Selvennyksiä käsitesekamelskaan

Käsitteiden ymmärtäminen on pakollista poliittisessa keskustelussa. Valitettavasti monen käsitteen alkuperäinen merkitys on joko tahallaan turmellettu, niistä on vaiettu tai vaihtoehtoisesti ne on unohdettu. Listasin muutaman tällaisen keskeisen käsitteen. (Tämän postauksen päätarkoitus on muodostua lyhyeksi tarkistuslistaksi, johon voin viitata tarvittaessa myöhemmin.)

Sosialismi ja kapitalismi määritellään yleensä vastakohdiksi, jossa kapitalismi tarkoittaa yksityistä omistusoikeutta ja sosialismi sen puutetta. Vastaavasti suunnitelmatalous tarkoittaa keskusjohtoista taloudenpitoa, markkinatalouden tarkoittaessa vapaata taloudenpitoa. Täten pitäisi olla selvää että sosialismi ja suunnitelmatalous ovat kutakuinkin yksi ja sama asia, kapitalismin ja markkinatalouden ollessa synonyymejä. Näiden käsitteiden yhteys on kuitenkin sekoitettu, puhumalla merkillisistä ja lyhytkestoisista talousjärjestelmistä, jossa kapitalismi ja suunnitelmatalous tai sosialismi ja markkinatalous ollaan onnistuttu yhdistämään. Vasemmistolaiset pitävät Natsisaksaa kapitalistisena järjestelmänä, koska kansallissosialistit sallivat yksityisomistuksen paperilla, joskin koko tuotanto määräytyi keskusjohtoisesti. Vastaavasti sosialistista Jugoslaviaa, Tšekkoslovakiaa ja Kiinaa on pidetty sosialistisina markkinatalousmaina, koska valtiot sallivat yritystenvälisen kilpailun, vaikka kaikki yritykset olivat valtion omistuksessa. Molemmat ylläolevat käsitteet ovat harhaanjohtavia, koska kyse on kummassakin tapauksessa ollut erittäin säännellyistä sekatalouksista, jotka olivat parhaassakin tapauksessa ainoastaan pienen askeleen päässä kommunismista. Taloustieteilijät ovat myös osallistuneet pakan sekoittamiseen, määrittelemällä markkinatalouden järjestelmäksi, jossa markkinoiden tehokkuus maksimoidaan standardeilla ja kilpailulainsäädännöllä. Tällainen järjestelmä ei ole puhdasta markkinataloutta, eikä tehokasta saati järkevää taloudenpitoa. Tästä syystä käytän itse termiä vapaa markkinatalous.

Valtiotieteilijät ovat pitkään määrittäneet poliittisen muutoksen koostuvan kutakuinkin neljästä ryhmästä: taantumuksellisista (eng. reactionary), konservatiiveista, edistyksellisistä (eng. progressive) ja radikaaleista. Alunperin nämä käsitteet eivät olleet yhteydessä mihinkään ideologiaan, kyse oli ainoastaan miten nopeaa poliittista muutosta kukin ryhmä kannatti. Taantumukselliset eivät halua muutosta lainkaan, konservatiivit hyväksyvät erittäin hitaan muutoksen, edistykselliset hyväksyvät nopean muutoksen ja radikaalit ovat välittömän muutoksen puolesta. Myöhemmin sanat edistyksellinen ja radikaali varattiin vasemmistolle. Oikeisto joutui tyytymään sanoihin taantumuksellinen ja konservatiivi. Varsinkin sana konservatiivi on ongelmallinen, koska se on nykyään synonyymi oikeistolaisuudelle. Yritin joskus epätoivoisesti pelastaa alkuperäistä konservatiivin määritelmää, vaihtamalla konservatiivin nykymääritelmän nationalistiksi tai traditionalistiksi. Lopulta annoin periksi.

Suurin osa tietää alkuperän käsitteille oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus. Käsitteet saatiin ranskan vallankumouksen jälkeisen parlamentin istumajärjestyksestä. Siitä lähtien sosialistit ovat istuneet vasemmalla ja konservatiivit oikealla. Koomista on, että alkuperäiset vasemmistolaiset koostuivat pitkälti liberaaleista, jotka kannattivat verojen poistoa ja vapaakauppaa (tämän vuoksi tanskalainen liberaalipuolue käyttää itsestään yhä nimitystä venstre (su. vasemmisto)) . Oikealla istuvat konservatiivit kannattivat suurempia valtion menoja ja taloudellista itseriittoisuutta. Nykyään vasemmistolaisuus ja oikeistolaisuus ovat entisten käsitteiden vastakohtia. Vasemmistolaiset kannattavat suurempia valtion menoja ja taloudellista itseriittoisuutta, oikeistolaiset verojen poistoa ja vapaakauppaa. Pieni muutos entiseen on, että nykyisistä vapaakaupan vihaajista muutama kannattaa arvoliberalismia, jota oikeisto usein vastustaa. Tämä tekaistu poliittinen kahtiajako on huono asia, koska sen mukaan poliittisia ideologioita on kaksi: vasemmistolainen sosialismi ja oikeistolainen konservatismi. Kolmas suuri ideologia, liberalismi, unohdetaan kokonaan tai vaihtoehtoisesti nivutetaan yhteen agraarikeskustan kanssa. Vaikka inhoan termiä oikeistolaisuus, liberalismi on silti enemmän nykyajan oikeistolaisuutta kuin vasemmistolaisuutta. Nykyvasemmisto kannattaa minimaalista vapautta, oikeistolaisuus kohtalaista vapautta, ja tällöin liberalismi kallistuu enemmän kohtalaisuuden puolelle.

Neljäs käsitteiden sekoittaja on ero Pohjois-Amerikkalaisten ja Eurooppalaisten käsitteiden välillä. Europpalaisessa keskustelussa liberalismi tarkoittaa vapautta (lat. liber), pohjois-amerikkalaisessa kontekstissa puolestaan sosialismia. Pohjois-Amerikkalainen käsite vapaudelle on libertarismi (eng. libertarianism), joka eurooppalaisessa kontekstissa tarkoittaa (usein) vasemmistoanarkismia. Käsitteiden sekaisuutta lisää amerikkalainen termi "liberaali talouspolitiikka", joka käytännössä katsoen tarkoittaa korkeita veroja ja lisää sääntelyä. Euroopassa käsite tarkoittaa päinvastaista. Vastaavasti käsite "konservatiivinen talouspolitiikka" tarkoittaa eurooppalaista liberaalia talouspolitiikkaa. Euroopassa konservatiivisesta talouspolitiikasta tulee lähinnä mieleen Puolueen talouspolitiikka, joka on aina puoltanut SAK:n etuja. Suomalaiset liberaalit ovat muusta euroopasta poiketen, ottaneet käyttöön termin libertaari. Tämä on mielestäni strateginen virhe, sillä vasemmisto valmistelee parasta aikaa käsitteen kaappausta itselleen. Onneksi tällaisten kaappaajien "arvoliberalismi" muistuttaa lähinnä konservatismia, eikä siten toistaiseksi ole kovin suuri uhka suomalaisille liberaaleille.