eroakirkosta.fi

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Skeptisismi ja bias

Itse kuulun niihin joita vaivaa suunnattomasti ajatus biasen (en.) eli harhojen, puolueellisuuden ja ennakkoasenteiden esiintymisestä omassa ajattelussa. Koska sekä tieteellinen termistö että tilastotiede ovat hallussani, en onnekseni näe salmonellaa tai lento-onnettomuutta varteenotettavina riskitekijöinä ja samalla ymmärrän varsin hyvin homeopatian tehottomuuden ja kreationismin järjettömyyden. Tästä huolimatta en kutsuisi itseäni skeptikoksi koska skeptikot tuntuvat kärsivän eräänlaisesta skientismistä (tosin Suomen Skepsis ry kärsi päinvastoin kristillisten fundamentalistien soluttautumisesta keskustelupalstoille ja paikallistoimintaan muutama vuosi takaperin). Skientismillä en tässä yhteydessä kuitenkaan tarkoita varsinaista tieteisuskovaisuutta tai luonnontieteiden etusijalle asettamista vaan yksinkertaisesti poliittisten ja taloudellisten etujen ja sitä kautta tulevien biasten sivuttamista.

Esimerkiksi blogi Overcoming Bias, jota satunnaisesti seuraan, on lähes yksinomaan keskittynyt älyllisiin harhoihin (cognitive bias) ja osa blogin pitäjistä ovat itsekin myöntäneet, etteivät poliittisten tai taloudellisten etujen tavoittelu varsinaisesti huolestuta heitä. Vastaava ongelma tulee vastaan myös Skeptoid blogissa sekä sen hyvässä minidokumentissa Here Be Dragons:



Kyseisessä dokumentissa oletetaan, että valtion byrokraatit ovat neutraaleja ja kaikkitietäviä, ja että lääkeyhtiöt asettavat hyväntahtoisuuden voittojen edelle. Ideaalitilanteessa vapaan markkinatalouden vallitessa byrokraatteja ei olisi, eikä lääkkeiden patenteilla (eli monopolietuoikeuksilla) voisi tehdä rahaa jolloin tuotteet myisivät kutakuinkin niiden tehokkuuden mukaan. Valitettavasti nykyjärjestelmässä byrokraatit jarruttavat kehitystä kuluttajasuojaan vedoten, lääkeyhtiöiden puolestaan ostaessa kehitteillä olevien lääkkeiden patenttioikeudet nimiinsä kilpailun vähentämiseksi. Kaiken kukkuraksi eri tahot lobbaavat pakollisen lisensioinnin puolesta ja luontaislääkintää vastaan viimeisenkin kilpailunrippeen kitkemiseksi.

Kritisoisin Here Be Dragons -dokumenttia lähinnä kolmelta kannalta. Ensinäkin dokumentti suhtautuu kriittisesti vitamiinien mega-annosteluun. Tarkistin asian Skeptoidista ja blogin mukaan vitamiinin mega-annostelu koskee erityisesti C-vitamiinin, mutta jossain määrin myös A-vitamiinin, mega-annosten syöntiin. Tämä on siinä mielessä tärkeä täsmennys, koska erityisesti Euroopan ja Amerikan pohjoisosissa asuvat eivät saa lähimainkaan riittävästi D-vitamiinia ruokavalion ja auringonvalon kautta (joskin myös B12-, C- ja E-vitamiineja sekä foliohappoa ja omega-3-rasvahappoa on liian vähän). D-vitamiinin puutteen oireita on lisäksi vaikea havaita ja D-vitamiinin puute aiheuttaa tai edesauttaa autoimmuunisairauksien, diabeteksen (tyypit I ja II), fibromyalgian, niveltulehduksen, korkean verenpaineen, masennuksen, MS-taudin, osteomalasian, osteoporoosin, Parkinsonin taudin, psoriasiksen, skitsofrenian, sydäntautien, syövän, riisitaudin, tuberkuloosin ja verisuonten kalkkeutumien muodostumisessa. Vaikka itse olen kaukana minkäänlaisesta terveysintoilijasta, olen syönyt ainoana ravintolisänä 2000 IU:ta D-vitamiinia kahden vuoden ajan lähinnä sydän- ja verisuonitautien ehkäisemiseksi.

Toiseksi en ole vieläkään täysin vakuuttunut kaikkien rokotusten tarpeellisuudesta saati niiden suositusaikataulusta. Itse en ole huolissani autismista joka on mielestäni pitkälti pelottelua vaan siitä millaiset vaikutukset (nuorena) ylirokottamisella on immuunijärjestelmän kehitykseen. Esimerkiksi on olemassa jonkin sortin näyttöä siitä, että rokottaminen heikentää valkoisten T-solujen kehittymistä ja siten saattaa lisätä varsinkin syövän riskiä myöhemmällä iällä. Myös joissain yksittäisissä rokotteissa on ongelmia - flunssarokotus on todistettu tehottomaksi ja HPV rokotteen näyttö on riittämätön eikä sen mahdollisia haittavaikutuksia tunneta. Lisäksi monet rokotteet suojaavat kieltämättä ikäviä tauteja vastaan mutta niitä ei enää esiinny länsimaissa. Yksi tällainen on Polio jota esiintyy lähes yksinomaan Intiassa, Pakistanissa ja Afganistanissa. Vastaavasti monet rokotettavista taudeista eivät ole tappavia, eivätkä aiheuta pysyvää vahinkoa niin kauan kun tartunnan saaja saa hyvää ravintoa tai voi päästä länsimaiseen lääketieteen piiriin.

Kolmanneksi pidän veden fluorisointia kyseenalaisena monelta kannalta, joskin on varsin selvää, että fluorisointi vähentää hampaiden reikiintymistä keskimäärin 15 % lapsilla ja 27 % aikuisilla. Lääketieteellisesti fluorisoinnin on osoitettu muuttavan ihmisen hormonineritystoimintoja ja fluori ihmisruumiille myrkyllisenä aineena saattaa heikentää immuunijärjestelmää pitkällä tähtäimellä. Fluorin määrän saantia on myös mahdoton valvoa koska vedenkulutus on varsin yksilöllistä. Minua fluorisoinnissa ärsyttää kuitenkin sen pakollisuus. Jos valtio kerran asettaa vesijohtovedenjakelun julkisen sektorin piiriin, olisi loogista jos vesijohtovedestä tehtäisiin mahdollisimman puhdasta. Sen sijaan, että fluorisointia vastustavat joutuvat puhdistamaan vetensä epävarmoin suodatusmenetelmin olisi paljon helpompaa jos, fluorisointia kannattavat, lisäisivät veteensä fluoria. Veden fluorisointi on valitettavasti avannut myös keskustelun muiden kemikaalien, kuten laihdutus- ja kolesterolilääkkeiden, lisäämistä vesijohtoveteen. Asiasta on keskusteltu erityisesti Yhdysvalloissa viimeisen parin vuoden aikana.

Silloin kun skeptikot suuntaavat viestinsä tavalliselle yleisölle älyllisten harhojen selittäminen on tärkeää. Tutkijat ovat kuitenkin varsin hyvin tietoisia näistä ongelmista jonka vuoksi heidän biasten paljastamisessa kannattaa seurata rahan hajua. Ei liene esimerkiksi yllätys mille kannalle ilmastotutkijat kallistuvat ilmastonlämpenemisraporteissaan valtioiden sysätessä miljardeja ilmastonlämpenemistä puoltavalle tutkimukselle.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Talousdemokratia ja luottojonot (nollakoroista osa 2/2)

Nollakorkojen ei kuitenkaan aina tarvitse johtaa hyperinflaatioon, kuten viimeksi jo sanoin. Toinen mahdollinen, mutta epätodennäköisempi, vaihtoehto on luottojonojen syntyminen. Ainakin määritelmällisesti luottojonot ovat verrattavissa leipäjonoihin sillä erolla että leivän sijaan jonotetaan lainan saamista. Myös taloustieteellisesti luottojonot syntyvät leipäjonojen tapaa: luottojen kysyntä on liian suurta, tarjonta liian pientä. Tämä tarjonnan ja kysynnän kohtaamattomuus johtuu aina joko valtion hintasäännöstelystä (ts. hinta on keinotekoisesti asetettu liian matalalle) tai valtion tuotantosäännöstelyistä (ts. vaikka hinta onkin oikea, tuotannolle on asetettu keinotekoinen yläraja).

Leipäjonojen muodostuessa yleisen ruoanpuutteen merkityksessä tuotantorakenne on hajotettu jo niin pitkälle että koko talousjärjestelmä on vaarassa romahtaa. Mutta jos puute rajoittuu vain yhteen tuotteeseen, kuten leipään ja vain ja ainoastaan siihen, sen osuminen juuri luottoon aiheuttaa tuotannon kannalta kaikkein katastrofaalisimmat olosuhteet. Tämä siksi koska rahoitusjärjestelmä toimii ikään kuin öljynä markkinatalouden moottorissa ja ilman sitä moottori yskii. Luottoa ei käytetä pelkästään uusiin investointeihin vaan myös korjauksiin, huoltoihin ja muihin tilapäisiin menoihin.

Jos yrityksen on mahdotonta saada helppoa ja nopeaa lainaa sen maksuvalmius (liquidity) kärsii ja siten juoksevat kulut saattavat ajaa monet suuretkin firmat lyhyessä ajassa konkurssin partaalle (kuten kävi esimerkiksi IBM:lle 1980-luvulla) koska kiinteän omaisuuden hätäinen myynti on hidasta ja epätuottoisaa erityisesti pitkällä tähtäimellä. Luoton saamisen takkuillessa yritykset joutuvat joko ylläpitämään valtavia kassavarantoja (cash reserve), kannattamattomasti myymään omaisuuttaan tai vuokraavan valtaosan toimitiloistaan, koneistostaan ja työvoimastaan. Jos tässä ei olisi jo kylliksi ongelmia, investoinnit kärsivät entisestään sekä yritysten minimikassavarannon nousemisen että investointeihin tarvittavan luoton saamisvaikeuden vuoksi.

Nollakoron ja luottorajoitteiden alla markkinoilla vallitsisi lähes täysi kaaos pimeän luototuksen jyllätessä. Kuvitellaan esim. seuraavanlainen esimerkki: vapailla luottomarkkinoilla on 100 projektia jotka tuottavat (pois lukien inflaation/deflaation) 10,0; 9,9; 9,8 ... 0,2; 0,1 ja 0,0 % voittoa. Jos markkinoilla olisi käytössä miljoona euroa ja jokainen projekti haluaisi 20 000 euron lainan, luotto menisi kaikkiin projekteihin jotka tuottavat vähintään 5,1 %. Heikommin tuottavat projektit hyllytettäisiin. Tämä saattaa tuntua ikävältä esim. 1,2 % tuottoa odottavalla yrittäjälle, mutta rajallisten resurssien vallitessa markkinat eivät halua luotottaa heikkotuottoisaa yrittäjää, eikä yrittäjä myöskään halua ottaa korkeakorkoisempaa lainaa. Nollakorkojen vallitessa ilman luottorajoitteita jokainen yrittäjä saisi haluamansa lainan ja rahakanta paisuisi mikä johtaisi lopulta inflaatioon ja kuplan puhkeamiseen (mahdollisesti hyperinflaation kautta). Nollakorkojen vallitessa luottorajoitteilla jonkun poliitikon/byrokraatin olisi pakko valita mille projekteille luottoa annetaan. Tämä saattaisi esim. johtaa siihen, että 9,8 % tuottava projekti jäisi rahoittamatta mutta 0,5 % projekti rahoitettaisiin byrokraattien kohtaaman talouslaskuongelman vuoksi. Tietysti 9,8 % tuottavan projektin vetäjä haluaa muiden korkeatuottoisten projektien ohella rahoitusta ja kääntyykin siten pimeiden markkinoiden puoleen. Tämä aikaansaa mm. yritysten väliset, teoriassa laittomat, lainajärjestelyt sekä lainojen oton ulkomailta tai jopa mafialta.

Yllä oleva skenaario saattaa kuulostaa kaukaa haetulta. Tällainen rahapolitiikka oli kuitenkin käytössä Suomessa sotakorvauksien loppumisen jälkeen ja ennen markan kellumisen alkua, jolloin valtio piti keinotekoisesti korkoja liian matalalla mutta samalla kieltäytyi lainaamasta pankeille matalan korkoperäisen kysynnän edellyttämää rahamäärää (tämä oli tosin hyvä asia sillä rahajärjestelmän ollessa matalakassavarantovelvoitteinen fiat-raha inflaatio olisi helposti noussut vieläkin korkeammaksi). Onneksi markkinat kuitenkin veivät jälleen kerran voiton ja 1980-luvun alkupuolella järjestelmä oli käytännössä katsoen purkautunut yritysten lainatessa rahaa sekä pankeille että toisilleen. Huomattavasti parempi vaihtoehto olisi ollut - ja on - korkojen jättäminen rauhaan niiden korkeammalle tasolle joka mahdollistaisi ainoastaan korkeatuottoisten projektien rahoittamisen.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Demokratia ja koulutus

Tasan kymmenen päivän kultua Barack Obamasta tulee Yhdysvaltain presidentti. Valitettavasti Yhdysvaltain presidenttien taso on laskenut tappavan tasaisesti ainakin vuodesta 1913 alkaen (mahdollisesti kahta poikkeusta, Jimmy Carteria ja Ronald Reagania, lukuun ottamatta) jolloin William Taftin tilalle astui surullisen kuuluisa Woodrow Wilson. Obama tuskin poikkeaa tästä linjasta ja voidaankin suhteellisen turvallisin mielen todeta, niin vaikealta kuin ajatus George Bushin II jälkeen saattaakin tuntua, että Barack Obamasta tulee Yhdysvaltain tähänastisen historian huonoin presidentti.

Viimeisen sadan vuoden aikana Yhdysvaltain presidentit ovat ansiokkaasti:
- Tuhonneet perustuslain
- Lakkauttaneet kultakannan
- Nostaneet Hitlerin valtaan
- Mahdollistaneet kommunismin nousun
- Luoneet tuloveron
- Ja viimeisempänä, vaan ei vähäisempänä, tuhonneet koko maailmantalouden

Tappioiden joukkoon voisi listata myös yleisen sivistystason katastrofaalisen romahtamisen. Tilastoiden mukaan keskiverto Yhdysvaltalaisella on tänään takanaan 13,5 vuoden koulutus - koulutusvuosien määrä on toiseksi korkein koko maailmassa Suomen jälkeen. Sata vuotta sitten keskiverto Yhdysvaltalainen kävi koulua 4,3 vuotta. Vaikka määrällisesti koulutusta on yli kolme kertaa enemmän, sen laadullinen taso on heikentynyt.

The Princeton Reviewin mukaan Lincoln-Douglas debateissa 1858 käytetyn kielen ymmärtämiseen vaadittiin lähes 12 vuotta koulutusta. Kennedyn ja Nixonin poliittisessa retoriikassa 1960 taso oli laskenut 10 vuoteen ja Clinton-Bush debateissa jo 7 vuoteen. Kun Warren Hardingin kiitospuheessa käytetty kieli vastasi 16.06 vuotta koulutusta, Barack Obaman ja John McCainin kiitospuheissa käytetyn kielen taso oli 9.64 ja 7.72 vuotta. Toisin sanoen: sata vuotta sitten yhdestä kouluvuodesta saadun sivistyksen taso vastaa tämän päivän koulussa 5.8 vuoden opiskelua!

Sivistyksen romahtamisesta kertoo myös anekdootti jonka mukaan tämän päivän Harvardin opiskelijoilla ei olisi mitään asiaa samaiseen laitokseen sata vuotta sitten. Myös lehtien väitetään jatkuvasti laskevan tekstiensä lukemiseen tarvittavaa sivistystasoa (tämä tosin, myönnettäköön, saattaa johtua myös toimittajien alati laskevasta kirjoitus- ja kielenkäyttötaidosta). Vertailun vuoksi voidaan ottaa esim. Kansasin 16-vuotiaille oppilaille suunnattu koe 1895 jossa kysytään mm. seuraavaa: "nimeä kaikki Euroopan tasavallat ja niiden pääkaupungit" (huom. aikaa tunti, kysymys on vain yksi vastaavan kymmenen joukossa, äläkä sekoita Euroopan tasavaltoja Euroopan kuningaskuntiin). Toinen hyvä vertailunkohde on esimerkiksi kiinalaisen ja eurooppalaisen koulujärjestelmän välillä, jossa kiinalaisessa järjestelmässä kysytään jotain sellaista jota en itsekkään osaa ratkaista kattavista talous- ja insinöörimatematiikan opinnoista huolimatta - Eurooppalaisessa testissä kysytään suppeata Pythagoraan lausetta jonka vastaus kuuluu sattumoisin Pythagoraan kolmikkoon ja on siten äärimmäisen helppo päässälaskutehtävä.

Väitän, että yksi keskeinen syy sivistyksen katoon on demokratian nousu. Demokratia valtiojärjestelmänä nimittäin perustuu poliittisten mahdollisuuksien tasa-arvon myyttiin jonka toteuttamiseksi vaaditaan tasapäistävää koulutusta eli sellaista koulutusta jossa edetään aineittain luokan huonoimman oppilaan tahtiin. Kun tähän vielä lisätään julkisen sektorin yleinen tehottomuus, crowding out -efekti, yksityiskouluille asetettu opetussuunnitelman noudattamispakko ja poliittisten päättäjien tiuhan vaihtuvuuden luoma vastuuttomuus, sivistys on tuhon oma. Raivostuttavinta tässä kaikessa on, että paremman ravinnon ja terveydenhuollon aikaansaama Flynnin ilmiö sekä tiedon määrän ja laadun halpuuden tulisi päinvastoin nostaa ihmisten tieto- ja ymmärryspohjaa.