Esimerkki sosialismin vaikutuksesta poliittiseen kulttuurin

Olen pitkään hypotetisoinut, että yhdysvaltalaiset liberaalit ovat selvästi suomalaisia liberaaleja periaatteellisempia (tai ns. puhdasoppisempia) ja pitävät täten valtiota absoluuttisena pahana kun taas suomalaiset ovat kompromissinhaluisia varsinkin julkisen koulutuksen, julkisen terveydenhuollon ja perustuloon liittyvissä kysymyksissä. Paras tapa hypoteesin testaamiseen olisi kyselyn teettäminen, mutta ongelmaksi muodostuisi suomalaisten liberaalien pieni lukumäärä jolloin kyselyn virhemarginaali nousisi varsin korkeaksi. Joka tapauksessa laskin epätieteellisen tuloksen vertaamalla suomalaisia liberaaleja tuttujani yhdysvaltalaisiin liberaaleihin tuttuihini Facebookin World's Smallest Political Quizissä. Otannat olivat yhtä suuria.

Yhdysvaltalaiset liberaalit saivat yksilönvapauksissa keskiarvoksi 96 ja taloudellisissa vapauksissa keskiarvoksi 95, suomalaisten liberaalien jäädessä 84. ja 89. Yhdysvaltalaisten liberaalien modukset olivat 100 ja 100, ja heidän mediaani 100 ja 100. Suomalaisilla modukset jäivät 70 yksilönvapauksissa ja 90 taloudellisissa vapauksissa ja heidän mediaani oli 90/90.

Koska otanta on kaukana sattumanvaraisesta ja testi oli epätieteellinen on tulos varsin kyseenalainen. Free State Projectin ansiosta on tavallaan luonnollista olettaa, että tuntemani yhdysvaltalaiset liberaalit saivat korkeamman keskiarvon. Vasta-argumentti on kuitenkin huono, sillä yli 40 % otannan yhdysvaltalaisista liberaaleista ei kuulu FSP:hen (tosin loput saivat kaikki tulokseksi 100/100). Tämän lisäksi tasoitin eroja luokittelemalla kaksi ruotsalaista liberaalia suomalaisiksi (jotka molemmat saivat tulokseksi 100/100) ja poistamalla suomalaisesta otannasta yhden liberaalin joka sai testissä 70/50 (eli testi luokitteli hänet keskitien kulkijaksi). Lisäksi epäilen, että tuntemistani suomalaisista liberaaleista suurin osa edustaa ääripäätä - yhdysvaltalaisista tutuistani ainoastaan osa FSP:n jäsenistä kuuluu tähän luokkaan.

Väitän että hyvinvointivaltion raskaan varjon alla eläminen muokkaa mielikuvaamme vapaasta yhteiskunnasta ja vapaan yhteiskunnan tuomista mahdollisuuksista. Kun lähes jokainen meistä on käynty julkisen peruskoulutuksen (yliopisto mukaan lukien), käyttänyt julkista terveydenhuoltoa ja luottanut julkiseen sosiaaliturvaan - nauttien työttömyyskorvauksista ja opintotuista - emme enää usko vapaan markkinatalouden kykenevän näihin tehtäviin. Ja jos taloustiedettä ymmärtävät liberaalit eivät luota täysin vapaaseen markkinatalouteen, silloin myös sosialismin kannatus taitaa istua vankasti tavallisen ihmisen mielessä.

Kirja-arvostelu: Human Accomplishment

Jos joku ei ole vielä täysin vakuuttunut eurooppalaisen kulttuurin ylivoimaisuudesta Charles Murrayn kirja Human Accomplishment poistaa viimeisetkin epäilyt. Kirjassa Murray käy läpi laajan skaalan (usein vasemmistolaisten) tiede- ja taideasijantuntijoiden arvioita maailman suurimmista tiedemiehistä ja taiteilijoista vuodesta 800 e.a.a. vuoteen 1950. Lopputulokseksi paljastuu, että peräti 97 % tieteellisistä läpimurroista on valkoisten tai juutalaisten aikaansaamia (2 % kuuluu aasialaisille, 1 % arabeille) ja myös taiteessa eurooppalaiset yltävät pitkälti yli 70 %. Tämä prosentti on siksi pienempi, koska Murray on luonut oman skaalan mm. kiinalaiselle maalaukselle, intialaiselle kirjallisuudelle ja arabialaiselle runoudelle, joita ilman länsimaiden osuus nousisi miltei 100 %. Kärjestä löytyy tuttuja nimiä. Tiede: Newton, Galileo ja Aristotele; filosofia: Aristotele, Plato ja Kant; musiikki: Beethoven, Mozart ja J.S. Bach; länsimainen taide: Michelangelo, Picasso ja Raphael; länsimainen kirjallisuus: Shakespeare, Goethe ja Dante (vrt. kiinalainen maalaus: Zhao Mengfu, Gu Kaizhi ja Wu Daozi - onko joku joskus kuullut näistä nimistä?).

Kuten Murrayn aijempi teos, The Bell Curve, myös Human Accomplishment on saanut kritiikkiä ennakkoluuloisuudesta. Murray vastaa kritiikkiin perustelemalla, että hän eritteli jo kuusi taiteenlajia länsimaisesta kirjallisuudesta ja taiteesta, jotta länsimaalaisten osuus jäisi mahdollisimman pieneksi. Tämän lisäksi myös intialainen ja kiinalainen filosofia eriteltiin länsimaalaisesta filosofiasta. Kriitikoiden mukaan hänen olisi pitänyt myös ottaa huomioon mm. länsimaiden ulkopuolelta tuleva kansanmusiikki, arkkitektuuri sekä paikallinen tiede. Murray kysyy oikeutetusti olisiko tämä reilua, sillä jokaisella Euroopan valtiolla on rikas kansanmusiikkiperinne ja keskieuroopan maat ovat täynnä romaanisia ja goottisia kirkkoja. Paikallisen tieteen (kuten afrikkalaisten keihäänkärkien) tasa-arvoistaminen eurooppalaisiin kaukoputkiin, höyryjuniin tai lentokoneisiin olisi puolestaan pöyristyttävää. Joku voisi väittää, että länsimaiden etulyöntiasema johtuu ainoastaan siitä, että länsimaiset saavuttivat tieteellisen etulyöntiaseman varhain jonka ylläpitäminen ei ole kovin vaikeaa. Kriitikot unohtavat, että kiinalaiset ja arabit olivat aikoinaan tieteissä länsimaita edellä ja kun länsimaat viimein löysivät Japanin oli japanilainen tiede yli 1 000 vuotta länsimaita jäljessä - afrikkalainen "tiede" oli puolestaan yli 2 500 vuotta jälkeen jäänyt.

Vaikka toisin voisi luulla, Murrayn tehtävä ei ole eurooppalaisen kulttuurin ylistäminen vaan suurmiesten kartoittaminen sekä näitä synnyttävien kulttuuritekijöiden etsiminen. Kartoituksen lopputulos on surullinen: tieteellisten ja taiteellisten saavutusten määrä on laskussa. Syntipukeikseen Murray on valinnut ateismin kasvamisen sekä individualismin vähenemisen. Mielenkiintoista on, että saavutusten lasku alkaa 1800-luvun lopulla ja kiihtyy 1900-luvun alkupuolella - juuri sosialismin nousun alkaessa (joka heikensi sekä tuottavuuden kannattavuutta että individualismia). Länsimaat ovat Murrayn mukaan onnekkaita, sillä heidän kulttuurinsa pohjana on äärirationallinen kreikkalainen ajattelu sekä katolisen uskon individualismi. Protestantismiin hän suhtautuu neutraalisti - toisaalta se vapautti ihmisen yhteisöistä mutta toisaalta se muokkasi ihmisestä ateistin jonka elämäntarkoitus lepää hataralla pohjalla. Vaikka juutalaisuus on lähempänä islamia kuin kristinuskoa, ovat juutalaiset nousseet Murrayn mukaan länsimaisen yhteiskunnan huipulle koska 1) heidät ympäröivä kulttuuri on sallinut uskonnon hylkäämisen, 2) he ovat aina painottaneet oppimisen tärkeyttä ja 3) heidän älykkyyteen vaikuttavat geenit ovat terävöityneet lukuisten vainojen seurauksena. 624 sivua. Yleisarvosana: 84 %.

Yleisesti Yhdysvaltain viisumeista (viisumeista osa 1/4)

Yleisesti ottaen en juurikaan vastusta viisumien ja passien olemassaoloa, koska kansalaisten turvallisuudesta ja maahanmuutosta huolehtiminen kuuluu mielestäni valtion tehtäviin (olettaen että valtioita on olemassa). Valitettavasti nykyinen viisumi- ja passipolitiikka on varsin tehoton, koska
papereita kysytään myös sellaisilla rajoilla joiden tulisi, kaiken järjen mukaan, olla avoimia ja valvomattomia (kuten esim. Kanadan ja Yhdysvaltain rajalla). Usein kulunvalvonta ei edes tähtää rikollisten tai laittomien siirtolaisten pysäyttämiseen, vaan merkanttilistisen kauppapolitiikan ylläpitoon (esim. Yhdysvaltoin lentokentillä valvotaan, etteivät Eurooppalaiset matkailijat kuljeta mukanaan pastoroimattomia juustoja jotka ovat Yhdysvalloissa laittomia).

Yhdysvaltain viisumit voidaan jakaa kolmeen ryhmään: viisumivapaus, tilapäiset viisumit ja pysyvät viisumit. Kun Suomalainen matkustaa Yhdysvaltoihin hän ei yleensä tarvitse erityistä matkustusviisumia vaan voi matkata viisumivapauden (Visa Waiver Program [VWP]) turvin jos 1) hän omistaa suomalaisen passin, 2) hän omistaa paluulipun, 3) hän omaa riittävästi matkavaluuttaa, 4) matka on turismi tai liikematka ja 5) matkan kesto on alle 90 vuorokautta. Mikäli omistat rikosrekisterin tai olet tehnyt jotain outoa (kuten osallistunut juutalaisten joukkotuhoon ennen vuotta 1945), ota yhteys konsulaattiin. Jokainen mukana matkustava lapsi tarvitsee oman viisumin.

Tilapäiset Yhdysvaltain viisumit luokitellaan ainakin seuraaviin luokkiin: A, B, C, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, T, V. Nämä viisumit jaetaan vielä alaluokkiin kuten A-1, A-2, A-3, B-1, B-2 etc. Yleensä alaluokkia on kolme tai neljä, joskus jopa kymmeniä (kuten H tai N-viisumien kohdalla). Tämän lisäksi on vielä olemassa erityisen poikkeuksellisia viisumeita kuten esim. merimiesviisumi joka antaa oleskeluoikeuden Yhdysvalloissa kunnes laiva lähtee satamasta (oleskeluoikeus on voimassa kuitenkin enintään viikon jos oikein muistan). Viisumiviidakon yksinkertaistamiseksi kannattaa muistaa, että suomalaiset muuttavat yleensä tilapäisesti Yhdysvaltoihin F-1, J-1, H-1, K-1 tai K-3 viisumeilla. F-1 ja J-1 viisumit (kuten muutkin F- ja J-luokkien viisumit) ovat ensisijaisia opiskeluviisumeita sillä erolla, että tavallisemman F-1 viisumin saaneilla ei ole (yleensä) oikeutta työlupaan joka on lähes automaattinen J-1 viisumeissa. H-1 viisumit (kuten muutkin H-luokan viisumit) ovat puolestaan työviisumeita ja ne voidaan jakaa ainakin H-1B, H-1B1 ja H-1C alaluokkien alaluokkiin. Kaikki K-luokan viisumit ovat varattuja Yhdysvaltalaisten kihlatuille, puolisoille ja näiden lapsille - K-1 viisumit koskevat kihlattuja ja K-3 viisumit puolisoja.

Pysyvät Yhdysvaltain viisumit jaetaan luokkiin IR, CR, F, EB ja DV. Kuten tilapäisten viisumien kohdalla, myös pysyvät viisumit luokitellaan alaluokkiin eli IR-1, IR-2, IR-3, IR-4, CR-1, CR-2 jne. (verrattuna tilapäisiin viisumeihin, pysyvien viisumien alaluokkia on tuntuvasti enemmän). Myös pysyvien oleskelulupien kohdalla löytyy poikkeuksia, esim. Kuubalaiset saavat automaattisen pysyvän viisumin Yhdysvaltoihin mikäli he onnistuvat pakenemaan Kuubasta tavalla tai toisella. Suomalaisille olennaisemmat näistä viisumeista ovat IR- ja CR-luokan viisumit joita annetaan Yhdysvaltalaisten lähisukulaisille (eli puolisoille, lapsille tai vanhemmille - Yhdysvaltalaisten aikuiset lapset ja sisarukset joutuvat anomaan F-viisumeita) sekä DV viisumit joita kutsutaan myös viisumiarpajaisiksi (green card lottery).

Yllämainittujen viisumien jonotusajat vaihtelevat huimasti. Hyvä nyrkkisääntö on: mitä parempi viisumi, sitä pidemmät jonotusajat. Viisumivapautta ei tarvitse jonottaa lainkaan vaan se on Länsi-Eurooppalaisille matkailijoille käytännössä automaattinen, F-, J- ja H-viisumien jonotusaika vaihtelee muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen, K-viisumeiden keskimääräinen jonotusaika on 8-10 kuukautta. Pysyvistä viisumeista IR- ja CR-viisumeita saa odottaa keskimäärin 11-13 kuukautta, F-viisumeita 5-15 vuotta. DV viisumeiden odotusaika on noin kaksi vuotta (olettaen että voitat viisumiarpajaisissa joiden voittomahdollisuus on suomalaisten kohdalla noin 1/3). EB viisumien (eli erityisten työviisumien) jonotusaika vaihtelee muutamasta kuukaudesta yli viiteen vuoteen - valitettavasti jonotusaika on lyhyt ainoastaan NHL-tähdille ja tohtoreille.

Eri viisumivaihtoehtojen harkinnassa kannattaa myös muistaa, että tilapäisiä Yhdysvaltain viisumeita voi putkittaa. Voit esimerkiksi tulla vaihto-oppilaana F-viisumilla, hakea jatko-opiskelupaikkaa jonka kautta saat J-viisumin, ja hakea työpaikkaa joka kustantaa sinulle H1-B viisumin. Jos lopulta menet yhdysvaltalaisen kanssa naimisiin voit saada K-viisumin, jonka kautta tilapäinen viisumiasema voidaan muuttaa pysyväksi (Adjustment of Status [AoS]) minkä avulla voit puolestaan suorittaa maassaoloehtojen poiston (Removing of Conditions [RoC] eli ns. I-751-käsittely), jonka jälkeen kansalaisuuden anominen on mahdollista.

Poliittisista testeistä

Netistä löytyy monia poliittisia testejä, joista olen valinnut mielestäni ne viisi yleisintä sekä yhden parhaiten blogin teemaan sopivan. Testit on järjestetty yleisimmistä harvinaisimpaan.

Political Compass on nykyään varmaan kaikkein yleisin poliittinen testi ja samalla se on myös kaikista huonoin. Ensinäkin testi on täynnä johdattelevia kysymyksiä, jotka painavat vastauksia kohti vasenta alakulmaa. Valitettavasti monet kysymykset ovat kuitenkin sellaisia, että ne käytännössä katsoen eliminoivat kaikki poliittiset ääripäät vaikka sellaisia toki on olemassa. Tämän vuoksi esim. suurin osa liberaaleista löytää itsensä oikeistokeskustasta kun taas kovat kommunistit (ja varsinkin punavihreät) päätyvät usein "liberaaliin vasemmistoon". Toiseksi monet testin kysymyksistä ovat luonteeltaan täysin epäpoliittisia tai ristiriitaisia (kuten "onko abstrakti taide taidetta?"). Kolmanneksi testi luo virheellisen käsityksen jonka mukaan jokaista ns. oikeistoideologiaa vastaan on olemassa identtinen vasemmistoideologia, joka on muuten täysin samanlainen kuin se oikeistoideologia mutta löytyy talouspoliittisesti vasemmalta. Tällaisia mukaesimerkkejä ovat mm. oikeiston kansallismielisyys vastaan vasemmiston kansallissosialismi, tai oikeiston kristillisdemokratia vastaan vasemmiston kristillinen sosialismi jne. Kun tähän soppaan lisätään vielä puolentusinaa vihreää ideologiaa, tusina kommunistista ideologiaa sekä kaikki kaksikymmentä vasemmistoanarkismin muotoa, ei liene ihme, jos joskus tuntuu siltä, että kaikki tiet vievät Roomaan. Neljänneksi testi luokittelee käytännössä katsoen kaikki vuoden 2008 Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat oikeistoautoritaareiksi puolueesta riippumatta. Vaikka olen samaa mieltä siitä, että presidenttiehdokkaat ovat pääsääntöisesti varsin autoritaarisia, oikea termi heille olisi vasemmistoautoritaari, sillä Bushin hallintokauden aikana liittovaltion budjetti on lähes kolminkertaistunut ja tällöin siihen hallintoon osallistuneita on varsin vaikea pitää talouspoliittisesti liberaaleina. Sain testistä seuraavanlaisen tuloksen (jota voi verrata vaikka fi-ancappiin tai Juha Kettuseen):

Economic Left/Right: 8.00
Social Libertarian/Authoritarian: -3.49



World's Smallest Political Quiz on mielestäni ylivoimaisesti paras poliittinen testi, koska se on lyhyt, yksinkertainen ja neutraali sekä antaa selkeän kiistattoman vastauksen. Muistan tehneeni tämän testin ensikerran loppuvuodesta 2002/alkuvuodesta 2003 ja sain vain 20 % yksilönvapauksissa ja 40 % taloudellisissa vapauksissa, jolloin testi leimasi minut kansallissosialistiksi eli natsiksi. Nykyään vastaus on varsin toisenlainen:

Your PERSONAL issues Score is 100%
Your ECONOMIC issues Score is 100%



Poliotopian testi on oikeastaan pidennetty versio yllämainitusta World's Smallest Political Quizistä ja on siten myös teoriassa hieman tarkempi. Valitettavasti tarkkuudesta ei kuitenkaan ole mitään hyötyä koska poliotopia läimäyttää vastaukseksi epämääräisen kuvauksen ja surkean version nolanin kartasta:



Okcupidin poliittinen testi on hieman keskivertoa parempi, mutta myös se sisältää epäpoliittisia tai ristiriitaisia kysymyksiä, joskaan ei läheskään yhtä paljon kuin Political Compass. Testi saa hyvät pisteet siitä, että se pitää oikeistoanarkismia liberalismin muotona (ja vasemmistoanarkismia sosialismin muotona). Miinuspisteitä tosin ropisee, koska testi yhdistää virheellisesti fasismin ja taloudellisen vapauden toisiinsa, sekä pitää Unabomberia esimerkillisenä oikeistoanarkistina. Omat pisteeni ovat alla (joita voi verrata vaikka Pikkupojan tuloksiin):

Social Liberal (88 % permissive)
Economic Conservative (91 % permissive)
You are best described as a: Anarchist



Moral Politics on poliittisista testeistä mielestäni toisiksi paras. Se on siksi erityisen mielenkiintoinen, koska testissä ei ole ainuttakaan suoraa poliittista kysymystä (kuten esim. tuleeko valtion puuttua asioihin x, y ja z) vaan kysymykset arvioivat testattavan eettisiä näkemyksiä (kuten esim. kuuluuko vastuu yksilön terveydestä ensisijaisesti yksilölle itselleen vai yksilön yhteisölle). Tällöin on teoriassa mahdollista olla eettisiltä näkemyksiltään totalitaarinen ja silti vastustaa valtiota henkeen ja vereen. Käytännössä katsoen eettiset näkemykset ja poliittiset valinnat kuitenkin korreloivat voimakkaasti keskenään. Moral Politics on ainut testi, jossa allekirjoittanutta ei ole luokiteltu liberaaliksi/anarkokapitalistiksi vaan konservatiiviseksi ultrakapitalistiksi. Tulos ei yllätä:

You scored 1 on Moral Order and -7.5 on Moral Rules
System: Conservatism
Ideology: Ultra Capitalism





Libertarian Purity Test on poikkeus testien joukossa, koska se kartoittaa ainoastaan yksilön suhtautumisen liberaaliin poliittiseen doktriiniin ja täten se sopii ainoastaan sisäpiirin käyttöön. Kun ensikerran törmäsin testiin vuoden 2004 lopulla, sain tulokseksi 89. Vuoden 2005 lopusta lähtien tulokseni on vaihdellut 135 ja 155 välillä. Tällä kertaa sain tulokseksi 149 (maksimin ollessa 160).

Kirja-arvostelu: Economics in One Lesson

En yleensä lue taloustieteellisiä perusteoksia ymmärrettävästä syystä, mutta Henry Hazlittin kohdalla tein poikkeuksen sen jälkeen kuin monet suomalaiset, ruotsalaiset ja amerikkalaiset tuttavani olivat suositelleet sitä erittäin lämpimästi. Kun viimein luin kirjan kaksi kuukautta sitten, on pakko myöntää että Economics in One Lesson on yksinkertaisesti loistava.

Tavalliset taloustieteen oppikirjat (kuten esim. David Beggin Economics) yrittävät opettaa lukijan ymmärtämään akateemista taloustiedettä, jolloin käyrien, tilastotieteen ja matemaattisten mallinnusten osuus nousee teoksessa erittäin suureksi. Lisäksi näiden oppikirjojen peruslähtökohtana on hieman vasemmalle kallistunut poliittinen neutraalisuus johon sisältyy mm. perusteluja miksi taloustiede on tärkeää, miksi taloustieteilijät päätyvät vastakkaisiin lopputuloksiin, ja miksi sekatalous (eli "pohjoismainen malli") on muka optimaalinen ratkaisu. Vaikka näiden kirjojen mikrotalouspuoli (lähtökohtana markkinat toimivat) on usein kunnossa, niiden opettama makrotalous (lähtökohtana markkinat eivät toimi) on varsin sekavaa ellei jopa ristiriitaista.

Economics in One Lesson on erilainen. Hazlittin lähtökohtanaan on opettaa sellaista taloustiedettä, josta on hyötyä oikeassa elämässä esim. poliitisia keskusteluja seuratessa. Hänen perusargumentti on kaksiosainen: ensiksi tulee miettiä mikä ryhmä hyötyy politiikasta x ja suhtautua tämän ryhmän taloustieteellisiin argumentteihin tässä asiassa skeptisesti, ja toiseksi tulee ottaa huomioon miten politiikka x vaikuttaa muihin (hiljaisiin) ryhmiin. Jos esim. luokkahuoneessa seisova oppilasjoukko yrittää lobbaa itselleen miljoonaa euroa per pää argumentoimalla, että sillä on sekä työllistävä että motivoiva vaikutus oppilaisiin tulisi tähän argumenttiin suhtautua skeptisesti, mutta samalla tulisi myös ottaa huomioon, että 30 miljoonan euron lisäys valtion menoihin maksaisi 6e per veronmaksaja. Tämä summa saattaa tuntua mitättömän pieneltä, mutta kun tällaisia poliittisia ratkaisuja on satoja ja taas satoja ei raskaaseen verotaakkaan päätyminen liene suuri ihme.

Yllämainitun perusargumentin jälkeen Hazlitt kumoaa 25 taloustieteen myyttiä yksi toisensa jälkeen helposti ymmärrettävillä loogisilla perusteluilla. Jos kirjasta tahtoo jotain negatiivista hakea, niin Hazlittin käsitys aatehistoriasta ei ole paras mahdollinen. Myös rahateorian käsittely voisi olla parempi. 214 sivua. Yleisarvosana: 90 %.

P.S. Asetan sivun yläosaan lukijakyselyitä silloin tällöin. Näihin vastaaminen auttaa blogin parantelussa.

Case Ellilä

Oletan että kaikki tämän blogin lukijat ovat jo kuulleet, että Mikko Ellilä tuomittiin viikko sitten kiihoituksesta kansanryhmää vastaan. Tuomio oli 60 päiväsakkoa (360 euroa) ja tuomioon johtanut teksti "Yhteiskunta koostuu ihmisistä" määrättiin poistettavaksi. En alun perin ajatellut kommentoida asiaa lainkaan, ellei oikeuspäätös olisi ollut monin tavoin häiritsevä.

Ensinäkin viimevuoden oikeustapausten myötä voidaan sanoa, että Suomessa käydään jälleen sellaista sananvapauskeskustelua jota demokraattisessa oikeusvaltiossa ei tulisi käydä. Case Ellilän kohdalla syyttäjä perusteli kantaansa seuraavanlaisesti:

Sananvapaudella on oltava laaja sisältö, [...] Kuitenkin edellä todettuja A:n laatimassaan kirjoituksessa esittämiä käsityksiä [...] on pidettävä selkeän panettelevina ja solvaavina, eikä kysymys ole enää hyväksyttävästä sananvapauden puitteissa tapahtuvasta mielipiteen ilmaisusta.

Olin kuullut tämän argumentin jossain ennenkin... nimittäin ennen toista maailmansotaa demokraattisessa Saksassa käytiin vastaavanlainen keskustelu kansallissosialistien ja konservatiivien välillä eri lehtien mielipidepalstoilla. Tällöin Herman Göring sanoi kannattavansa sananvapautta mutta varauksella (ulkomuistista): sananvapaus on tärkeää, mutta isänmaata ja saksalaisuutta ei saa halveksia. Konservatiivit olivat kutakuinkin samaa mieltä pitäen Göringin sananvapausrajoituksia järkevinä ja tarpeellisina. En tietenkään väitä, että Suomi olisi liukumassa kohti kansallissosialismia, mutta viettomalta kuulostava sananvapauden rajoitus saattaa nopeasti johtaa epätoivottuihin lopputuloksiin.

Toiseksi pykälä Kiihoittaminen kansanryhmää vastaan löytyy rikoslain 11. luvusta eli sotarikosnimikkeen alta. Näin maalikkona voisi kuvitella, että yllämainittu kiihoittamisrikos on erittäin vakava rikos jota vastaan nostettaisiin syytteitä ainoastaan poikkeustilan vallitessa, kuten sota-aikana tai sota-ajan jälkeen. Jopa rikoksnimike viittaa siihen, että rikoksesta nousisi syyte vain silloin kun joku agitaattori kehoittaa kansaa käymään yhden kansanryhmän kimppuun esim. toistuvasti huutamalla "kaikki juutalaiset on tapettava". Koska olen itse lukenut noin 3/4 osaa Ellilän teksteistä, mukaan lukien tekstin "Yhteiskunta koostuu ihmisistä", en usko että mikään Ellilän kommentti edes lähenee varsinaista kiihoittamista kansanryhmää vastaan (siten miten minä sen käsitän). Luultavasti ainoa osa kansasta joka kiihoittui Ellilän tekstistä löytyy Vuorikatu 20. vähemmistövaltuutetun toimistosta.

Kolmanneksi Ellilän tuomio on erityisen häiritsevä koska ainoa Ellilän harjoittama poliittinen toiminta koostuu maahanmuutto- ja sananvapausasioiden (tai niitä sivuavien aiheiden) kirjoittelusta. Nyt tuomioistuin käytännössä katsoen määräsi Ellilän lopettamaan kaiken poliittisen toiminnan (kuten muutamat muut ovat vastaavanlaisista päätöksistä tehneet). Olen tosin itse hieman yllättynyt, ettei Ellilälle langetettu ehdollista vankeusrangaistusta, sillä tämä olisi toiminut vielä tehokkaampana vaikenemiskäskynä (gag order).

Valitettavasti Ellilää on vaikea puolustaa, koska hänen kirjoitustyyli ja esiintymistapa ovat niin vastenmielisiä, että häntä puolustamalla päätyy ainoastaan ihmisten sulkulistoille jonne joutumisen jälkeen sananvapauden puolustaminen on entistä hankalempaa. Samuli Pahalahden sanoin:

[Ellilä] haluaa enemmänkin tehdä itsestään marttyyrin kuin puolustaa sananvapautta. Hän ei kykene ymmärtämään kritisoijiensa argumentteja, vaan yrittää vedota jatkuvasti siihen, että Suomessa olisi muka kiellettyä tutkia rotujen välisiä älykkyyseroja tai kritisoida islamia. Tämä johtaa siihen, että hän ei kykene hallitsemaan oikein saamaansa mediajulkisuutta, vaan antaa itsestään kuvan pelkkänä rasistihörhönä, joka haluaa oikeuden haukkua neekereitä neekereiksi.

Kaikesta huolimatta sananvapaus Suomessa alkaa näyttää huolestuttavalta. Mielestäni idea sananvapausjärjestön perustamisesta on hyvä. Samalla pitäisi myös perustaa rahasto, jonka avulla näitä ns. sananvapausrikosten (kuten kiihoittaminen kansanryhmää vastaan, uskonrauhan rikkominen, jumalanpilkka ja jotkut kunnianloukkaussyytteet) sakkoja maksettaisiin jolloin riski omien poliittisten mielipiteiden julkituomisesta pienenisi.