eroakirkosta.fi

tiistai 31. elokuuta 2010

Subjektiivinen suomivuodatus

Vanhan vitsin mukaan ensimmäinen suomalaisten esittämä kysymys ulkomaalaisille julkkiksille, valtionpäämiehille tai puhuville vaaleanpunaisille elefanteille on "mitä mieltä olette meistä suomalaisista?". Yhdysvaltoihin muuttoni jälkeen olen käynyt Suomessa ainoastaan kahdesti, ensimmäisen kerran marraskuussa 2008 ja toisen kerran elokuussa 2010. Marraskuinen käyntini tapahtui kuitenkin niin pian muuton jälkeen, etten yllättynyt muusta kuin suomalaisten töykeydestä. Elokuussa vastaanotto oli huomattavasti myönteisempi, koska olin jo sen verran pihalla suomalaisista tavoista ja kielenkäytöstä, että sain usein pyytämättäni palvelua englanniksi.

Suurin huomioni kiinnittyi suomalaisten heikkoon elintasoon, joka ilmenee pieninä (ja usein huonokuntoisina) asuntoina, matalina palkkoina (40 000 euroa on oikeasti hyvä vuosipalkka), valtavina veroina ja korkeina hintoina. Kolme viimeksi mainittua loi vahvan vaikutelman siitä, ettei kenelläkään ole varaa yhtään mihinkään ja suurin osa ihmisistä elelee perikadon partaalla. Tämä ei valitettavasti paljolti poikkea tavallisen Yhdysvaltalaisperheen elämästä, mutta Yhdysvalloissa köyhäkin omaa kaikki kodin mukavuudet, riittävästi elintilaa ja uudehkon auton - mikä tärkeintä, jokaisella on mahdollisuus säästää. Yllä mainituista neljästä ongelmasta turistille kaikkein kismittävin oli luonnollisesti korkea hintataso. Laskeskelin nopeasti bensan olevan 3,5, matkalippujen 3, palveluiden 2,5 ja ruoan/kulutustuotteiden 2 kertaa New Hampshirea kalliimpaa. Puhelinliittymien ja internetyhteyksin kuukausimaksut olivat kuitenkin hieman halvempia ja kauppojen hyllyiltä löytyi suurempi kirjo perusruokatarvikkeita. Korkeiden hintojen neljä pääsyyllistä ovat tietenkin 23 % ALV, korkeat vähimmäispalkat, Suomen syrjäinen sijainti ja dollarin huono kurssi.

Vaikka olin positiivisesti yllättynyt yleisesti parantuneesta palvelutasosta, jonottaminen oli selvästi pahentunut. Pisin jonotus oli kaksituntinen Porin poliisilaitoksen passinhaussa, mutta vuoronumerotulostin löytyi myös verovirastosta, pankista, apteekista ja vaatekaupasta. Lisäksi moniin partureihin, valokuvausliikkeisiin ja ravintoloihin ei päässyt sisään kuin ajanvarauksen kautta. Keskiverto jonotusaika pikaruokaloissa ja kauppojen kassoilla oli noin 10 minuuttia. Tämä ei tietenkään ole suomalaisille mikään uutinen, mutta merkillistä Yhdysvalloissa asuvan silmin, jossa jonoja ei ole kuin julkisella sektorilla ja ajanvaraus tarvitaan ainoastaan lääkäriin.

Kolmas turhautumiseni kohde koostui lukuisasta määrästä pikkulakeja, joita en ymmärtänyt tai osannut noudattaa. Auton pysäköiminen tuotti poikkeuksellisen paljon ongelmia merkkien paljouden, maksuvyöhykkeiden ja parkkikiekkojen vuoksi - miksi parkkipaikoille joihin ei merkin mukaan saa pysäköidä voi kuitenkin pysähtyä, jättää auto ja painua kahdeksi tunniksi ostoksille parkkikiekkoa käyttäen? Vastaavasti nopeudenvalvontakameroiden määrän vuoksi (jotka ovat New Hampshiressa laittomia) autoni nopeus 100 km/h alueella (jossa tavallisesti ajaisin 120 km/h) vaihteli villisti 90 ja 130 väliltä, joutuessani keskittymään tien viereen ajamisen sijaan. Viimeiskesi voisin vielä mainita sekavan ALV-lainsäädännön. Eri ALV-asteiden lisäksi, EFTA-alueen ulkopuolelta tuotavista kulutustuotteista on maksettava arvonlisävero, mutta EFTA-alueen ulkopuolelle vietävistä kulutustuotteista ei saa arvolisäveron palautusta ellei tuotteen myyjä lennätä tuotetta vastaanottavan maan tulliin.

P.S. Sain vihdoin vastattua kaikkiin kommentteihin. Pahoittelen viivästystä.