eroakirkosta.fi

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Lisää taloussykliteorioita

Puolisen vuotta sitten esittelin erilaisia taloussykliteorioita. Kyseinen artikkeli ei ollut kaiken kattava, eikä se ollut sen tarkoitus. Tarkoitukseni oli esitellä (käsittääkseni) neljä maailman tunnetuinta taloussykliteoriaa. Kuten jo viimeksi ennustin, vaihtoehtoisia selitysmalleja on putkahtanut esiin kiihtyvällä vauhdilla, joten pieni kommentointi lienee paikallaan (teoriat esitellään vanhimmasta uusimpaan).

Valuuttakoulukunnan taloussykliteoria (1840-luku) on vanhin tuntemani taloussykliteoria, joka perustuu kahteen olettamaan: ylikaupankäyntiin ja yli-investointeihin. Koulukunnan jäsenet kuvailivat kuplien kulkua ällistyttävän tarkasti, mutta he eivät koskaan keksineet kuplien todellista syytä. Mikä pahinta, he jopa hylkäsivät ajatuksen rahamäärän ja kuplien välisestä yhteydestä.

Marxin taloussykliteoriat (1860-1880-luvut) ovat yksi osoitus siitä miten hataralla pohjalla marxilainen taloustiede lepää. Marxin ensimmäinen taloussykliteoria oli nykyään kaikille tuttu alikulutus (underconsumption), käsite jonka Marx oli lainannut Thomas Malthusilta ja jonka Keynes myöhemmin lainasi Marxilta. Marxin alikulutussykliteorian idea on, että työläiset tienaavat vähemmän palkkaa kuin mitä tuotteiden takaisinosto edellyttäisi ja siten lopulta kapitalismi romahtaa. Keynesistä poiketen Marx odotti tilanteen muuttuvan pysyväksi jolle valtio ei voinut lopulta mitään. Toinen marxin taloussykliteorioista on liikevoittojen putoaminen, jonka mukaan yritysten välinen kova kilpailu johtaa voittomarginaalien supistumiseen alle pääoman uusiutumistason ja talouskriisi syntyy. Marxin kolmas taloussykliteoria on epäsuhteellisuusteoria, joka väittää kapitalismia kaoottiseksi järjestelmäksi. Marxin mukaan klassiset taloustieteilijät olivat väärässä tasapaino-oletuksillaan ja hän väittää kapitalismin suunnittelemattomuuden ajavan talouden ajoittain epätasapainoiseen tilaan joka laukaisee talouskriisin.

Poliittinen taloussykliteoria (1930-luku) on mitä ilmeisimmin Michal Kaleckin kehittämä. Hänen mukaansa markkinataloudessa toimivat demokraattiset valtiot suorittavat luotonlaajennuksen vaalien alla, mikä johtaa talouden ylikuumentumiseen. Vaalien jälkeen voittajan on pakko hidastaa vauhtia ja kupla puhkeaa. Kaleckin mielestä taloussyklit johtuvat yksinomaan poliittisista päätöksistä. Vaikka teoria on tavallaan täysin oikea (taloussyklit johtuvat fiat-rahasta ja alle 100 % kassavarantovelvoitteesta, joiden olemassaolon menneet poliittiset päätökset mahdollistavat) sen ongelma on siinä, etteivät taloussyklit ole vaalisyklien tapaan säännöllisiä.

Keynesiläinen taloussykliteorialla (1940-1960-luvut) en tarkoita Keynesin versiota Marxin alikulutusteoriasta (underconsumption) vaan sitä taloussykliteoriaa jonka Keynesin seuraajat myöhemmin kehittivät. Tämän teorian perustuu empiiriseen havaintoon jossa rikkaimpien ja köyhimpien tuloerot kasvavat sietämättömäksi kuplaksi joka myöhemmin puhkeaa. Teorian ongelma on siinä, että se sekoittaa syy- ja seuraussuhteen. Kuplan seuraus on tuloerojen kasvu (koska rikkaat omistavat enemmän pääomaa, jonka arvo kuplan vuoksi nousee palkkoja nopeammin) ja kuplan puhkeamisen seuraus on tuloerojen kaventuminen (koska rikkaat, jälleen kerran, omistavat enemmän pääomaa jonka arvo laskee), mutta kuplan syy on edelleen rahapoliittinen. Valitettavasti tämä teoria on erittäin suosittu historioitsijoiden keskuudessa, ja siihen törmää erityisesti silloin kun 1930-luvun lamaa verrataan vallitsevaan talouskriisiin.

Milton Friedmanilla oli myös taloussykliteoriansa (1970-luku?), mutta sen kuvaileminen on vaikeahkoa koska Friedman muutti asteittain mielipidettään, eikä aina edes kutsunut taloussykliteoriaa taloussykliksi vaan suhdannevaihteluksi. Friedman perusteli määritelmän sillä, ettei taloussykli ole varsinaisesti syklinen, koska taloussykli ei ole vuodenaikojen tai auringonpilkkujen tapainen ennalta arvattava alati toistuva ilmiö. Friedman mitä ilmeisimmin ajatteli, että talous on normaalisti lähellä yleistä tasapainoa (tai yleisessä tasapainossa), mutta aika ajoin talous kohtaa shokin joka luo kuplan. Eli ts. Friedman ei ajatellut, että fiat-rahajärjestelmässä jokaista taloussyklin puhkeamista seuraa väistämättä uuden taloussyklin aloittaminen uusilla halvasta rahasta johtuvilla virheinvestoinneilla. Tässä mielessä Friedman on suhteellisen lähellä neoklassista taloussykliteoriaa (eli RBC:tä), mutta poikkeaa siitä koska hän, neoklassisesta taloustieteestä poiketen, pohjimmiltaan pitää kuplia rahapoliittisena ilmiönä joka johtuu yleensä liian matalasta inflaatiosta.

Kiina-ilmiö taloussykliteoriana (2000-luku) on suhteellisen uusi keksintö ja tiettyjen keynesiläisten (kuten Paul Krugman) ja liberaalien (libertarian) taloustieteilijöiden (kuten Arnold Kling) mukaan selitys tämän päivän talouskriisiin. Teorian pohjalla on, ehkä yllätyksellisesti, yllämainittujen tahojen kritisoima itävaltalainen taloussykliteoria. Keskeinen ero on siinä, että tällä kertaa halvasta rahasta syytetään ahneita kiinalaisia. Ratkaisuksi keynesiläiset tarjoavat protektionistisia tulleja tai jopa kauppasaartoa Kiinaa kohtaan ja markkinoiden huuhtomista massiivisella fiat-rahainflaatiolla. Liberaalien ratkaisu on järkevämpi: jyrkkä ei elvytyspolitiikalle ja kyllä valtioiden budjettileikkauksille.

Bull-taloussykliteoria (2000-luku?) on luultavasti vanha populistinen taloussykliteoria nyt puettuna uusiin vaatteisiin. Mielenkiintoista kyllä tämä taloussykliteoria on kuin suoraan uusimmasta South Parkista repäisty. Teorian mukaan markkinoiden noususuhdanne (bull market) on normaali tila ja markkinoiden laskusuhdanteen (bear market) estämiseksi ihmisten velat on nollattava aika ajoin, jotta usko markkinoihin säilyisi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset ensin ylivelkaantuvat kymmenen vuotta, velat nollataan ja ihmiset ylivelkaantuvat taas kymmenen vuotta. Tämä teoria ei missään vaiheessa vastaa kysymyksiin 1) kuka lainaa meille rahaa näillä ehdoilla ja 2) kuka kustantaa kulutusta edellyttävän tuotannon.

Olen varsin tietoinen, ettei tämäkään lista ole täydellinen. Haluan kuitenkin painottaa, että vaikka olen tietoinen monista taloussykliteorioista, pidän itävaltalaista taloussykliteoriaa kaikkein selitysvoimaisimpana. Jotta taloussykliteoriaa voidaan pitää varteenotettavana, sen on kyettävä selittämään miksi yritykset kokevat kolhuja samanaikaisesti vaikka niitä hallinnoivilla menestyksekkäillä yrittäjillä on pitkäkestoinen kokemus onnistuneesta markkinatalouden ennustamisesta. Itävaltalainen taloustiede pystyy selittämään taloussyklit lähes aina muutamia epätavallisia (extraordinary) poikkeuksia lukuun ottamatta. Muista taloussykliteorioista ainoastaan Schumpeteriläinen ja Neoklassinen teoria saattavat joskus olla oikeassa (tästä myöhemmin lisää).

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Ensiaskel kohti New Hampshiren itsenäisyyttä

New Hampshire julistautui itsenäiseksi 5. tammikuuta 1776 ensimmäisenä tulevista Yhdysvaltain osavaltiosta. Yleinen Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus annettiin vasta 4. kesäkuuta 1776. New Hampshiren ensimmäinen ja ainut presidentti oli Meshech Weare, jonka kausi kesti seitsemän vuotta (1778-1785). Yhdysvaltoihin New Hampshire liittyi virallisesti 21. kesäkuuta 1788. Vielä tämänkin jälkeen osavaltio oli periaatteessa itsenäinen valtio aina 9. huhtikuuta 1865 saakka, jolloin liittovaltion voitto eväsi itsenäisyyspyrkimykset. Vähimmilläänkin New Hampshire oli itsenäinen puoli vuotta ja enimmillään peräti 89 vuotta - historioitsijat ja juristit kiistelevät aiheesta yhä.

Alkuperäinen Yhdysvaltain perustuslaki delegoi suurimman osan tehtävistä vapaille osavaltioille tai yksilöille. Yhdysvaltain "Bill of Rightsin" kymmenes artikla on varsin selkeä: "Vallat joita perustuslaki ei delegoi liittovaltiolle, tai kiellä osavaltioilta, on erityisesti varattu osavaltiolle tai kansalle." Selkeästä tekstistään huolimatta Yhdysvaltain liittovaltio on paistunut yli äyräittensä jokaiselle elämän osa-alueelle. Tämän vuoksi New Hampshiren edustajainhuoneeseen tuotiin lakiesitys HCR6, joka yksinkertaisesti toteaa liittovaltion rikkoneen vanhan perustuslaillisen sopimuksensa New Hampshiren kanssa, ja täten New Hampshire määrittää uudelleen omat oikeutensa ja mikäli liittovaltio rikkoo näitä oikeuksia, New Hampshire julistautuu itsenäiseksi. Näihin oikeuksiin kuuluu mm. oikeus kieltäytyä asepalveluksesta, oikeus sananvapauteen ja oikeus omistaa aseita/luoteja. Laki aloitti osavaltiossa laajahkon keskustelun osavaltion oikeuksista ja itsenäistymisestä. Lakialoitteen puolesta järjestettiin jopa mielenilmaus parlamentin edessä (04.03.2009).

Dave Ridley raportoi:




Mielenosoituksessa oli mm. kylttejä "Yhdysvallat ulos New Hampshiresta" ja "New Hampshire itsenäiseksi":





Toisin kuin Ridley väitti yllä, New Hampshiressa ei ole lakia mikä kieltäisi tavallisia kansalaisia tuomasta aseita (myös ladattuja käsiaseita) parlamenttirakennukseen. New Hampshiren edustajahuoneen asetus - jonka rikkomisesta ei rangaista mutta jota pidetään hyvänä tapana (kuten älä puhu ruoka suussa) - koskee ainoastaan poliitikkoja, eli kieltää heitä tuomasta aseita parlamenttirakennukseen. Aseiden vastustajille tiedoksi: aseiden vetäminen asekoteloista, niillä osoittaminen tai uhkailu (itsepuolustusta pois lukien) on tietenkin kiellettyä.



Kuten videossa jo mainittiin, lakiesitys kaatui lopulta suhteellisen selkeällä enemmistöllä 216-150. Esityksen arkkitehti Dan Itse on kuitenkin luvannut tuoda uuden lakiesityksen pöydälle ensivuonna joka tarkentaisi ja terävöittäisi aiempaa esitystä:



Mielenosoitus ei kuitenkaan sujunut kaikkien odotusten mukaan. Ridley raportoi myös muutamia kriittisiä kommentteja:



Dennis Goddardin yllä oleva kommentti oli mielestäni erittäin asiallinen. Vaimoni oli paikalla mielenosoituksessa, ja kuuli miten joku vanhempi naispuolinen kansanedustaja oli pyytänyt parlamenttirakennuksen poliisia tyhjentämään parlamenttirakennuksen rappuset, jotta kansanedustajat pääsisivät rakennukseen suorittamaan tehtäväänsä. Poliisi vastasi: "Haluatko mellakan? Ulkona on ainakin 350
mielenosoittajaa joista vähintään kymmenes on aseistettuja. Meillä ei ole resursseja tällaisen väkijoukon hallintaan".



Edit: Kiitokset Joonakselle kirjoitusvirheiden korjaamisesta.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Tulevasta lamasta (laman selviytymisohje osa 1/3)

Lama johtuu tuotantorakenteen vääristymisestä mikä suomenkielellä tarkoittaa, ettei kulutta saa kaikkia haluamiaan tuotteita kaupasta (ainakaan oikeaan hintaan). Tuotantorakenteen romahtaminen puolestaan tarkoittaa leipäjonoja. Taantuman, eli kahden perättäisen laskusuhdanteessa olevan vuosineljänneksen, syypää on keskuspankin liian löysä rahapolitiikka: ohjauskorot ovat olleet liian matalalla liian kauan. Lamaan päästään kun valtio harjoittaa elvytyspolitiikkaa mikä venyttää talouden parivuotista tarpeellista korjausliikettä jopa vuosikymmenien pituiseksi. Koko tuotantorakenne saattaa romahtaa, mikäli elvytyspolitiikka yhdistetään hintakattoihin (esim. bensa ei saa myydä yli 10 euroa/litra), hintalattioihin (esim. työntekijään ei saa palkata alla 10 euroa/tunti), tulleihin (esim. Suomeen tuodulle paperille asetetaan 100 % rangaistustulli) ja/tai tuotantorakenteen sosialisointeihin (esim. tehtaat, pankit ja maatilat siirtyvät yksityisiltä ihmisiltä ja yrityksiltä valtiolle). Suomi ajautuu suurella todennäköisyydellä syvään lamaan. Varaudu tuotantorakenteen romahtamiseen.

Lama voi tosin siirtyä jos keskuspankit suoltavat markkinoille niin paljon rahaa, että uusi kupla syntyy. Tämä olisi kuitenkin kaikkien kannalta huono idea, sillä jokainen laman eteenpäin siirto tekee tulevasta lamasta aiempaa syvemmän. Lisäksi laman viivytys ei ole mahdollista loputtomiin, joskus tullaan tienhaaraan jossa vaihtoehtona ovat laman vastaanottaminen tai hyperinflaatio (joka lopulta laukaisee laman). Väitän, että seisomme tänään tässä tienhaarassa.

Laman alla eläminen poikkeaa tuntuvasti normaalista elämästä. Jo Suomen 1990-luvun lyhyen laman aikana BKT laski 13 % ja työttömyys nousi 3,5 % lähes 20 %. Yhdysvaloissa 1930-luvun suuren laman aikana työttömyys nousi jopa 30 % ja rikollisuus kasvoi.

Ylivelkaantumisesta ja väestön vanhentumisen vuoksi julkisen sektorin lähes täydellinen romahtaminen on mahdollista. Veroja yritetään luultavasti nostaa mikä yhdessä inflaation kanssa johtaa mellakoihin. Verojen maksamattomuus lisää myös julkisen sektorin ahdinkoa: 1930-luvun Yhdysvalloissa joillakin alueilla peräti kolmannes kansalaisista jätti veronsa maksamatta. Olen melko vakuuttunut, että lamaa seuraa länsimaiden romahtaminen joka vastannee jossain määrin Neuvostoliiton romahtamista 1991. Euroa tuskin on enää kymmenen vuoden päästä ja Euroopan Unionin ja jopa Yhdysvaltojen romahtaminen ja pirstoutuminen ovat mahdollisia.

Länsimaiden taloudelliset ongelmat ovat oikeastaan kahden suuntaisia. Toisaalta julkinen sektori on verojen, säännöstelyn ja rahainflaation kautta paisunut yli äyräittensä. Toisaalta länsimaiden talouskasvu on viimeiset 20 vuotta levännyt Itä-Euroopan ja Aasian harteilla jotka myivät meille halpoja korkeatasoisia tuotteita pelkkää paperirahaa (eli fiat-rahaa) vastaan. Samalla länsimaiden oma tuotanto keskittyi pitkälti palveluihin. Palveluissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ongelma on, etteivät ne kasvata pääomaa. Palvelut ovat kulutustuotteita (consumer goods) eivät pääomatuotteita (capital goods). Esimerkiksi parturissa käyminen on "kulutustuote" - sakset ovat "pääomatuote", koska saksilla hiustenleikkuu voidaan suorittaa satoja kertoja. Länsimaiden ongelma on yksinkertaisesti siinä, että me olemme pitkään kuluttaneet liikaa suhteessa tuotantoomme.