Tätä arvostelua kirjoitettaessa Ron Paulin The Revolution - A Manifesto on kiikkunut New York Timesin bestseller listalla kahdeksan viikkoa. Jo viikkoja ennen kirjan ilmestymistä kirja oli kehuttu maasta taivaaseen ja sitä pidettiin Ron Paulin poliittisena testamenttina. Vaikka kuinka koetin pitää kirjasta joudun valitettavasti tunnustamaan, ettei se ole paisuneen maineensa veroinen.
Kirja on jaoteltu seitsemään kappaleeseen (suomennokset eivät ole tarkkoja käännöksiä): poliittiset päättäjät, ulkopolitiikka, yhdysvaltain perustuslaki, taloudellinen vapaus, henkilökohtaiset vapaudet, raha, ja vallankumous. Parasta kirjassa on se, että se on lyhyt, helppotajuinen ja sopii siten kaikille. Kirjan kappaleista erityisesti Raha on erinomaisesti kirjoitettu, joka kuvastaa hyvin sitä miten korkealle jalustalle Ron Paul on asettanut kultakannan palauttamistavoitteen. On myös varsin ilahduttavaa katsella miten Paul lyö lyttyyn ison listan politiikkoja, poliittisia eturyhmiä ja poliittisia projekteja. Hän myös pitää kaikkia Yhdysvaltain harjoittamia sotatoimia tarpeettomina, ehkä toista maailmansotaa lukuun ottamatta. Teoksen kruunaa laajahko lukulista joka sisältää paljon hyviä, myös tässä blogissa mainittuja, kirjoja.
Valitettavasti huonojakin puolia löytyy. Ensinäkin The Revolutionin pääpaino on liikaa nykyhetkessä ja tämän vuoksi minun on vaikea kuvitella miksi kukaan lukisi kirjaa enää, sanotaanko, 20 vuoden päästä. Sen sijaan että Ron Paul nuijisi valtion väärät periaatteet, hän käyttää paljon aikaa erilaisten poliittisten ohjelmien, lakien ja muiden päivänpoliittisten huolenaiheiden tarkkaan analysointiin. Mutta toisaalta taas silloin kun Paul alkaa puhua valtion tiettyjä vääriä periaatteita vastaan, hän kuluttaa aikaa mm. abortin ja muutamien muiden pienempien ongelmien puimiseen, eikä lopulta keskity tarpeeksi hyvin muuhun kuin kultakantaan liittyvään teoriaan. Vaikka Paul on selvästi Hayekia ja Hoppea selkeämpi kirjoittaja, hän on huomattavasti parempi suullinen esiintyjä ja välillä tuntuukin siltä, ettei kirjasta oikein saa otetta - esimerkiksi perustuslakia käsittelevä kappale hyppää yllättäen perustuslaista ensin sotaan, sitten aborttiin ja lopulta rasismin kautta takaisin perustuslakiin. Kaikesta huolimatta Ron Paulia ei pidä kritisoida liikaa, sillä hän kirjoitti suuren osan tästä kirjasta tiheän kampanjointinsa aikana mm. puheiden välissä olleilla bussi- ja lentokonematkoilla. 173 sivua. Yleisarvosana: 85 %.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti