Kuten kaikki tietävät Yhdysvalloissa järjestettiin yleisvaalit 02.11.2010, jonka seurauksena republikaanit kaappasivat edustajahuoneen enemmistön äänin 243-192 ja kavensivat demokraattien suuren etumatkan senaatissa pienoiseen enemmistöön 53-47. Liittovaltion vaalitulos oli suurin piirtein galluppien mukainen, eikä se yllättänyt ainakaan allekirjoittanutta. Vaikka republikaanien edustajahuone-enemmistö lyö itsessään kapuloita Obaman rattaisiin, parasta vaalituloksessa oli Rand Paulin (Ron Paulin poika) vaalivoitto Kentuckyn osavaltiossa. Teekutsuliikkeen vahva vaalitulos saattaa nostaa Ron Paulin pankkivaliokunnan puheenjohtajaksi joka yhdistettynä Rand Paulin valtion velan jarruttamiseen (filibusterin avulla) avaa pitkästä aikaa todellisen mahdollisuuden keskuspankin pysäyttämiselle.
New Hampshiressa republikaanit voittivat edustajahuoneen ja senaattorin paikat, kuvernöörin säilyessä demokraattina. Varsinainen vallankumous tapahtui kuitenkin hallintorakenteen alemmilla portailla. Tavallisesti New Hampshiren kuvernöörin toimeenpanoelimessä istuu kolme republikaania ja kaksi demokraattia, republikaaneilla on noin 14-16 osavaltion senaattoria ja noin 230-270 paikka osavaltion edustajahuoneessa. Viime vaaleissa, 2008, demokraatit kuitenkin saivat poikkeuksellisesti enemmistön kuvernöörin toimeenpanoelimessä, senaatissa ja edustajahuoneessa. Republikaanit iskivät takaisin ja lujaa. Peräti kaikki viisi kuvernöörin toimeenpanoelimen paikkaa meni republikaaneille ja senaatissa republikaanit saavuttivat 19-5 enemmistön, joka on suurin enemmistö 48 vuoteen. Edustajahuoneen republikaanit kaappasivat haltuunsa numeroin 298-102, tulos jollaista ei ole nähty sitten 1984.
Republikaanien voitto ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita parempaa eduskuntaa, vaikka vastaavuussuhde (correlation) onkin sen suuntainen. Vuoden 2008 yleisvaalien jälkeen, New Hampshiren 400 edustajahuoneen jäsenestä neljä kuului Free State Projectiin (sanoin vahingossa Viidakkomiehen haastattelussa kuusi - pahoitteluni) ja 98 luokiteltiin liberaaliksi (libertarian). Radikaaliliberaaleja oli hyvin vähän ja senaatissa liberaaleja ei ollut lainkaan. Näissä vaaleissa liberalismi otti kolmiloikan eteenpäin. Peräti 13 FSP:n jäsentä pääsi edustajahuoneeseen ja radikaaliliberaalien määrä on hieman yli 50. Kaiken kaikkiaan edustajahuoneessa on nyt 117 liberaalia eli lähes 30 %. Kolme liberaalia löi tiensä myös senaattiin, joista Jim Forsythe edustaa ehdottomasti liikkeen radikaalisiipeä. On vaikea ennakoida miten tämä tulos vaikuttaa käytännön politiikkaan, mutta pidän varmana sitä, että osavaltion budjettia leikataan ja ammattiliittojen etuoikeuksiin käydään käsiksi kovalla kädellä.
New Hampshiren naapuriosavaltiossa Vermontissa pidettiin myös mielenkiintoiset vaalit, kun itsenäisyyspuolue yritti ensikerran löytää tietään valtion päättäviin elimiin. Lähes kaikki puolueen ehdokkaat jäivät alle 4 % maagisen rajan, jota on vaikea ylittää first-past-the-post -vaalijärjestelmissä. Esimerkiksi puolueen kuvernööriehdokas Dennis Steele sai vain 0,8 % äänistä. Ainoa valopilkku oli James Merriam, joka sai 14.2 % äänistä ja jäi 1 500 äänen päähän edustajainhuoneen paikasta. Huonosta vaalituloksesta johtuen itsenäisyyden tavoittelijat ovat perustamassa uutta järjestöä jonka tarkoituksena on auttaa heidät eduskuntaan seuraavissa vaaleissa demokraattien ja republikaanien riveistä.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Vaalitulos 2010, New Hampshire ja Vermont
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Koko libertarismi on vähän kaksipuolinen juttu. Olen kyllä täysillä vanhan frontier hengen puolella. Ole oma herrasi ja auraa oma latusi. Päähäni ei kuitenkaan mahdu että miten kyseinen rakennelma voi enää toimia nykymaailmassa rinnakkain vuosituhansien saatossa opittujen moraalisääntöjen kanssa. Suljetussa systeemissä, missä nykypäivänä elämme, ei ole enää kuin nimeksi "vapaita" resursseja. (vai onko tämä kommunistien propagandaa?) Avain on että jokainen asia mitä me otamme on joltakin toiselta pois.
Tässä pienessä hiekkalaatikossa oma yritteliäisyys ja vapauden toteuttaminen tyssää aina niiden ihmisten visioihin joilla on enemmän resursseja. Oma vapauteni on suorassa ristiriidassa heidän vapautensa kanssa. Kumman vapaus on arvokkaampi? Sen, jolla on jo kerättyä omaisuutta ja tarve yrittämiseen enää pieni, vai se jolla ei ole vielä omaisuutta, mutta yrittäminen korkealla.
Väistämättä joudumme pohtimaan oppimiamme moraaliarvoja tässä tilanteessa. Mitä olet valmis tekemään oman vapautesi eteen? Onko vapauden hinta kaikkien sota kaikkia vastaan? Kuinka paljon voimme unohtaa muotoutuneita moraalisääntöjämme ja silti säilyä vielä itsenämme?
Vastakkainen vaihtoehto tuntuu olevan punaiseen leiriin aina heitettävästä kansalaisyhteiskunnasta. Resurssien vähentyessä ainoa tapa säilyttää yhteiskunta on jakaa olemassa olevat resurssit niiden kesken joita siellä on. Tässä kontekstissa ymmärrän vallan mainiosti ihmisten halun että jaetaan vähän niiden omaisuutta, joilla on, niille joilla ei ole. Ihmiset ovat näkemykseni mukaan niin kauan kommunisteja kun he haluavat että jaetaan omaisuutta, mutta jos he ottavat sen väkisin, he ovat libertaristeja.
Kumpi näistä nyt sitten on hyvä vaihtoehto? Kumpikin on täysin kestämätön pitkässä juoksussa. Ei ole mitään järkeä jakaa loputtomiin kun loppuu se kuitenkin. Toisaalta täysi anarkismikaan ei tunnu mitenkään pitkäkestoiselta suunnitelmalta. Ehkäpä homma ratkeaa kun se romahdus tulee. Tippuu ylimääräiset paskat rattaasta. Sitten ainakin pääsee harrastamaan sitä frontier libertarismia sitten taas.
Lähetä kommentti