Immateriaalioikeudet ja vapaa markkinatalous pähkinänkuoressa

Patentit, tekijänoikeudet ja tavaramerkit ovat kaikki immateriaalioikeuksia (tai immateriaalietuoikeuksia), eivätkä ne kuulu vapaaseen markkinatalouteen. Vapaa markkinatalous perustuu absoluuttisen omistusoikeuden periaatteeseen, joka puolestaan juontaa juurensa materiaalisten resurssien niukkuudesta. Immateriaalioikeudet ovat valtion luomia etuoikeuksia, joiden avulla runsaista (abundance) resursseista tehdään keinotekoisesti niukkoja resursseja. Runsaiden resurssien, kuten hapen tai musiikkikappaleiden, yksikköhinta on olemattoman pieni, niukkojen resurssien hinta on (niukkuudesta ja kysynnästä riippuen) korkea. Täten runsaiden resurssien tuottajat (kuten levy-yhtiöt) hyötyvät immateriaalietuoikeuksista, jotka sotivat vastoin vapaan markkinatalouden toimintaperiaatteita.

Patentit ovat valtion myöntämiä monopolietuoikeuksia, joiden avulla tietty yritys saa yksinoikeuden jonkun tietyn tuotteen tuottamiseen. Ymmärrettävästi tällaisia tietoon perustuvia monopolietuoikeuksia ei voi syntyä vapaassa markkinataloudessa. On toki mahdollista, ettei kilpailijalla ole riittävästi tietoa vastaavan tuotteen valmistukseen mutta sellaisen patenttijärjestön syntyminen on mahdottomuus, joka jakaisi patenttietuoikeuksia rahaa ja tietoa vastaan jonka kaikki muut markkinataloudessa toimivat yritykset hyväksyisivät (tämä on verrattavissa pysyvän kartellin muodostumisen mahdottomuuteen).

Tekijänoikeudet (copyright) ovat niin ikään valtion myöntämiä etuoikeuksia ja niiden olemassaolo perustellaan pitkälti patenttilainsäädännön kaltaisesti. Tekijänoikeuksien avulla tekijä saa etuoikeuden kieltää muita tahoja levittämästä tai kopioimasta hänen teostaan. Tällainen kielto voi muodostua vapaassa markkinataloudessa tuotteenoston yhteydessä (esim. A ostaa B:n tuotteen ja B asettaa oston ehdoksi, ettei A saa levittää tai kopioida B:n tuotetta eteenpäin). Kielto ei kuitenkaan velvoita kolmatta osapuolta mikäli kolmas osapuoli saa tuotteen käsiinsä jotain sellaista kautta missä hän ei joudu allekirjoittamaan kopiointikieltoa (esim. radiossa soitetun kappaleen taltioiminen). Kopiointikielto ei myöskään koske tuotteen ostanutta osapuolta ikuisesti, koska ihmisen vapaata tahtoa ei voi omistaa. Täten yksilö voi halutessaan rikkoa minkä tahansa sopimuksen rangaistuksetta, elleivät sopimukset velvoita yksilöltä jonkun jo maksetun tuotteen toimittamista (käytännössä katsoen markkinat rankaisevat sopimusten toistuvia rikkojia muodostamalla mm. mustia listoja).

Tavaramerkit ovat monimutkaisempi juttu. Nykyään tavaramerkin kopiointi on kielletty ja yritykset voivat haastaa lainrikkojat oikeuteen. Tavaramerkkioikeudet perustellaan sillä, että niiden puute aiheuttaisi sekaannuksia kuluttajien valinnoissa. Tässä mielessä yritys joka kopioi toisen tavaramerkkiä, syyllistyy petokseen kuluttajaa kohtaan, jolloin kuluttajalla - ei toisella yrityksellä - on oikeus haastaa petollinen taho oikeuteen. Käytännössä katsoen tämä tarkoittaisi myös sitä, että yritykset suojelisivat omia tavaramerkkejään haastamalla toisiaan oikeuteen kuluttajan - ei yrityksen - asemassa. Tämä pieni muutos tavaranmerkkilainsäädäntöön aikaansaisi kuitenkin sen, että kaksi Coca-Cola nimistä yritystä voisivat kilpailla keskenään samoilla markkinoilla, mikäli molemmat yritykset tuottaisivat samaa Coca-Colaa, samalla kemiallisella koostumuksella ja samalla tuotemuotoilulla. Tämä parantaisi myös kuluttajan asemaa.

Patentit ja tekijänoikeudet eivät kuulu lainkaan vapaaseen markkinatalouteen. Myös tavaramerkkioikeuksissa on parantamisen varaa. Parempi ja tarkempi analyysi immateriaalioikeuksista on Stephan Kinsellan kirjoittama Against Intellectual Property [PDF-tiedosto]. Hyvä lista suomalaisista anti-kapitalistisista tekijänoikeusjärjestöistä löytyy (jostain käsittämättömästä syystä) Tuhatkunnan linkkisivulta kohdasta "Opiskelijalle muuta". Vapaan markkinatalouden puolustajille suosittelen effiä ja piraattiliittoa.