletty ajat sitten.

Kuvitellaan kuitenkin että eläimiä ja ihmisiä koskisivat samat oikeudet. Mitä tästä seuraisi? Jos susi puree lammasta, susi pidätettäisiin pahoinpitelystä. Lampaan murhasta napsahtaisi elinkautinen. Kun käki munii västäräkin pesään, se pidätetään petoksesta. Harakoita, myyriä, hiiriä ja jäniksiä vangittaisiin varkauksista. Eläinrikolliset ylikuormittaisivat Suomen oikeuslaitoksen. Vankilassa istuvat eläimet eivät ymmärtäisi päätepistettään (tai sen tarkoitusta), eläimillä kun ei ole vastuunkäsitystä. Yksi vasta-argumentti on, ettei lapsirikollisia, nuorisorikollisia tai täyttä ymmärrystä vailla olevia rikollisia laiteta vankilaan, siispä rikollisia (vastuuntuntoa vailla olevia) eläimiä ei tulisi laittaa vankilaan. Vasta-argumentissa unohdetaan, että lapsirikolliset laitetaan lastenkotiin, nuorisorikolliset nuorisovankilaan ja täyttä ymmärrystä vailla olevat mielisairaalan suljetulle osastolle. Toinen vasta-argumentti perustuu käsitykseen, jonka mukaan jokainen eläinlaji toteuttaisi omaa lainsäädäntöään samalla tunnustaen toistensa oikeudet. Jokainen ymmärtää, että tällöin ainoastaan ihmisellä olisi toimiva lainsäädäntö ja eläimillä oikeudet suhteessa ihmisiin. Olisiko tällöin moraalisesti oikeutettua, etteivät ihmiset (toimivalla lainsäädännöllään) puuttuisi muiden eläinten välisiin suhteisiin? Esimerkiksi Keski-Afrikassa elää mustia afrikkalaisia sekä pygmi ihmisiä. Mustat afrikkalaiset metsästivät pitkään pygmejä ravinnoksi sekä työkalujen ja korujen materiaaliksi. Mustat afrikkalaiset eivät käsittäneet, että pygmien metsästys on väärin. Lopulta länsimaiden painostuksesta Keski-Afrikan maat rinnastivat pygmin metsästyksen murhaan. Jos eläimillä olisi oikeudet, eli ne koettaisiin ihmisten veroisiksi, emmekö me silloin puuttuisi susien oikeuskäytäntöön jos sen mukaan lampaita saa murhata? Kolmannen vasta-argumentin mukaan, emme saa puuttua luonnon järjestykseen, koska ihminen sotkee sen kuitenkin. Tässäkin päädytään moraaliseen ongelmaan. Esimerkiksi Indonesiassa on paljon alkukantaisia heimoja, jotka ylläpitävät tasapainoa luonnon kanssa paikallisilla sodilla, joukkomurhilla ja kannibalismilla. Onko väärin puuttua tähän toimintaan? Jos ei, tällöin ei voi myöskään olla väärin puuttua eläinten välisiin joukkomurhiin (jotkut vasemmistolaiset antropologit olivat tosin sitä mieltä, että tämä on kulttuuri-imperialismia ja niin syntyi kulttuurirelativismi).

Eläinoikeuksia ei ole olemassa, ne ovat silkka mahdottomuus. Edes eläinoikeuksien puolustajat eivät kannata absoluuttisia eläinoikeuksia, he tahtovat ainoastaan relativisoida ihmisoikeudet, jonka jälkeen ihmisoikeuksia on helpompi rikkoa. Parhaimmassa tapauksessa nämä aktivistit tahtovat ainoastaan parantaa eläinten asemaa suhteessa ihmiseen - ja tämä on mahdollista, ilman eläinoikeuksia. Vaikka eläimillä ei olisi oikeuksia, ihmisellä on oikeus ja oikeuden mukana tulee vastuu omista teoista. Täten on mahdollista lisätä ihmisen vastuuta suhteessa eläimiin, ilman harhaanjohtavaa ja virheellistä eläinoikeuskäsitettä. Mielestäni tämän vastuun ei tule olla kovin laaja, sillä se on ristiriidassa vapaan yhteiskunnan kanssa. Lemmikkieläimiä kohtaan vastuu on melko korkea, maatalous- ja laboratorioeläimien kohdalla vastuu on pieni ja se pohjautuisi kuluttajien vaatimuksiin.

YK ja ihmisoikeudet

Ihmisoikeudet ovat synnynnäisiä perusoikeuksia jotka kuuluvat kaikille. Nämä oikeudet perustuvat ihmisen ja ihmisyyden perusluonteeseen, jos ihmisoikeuksilla on joku looginen lähtöpiste, se on joku jumala tai luonto (lat. deus sive natura, filosofinen käsite). Yksinkertaisimmillaan ihmisoikeudet voidaan määritellä esimerkiksi seuraavasti: "Jokaisella ihmisellä on absoluuttinen sataprosenttinen oikeus elämään, vapauteen ja omaisuuteen. Ruumiilliset rangaistukset, sodat, orjuus, pakollinen asevelvollisuus, varastaminen, omaisuuden takavarikointi ja verotus loukkaavat ihmisoikeuksia ja ovat ihmisoikeuksien vastaisia tekoja". Määritelmä ei jätä paljoa arvailujen varaan.

On varsin traagista, että ihmisoikeudet ymmärretään YK:n ihmisoikeuksien julistuksena. Tämän julistuksen hyväksyminen ihmisoikeuksien lähtökohtana viittaa epäsuorasti siihen, ettei ihmisillä ole synnynnäisiä perusoikeuksia vaan ne annetaan ihmisille valtioidenvälisen demokratian kautta. Ihmisoikeuksista on toisin sanoen äänestetty - ja sen kyllä huomaa. YK:n ihmisoikeus julistuksen 21. ensimmäistä artiklaa ovat jossain määrin järkeenkäypiä, vaikka niistäkin suurin osa on kirjoitettu liian pitkästi tai epämääräisesti. Loput yhdeksän artiklaa ovat vielä epämääräisempiä ja toimivat lähinnä ihmisoikeuksien negaatioina kuin niiden puolustajina. Esimerkiksi: Jokaisella on oikeus sosiaaliturvaan (artikla 22), työhön (23), työajan rajoittamiseen (24), terveydenhuoltoon (25), opetukseen (26) ja taiteeseen (27). Artikla 29 on kaikkein pahin:

1. Jokaisella ihmisellä on velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, koska vain sen puitteissa hänen yksilöllisen olemuksensa vapaa ja täysi kehitys on mahdollinen.
2. Käyttäessään oikeuksiaan ja nauttiessaan vapauksiaan kukaan ei ole muiden kuin sellaisten lailla säädettyjen rajoitusten alainen, joiden yksinomaisena tarkoituksena on turvata toisten oikeuksien ja vapauksien tunnustaminen ja kunnioittaminen sekä moraalin, julkisen järjestyksen ja yleisen hyvinvoinnin oikeutetut vaatimukset kansanvaltaisessa yhteiskunnassa.

Näiden yhdeksän viimeisen artiklan, tai ns. ESC-oikeuksien (Economic, Social, Cultural) olemassaolo tarkoittaa käytännössä, että kansalaisia on verotettava ja heidän toimintaa on rajoitettava kunnes sosialidemokratia toteutuu. Kaiken pahan lisäksi artiklat 23 ja 24 ovat sisäisesti ristiriitaisia, velvoittaen palkkalattian muodostamiseen sekä työnteon rajoittamiseen jotka johtavat väistämättä työttömyyteen ja siten Suomenkaltaiset valtiot, jotka eivät anna kansalaisilleen oikeutta työhön, syyllistyvät ihmisoikeusrikkomuksiin. Ja kun kaikki kerran rikkovat ihmisoikeuksia, kellään ei ole oikeutta syyttää Kiinaa tai Saudi-Arabiaa ihmisoikeusrikkomuksista.

YK:n ihmisoikeusagendan ongelmat eivät lopu tähän. On ylipäätään varsin huolestuttavaa että ihmisoikeuksien valvonta on annettu organisaatiolle, jonka päämääriin kuuluu maailmanlaajuisen valtion muodostaminen, joka kattaisi kaiken maan auringon alla lännestä itään ja etelästä pohjoiseen. Tässä YK ei tosin onneksi koskaan onnistu, koska sen budjetti on noin Turun kaupungin kokoluokkaa ja YK on itsessään äärimmäisen korruptoitunut ja tehoton kaikessa mitä se tekee. Todisteena tästä tehottomuudesta toimii YK:n oma ihmisoikeusneuvosto ja sen taistelu näiden universaalien ihmisoikeuksien puolesta. Neuvoston 47. maan joukossa ovat mm. Angola, Azerbaidžan, Kiina, Kuuba, Saudi-Arabia ja Venäjä.

Kuriositeettina mainittakoon että jotkut vasemmistoälyköt ovat syyttäneet YK:n ihmisoikeuksia imperialismista. Olen samaa mieltä. YK:n ihmisoikeuksissa haisee sosialidemokraattinen hyvinvointivaltioimperialismi. Vasemmistoälyköt tuntien, he tuskin tarkoittavat tätä, sillä heidän mukaansa sosialismi ei voi olla imperialismia. Imperialismi tulee tietenkin lännestä, joka yrittää YK:n ihmisoikeuksien kautta pakottaa arabinaisille oikeuden elämään, vapauteen ja omaisuuteen.

Oikeudet ja utilitarismi

Yksi vanhimmista liberalismin doktriinikiistoista on, perustuuko vapaus tinkimättömiin yksilönoikeuksiin vai näiden yksilönoikeuksien tuomiin utilitaristisiin (eli yleishyödyllisiin) etuihin. Taloustieteilijät perustavat argumentin yleensä utilitarismiin, filosofit (ja itävaltalaiset taloustieteilijät) tinkimättömiin yksilönoikeuksiin. Utilitaristit perustelevat kantaansa mm. seuraavin argumentein. Liberalismi tuo kaikkein eniten hyvinvointia, eikä kukaan kannata liberalismia siksi, että se toisi kaikkein eniten kurjuutta, täten liberalismia on kannatettava utilitaristisin perustein. David Friedmanilla on kuuluisa argumentti utilitarismin puolesta. Kuvitellaan että sinulla on taskulamppu jonka valokeilalla valaiset varpaitani, tällöin et riko omistusoikeuttani. Jos säädät taskulampun valokeilaa kovemmalle, jolloin siitä muodostuu lasersäde joka polttaa varpaani, rikot omistusoikeuttani. Ergo: omistusoikeus perustuu utilitarismiin. Vastaavasti tinkimättömiä oikeuksia puoltavat argumentoivat seuraavasti. Istuisitko koneeseen, joka simuloisi elämääsi reaaliajassa eteenpäin seuraavin muutoksin: puolisosi olisi hieman kauniimpi, lapset hieman kiltimpiä, tulosi hieman korkeammat, etkä muistaisi aiempaa (koneen ulkopuolista) elämääsi? Suurin osa kyselyyn vastanneista vastaa ei, koska oikeassa maailmassa eläminen on monelle itseisarvo. Tämä rikkoo utilitarismin perusperiaatteen. Entäs jos työskentelet pelastustyöntekijänä ja alhaalla on kymmenen pelastettavaa ihmistä, mutta helikopterissa on tilaa vain kahdelle. Valitsisitko pelastettavat ihmiset arpomalla vai alkaisitko analysoida ihmisten ikää, ammattia, perheellisyyttä ym. muita tekijöitä joiden avulla voisit pelastaa ne kaksi ihmistä, jotka maksimoisivat utiliteetin? Tämä todistaa utilitaristisen näkökannan epäkäytännöllisyyden.

Kaikki eivät puolustaa vapautta joko utilitaristisista tai absoluuttisia yksilönoikeuksia käsin, vaan tekevät kompromissin näiden kahden välillä. Frédéric Bastiat (1801-1850) tuli kuuluisaksi (myös) siitä, ettei hän nähnyt mitään olennaista eroa siinä päätepisteessä, mihin utilitaristiset ja absoluuttiset yksilönoikeutta seuraavat argumentit johtivat. Moderneista (elossa olevista) ajattelijoista ainakin Roderick Long on sanonut, ettei ole mahdollista puolustaa liberalismia, jollei usko niiden periaatteiden käytön johtavan hyvään yhteiskuntaan. Roderick Long on tosin myös yksi utilitarismin terävämpiä kriitikoita. Mielestäni paras ratkaisu tulee Johan Norbergiltä, jonka mukaan sekä utilitaristiset että absoluuttista yksilönoikeutta tukevat argumentit ovat tärkeitä. Norbergin mukaan ongelma kuitenkin muodostuu, kun mennään mikrosäätelytasolle, jolloin utilitaristiset argumentit eivät enää toimi ja on pakko puolustaa absoluuttisia yksilönoikeuksia. Suosikkiesimerkkini tästä on turvavyön käyttöpakko. Mikäli turvavyönkäyttöpakkoa ei ole (kuten sitä ei New Hampshiressä ole), noin kolme neljästä aikuisesta käyttää vapaaehtoisesti turvavöitä. Turvavyöpakon vallitessa, turvavyönkäyttöaste nousee jonnekin 90 % tasolle. Absoluuttisen yksilönoikeuden kannattaja vastustaa turvavyönkäyttöpakkoa a priori, koska se poistaa yksilöltä mahdollisuuden päättää omasta turvavyönkäytöstään omassa autossaan. Liberaali utilitaristi puolestaan joutuu vastustamaan turvavyönkäyttöpakkoa perustelemalla, että kolarialttius kasvaa kun kuljettaja tuntee olonsa autossa turvallisemmaksi. Vaihtoehtoisesti hän voi väittää, että joiltain kuolemilta voi välttyä, mikäli ei käytä turvavöitä, vaan lentää ennemmin lasin läpi. Turvavyönkäyttöpakko lisää myös hieman poliisien kustannuksia ja siten nostaa veroja, joka puolestaan laskee kansan utiliteettiä. Kun nämä argumentit asetetaan vasten niitä utilitaristisia argumentteja, joiden mukaan kuolemien määrä laskee tuntuvasti kun lähes kaikki käyttävät turvavöitä, ei liene epäselvää miten heikoilla utilitaristiset vapautta puolustavat argumentit ovat nippelisäätelyn edessä.

Verotus ja talouden ylikuumentuminen

Tuotanto voidaan jakaa erittäin karkeasti kulutustuotteiden tuotantoon ja tuotantotuotteiden tuotantoon, joiden käyttö tähtää kulutustuotteiden tuottamiseen. Matka alkutuotannosta kulutustuotteeseen vaihtelee aloittain. Esimerkiksi matka jyvästä leiväksi on lyhyempi kuin matka metallista ja muovista tietokoneeksi. Talouskasvua syntyy kun kuluttajat eivät käytä kaikkia varojaan kulutustuotteiden hankintaan, vaan sijoittavat osan varoistaan tuotantotuotteiden tuotantoon. Tämä kasvattaa tuotantotuotteisiin käytettävää pääomaa ja vähentää kulutustuotteissa käytetyn pääoman määrää.

Virheelliset sijoitukset ovat sijoittajien arkipäivää. Talouden ylikuumentuminen syntyy, kun riittävän suuri osa yrityksistä ja kotitalouksista sijoittaa varansa virheellisesti samaan aikaan. Ilmiö ei johdu vapaan markkinatalouden epävakaudesta, vaan pankkien ja keskuspankin toimintatavasta. Kun tallettaja laittaa rahaa pankkiin, hän olettaa koko summan pysyvän pankissa. Näin ei ole. Jokaisesta pankkiin talletetusta eurosta, pankki pitää holvissaan laissa säädetyn kassavarantovelvoitteen mukaiset kaksi senttiä (ts. Euroalueella pankin on pidettävä saatavilla 2 % sinne sijoitetuista varoista). Loput 98 senttiä pankki lainaa eteenpäin sijoittajille ilman tallettajan lupaa. Samalla pankki kuitenkin väittää koko summan olevan aina saatavilla, vaikkei se sitä olekaan. Järjestelmä toimii, koska kaikki kuluttajat eivät vaadi samanaikaisesti rahojaan pois pankista. Tämän lainausmekanismin myötä, korot laskevat, mikä mahdollistaa sellaisen sijoitusten kannattavuuden, jotka eivät muuten olisi kannattavia. Virheelliset massasijoitukset käynnistyvät, kupla muodostuu. Keskuspankit pahentavat tilannetta painamalla fiat rahaa (eli katteetonta paperirahaa), joka lisää virheellisten sijoitusten määrää. Lisäksi keskuspankki ehkäisee talletuspaon (eng. bank run) muodostumisen, jolloin taloussyklien pituus kasvaa ja niistä aiheutuvat lamat syvenevät.

Verojen kiristys tyypillisenä Keynesiläisenä ratkaisuna ei pure ongelmaan. Verojen nosto toki vähentää olemassa olevan valuutan määrää, mutta tämä valuutanpoisto ei tee virheellisistä sijoituksista kannattamattomia, se ainoastaan vähentää sijoitusten määrää ja tulosta kauttaaltaan. Tämä siksi, koska veroilla on mahdotonta eritellä virheellisiä ja järkeviä sijoituksia toisistaan. On jopa todennäköistä, että verojen nosto pahentaa tilannetta. Verotus on ilmiönä tulonsiirto yksityisistä varoista julkisiin varoihin, ja vaikka yksityiset sijoitukset ovat usein kannattamattomia talouden ylikuumentumisen aikana, ne ovat silti valtiollisia sijoituksia järkevämpiä, jotka ovat kauttaaltaan epätoivottuja. Verotus hillitsee ylikuumentumista ainoastaan silloin, kun se käytetään valtion velan maksuun - ja tällöinkin sen tehokkuus on mitätön. Tämän lisäksi verotaakan lisäys vaikeuttaa talouden elpymistä kuplan puhjetessa, koska ylimääräiset maksut hankaloittavat työpaikkojen ja resurssien uudelleenjakoa (eng. reallocation).

Verotus ei ole toimiva ratkaisu talouden ylikuumentumiseen. Ongelman ratkaisu on kassavarantovelvoitteen nostaminen ja fiat rahasta luopuminen. Myös talouden elpymisen helpottaminen säännöstelyjä purkamalla on toivottavaa. Sujuvasti toimiva talous on suurin syy siihen, miksi Yhdysvaltojen työttömyysprosentti on palannut alas muutamaan prosenttiin, Euroopassa sen ollessa usein yli kymmenen prosenttiyksikköä.

Kirja-arvostelu: Defending the Undefendable

Maailmassa julkaistaan vuosittain yli 200 000 kirjaa. Jo pelkästään niiden kaikkien titteleiden lukeminen on tavalliselle ihmiselle mahdotonta. Tämän vuoksi lyhyet kirja-arvostelut ovat hyödyllisiä. Olen aiemmin massa-arvostellut kirjoja Vapausfoorumilla muutaman kerran vuodessa. Koska nämä arvostelut eivät ole (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta) herättäneet muiden kiinnostusta omien minimalististen kirja-arvostelujen tekemiseen, olen päättänyt siirtää tulevat kirja-arvostelut blogiini.

Aiemmista kirja-arvosteluista poiketen, arvostelen ainoastaan ne kirjat, jotka olen lukenut alusta loppuun ja jotka ovat arvostelemisen arvoisia, joko niiden hyvien argumenttien tai kirjan yhteiskunnallisen merkityksen tähden. Annan kirjoille yleisarvosanan nollan ja sadan prosentin välillä, skaalalla jossa 60 % vastaa tavanomaisempaa kolmea tähteä. Pisteitä tulee etenkin hyvistä argumenteista ja taidokkaista perusteluista, mutta myös kieliasu on tärkeä.

Ensimmäisenä arvostelulistassa on Walter Blockin englanninkielinen kirja Defending the Undefendable, joka julkaistiin 1976. Kirja muistuttaa rakenteeltaan myöhemmin julkaistua Johan Norbergin kirjaa Till världskapitalismens försvar (su. Globaalin kapitalismin puolustus). Blockin kirja koostuu 32 lyhyestä muutaman sivun esseistä, jossa markkinatalouden luomia ääri-ilmiöitä tarkastellaan. Listalla ovat mm. prostituoitu, huumeiden välittäjä, kiristäjä ja lapsityövoiman käyttäjä. Kirjan esipuheissa korostetaan kirjan radikaalisuutta. Mielestäni kirja ei kuitenkaan ole kovin radikaali. Se ei sisällä oikeastaan mitään sokeeraavaa, pois lukien kappale hyväntekeväisyydestä, jossa Block - juutalaisena - puolustaa (muttei puolla) sosiaalidarvinismia. Kirjan positiivisiin puoliin kuuluu sen selkeä, lyhyt ja ytimekäs kirjoitustyyli. Mielenkiintoisin yksityiskohta on, miten Block pitää prostituoituja, huumeiden välittäjiä jne. sankareina, koska he uskaltavat tarjota sellaisia palveluita, joiden harjoittajia suurin osa vihaa. Vaikka Block perustellusti tokaisee, ettei markkinataloudella (persoonattomana mekanismina) voi olla hyvää tai huonoa moraalia, on varsin valitettavaa, miten Block silti antaa hiljaisen moraalisen hyväksynnän prostituoiduille, huumeiden välittäjille jne. Tämän moraalinäkemyksen puute auttaa ylläpitämään myyttiä, jonka mukaan jokaisen liberaalin on kannatettava libertiiniä kulttuuria. Ainoastaan kirjan uusitussa esipuheessa, Block sanoo, ettei jonkin markkinan olemassaolosta, voida vetää johtopäätöstä tämän asian hyvyydestä. 232 sivua. Yleisarvosana: 72 %

Sosiaaliturva vapaassa yhteiskunnassa

Vapaan yhteiskuntaan ei uskota, koska vapaassa yhteiskunnassa ei ole sosiaaliturvaa. Tämä on myytti. Vapaassa yhteiskunnassa on tehokas sosiaaliturva, joskin se on varsin erilainen kuin nykyisessä hyvinvointivaltiossa.

1. Perhe on tärkein osa yksilön sosiaaliturvaa. Jopa sosialidemokraattisessa hyvinvointivaltiossa perhe on tärkein hyvän tulevaisuuden tae. Sitä eivät takaa tulonsiirrot eivätkä huostaanotot, ne ovat ainoastaan osa valtion teennäistä sosiaaliturvajärjestelmää. Vapaassa yhteiskunnassa perheen rooli olisi suurempi. Se ei koostuisi pelkistä vanhemmista, vaan myös isovanhemmista, sisaruksista ja serkuista. Tämä ei tarkoita paluuta saman katon alla asuvien suurperheiden aikaan, vaan se tarkoittaa paluuta parempiin sukulaissuhteisiin. Perhe on erittäin tehokas sosiaaliturvajärjestelmä, koska se perustuu luottamuksen ja luo vahvat kannustimet itsetuhoisen toiminnan (kuten alkoholismin) välttämiselle. Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio luo perverssejä kannustimia, jotka kannustavat yksilöitä itsetuhoiseen toimintaan. Esimerkiksi ilmainen terveydenhoito ja taattu sosiaalitoimiston minimitulo, kannustavat yksilöitä päihteidenkäyttöön. Elatusmaksut kannustavat avioeroihin ja lapsilisät kannustavat lasten hankintaan avioliiton ulkopuolella.

2. Tuttavat ovat toisiksi tärkein osa sosiaaliturvaa. Perhepiiri on käytännönsyistä rajallinen ja koostuu maksimissaan sadasta yksilöstä. Tuttavapiiri kykenee tarjoamaan tehokkaita palveluverkostoja, mikrolainoja ja halvempia palveluita. Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio on myös vähentänyt tuttavapiirin merkitystä. Syrjinnänvastainen lainsäädäntö on pakottanut yritykset toimimaan samoin kaikkia asiakkaitaan kohtaan.

3. Vakuutusyhtiöiden rooli on säilynyt kutakuinkin samana. Edes sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio ei kykene tarjoamaan suurinta osaa vakuutuksista, koska ilmaiset vakuutukset aikaansaavat niin paljon vastuuntunnotonta toimintaa, ettei niiden tarjoaminen ole taloudellisesti mahdollista. Toki valtion sponsoroimat vakuutukset ovat saaneet paljon pahaa aikaan. Ilmainen sairasvakuutus kannustaa oman terveyden laiminlyömiseen ja ilmaiset omaisuusvakuutukset tulva-alueilla eläville pahentavat vuosittaisia tulvavaurioita.

4. Ammattiyhdistysten rooli on luultavasti kieroutunut kaikkein eniten sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion rautaisessa otteessa. Alun perin ammattiyhdistykset tarjosivat tilapäisasuntoja, koulutusta ja työttömyysturvaa vuosittaista jäsenmaksua vastaan. Vakuutusyhtiöt eivät esimerkiksi kykene tarjoamaan työttömyyspäivärahaa, koska yksilö voi itse vaikuttaa omaan työllisyystilaansa, eli ts. yksilö voisi halutessaan tahallaan jättäytyä työttömäksi keräten vakuutusyhtiön työttömyyspäivärahoja. Sosialidemokraattisessa hyvinvointivaltiossa ammattiyhdistyksistä on muodostunut huono-osaisten kiusaajia ja talouskasvun jäädyttäjiä. Minimipalkoilla ja työehtojen yleissitovuudella ne pakottavat huonommat työntekijät valtion sosiaaliturvaluukuille, sulkien heiltä työnteonmahdollisuuden ikuisiksi ajoiksi. Raukkamaisesti ammattiyhdistykset eivät kanna itse kustannuksia, vaan sysäävät ne veronmaksajien harteille. Varsinkin SAK:n jäsenten tulisi välittömästi erota järjestöstä ja liittyä esimerkiksi Yleiseen työttömyyskassaan.

5. Pankit toimivat yhä kuluttajien luotonantajina. Ilman pankkeja asunnonhankinta olisi valtaosalle mahdottomuus. Sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio ei ole juuri puuttunut lainojen antoon. Sen sijaan se on puuttunut pankkien toimintaan keskuspankkien setelipainojen ja kassavarantovelvoitteen laskun kautta. Pankkien ollessa sataprosenttisen kassavarantovelvoitteen alla kultakannassa, rahaa ei voida luoda tyhjästä, jolloin pankkien voitot pysyvät pieninä ja asiakkaiden rahat pysyvät visusti turvassa. Paperirahan painamisen ansiosta sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio kykenee kasvattamaan kokoaan vapaan yhteiskunnan kustannuksella. Sataprosenttisen kassavarantovelvoitteen puute puolestaan mahdollistaa luottoekspansion, mikä luo taloussyklit, jossa talouden lamat ja ylikuumentumiset seuraavat toinen toisiaan, häiriten vapaan markkinatalouden toimintaa.

6. Hyväntekeväisyysjärjestöt toimivat vapaassa yhteiskunnassa viimeisenä sosiaaliturvan takaajana. Keskeinen syy vapaan yhteiskunnan vastustamiseen piilee siinä, että on yleistä luulla kaiken valtiollisen sosiaaliturvan jäävän hyväntekeväisyysjärjestöjen harteille. Tämä luulon on sinänsä ymmärrettävä, koska sosialidemokraattinen hyvinvointivaltio on tullessaan tuhonnut puolet kaikista sosiaaliturvaverkoista, jättäen jäljelle ainoastaan itsensä. Vapaassa yhteiskunnassa yksityisten hyväntekeväisyysjärjestöjen rooli on melko pieni (joskin nykyistä suurempi). Ne turvaavat ainoastaan niiden heikompiosaisten toimeentulon ja terveyden, jotka jäisivät muuten sosiaaliturvaa vaille. Yksityiset hyväntekeväisyysjärjestöt toimivat vapaaehtoisilla lahjoituksilla ja niiden varat riittävät, koska vapaassa yhteiskunnassa yksilöt toimivat vastuullisemmin samalla kun markkinatalousyhteiskunnan varat kasvavat sekatalousyhteiskuntaa nopeammin.