Libertatisaequilibritas painotti jo kuukausia takaperin monen oikeistopuolueen ongelma olevan siinä, että ne ovat kaapanneet itselleen suuren osan vasemmiston retoriikasta ja politiikasta. Tässä mielessä vasemmisto on voittanut, kommunismin kaatumisesta huolimatta. Milton Friedmanin mielestä ongelma on siinä, että yhteiskunnassa vallitsee samaan aikaan kaksi tilaa: nykyinen poliittinen tila ja nykyinen idealismi. Idealismi voi vapaasti kritisoida nykypolitiikkaa, mutta nykypolitiikkaa on vaikea muuttaa nopeasti. Jos puolueet tahtovat pysyä vallassa, niiden on kannatettava vallitsevaa idealismia mutta pidettävä kiinni nykypäivän realiteeteista. Euroopan idealismina on yhä sosialistinen utopia, kuten se on ollut sitten ensimmäisen maailmansodan.
Friedmanin selitys on hyvä mutta epätäydellinen. Mikäli Friedman olisi täysin oikeassa, miten on mahdollista että kaikki eduskuntapuolueet ovat nykyään suunnilleen samanlaisia (Vasemmistoliitto ja Kokoomus eivät ole kuin musta ja valkoinen, vaan kuin kirkkaanpunainen ja violetinpunainen), sillä kansalaiset tuskin jakavat samaa utopiaa keskenään? Kuten ennen 1900-luvun puoliväliä, myös tämän päivän demokratiassa tulisi olla selkeästi toisistaan eroteltavia puolueita. Näin ei ole.
Moderni demokratia, aina Ranskan ja Yhdysvaltojen vallankumouksesta 1900-luvun alkuun, rakentui elitismin varaan. Puolueille tärkeintä ei ollut kannattajien määrä vaan niiden laatu. Puolueiden välinen kilpailu oli rajallista, äänioikeus oli rajoitettu usein alle 10 % väestöstä ja politiikka itsessään perustui lähinnä aristokratiaan. Suomen itsenäistymisen ajoista aina 1960-luvun alkuun, puoluejäsenyys vaihtui elitismistä massajäsenyyteen. Politiikan tarkoitus oli reformointi, äänioikeus oli laajaa ja se puolue voitti, joka pystyi mobilisoimaan luontaisen kannattajakuntansa (kuten esim. teollistyöläiset, maanviljelijät, kaupunkiporvarit jne.). Paras esimerkki massapuoluejärjestelmästä on alla oleva (luultavasti 50-luvun) Maalaisliiton (nyk. Keskusta) juliste. Julisteen sanoma on yksinkertainen: jos et äänestä Maalaisliittoa, kommunistit (eli SKDL, nyk. Vasemmistoliitto) ja sosialistit (eli SDP) kollektivoivat eli varastavat sinun omaisuutesi viimeistä penniä myöten.
Puoluepolitiikka muuttui jälleen noin 1960-luvun alussa. Tärkeintä ei enää ollut massojen mobilisointi, vaan äänestäjien kosiskelu yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Puolueiden väliset mielipide-erot alkoivat hämärtyä. Politiikan tehtävä muuttui reformoinnista hienosäätelyyn. Poliittiset muutokset ovat pääsääntöisesti pieniä tai jopa olemattomia. Noin 1980-luvun puolivälistä lähtien on eletty establishmentin aikakautta. Eduskuntapuolueet ovat muodostaneet mielipidekartellin, jota ylläpidetään valtavilla puoluetuilla. Vaalien voittajilla ja häviäjillä ei ole juuri merkitystä, sillä valtionapujen turvin minkään puolueen organisaatio ei ole varsinaisesti uhattuna. Politiikan tehtävä on valtiontalouden hallinnointi ja poliitikon tehtävä on kansan pehmittäminen, kunnes se saadaan suostumaan epämieluisiin projekteihin kuten EU- tai NATO-jäsenyyteen. Tämän establishmentin muodostumisen jälkeen demokratian toiminta on halvaantunut ja poliittinen järjestelmä muistuttaa kasvavassa määrin aristokratiaa. Vaaleja ei käydä sosialistien ja konservatiivien välillä, vaan kahden sosiaalidemokraatin välillä joilla on eriväriset kravatit. Välillä establishmentin ulkopuolelta nousee esiin poliitikko, kuten Hollannin Pim Fortuyn, Itävallan Jörg Haider tai Yhdysvaltojen Ron Paul (jossain määrin myös Suomen Timo Soini), joka onnistuu haastamaan establishmentin. Tällöin vaalit saavat yllättäen mielenkiintoisen käänteen, kun koko establishmentti (media mukaan lukien) nousee sotaan yhtä ehdokasta vastaan.
Nykydemokratia on 1900-luvun alkuaikoihin verrattuna huonosti toimiva järjestelmä. Demokratiaa ei tosin ole pakko korvata anarkialla (vaikka tämä ei välttämättä ole mikään huono idea) vaan se voidaan uudistaa. Toisaalta tällainen on mahdollista ainoastaan tilanteessa jossa YLE yksityistetään, puoluetuet, kansalaisjärjestötuet ja lehdistötuet lakkautetaan, sekä politiikkojen ja byrokraattien palkkoja ja etuja pienennetään tuntuvasti. Muuten ollaan Schumpeterin oravanpyörässä jossa erivärisen kravatin omaavat sosialidemokraatit vuorottelevat vallasta ja talouskasvu laahaa nollan tuntumassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti