eroakirkosta.fi

maanantai 22. syyskuuta 2008

Uusi kirja: Ron Paul - A Life of Ideas

Viikko sitten postiluukustani tipahti kirja nimeltään Ron Paul - A Life of Ideas. Kuten tarkkaavaisimmat lukijat ovat jo huomanneet, kyseessä ei ole tavallinen kirja-arvostelu. Kirjan on nimittäin allekirjoittaneen ja kahdenkymmenen muun käsialaa. Joukosta löytyy mm. Christopher Horner jonka kirja The Politically Incorrect Guide to Global Warming päätyi New York Timesin bestsellerlistalle.

Kirjalla on kaksi päämäärää: se toimii Ron Paulin elämänkertana ja se esittelee Paulin ratkaisut kuhunkin poliittiseen kysymykseen. Näiden kysymysten joukosta löytyy mm. asevelvollisuus, ulkopolitiikka, koulutuspolitiikka, terveydenhuollon säätely, rahajärjestelmä jne. Itse kirjoitin kirjaan yhden kappaleen maahanmuutosta jossa kritisoin (maahanmuuttajana) Yhdysvaltojen suht. avointa maahanmuuttopolitiikkaa (tällä tarkoitan lähinnä meksikolaisten maahantulotulvaa, en tätä blogia lukevien pyrkimystä muuttaa Yhdysvaltoihin). Perustelin myös miksi Paul on tätä mieltä ja millainen debatti maahanmuutosta on käyty.

Niiltä varten jotka harkitsevat kirjailijan uraa, mainitsen lyhyesti miten sain tämän työpaikan ja millaista oli työskennellä kustantajan kanssa. Vaikken ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä kirjoittajana, aloitin kirjoittamisen fi-libiin vuoden 2005 alussa muiden kehotuksista. Tämän jälkeen kirjoitin artikkeleita Vapaasanaan ja ruotsinkieliseen Captukseen. Pari vuotta myöhemmin (2007) minua kehotettiin kirjoittamaan Vapaa Ajattelijaan sekä Lewrockwellin, molemmilla kerroilla tilastotieteestä. Ensimmäinen Lewrockwell artikkelini poiki melkoisen vastausryöpyn jossa minulta pyydettiin, poliittisten analyysien lisäksi, lisää tekstejä Lewrockwelliin sekä artikkelia muutamaan ruotsinkieliseen lehteen. Näiden tekstien ansiosta Variant Press niminen kustannusyhtiö kutsui minut mukaan kirjaprojektiin. Vastaavanlaisia projekteja on suht. paljon ja niihin mukaan pääsemisen edellytyksenä näyttää olevan ainoastaan suhteellisen järkevän tekstin tuottaminen suhteellisen oikeaoppisella kielenkäytöllä. Jos siis haluat kirjailijaksi, suosittelen, että aloitat verkkolehtiin kirjoittamisen tai kirjojen kääntämisen.

Kustantajan kanssa työskentely oli erittäin vaativaa. Kappaleeni hyväksyttiin lopullisesti vasta kuudennen version jälkeen. Editointiehdotukset vaihtelivat sananvalinnasta ja tyylistä aina asiasisältöön ja jäsennykseen asti. Kuten gradun teko, kirjankin kirjoittaminen on pitkä prosessi joka tuntuu olevan puolessa välissä vasta korjaamisvaiheen alkaessa. Tosin gradusta poiketen, kirjalla on olemassa teoreettinen mahdollisuus lukijakunnan löytämiseen. Tämän riskin vuoksi kirjan editointi oli melko tarkkaa. Prosessin aikana minua alkoi jopa askarruttaa miten kirjoista ylipäätään saadaan julkaisukelvollisia.

Joka tapauksessa olen tyytyväinen lopputulokseen. Kirjan kansi on kaunis omassa maltillisuudessaan, fontti on helppolukuinen mutta ennen kaikkea kustantaja on nähnyt suuren vaivan monimutkaisten käsitteiden ja sanavalinnoiden yksinkertaistamisessa (ylimääräiset ranskan ja latinan lainasanat on poistettu). Tästä syystä kirja sopii hyvin myös sellaisille, joiden englanninkielentaito ei ole paras mahdollinen. Vaikken ole vielä ehtinyt lukemaan koko kirjaa, sen tähänastinen sisältö näyttää lupaavalta. Kirjan voi tilata suoraan Variant Pressiltä tai vaihtoehtoisesti Amazonista. 253 sivua.

lauantai 20. syyskuuta 2008

Talousdemokratian kritiikkiä

Suurin osa rahajärjestelmäreformin kannattajista haluaa palata kultakantaan muodossa tai toisessa. Eräs ideologia haluaa kuitenkin ylläpitää fiat-rahan mutta poistaa yksityiseltä pankeilta rahanluomisen etuoikeuden (pankit tunnetusti moninkertaistavat talletetun rahan määrän koska he tietävät, etteivät kaikki talletuksen tehneet asiakkaat halua rahojaan samanaikaisesti ulos - näin rahaa luodaan tyhjästä). Tätä aatetta kutsutaan talousdemokratiaksi ja se on erityisen suosittu Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa osana laajempaa vasemmistoideologia (kaikki aatteen kannattajat eivät kuitenkaan ole vasemmistolaisia). Toinen talousdemokratian kulmakivi on valtion velanoton lakkauttaminen jonka sijaan valtion keskuspankki yksinkertaisesti painaisi tarvittavat rahat. Talousdemokratian mielestä järjestelmä poistaisi myös hintainflaation (eli neoklassisen inflaation) sekä taloussyklit.

Talousdemokratia pohjautuu erääseen naiiviin taloussykliteoria josta aatteen kannattajat tuntuvat olevan tietämättömiä mutta joka siitä huolimatta toimii heidän teoreettisena kehyksenään:
1) Vain hintainflaatio (eli neoklassinen inflaatio) on ongelma.
2) Tuotantorakenne on yksivaiheinen.
3) Yksityisten pankkien luoma inflaatio aiheuttaa ylituotantoa.
4) Yksityiset pankit joutuvat nostamaan korkojaan luottopaon pelossa.
5) Koronnosto aikaansaa rahadeflaation (eli itävaltalaisen deflaation) jolloin ylituotanto purkautuu alituotannoksi.

Tämän naiivin taloussykliteorian ansiosta talousdemokraatit päätyvät eriskummalliseen (bizarre) lopputulokseen jossa korko tulee laskea 0 %:n tuntumaan (eihän ylituotanto voi olla ongelma) ja jossa kultakantaa vastustaa deflaation pelossa. Valitettavasti yllä oleva taloussykliteoria on vain puoliksi oikein - eli sen on myös puoliksi väärin:
1) Hintainflaatio on aina ongelmallinen ja johtuu joko nousevista tuotantokustannuksista tai kasvavasta rahamäärästä. Mutta myös rahainflaatio (eli itävaltalainen inflaatio) - joka on lähes aina syyllinen hintainflaatioon - on ongelmallinen. Taloussyklien kannalta sillä ei ole merkitystä pohjautuuko tämä rahainflaatio yksityisten pankkien luomaan katteettomaan rahaan vai valtion luomaan katteettomaan rahaan (eli fiat-rahaan).
2) Tuotantorakenne on monivaiheinen.
3) Yksityisten pankkien luoma inflaatio ja valtion luoma inflaatio aiheuttavat molemmat virhetuotantoa. Kyse ei siis ole liikatuotannosta (eli taloudessa tuotetaan liikaa tuotteita kautta linjan) vaan virhetuotannosta (eli taloudessa tuotetaan vääriä tuotteita väärässä suhteessa, kuten esim. 1990-luvulla tietotekniikkaa tai 2000-luvulla asuntoja). Virhetuotanto on talouden monivaiheisen tuotantorakenteen mahdollistama, jos talouden tuotantorakenne olisi yksivaiheinen, virhetuotantoa ei syntyisi vaan ainoastaan liikatuotantoa.
4) Korot toki nousevat mutta korkojen nousu ei itsessään aiheuta kuplan puhkeamista - tämä prosessi alkaa jo paljon aiemmin. Kuvitellaan kuitenkin, että talousdemokratiaa noudattava valtio pystyisi pitämään korot nollissa tai hyvin matalalla ikuisesti. Jos korot olisivat ikuisesti nollissa, ihmiset lainaisivat rahaa loputtomiin aina vain kiihtyvällä tahdilla kunnes rahatalous muuttuisi hyperinflaation kautta vaihtotaloudeksi. Jos taas korot pysyisivät ikuisesti nollan yläpuolella - mutta luontaista korkotasoa matalampana - seurauksena olisi lopulta joko hyperinflaatio, inflaation kiihtymisen pysähtyminen tai disinflaatio (eli inflaation väheneminen) jolloin kupla puhkeaisi tutulla tavalla: raaka-aineiden ja työvoiman hinta nousee, kulutustuotteiden hinnat nousevat, kuluttajista lähinnä olevien tuottajien voitot kasvavat, Richardo efekti, ja kuluttajista kauimpana olevien tuottajien voitot romahtaisivat.
5) Kupla voi puhjeta myös ilman rahadeflaatiota (eli itävaltalaista deflaatiota) mutta tämä on harvinaista. Koska kyse ei ole ylituotannosta vaan virhetuotannosta, tämä virheellinen tuotanto lopulta purkautuu. On toki totta, että jonkun aikaa jotkut resurssit lojuvat hyödyntämättöminä mutta kyse ei ole varsinaisesta alituotannosta (eli taloudessa tuotetaan liian vähän tuotteita kautta linjan) vaan siirtymäjaksosta jossa virhetuotannosta siirrytään hyödylliseen tuotantoon.

Viimeisimpänä voisin vielä mainita valtion velanoton lakkauttamisen. Valtion velkahan koostuu pääasiassa keskuspankilta lainatusta rahasta - eli ts. valtio lainaa rahaa oikealta taskulta vasemmalle taskulle. Valtion velanoton lakkauttamisen hyöty olisi kuitenkin siinä, että se paljastaisi valtion rahanluomiskoneiston (nyt keskuspankin toiminta on pitkälle piilotettu kirjanpitokikkojen taakse).

perjantai 19. syyskuuta 2008

Rahajärjestelmät: 100 % fiat-raha

Fiat-raha 100 % reservivaatimuksella/kassavarantovelvoitteella on rahajärjestelmä jossa valtio luo markkina-arvoltaan arvotonta fiat-rahaa joka laillisen pakotteen avulla ylläpitää osan arvostaan. Järjestelmässä myös yksityiset pankit pakotetaan käyttämään tätä fiat-rahaa, mutta niille ei anneta etuoikeutta rahan luomiseen tyhjästä lainatoiminnan kautta. Tämä rahajärjestelmä on erittäin harvinainen poliittisista syistä, sillä valtio aloitti pankkitoiminnan sosialisoimisen antamalla yksityispankeille oikeuden katteettoman rahan luomiseen, jota seurasi valtiollisen keskuspankin perustaminen ja viimeisempänä paperirahan irrottaminen kultakannasta. Valtion toimintaperiaatteet tuntien näitä vanhoja etuoikeuksia ei ole purettu ja tuskin niitä koskaan puretaankaan, ellei keskuspankista kokonaan luovuta. Tämän vuoksi fiat-raha 100 % reservivaatimuksella esiintyy lähes ainoastaan maissa joissa pankkitoiminta on kokonaan sosialisoitu kaiken muun liiketoiminnan ohella (esim. Kuuba ja Pohjois-Korea).

Inflaation ja taloussyklien kannalta katsottuna fiat-rahajärjestelmä 100 % reservivaatimuksella eroaa hyvin vähän fiat-rahajärjestelmästä ilman tätä velvoitetta. Teoreettisesti ajateltuna inflaation ja taloussyklien pitäisi 100 % reservivaatimuksen alla kutistua noin 90 %. Tämä johtuu siitä, että tyypillisimmin reservivaatimus on 10 % jossa keskuspankin luoma 100 000 dollaria kymmenkertaistuu miljoonaksi yksityisen pankkitoiminnan kautta. Käytännössä näin ei kuitenkaan käy sillä inflaation perusta ei ole yksityisten pankkien rahanluonnissa vaan julkisen keskuspankin fiat-rahassa. On toki totta, että 10 % reservivaatimuksella (tai ilman reservivaatimusta) yksityinen pankki pystyy teoriassa kymmenkertaistamaan olemassa olevan rahamäärän lainatoiminnan kautta, mutta tämän kertoimen pohjalla oleva raha on aina keskuspankista lähtöisin. Keskuspankki voi siis päättää onko maan rahamäärä 10 dollaria, 1000 dollaria, miljardi dollaria, biljoona dollaria, triljoona dollaria vai 100 miljoonaa triljoonaa dollaria. Tämän jälkeen yksityinen pankkijärjestelmä lisää yhden nollan luvun perään. Fiat-rahajärjestelmä 100 % reservivaatimuksella vähentää parhaillaan hiukan inflaatiota ja lieventää taloussyklejä. Yleensä keskuspankki kuitenkin kuittaa haitan vähennyksen itselleen luomalla aiempaa enemmän rahaa tyhjästä.

Kritiikistä huolimatta tässä 100 % fiat-rahajärjestelmässä on muutama etu verrattuna fiat-rahajärjestelmään ilman reservivaatimusta. Ensinäkin yksityiset pankit eivät ole täysin sidottuja valtioon sillä he eivät tarvitse keskuspankin tukea toimintansa jatkamiseen. Toiseksi yksityispankeilla on teoreettinen mahdollisuus kilpailla valtiollista valuuttaa vastaan esimerkiksi kultakannalla ja siten myös kaataa valtiollinen valuuttajärjestelmä. Tämä siksi, että fiat-raha 100 % reservivaatimuksella tekee rahan tyhjästä luonnin mahdottomaksi lainatoiminnan kautta, jonka vuoksi sillä ei ole merkitystä onko pankkitoiminnan perustana fiat-raha vai kultakanta. Vaihtoehdon edessä kansalaiset suosisivat säästötoiminnassaan kultakantaa sillä kullan arvo ei fiat-rahan tavoin laske. Kolmanneksi valtion rahakontrolli heikkenee. Ensisilmäyksellä tämä saattaa kuulostaa epäuskottavalta, sillä 100 % fiat-rahajärjestelmässä valtio luo jokaisen uuden kolikon ja siten hallitsee teoriassa koko talouden rahanluontia. Käytännössä tämä hallinta kuitenkin heikkenee yllämainituista syistä.

Lyhyellä tähtäimellä fiat-rahajärjestelmä 100 % reservivaatimuksella saattaa kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta verrattuna fiat-rahajärjestelmään ilman reservivaatimusta. Keskuspankin toiminnan myötä nämä edut kuitenkin heikkenevät lähes olemattomiin. Keskuspankin lakkauttaminen on siten paljon tärkeämpää verrattuna 100 % reservivaatimukseen siirtymiseen.

torstai 18. syyskuuta 2008

Vasemmisto, oikeisto ja tieteellisyys

Törmäsin hetki sitten Juha Kettusen vanhahkoon postaukseen koulutuspolitiikasta joka kuulosti kovin tutulta:

Entä yliopisto sitten? Poliittista filosofiaa luettuani silmäilin Yhteiskuntapolitiikan opetussuunnitelmaa siinä toivossa, että mitäs jos vaikka kohdentaisinkin uudet kiinnostukseni opiskeluun. Järkytys oli suuri. Minulle tuli opetussuunnitelmasta nimittäin sellainen mielikuva, että oppiaineen nimi voisi aivan yhtä hyvin olla Sosialistinen yhteiskuntapolitiikka. [...] Sitä luulisi, että yhteiskuntapolitiikka tutkisi erilaisia vaihtoehtoja sille, miten yhteiskunta tulisi järjestää. Sain sellaisen kuvan, että Yhteiskuntapolitiikka oli päättänyt asian jo etukäteen ja keskittyy Totuuden julistamiseen opiskelijoilleen.

Pääasiassa yhteiskuntatieteitä lukeneena minulle jäi sellainen kuva, että yhteiskuntatieteissä on vain yksi oikea (tm) tapa ajatella joka tarjoillaan nenän eteen pyhänä kolminaisuutena: sosialismi, feminismi ja enviromentalismi.

Muistan pitäneeni vapaampia esitelmiä ainakin kansantaloustieteessä, sosiologiassa ja markkinoinnissa joissa opettaja/oppilas kritisoi esitelmääni epätieteellisyydestä. Kyse ei kuitenkaan ollut huonosta metodista vaan jotain mitä kritisoija kutsui "asian ideologisoinniksi" (eli propagandaa). Mieleenpainuvin esimerkki on muutaman vuoden takaa jolloin pidin esitelmää Saksojen yhdistymisen vaikutuksesta valtion rahapolitiikkaan sanoin (ulkomuistista): sosialismin vuoksi DDR:n elintaso oli paljon Länsi-Saksan elintasoa matalampi. Kritisoijani väitti, että vaikka tiedämme nyt DDR:n elintason olleen Länsi-Saksaa matalampi, me emme tiedä miksi se oli sitä. Sosialismin syyttäminen oli hänestä "asian ideologisoimista". Kysyin mistä muusta DDR:n heikko elintaso johtui ja sain vastaukseksi mm. huonomman viljelyilmaston, DDR:n pienemmän maa-alueen, ja DDR:n suuremmat tappiot toisessa maailmansodassa. Viimeisimpänä kriitikkoni vielä kuittasi, ettei DDR:n elintaso välttämättä ollut juuri Länsi-Saksaa heikompi, sillä DDR:ssä tuotettiin tuotteita joita ihmiset tarvitsivat kun taas Länsi-Saksassa tuotettiin tuotteita joita ihmiset halusivat. Tämä logiikka jätti tämän sanavalmiin blogaajan täysin sanattomaksi.

Mielenkiintoisen asiasta tekee, että jotkut opiskelijat ovat esittäneet räikeitä feministisiä/sosialistisia agendoja joissa on vaadittu mm. professuurien naiskiintiöitä/metsäteollisuuden sosialisointia. Yliopistossa näitä päiväunia kohdeltiin kuitenkin "mielenkiintoisina ideoina" sen sijaan, että ne leimattaisiin "epätieteelliseksi" tai "asian ideologisoinniksi".

Eräs toinen hauska esimerkki tapahtui pari päivää Ruotsin 2006 eduskuntavaalien jälkeen. Seminaarissa keskusteltiin miten porvarien vaalivoitto tulee vaikuttamaan Ruotsin työlainsäädäntöön. Alustavassa puheessaan opettaja sanoi Ruotsin työlainsäädännön huonontuvan. Tämä ei kuulosta kovin pahalta mutta se kertoo aika paljon yliopistoiden sisäisestä maailmasta. Miksi opettaja käytti sanaa "huonontuvan"? Eikö objektiivisempaa olisi ollut käyttää sanaa "muuttuvan"? Tai miksei opettaja saman tien käyttänyt sanaa "paranevan", koska poliitikot perustelevat omia lakialoitteitaan asioiden parantamisella?

Mitä enemmän pohdin yliopistokoulutusta, sitä varmentuneemmaksi olen tullut siitä, ettei yliopistoissa tehdä viisaita ihmisiä. Päinvastoin, yliopisto on laitos jonne hieman keskivertoa viisaammat hankkiutuvat koska he katselevat edeltävän sukupolven johtajia ja huomaavat, että lähes kaikilla heistä on yliopistotutkinto. Todellisuudessa nämä ihmiset ovat päätyneet johtoportaaseen pätevyytensä vuoksi, yleensä yliopistotutkinnosta huolimatta. Yliopistokoulutuksen suurin hyötyjä on valtio joka saa pidemmän indoktrinoimisajan myötä varmistettua myös maan viisaampien sopivan Puolueen ideologiseen muottiin. Tavallaan nämä ns. viisaammat ovat oikeastaan tyhmempiä: normaalille ihmiselle peruskoulun indoktrinointi on tarpeeksi, hieman tyhmempi tarvitsee vielä lukion indoktrinoinnin ja kaikkein kovapäisimmät saavat sitä yliopistollisella tasolla. Allekirjoittanut on muuten oppinut yli 95 % tässä blogissa esitetystä tiedosta yliopiston ulkopuolella kirjoja, artikkeleita ja blogeja lukemalla sekä erinäisten keskustelupalstojen toimintaan osallistumalla.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Viisuminhakuprosessin mutkia (viisumeista osa 3/4)

Teoriassa viisuminhakuprosessi ei ole kovinkaan monimutkainen. Mutta kun yhtälöön lisätään muutama arvailumomentti (joita myös yllathuksiksi kutsutaan), nostaa se turhautumisen ja stressitason ihan uusiin ulottuvuuksiin. Alla oleva lista sisältää kaikki tyypillisimmät kommellukset, suunnilleen ilmenemisjärjestyksestä, prosessin alusta prosessin loppuun.

- Kaikista USCIS:ille tai NVC:lle lähetetyistä dokumenteista on otettava kaksi kopiota. Kopioiden otto on välttämätöntä koska USCIS:ssä tai NVC:ssä oleva paperinippusi saattaa koska tahansa joutua vaikeuksiin, jolloin kopioita tarvitaan mm. lakiasioissa. Jos prosessiin kului ennen vähintään 42 sivua, nyt tarvittavan paperin määrä paisuu 126:n sivuun. Valitettavasti unohdin itse ottaa kopion yhdestä paperista eli IV paketista joka tietysti jäi NVC:n jumiin ja venytti prosessia kolmella ylimääräisellä viikolla.

- USCIS ja NVC voivat kumpikin antaa viisuminanojalle RFE:itä (Request For Evidence). RFE:t viivästyttävät viisumianomusta noin kuukaudella jokainen. USCIS on pilkun tarkka papereiden ja lomakkeiden oikeintäytön suhteen. NVC on "ainoastaan" sanantarkka. Joskus nämä tahot lähettävät tarpeettomia RFE:tä testinä jolloin heille on toimitettava tismalleen sama paketti uudestaan (tähänkin tarvitaan niitä yllämainittuja kopioita). USCIS:n ja NVC:n tarkkuudesta johtuen lomakkeet täytetään kymmeniä kertoja, jotta ne ovat varmasti oikein. Itselläni oli parhaimmillaan viisi eri versiota sekä I-130 että DS-230 lomakkeesta ja jokaisesta versiosta tietysti kaksi kopiota...

- USCIS käy läpi I-130 paketit satunnaisessa järjestyksessä. Keskivertoaika on noin 3-4 kuukautta, mutta paketti saatetaan hyväksyä jo samana päivänä sen vastaanotosta tai sitten siinä voi kestää peräti kaksi vuotta. Prosessin sattumanvaraisuus tekee keskipitkästä suunnittelusta lähes mahdotonta.

- USCIS sisältää turvatarkastusvaiheen jonne voi jäädä jumiin jopa kolmeksi vuodeksi. USCIS ei kerro mitä turvatarkastus pitää sisällään, miksi sinne jää jumiin tai milloin sieltä pääsee pois. Onneksi turvatarkastus koskee lähinnä Lähi-idästä tai Afrikasta tulleita viisumianomuksia.

- USCIS, NVC ja konsulaatti ovat kaikki kyvyttömiä vastaamaan kysymyksiin. USCIS vastaa yleensä väärin, NVC ei yksinkertaisesti tiedä tai ymmärrä, ja konsulaattia on mahdoton tavoittaa viisumiasioissa. Ongelmatilanteissa on pakko kääntyä internetin tai lakimiesten puoleen.

- Konsulaatti voi palauttaa viisumianomuksen NVC:n uudelleenkäsiteltäväksi tai hyväksyä viisumianomuksesi samalla siirtäen sen AR:än (Admin Review). AR on käytännössä katsoen valheenpaljastus tai uusittu turvatarkastus. Molemmat saattavat venyä peräti kolme vuotta. Onneksi myös AR:ät koskevat lähinnä Lähi-idästä tai Afrikasta tulleita viisumianomuksia sekä Filippiineiltä tai Itä-Euroopasta tulleita naisia.

- Koko viisumianomusprosessin ajan sinulla on voimassa matkustuskielto Yhdysvaltoihin. Se ei ole sitä de jure (su. lakiin perustuen), mutta se on usein sitä de facto. Matkustin oman viisumianomukseni aikana kerran Yhdysvaltoihin. Otin matkaa varten mukaani työtodistuksen, opiskelutodistuksen, vuokratodistuksen ja kasan muita minut Suomeen sitovia voimassa olevia sopimuksia. Tästä huolimatta minua tentattiin rajalla vähintään vartin. Mikäli et ole yhtä onnekas ja sinua ei päästetäkään maahan, hakuprosessisi NVC:ssä venyy noin kuukaudella, menetät VWP:n (eli viisuminvapausoikeuden) loppuelämäksesi ja lisäksi riski joutua yllämainittuun AR:än kasvaa yli kymmenkertaisesti. Tämän riskin vuoksi vain harvat matkustavat Yhdysvaltoihin viisuminhakuprosessin aikana.

- Osa dokumenteista on elintärkeitä, eikä niitä uusita. Yksi tällainen on vihkitodistus jota Suomen maistraatti ei uusi. Vihkitodistus joutuu käymään sosiaaliturvaviranomaisilla, veroviranomaisilla, USCIS:issä ja konsulaatissa. Näiden välissä se toimitetaan joka kerta postitse kotiin. Riski dokumentin kadottamiseen on ilmeinen. Tämän kaiken jälkeen vihkitodistuksemme oli ryppyinen, osittain repeytynyt ja siinä oli kahvitahroja. Tällaisten todistusten kadottaminen viivästyttää viisuminhakuprosessia tuntuvasti.

- Mikäli sponsorisi (kuten puoliso, sukulainen tai jopa työnantaja) on asunut liian kauan Yhdysvaltojen ulkopuolella hän joutuu ensin muuttamaan Yhdysvaltoihin kuukaudeksi tai vuodeksi viisuminhakuprosessin aloittamiseksi domicilen vuoksi (eli asuinpaikkakunnan ja sitä kautta myös lainvoimassaolon varmistamisen vuoksi).

- Mikäli puolisosi on Yhdysvalloissa kannattaa myös muistaa, ettei viisuminhakupapereita voi samaan aikaan lähettää sekä EU:n että Yhdysvaltojen suuntaan, sillä virastot kaipaavat usein alkuperäisiä dokumentteja joita joissain tapauksissa - vihkitodistus - on vain yksi.

- Viisumiprosessia ennen - tai varsinkaan sen aikana - ei kannata kritisoida huumeiden tai terrorismin vastaista sotaa taikka Yhdysvaltain muuta ulkopolitiikkaa. Tällaisesta kritiikistä voi joutua FBI:n/DHS:n maahantulonesto- tai lentokieltolistalle, mitkä ovat varmimpia tapoja AR:än saamiseen konsulaatissa. Tässä AR:n selvityksessä voi mennä, kuten sanottu, kolme vuotta.

- Laittomien huumausaineiden käyttöön ja myyntiin suhtaudutaan erittäin ankarasti. Laittoman huumausaineen myynti vastaa vakavuusasteeltaan jotain murhan ja tapon välissä, laittoman huumausaineen käyttö vastaan puolestaan raiskausta tai aseellista ryöstöä. Laittoman huumausaineen myynti/käyttö ei ole suoranainen este viisumin saantiin mutta huumausainetuomiosta joutuu yleensä 3-10 vuoden karanteeniin jolloin maahantulo ja maahanmuutto ovat kiellettyjä. Viisuminhakuprosessin lopussa oleva lääkärintarkastus testaa satunnaiselta otannalta huumausaineiden esiintymistä veressä (tämän veritestin vuoksi kannattaa pitää myös väh. kaksi alkoholitonta päivää varsinkin jos suvussa esiintyy alkoholismia tai sinut on aiemmin tuomittu ruori- tai rattijuopumuksesta). Jos olet syyllistynyt johonkin huumausainerikokseen, muttet ole jäänyt siitä kiinni, suosittelen tämän toiminnan lopettamista hyvissä ajoin ennen viisuminhakuprosessin aloittamista. Haastattelun yhteydessä sinun on vannottava, ettet ole syyllistynyt huumausainerikokseen. Vaikken itse kannata lakien ehdontahtoista rikkomista, jokainen huumausainerikokseen syyllistynyt voi itse harkita kannattaako ennemmin valehdella pienellä kiinnijäämisriskillä vai joutua takuuvarmaan karanteeniin...

- Viisuminsaanti on varmaa vasta kun sellainen on kädessä. Huonolla tuurilla monien vuosien odottelu on osoittautunut täysin turhaksi. Viisumianomuksen epäämisen jälkeen prosessin voi toki aina aloittaa uudestaan.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Inflaatio, taloussyklit ja rahajärjestelmät

Maailma on täynnä mitä merkillisimpiä rahajärjestelmiä. Inflaation ja taloussyklien kannalta keskeisintä näissä rahajärjestelmissä on 1) mihin rahan arvo perustuu ja 2) miten suurelta osin pankit ovat vastuussa rahan olemassaolosta pankkiholveissa. Vapailla rahoitusmarkkinoilla rahajärjestelmällä on tapana kallistua hyvin lähelle kulta- tai hopeakantaa 100 % reservivaatimuksella (tai suomalaisemmin kassavarantovelvoitteella), sillä se on rahajärjestelmistä kaikkein vakain. Riittävän vahva valtio pystyy kuitenkin poistamaan sekä reservivaatimuksen että rahan arvon perustan. Rahan arvon perustan poistamisen seuraus on fiat-raha, eli raha jonka todellinen markkina-arvo on nolla mutta joka laillisen pakotteen ansiosta pystyy ylläpitämään osan vanhasta arvostaan. Inflaation ja rahajärjestelmän välinen suhde näkyy alla olevassa kuvassa:



Vasemmassa yläkulmassa sijaitseva fiat-raha 100 % reservivaatimuksella tarkoittaa valtion luomaa katteetonta rahaa yhdistettynä pankkien velvoitteeseen pitää tileillä näkyvän rahan määrä yhtä suurena pankissa olevan rahamäärän kanssa. Tässä rahajärjestelmässä valtion luoma inflaatio on ongelma, mutta yksityiset pankit eivät pysty pahentamaan tilannetta omalla inflaatiollaan. Tällainen järjestelmä on käytössä vain muutamassa maassa, kuten (käsittääkseni) Kuubassa ja Pohjois-Koreassa - järjestelmää voisi kutsua myös rahasosialismiksi.

Jos fiat-raha 100 % reservivaatimuksella on rahasosialismia, niin fiat-raha ilman reservivaatimusta on rahafasismia. Tällöin sekä valtio että yksityiset pankit pystyvät paisuttamaan rahan määrää jonka seurauksena inflaatio-ongelma on ilmeinen. Valitettavasti tämä järjestelmä on erittäin laajalti levinnyt ja on käytännössä katsoen käytössä koko maailmassa (Yhdysvallat ja Euroopan Unioni mukaan lukien).

Kellon suuntaan kulkien oikeassa alakulmassa sijaitseva kultakanta ilman reservivaatimusta oli käytössä lähes koko maailmassa ennen vuotta 1913. Tämän vuoksi tätä rahajärjestelmää kutsutaankin usein klassiseksi kultakannaksi. Klassisessa kultakannassa valtio sallii yksityisten pankkien velanannon yli sen määrän mitä pankeilla on rahaa tileillään jonka vuoksi myös klassinen kultakanta kärsii inflaatiosta ja taloussykleistä. Onneksi klassisessa kultakannassa mikään ei pakota pankkeja toimimaan näin jolloin kilpailu pitää inflaation kurissa jättäen taloussyklit lyhyiksi ja melko harmittomiksi.

Kultakanta 100 % reservivaatimuksella on ainut järjestelmä jossa kumpaakaan - julkista taikka yksityistä – inflaatiota ei ole. Valitettavasti tätä puhtaaksi kultakannaksi kutsuttua järjestelmää ei ole ollut käytössä missään sitten 1780-luvun jolloin hollantilainen Amsterdamsche Wisselbank pakotettiin rahakannan paisuttamiseen (eli reservivaatimuksesta luopumiseen). Puhtaan kultakannan alla myös taloussyklit olisivat käytännössä katsoen kokonaan eliminoituja.

Seuraavissa postauksissa perustelen tarkemmin miten inflaatio, taloussyklit ja pankkijärjestelmän toiminta poikkeavat toisistaan näissä neljässä rahajärjestelmässä.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Esimerkki viisumihakuprosessista (viisumeista osa 2/4)

Yhdysvaltain viisumisanomisprosessi on erittäin byrokraattinen ja sen suorittaminen vaatii ennen kaikkea määrätietoisuutta ja pitkää pinnaa. Lyhyesti prosessi alkaa United States Citizenship and Immigration Servicestä (eli USCIS:stä). USCIS:ltä ei varsinaisesti anota viisumia, vaan ainoastaan lupaa viisumin anomiseen. USCIS:n jälkeen paperit menevät National Visa Centerille (eli NVC:lle) jonne lähetetään lisää papereita. Lopulta paperit päätyvät Yhdysvaltain konsulaattiin eli Helsinkiin jossa järjestetään pienimuotoinen haastattelu. Edes konsulaatti ei varsinaisesti anna viisumia vaan tilapäisen maahanmuuttoluvan joka aktivoi viisumin muutettuasi Yhdysvaltoihin. Yleensä tämä maahanmuuttolupa on voimassa puolivuotta. Näiden eri virastojen lisäksi paperisi saattavat kulkeutua mm. Department of Homeland Securitylle (eli DHS:lle), Federal Bureau of Investigationille (eli FBI:lle) ja muille virastoille. Tämä on normaalia, eikä viisuminhakijaa informoida tästä erikseen.

Minun viisumiprosessini alkoi elokuussa 2006 jolloin anoin konsulaatilta lupaa viisuminhaun aloittamiseen. Konsulaatti oli lomalla, eikä lupaa myönnetty. Yritin anoa lupaa uudelleen helmikuussa 2007, mutta Adam Walsh Actin voimaantulo poisti tämän mahdollisuuden viikkoa ennen anomukseni käsittelyä (ennen helmikuuta 2007 muutama harvinaisempi viisumityyppi oli suoraan anottavissa konsulaatilta todella lyhyessä käsittelyajassa; tämä on yhä teknisesti mahdollista mutta käytännössä lähes mahdotonta). Tämän ikkunan sulkeuduttua lähetin ensimmäisen paperipaketin (I-130) helmikuun lopulla 2007 USCIS:lle.
I-130 sisältö:
Shekki (1 sivu)
Lomake I-130 (2 sivua)
Väestönrekisteriote, virallistettuna (3 sivua, tunnetaan myös nimellä pitkä syntymätodistus)
Vihkitodistus, virallistettuna (2 sivua)
Lomake G-325A - omat tiedot (4 sivua)
Kopio passista, virallistettuna (2 sivua)
Lomake G-325A - vaimon tiedot (4 sivua)
Passikuva klemmarilla kiinnitettynä valkoiselle paperille (2 sivua)
Kolmen todistajan lausunto vihkimisestä (3 sivua)
Yhteensä: 23 sivua

Viisuminhakuanomukseni hyväksyttiin neljän kuukauden kuluttua ja paperit matkasivat eteenpäin NVC:lle. Lähetin kaksi ensimmäistä pakettia (I-864 laskun ja DS-3023) NVC:lle heinäkuun alussa.
I-864 laskun sisältö:
Shekki (1 sivu)
Yhteensä: 1 sivu
DS-3023 sisältö:
Lomake DS-3023 (1 sivu)
Yhteensä: 1 sivu

Heinäkuun lopussa NVC lähetti minulle kaksi erillistä pakettia (IV ja I-864) jotka palautin takaisin täytettynä:
IV sisältö:
Shekki (1 sivu)
Yhteensä: 1 sivu
I-864 sisältö:
Lomake I-864 (5 sivua)
Kolmen kuukauden palkkakuitit - vaimon tiedot (3 sivua)
Tiliote - omat tiedot (1 sivu)
Yhteensä: 9 sivua

Elokuun lopussa NVC lähetti minulle viimeisen paketin (DS-230) jonka palautin takaisin täytettynä:
DS-230 sisältö:
Lomake DS-230, osa 1 (2 sivua)
Väestönrekisteriote, virallistettuna (3 sivua, tunnetaan myös nimellä pitkä syntymätodistus)
Vihkitodistus, virallistettuna (2 sivua)
Asepalvelutodistus (1 sivu)
Rikosrekisteri (1 sivu)
Yhteensä: 9 sivua

NVC lähetti tietoni eteenpäin Suomen konsulaattiin. Konsulaatti lähetti minulle ensimmäisen paketin (packet 3) lokakuussa jonka palautin takaisin täytettynä:
Packet 3 sisältö:
Lomake DSL-1076 (1 sivu)
Yhteensä: 1 sivu

Tämän jälkeen konsulaatti lähetti minulle viisuminhakuprosessin viimeisen paketin (packet 4 - joka palautetaan konsulaattiin haastattelun yhteydessä) joka sisälsi kutsun haastatteluun. Ennen haastattelua minun oli käytävä kuitenkin lääkärintarkastuksessa yksityislääkärillä. Itse lääkärintarkastus oli erittäin lyhyt mutta se venyi muutamaan tuntiin pakollisen keuhkokuvan (tuberkuloosin varalle) ja verinäytteen (HIV:n varalle) vuoksi. En kuitenkaan tuhlannut viisuminhakuprosessin aikaa turhaan, vaan hain sillä välin kaikki mahdollisesti tarvittavat rokotteet eli influenza B:n, hepatiitti A + B:n, tetanuksen, varicellan (vesirokko) ja pneumokokin. Yhdysvaltain viisumeista ainoastaan pysyvät (kansalaisuuteen johtavat) viisumit vaativat erikseen rokotuksia. Valitettavasti vaadittavien rokotusten määrä vaihtelee konsulaatista toiseen, eikä niistä ole olemassa mitään yleisesti hyväksyttyä listaa. Hyvä nyrkkisääntö on ainakin niiden rokotusten ottaminen joiden immuniteettia ei voi saada yhdellä rokotuskerralla (kuten esimerkiksi hepatiitti jota vastaan rokotus kestää 6kk). Joka tapauksessa, haastattelu pidettiin lokakuun lopulla 2007. Haastatteluun oli tuotava Packet 4.
Packet 4 sisältö:
Lomake DS-230, osa 2 (2 sivua)
Väestönrekisteriote, virallistettuna (3 sivua, tunnetaan myös nimellä pitkä syntymätodistus)
Passi
Viisi erikokoista ja -väristä valokuvaa (1 sivu)
Kirjekuori lääkäriltä (avaamattomana - sisältö ja paperimäärä tuntematon)
Yhteensä: 6 sivua + passi + kirjekuori lääkäriltä

Haastattelu oli helppo, eikä siellä kysytty muuta kuin missä tapasin vaimoni ja milloin menimme naimisiin. Mikäli muutat Yhdysvaltoihin ihmissuhteen vuoksi, haastatteluun kannattaa tuoda myös mahdollisimman paljon yhteisiä sähköposteja, puhelinlaskuja, valokuvia, kuitteja ostoksista (esim. sormukset) jne. Vaikka muuttaisit Yhdysvaltoihin muusta syystä, yllä oleva kuvaus on silti relevantti sillä prosessi on joka kerta suunnilleen samanlainen. Haastattelun jälkeen konsulaatti palautti osan papereistani (sain takaisin ainakin asepalvelustodistuksen ja vihkitodistuksen). Varsinaisen maahanmuuttoluvan noudin konsulaatin portilta kolme päivää haastattelun jälkeen. Muutin Yhdysvaltoihin kuukauden kuluttua jossa sain CR-1 viisumin eli pysyvän viisumin joka oikeuttaa kansalaisuuteen jo kolmen vuoden kuluttua sillä ehdolla, että olen vaimoni kanssa vielä naimisissa joulukuussa 2009.

Valitettavasti Yhdysvaltain viisuminhakuprosessi muuttuu jatkuvasti. Minun viisumin saannin jälkeen, esimerkiksi DS-230 paketti on kasvanut, Packet 3 on poistunut ja Packet 4 on pienentynyt. Toisin sanoen nykyään NVC:n rooli viisuminhakuprosessissa on suurempi, konsulaatin on pienempi. Myös viisumin kokonaiskustannus on yli kaksinkertaistunut (minulle viisuminhakuprosessi maksoi yhteensä noin 1 500 dollaria). Paperia viisuminhakuprosessiini kului yhteensä 42 sivua - kymmenet epäonnistuneet lomakkeentäytöt pois lukien.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Ron Paul, Sarah Palin ja presidentinvaalit

Yhdysvaltain poliittista tilannetta seuranneena olin jo pitkään vakuuttunut Demokraattien presidentinvaalivoitoista 2008, elleivät Republikaanit valitse sodanvastaista ja yksilönvapautta kannattavaan kandidaattia kuten Ron Paulia. Näkemykseni ainoastaan vahvistui vanhan, huonokuntoisen, sotaisan Bush III:nen eli John McCainin vaalivoiton varmistumisen jälkeen. Virallisten presidenttiehdokkaiden ja varapresidenttiehdokkaiden valinnan jälkeen näyttää kuitenkin siltä, että Demokraatit tekivät aiemmin varmasta voitostaan äärimmäisen kyseenalaisen.

Alun perin Demokraateilla oli kaksi vaihtoehtoa: Hillary Clinton tai Barack Obama. Näistä kahdesta Clinton oli mielestäni parempi ehdokas. Obama on Clintonista talouspoliittisesti tuntuvasti vasemmalla ja vaikka hän onkin Clintonia hieman rauhaa rakastavampi, hänen ohjelmaansa kuuluu epäsuositun pakollisen asepalveluksen palauttaminen. Clinton oli toki vihattu ehdokas mutta myös Obama kärsii huonosta maineesta snobina muka-valkoisena mustana joka vihaa amerikkalaista elämäntapaa. Täten ainoa Obaman luonnollinen kannatusjoukko löytyy valkoisista akateemikoista joihin mm. journalistit lukeutuvat. Obaman takana ei ole koskaan ollut mitään varsinaista kansanliikettä, eikä Obama myöskään ole internetehdokas - kyseessä on lehdistön luoma myytti. Varapresidentikseen Obama valitsi suht. neokonservatiivisen Joe Bidenin joka tuonee muutaman pisteen oikealta mutta joka saa osan vasemmistolaisista äänestämään Vihreitä sekä vieraannuttaa tärkeän liberaalin (libertarian) kannattajakunnan. Valinta Biden oli lähes huonoin mahdollinen.

Republikaanien kuudesta pääehdokkaasta (Giuliani, Huckabee, McCain, Paul, Romney, Thompson) McCain oli valintana toisiksi heikoin Giulianin jälkeen. Hänen suustaan päästetyt sammakot, kuten "keskuspankin koron tulisi olla 0 %" ja "Irakin sota jatkuu 100 vuotta", eivät ole auttaneet asiaa. Lisäksi McCainin talouspoliittinen vasemmalle kallistuminen ja pakollisen asepalveluksen sekä avoimen maahanmuuton kannattaminen tyhjensivät McCainin luontaisen kannatuspohjan nollan tuntumaan. McCain onnistui kuitenkin taitavasti pelastamaan varman tappionsa valitsemalla Sarah Palinin varapresidenttiehdokkaakseen. Palin on ns. Reagan republikaani eli kulttuurikonservatiivi liberaaleilla (libertarian) suuntauksilla. Hän on myös Alaskan kuvernööri joka kannattaa osavaltioiden itsenäisyysliikkeitä ja vastustaa hyvinvointivaltiota, maahanmuuttoa ja ilmastohysteriaa. Ennen kaikkea Palin on kuitenkin tavallinen järkevänoloinen ihminen verrattuna vaalikamppailun kolmeen poliittiseen limanuljaskaan. Huhujen mukaan myös Ron Paulin ja Mitt Romneyn piireissä Palin oli varteenotettavimpien varapresidenttiehdokkaiden joukossa. Palinin valinta vetoaa erityisen voimakkaasti liberaaleihin (libertarians), konservatiiveihin ja naisiin - eli juuri niihin kolmeen McCainille tärkeimpään ryhmään joissa McCainin kannatus on heikoin.

Veikkaan, että Bidenin ja Palinin valinnat kallistavat vaa'an lopulta McCainin hyväksi. Kaikeksi onneksi demokraatit voittavat edustajahuoneen ja senaatin sata nolla jolloin McCain tuskin pystyy toteuttamaan katastrofaalista politiikkaansa tehokkaasti. Presidenttinä McCain toimii luultavasti vain yhden kauden, sillä muuten Yhdysvaltain istuvasta presidentistä saattaisi tulla Paavia vanhempi. Kävi seuraavissa presidentinvaaleissa miten tahansa, nousee Sarah Palin presidentinvaalien 2012 kärkiehdokkaaksi. Presidenttinä Palin saattaisi olla jopa suhteellisen siedettävä, sillä sekä neokonservatiivit että vasemmistolaiset vihaavat häntä jo nyt mustien sydämiensä pohjasta - alku on siis lupaava.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Demokratian tie oikeusvaltiosta poliisivaltioksi

Vuosi sitten kirjoitin demokratian pahimmasta ongelmasta eli siitä miten demokraattisissa valtioissa lakeja vyörytetään läpi sellaiseen tahtiin, ettei lopulta kukaan (edes lainsäätäjä, tuomioistuin tai poliisi) tiedä mikä on laitonta ja mikä laillista. Ongelma ainoastaan pahenee lakien määrän aikaansaamien ristiriitojen myötä joka, kasvavan byrokratisoinnin ja kieltolistan ohella, ruuhkauttaa lopulta koko oikeusjärjestelmän.

Länsimainen moderni demokratia nojaa vahvasti oikeusvaltioon (ger. Rechtsstaat), eli sellaiseen valtiomalliin jossa viranomaisten toiminta perustuu lakiin. Oikeusvaltion vastakohta on poliisivaltio jossa viranomaiset saavat toimia mielivaltaisesti laista piittaamatta. Poliisivaltiolla ei, yleisen luulon vastaisesti, ole mitään tekemistä poliisien lukumäärän kanssa.

Modernin demokratian syntyessä lainsäädäntö oli vielä suhteellisen kevyt, jolloin poliisin päätoimintaan kuului varkauksien, pahoinpitelyiden ja murhien tutkiminen. Sittemmin poliisin tehtävä on laajentunut liikenteen valvontaan, työolojen valvontaa, huumausaineiden valvontaan, ympäristön valvontaan, internetin valvontaan ja kaikkeen muuhun mahdolliseen valvontaan maan ja taivaan väliltä. Onneksi (nimenomaan onneksi) poliisin resurssit ovat kuitenkin rajalliset jonka seurauksena poliisi ehtii valvomaan ainoastaan joitakin yhteiskunnallisia toimijoita jonkun aikaa. Valitettavasti lakivyörytyksen vuoksi lähes kaikesta on tullut laitonta (esim. New Hampshiressa mm. ilmapallojen päästäminen ilmaan, nukketeatterin järjestäminen ja toisen ihmisen kynsien viilaaminen on laitonta) antaen poliiseille mahdollisuuden pidättää kenet tahansa, mistä tahansa, missä tahansa. Kutsun tätä prosessia demokratian poliisivaltioitumiseksi. Teoriassa oikeusvaltion periaate pätee yhä mutta käytännössä lainsäädäntö on kaikille tuntematon ja viranomaisten valta rajoittamaton. Poliisi suorittaa ad hoc pidätyksiä, joista tuomioistuin antaa satunnaisia tuomioita (moni tuomari kieltäytyy rankaisemasta pidätettyjä sellaisten lakien rikkomisesta joiden tarkoitus on heille epäselvä) - tervetuloa demokraattiseen poliisivaltioon.

Ongelma on tosin helposti korjattavissa, mikäli lainsäädäntöelin lopettaisi uusien lakien vyörytyksen ja alkaisi systemaattisesti tarkistaa vanhojen, jo olemassa olevien, lakien tarpeellisuutta. Toinen vaihtoehto olisi ns. auringonlaskupykälien (sunset clause) sisällyttäminen jokaiseen uuteen lakiin, jolloin laki raukeaisi esim. kymmenen vuoden kuluttua sen säätämisen jälkeen. Tämä toimisi myös hyvänä vastalauseena niille demokraattisen lainsäädännön kannattajille jotka väittävät yhteiskunnan kehittyvän niin nopeasti, että uusien lakien jatkuva virta on tarpeen (jos yhteiskunta tosiaan kehittyy näin nopeasti, voidaan yhtäläisesti argumentoida kehityksen olevan niin nopea, että vanhat lait on syytä poistaa ripeästi käytöstä). Kolmas vaihtoehto on antaa poliiseille ja tuomioistuimille oikeus kieltäytyä olemassa olevien lakien noudattamisesta (legal nullification). Suomessa tämä järjestelmä on käytössä joidenkin lakien kohdalla, joista tuomio annetaan vain tietoisesti lakia rikkoneille. Yhdysvalloissa valamiehistöllä (jury) on oikeus lain kumoamiseen. Tuntemieni juristien mukaan tätä oikeutta käytetään kummassakin maassa valitettavasti ainoastaan poikkeus, poikkeus tapauksissa. Demokraattisten oikeusvaltioiden tulevaisuus ei siis näytä kovinkaan hyvältä...

Kirja-arvostelu: The Rise and Decline of the State

Toivelistallani on kerralla noin 50-100 kirjaa, joita tilaan isommissa erissä noin kahden kuukauden välein Mises instituutista, Amazonista, Laissez Faire Booksista, Timbrosta tai Cato instituutista (suunnilleen tässä yleisyysjärjestyksessä). Valitettavasti uusia kirjoja ilmestyy niin paljon, etten ehdi koskaan tyhjentää lukulistaani - päinvastoin joudun potkimaan sieltä useita vähemmän kiinnostavia teoksia pois. Martin van Creveldin teos The Rise and Decline of the State oli melko korkealla (top 20) lukulistallani, mutta nimimerkki Induktion suosituksesta siirsin sen lukulistani kärkeen. Sanalla sanoen kirja oli loistava - se kiilasi jopa James Paynen A History of Forcen (arvostelu tulossa) ohitse, joka oli tähän asti paras koskaan lukemani historiankirja.

The Rise and Decline of the State on nimensä mukaan kertomus valtion roolista yhteiskunnassa aina ihmiskunnan sarastuksesta nykyaikaan asti. Van Creveldin mukaan varsinaisia valtioita ei ollut olemassa lainkaan ennen vuotta 1648. Esimerkiksi antiikin imperiumit, kuten Rooman imperiumi, Karthagon imperiumi ja Mongolian imperiumi, eivät käytännössä omanneet minkäänlaista kontrollia valtaamillaan alueilla (hyökätessään Roomaan Hannibal tapasi imperiuminsa toisiksi rikkaimman ihmisen, jonka olemassa olosta hän oli ollut aiemmin täysin tietämätön). Rooman imperiumin kutistumisen jälkeen Eurooppa jakaantui tuhansiin hallinnollisiin alueisiin joiden virallinen hallitsija vaihteli keisarin, kirkon, kuninkaiden, aatelisten, kauppiaiden ja kaupunkien välillä. Taitavan vastakkainasettelun ansiosta kuninkaat onnistuivat peluuttamaan vallan pikkuhiljaa käsiinsä noin vuodesta 1300 alkaen, joka julistettiin pysyväksi Westfalenin rauhalla 1648. Vaikka rauhansopimuksen ansiosta kuninkaista tuli yksinvaltiaita, mitään eroa kuninkaan ja valtion välillä ei ollut - itse asiassa valtio oli käsitteenä tuntematon. Hallitakseen maataan tehokkaasti, kuninkaat palkkasivat avukseen byrokraatteja, loivat tiedosteluverkoston sekä murskasivat kansannousut uuden väkivaltamonopolinsa ansiosta. Ranskan vallankumouksen aikaan (1789) byrokraattiverkosto ja väkivaltakoneisto irtautuivat ensikerran kuninkaasta ja alkoivat elää omaa elämäänsä. Tämän jälkeen valtion kasvavaksi ongelmaksi muodostui sen olemassa olon legitimointi joka suoritettiin toisaalta poliittisen teorian avulla (esim. nationalismi ja sosialismi), toisaalta indoktrinoinnilla (esim. julkiset koulut ja media), mutta myös valtion - muka tarpeellisilla - taloudellisilla projekteilla (esim. minimipalkkalainsäädäntö, kansaneläke ja julkinen terveydenhuolto). Koko järjestelmän mahdollisti valtion suorittama rahan kaappaus ja hallinta. Ensin kultakolikoiden painaminen monopolisoitiin, sitten kulta sidottiin paperirahaan ja lopulta paperiraha irrotettiin fyysisestä kullasta kokonaan.

Van Creveldin mukaan toinen maailmansota kuitenkin paljasti valtion todellisen luonteen massamurhakoneistona jonka synty saattoi olla ihmiskunnan historian vakavin harha-askel. Tämän vuoksi Van Creveldin mielestä ei ole lainkaan ihmeellistä, että valtio on heikentynyt tuntuvasti toisen maailmansodan jälkeen. Ensinäkin sotimisesta - valtion päätehtävästä - on tullut kallista ja poliittisesti kannattamatonta, toiseksi kymmenten massiivisten modernien "imperiumien" tilalle on muodostunut sadoittain pieniä kansallisvaltioita, kolmanneksi monet modernin valtion aiemmista tehtävistä ovat siirtyneet kansainvälisille järjestöille, neljänneksi valtioiden sosialistiset kokeilut ovat osoittautuneet joko epäsuosituiksi tai taloudellisesti mahdottomiksi, viidenneksi rahan hallinnasta on tullut vaikeampaa, ja kuudenneksi valtio on enenevässä määrin menettänyt väkivalta- ja suojelumonopolinsa yksityisille vartiointiliikkeille, aidatuille yhteisöille ja vakuutusyhtiöille.

Kuten yllä olevasta tekstistä toivottavasti käy ilmi, The Rise and Decline of the State on erittäin hyvin kirjoitettu historiankirja joka sopii myös sellaisille (kuten allekirjoittaneelle) joiden historiantaidot ovat heikot. Kirjan harvoihin huonoin puoliin kuuluu kirjailijan heikko ymmärrys taloussykleistä, joiden ansiosta tietyt taloudelliset tapahtumat väärintulkintaan tai ainakin niiden syy- ja seuraussuhteet sekoitetaan keskenään. Van Creveldin taloudelliset ja poliittiset näkemykset ovat usein myös keynesiläisiä tai sosialistisia. Häiritsevintä on kuitenkin Van Creveldin EU, YK, ym. myönteisyys - hän jopa väittää EU:n ja YK:n toimivan valtioiden hajottajina, sillä ne siirtävät päätöksenteon kansallisvaltioilta ylikansallisille valtioiden välisille järjestöille. Itse olen varsin toista mieltä ja näen juuri EU:n ja YK:n tapaisten järjestöjen toiminnan poliitikkojen vastaiskuna kansallisvaltioiden heikkenemiselle (kun valtioita on vähemmän tai kun niiden toiminta on integroituneempaa, kansalaisilla on vaikeampaa paeta verokarhun kouraa maasta toiseen). 421 sivua. Yleisarvosana: 93 %

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Sananvapaus ja Sananvapauden puolesta ry

Suomeen on vihdoin perustettu minun ja monen muun peräänkuuluttama sananvapausyhdistys nimeltään Sananvapauden puolesta ry. Valitettavasti Sananvapauden puolesta ry aloittaa toimintansa sananvapautta turhaan rajaamalla. Yhdistys määrittää sananvapauden mm. Suomen perustuslain 12:sta pykälän mukaan seuraavasti:

Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla

Rivienvälistä luettuna Suomen perustuslaki sanoo "Teoriassa teillä kansalaisilla on oikeus sananvapauteen mutta käytännössä me poliitikot rajoitamme sitä mielemme mukaan". Seuraavaksi Sananvapaus ry lainaa Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimuksen 10:tä artiklaa:

Koska [sananvapauden] käyttöön liittyy velvollisuuksia ja vastuuta, se voidaan asettaa sellaisten muodollisuuksien, ehtojen, rajoitusten ja rangaistusten alaiseksi, joista on säädetty laissa ja jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.

Rivienvälistä luettuna Euroopan Neuvoston mukaan "Sananvapaus on vaarallinen ja siksi kukin Neuvoston jäsenmaa voi rajoittaa sitä mielensä mukaan vedoten joihinkin näistä, noin 13:ta, syistä". Ongelmallista yllä olevissa lakipykälissä on, että ne ovat poliittisen vallan luomia ja tämän vallan intresseihin kuuluu aina sananvapauden rajoittaminen. Täten ei liene ihme, että näihin pykäliin nojaava Sananvapauden puolesta ry asettaa lapsipornon, tekijänoikeudet, yksityisyydenloukkaukset, kunnianloukkaukset, väkivallanuhkaukset ja väkivallankehotukset sananvapauden ulkopuolelle. Näin tehdessään järjestö kuitenkin avaa Pandoran lippaan, sillä se hyväksyy sananvapauden rajoittamisen periaatteen. Juuri tämän periaatteen hyväksymisen ansiosta olemme päässeet Suomessa sellaiseen tilaan jossa maahanmuuton, etnisten vähemmistöjen tai islamin kritisoinnista voi ansaita vankeusrangaistuksen.

Kaiken pahan lisäksi sensuuriperusteluissaan Sananvapauden puolesta ry sekoittaa käsitteitä keskenään. Esimerkiksi lapsipornosta järjestön puhuu näin: "Sekä lapsipornon tuottaminen että levitys loukkaavat [lapsen seksuaalista koskemattomuutta] räikeästi. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole mitenkään puolustettavissa sananvapaudella." Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö voidaan määritellä esim. seuraavasti: lapsi A pakotetaan B:n toimesta aktiin jonka C kuvaa (tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa). C puolestaan antaa videon D:lle joka myy sen eteenpäin. Suomen lainsäädännön mukaan B, C, D ja lapsipornon ostajat ovat rikollisia. Mutta kuvitellaan toinen esimerkki: A murhataan B:n toimesta jonka C kuvaa. C antaa videon D:lle, joka myy sen eteenpäin. Myös tässä skenaariossa B ja C ovat rikollisia, sillä B syyllistyy murhaan ja C vähintäänkin murhan avustukseen. D:n toiminta puolestaan ei ole rikollista (vaikkakin moraalitonta) ja kuuluu sananvapauden piiriin. Kysymys kuuluu: miksi D saa sananvapauden nimissä levittää videon jossa syyllistytään rikokseen murha, mutta D ei saisi levittää sananvapauden nimissä videota jolla on epäsovinnaista erotiikkaa? En tietenkään kiistä lapsipornon oston moraalittomuutta, mutta asian laittomuus ei ole moraalittomuuden välttämätön seuraus.

Myös perustelut yksityisyyden- ja kunnianloukkauksista ovat hataralla pohjalla (tekijänoikeuksista puhumattakaan): "Yksityishenkilöllä on oikeus yksityisyyteen. Henkilön yksityisyyttä tai kunniaa loukkaavan tiedon levittäminen on pääsääntöisesti tuomittavaa sananvapaudesta huolimatta. [...] Ero on siinäkin, onko kyseessä oleva tieto paikkansapitävää vai ei. Valheellisella tiedolla voidaan aiheuttaa ihmiselle paljon harmia. Tätä ei tarvitse sananvapaudenkaan nimissä hyväksyä." Yksityisyydenloukkauksissa kyse on yleensä toisen ihmisen vakoilusta, joka suoritetaan hänen omistusoikeutta rikkomalla (mm. tontille tunkeutumalla) ja siten suurin osa yksityisyydenloukkauksista on sananvapauden ulkopuolella. Kunnianloukkauksissa kyse on kuitenkin virheellisen tiedon (tahallisesta) levittämisestä, jonka tulisi olla sallittua sananvapauden nimissä. Kunnianloukkauspykälien olemassaolo on aikaansaanut tilanteen, jossa kansalaiset luottavat kaikkeen kirjoitettuun tietoon. Ilman näitä pykäliä luottamus kirjoitettuun tietoon laskisi ja samalla kunnianloukkauksista saadut hyödyt ja haitat pienenisivät tuntuvasti. Kaiken pahan lisäksi merkittävä osa kunnianloukkaussyytteistä nostetaan politiikkojen, ja muita julkisvallan edustajien, kritisoijia vastaan. Esimerkiksi inkvisiittori Mika Ilman ja noin 40 muuta rosvoa nettosivat erään nettipersoonan kunnianloukkausoikeudenkäynnistä lähemmäs 100 000 euroa.

Ehkä kaikkein huolestuttavinta on kuitenkin Sananvapauden puolesta ry:n kohta Väkivaltauhkaukset ja -kehotukset: "Väkivaltarikollinen on tietysti ensisijaisesti itse vastuussa väkivallanteostaan, mutta ei kehotuksia ja uhkauksiakaan tarvitse hyväksyä. Ne voivat jo sellaisenaan aiheuttaa kohteelleen merkittävää haittaa, vaikka itse uhattu tai kehotettu teko ei koskaan toteutuisikaan." Tismalleen tällaisiin ilmaviin argumentteihin vedoten lakipykälä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta on tehty, ja tästä syystä suomalaisia blogaajia on tuomittu sakkoihin ja jopa vankeusrangaistuksiin. Sananvapauden nimissä tulisi olla sallittua huutaa "kuolema valkoisille miehille", kunhan tätä huutoa ei täsmennetä yksittäiseen valkoiseen mieheen x. Itse en tosin kieltäisi edes tätä vaan antaisin ainoastaan kyseiselle valkoiselle miehelle laajemman itsepuolustusoikeuden mahdollisia tunkeilijoita vastaan.

Ellei olla väärin yhdistytty, Suomessa yhdistys saa melko vapaasti kritisoida olemassa olevaa lainsäädäntöä. Olisi tärkeää, että Sananvapauden puolesta ry:n hyödyntäisi tätä mahdollisuutta tänään - huomenna voi olla jo liian myöhäistä.

P.S. Tätä kirjoitettaessa kirjoittaja rikkoi Sananvapauden puolesta ry:n tekijänoikeuksia, sillä blogini on kaupallinen jonka sisällöstä nettoan noin yhden (1) dollarin kuussa.