eroakirkosta.fi

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Lisää taloussykliteorioita

Puolisen vuotta sitten esittelin erilaisia taloussykliteorioita. Kyseinen artikkeli ei ollut kaiken kattava, eikä se ollut sen tarkoitus. Tarkoitukseni oli esitellä (käsittääkseni) neljä maailman tunnetuinta taloussykliteoriaa. Kuten jo viimeksi ennustin, vaihtoehtoisia selitysmalleja on putkahtanut esiin kiihtyvällä vauhdilla, joten pieni kommentointi lienee paikallaan (teoriat esitellään vanhimmasta uusimpaan).

Valuuttakoulukunnan taloussykliteoria (1840-luku) on vanhin tuntemani taloussykliteoria, joka perustuu kahteen olettamaan: ylikaupankäyntiin ja yli-investointeihin. Koulukunnan jäsenet kuvailivat kuplien kulkua ällistyttävän tarkasti, mutta he eivät koskaan keksineet kuplien todellista syytä. Mikä pahinta, he jopa hylkäsivät ajatuksen rahamäärän ja kuplien välisestä yhteydestä.

Marxin taloussykliteoriat (1860-1880-luvut) ovat yksi osoitus siitä miten hataralla pohjalla marxilainen taloustiede lepää. Marxin ensimmäinen taloussykliteoria oli nykyään kaikille tuttu alikulutus (underconsumption), käsite jonka Marx oli lainannut Thomas Malthusilta ja jonka Keynes myöhemmin lainasi Marxilta. Marxin alikulutussykliteorian idea on, että työläiset tienaavat vähemmän palkkaa kuin mitä tuotteiden takaisinosto edellyttäisi ja siten lopulta kapitalismi romahtaa. Keynesistä poiketen Marx odotti tilanteen muuttuvan pysyväksi jolle valtio ei voinut lopulta mitään. Toinen marxin taloussykliteorioista on liikevoittojen putoaminen, jonka mukaan yritysten välinen kova kilpailu johtaa voittomarginaalien supistumiseen alle pääoman uusiutumistason ja talouskriisi syntyy. Marxin kolmas taloussykliteoria on epäsuhteellisuusteoria, joka väittää kapitalismia kaoottiseksi järjestelmäksi. Marxin mukaan klassiset taloustieteilijät olivat väärässä tasapaino-oletuksillaan ja hän väittää kapitalismin suunnittelemattomuuden ajavan talouden ajoittain epätasapainoiseen tilaan joka laukaisee talouskriisin.

Poliittinen taloussykliteoria (1930-luku) on mitä ilmeisimmin Michal Kaleckin kehittämä. Hänen mukaansa markkinataloudessa toimivat demokraattiset valtiot suorittavat luotonlaajennuksen vaalien alla, mikä johtaa talouden ylikuumentumiseen. Vaalien jälkeen voittajan on pakko hidastaa vauhtia ja kupla puhkeaa. Kaleckin mielestä taloussyklit johtuvat yksinomaan poliittisista päätöksistä. Vaikka teoria on tavallaan täysin oikea (taloussyklit johtuvat fiat-rahasta ja alle 100 % kassavarantovelvoitteesta, joiden olemassaolon menneet poliittiset päätökset mahdollistavat) sen ongelma on siinä, etteivät taloussyklit ole vaalisyklien tapaan säännöllisiä.

Keynesiläinen taloussykliteorialla (1940-1960-luvut) en tarkoita Keynesin versiota Marxin alikulutusteoriasta (underconsumption) vaan sitä taloussykliteoriaa jonka Keynesin seuraajat myöhemmin kehittivät. Tämän teorian perustuu empiiriseen havaintoon jossa rikkaimpien ja köyhimpien tuloerot kasvavat sietämättömäksi kuplaksi joka myöhemmin puhkeaa. Teorian ongelma on siinä, että se sekoittaa syy- ja seuraussuhteen. Kuplan seuraus on tuloerojen kasvu (koska rikkaat omistavat enemmän pääomaa, jonka arvo kuplan vuoksi nousee palkkoja nopeammin) ja kuplan puhkeamisen seuraus on tuloerojen kaventuminen (koska rikkaat, jälleen kerran, omistavat enemmän pääomaa jonka arvo laskee), mutta kuplan syy on edelleen rahapoliittinen. Valitettavasti tämä teoria on erittäin suosittu historioitsijoiden keskuudessa, ja siihen törmää erityisesti silloin kun 1930-luvun lamaa verrataan vallitsevaan talouskriisiin.

Milton Friedmanilla oli myös taloussykliteoriansa (1970-luku?), mutta sen kuvaileminen on vaikeahkoa koska Friedman muutti asteittain mielipidettään, eikä aina edes kutsunut taloussykliteoriaa taloussykliksi vaan suhdannevaihteluksi. Friedman perusteli määritelmän sillä, ettei taloussykli ole varsinaisesti syklinen, koska taloussykli ei ole vuodenaikojen tai auringonpilkkujen tapainen ennalta arvattava alati toistuva ilmiö. Friedman mitä ilmeisimmin ajatteli, että talous on normaalisti lähellä yleistä tasapainoa (tai yleisessä tasapainossa), mutta aika ajoin talous kohtaa shokin joka luo kuplan. Eli ts. Friedman ei ajatellut, että fiat-rahajärjestelmässä jokaista taloussyklin puhkeamista seuraa väistämättä uuden taloussyklin aloittaminen uusilla halvasta rahasta johtuvilla virheinvestoinneilla. Tässä mielessä Friedman on suhteellisen lähellä neoklassista taloussykliteoriaa (eli RBC:tä), mutta poikkeaa siitä koska hän, neoklassisesta taloustieteestä poiketen, pohjimmiltaan pitää kuplia rahapoliittisena ilmiönä joka johtuu yleensä liian matalasta inflaatiosta.

Kiina-ilmiö taloussykliteoriana (2000-luku) on suhteellisen uusi keksintö ja tiettyjen keynesiläisten (kuten Paul Krugman) ja liberaalien (libertarian) taloustieteilijöiden (kuten Arnold Kling) mukaan selitys tämän päivän talouskriisiin. Teorian pohjalla on, ehkä yllätyksellisesti, yllämainittujen tahojen kritisoima itävaltalainen taloussykliteoria. Keskeinen ero on siinä, että tällä kertaa halvasta rahasta syytetään ahneita kiinalaisia. Ratkaisuksi keynesiläiset tarjoavat protektionistisia tulleja tai jopa kauppasaartoa Kiinaa kohtaan ja markkinoiden huuhtomista massiivisella fiat-rahainflaatiolla. Liberaalien ratkaisu on järkevämpi: jyrkkä ei elvytyspolitiikalle ja kyllä valtioiden budjettileikkauksille.

Bull-taloussykliteoria (2000-luku?) on luultavasti vanha populistinen taloussykliteoria nyt puettuna uusiin vaatteisiin. Mielenkiintoista kyllä tämä taloussykliteoria on kuin suoraan uusimmasta South Parkista repäisty. Teorian mukaan markkinoiden noususuhdanne (bull market) on normaali tila ja markkinoiden laskusuhdanteen (bear market) estämiseksi ihmisten velat on nollattava aika ajoin, jotta usko markkinoihin säilyisi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset ensin ylivelkaantuvat kymmenen vuotta, velat nollataan ja ihmiset ylivelkaantuvat taas kymmenen vuotta. Tämä teoria ei missään vaiheessa vastaa kysymyksiin 1) kuka lainaa meille rahaa näillä ehdoilla ja 2) kuka kustantaa kulutusta edellyttävän tuotannon.

Olen varsin tietoinen, ettei tämäkään lista ole täydellinen. Haluan kuitenkin painottaa, että vaikka olen tietoinen monista taloussykliteorioista, pidän itävaltalaista taloussykliteoriaa kaikkein selitysvoimaisimpana. Jotta taloussykliteoriaa voidaan pitää varteenotettavana, sen on kyettävä selittämään miksi yritykset kokevat kolhuja samanaikaisesti vaikka niitä hallinnoivilla menestyksekkäillä yrittäjillä on pitkäkestoinen kokemus onnistuneesta markkinatalouden ennustamisesta. Itävaltalainen taloustiede pystyy selittämään taloussyklit lähes aina muutamia epätavallisia (extraordinary) poikkeuksia lukuun ottamatta. Muista taloussykliteorioista ainoastaan Schumpeteriläinen ja Neoklassinen teoria saattavat joskus olla oikeassa (tästä myöhemmin lisää).

4 kommenttia:

Aragon kirjoitti...

[Milton] Friedman muutti asteittain mielipidettään...

Friedman on mysteeri, koska hänen ja muiden monetaristien näkemykset kuplien synnyistä ovat olleet todellakin vähintäänkin vaihtelevia, ja joissain 1960-luvun kirjoituksissaan mies kuulosti jopa aavistuksen itävaltalaiselta. Juuri kohtuu hiljattain myös Friedmanin magnum opuksen toinen kirjoittaja Anna J. Schwartz kuvaili uusimman taloussyklin nousukautta hyvin "itävaltalaisesti":

[T]he basic underlying propagator was too-easy monetary policy and too-low interest rates that induced ordinary people to say, well, it's so cheap to acquire whatever is the object of desire in an asset boom, and go ahead and acquire that object. And then of course if monetary policy tightens, the boom collapses.


Ei ihan heti tulisi mieleen että sama nainen kirjoitti kirjoitti vuoden 1929 osakehuipusta että "[h]ad employment and economic growth continued, prices in stock market could have been maintained.".

Itävaltalainen taloustiede pystyy selittämään taloussyklit lähes aina muutamia epätavallisia (extraordinary) poikkeuksia lukuun ottamatta.

Käytännössä kaikki "itävaltalaiset" taloustieteilijät tutkivat taantumia jokseenkin heterodoksisesti, koska todellisessa maailmassa myös korkojen ulkopuoliset tekijät (= "satunnaiset shokit") aiheuttavat resurssien uudelleenallokointia ja samalla väliaikaista työttömyyttä. Näitä voivat olla lakisääteiset muutokset (minimipalkat, tariffit jne), luonnonkatastrofit ja uusien tuotantomenetelmien käyttöönotto (joista kaksi viimeksimainittua ovat yleensä suht. kesyjä vaikutuksiltaan). 1930-luvun suuressa lamassa nämä muut tekijät selittänevätkin paljolti tuolloisen laman äärimmäisen syvyyden.

Mutta siltikin pitää ylistää että Mises-Hayek teoria on juuri sykliteoria isolla S-kirjaimella, koska juuri siinä nousu- ja laskusuhdanne seuraavat toisiaan loogisesti (selittää "cluster of errorit" jne) ja jokseenkin johdonmukaisesti (=nousu aiheuttaa laskun), kun taas "extraordinaryt" satunnaisshokki-tekijät ovat luonteeltaan kuitenkin vain hetken synnyttämiä muutoksia eivätkä sinällään edes varsinaisesti syklittäisiä, vaikka aiheuttavatkin työttömyyttä, ja voivat aiheuttaa hetken jolloin lama puhkeaa ja toistaalta pahentaa sitä.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Aragon:
Friedman on mysteeri, koska hänen ja muiden monetaristien näkemykset kuplien synnyistä ovat olleet todellakin vähintäänkin vaihtelevia, ja joissain 1960-luvun kirjoituksissaan mies kuulosti jopa aavistuksen itävaltalaiselta.

Tämän vuoksi heitin myös kysymysmerkin tuon 1970-luvun kohdalle, kosken ollut täysin varma mille vuosikymmenelle Friedmanin mielipide taloussykleistä tulisi asettaa mutta oli samalla tärkeä asettaa se jonnekin, koska Friedmanin mielipiteet syklistä poikkeavat huomattavasti neoklassisesta RBC:tä eniten nähdäkseni siksi, että Friedman ei koskaan hyväksynyt rational expectations -teorioita joilla on merkittävä vaikutus myös taloussykliteoriaan. Friedman oli myös aiemmin ja myöhemmin (viimeisin saattoi olla niinkin myöhään kuin 1990-luku) kritisoinut itävaltalaista taloussykliteoriaa haitallisena, koska tämän teorian ansiosta kaikki kansanedustajat (kansasta puhumattakaan) ei kannattanut (enää) minkään sortin elvytyspolitiikkaa. Friedmanhan itse näki varsin Keynesiläisittäin, että FED usein painoi liian vähän rahaa kysyntään nähden, jonka vuoksi tuotanto romahti. Friedmanin lopullinen tarkoitus oli tunnetusti korvata koko federal reserve board pelkällä robotilla joka painaisi aina niin paljon rahaa, että vuotuinen inflaatio olisi 3 % (tämä tietysti perustuisi ostovoimalaskelmiin). Lopuksi voisi vielä mainita, että Friedmanista tuli viimeisenä elinvuosikymmenenään huomattavasti kultakantamyönteisempi mikä entisestään sotkee kuvioita. Hän mm. sanoi, että rahan luonti voidaan järjestää kahdella tavalla, 100 % kultakannalla tai fiat-rahalla ilman kassavarantovelvoitetta. Muita toimivia vaihtoehtoja ei ole ja näistä kahdesta hän preferoi jälkimmäistä vaikka näkeekin sen vapauden kannalta vaarallisempana.

Käytännössä kaikki "itävaltalaiset" taloustieteilijät tutkivat taantumia jokseenkin heterodoksisesti, koska todellisessa maailmassa myös korkojen ulkopuoliset tekijät (= "satunnaiset shokit") aiheuttavat resurssien uudelleenallokointia ja samalla väliaikaista työttömyyttä. Näitä voivat olla lakisääteiset muutokset (minimipalkat, tariffit jne), luonnonkatastrofit ja uusien tuotantomenetelmien käyttöönotto (joista kaksi viimeksimainittua ovat yleensä suht. kesyjä vaikutuksiltaan). 1930-luvun suuressa lamassa nämä muut tekijät selittänevätkin paljolti tuolloisen laman äärimmäisen syvyyden.

Yup, olen maininnut nuo asiat moneen kertaan. Monethan noista shokeista ovat juurikin valtion aikaansaamia tavalla tai toisella, jolloin ainoaksi ei-valtiolliseksi shokiksi jää joku äärimmäisen iso luonnonkatastrofi tyyliin zunami/maanjäristys joka vyöryy kokonaisen maan yli. Tosin näidenkin vaikutus, kuten sanoit, alkaa jäädä aika pieneksi kun lähes koko maailma on osallisena maailmankaupasta.

Mutta siltikin pitää ylistää että Mises-Hayek teoria on juuri sykliteoria isolla S-kirjaimella, koska juuri siinä nousu- ja laskusuhdanne seuraavat toisiaan loogisesti (selittää "cluster of errorit" jne) ja jokseenkin johdonmukaisesti (=nousu aiheuttaa laskun), kun taas "extraordinaryt" satunnaisshokki-tekijät ovat luonteeltaan kuitenkin vain hetken synnyttämiä muutoksia eivätkä sinällään edes varsinaisesti syklittäisiä, vaikka aiheuttavatkin työttömyyttä, ja voivat aiheuttaa hetken jolloin lama puhkeaa ja toistaalta pahentaa sitä.

Toki totta noinkin, mutta ne voidaan myös nähdä sykliseinä jos ajatellaan, että jokainen sykli muodostuu virheinvestointien ansiosta ja puhkeaa näiden investointien paljastuessa virheelliseksi. Jos nyt joku maa joka on kohtaamassa zunamia rakentaa kasan tehtaita ja jonka talous pyörii pääasiassa palvelusektorilla, osoittautuvat nämä tehtaat ja palvelusektori virheinvestoinneiksi siitä hetkestä lähtien kun zunami osuu maahan. Ja tällöin, aivan kuten fiat-rahan aiheuttamien virheiden vuoksi, tuottajat eivät voineet olla tietoisia maata kohtaavasta katastrofista, koska markkinoiden signaalit eivät tuoneet esiin tällaista mahdollisuutta.

Fafjafafa kirjoitti...

Tyypillisin vastalause itävaltalaiselle sykliteorialle on, ettei se kestä rationaalisten odotusten tai edes adaptiivisten odotusten kritiikkiä.

Haluaisitko kirjoittaa vaikka ihan kunnon postin aiheesta joskus, missä vastaisit tähän kritiikkiin?

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Fafjafafa:
Tyypillisin vastalause itävaltalaiselle sykliteorialle on, ettei se kestä rationaalisten odotusten tai edes adaptiivisten odotusten kritiikkiä.

Haluaisitko kirjoittaa vaikka ihan kunnon postin aiheesta joskus, missä vastaisit tähän kritiikkiin?


Toki haluaisin, mutta eriasia on onko minulla siihen aikaa. Vaikka aihe tietenkin on tärkeä, kirjoitan näitä blogipostauksia lähinnä tavalliselle yleisölle (en taloustieteilijöille) ja siten yritän ensisijaisesti purkaa koko itävaltalaisen taloussyklianalyysin auki, sekä samalla kirjoittaa yleisemmin muista liberalismiin ja yhteiskuntaan liittyvistä aiheista. Tästä huolimatta aion kuitenkin argumentoida yleisimpiä kultakantaa ja itävaltalaista taloussykliteoriaa koskevaa kritiikkiä vastaan. Olen jo tehnyt tätä osittain eri rahateoriapostausten kommenttien yhteydessä ja yritän tehdä tästä myöhemmin ihan erilisiä postauksia.