eroakirkosta.fi

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Aloittelijan paketti

Tehokkain tapa vallitsevan yhteiskunnan muokkaamiseen on sen mielipideilmapiirin muuttaminen. Tästä tietysti voidaan olla eri mieltä, mutta yhtä mieltä ollaan toivottavasti siitä, että muutosta on vaikea aikaansaada jos ei itse ensin ymmärrä mitä käsitteet yksilövapaus, kapitalismi ja globalisaatio pitävät sisällään, miten ne toimivat ja miksi kyseiset rakennelmat ovat parempia kuin esimerkiksi sosialismin tai enviromentalismin eri suuntaukset. Jotta kuva yhteiskunnasta selkeytyisi on taloustieteen ja filosofian (varsinkin moraalifilosofian) lukeminen pakollista, mutta myös historian, psykologian ja yhteiskuntatieteen hallitseminen on varsin hyödyllistä. Olen lisännyt alle parhaita lyhyitä ja helppolukuisia teoksia taloustieteestä ja filosofiasta, mukaan lukien videoita ja audioita (koska kaikki eivät pidä kirjojen lukemisesta). Jos jokin teos on unohtunut, pistä teos ja perustelut kommentteihin.

Taloustiede:
Henry Hazlitt: Economics in One Lesson on kirja jota monet ovat kehuneet. Se on lyhyt ja yksinkertainen. Hazlitt hallitsee kaiken oleellisen aatehistoriaa lukuunottamatta, mutta sitä taloustiedettä käsittelevässä kirjassa varsin on vähän.
Milton Friedman: Free to Choose on hyvä kirja kaikilta osin, poislukien rahateoria, jossa Friedman on tunnetusti varsin huono. Kirja on myös käännetty suomeksi nimellä Vapaus valita, mutten ole koskaan nähnyt teosta käännettynä, joten sen löytäminen suomeksi lienee lähes mahdotonta. Onneksi Friedmanin kirja löytyy videona mm. google videosta hakusanalla "free to choose" (esim. täältä), josta alla oleva klassikko on pätkäisty.



Johan Norberg: In Defence of Global Capitalism muistuttaa Hazlittin kirjaa, mutta on modernimpi ja keskittyy lähinnä ulkomaankaupan ja vapaiden rajojen etuihin. Tämä teos käännettiin hiljattain suomeksi nimellä Globaalin kapitalismin puolustus ja sen voi yhä löytää suuremmista kirjakaupoista ja joistain kirjastoista.
Murray Rothbard: What Has Government Done to Our Money? - Case for a 100 Percent Gold Dollar on tärkeä teos, koska se perustelee hyvin keskuspankin ongelman ja sen keskeisen talouspoliittisen roolin.
Yllämainituista teoksista ainoastaan Hazlitt mainitsee lyhyesti inflaatiosta koituvat haitat (jonka merkitystä Friedman puolestaan vähättelee) ja juuri tämän aukon Rothbardin teos täyttää.

Olen tarkoituksella jättänyt pois Hayekin laskuista, koska Hayek kykenee mystisesti muuttamaan kaiken yksinkertaisen vaikeaselkoiseksi. En myöskään suosittele neoklassisen taloustieteen oppikirjojen lukemista, koska ne sisältävät käsitteitä kuten IS/LM tai AS/AD-käyrä sekä matemaattisia kaavoja kuten Y = C * (Y-T) + I(r) + G. Tavallisessa poliittisessa keskustelussa näiden mallien osaamisesta ei ole mitään hyötyä, eivätkä poliitikot niitä ymmärrä, sen sijaan poliittinen keskustelu vilisee taloustieteellisiä myyttejä ja väärinymmärryksiä joita mm. Hazlitt tehokkaasti kumoaa.

Filosofia:
Ayn Rand: Philosophy - Who Needs It? perustelee hyvin miksi filosofian lukeminen on tärkeää ja hyödyllistä, ja mikä parasta, aine on luettavissa täysin ilmaiseksi esimerkiksi täällä. Ayn Rand on myös kirjoittanut samannimisen kirjan, mutta se on valitettavasti melko huono.
D.Z. Phillips: Introducing Philosophy antaa hyvän viitekehyksen filosofiselle keskustelulle eliminoiden samalla ison joukon järjettömiä väitteitä (esim. entä jos olemme vain aivoja vesiastiassa joita stimuloidaan sähköimpulssein). Vaikka D.Z. Phillips on itse jonkin sortin sosialisti, kirja on silti lukemisen arvoinen koska se ei juuri sisällä Phillipsin omia poliittisia mielipiteitä.
Murray Rothbard: Ethics of Liberty perustelee miksi vapaa markkinatalous on ainut moraalifilosofisesti hyväksyttävä järjestelmä. Valitettavasti kirjassa on lähes 400 sivua, mutta kirja koostuu onneksi neljä osasta joista pelkän toisen osan lukeminen riittää varsin pitkälle.
Alain de Botton: The Consolations of Philosophy kuvaa hyvin filosofian historiaa ja esittelee kuusi tärkeää filosofia. Alain de Botton ei myöskään ole liberaali, mutta hän on varsin sympaattinen liberaaleille ajatuksille. Kirjasta on tehty myös videosarja joka löytyy täältä.

Jätin tarkoituksella Robert Nozickin ja Jan Narvesonin mainitsematta, koska molemmat kirjoittavat lähinnä ammattifilosofiyleisölle, jolloin tekstistä tulee aivan liian kuivaa ja teknistä.

Näiden kirjojen (ja videoiden) lisäksi Mises instituutilla on lähes loputon kokoelma ilmaisia videoita ja audioita sekä taloustieteestä että filosofiasta, mutta jonkin verran myös historiasta, psykologiasta ja yhteiskuntatieteestä. Suosittelen etenkin pätkän Money, Banking and the Federal Reserve katsomista.

16 kommenttia:

GoldenHawk kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Olen lukenut suomenkielisen Vapaus Valita teoksen. (Löytyy ainakin turkulaisisista kirjastoista.)

Itse etsin kirjaa aikoinaan Turun pääkirjastosta, mutten löytänyt sitä. Voi olla että se oli tuolloin lainassa tai että sokeus iski (jälkimmäinen lienee todennäköisempää). Mitä mieltä olit kirjan käännöksestä? Oliko se mistään kotoisin?

Siinä Friedman sanoo sen olevan puhtaasti rahataloudellinen ilmiö (onko se edelleen?) ja syöpä.

Friedman on toki siinä oikeassa, että inflaatio on puhdas rahataloudellinen ilmiö. Ongelma vain on, että Friedman määrittelee inflaation paljon suppeammin, mitä itse määrittelen sen. Toki Friedmanin inflaatiomääritelmä on sama määritelmä joka näkyy esim. talousuutisissa. Eli Friedmanin mielestä inflaatio on hintojen nousu (minä määrittelen sen rahan luomisena, joka puolestaan lopulta johtaa hintojen nousuun).

Muistaakseni hän ei tunnu vähättelevän sen ongelmia. Päinvastoin haukkuu valtion myttyyn, kun se voi painaa rahaa budjettiin ja väittää, että sen korjaamiseksi kannattaa takertua oireiden sijaan itse sairauteen eli rahan määrän vähentämiseen taloudessa.

Yritin epätoivoisesti etsiä Friedmanin Free to Choosia täältä, mutta turhaan. Yli 1 000 kirjan joukosta yhtä teosta on mahdoton löytää, varsinkin kuin puolet kirjoista on pakattu laatikoihin eikä hyllyjä ole aakkostettu (tämä sotku pitäisi siivota). Ulkomuistista sanoisin, että Friedman kehoittaa valtiota painamaan katteetonta rahaa siten, että 1-2% vuotuinen hintojen nousu (eli neoklassinen inflaatio) toteutuu. Tätähän mm. ECB tekee. Friedman on sikäli oikeassa, koska jos tätä hintojen nousua rahapainannan kautta ei tapahtuisi, seurauksena olisi melko nopea luottopako (bank run). Valitettavasti lopputuloksena on silti luottopako, tosin se toteutuu paljon hitaammin ja paljon harvemmin, mutta hirveämmin, kun näin käy. Käsittääkseni Friedmanin keskuspankkikritiikki koostuu juuri siitä, että keskuspankki painaa liikaa rahaa, eli antaa (neoklassisen) inflaation nousta liikaa, eli toisin sanoen pyrkii Keynesiläisiin elvytysratkaisuihin. Friedmanin omassa järjestelmässä (neoklassinen) inflaatio olisi tasaisempi ja keskiarvolta pienempi. Tästä pitäisi kirjoittaa joskus tarkemmin paremmalla ajalla.

Aragon kirjoitti...

Friedman tuntuu ajattelevan että ainoa inflaation ongelma on se, että käteisvarantojen ostovoima heikkenee, ilman vaikutusta talouden tuotantorakenteeseen. Tästä johtuu, että chicagolaiset ovat aina olleet äärimmäisen huonoja analysoimaan talouden rakennetta muuttavia prosesseja. Tästä juontanee juurensa proto-monetaristi Irving Fisherin naurettava arvio osakkeiden arvon "pysyvästä huipusta" juuri ennen osakekuplan puhkeamista vuonna 1929, ja se, että Milton Friedman piti Alan Greenspania parhaana FEDin johtajana, ja oli vielä vuoden 2005 lopussa yli-optimistinen Amerikan talouden suhteen (matala inflaatio molemmilla kerroilla, joten ei syytä huoleen).

Sama ylioptimismi ja pariin muuttujaan katsominen vaivaa lähes kaikkia libertaareja koulukuntia (paitsi itävaltalaisia), ja jättää aina jälkeensä American Enterprise Instituten James Glassmannin "Dow 36,000" tyylisiä kirjoja ja CATOn Alan Reynoldsin "No Housing Bubble Trouble" - tyylisiä artikkeleita jälkeensä.

http://www.cato.org/pub_display.php?pub_id=4243
http://www.amazon.com/Dow-36-000-Strategy-Profiting/dp/0609806998/ref=pd_bbs_sr_2?ie=UTF8&s=books&qid=1206435952&sr=8-2

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Friedman tuntuu ajattelevan että ainoa inflaation ongelma on se, että käteisvarantojen ostovoima heikkenee, ilman vaikutusta talouden tuotantorakenteeseen.

Jup, tämä on mielestäni neoklassisen taloustieteen yksi keskeinen ongelma, koska sen rahateoria on äärimmäisen huono (käytännössä käyttökelvoton). Friedmanhan perustelee (kuten yllä epäselvästi kirjoitin) inflaation pakon perustuvan siihen, että ilman pientä (neoklassista) inflaatiota luottopako olisi jokapäiväinen ongelma.

Tästä johtuu, että chicagolaiset ovat aina olleet äärimmäisen huonoja analysoimaan talouden rakennetta muuttavia prosesseja. Tästä juontanee juurensa proto-monetaristi Irving Fisherin naurettava arvio osakkeiden arvon "pysyvästä huipusta" juuri ennen osakekuplan puhkeamista vuonna 1929

Onni onnettomuudessa on se, että Fisher hävisi käytännössä koko omaisuutensa (ja puolisonsa omaisuuden) virhearvioidensa vuoksi. Fisher oli muutenkin kamala ekonomi siinä mielessä, että hän puolusti (alkoholin) kieltolakia henkeen ja vereen vielä silloin ku jopa politikot olivat sanoneet, että kieltolain ylläpitäminen alkaa käymään mahdottomaksi.

Milton Friedman piti Alan Greenspania parhaana FEDin johtajana, ja oli vielä vuoden 2005 lopussa yli-optimistinen Amerikan talouden suhteen (matala inflaatio molemmilla kerroilla, joten ei syytä huoleen).

Olen tavallaan Friedmanin kanssa samaa mieltä, koska 1) Greenspan pohjimmiltaan ymmärsi keskuspankin ongelman ja on puolustanut ennen Fed-uraansa (ja hieman sen jälkeen) kultakantaa, 2) Greenspan piti (neoklassisen) inflaation matalana ja melko tasaisena, eikä juuri leikkinyt peruskoron kanssa verrattuna edeltäjiinsä. Valitettavasti Greenspan harjoitti aivan liian löysää rahapolitiikkaa ja siten aiheutti toiminnallaan lukuisia katastrofaalisia talouskuplia.

Sama ylioptimismi ja pariin muuttujaan katsominen vaivaa lähes kaikkia libertaareja koulukuntia (paitsi itävaltalaisia), ja jättää aina jälkeensä American Enterprise Instituten James Glassmannin "Dow 36,000" tyylisiä kirjoja ja CATOn Alan Reynoldsin "No Housing Bubble Trouble" - tyylisiä artikkeleita jälkeensä.

Hah, en tiennytkään näiden olemassa olosta, mutta olen kyllä lukenut vastaavia ihme tekstejä liberaaleilta Chicago- ja Randilaisilta. Tietysti James Glassman on siinä oikeassa, että Down tulee joskus nousemaan yli 36,000, mutta tämä tuskin tapahtunee ennen sanotaanko... vuotta 2040 :D. On todella harmi, että itävaltalainen taloussykli on monella niin huonosti hallussa, koska vasemmistolaiset voivat käyttää tätä tehokkaana lyömäaseena ja väittää että tämäkin kupla johtui "talouden säätelyn puutteesta" johon Chigagolaiset eivät osaa vastata muuta kuin "ei tämän näin pitänyt mennä" ja "emme me tiedä mistä tämä ilmiö johtuu" (tai vaihtoehtoisesti vielä karmeampi selitys "kuplat kuuluvat kapitalismin perusluonteeseen ja johtuvat ainoastaan markkinatunnelmien [market sentiment] odottamattomista muutoksista).

Aragon kirjoitti...

On todella harmi, että itävaltalainen taloussykli on monella niin huonosti hallussa, koska vasemmistolaiset voivat käyttää tätä tehokkaana lyömäaseena ja väittää että tämäkin kupla johtui "talouden säätelyn puutteesta" johon Chigagolaiset eivät osaa vastata muuta kuin "ei tämän näin pitänyt mennä..."

Joskus olen miettinyt että mikä olisi paras eino "itävaltalaistaa" muita ihmisiä. Akateemisen maailman väittelyissä ei koskaan tunnuta pääsevän yksimielisyyteen mistään, ja itävaltalaiset julkaisevat harvoin mitään mainstream-lehdissä muutenkaan. Olin muuten lievästi sanottuna yllättynyt, kun Roger W. Garrison oli saanut kirjoittaa oman luvun Brian Snowdonin ja Howard R. Vanen "Modern Macroeconomics" teokseen.

Onneksi itävaltalaisten sijoitusneuvojien suhteen tilanne on paljon valoisampi.

Kun katsoo allaolevaa linkkiä niin ei mieti kahdesti kenen huostaan antaisi rahansa. FOX News on muutenkin tahtomattaan tehnyt hyvän teon kutsumalla Peter Schiffin ja Ayn Rand Instituten nokkamiehen Yaron Brookin väittelemään ylioptimististen sijoitusneuvojien kanssa, jotka kehottivat koko vuoden 2007 loppuosan ostamaan Merrill Lynchiä, Morgan Stanleytä ja muita pankkeja. Ja näyttää siltä, että Fox Business Newsin juontajat myöntävät koko ajan että "Peter Schiff on muuten ollut oikeassa asioissa x, y ja z, joten ehkä häntä kannattaisi kuunnella".

http://www.europac.net/Schiff-Fox-12-31-06_lg.asp

Toinen itävaltalainen Mark Skousen on Larry Kudlowin mukaan "one of the best financial economists I know", ja legendan maineessa jo olevalla Marc Faberilla on myös vahvoja itävaltalaisia tendenssejä.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Joskus olen miettinyt että mikä olisi paras eino "itävaltalaistaa" muita ihmisiä. Akateemisen maailman väittelyissä ei koskaan tunnuta pääsevän yksimielisyyteen mistään, ja itävaltalaiset julkaisevat harvoin mitään mainstream-lehdissä muutenkaan.

Jaa-a. Tämä on vaikea kysymys. Lähtökohtaisesti mielestäni keskeinen ongelma ei ole ihmisten "itävaltaistaminen" vaan ihmisten "liberalisoiminen", koska itävaltainen taloustiede ja liberaali mainstream taloustiede (eli käytännössä monetarismi ja public choise koulukunta) eivät juuri poikkea talouspolitiikassa toisistaan, poislukien rahapolitiikka ja ympäristöpolitiikka ja muutama pienempi asia. Vaikka nämä erot ovat tärkeitä, näillä asioilla ei käytännössä katsoen ole mitään merkitystä, koska emme pääse lähitulevaisuudessa esim. tilanteeseen jossa keskuspankin lakkauttamista vakavasti pohdittaisiin.

Itävaltalaisella koulukunnalla ei valitettavasti mielestäni ole juuri mitään saumaa yliopistomaailmassa, koska sen metodi sotii vahvasti establishoitunutta popperilaista positivismiä vastaan, mikä tarkoittaa jo ihan käytännössä, ettei itävaltalaista taloustiedettä juuri enää voida viedä eteenpäin, koska kaikista oleellisimmat asiat on jo ratkaistu (vrt. esim. matematiikkaan, jonka uudet ratkaisut ovat suth. nippelitietoa verrattuna matematiikkaan kokonaisuudessaan). Tämänkin vuoksi yliopistomaailma vierastaa itävaltalaista taloustiedettä, koska jos sen metodeita alettaisiin noudattamaan laajemmin, suurin osa humanistisesta ja yhteiskuntatieteellisestä yliopistoväestä saisi kenkää. Toinen vakava ongelma on itävaltalaisen taloustieteen keskuspankkivastaisuus, joka on epäsuorasti valtion tärkein tulonlähde (seignorage voiton lisäksi keskuspankin olemassaolo mahdollistaa lähes loputtoman velanoton, sekä helpottaa verotusasioissa kuten mm. tuloverossa). Tällä hetkellä itävaltalaisia pidetään niin pakanallisina, ettei heitä edes kritisoida mainstream taloustieteessä, vaan heidän touhunsa ignoroidaan kokonaan, jonka vuoksi oikein kukaan ei edes tiedä heistä.

Valitettavasti Mises instituutin väki ei auta asiaa, koska heistä monet ovat mm. kreationistejä, he koskiskelevat uskontojen kanssa ja ovat monestikkin hyvin anti-akateemisia, kritisoiden yliopistoja ja etenkin muita taloustieteilijöitä sellaisistakin asioista joihin nämä eivät syyllisty. Esim. viimeaikoina Cato ja Reason ovat saaneet enemmän kuin ansaitsemansa kritiikin tältä taholta, varsinkin kuin kritiikki tulisi kohdistaa vain joihinkin tiettyihin Cato- ja Reasonlaisiin. Tietysti tämä tappelu on aika tavanomaista akateemisessa maailmassa ja varsinkin Caton Tom Palmer on kunnostautunut tällä saralla enemmän kuin hyvin. Ks. esim. tämä naurettava Tom Palmerin kommentti Hans Hoppesta: http://www.tomgpalmer.com/archives/014584.php

Paras sauma itävaltalaiselle taloustieteelle on mielestäni riippumattomien koulutusjärjestöjen kautta kuten Mises instituutin, sekä erinäisten muiden kirjojen ja käännösten avulla. Suomessahan yksi ongelma on siinä, ettei mitään materiaalia ole saatavana suomenkiellellä. Toisaalta itävaltalaisten perusteosten kääntäminen on melko toivoton urakka, koska Rothbardissa sivuja on 1 500 ja misesissä 1 000.

Onneksi itävaltalaisten sijoitusneuvojien suhteen tilanne on paljon valoisampi.

Jup, ja tämä on ehkä yksi tärkeimpiä (ja ainoita) aloja joissa itävaltalaiset nauttivat kilpailuedusta. Kun itävaltalaiset osaavat ennustaa taloussyklit paremmin, johtaa tämä siihen, että itävaltalaiset saavat paremman tuoton, etenkin kuplien puhkeamis vaiheessa, jossa tavalliset sijoittajat yleensä tekevät valtavia tappioita. Lopulta itävaltalaiset saavat enemmän rahaa, ja siten teoriassa itävaltalaisten sijoittajien määrän ja vaikutuksen tulisi kasvaa ja mikäli nämä itävaltalaiset ymmärtävät vielä lahjoittaa osan rahoistaa esim. mises instituutille, saadaan toivottavasti aikaan positiivinen kierre. Ongelma on vain siinä, että FED ja muut keskuspankit rientävät pelastamaan heikommin pärjänneet neoklassiset sijoittajat, joka tasaa tilejä.

Kun katsoo allaolevaa linkkiä niin ei mieti kahdesti kenen huostaan antaisi rahansa. FOX News on muutenkin tahtomattaan tehnyt hyvän teon kutsumalla Peter Schiffin ja Ayn Rand Instituten nokkamiehen Yaron Brookin väittelemään ylioptimististen sijoitusneuvojien kanssa, jotka kehottivat koko vuoden 2007 loppuosan ostamaan Merrill Lynchiä, Morgan Stanleytä ja muita pankkeja.

Muistan katsoneeni erilaisia FOX:in klippejä vuoden 2007 lopulta ja ihmettelin monesti miten taloustieteen tohtorit voivat antaa noin totaalisen järjettömiä sijoitusvinkkejä. Luulisi jo heidän oppineen Nasdaq kuplasta jotain, joka tapahtui alle 10-vuotta sitten. Mutta kun ei niin ei...

Toinen itävaltalainen Mark Skousen on Larry Kudlowin mukaan "one of the best financial economists I know", ja legendan maineessa jo olevalla Marc Faberilla on myös vahvoja itävaltalaisia tendenssejä.

Skousen on monessa mielessä hyvä tyyppi. Ensinäkin hän on käsittääkseni yrittänyt rakentaa itävaltalaisen ja mainstream taloustieteen välille siltaa, eli yrittänyt ylläpitáä jonkin sortin keskusteluyhteyttä (vähän samoin kuten mm. Hayek teki ja Kirzner yhä tekee). Toiseksi Skousen on toiminut itsenäisesti Mises instituutin ulkopuolella (eikä siten ole ns. leimattu) ja tästä huolimatta onnistunut julkaisemaan ison nipun itävaltalaisia kirjoja. Itse en valitettavasti ole ehtinyt perehtymään Skousenin tuotantoon tarkemmin, mutta tiedän että hän on luettu koska häntä siteerataan ja häneen viitataan sen verran aktiivisesti muissa kirjoissa.

Aragon kirjoitti...

Lopulta itävaltalaiset saavat enemmän rahaa, ja siten teoriassa itävaltalaisten sijoittajien määrän ja vaikutuksen tulisi kasvaa ja mikäli nämä itävaltalaiset ymmärtävät vielä lahjoittaa osan rahoistaa esim. mises instituutille, saadaan toivottavasti aikaan positiivinen kierre.

Toivottavasti näin kävisi. Eräs ongelma on siinä, että ainakin tietämäni itävaltalaiset sijoittajat, kuten Christopher W. Mayer tuntuvat olevan enemmän arvosijoittajia, vaikka nimenomaan syklin tuntemus olisi lyömätön etu Quantum Fund- tyylisen velkavivulla pelaavan hedge fundin hallinnossa. Mark Skousenin uutuuskirjassakaan Investing in one Lesson ei ole käytännössä sanaakaan taloussyklin identifioimisesta, mikä johtunee osaltaan siitä, että teos on suunnattu samoille lukijoille kuin Ann Coulterin kirjat. Toisen ongelman näen siinä, että suuri osa sijoittajien rahoista tulee toisten ihmisten rahojen hallinnoimisesta, ei niinkään omista hyvistä sijoituspäätöksistä (tästä juontaa juurensa erään sijoitusklassikkokirjan nimi "Where are the customers' yachts?"). Jos itävaltalaiset sijoittajat ovat median epäsuosiossa niin yksityisasiakkaat tulevat jatkossakin antamaan rahansa huonompien sijoittajien (= mm. Jim Kramer) haltuun.

Ongelma on vain siinä, että FED ja muut keskuspankit rientävät pelastamaan heikommin pärjänneet neoklassiset sijoittajat, joka tasaa tilejä.

Itse olen enemmän käsittänyt että "bail out" tarkoittaa osakkeiden arvon keinotekoista nostamista ja samalla velkavivun korkohoitojen minimoimista korkotasoa alentamalla, mutta ei varsinaisesti sijoittajien menettämien rahojen korvaamista (esim. "Greenspanin putti" ei pelastanut syvälle vajonnutta Long Term Capital Managementia romahdukselta). Pankeille aiheutuneiden luottotappioiden korvaaminen verorahoilla menee kyllä määritelmääsi.

Mises-instituutin toiminta on mielestäni jo positiivinen kierre itsessään. Olisiko ollut Financial Times, joka mainitsi hiljan että "paras talouskuplan tutkimus tehdään Auburnin yliopistossa, Alabamassa, Mises-Instituutissa.". Ja pidän todella paljon instituutin "laita kirja luettavaksi nettiin, niin ihmiset ostavat sen" - ajattelutavasta :)

Skousen on monessa mielessä hyvä tyyppi.
Touche! Mises-insituuttikin julkaisi vielä 1980-luvulla miehen pamfletteja, mutta Skousen on siirtynyt kirjoittamaan populaarimpia kirjoja ja ottanut etäisyyttää instituuttiin. Mises-instituutin tietoinen välttely näyttää aikaansaaneen sen, että Skousen on hieman "persona non grata" instituutin piirissä, ja David Gordon tuntuu löytävän Skousenin uudemmista kirjoista lähinnä huonoja puolia, ja on turhankin ilkeä ("The book is a disaster. Skousen has virtually no feel for history.").

Huomasin, että olit pitänyt Jesus Huerta de Soton pääteoksesta, joten Skousenin Structure of Production on enemmän kuin lukemisen arvoinen (kuten myös luonnollisesti Roger Garrisonin Time and Money), ja onneksi ilmestyi viime kesänä pehmeäkantisena painoksena.

Ehkä juuri metodologisista ongelmista johtuen itävaltalaiset tuntuvat saavan enemmän ääntään kuuluviin akateemisessa maailmassa keskittyessään muihin aiheisiin kuin sykliteoriaan. Tämän ovat huomanneet myös Peter Boettke, Steven Horwitz ja muut, ja tekevät akateemisen uransa kannalta järkevästi ottaessaan pientä etäisyyttä Mises-instituuttiin, jonka mainetta "homofoobikko" Hoppe, "kreationisti" Gary North ja "White supremacist" Michael Levin ovat tahranneet.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Eräs ongelma on siinä, että ainakin tietämäni itävaltalaiset sijoittajat, kuten Christopher W. Mayer tuntuvat olevan enemmän arvosijoittajia, vaikka nimenomaan syklin tuntemus olisi lyömätön etu Quantum Fund- tyylisen velkavivulla pelaavan hedge fundin hallinnossa. Mark Skousenin uutuuskirjassakaan Investing in one Lesson ei ole käytännössä sanaakaan taloussyklin identifioimisesta, mikä johtunee osaltaan siitä, että teos on suunnattu samoille lukijoille kuin Ann Coulterin kirjat.

Tätä olen itsekin hieman ihmetellyt. Tämä ihmettely on varsinkin aiheellista silloin, kun katsotaan nykyisten taloussyklien pituutta joka tuntuu pyörivän reippaasti yli 10 vuodessa. Hayekhan aikoinaan laski, että taloussykli kestää noin 6 vuotta kultakannan alla (ilman 100 % reservivaatimusta), mutta keskuspankin ja puhtaan fiat rahan alla tämä sykli voi helposti ainakin kaksin- tai kolminkertaistua. Koska taloussyklit ovat näin pitkiä, tarkoittaa tämä käytännössä sitä, että syklien alussa voi sijoittaa rahansa oikeinaa pörssiin, venailla sen yli 10 vuotta, ottaa rahat pois ja siirtää ne muualle, venailla taas sen 10 vuotta jne. Tämä aika on niin pitkä, että sen avulla ehtii vielä saamaan lähes joka valtion kaikki arvosijoittamista puoltavat veroedut, enkä siksikään käsitä miksei tätä harrasteta enemmän. Tietysti suuremmat voitot saadaan sillon, jos toiminta yhtiöitetään jonnekkin hevonperseeseen jossa on vahva pankkisalaisuus ja matalat yritysverot (tyyliin Bahama tai Rogersin & Soroksen käyttämä Cayman saaret).

Tähän voisi vielä jatkaa, että silloin kun pörssi tipahtaa, se tipahtaa ensin pari kertaa oikein kunnolla, jonka jälkeen se voi jatkaa suoraa viivaa monia vuosia, kunnes osakkeiden hinnat alkavat vasta varsinaisesti nousta. Seppo Saario on kommentoinut, että kun näin käy, kannattaa siirtää rahat pois pörssistä rahastoihin, tilille tai valtionobligaatioihin. Vaikka Saario on muuten äärimmäisen taitava sijoittaja, hän on ihan pihalla kuplista, eikä oikein tunnu täysin ymmärtävän rahastoidenkaan toimintaa (siis sitä tosiasiaa, että monet rahastot rakentuvat yhä niihin romahtaviin pörssikursseihin). Saario myös esitteli "todisteen" kirjassaan (Miten sijoitan pörssiosakkeisiin tjsp.) jonka mukaan kultaa ei kannata ikinä ostaa, koska sen arvo ei nouse. Valitettavasti tässä Saario unohti täysin, ettei kullan hinta voinutkaan muuttua koska 1) se oli sidottuna dollariin johon puolestaan markka sidottiin ja 2) Saario ei ota huomioon (neoklassista) inflaatiota lainkaan, jonka vuoksi hän kuvittelee, että tavaran jonka hinta ei nouse nominaalisesti, niin sen arvo ei nousisi lainkaan.

Toisen ongelman näen siinä, että suuri osa sijoittajien rahoista tulee toisten ihmisten rahojen hallinnoimisesta, ei niinkään omista hyvistä sijoituspäätöksistä (tästä juontaa juurensa erään sijoitusklassikkokirjan nimi "Where are the customers' yachts?"). Jos itävaltalaiset sijoittajat ovat median epäsuosiossa niin yksityisasiakkaat tulevat jatkossakin antamaan rahansa huonompien sijoittajien (= mm. Jim Kramer) haltuun.

Tämäkin on toki totta, mutta käsittääkseni rahastojen ym. hoitajat saavat palkkansa lisäksi myös provikan sillä perusteella miten hyvin heidän ostamat osakkeet ovat pärjänneet. Varsinkin tässä lienisi helppoa ostaa osakkeita ihan randomilla kuplan oikeaan aikaan, vaihtaa markkinoita joihin sijoittaa taas ihan randomilla oikeaan aikaan jne. ja silti saada kovempi tuotto mitä monet näistä ammattisijoittajista tekevät, vain ja ainoastaan siksi koska heidän rahastoidensa arvot romahtavat joka kuplan romahtaessa. Yksi käytännönongelma on tietysti siinä, että eri lait määräävät millaisia salkkuja rahastot saavat kantaa ja tämän vuoksi saattaa usein olla täysin mahdotonta hyppiä markkinoista toiseen (toki tietysti tällöinkin voi vetää rahansa pois tai ostaa sellaisia yhtiöitä jotka ovat syklin eri vaiheissa jne, mutta valitettavasti myös syklin eri vaiheissa olevat yhtiöt tuppaavat kaikki romahtamaan pörssin romahtaessa, vaikka näiden yhtiöiden tuottamien raaka-aineiden hinnat nousisivat taivaisiin).

Itse olen enemmän käsittänyt että "bail out" tarkoittaa osakkeiden arvon keinotekoista nostamista ja samalla velkavivun korkohoitojen minimoimista korkotasoa alentamalla, mutta ei varsinaisesti sijoittajien menettämien rahojen korvaamista (esim. "Greenspanin putti" ei pelastanut syvälle vajonnutta Long Term Capital Managementia romahdukselta). Pankeille aiheutuneiden luottotappioiden korvaaminen verorahoilla menee kyllä määritelmääsi.

Selitin hieman huonosti, pahoitteluni. Mitä oikeastaan tarkoitin on, että näiden huonojen sijoitusfirmojen (tai pankkejen, mitä ne nyt ovatkaan) johtoporras koostuu neoklassisista taloustieteilijöistä ja kun niiden arvo romahtaa, rientää valtio apuun ja täyttää pankkien tilipussit. Tämä saattaa johtaa sellaisiin perversseihin (taloustieteellinen termi) ratkaisuihin kuten esim. siihen, että biljoona tappioita tehneet yrityksen neoklassinen johto voi saada satojen miljoonin boonukset valtion pelastettua yrityksen romahtamiselta. Esim. nykyisen kuplan pääarkkitehdit tekivät satoja miljoonia kun kupla nousi ja kun kupla puhkesi yritykset maksoivat heille vielä satoja miljoonia lisää, koska he onnistuivat ensin tekemään valtavasti rahaa ja myöhemmin välttämään käytännössä kaikki tappiot kiitos valtion pelastusyritysten. Vaikka vapailla markkinoilla nämä herrat päätyisivät vähintäänkin kortistoon (luultavasti vankilaan) he saavat sen sijaan yhä parempia ja parempia työtarjouksia, koska jokainen iso finanssi firma tahtoo sellaisia johtajia ruoriin jotka voivat ensin tehdä valtavia voittoja ja sitten vältellä kaiken vastuun ja tappion kiitos valtion avustusten.

Mises-instituutin toiminta on mielestäni jo positiivinen kierre itsessään.

Voisitko perustella hieman tarkemmin?

Ja pidän todella paljon instituutin "laita kirja luettavaksi nettiin, niin ihmiset ostavat sen" - ajattelutavasta :)

Tässä Mises-instituutti on onnistunut lähes täydellisesti. Cato instituuttihan yrittää jatkuvasti rahastaa esim. pitämällä kirjojen hintaa korkealla, estämällä kirjan luvun netitse, sekä asettamalla lähes kaikki videot ja podcastit maksulliseksi. Mises instituutin konsepti on, että yritetään saada sanoma leviämään, eikä edes yritetä tehdä mitään bisnestä. Mises instituuttihan myy kirjoja lähes nolla voittomarginaalilla ja joskus jopa tappiolla lahjoituksista riippuen. On varsin hämmentävää, miten Mises instituutti onnistuu pyörittämään toimintaansa noinkin tehokkaasti. Yksi syy lienee siinä, että mm. Misesin ja Rothbardin ym. kuolinpesät ovat päätyneet instituutin haltuun ja että instituutin perustanut Lew Rockwell oli ennen instituutin perustamista liikemies ja jo valmiiksi multimiljonääri.

Mises-instituutin tietoinen välttely näyttää aikaansaaneen sen, että Skousen on hieman "persona non grata" instituutin piirissä, ja David Gordon tuntuu löytävän Skousenin uudemmista kirjoista lähinnä huonoja puolia, ja on turhankin ilkeä ("The book is a disaster. Skousen has virtually no feel for history.").

Tämä on mielestäni äärimmäisen häiritsevää. Instituutti ikäänkuin kuvittelee, että "jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan". Olen varsinkin pitänyt sitä inhottavana, millaisen kohtelun Milton Friedman on Mises instituutilta saanut, kun tätä verrataan esim. Hayekin saamaan kohteluun vaikka molemmat olivat suunnilleen yhtä liberaaleja (tosin hieman eri sektoreilla). Skousenin kimppuun hyökkääminen on vielä siitäkin syystä tyhmää, koska Skousen rahoitti Mises instituutin toimintaa suurilla summilla instituutin alkuvuosina (esim. maksoi vuosia Rohtbardin palkan).

Huomasin, että olit pitänyt Jesus Huerta de Soton pääteoksesta, joten Skousenin Structure of Production on enemmän kuin lukemisen arvoinen (kuten myös luonnollisesti Roger Garrisonin Time and Money), ja onneksi ilmestyi viime kesänä pehmeäkantisena painoksena.

Oletko itse lukenut nämä kirjat? Mitä muita bisnessykli kirjoja olet lukenut? Onko esim. postauksessa mainittu Rothbardin teos tuttu, entä Misesin Theorie des Geldes und der Umlaufsmittel? Olen tietoinen Skousenin teoksesta, mutten ole ajatellut lukea sitä. Bisnessyklit alkavat olemaan jo niin tuttuja, etten hyödy välttämättä enää juuri lisätiedosta. Toki tulen ennemmin tai myöhemmin lukemaan jotain bisnessykleihin liittyvää, ehkä myös mainitsemasi Skousenin kirjan (olen muutenkin ajatellut muutaman Skousenin teoksen ostamista). Myös Hoppen Demokratiakirjassa sekä Ethics of Private Property omaa kappaleita bisnessykleistä ja aikapreferensseistä.

Tämän ovat huomanneet myös Peter Boettke, Steven Horwitz ja muut, ja tekevät akateemisen uransa kannalta järkevästi ottaessaan pientä etäisyyttä Mises-instituuttiin, jonka mainetta "homofoobikko" Hoppe, "kreationisti" Gary North ja "White supremacist" Michael Levin ovat tahranneet.

Jup, varsinkin tuo Hoppen homofoobikkoleima on varsin epäreilu. Lisäksi Mises instituutti ottaa takkiinsa siinä, että monet Lewrockwellin kirjoittajista (kuten mm. Gary North) ovat varsin sekasin (Gary North on joskus ehdottanut muistaakseni South Carolinan itsenäistymistä jonka jälkeen kaikki osavaltiossa asuvat ateistit kivitettäisiin kuoliaaksi). Eniten Mises instituutti häviää kuitenkin mielestäni siinä, että se avoimesti puolustaa uskontoja ja haukkuu ateismia. Tämä on varsin ironista, kun ajatellaan että Mises oli avoimen ateistinen (joskin juutalaistaustainen) kun taas Rothbard oli agnostikko (tosin jälleen juutalaistaustainen), myös Hoppe on kuulemma joskus myöntänyt olevansa ateisti tosin hän pitää sen salassa omasta asemastaan johtuen ateistivihamielisessä instituutissa. Jostain syystä näiden miesten anti/neutraalia uskontosuhtautumista ollaan työnnetty sivuun ja nostettu esille instituutin uskontomyönteisiä katolisia (mm. Thomas Woods) ja aidosti juutalaisia (mm. Walter Block) kirjoittajia.

GoldenHawk kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Itse asiassa kirjan käännös oli aika onnistunut.

Muistatko yhtään/pystytkö tarkistamaan koska kirja oli käännetty ja kuka toimi kirjan kääntäjänä? Veikkaan joko Harisaloa tai Miettistä...

Tosin oli muutamia sivuja, joiden käsittäminen vei paljon aikaa, joten uskoisin niiden käännökset olevan epäselviä.

Tämä riippuu tietysti kuka kirjan käänsi ja etenkin millainen tausta hänellä on. Uskoisin vaikeimman osuuden Friedmanin kyseisessä teoksessa koostuvan joko rahateoriasta, tai sitten jostain Friedmanin koulutuspolitiikasta/sosiaalipolitiikasta (eli perustulosta ja negatiivisesta tuloverosta). Tällaista taloustietoa voi olla melko vaikea kääntää maalikolle ihan nollasta. En kuitenkaan usko, että itsekkään pystyisin kääntämään tekstiä paremmin jos rehellinen olen. Epäilen että kirjojen uudellenkääntämisen sijaan, olisi strategisesti ajateltuna parempi joko kääntää muita teoksia tai keskittyä blogaamiseen (ehkä jossainmäärin lehtiartikkelien ym. tekoon).

Kannattaa ottaa esille, kirjalla voittaa tuhannet väittelyt taloudellisesti vähemmän vapaan valtion kannattajia vastaan.

Tarkistin kirjan tänään tutun luona ja totesin, että saatoin muistin Free to Choose väärin. Suurin osa Friedmanin talousteoriasta jota kuvailin, taitaa löytyä sittenkin kirjasta Capitalism and Freedom (en omista tätä teosta joten en voi tarkistaa, luin teoksen noin kolmisen vuotta sitten).

Sinä olet todennäköisesti lukenut kymmeniä hänen kirjoittamiaan artikkeleita. Muuten täytyy myöntää, että loput kirjoituksestasi jää tavallaan hämärän peittoon, koska tietämykseni taloustieteestä ei ole mikään laaja.

Olen lukenut ainakin kolme Friedmanin kirjaa ja varmaan kymmenen artikkeliakin sekä liudan haastatteluja. Suuri osa omasta Friedmantiedosta tulee kuitenkin sekundalähteistä, kuten esim. kommenteista Friedmanin artikkeleihin tai Friedmanin poliittisen filosofian/taloustieteen analyyseistä ja tiivistelmistä (jotka ovat tavallaan kommentteja hänen kirjoituksiinsa, mutta eivät kuitenkaan ole). Friedman on Hayekin ohella sen verran kuuluisia nimiä näissä piireissä, että hänen (kuten myös Hayekin) filosofia/taloustiede tulee suhteellisen tutuksi väkisinkin, niin kauan kun lukee jotain liberalismiin liittyvää materiaalia, vaikkei koskaan avaisi ainuttakaan Friedmanin/Hayekin teosta. Itse en esim. ole lukenut kuin vasta kaksi Hayekin kirjaa (Capitalism and the Historians, sekä A Constitution of Liberty) koska Hayek kirjoittaa niin kiemuraisesti ja sekavasti, ettei hänen lukemisensa mielestäni ole kovin usein vaivan arvoista. Tosin huhujen mukaan Hayekin saksankieliset käännökset ovat todella hyviä, koska Hayek tavallaan yrittää kirjoittaa englantia saksalaisittain (siis saksalaisella kieliopilla ja sanavalinnalla).

Saisit lisää ideoita selittämällä esim. Aragonin ja sinun välisestä keskustelusta oleellisia seikkoja: kuinka Itävaltalainen taloustiede on parempaa kuin neoklassinen, rahasykleistä ja mikä on vikana suurissa yritysjohtajissa, jotka eivät joudu vankilaan vältyttyään satojen miljoonien tappioilta, inflaatiosta, ihanne pörssijärjestelmästä ja niin edelleen.

Ideat eivät suinkaan lopu kesken, minulla on aina yli 20 postausta mielessä, muttei minulla yleensä ole aikaa postausten kirjoittamiseen. Keskeinen ongelma on siinä, että yhden postauksen kirjoittamiseen kuluu helposti viisi tuntia, keskivaikeasta lukihäiriöstä, ADHD:stä ja väärästä äidinkielestä johtuen. Jos esim. vertaan näitä kirjoittamiani kommentteja kirjoittamiini postauksiin erot ovat seuraavat: 1) luen oman kommenttini läpi vain kerran (luen oman postaukseni läpi noin viidesti), 2) en mieti kommenttejeni lauseenrakennetta tai sijamuotoja kovin tarkasti (postauksissa mietin jokaista lausetta yksitellen itsessään, yleensä tuskallisen kauan), 3) en etsi suomalaisempia sanoja, en välitä lainasanojen käytöstä ja kirjoitan sanan yleensä sillä kielellä jolla se ensin juolahtaa mieleeni (postauksissa yritän varmistaa, ettei mikään sana olisi tavalliselle suomalaiselle vieras ja pistän usein vielä varmuuden vuoksi sanan sulkuihin esim. englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi tai latinaksi), 4) en etsi linkkejä tai tarkista nimiä, käännöksiä tai tilastoja kuin pakon edessä (postauksissa tarkistan nämä käytännössä lähes aina), 5) kirjoitan kommentteihin vastauksia siten, että kommentin asettaja ymmärtää vastaukseni (postauksissa yritän kirjoittaa aina niin selkeästi, että kuka tahansa suomea osaava voi ymmärtää tekstin sisällön tajuamatta yhtään mitään taloustieteestä tai filosofiasta). Tämä ero näkyy myös siinä, että postaukseni ovat harvemmin sivua pidempiä (eivätkä ne koskaan ole kahta sivua pidempiä), kun taas esim. tämä kommentti on yli viisisivua pitkä. Syy miksen kiinnitä enempää huomiota kommentteihini johtuu siitä, että luen ainoastaan yhden blogin kommentteja (eli Alastoman totuuden aka Keisarin uudet vaatteet aka Pikkupoika), enkä siten usko että kovin moni tämän blogin lukija lukee säännöllisesti myös tämän blogin kommentteja.

Mutta vastauksia kysymyksiisi... Olen harkinnut neoklassisen ja itävaltalaisen taloustieteen tarkempaa selittämistä, sekä varsinkin käsitteiden (neoklassinen) inflaatio ja (itävaltalainen) inflaatio ym. selventämistä. Rahasyklejä olen kerran ennenkin hieman tarkentanut, mutta aiheessa (kuten myös kultakannassa ja rahateoriassa yleensäkkin) on vielä paljon kirjoitettavaa. Yritysjohtajista olen ajatellut kirjoittaa, mutta lähinnä siksi, että he ovat usein valitettavan sosialistisia. En tosin ymmärrä mitä tarkoitat "ihanne pörssijärjestelmällä"?

Yksi keskeinen ongelma on siinä, että mitä teknisemmäksi aiheet menevät, sitä vaikeampi niitä on kirjoittaa siten että jokainen voi ymmärtää mitä ajan takaa. Toiseksi tarvitsen käyttööni enemmän grafiikkaa, enkä osaa käyttää vaimoni koneen gimppiä (käytän windowsissa yleensä PSP:tä tai Photosoppia), joista varsinkin PSP:llä saan nopeasti lähes mitä tahansa aikaan, kuten näkyy mm. tämän blogin grafiikasta. Tosin blogissa on jo nyt 54 postausta, joten siinä riittänee luettavaa joksikin aikaa, varsinkin jos ne aijemmat ovat jääneet lukematta. En ole juurikaan kirjoittanut ns. "current eventeistä" vaan yleisemmin filosofiasta/talousteoriasta ym. joten postaukset pysyvät relevantteina suht. pitkään.

Itse henkilökohtaisesti pidän kaikista parhaimpana kohtaa itävaltalalaisen koulukunnan sijoitusneuvojista. Omistan käteistä 28 000 euroa. Ajattelin sijoittaa sitä, mutta en tiedä miten, joten...

Vaikka minulla on hyvä "track record" sijoitusten suhteen ja olen tehnyt suht. kovia vuosittaisi tuottoprosentteja, en periaatteessa anna sijoitusneuvoja sen vuoksi, koska en luota omiin sijoituskykyihini tarpeeksi. Minulla ei ole suuria ongelmia ns. pelata omilla rahoillani, mutta en tahdo muiden rahoja omalle vastuulleni, ennekuin olen varma, että pystyn kantamaan kyseisen vastuun riittävän hyvin. Jotain perusasioita voin kuitenkin kertoa.

Ensinäkin oma nyrkkisääntö sijoittamisessa on, ettei sijottamisessa ole lopulta kyse rahan voitosta vaan siitä ettei rahaa häviä. Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta idea on kutakuinkin se, että on parempi hävitä nopeasti hyvin ja voittaa hitaasti, kuin tähdätä siihen että häviää hitaasti ja voittaa nopeasti. Toisin sanoen, jos ostan osaketta/tavaraa ym. X ja sen arvo tippuu n. 7 % myyn osakkeen pois, eli häviän max. 7 % per sijoitus. Vastaavasti myyn osakkeen lopullisesti vasta sitten kuin osake on laskenut huippuluvustaan yli 20 % tai sen 300 päivän keskiarvo on laskeva (tällöin varmistan sen, etten menetä rahoja mikäli osake on kuplan huipussa ja romahtaa sitten nopeasti, enkä myöskään ikinä tule pitämään pitkään laskenutta osaketta). Täten minun salkussani ei koskaan ole Enroneita tai Bern Stearnseja enää siinä vaiheessa kun nämä yritykset tekevät konkurssin.

Osakkeiden osto- ja myyntiajankohdassa seuraan lisäksi ns. paikallisia syklejä. Osakesyklejähän on erilaisia, suurin niistä on taloussykli, jonka jälkeen on vuosittaisia syklejä ja paikallissyklejä. Keskeinen niistä minulle on paikallissykli, eli ostan tavaraa n. päivän sen jälkeen kun sykli käy pohjassa ja myyn päivän sen jälkeen kun sykli on huipussaan. Kun esim. ostin kultaa (ks. http://www.kitco.com/LFgif/au0182nyb.gif ) marraskuun puolivälissä, katselin ensin rauhassa kun kulta nousi yli 800/unssi ja sitten yli 850/unssi, koska tiesin että sykli tuo sen pian alas. Kun hinta sittemmin tippui ja kävi 780/unssi ostin kultaa hieman yli 790/unssi ja jäin kiltisti odottelemaan hinnannousua. Kun sijoitan, en juuri välitä ns. makrotalouden luvuista, ellei olla sellaisessa tilanteessa jolloin osakekuplan puhkeamisvaara on ilmeinen (tämän pystyn kuitenki ennustamaan ainakin n. 2wee etukäteen, jolloin minulla on enemmän kuin tarpeeksi aikaa vetäytyä kuplamarkkinoilta ja siirtyä toisille markkinoille).

Myyntiesimerkkinä otetaan esimerkiksi Bern Stearns (eli tämä: http://finance.google.com/finance?q=NYSE:BSC - suosittelen että pidät sivua auki, jotta ymmärrät esimerkkini paremmin) ja kuvitellaan, että olisin ostanut osaketta joskus vuosia sitten (en itse siis ikinä ole omistanut tätä osaketta, mutta se on hyvä esimerkki koska osakkeen kurssi on niin katastrofaalinen) johonkin n. 50 dollaria/osake hintaan. Osake sulki parhaillaan hintaan 172 dollaria/osake, eli minä myyn osakkeen kun sen arvo laskee alle 137/osake tai jos 300 pv:n yksinkertainen keskiarvo on laskeva. Osakeen hinta laski 134/osake noin 6kk huipun jälkeen, jolloin olisin myynyt sen tuohon hintaan, tai odottanut osakkeen seuraavan syklihuipun jälkeistä päivää, joka olisi ollut 4kk päästä ja hinnaksi olisin saanut 123/osake. 300 pv:n keskiarvo olisi ollut kuitenkin laskeva noin 8kk:n huipun jälkeen, jolloin olisin luultavasti myynyt osakkeen heti hintaan 108/osake, enkä olisi jäänyt odottamaan seuraavaa syklihuippua. Syy miksi en odota 300 pv:n laskevan keskiarvon jälkeen paikallista syklihuippua, johtuu siitä, että 300 pv:n keskiarvo reagoi niin hitaasti, että kun se viimein reagoi on osake saattanut laskea jopa yli 50 % huippuluvustaan ja usein osake on tässä vaiheessa nopeasti putoava. Mielestäni 20 % sääntö on siten tärkeämpi, mutta se ei toimi silloin, jos osakkeen lasku on ollut hidasta ja sitä on kestänyt jo jonkin aikaa (ei ole järkeä pitää rahoja osakkeessa vuosia joka näyttää suoraa viivaa). Nyt voit tietysti kommentoida, että kyseinen myynnin odottelu on tyhmää. Ongelma vain on, että osakkeet yleensä poukkoilevat ylös alas niin randomisti, että minun on mahdoton arvailla huippua. Jos olisin esim. myynyt osakkeen heti huipun jälkeen, olisin ensinu myynyt sen hintan 107, sitten hintaan 108, 109, 114, 135 jne. jotka ovat kaikki huonompia myyntilukuja kuin 20 % triggeroima 137/osake. Voisin toki pitää pienempää myyntilukuprosenttia, mutta olen huomannut että osakkeet laskevat melko normaalisti 10-15% ja nousevat sen jälkeen yli aijemman huippunsa, jonka vuoksi en pidä näitä hyvinä myynti-indekaattoreina. Jos olisin taas ostanut Bern Stearnsia sen ollessa huipussa, sanotaanko vaikka hintaan 151/osake (eli joku juuri Bearn Stearnin korkeimman huipun jälkeen tai sitä ennen) olisin myynyt osakkeen heti hintaan 140/osake ja ottanut pienen 7 % tappion. Tässä vaiheessa voit tietysti sanoa, että "odota kunnes osake nousee", mutta valitettavasti yleensä osake ei nouse lainkaan, tai jos se nousee, niin se nousee vasta vuosien päästä ja tällöin huonoa osakesalkkua on turha rahdata mukanaan. Antaa jonkun toisen omistaa laskevat kurssit. Jos olisin jäänyt odottamaan "kunnes saan rahani takaisin" minun ei olisi tarvinnut odottaa kuin seuraavat 9kk jolloin osake myisi hintaan 3/osake, eli olisin ottanut peräti 98 % tappion. Jos vertaamme 7 % ja 98 % tappiota toisiinsa, ero on äärimmäinen.

Juuri nyt taloussykli on siirtymässä pois asuntokuplasta kohti raaka-ainekuplaa. Suomessa toki asuntokupla näyttää olevan varsin korkealla, joten voi vielä kestää pari vuotta, ennen kuin asuntojen hinnat lähtevät Suomessa alaspäin (kaikki kuplat liikkuvat yleensä valuutta-alueittain, joskus tosin alueidenkin sisällä voi olla erilaisia kuplia, kuten varsinkin paikallisia asuntokuplia). Mielestäni nyt parhaat sijoituskohteet ovat joko syklittömissä raaka-aineissa tai maataloustuotteissa. Tällä en tietenkään tarkoita kultakorujen tai lehmien ostamista, vaan sijoituskullan (ALV-vapaa!) ja maatalousfutureiden ostamista. Jos noita futureita ostaa, pitää tosin muistaa myydä ne ajoissa pois (n. 2kk ennen futuurin sulkeutumista) tai muuten kotiovellesi toimitetaan oikeaa viljaa/lehmiä yms. Yksi tapa välttää tämä ongelma on pysytellä yksinkertaisemmassa sijoituskullassa tai ostaa maatalousraaka-aineindeksifutureita (en tiedä valitettavasti suomessa ainuttakaan tällaista sijoitusfirmaa, mutta jos jaksat katsella ympäriisi riittävän kauan löydät sellaisen varmasti jostain). Raaka-aineista oikeastaan ainoastaan perusmetallit ovat huonoja sijoituksia, koska ne ovat kovin syklisiä ja lama esim. USA:ssa painaa perusmetallien hintoja, huomattavasti enemmän kuin esim. kullan hintaa. Minun ja vaimon salkku näyttää prosentuaalisesti seuraavanlaiselta: 50 % kultaa, 5 % platinaa, 5 % hopeaa, 10 % emergin markets osakkeita (eli Itä-Euroopan, Kauko-Idän ja Etelä-Ameriikan osakkeita, tämä on verovapaa eläkerahasto, joten sen koostumukseen on vaikea koskea eikä sen kanssa juuri jaksa pelleillä), 10 % yksityisissä velkakirjoissa, 10 % lyhyillä tileillä euroissa ja 10 % keskipitkillä tileillä dollareissa. Syy miksi n. 30 % meidän rahoista (siis kolme viimeistä tuossa listassa) on helposti likvidoitavana johtuu siitä, että ostamme piakkoin uuden auton, uuden tietokoneen, kodinkoneita ja huonekkaluja, jolloin on käytännöllistä pitää isoja summia rahaa helposti puhtaaksi rahaksi muutettavassa muodossa. Noin ylipäätään suosittelen, että max. 5 000 $ on tilillä rahana, ellei ole multimiljonääri jolloin sielä voi pitää vaikka 50 000 $. Mutta ylipäätään tilillä rahan pito on huono sijoitus. Jos rahasi kuitenkin nyt jo istuvat osakemarkkinoilla, niiden myynti ei välttämättä ole kannattavaa, vaikka HEX laskee vielä jonnekkin 7 000 pisteen tienoille. Tämä siksi, koska pitkään osakkeiden pidosta saa suomessa paremmat veroedut ja kun osakemarkkinakupla taas käynnistyy niin silloin osakkeet ovat jo valmiiksi oikeilla markkinoilla.

Suosittelen ennen osakkeiden ostoa, että ostat muutaman aiheeseen liittyvän kirjan, kuten Seppo Saarion Miten sijoitan pörssiosakkeisiin ja Jim Rogersin Hot Commodities. Kummassakin kirjassa on ilmeisiä puutteita, mutta Rogersin käsitys kuplista on jo riittävän hyvä, joten hänen nenänsä mukaan voi melko rauhassa mennä.

Aragon kirjoitti...

Päätekstissä mainituista Rothbardin teoksista olen lukenut Ethicsin, ja muistaakseni kuunnellut äänikirjana What Has Government Done to our Moneyn (sekä puolentusinaa muitakin Rothbardin/Rothbardista kirjoja) . Taloussykleihin liittyvistä kirjoista olen lukenut molemmat mainitsemani, sekä aiheeseen liittyviä klassikoita enemmän tai vähemmän kokonaan (Prices & Production, Austrian Theory of the Trade Cycle and other essays, Stock Market Credit & Capital Formation, Money, Bank Credit & Economic Cycles ja kahta Hayekin esseekokoelmaa), mutta oikeassa olet siinä että enemmän kuin pieni déjà vun tunne tulee näitä lukiessa, jos on lukenut vähääkään aihetta ennestään :)

Itselleni on tulossa Amazon.comista Skousenin Vienna & Chicago: Friends or Foes ja aivan uunituore Econopower, mutta käsittääkseni Skousenin 1990-luvun jälkeinen tuotanto on lähinnä kuitenkin yleistä markkinamyönteistä materiaalia. Itsellä olisi anteeksipyynnön paikka Ann Coulter-kommentin takia, sillä onhan Skousenin investointikirjan julkaissut Regnery (joka on mennyt vähän alas parhaista vuosista) julkaissut mm. Thomas Woodsin kirjoja (ja ainakin vielä 1990-luvulla Pat Buchananiakin).

Mises-instituutti on positiivinen kierre sikäli, että Mises-instituutissa on kaikille tasoille suunnattua materiaalia paljon, ja toiminta laajenee koko ajan, ja toisillekin mantereille on syntynyt sitä jäljitteleviä instituutteja (mm. Puolaan on perustettu Mises-instituutti ja ainakin Argentiinaan ja Unkariin Hayek-instituutit). Ei ole kovin vaikeaa uskoa sitä, että mises.org olisi maailman seuratuin taloustieteen sivusto, kuten ainakin Jeff Tucker on väittänyt.

Luulen että syynä mises.orgin anti-Friedmanismiin ja pro-Hayekismiin on monia, joista tässä muutamia.

1) Chicagon koulukunnan historiallisesti vähättelevä asenne itävaltalaisia kohtaan, mikä näkyy mm. siinä, että Hayek ei päässyt taloustieteiden laitokselle Chicagon yliopistossa. Luulen tämä itävaltalaisten taloustieteilijöiden yhteinen paaria-kokemus Amerikan akateemisessa maailmassa on myös lisäsyynä Hayek-myönteisyyteen.
2) Misesiläiset tietävät, että Friedmanin kannattajat ovat hyvin lähellä heidän omia näkemyksiään, joten kannattaa erikseen mainita lukijalle uutena tietona että "pro-markettina pidetty Friedman oli muuten tässä ja tässä asiassa väärässä".
3) Friedman ei ole julkaissut paljoakaan materiaalia, jota misesiläiset voisivat käyttää lähdeaineistonaan, toisin kuin Hayek. Metodologiset riidat usein pilaavat välit Chicagolaisiin muutenkin.

Mutta siltikin voisivat olla mukavampia Friedmania ja Skousenia kohtaan (kuten myös Adam Smithiäkin, joka tuntuu aina olevan esillä kielteisessä valossa)

Gary Northista senverran, että kaikesta huolimatta itse arvostan Gary Northia joillain aloilla (luin Northin kirjoittaman Karl Marx-elämänkerrankin uudestaan hiljan). North tuntuu edustavan vähemmistössä olevaa revisionisti-itävaltalaisuutta, ja uskoo FEDin itseasiassa deflatoivan tällä hetkellä.

Goldenhawk: Itse henkilökohtaisesti pidän kaikista parhaimpana kohtaa itävaltalalaisen [sic.] koulukunnan sijoitusneuvojista. Omistan käteistä 28 000 euroa. Ajattelin sijoittaa sitä, mutta en tiedä miten, joten...

Näin köyhältä kokemus ja akateemiselta pohjalta (olen vasta 22-vuotias datanomi) en voi antaa kovin hyviä sijoitusneuvoja, mutta ainakin itse luen Capital & Crisis - nimistä sijoituskirjettä, jota toimittaa Christopher W. Mayer - niminen itävaltalainen sijoittaja, joka julkaisi hiljan sijoitusaiheisin kirjan Invest like a Dealmaker . En ole kuullut että yksikään suomalainen itävaltalainen antaisi sijoitusneuvoja suomenkielellä..

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Päätekstissä mainituista Rothbardin teoksista olen lukenut [...]

Huh, olet tosiaan lukenut selkeästi minua enemmän itävaltalaista materiaalia. Osin tämä varmaan johtuu siitä, että tulin tähän skeneen mukaan melko myöhään lähinnä perinteisen valtio-opin/taloustieteen kautta. Koska opiskelin kahteen maisterintutkintoon, kuvittelin aluksi pitkään ettei minun tarvitse lukea muita kuin niitä oppikirjoja joita eteen kannetaan, koska luulin tietäväni jo kaiken olennaisen. Olin täysin väärässä. Luin aluksi paljon Johan Norbergiä (lähinnä ruotsiksi) vuoden 2004 lopusta lähtien. Tämän jälkeen siirryin Friedmaniin ja muihin monetaristeihin ja vasta vuoden 2006 alusta aloin lukemaan vakavasti myös itävaltalaista taloustiedettä. Yliopisto-opinnot olivat kuitenkin kaiken aikaa tärkeämmässä asemassa, joten siksi lukeminen jäi.

Itselleni on tulossa Amazon.comista Skousenin Vienna & Chicago: Friends or Foes

Tuo on itseasiassa sellainen kirja jonka itsekkin haluaisin lukea. David Gordon oli tosin haukkunut tämänkin teoksen ihan lyttyyn.

Mises-instituutti on positiivinen kierre sikäli, että Mises-instituutissa on kaikille tasoille suunnattua materiaalia paljon, ja toiminta laajenee koko ajan, ja toisillekin mantereille on syntynyt sitä jäljitteleviä instituutteja (mm. Puolaan on perustettu Mises-instituutti ja ainakin Argentiinaan ja Unkariin Hayek-instituutit).

Pidän muuten myös siitä, että Mises instituutti ilmoittaa joskus jopa vuosia etujassa, mitä kirjoja se tulee seuraavaksi julkaisemaan. Yksi kauan odottamani teos on Hoppen itävaltalaisen taloustieteen opus, jota Hoppe on tiettävästi kirjoittanut ainakin kaksi vuotta. Tämä teos olisi päivitetty versio Rothbardista, jonne tulisi myös samalla paljon uutta. Valitettavasti en tiedä yhtään koska kyseinen teos ilmestyy, mutta jos sinulla on asiasta tarkempaa tietoa jaa ihmeessä :).

Ei ole kovin vaikeaa uskoa sitä, että mises.org olisi maailman seuratuin taloustieteen sivusto, kuten ainakin Jeff Tucker on väittänyt.

Tämähän lienee ihan tilastollinen fakta, koska sen voi esim. tarkistaa Alexasta. Muistan joskus tarkistaneeni sen, verraten Mises instituuttia mm. Catoon, Reasoniin, The Economistiin etc. ja Mises instituutti oli ainakin tuolloin ykkönen.

1) Chicagon koulukunnan historiallisesti vähättelevä asenne itävaltalaisia kohtaan, mikä näkyy mm. siinä, että Hayek ei päässyt taloustieteiden laitokselle Chicagon yliopistossa. Luulen tämä itävaltalaisten taloustieteilijöiden yhteinen paaria-kokemus Amerikan akateemisessa maailmassa on myös lisäsyynä Hayek-myönteisyyteen.

Eikö Hayekista lopulta tullut Historian professori, vai muistanko väärin? Muistan lukeneeni miten Milton Friedman oli kommentoinut Hayekin nobelia tyyliin: "hyvälle miehelle meni, vaikka mies ei olekkaan taloustietelijiä". Friedman tosin oli osasyyllinen moneen harmilliseen seikkaan, kuten siihen että tuloverotus siirtyi kaikissa länsimaissa ennakkoperintään (tämä oli Friedmanin keksintöjä) ja siihen että taloustiede aikanaan entisestään matematisoitui.

Mutta siltikin voisivat olla mukavampia Friedmania ja Skousenia kohtaan (kuten myös Adam Smithiäkin, joka tuntuu aina olevan esillä kielteisessä valossa)

Itse en ikinä ole juuri Adam Smithiä arvostanut. Mielestäni hänen kuuluisuus perustuu lähinnä hänen harjoittamaan tehokkaaseen markkinointiin sekä laajaan plagiointiin. Tosin virallisesti taloustiede tietysti lähtee liikkeelle Adam Smithistä.

Gary Northista senverran, että kaikesta huolimatta itse arvostan Gary Northia joillain aloilla (luin Northin kirjoittaman Karl Marx-elämänkerrankin uudestaan hiljan). North tuntuu edustavan vähemmistössä olevaa revisionisti-itävaltalaisuutta, ja uskoo FEDin itseasiassa deflatoivan tällä hetkellä.

Omasta mielestäni Gary Northin harjoittama revisionismi haiskahtaa lähinnä salaliittoteorioiden tasoa. Northin käyttämä taloussyklimallinnus on myös ollut varsin huono. Esim. hänen antamat aijemmat sijoitusvinkit ovat kehoittaneet juuri toimivaan päinvastoin kuin oli kannattavaa. 1980-luvulla hän kehotti ihmisiä ostamaan osakkeita, 1990-luvulla sijoittamaan raaka-ainesiin. Vasta vuoden 2005 jälkeen hänen talousveikkaukset ovat olleet jotenkin oikeansuuntaiset. Epäilen monen hänen virhekäsityksen johtuvan siitä, että hän lukee jatkuvasti raamattua ikäänkuin etsien sieltä talousvinkkejä/taloustietoa ja siten hän tavallaan tulkitsee taloutta mystisten/myyttisten lasien läpi jolloin lopputulso on mitä on. Gary North ei tosin onneksi ole kovin iso tai varteenotettava hahmo, joten hänen roolista väitteleminen on varsin epäproduktiivista.

Aragon kirjoitti...

Huh, olet tosiaan lukenut selkeästi minua enemmän itävaltalaista materiaalia.

Itseasiassa olen lukenut vähän turhankin yhteen koulukuntaan keskittyen (harmi sikäli, että muiden talouskoulukuntien edustajista lähinnä J.K. Galbraith ja Paul Krugman tuntuvat kirjoittelevan sopivan simppelillä tasolla, jotta tekstejä lukisi mielellään.)

Muista koulukunnista on taloustieteiden ulkopuolelta sensijaan laajemmat kokemukset, sillä olen siirtynyt Chomskyismin kautta paleokonservatismiin ja sitäkautta vähitellen libertarismiin. Ehkä tämän oudon taustan takia sydämessä on aina paikka Pat Buchananille ja mieltä lämmittää se, että American Conservative - lehti julkaisee toisinaan Lew Rockwellia, Paul Gottfriediä ja Thomas E. Woodsia, vaikka paleoiden ja libertaarien välit ovat olleet välillä aika huonot.

Misesiläisistä muuten Roger Garrison piti Vienna and Chicagosta. David Gordon on tosiaan vaativa tapaus, mutta ainakin hänen Essential Rothbard on todella hyvä teos.

Eikö Hayekista lopulta tullut Historian professori, vai muistanko väärin?

Hayek pääsi lopulta "Committee on Social Thought"-nimiselle laitokselle Chicagossa (näemmä arvostettu laitos kuitenkin, koska Leo Strauss ja Hannah Arendt ovat olleet siellä). Pitkään muuten luultiin että Road to Serfdom olisi tehnyt Hayekista jopa chicagolaisten silmissä liian radikaalin ja estänyt pääsyn taloustieteiden laitokselle, mutta Hayek/Friedman - biografiat tehnyt Alan Ebenstein kertoo Friedmanin ja muiden inhonneen nimenomaan Prices and Productionia ja pitäneen Serfdomista.

Itse en ikinä ole juuri Adam Smithiä arvostanut.

Adam Smith saattoi olla teoreettisesti mitättömyys ja vuosisadan jäljessä J.B. Sayta ja Richard Cantillonia, mutta jokatapauksessa auttoi aikalailla klassisen liberalismin nousussa.

mr_Zombie kirjoitti...

"Muistatko yhtään/pystytkö tarkistamaan koska kirja oli käännetty ja kuka toimi kirjan kääntäjänä?"

Minultakin löytyy kyseinen suomennos. Sen ovat tehneet Heikki Lempiäinen ja Jyrki Vesikansa.

Sisällöstä en osaa sanoa mitään, kun en ole jaksanut lukea. TV-sarjat olivat kuitenkin pieni pettymys. Sinällään täyttä asiaa, mutta jotenkin jäi sellainen kuva, etteivät ne retoriikaltaan uppoaisi kovin hyvin porukkaan nykyään.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Minultakin löytyy kyseinen suomennos. Sen ovat tehneet Heikki Lempiäinen ja Jyrki Vesikansa.

Kiitos, voisitko vielä tarkistaa käännösvuoden ja kustantajan? Lempiäinen ja Vesikansa ovat minulle kummatkin täysin tuntemattomia nimiä. Lempiäinen näyttäisi olevan Sibelius akatemiasta valmistunut musiikinopettaja, Vesikansa on puolestaan filosofian lisenssiaatti joka on ammatiltaan journalisti, sekä harrastaa historian ja taloustieteellisten kirjojen kirjoittamista ja kääntämistä. Outoa etten ollut häneen ennemmin törmännyt...

TV-sarjat olivat kuitenkin pieni pettymys. Sinällään täyttä asiaa, mutta jotenkin jäi sellainen kuva, etteivät ne retoriikaltaan uppoaisi kovin hyvin porukkaan nykyään.

Olen samaa mieltä. TV-sarjat on tehty vähän heikolla formaatilla, tosin täytyy muistaa että me katselemme sarjoja jotka on tuotettu 1969 tai 1970. Harva tuolloin tehty ohjelma näyttää nykyään hyvältä TV:ssä.

mr_Zombie kirjoitti...

"Kiitos, voisitko vielä tarkistaa käännösvuoden ja kustantajan?"

1982 ja Otava.

"Vesikansa on puolestaan filosofian lisenssiaatti joka on ammatiltaan journalisti, sekä harrastaa historian ja taloustieteellisten kirjojen kirjoittamista ja kääntämistä. Outoa etten ollut häneen ennemmin törmännyt..."

Joo, itse olen ainakin törmännyt Vesikansan juttuihin aika useastikin.

"TV-sarjat on tehty vähän heikolla formaatilla, tosin täytyy muistaa että me katselemme sarjoja jotka on tuotettu 1969 tai 1970. Harva tuolloin tehty ohjelma näyttää nykyään hyvältä TV:ssä."

Päivitetty versio sarjasta ilmestyi 90-luvun alussa, eikä sekään minusta ollut kovin kummoinen. Siitä on jo jonkin aikaa kun katsoin, mutta melkeinpä parasta antia taisi olla Schwarzeneggerin puhe ensimmäisen jakson alussa.