eroakirkosta.fi

maanantai 8. syyskuuta 2008

Ron Paul, Sarah Palin ja presidentinvaalit

Yhdysvaltain poliittista tilannetta seuranneena olin jo pitkään vakuuttunut Demokraattien presidentinvaalivoitoista 2008, elleivät Republikaanit valitse sodanvastaista ja yksilönvapautta kannattavaan kandidaattia kuten Ron Paulia. Näkemykseni ainoastaan vahvistui vanhan, huonokuntoisen, sotaisan Bush III:nen eli John McCainin vaalivoiton varmistumisen jälkeen. Virallisten presidenttiehdokkaiden ja varapresidenttiehdokkaiden valinnan jälkeen näyttää kuitenkin siltä, että Demokraatit tekivät aiemmin varmasta voitostaan äärimmäisen kyseenalaisen.

Alun perin Demokraateilla oli kaksi vaihtoehtoa: Hillary Clinton tai Barack Obama. Näistä kahdesta Clinton oli mielestäni parempi ehdokas. Obama on Clintonista talouspoliittisesti tuntuvasti vasemmalla ja vaikka hän onkin Clintonia hieman rauhaa rakastavampi, hänen ohjelmaansa kuuluu epäsuositun pakollisen asepalveluksen palauttaminen. Clinton oli toki vihattu ehdokas mutta myös Obama kärsii huonosta maineesta snobina muka-valkoisena mustana joka vihaa amerikkalaista elämäntapaa. Täten ainoa Obaman luonnollinen kannatusjoukko löytyy valkoisista akateemikoista joihin mm. journalistit lukeutuvat. Obaman takana ei ole koskaan ollut mitään varsinaista kansanliikettä, eikä Obama myöskään ole internetehdokas - kyseessä on lehdistön luoma myytti. Varapresidentikseen Obama valitsi suht. neokonservatiivisen Joe Bidenin joka tuonee muutaman pisteen oikealta mutta joka saa osan vasemmistolaisista äänestämään Vihreitä sekä vieraannuttaa tärkeän liberaalin (libertarian) kannattajakunnan. Valinta Biden oli lähes huonoin mahdollinen.

Republikaanien kuudesta pääehdokkaasta (Giuliani, Huckabee, McCain, Paul, Romney, Thompson) McCain oli valintana toisiksi heikoin Giulianin jälkeen. Hänen suustaan päästetyt sammakot, kuten "keskuspankin koron tulisi olla 0 %" ja "Irakin sota jatkuu 100 vuotta", eivät ole auttaneet asiaa. Lisäksi McCainin talouspoliittinen vasemmalle kallistuminen ja pakollisen asepalveluksen sekä avoimen maahanmuuton kannattaminen tyhjensivät McCainin luontaisen kannatuspohjan nollan tuntumaan. McCain onnistui kuitenkin taitavasti pelastamaan varman tappionsa valitsemalla Sarah Palinin varapresidenttiehdokkaakseen. Palin on ns. Reagan republikaani eli kulttuurikonservatiivi liberaaleilla (libertarian) suuntauksilla. Hän on myös Alaskan kuvernööri joka kannattaa osavaltioiden itsenäisyysliikkeitä ja vastustaa hyvinvointivaltiota, maahanmuuttoa ja ilmastohysteriaa. Ennen kaikkea Palin on kuitenkin tavallinen järkevänoloinen ihminen verrattuna vaalikamppailun kolmeen poliittiseen limanuljaskaan. Huhujen mukaan myös Ron Paulin ja Mitt Romneyn piireissä Palin oli varteenotettavimpien varapresidenttiehdokkaiden joukossa. Palinin valinta vetoaa erityisen voimakkaasti liberaaleihin (libertarians), konservatiiveihin ja naisiin - eli juuri niihin kolmeen McCainille tärkeimpään ryhmään joissa McCainin kannatus on heikoin.

Veikkaan, että Bidenin ja Palinin valinnat kallistavat vaa'an lopulta McCainin hyväksi. Kaikeksi onneksi demokraatit voittavat edustajahuoneen ja senaatin sata nolla jolloin McCain tuskin pystyy toteuttamaan katastrofaalista politiikkaansa tehokkaasti. Presidenttinä McCain toimii luultavasti vain yhden kauden, sillä muuten Yhdysvaltain istuvasta presidentistä saattaisi tulla Paavia vanhempi. Kävi seuraavissa presidentinvaaleissa miten tahansa, nousee Sarah Palin presidentinvaalien 2012 kärkiehdokkaaksi. Presidenttinä Palin saattaisi olla jopa suhteellisen siedettävä, sillä sekä neokonservatiivit että vasemmistolaiset vihaavat häntä jo nyt mustien sydämiensä pohjasta - alku on siis lupaava.

4 kommenttia:

Jaakko kirjoitti...

"Ennen kaikkea Palin on kuitenkin tavallinen järkevänoloinen ihminen".

Mitä hittoa, Lasse? Ootko nyt seurannut tippaakaan mitä verbaaliulostetta sen järjettömän bitchin suusta valuu? Sen älyvapaan fundamentalistin pääsy yhtä luotia vaille Yhdysvaltain presidenttiydestä pelottaa ainakin minua enemmän kuin mikään muu.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Ootko nyt seurannut tippaakaan mitä verbaaliulostetta sen järjettömän bitchin suusta valuu? Sen älyvapaan fundamentalistin pääsy yhtä luotia vaille Yhdysvaltain presidenttiydestä pelottaa ainakin minua enemmän kuin mikään muu.

Luitko lausetta loppuun lainkaan :P? "Ennen kaikkea Palin on kuitenkin tavallinen järkevänoloinen ihminen VERRATTUNA vaalikamppailun kolmeen poliittiseen limanuljaskaan." Tuo oli ns. nätimpi tapa sanoa, että verrattuna Bideniin, McCainiin ja Obamaan, Palin kuulostaa tavalliselta ja järkevänoloiselta. Tämä ei mielestäni kerro paljoa, sillä arpomalla Yhdysvalloille saataisiin taatusti parempi presidentti. Parasta Palinissa on, että hän ihan aikuisten oikeasti kannattaa Yhdysvaltojen paloittelemista pienempiin osiin. Tämä tekisi loputtomasta sodankäynnistä ja yritystukiaisista mahdottomia. Valitettavasti Palin on myös fundamentalisti, mutta tuskin yhtä pahasti kuin Bush II.

Jaakko kirjoitti...

Luin kyllä, mutta ei siitä akasta saisi järkevänoloista, vaikka vertauskohteena olisi kivi. Kaikessa idioottimaisuudessaan Palinin toiminta toki vaikuttaa määrätietoisemmalta (ja siten ennalta-arvattavammalta?) kuin muun kolmikon.

Tälle puolelle Atlanttia saapuneen informaation perusteella Palin vaikuttaa vielä pahemmalta fundikselta - koska on tosiaankin ihka aito sellainen - kun McCain ja Yrjö W. vaikuttavat enemmän vain yrittävän kerätä fundisten suosiota. Paha silti sanoa asiaa tarkemmin tutkimatta.

Jaakko kirjoitti...

Tulipas outo lause. "...kuin McCain ja Yrjö W., jotka vaikuttavat..." tekisi varmaan enemmän järkeä.