Kirja-arvostelu: The Rise and Decline of the State

Toivelistallani on kerralla noin 50-100 kirjaa, joita tilaan isommissa erissä noin kahden kuukauden välein Mises instituutista, Amazonista, Laissez Faire Booksista, Timbrosta tai Cato instituutista (suunnilleen tässä yleisyysjärjestyksessä). Valitettavasti uusia kirjoja ilmestyy niin paljon, etten ehdi koskaan tyhjentää lukulistaani - päinvastoin joudun potkimaan sieltä useita vähemmän kiinnostavia teoksia pois. Martin van Creveldin teos The Rise and Decline of the State oli melko korkealla (top 20) lukulistallani, mutta nimimerkki Induktion suosituksesta siirsin sen lukulistani kärkeen. Sanalla sanoen kirja oli loistava - se kiilasi jopa James Paynen A History of Forcen (arvostelu tulossa) ohitse, joka oli tähän asti paras koskaan lukemani historiankirja.

The Rise and Decline of the State on nimensä mukaan kertomus valtion roolista yhteiskunnassa aina ihmiskunnan sarastuksesta nykyaikaan asti. Van Creveldin mukaan varsinaisia valtioita ei ollut olemassa lainkaan ennen vuotta 1648. Esimerkiksi antiikin imperiumit, kuten Rooman imperiumi, Karthagon imperiumi ja Mongolian imperiumi, eivät käytännössä omanneet minkäänlaista kontrollia valtaamillaan alueilla (hyökätessään Roomaan Hannibal tapasi imperiuminsa toisiksi rikkaimman ihmisen, jonka olemassa olosta hän oli ollut aiemmin täysin tietämätön). Rooman imperiumin kutistumisen jälkeen Eurooppa jakaantui tuhansiin hallinnollisiin alueisiin joiden virallinen hallitsija vaihteli keisarin, kirkon, kuninkaiden, aatelisten, kauppiaiden ja kaupunkien välillä. Taitavan vastakkainasettelun ansiosta kuninkaat onnistuivat peluuttamaan vallan pikkuhiljaa käsiinsä noin vuodesta 1300 alkaen, joka julistettiin pysyväksi Westfalenin rauhalla 1648. Vaikka rauhansopimuksen ansiosta kuninkaista tuli yksinvaltiaita, mitään eroa kuninkaan ja valtion välillä ei ollut - itse asiassa valtio oli käsitteenä tuntematon. Hallitakseen maataan tehokkaasti, kuninkaat palkkasivat avukseen byrokraatteja, loivat tiedosteluverkoston sekä murskasivat kansannousut uuden väkivaltamonopolinsa ansiosta. Ranskan vallankumouksen aikaan (1789) byrokraattiverkosto ja väkivaltakoneisto irtautuivat ensikerran kuninkaasta ja alkoivat elää omaa elämäänsä. Tämän jälkeen valtion kasvavaksi ongelmaksi muodostui sen olemassa olon legitimointi joka suoritettiin toisaalta poliittisen teorian avulla (esim. nationalismi ja sosialismi), toisaalta indoktrinoinnilla (esim. julkiset koulut ja media), mutta myös valtion - muka tarpeellisilla - taloudellisilla projekteilla (esim. minimipalkkalainsäädäntö, kansaneläke ja julkinen terveydenhuolto). Koko järjestelmän mahdollisti valtion suorittama rahan kaappaus ja hallinta. Ensin kultakolikoiden painaminen monopolisoitiin, sitten kulta sidottiin paperirahaan ja lopulta paperiraha irrotettiin fyysisestä kullasta kokonaan.

Van Creveldin mukaan toinen maailmansota kuitenkin paljasti valtion todellisen luonteen massamurhakoneistona jonka synty saattoi olla ihmiskunnan historian vakavin harha-askel. Tämän vuoksi Van Creveldin mielestä ei ole lainkaan ihmeellistä, että valtio on heikentynyt tuntuvasti toisen maailmansodan jälkeen. Ensinäkin sotimisesta - valtion päätehtävästä - on tullut kallista ja poliittisesti kannattamatonta, toiseksi kymmenten massiivisten modernien "imperiumien" tilalle on muodostunut sadoittain pieniä kansallisvaltioita, kolmanneksi monet modernin valtion aiemmista tehtävistä ovat siirtyneet kansainvälisille järjestöille, neljänneksi valtioiden sosialistiset kokeilut ovat osoittautuneet joko epäsuosituiksi tai taloudellisesti mahdottomiksi, viidenneksi rahan hallinnasta on tullut vaikeampaa, ja kuudenneksi valtio on enenevässä määrin menettänyt väkivalta- ja suojelumonopolinsa yksityisille vartiointiliikkeille, aidatuille yhteisöille ja vakuutusyhtiöille.

Kuten yllä olevasta tekstistä toivottavasti käy ilmi, The Rise and Decline of the State on erittäin hyvin kirjoitettu historiankirja joka sopii myös sellaisille (kuten allekirjoittaneelle) joiden historiantaidot ovat heikot. Kirjan harvoihin huonoin puoliin kuuluu kirjailijan heikko ymmärrys taloussykleistä, joiden ansiosta tietyt taloudelliset tapahtumat väärintulkintaan tai ainakin niiden syy- ja seuraussuhteet sekoitetaan keskenään. Van Creveldin taloudelliset ja poliittiset näkemykset ovat usein myös keynesiläisiä tai sosialistisia. Häiritsevintä on kuitenkin Van Creveldin EU, YK, ym. myönteisyys - hän jopa väittää EU:n ja YK:n toimivan valtioiden hajottajina, sillä ne siirtävät päätöksenteon kansallisvaltioilta ylikansallisille valtioiden välisille järjestöille. Itse olen varsin toista mieltä ja näen juuri EU:n ja YK:n tapaisten järjestöjen toiminnan poliitikkojen vastaiskuna kansallisvaltioiden heikkenemiselle (kun valtioita on vähemmän tai kun niiden toiminta on integroituneempaa, kansalaisilla on vaikeampaa paeta verokarhun kouraa maasta toiseen). 421 sivua. Yleisarvosana: 93 %