Markkinatalous ja talouslasku (talouslaskun ongelma osa 3/3)

Koska en jaksa keksiä itse esimerkkejä, lainaan taas kommunisteilta:

Kapitalismissa on suorastaan tyypillistä seuraavanlainen toiminta (tämä on tositarina): suomalainen paperiyhtiö kaataa Venäjän Karjalassa puuta ja rahtaa sen Suomeen paperitehtaalle. Ruotsalainen paperitukku ostaa ko. paperin ja rahtaa sen varastoonsa Uumajaan. Tamperelainen sanomalehti ostaa paperinsa mistä halvimmalla saa, tällä kertaa Uumajasta, vaikka lähin paperitehdas on 30 kilometrin päässä Tampereelta. Puuta kuljetettiin 400km ja paperia 600km jotta päästiin mahdollisimman halvalla. Suunnitelmataloudessa tällainen tuhlaus ei olisi mahdollista eikä edes sallittua.

En epäile ollenkaan paperitehdasesimerkin todenperäisyyttä, mutta jotta kommunistit olisivat mahdollisimman hyvässä lähtöasemassa oletetaan kaiken lisäksi että tampereen seudulla kasvavat puut soveltuvat tamperelaisen paperitehtaan paperinvalmistukseen, että tamperelainen paperitehdas tuottaa tamperelaisen sanomalehden tarvitsemaa sanomalehtipaperia, että kaikki tampereella tuotettu sanomalehtipaperi päätyy lopulta tamperelaisen sanomalehden käyttöön ja että puun/paperinkuljetus johtuu markkinataloudesta eikä esim. minimipalkkojen ja verojen kierrosta tai julkisen sektorin erityistukijen nauttimisesta. Kysymys kuuluu: miksei tamperelainen paperitehdas osta ja kaada tampereen seudun metsiä ja miksei paperitehdas rahtaa paperia suoraan naapurissa sijaitsevalle sanomaehdelle kiertämättä Uumajan kautta?

Oikea vastaus on: hintamekanismiin luottava ja talouslaskuun kykenevä kapitalisti huomaa kyseisen toiminnan kannattavaksi (eli järkeväksi). Paperitehdas ei kaada puuta Tampereen seudulta, koska palkkoihin kuluvat kulut ovat paljon suurempia Tampereella kuin mitä ne ovat Venäjän Karjalassa. Vaikka karjalalaiset kirvesmiehet olisivat yhtä hyviä kuin heidän tamperelaiset vastineet, he kaatavat puuta koska tamperelainen paperitehdas maksaa heille kovempaa palkkaa kuin mitä paikalliset yrittäjät. Vastaavasti tamperelaiset kirvesmiehet ovat töissä esim. rakennuksilla, jossa heidän palkkansa on kovempi mitä se olisi puita kaataessa. Toisin sanoen, niin kauan kun tulotaso on heikompi Venäjän Karjalassa kuin mitä se on Tampereella, on se kaikkien kannalta kannattavaa (eli järkevää) mikäli paperitehdas nostaa karjalalaisten palkkoja käyttämällä karjalalaista puuta paperin valmistukseen. Vastaavasti tamperelainen paperitehdas rahaa paperit Uumajan varastoon, koska lähialueella ei ole muuta sanomalehtipaperin varastoimiseen sovelutvaa rakennusta. Paperin raahaaminen Uumajaan ja takaisin on jälleen kaikkien kannalta kannattavaa (eli järkevää) sen sijaan, että paperitehdas tai sanomalehtitalo käyttäisi varojaan uuden paperivaraston rakentamiseen Tampereelle.

Koska sosialismissa ei ole hintamekanismia, yllä kuvailtu järkevä resurssien kohdentaminen on täysin mahdotonta. Tästä huolimatta sosialismi vallitsi Neuvostoliitossa yli 70 vuotta. Tämä oli mahdollista koska sosialismi ei ollut maailmanlaajuinen vaan alueellinen. Vaikka alueellisesti rajattu neuvostokommunismi loi katastrofaalisen kulutustuotteiden puutoksen sekä tuotannon äärimmäisen vääristymisen, kykenivät valtion suunnittelijabyrokraatit jonkin sortin talouslaskuun koska Neuvostoliitto myi raaka-aineita (kuten kultaa ja bensaa) ulkomaille kovan valuutan (kuten dollarien ja suomen markkojen jne.) vastineeksi, koska hintoja pystyttiin kopioimaan mm. Yhdysvalloista ja Hongkongista, ja koska Neuvostoliitto "salli" maan sisäiset pimeät markkinat (ven. блат [blat]) valtionyhtiöiden välillä.

Mises toki myönsi alueellisen sosialismin mahdolliseksi, ja lisäsi että sosialismi on mahdollista myös kahdessa muussa erityistapauksessa. Ensinäkin sosialismi voi elää jonkun aikaa loisena markkinatalouden luomasta pääomasta. Esimerkiksi Kuuba oli ennen Castron kommunistista vallannousua Etelä-Amerikan rikkain valtio ja oli itseasiassa Italiaa ja Espanjaa rikkaampi - 50 vuotta sosialismia on tehnyt tuhonsa ja tänä päivänä Kuuba on yksi Etelä-Amerikan köhimmistä valtioista ja lähes kymmenen kertaa Italiaa ja Espanjaa köyhempi. Toiseksi sosialismi on mahdollista kun tuotanto on äärimmäisen alkeellista ja väestö on pieni. Esimerkiksi sadan hengen metsästäjä-keräilijä yhteiskunnassa suunnittelijan täytyy päättää tuottaako yhdyskunta 100 kiloa kasviksia, 100 kiloa lihaa vai jonkun yhdistelmän siltä väliltä. Koska tässä alkeellisessa talousjärjestelmässä on vain yksi helposti ratkaistava yhtälö, suunnittelija pystyy valitsemaan jonkun melko-optimaalisen keskitien. Nykyaikaisessa taloudessa jossa ihmisiä on 6,4 miljardia ja tuotteita on tuhansia triljardeja suunnitelijan työ muuttuu mahdattomaksi. Hänen keskeinen ongelma ei pelkästään ole missä suhteessa kutakin tuotetta tulisi tuottaa, vaan tulisiko tiettyjä tuotteita ylipäätään tuottaa.

Hyvinvointivaltioiden julkiset sektorit kärsivät niin ikään talouslaskun ongelmasta. Vaikka ne eivät kykene järkevään resurssien kohdentamiseen, ne toimivat joten kuten sillä ne pystyvät hyödyntämään markkinatalouden luomia hintoja sekä elämään loisen lailla marikkinataloudessa tuotetusta pääomasta.

Suosittelen myös Toni Heinosen artikkelia Talouslaskun ongelma.

Poisto Blogilistalta

Seuraan Pikkupojan, Vasarahammerin, Pasi Matilaisen ja monen muun esimerkkiä ja poistan blogini blogilista.fi-palvelusta. Syy poistoon on Blogilistan siirtyminen Sanoma-konserniin, jonka seurauksena käyttöehdot muuttuivat sellaiseksi joita en voi hyväksyä. Vastustan muutenkin Sanoma-konsernin toimintaa, erityisesti sen päälehteä Totuutta, joka edustaa mielestäni Suomen toiseksi epäasiallisinta uutisointia heti Ylenannin jälkeen. Suosittelen niille viidelle blogilistan kautta tätä blogia tilanneelle GoogleReaderiin siirtymistä.

Ron Paul vallankumous jatkuu

Kuten kaikki tämän blogin lukijat tietävät, Ron Paulin mahdollisuudet presidenttikilvan voittoon ovat olemattomat: 2 380 republikaanien valtuutetuista Paul on kerännyt noin 50, John McCainin omatessa yli 1 300 (voittoon tarvitaan yli puolet eli 1 191). Tilanne ei kuitenkaan ole niin huono miltä se ensisilmäyksellä saattaa näyttää, sillä vaikka myös Barry Goldwater hävisi Yhdysvaltain presidentinvaalit 1964 hänen käynnistämän joukkoliikkeen ansiosta Ronald Reagan (joskin Goldwateria selvästi huonompi ehdokas) valittiin Valkoiseen taloon 1980. Ron Paulin vaaliohjelmalla ehdokkuutta tavoittelevat edustajat ovat jo voittaneet seitsemän edustajahuoneen esivaalia ja Murray Sabrinin tuikitärkeä senaattiesivaalikamppailu näyttää yllättävän hyvältä. Tämän lisäksi Paulin kaltaiset kokeneet liberaalit poliitikot kuten Bob Barr, Gary Johnson ja Mark Sanford ovat liittoutuneet Paulin taakse ja he saattavat löytää itsensä republikaanien presidenttikilvasta jo 2012.

Samaan aikaan Ron Paulin paras rahankerääjä Trevor Lyman on käynnistänyt oman mediayhtiön joka ostaa televisio- ja radioaikaa paikallisilta neutraaleilta kanavilta liberaalin ohjelman lähettämiseen. Myös Paulin kokoama joukkoliike on toiminut tehokkaasti ja poikinut Paulille niin paljon ylimääräisiä kampanjavaroja, että hän aikoo perustaa niillä oman kustantamon. Kustantamisesta puheen ollen, hetkisen kampanjoinnin keskellä Ron Paul on kirjoittanut kirjan The Revolution - A Manifesto (kirja-arvostelu tulossa), joka on New York Timesin bestsellerlistan ykkönen, Wall Street Journalin bestsellerlistan kakkonen, Amazonin bestsellerlistan ykkönen (kirjan sijoitus vaihtelee tosin päivittäin) ja kaiken lisäksi kirjasta on jo nyt tullut maailman kaikkien aikojen myydyin liberaaliteos päihittäen mm. Milton Friedmanin, Friedrich Hayekin, Henry Hazlittin ja Ayn Randin tuotokset.

Sosialismi ja talouslaskukokeilut (talouslaskun ongelma osa 2/3)

Komnl kuvaa suunnitelmataloutta seuraavasti:

Suunnitelmataloudessa yhteiskunnan tarvikkeiden ja monien palveluiden tuotanto suunnitellaan keskitetysti. Esimerkiksi edellisen viiden vuoden kulutuksen perusteella päätetään tuottaa puoli miljoonaa paria saappaita. Tätä varten päätetään hankkia raaka-aineita A ja B. Nyt voidaan huomioida esimerkiksi miten saappaiden tuotanto vaikuttaa työllisyyteen eri seuduilla, kuinka lähellä tehtaat sijaitsevat raaka-ainelähteitä ja toisaalta kaupunkeja joissa saappaat käytetään, kuinka saasteet voidaan minimoida, täytyykö A:ta ja B:tä hankkia samalla jonkun muun tarvikkeen tuotantoon jne.

Oletetaan aluksi, että suunnitelmatalouden byrokraatti on täydellinen ihminen joka tietää kaiken kaikista mahdollisista tuotteista aina niiden tuotannosta kysyntään asti ja joka osaa ratkaista miten monimutkaisia tuotantoyhtälöitä tahansa. Vaikka suunnittelija ei tällöin kärsisi informaation tai teknoloogisen osaamisen puutteesta hän ei siltikään pystyisi ratkaisemaan talouslaskun ongelmaa, koska hänellä ei ole hintoja eli yhtälöä mitä ratkaista! Sosialistit ovat yrittäneet kiertää tämän ongelman joko keksimällä toisen hintojen kaltaisen yleisen laskentayksikön (homogeneous calculation unit), tai olettamalla talouden liukuvan kohti ennalta-arvattavaa tasaisesti pyörivää tilaa (evenly rotating economy [ERE]) jolloin taloudessa vallitsee neoklassinen yleinen tasapaino (general equilibrium).

Jos ylläoleva kuulostaa heprealta, selvennetään sitä hieman. Suunnitelmatalouden kannattajat ovat mm. ehdottaneet, että byrokraatti ratkaisis tuotantoyhtälön luonnon yksiköissä. Tällöin tuotantoyhtälö voisi olla esimerkiksi seuraavanlainen: 100 tonnia terästä + 200 000 kilovattituntia energiaa + 10 000 työtuntia + 1 kilometri tehdaslattiaa = ???. Tietysti täydellinen suunnittelija pystyisi päättämään tuottaako yllämainittu tuotantoyksikkö autoja, nauloja, sänkyjä, rautapalkkeja jne., mutta hän ei pysty mitenkään ratkaisemaan missä suhteessa autoja tuotetaan sänkyihin yleisen laskentayksikön (eli hintojen) puuttuessa. Byrokraatti ei myöskään voisi ratkaista tuotantoyhtälöä työvoimatunneissa, sillä nämäkään eivät ole homogeenisiä - jos ne olisivat aivokirurgi voisi vaihtaa paikkaa siivoojan kanssa, tai insinööri tarjoilijan, eikä työn tulos heikkenisi. Sitä paitsi, vaikka työvoimatunnit olisivat homogeenisiä, kuuluu tuotantoon myös luonnonvaroja (kuten öljyä tai rautamalmia) ja pääomaa (kuten olemassa olevia koneita) joiden ilmaiseminen määrällisesti (quantify) työvoimatunneissa on mahdotonta. Byrokraatti voisi tietysti keksiä hinnat päästään, mutta tällöin ne olisivat täysin sattumanvaraisia ja siten myös hyödyttömiä.

Neoklassisessa taloustieteessä yleinen tasapaino on tärkeä käsite ja se tarkoittaa tilaa jossa jokaisen tuotteen kysyntä ja tarjonta kohtaavat samanaikaisesti. Vaikka vapaa markkinatalous on kokoajan lähellä tällaista pistettä se ei koskaan kohtaa (tai edes lähesty) sitä, koska yleinen tasapainopiste siirtyy jatkuvasti kuluttajien halujen ja tuottajien tekojen myötä. Yleinen tasapainopiste on mahdollinen ainoastaan mikäli ihmisiä ei kuole, ihmisiä ei synny, ihmisten taidot eivät muutu, ihmisten halut eivät muutu, luonnonvarat eivät muutu, teknologia ei muutu, pääoma ei muutu jne. Teoriassa yleinen tasapainopiste on mahdollinen, mutta käytännössä se on mahdoton ja juuri tähän ongelmaan seuraavat sosialismin puolustusargumentit kaatuvat. Sosialistit ovat mm. ehdottaneet, että sosialistisen vallankumouksen jälkeen tehtaiden uusi omistaja (eli valtio) jatkaisi samojen tuotteiden tuottamista, samoissa määrin ja samalla teknologialla mitä kapitalismin vallitessa. Vaikka talous olisi tällöin mahdottomassa yleisessä tasapainossa ongelmaksi muodostuisi se, että sosialistien olisi pakko toimia kuten kapitalistit ennen heitä jolloin mm. sosialistien kaipaamia tulonsiirtoja olisi mahdoton toteuttaa sillä se särkisi yleisen tasapainon. Entisessä Jugoslaviassa harjoitettiin oksymoronista markkinasosialismia jonka perusajatus oli, että suunnittelija keksii aluksi hinnat päästään ja näitä hintoja muokataan esim. kerran vuodessa kunnes yleinen tasapaino saavutetaan. Valitettavasti (sosialistien kannalta) markkinatalous ei koskaan lähesty yleistä tasapainoa sillä yleinen tasapainopiste siirtyy jatkuvasti jolloin markkinasosialismi on parhaimmillaan hyödytöntä markkinoiden leikkimistä. Italialainen ekonomi Vilfredo Pareto tosin todisti matemaattisesti, että talouslasku on sosialismissa mahdollista, mutta vain ja ainoastaan silloin kun taloudessa vallitsee yleinen tasapaino. Kuten sanottu, oikeassa elämässä tämä ei koskaan toteudu.

Miksi sosialismi ei toimi (talouslaskun ongelma osa 1/3)

Nykyään suurin osa suomalaisista ymmärtää, ettei sosialismi toimi. Jos heidän tulisi perustella mielipidettään tunnin miettimisen jälkeen vastaus olisi suunnilleen seuraavanlainen: sosialismi olettaa ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä olento joka työskentelee yhtä innokkaasti muiden kuin itsensä eteen; valitettavasti ihminen on pohjimmiltaan paha ja omahyväinen, jonka seurauksena sosialismissa ihminen laiskistuu työnteon kannustimien puuttuessa. Jos sama kysymys kysyttäisiin minkä tahansa yliopiston kansantaloustieteellisen tiedekunnan tohtoreilta vastaus olisi, ettei ole olemassa mitään teoreettista syytä miksei sosialismi voisi toimia, mutta käytännössä sosialismi luo ympärilleen liian suuren byrokratian jonka vuoksi suunnitelmatalouden resurssikohdennuksia ei onnistuta tekemään riittävän nopeasti ja tehokkaasti. Kuten yleensä, tavallinen ihminen ymmärtää tietämättään asian akateemikkoa paremmin, vaikka akateemikko olisi kuinka vakuuttunut omasta ylemmyydestään.

Sosialismin toimimattomuus on kuitenkin kiistattomasti todistettu itävaltalaisen taloustieteen voimin. Friedrich Hayek esitteli jo pitkälle kehitetyn version tavallisen kaduntallaajan oikeasta olettamasta: Sosialismissa valtio omistaa kaiken, jolloin hintamekanismia ei ole olemassa. Hinnat puolestaan edustavat markkinainformaatiota ja kaiken tämän informaation kerääminen on käytännössä katsoen mahdotonta. Hayekin mukaan edes yksittäinen ihminen ei pysty täysin ymmärtämään omia halujaan, jolloin tuhansien kilometrien päässä toimiva valtion byrokraatti on kahta pahemmin pihalla. Tämä johtaa lopulta siihen, että valtio tekee jatkuvasti huonoja tuotantopäätöksiä tavallisen ihmisen puolesta joka puolestaan johtaa massiivisiin virheellisiin sijoituksiin ja väärien tuotteiden tuotantoon.

Valitettavasti Hayekin kritiikki ei ollut vedenpitävä vaan jätti teoreettisen mahdollisuuden sosialismin toiminnalle, sillä voimme kuvitella nykyajan supertietokoneiden kykenevän tarvittavaan tiedonkeruuseen ja taloudelliseen laskelmointiin erityisesti pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa joissa valtio omaa kaiken kattavan tietopankin maan asukkaista. Ludwig von Mises oli kuitenkin ratkaissut arvoituksen jo ennen Hayekin artikkelia. Misesin mukaan ongelma on, ettei valtio pysty päättämään mitä tuotteita tuotetaan, miten paljon niitä tuotetaan ja millä teknologialla tuotanto suoritetaan - tämä on mahdotonta vaikka valtio tietäisi kaiken, ja valtion virkamiehet ja insinöörit olisivat yli-ihmisiä.

Mikäli argumentti tuntuu oudolta kuvitellaan asia toisinpäin kuluttajan silmistä. Jos valtio tietäisi kaiken esimerkiksi allekirjoittaneen toiveista, listalla olisi mm. taivaansininen BMW, yli 1 000 nelijöinen moderni talo kymmenen hektaarin rantatontilla jolla olisi koiria, vuohia ja kaksi shiren hevosta. Tällä hetkellä minulla ei kuitenkaan ole edes sänkyä (nukun 180cm pitkällä sohvalla), saati tietokonetta, koska pidän varojeni säästämistä toistaiseksi tärkeämpänä. Vaikka sosialistinen valtio onnistuisi keräämään kaiken markkinainformaation edessä olisi miljardien ihmisten toivelistat, eikä valtiolla olisi harmainta aavistusta miten rajalliset resurssit tulisi kohdentaa oikein. Talouslasku on Misesin mukaan mahdollista ainoastaan silloin kun jokainen hyödyke (good) on jonkun yksityisomistuksessa, jokaisella on vapaus käydä kauppaa, ja yhteiskunta elää rahataloudessa (vaihtotalouden vastakohta). Sosialismi ei siis ole mahdotonta tiedonpuutteen tai teknologisen osaamattomuuden vuoksi, vaan se on siltikin mahdotonta vaikka sosialistien tiedonkeruu ja teknologinen osaaminen olisi maailman huippua.