Harry Potter ja taloustiede

Harry Potter-kirjasarja koostuu tällä hetkellä seitsemästä kirjasta ja kahdesta kirjasesta. Kirjojen perusjuoni on aina kutakuinkin sama: kolme velhoa, Harry, Ron ja Hermoine, ratkovat dekkarien tavoin maagisia mysteereitä. Osa juonesta on ennalta-arvattavissa, osa on muuta miltä se näyttää, mutta lopulta mysteeri toisensa jälkeen kietoutuu Harryn päävastustajan Lord Voldemortin ympärille.

Parasta Harry Potterissa on valtionpilkka. Taikaministeriö (Ministry of Magic) käyttäytyy pitkälti Orwelin Totuusministeriön (Ministry of Truth) tavoin, sellaisella pätemättömyydellä jota voi vain verrata paikalliseen Kotimaan Turvallisuus Osastoon (Department of Homeland Security [DHS]). Kirjasarjan kruunaa Harry Potterin murtautuminen Taikaministeriön pääkonttorin, jonka jälkeen ministeriö on kykenemätön löytämään Harryä puoleen vuoteen.

Plussista huolimatta, Harry Potterissa on monta taloustieteellistä ongelmaa. Ensinäkin Ronin perhe (eli Weasleyt) on niin köyhä, ettei heillä ole aina varaa edes ruokaan. Tämä siitä huolimatta, että kaksi perheen yhdeksästä jäsenestä on vakituisessa työsuhteessa ja vaikka taikomalla ei voikkaan tehdä ruokaa, taikomalla voi monistaa ruokaa lähes loputtomiin (vrt. Jeesus, kolme leipää ja kaksi kalaa). Lisäksi Weasleyt elävät 1990-luvun Britanniassa, eli modernissa teollisuusmaassa jossa ruoka on halpaa, varsinkin jos sitä monistaa. Toinen mielenkiintoinen ongelma koskee ns. huoltosuhdetta. Velhoista vain aniharva työskentelee yksityisellä sektorilla ja yleensä silloinkin velhokauppojen pitäjinä tai taikaesineiden käsityöläisinä. Massatuotantoa tai suuria yrityksiä ei ole lainkaan, ja selkeästi yli puolet velhoista työskentelee joko taikaministeriössä tai jossain sen osa-alueessa. Tämän lisäksi monet velhot eivät työskentele lainkaan, vaan käyttävät aikaansa taikaministeriön lahjontaan tai politikointiin. Myönnettäkööt, että työttömiä vanhuksia (saati eläkeläisiä) ei ole käytännössä ollenkaan, mutta tämä ei pelasta katastrofaalista huoltosuhdetta.

Velhomaailman käyttämä valuutta on tietenkin kulta (pienemmät ostokset maksetaan hopeassa/pronssissa). Valitettavasti Rowlingin käsitys kultakannasta on täysin virheellinen. Ensinäkin metallien välinen suhde on lyöty mielivaltaisesti lukkoon: yksi pronssiraha (eli knut) vastaa 29. hoperahaa (eli sicle) joka puolestaan vastaa 19. kultakolikkoa. Mikäli esimerkiksi tämän päivän markkinahinnat vallitsisivat vastaisi yksi pronssiraha noin viittä hopearahaa, joka vastaisi 48. kultarahaa. Harry Potterin maailmassa kulta ja pronssi katoaisivat pikaisesti markkinoilta, mutta jostain syystä Greshamin laki ei toteudu. Toiseksi Rowlingia lukemalla selviää, että yksi kultaraha vastaa tällä hetkellä noin 4,81 dollaria, jolloin kultaa per kolikko olisi enintään 1/60 unssi (0,47 grammaa) ja vähintään 1/230 unssi (0,12 grammaa). Tällöin kultakannan kaksi keskeistä hyötytekijää poistuisivat, koska kultaa olisi mahdoton erottaa kolikon muusta massasta ja kolikoita monien ostosten tekemiseen tarvittaisi useita satoja (esim. parhaat luudat Harry Potterissa maksavat 4 000 kultakolikkoa joka vastaa painoltaan noin 113 kiloa). Kolmanneksi Britannian velhot kärsivät vuotuisesta 1,3 % inflaatiosta, joka on mahdotonta koska Potterissa ei ole keskuspankkia, eikä rahaa voi taikoa ja goblinien pankkiholvijärjestelmä (vrt. tallelokerot) täyttää 100 % reservivaatimuksen. Tällöin rahamäärä kasvaisi vain kultakaivostoiminnan kautta, joka loisi suhteellisen vakaan 2-3 % vuosittaisen deflaation. Vaikka Rowling ei ymmärrä kultakantaa, on varsin myönteistä että hän kuvaa sen vakaaksi järjestelmäksi hyvin myyvässä lastenkirjasarjassa.