eroakirkosta.fi

keskiviikko 27. kesäkuuta 2007

Kilpailutuksen taloustiede

Intuitiivisesti pitäisi olla itsestään selvää, että kilpailutus tuo säästöjä ja parantaa laatua. Määritelmällisesti kilpailutus tarkoittaa sitä, että julkinen taho järjestää kilpailun jonkun palvelun tuottamisesta. Voittajaksi paljastuu se taho, joka pystyy tuottamaan laadullisesti vaaditun palvelun kaikkein halvimmalla. Yleensä tämä taho on yksityinen yritys, mutta joskus paras palveluntarjoaja saattaa olla julkinen taho. Tällöin kilpailutus tarkoittaa sitä, ettei kyseistä palvelua ulkoisteta, muussa tapauksessa se ulkoistetaan. Tuotetun palvelun lasku pysyy veronmaksajilla.

Joidenkin ikiopiskelijoiden ja muiden vasemmistoeläkeläisten analyyseissä kilpailutus saa saatanan leiman. Sitä kuvataan prosessiksi, joka nostaa kuntien kustannuksia ja heikentää tuotteen laatua. Tämä on toki mahdollista, mutta hyvin epätodennäköistä. Kilpailutuspäätöksessä ainoastaan hintakilpailun järjestäminen ja voittajan selvittäminen maksaa - kaikki muu on ilmaista. Kaiken muun julkishallinnon haaskuun ohella tämä on pieni hinta ja koostuu lähinnä muutaman päättäjän nousseista palkkakustannuksista. On toki mahdollista, ettei kunnalla itsellään ole mitään käsitystä siitä, miten paljon sen tuottama palvelu maksaa, jolloin asian selvittäminen tulee kalliiksi.. Mikäli näin on, on hyvin kyseenalaista, voiko tärkeän palvelun tuottamista ylipäätään jättää tällaisen kunnan harteille. Toinen mahdollisuus on, että joku yritys petkuttaa kuntaa ostamaan siltä palvelun liian halpaan hintaan, jolloin lopputulos on laadullisesti aiempaa heikompi palvelu. Tällöin kyseessä on petos ja yritys on korvausvelvollinen, eikä kunta uusi sopimusta. Kolmas mahdollinen kustannuksenlisääjä muodostuu kyvyttömistä päättäjistä. Jotkut virkamiehet eivät välttämättä ymmärrä mitä käsite kilpailutus tarkoittaa, jolloin he saattavat esimerkiksi kustantaa kaksi päällekkäistä palvelua tai vaihtoehtoisesti muodostaa uuden kunnallisen palvelun vanhan tilalle, jotka molemmat nostavat kustannuksia. Neljäs vaihtoehto on, että kunnalliset päättäjät ovat korruptoituneita ja nepotistisia, jolloin palvelu ostetaan yllättän sukulaiselta, eikä siltä yritykseltä, joka tarjoaa palvelun halvimmalla täyttäen sovitun laatutason.

Kilpailutuksen vastustamisessa on se ongelma, että sen vastustaja joutuu väistämättä tilanteeseen, jossa on valittava kahden pahan väliltä. Kilpailutus on julkistaloudellisesti joko järkevää, tai sitten kunta ja poliittiset päättäjät ovat kyvyttömiä. Kilpailutuksen vastustaja ei myönnä kumpaakaan. Tietysti on mahdollista syyttää kilpailutuksen huonosta tuloksesta korruptoitunutta kokoomuspoliitikkoa, mutta tämä ei poista sitä tosi asiaa, että kilpailuttaminen on taloudellisesti järkevää, vaikka johdossa olisi hyväsydäminen oikeamielinen Puolueen edustaja.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Hopla,
hauskaa, että jaksat seurata blogiani.
Voin kertoa sinulle niinkin olennaisen tiedon, että olen aloittanut opiskelun Helsingin yliopistolla syksyllä 2004. Tarkoitus olisi valmistua keväällä 2008.
Tietenkin jos tarkoitat, että elämä on jatkuvaa opiskelua, niin silloin olen mielelläni ikiopiskelija ;)

-J

Hge kirjoitti...

Niin. Jotkut menevät lukioonkin vasta kolmekymppisenä ja siitä lääkikseen.

Kumitonttu kirjoitti...

Ikiopiskelija viitannee enemmän elämäntapaan, jota aikoinaan tapasi Vanhan Kellarissa. Villapaitojen kyynärpääpussit vain lepattivat käsien piirrellessä suuria kaaria sosialismin visioista.

Tunnistat kuuluvasi ikiopiskelijoiden joukkoon ainakin seuraavista mielipiteistäsi:
-kilpailutus on pahasta
-suuryritykset ovat pahoja
-verotuksen progressio on hyvä
-ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama ja pahasta
-George Bush on paha
-Israel on paha
-Islamilaisia ei saa loukata
-ydinvoima on paha
-kettutarhaus tulee kieltää
-tiedät minua paremmin kuinka asiat olisivat hyvin.

Jokaisesta kohdasta tulee yksi piste. Täyden potin saaminen ei ole mahdoton tehtävä.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

Juhani Lohikoski:
"hauskaa, että jaksat seurata blogiani."

Ei ole A-, tai B-lukulistalla, mutta on satunnaisella C-lukulistallani. Mielestäni on oleellista seurata johtavien (suomalaisten) vasemmistolaisten blogeja, vaikken niitä muille suosittelisikaan. Lasken sinut johtavaksi vasemmistolaiseksi, koska olet mm. sosialistiliiton pääpuuhamiehiä.

"Voin kertoa sinulle niinkin olennaisen tiedon, että olen aloittanut opiskelun Helsingin yliopistolla syksyllä 2004. Tarkoitus olisi valmistua keväällä 2008."

Viittaus ikiopiskelijaan oli lähinnä (hauska) viittaus ikääsi. Tiedän että olet minua ainakin 10-vuotta vanhempi, käsittääkseni 36 tai 37. Samalla tavalla viittaan Vasemmistonuoriin Vasemmistoeläkeläisinä, koska heidän joukkoon mahtuu mm. 35-vuotiaita "nuoria". Tietysti Vasemmistonuoria on siinä mielessä huono syyttää, koska demarinuoret ja keskustanuoret ovat kuuluisia siitä, että heidän järjestöissä ollaan kunnes kuolema erottaa. Toistaalta taas kokoomusnuoret erottavat automaattisesti sinä päivänä kun täyttää 30. Joka tapauksessa, myönnän kyllä että oletin, että olit opiskellut kauemmin. Olin väärässä.

Kumitonttu:
"Ikiopiskelija viitannee enemmän elämäntapaan, jota aikoinaan tapasi Vanhan Kellarissa. Villapaitojen kyynärpääpussit vain lepattivat käsien piirrellessä suuria kaaria sosialismin visioista."

Oikeastaan tähänkin, mutta rehellisesti sanoen, tämä asia ei ollut mielessäni. Olen yleisestiottaen erittäin yliopistovastainen ihminen (joskin profiilista voisi toisin päätellä). Yksi keskeinen syy tähän on yliopistomaailman vasemmistolaisuus, jossa yksi keskeisimpiä ongelmia on sen opiskelijoiden vasemmistolaisuus. Valitettavan usein tuntuu, että ikiopiskelijat (tässä tapauksessa ne jotka ovat oikeasti opiskelleet ka-au-an) ovat aina vasemmalla, eivätkä he koskaan valmistu, jolloin he myrkyttävät mielipideilmapiirin vuosi vuodelta.