YK ja ihmisoikeudet

Ihmisoikeudet ovat synnynnäisiä perusoikeuksia jotka kuuluvat kaikille. Nämä oikeudet perustuvat ihmisen ja ihmisyyden perusluonteeseen, jos ihmisoikeuksilla on joku looginen lähtöpiste, se on joku jumala tai luonto (lat. deus sive natura, filosofinen käsite). Yksinkertaisimmillaan ihmisoikeudet voidaan määritellä esimerkiksi seuraavasti: "Jokaisella ihmisellä on absoluuttinen sataprosenttinen oikeus elämään, vapauteen ja omaisuuteen. Ruumiilliset rangaistukset, sodat, orjuus, pakollinen asevelvollisuus, varastaminen, omaisuuden takavarikointi ja verotus loukkaavat ihmisoikeuksia ja ovat ihmisoikeuksien vastaisia tekoja". Määritelmä ei jätä paljoa arvailujen varaan.

On varsin traagista, että ihmisoikeudet ymmärretään YK:n ihmisoikeuksien julistuksena. Tämän julistuksen hyväksyminen ihmisoikeuksien lähtökohtana viittaa epäsuorasti siihen, ettei ihmisillä ole synnynnäisiä perusoikeuksia vaan ne annetaan ihmisille valtioidenvälisen demokratian kautta. Ihmisoikeuksista on toisin sanoen äänestetty - ja sen kyllä huomaa. YK:n ihmisoikeus julistuksen 21. ensimmäistä artiklaa ovat jossain määrin järkeenkäypiä, vaikka niistäkin suurin osa on kirjoitettu liian pitkästi tai epämääräisesti. Loput yhdeksän artiklaa ovat vielä epämääräisempiä ja toimivat lähinnä ihmisoikeuksien negaatioina kuin niiden puolustajina. Esimerkiksi: Jokaisella on oikeus sosiaaliturvaan (artikla 22), työhön (23), työajan rajoittamiseen (24), terveydenhuoltoon (25), opetukseen (26) ja taiteeseen (27). Artikla 29 on kaikkein pahin:

1. Jokaisella ihmisellä on velvollisuuksia yhteiskuntaa kohtaan, koska vain sen puitteissa hänen yksilöllisen olemuksensa vapaa ja täysi kehitys on mahdollinen.
2. Käyttäessään oikeuksiaan ja nauttiessaan vapauksiaan kukaan ei ole muiden kuin sellaisten lailla säädettyjen rajoitusten alainen, joiden yksinomaisena tarkoituksena on turvata toisten oikeuksien ja vapauksien tunnustaminen ja kunnioittaminen sekä moraalin, julkisen järjestyksen ja yleisen hyvinvoinnin oikeutetut vaatimukset kansanvaltaisessa yhteiskunnassa.

Näiden yhdeksän viimeisen artiklan, tai ns. ESC-oikeuksien (Economic, Social, Cultural) olemassaolo tarkoittaa käytännössä, että kansalaisia on verotettava ja heidän toimintaa on rajoitettava kunnes sosialidemokratia toteutuu. Kaiken pahan lisäksi artiklat 23 ja 24 ovat sisäisesti ristiriitaisia, velvoittaen palkkalattian muodostamiseen sekä työnteon rajoittamiseen jotka johtavat väistämättä työttömyyteen ja siten Suomenkaltaiset valtiot, jotka eivät anna kansalaisilleen oikeutta työhön, syyllistyvät ihmisoikeusrikkomuksiin. Ja kun kaikki kerran rikkovat ihmisoikeuksia, kellään ei ole oikeutta syyttää Kiinaa tai Saudi-Arabiaa ihmisoikeusrikkomuksista.

YK:n ihmisoikeusagendan ongelmat eivät lopu tähän. On ylipäätään varsin huolestuttavaa että ihmisoikeuksien valvonta on annettu organisaatiolle, jonka päämääriin kuuluu maailmanlaajuisen valtion muodostaminen, joka kattaisi kaiken maan auringon alla lännestä itään ja etelästä pohjoiseen. Tässä YK ei tosin onneksi koskaan onnistu, koska sen budjetti on noin Turun kaupungin kokoluokkaa ja YK on itsessään äärimmäisen korruptoitunut ja tehoton kaikessa mitä se tekee. Todisteena tästä tehottomuudesta toimii YK:n oma ihmisoikeusneuvosto ja sen taistelu näiden universaalien ihmisoikeuksien puolesta. Neuvoston 47. maan joukossa ovat mm. Angola, Azerbaidžan, Kiina, Kuuba, Saudi-Arabia ja Venäjä.

Kuriositeettina mainittakoon että jotkut vasemmistoälyköt ovat syyttäneet YK:n ihmisoikeuksia imperialismista. Olen samaa mieltä. YK:n ihmisoikeuksissa haisee sosialidemokraattinen hyvinvointivaltioimperialismi. Vasemmistoälyköt tuntien, he tuskin tarkoittavat tätä, sillä heidän mukaansa sosialismi ei voi olla imperialismia. Imperialismi tulee tietenkin lännestä, joka yrittää YK:n ihmisoikeuksien kautta pakottaa arabinaisille oikeuden elämään, vapauteen ja omaisuuteen.