Ongelmallinen pakkoruotsi ja pakkoruotsin ongelma

Jos alle kaksikymppisten tulisi nimetä Suomen suurin vääryys, pakkoruotsi veisi kärkipaikan suurella todennäköisyydellä. Valitettavasti pakkoruotsin kritisoijat missaavat yleensä itse ongelman ytimen, eli lakisääteisen opetussuunnitelman, jonka yksi ilmentymä pakkoruotsi on. Pakollisen opetussuunitelman ongelma tulee esille varsinkin Vapaa-ajattelijoiden tai tosi kristittyjen™ toiminnassa. Vapaa-ajattelijat kritisoivat pakollista uskonnon opetusta, tosi kristityt pakollista biologiaa ja terveystietoa, jotka tuovat heidän kannaltaan ikäviä tosiasioita esille kuten evoluution ja avioliiton ulkopuolisen seksin. Tämän lisäksi suvaitsevaisto on kritisoinut pakkoliikuntaa, koska se on epäreilua vammaisia ja lihavia lapsia kohtaan, ja samalla se sotii muslimien ahdasmielistä sukupuolisiveysmääritelmää vastaan.

Pakollisen opetussuunnitelman kannattajat puolustautuvat sillä, että opetussuunnitelma on valittu aineiden hyödyllisyyttä ja yleissivistävää vaikutusta ajatellen, ja tämän vuoksi opetussuunnitelma on sellainen kuin se on. Tämä argumentti lepää varsin huteralla pohjalla. Kävin itse yksityisen peruskoulun 80-luvun lopusta 90-luvun lopulle ja tällöin minun tuli valita puutyötöiden ja ompelutöiden väliltä, joista toinen oli pakollinen. En ole peruskoulun jälkeen tarvinnut kumpaakaan (en edes armeijassa). Myös biologia, liikunta, musiikki, kuvaamataide ja uskonto ovat olleet varsin hyödyttömiä oppiaineita. Sen sijaan oikeasti hyödyllisten oppiaineiden, kuten tietotekniikan ja taloustiedon, pakollinen opetus loistaa opetussuunnitelmassa poissaolollaan. Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska suomalainen opetussuunnitelma on noudattanut kutakuinkin samaa kaavaa vuodesta 1985. Koska valtio on hidas muuttumaan, olemme tänään tilanteessa jossa peruskouluissa opetetaan satojen sienten, kasvien ja lintujen nimiä, mutta jonka päätyttyä 44 % suomalaisista ei osaa antaa oikeaa määritelmää korolle. Yritysmaailma puolestaan kaipaa jatkuvasti kovempaa tietoteknistä perusosaamista Wordistä ja Excelistä aina Javaohjelmointiin saakka - valtion peruskoulu tarjoaa vastineeksi pannulappuja ja kynätelineitä.

Ruotsinopetuksen kohdalla opetussuunnitelman yleissivistävä vaikutus saa tragikoomisia piirteitä. Ensinäkin noin kolmannes ruotsia opiskelevista ei opi sitä käytännössä katsoen lainkaan. Toiseksi suomenruotsalaisista noin 2/3 osaa hyvin suomea, joten suomenkielinen ja ruotsinkielinen puhuvat keskenään käytännössä aina suomea - tai englantia - eivät ruotsia. Kolmanneksi ruotsinkielen osaaminen ei auta muiden kielten oppimisessa, ellei ruotsia opi kunnolla, käytännössä lähes äidinkielen tasolla. Näin suomenruotsalaisena minun on tietysti helppo sanoa, että ruotsin ansiosta pystyn lukemaan helposti mm. tanskaa ja norjaa, sekä saksankielen opiskelu oli helppoa, mutta ei ruotsinkielestä ole ollut juurikaan hyötyä italian tai espanjan opiskelussa. Pitäisikö kaikille suomenkielisille opettaa ruotsia siinä toivossa, että he myöhemmin opiskelisivat saksaa ja jos saksa on niin tärkeää, miksemme vaihda ennemmin pakkoruotsia pakkosaksaan (näistä kahdesta muuten saksankieli on kieliopillisesti paljon vaikeampi)? Ruotsinkielen pakollisuus ei kuitenkaan ole suomenruotsalaisten vika, sillä meitä on vain 5,5 % eli varsin vähän. Pieni vähemmistö ei voi jyrätä enemmistön oikeuksien yli, ellei enemmistö itse suostu tähän. Suomalaisista 56-34 % kannattaa pakkoruotsia, siispä pakollinen ruotsinkielen opetus on ja pysyy. Järkevien muutosten nopeuttamiseksi suosittelenkin lakisääteisen opetussuunnitelman poistamista, sillä jos vanhentuneita oppiaineita yritetään lobbata pois opetussuunnitelmasta tätä Sisyfoksen työtä tehdään maailmanloppuun asti.