Ron Paul ja Republikaanien esivaalit

Republikaanien esivaalikamppailu oli poikkeuksellisen sekava. Pitkän aikaa näytti siltä, ettei kärkiehdokasta löydy lainkaan vaan äänet jakautuvat kutakuinkin tasan Giulianin, Huckabeen, McCainin, Paulin, Romneyn ja Thompsonin välillä. Hajanainen konventti oli todennäköinen. Giulianin huono kampanjastrategia sekä Thompsonin laiskuus harvensivat kentän neljään ehdokkaaseen. Nyt myös Romney jätti kisan sinetöiden McCainin voiton. Huckabee jättäytynee varapresidentiksi.

Ron Paul hävisi esivaalit - miksi? CNN, ABC ja FOX pitivät Ron Paulin lähes täydellisessä uutispimennossa. Katselin näitä kanavia 2-3 tuntia päivässä ja silloin harvoin kun Paul mainittiin, häntä haukuttiin sekopäiseksi rasistiksi. Toiseksi republikaanien suurimmat äänestysryhmät koostuvat eläkeläisistä ja kristillisestä oikeistosta. Ovensuukyselyiden mukaan Paulia kannattivat lähinnä nuoret, ateistit, sodanvastaiset maltilliset sekä etniset vähemmistöt. Kolmanneksi Paul sai vain kolmanneksen liberaalien (libertarian) äänistä (Yhdysvaltalaisista 15 % luokittelee itsensä liberaaleiksi). Osittain tämä johtui siitä, että liberaalit olivat rekisteröityneitä vääriin puolueisiin kuten Liberaaleihin, Perustuslaillisiin ja Demokraatteihin, osin siitä että anarkokapitalistit eivät äänestä, ja osin siitä että Cato-instituutti kävi Tom Palmerin johdolla henkilökohtaista sotaa Ron Paulia vastaan.

Näin jälkikäteen on myönnettävä, että media on huomattavasti olettamaani vahvempi. Vaikka lehdet, televisio- ja radiokanavat ovat pikkuhiljaa katoamassa tai siirtymässä internettiin (varsinkin Yhdysvalloissa), ovat ne yhä vahvoja mielipidevaikuttajia varsinkin keski-ikäisten ja eläkeläisten keskuudessa. Toiseksi politiikka on pörssikursseja vaikeammin ennustettavissa. Veikkasin heinäkuussa (2007) että republikaanien kärkikolmikko olisi Huckabee, Paul ja Romney, sen sijaan McCainista tuli yllättäen voittaja. Vastaavasti arvelin pörssikurssien romahtavan ennen 2007 loppua sekä kullan hinnan räjähtävän (myin kaikki osakkeeni ajoissa ja ostin kultaa - olin oikeassa). Kolmanneksi Ron Paulin saama suosio osoittaa, että minipuolueisiin on turha liittyä vakaissa puoluejärjestelmissä (kuten Yhdysvalloissa ja Suomessa). Ron Paul saavuttanee pelkissä republikaanien esivaaleissa lähes miljoona ääntä, mikä on selkeästi enemmän mitä Liberaalit saavat Yhdysvaltojen varsinaisissa presidentinvaaleissa (tämä on vaihdellut 200 000 ja 500 000 äänen välillä). Paul on myös saanut laajasti mediatilaa verrattuna Liberaalien aiempiin saavutuksiin. Hänen ansiostaan monet ovat ensikerran kuulleet radikaaleista ideoista kuten kultakannasta, tuloveron lakkauttamisesta ja huumeiden laillistamisesta. Paulin vaalikampanjan aikana olen törmännyt satoihin Paulin kannattajiin, jotka eivät ole koskaan aiemmin kuulleet liberalismista ja luulevat edustavansa uutta aatetta - Paulismia.

Seuraava Yhdysvaltain presidentti on luultavasti demokraattien Obama tai Clinton ellei republikaanien McCain tee uutta maailmanihmettä. Henkilönä näistä kolmesta ehdokkaasta Clinton on mielestäni paras ja Obama huonoin. Obama on selvästi Clintonista vasemmalla, hänellä ei ole johtotaitoja ja hän kannattaa yleistä asevelvollisuutta (Yhdysvalloissa ei ole ollut yleistä asevelvollisuutta sitten 1973). McCain puolestaan tahtoo sodan Irania ja Pakistania vastaan ja on yleisen asevelvollisuuden kannalla. Strategisesti ajateltuna McCain lienee kuitenkin paras presidentti, koska sekä Yhdysvaltain senaatti että edustajainhuone päätyvät noin 90 % varmuudella demokraattien käsiin. Tällöin republikaaninen presidentti estäisi täydellisen katastrofin lakien säätämisen vaikeutuessa.