eroakirkosta.fi

perjantai 1. kesäkuuta 2007

Reissussa

Lähden Poriin ja sieltä Yhdysvaltoihin ja toivon mukaan vielä ehdin piipahtaa Islannissa. Palaan ennen heinäkuun puoltaväliä. Kirjoitan blogiin koko reissun ajan, mutta aiempaa tuntuvasti vähemmän, seuraavan puolentoista kuukauden ajan.

Pahoitteluni ettei linkkilistalla ole vielä kaikkia relevantteja sivuja ja blogeja. Jos sinulla on mielessäsi hyviä suomenkielisiä aiheeseen sopivia blogeja, niin pistä osoitteet ja perustelut kommentteihin tai e-mailiin, niin lisäilen niitä kun palaan.


4 kommenttia:

Hge kirjoitti...

"Todennäköisyys jumalan olemassaoloon on toki yhä vaaleanpunaisen elefantin luokkaa, mutta ontologisessa mielessä jumalaa ei voi verrata vaaleanpunaiseen elefanttiin. Vaaleanpunaisen elefantin olemassaolo on testattavissa, jumalan olemassaolo ei ole."

Määrittelemättömän jumalan olemassaoloa ei voi testata, mutta riittävän selkeästi määritellyn jumalan olemassaolon voi. Esimerkiksi tavallisten kristittyjen massojen Jumala on määritelty riittävän selkeästi, jotta se voidaan todistaa olemassaolemattomaksi.

Miten Jumala määritellään? Esimerkiksi menemällä kristittyjen massatapahtumaan, kuuntelemalla puheita ja kyselemällä taviskristityiltä kysymyksiä, joiden vastauksista voidaan epäsuorasti päätellä Jumalan keskimääräisiä ominaisuuksia.

Jumalaa ei ole olemassa ja se on todistettu niin hyvin, että käytännössä kukaan järkevä ihminen ei enää Jumalaan usko. Eri asia on sitten se, jos joku teologi tms. määrittelee Jumalan omalla tavallaan, mutta tällöin ei ole kyse enää siitä Jumalasta, johon tavikset uskovat.

Tavisten Jumala on tärkeämpi kuin epämääräinen tiedemiesten Jumala. Epämääräinen tiedemiesten Jumala on käytännössä irrelevantti.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

"Jumalaa ei ole olemassa ja se on todistettu niin hyvin, että käytännössä kukaan järkevä ihminen ei enää Jumalaan usko. Eri asia on sitten se, jos joku teologi tms. määrittelee Jumalan omalla tavallaan, mutta tällöin ei ole kyse enää siitä Jumalasta, johon tavikset uskovat."

Toki esim. kaikkivaltiudesta, hyvyydestä ja pahan ongelmasta muodostuu sellainen kompleksi, josta kristinuskon jumala ei haavoitta selviä (jos se ylipäätään siitä ollenkaan selviää). Tämä tosiasia ei kuitenkaan ollut tekstin tarkoitus, vaan lähinnä sen filosofisen jumalan todennäköisyyden analysointi suhteessa vaaleanpunaisiin elefantteihin ja muihin satuolentoihin.

Hge kirjoitti...

En tarkoittanut kaikkivaltiuden, hyvyyden ja pahan ongelmaa tai muuta filosofointia, vaan sitä, että Jumala ei ole tutkimuskohteena yhtään sen enempää normaalien luonnontieteiden ulkopuolella kuin porkkanan DNA. Taviskristittyjen Jumalan olemassaolosta seuraisi väistämättä luonnontieteellisin menetelmin havaittavia merkkejä tässä todellisuudessa. Jotta Jumala saataisiin pois luonnontieteiden alueelta, se pitää määritellä erilaiseksi kuin se Jumala, johon perushihhulit ovat perinteisesti uskoneet.

Lasse Pitkäniemi kirjoitti...

"Jotta Jumala saataisiin pois luonnontieteiden alueelta, se pitää määritellä erilaiseksi kuin se Jumala, johon perushihhulit ovat perinteisesti uskoneet."

Tämä alkaa menemään sellaisille tieteiden osa-alueille, joissa en ole kovin hyvä, mutta ihan mielenkiinnosta: eikö modernien kristittyjen jumala ole määritelty ja piilotettu nykyään niin taitavasti, ettei siitä voida mitenkään puhua tieteellisenä hypoteesina? (Tiedän kyllä että mm. Victor Stenger väittää toisin, en ole vielä lukenut hänen kirjaa.)